Elämäni on, kuin vuoristorataa vaikken päihteitä ollenkaan käytäkään.
Unirytmi on täysin päinvastainen, vaikka on lääkitykset.
Käyn psykoterapiassa kerran viikossa. Pelkään ihmisiä paljon.
Jatkuva tyhjyydentunne. Mieliala heittelee ja suurimmaksi osakseen olo on ärsyyntynyt ja ahdistunut.
Syön rauhottavia.
Ihmiset jotka lähestyvät minua ovat olleet hyväksikäyttäjiä joten en anna kenellekään enää mahdollisuutta lähestyä. En halua käyttäytyä väärin muita kohtaan ja siksi syön joka päivä rauhottavia sekä neuroleptiä. Painoa on tullut lyhyessä ajassa melkein 30kg sen vuoksi.
Tärkein ihminen elämässäni kuoli hiljattain.
Perheenjäseneni käyttää huumeita. Toimintakykyni ei riitä edes lenkillä käymiseen. Impulsiivisuuteni takia tuhoan itseäni. Juon kahvia monta pannua päivässä ja poltan tupakkaa laskematta paljonko sitä menee.
Päädyin väkivaltaisen ihmisen kanssa yhteen ja sain lopullisen fyysisen vamman itselleni joka estää liikkumista sekä särkee joka päivä.
Olen väsynyt hälytystilassa elämiseen, selviytymiseen.
Maailmani on mustavalkoinen, en näe värejä. Joko kaikki on hyvin tai erittäin huonosti, välimuotoa ei ole. Joko vihaan jotakin ihmistä tai rakastan, välimuotoa ei ole.
Elän tyhjyydessä ja dissosiaatiossa ja tiedän, että jos en saa voimia päästä tästä noidankehästä kuolen pian, vaikka olen nuori.
Tältä tuntuu olla epävakaa.
Olen epävakaa.
9
685
Vastaukset
- Anonyymi
Onko sulla aina ollut tuota vuoristorataa vai jonkin trauman seurauksena? Kuulostaa aika rankalta mitä oot joutunut kokemaan.
- Anonyymi
Minun lapsuuteni oli traumaattinen. Oli toistuvasti perheväkivaltaa ja minua kiusattiin koulussa samanaikaisesti ja myös pahoinpideltiin. Ystäväni eivät olleet ystäviäni mutta en pystynyt päästämään irti, vaikka he olivat kiusaajien puolella. He häiriköivät melkein koko koulun voimalla siten, että tulivat oven taakse kun olin ala-asteella. Näin vierestä vanhempien mielenterveysongelmat ja sen kuinka isäni hitaasti tappoi itsensä impulsiivisilla toimintamalleilla. Äitini sekosin ennen isän kuolemaa. Sai psykoosin. Äiti oli harhanen koko lapsuuteni ajan. Lisäksi muut perheenjäsenet sekosivat koska myös heitä piinasivat nämä kiusaajat ja se aiheutti vielä pahemman stressitilan. Olen myös nähnyt narsistit niin parisuhteessa, kuin nks ystävänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun lapsuuteni oli traumaattinen. Oli toistuvasti perheväkivaltaa ja minua kiusattiin koulussa samanaikaisesti ja myös pahoinpideltiin. Ystäväni eivät olleet ystäviäni mutta en pystynyt päästämään irti, vaikka he olivat kiusaajien puolella. He häiriköivät melkein koko koulun voimalla siten, että tulivat oven taakse kun olin ala-asteella. Näin vierestä vanhempien mielenterveysongelmat ja sen kuinka isäni hitaasti tappoi itsensä impulsiivisilla toimintamalleilla. Äitini sekosin ennen isän kuolemaa. Sai psykoosin. Äiti oli harhanen koko lapsuuteni ajan. Lisäksi muut perheenjäsenet sekosivat koska myös heitä piinasivat nämä kiusaajat ja se aiheutti vielä pahemman stressitilan. Olen myös nähnyt narsistit niin parisuhteessa, kuin nks ystävänä.
Opettele kokemaan elämässäsi turvaa. Yritä saada ptsd diagnoosi ja traumapohjaista hoitoa. Josi ikinä luet suosittelen kirjaa bessel van der kolk: trauma kehossasi tai joku semmoinen. Avain parantumiseen voi joillekin siis olla oppia kokemaan turvaa kehossa.
- Anonyymi
Mitä terapeutti on sanonut sulle tuosta ?
- Anonyymi
voisit vaihtaa sen neuroleptin sellaiseen mikä ei lihota. esim. Peratsin ja Latuda ovat hyviä vaihtoehtoja. Peratsin on myös todella halpaa.
- Anonyymi
Elämään kuuluu jonkinverran vuoristorataa, mutta ymmärrän, että et koe olevasi terve, kun luen mitä sulle on tapahtunut. Risperidal voisi sopia sinulle, kysyppä sitä. Itselläni ollut 2 vuotta ja toimii hyvin, eikä ole lihottanut, jopa päinvastoin.
- Anonyymi
Palsta miehen tarinaa, eikä ole ensimmäinen kirjoitus! Ikäväähän se o!
- Anonyymi
Huom, tämä on oma näkökulma: Toivoisin sinuna lääkäriltä vaihtoehtoisia lääkkeitä joista ei tulisi painoa. Minulle on liian paha kolaus minäkuvaan antaa lääkkeiden lisätä painoa. Kun näytän siltä miltä haluan, on parempi fiilis itsestä.
- Anonyymi
Mitä iäkkäämmäksi elää, sitä enemmän sairauksia, joiden hoitoa ei katsota tarpeelliseksi.
Tulee helpottavana mieleen, ettei monta joulua voi olla enää jälellä. Minua vanhempa veli on jo puoleksi ulkona..
En kestä hänen puhelinrumbaansa vaan katkaisen virran täältä päästä. Minun nuorempa veljensä ei sitä tee. Se vastaa useisiin soittoihin päivässä.
Minulla ei ole tota ominaisuutta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171062124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103309Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2272215Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232033Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin11437Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491144- 721140
- 1751011
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959