Luvaton tynnyrisauna tontilla Kouvolassa, sakot

Lähde, Kymen Sanomat tänään.



Tynnyrisaunaa ei kaupungin mukaan saa säilyttää tontilla, joka on kaavoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön.
Tontilla ei saa lain ja kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan säilyttää pysyvästi liikuteltavia rakennuksia.


Tänään 10:01
Kouvolan kaupunki on asettamassa uhkasakkoa henkilölle, joka on säilyttänyt luvattomasti asuntovaunua ja tynnyrisaunaa rantakiinteistöllään Jaalassa.

Tontille on raivattu noin tuhannen neliömetrin kokoinen, murskeella päällystetty alue, jonne on sijoitettu asuntovaunu ja tynnyrisauna. Myöhemmin on rakennettu myös koiran ulkotarha. Lisäksi tontilla on kuivakäymälä ja laituri.

Kouvolan kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan asuntovaunun tai vastaavan liikuteltavan laitteen pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen lyhytaikaiseen retkeilyyn, edellyttää rakennuslupaa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on vastaava pykälä.

Alue on kaavoituksessa merkitty maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Vain niihin liittyvä rakentaminen on sallittua.

Tynnyrisaunaa ja asuntovaunua on kaupungin tietojen mukaan säilytetty tontilla ainakin vuodesta 2021. Sauna on nostettu jalaksille, eikä ole sellaisenaan liikuteltavissa. Kaupunki katsoo, ettei järjestely täytä lyhytaikaisen leiriytymisen määritelmää.

Kehotus ei auttanut
Kouvolan rakennusvalvonta lähetti elokuussa 2022 kiinteistön omistajalle kehotuksen siirtää asuntovaunu ja sauna pois kahden kuukauden kuluessa. Koska näin ei tapahtunut, omistajalle toimitettiin selvityspyyntö.

Vastineessaan omistaja sanoi olettaneensa, että asuntovaunun ja liikuteltavan saunan voi tuoda tontille. Hän kertoi käyttäneensä niitä muutamana yönä kesäkuukausina.

Kouvolan rakennusvalvontapäällikkö esittää, että omistaja velvoitetaan poistamaan sauna ja asuntovaunu sekä purkamaan koiran ulkotarha kolmen kuukauden kuluessa.

Jos näin ei tapahdu, hänen on maksettava uhkasakko, jonka peruserä on 2 000 euroa. Jokaiselta kuukaudelta, jolloin siirto- ja purkuvelvoitetta ei ole noudatettu, tulee maksettavaksi 500 euron lisäerä.

Teknisen lautakunnan lupajaosto käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina.

Voisiko sitä aluetta vuokrata retkeilijöille, asuntoauto!/vaunu harrastajille tilapäisesti retkeilykäyttöön.?? Airnb tyyliin.

Rauhallisella paikalla on kysyntää varmasti.
Naapurihommia varmaan taas.. Ehkä koira-aitaus oli liikaa.
6625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Annetaan asunnot ja ostokortit paperittomille pyöräilijöille. Voi Hyvää päivää.
Itse alkaisin vuokrata paikkaa lyhyt aikaiseen käyttöön. Tai sitten vähän puita, rankoja tontille ja "hiljakseen tekis"

Ja valittavalle naapurille antaisin kuivatun hauen.

Äänestä

Ellei lupia ole niin kunnon sakot ja purkuun vaan kaupungin toimesta ja täysimääräinen lasku ulosottokelpoisena perään, ei armoa.

Äänestä
  • Esim. Lappeland mökkivaunu. Ei tarvitse lupaa.
    Välillä liikuttaa.

    Äänestä

  • Raaka peli ja kirveellä paskaks!

    Äänestä

Samanlainen case oli kuulemma vuosia sitten eräällä toisella paikkakunnalla. Omistaja tyhjensi alueen ja otti siihen suuret kasat lantaa. Naapurille kertoi että menee luomuna lannoitteeksi metsään.
Saattoi kesällä hieman haista..

Äänestä

Koira ja poroaitaus on kyllä maa ja metsätalouskäyttöä. Joten kannattaa laittaa asia oikeuden käsiteltäväksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lähde, Kymen Sanomat tänään.



Tynnyrisaunaa ei kaupungin mukaan saa säilyttää tontilla, joka on kaavoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön.
Tontilla ei saa lain ja kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan säilyttää pysyvästi liikuteltavia rakennuksia.


Tänään 10:01
Kouvolan kaupunki on asettamassa uhkasakkoa henkilölle, joka on säilyttänyt luvattomasti asuntovaunua ja tynnyrisaunaa rantakiinteistöllään Jaalassa.

Tontille on raivattu noin tuhannen neliömetrin kokoinen, murskeella päällystetty alue, jonne on sijoitettu asuntovaunu ja tynnyrisauna. Myöhemmin on rakennettu myös koiran ulkotarha. Lisäksi tontilla on kuivakäymälä ja laituri.

Kouvolan kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan asuntovaunun tai vastaavan liikuteltavan laitteen pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen lyhytaikaiseen retkeilyyn, edellyttää rakennuslupaa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on vastaava pykälä.

Alue on kaavoituksessa merkitty maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Vain niihin liittyvä rakentaminen on sallittua.

Tynnyrisaunaa ja asuntovaunua on kaupungin tietojen mukaan säilytetty tontilla ainakin vuodesta 2021. Sauna on nostettu jalaksille, eikä ole sellaisenaan liikuteltavissa. Kaupunki katsoo, ettei järjestely täytä lyhytaikaisen leiriytymisen määritelmää.

Kehotus ei auttanut
Kouvolan rakennusvalvonta lähetti elokuussa 2022 kiinteistön omistajalle kehotuksen siirtää asuntovaunu ja sauna pois kahden kuukauden kuluessa. Koska näin ei tapahtunut, omistajalle toimitettiin selvityspyyntö.

Vastineessaan omistaja sanoi olettaneensa, että asuntovaunun ja liikuteltavan saunan voi tuoda tontille. Hän kertoi käyttäneensä niitä muutamana yönä kesäkuukausina.

Kouvolan rakennusvalvontapäällikkö esittää, että omistaja velvoitetaan poistamaan sauna ja asuntovaunu sekä purkamaan koiran ulkotarha kolmen kuukauden kuluessa.

Jos näin ei tapahdu, hänen on maksettava uhkasakko, jonka peruserä on 2 000 euroa. Jokaiselta kuukaudelta, jolloin siirto- ja purkuvelvoitetta ei ole noudatettu, tulee maksettavaksi 500 euron lisäerä.

Teknisen lautakunnan lupajaosto käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina.

Voisiko sitä aluetta vuokrata retkeilijöille, asuntoauto!/vaunu harrastajille tilapäisesti retkeilykäyttöön.?? Airnb tyyliin.

Rauhallisella paikalla on kysyntää varmasti.
Naapurihommia varmaan taas.. Ehkä koira-aitaus oli liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu