Tätä pohdittiin äsken Shellin kahvipöydässä
Kuuluuko nykyinen Keskustapuolue vasemmistoon?
Anonyymi-ap
47452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ilmiselvästi.
Siis shellin kahvipöydässä pohditte? Ja sinä tulet tänne kertomaan siitä.
Etkö sinä halavatun pahvi tiedä, että Shellin kahvipöytäkeskustelut ovat ehdottoman salaisia? Niistä ei saa puhua mitään. Ei edes sitä, että niitä on käyty. Sinähän vaarannat puolueen ja isänmaan turvallisuuden.
Minä vien tämän asian Mestarin tietoon. Supo saa tutkia asiaa ja selvittää sinun henkilöllisyytesi.
Sinä joudut linnaan ja karkotukseen.
Mikä keskusta ?
Kilpailee Li Anderssonin puolueen paikasta. Outoa että näin käynyt
Puhuttiin Keskustastakin, mutta pääasiassa lähinnä siitä, kun persu oli huomannut, että siinä Shellin viereisessä ojassa on lehmä. Saattaa olla ihan persujen oma lehmä. Puolue ei ole vielä päättänyt kenen se on ja mitä sille lehmälle pitäisi tehdä.
Vasemmisto näyttää lievältä ilmaisulta
Imatran Shellillä nyt puhutaan myös Demareista ja puolueen oikeistolaisuudesta
Kepu on ihan samaa punaviherhuttua, ei eroa mitenkään.
Nämä just niitä urpon mainitsemia pöytäpohdintoja.!! : )))))
Onko Urpo Keskustapuolueen aatelinenkin
Entinen porvaripuolue on nykyään häpeäpilkku
Kyllä kepulimmat on vasemmistoon kuuluva hiipuva puolue
Saarikon johtaessa, kyllä kuuluu.
Saarikko pilasi lopullisesti puolueen
Liian vasemmistolainen Keskusta
Heh heh. Shellin kahvipöydässä... siellä se viisaus asustaa. Joutavilla ei ole muuta. Tekisitte elämässänne jotain hyödyllistä.
Vasemmistolainen Keskusta voittaa vaalit
Shellin baarissa ajateltu ja some:aan kirjoitettu. Näinkö ne asiat etenevät?
Siellä istuu ne entiset Keskustan jäsenet
Demareihin ja Vasemmistoliittoon siirtyneet
Kepu oli koko Kekkosen ajan ja vielä sen jälkeenkin kansanrintaman, SDP, KOM, KEPU johtava voima. Eli Kepun geeneissä vasemmistolaisuus on syvällä.
Tuon ajan vanhat Kepun monsterit jäivät pois politiikasta vasta muutama vuosi sitten.
Totuus löytyy sellin kulmalta.
Jep jep. Kaikki tiet vie Shellille
Saarikko luopuu. Kuka tilalle?
Autiosaari tai Karikko.
Seuraavat hävityt vaalit edessä
Kurvisen johdolla kurvista ulos, nousua ei näkyvissä
Kanki Kaikkonen on jo sovittu.Ei oo kommunisti kuten maatalouslomittaja on.Sehä keskusta saattaa kehittyä parempaan.
Lindman on lupautunut ajamaan kepulit kohti rotkoa
Tötti Tutteroinen kanssa onnistuu
Veli-Ponteva pohjolan äärillä on ....
.... kanki kovana ?
Saarikko näyttää mallia, että lapsia tekemällä Suomi nousuun, eikä riitelemällä. Jättää puoluejohtajan tehtävät ja jääpi hoitamaan heinäkuussa syntyvää kolmatta lastaan, kuten kunnon äidin pitääkin tehdä. Näitä vapaan kasvatuksen tulokkaita juoksee kylillä huumepäissään jo ihan tarpeeksi ihmisten riesana ja kelan luukulla, kun töitä ei haluta tehdä.
Keskustan kannatus, se laskee. Koska vanhat ma an maille ja nuoret äänestää Perussuomalaisia tai Kokoomusta
Yhteiskunnan elätti on Saarikkokin.
Niin on ja pysyy. Nää kuppaa rahaa
Karjakot sentään tekee oikeaa työtä, toisin kuin nämä kepulimmat
Persut sentään ovat kansallissosialisteja.
Persut sentään ovat kansallissosialisteja.
Kepulimmat ne vasta sosialisoineet, siksi komunistien ohi, että heilahtaa
Kaiken takana on kanki, myönsi saarikon annikki, paino ensimmäisellä tavulla.
Saarikko ja Kurvinen pilasivat Keskustan. Nyt pitää miettiä voisiko äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Viime vaaleissa ei äänestetty kepulaisia.
juup,
nettosaaja pummit petti maalaisliitto-mtk:n,
ja alkoi persnatseiks...
Saarikkokin menee karjakkokouluun opettelee lypsämistä.Kurvinen sonnanluontiin perähikiän torpan tiluksille.
Keskustalaiset juksasivat kansaa viimeisen kerran. Äänestin viime vaaleissa. Mutta nyt ääni jää käyttämättä ainakin Keskustalle
Sama täällä. Vihervasurille ei ääni mee
Sepi männöö talkoisiin auttamaan kepun perähikiän porukoita.