Jospa lakkaan nyt kuvittelemasta. Lakkaan vain uskomasta, että tässä tarinassa oli mitään muuta kuin sitä, mitä oikeasti näin.
Olen niin pitkään halunnut muuttaa kertomuksen sellaiseksi, että siinä olisi ollut muuta kuin leikittelyä.
Miksei voisi unohtaa tämän osuuden elämässäni. Sinut.
Sinä et varmasti muista minua edes.
On niin pitkä aikakin kulunut. Et ole enää sama ihminen, enkä minä.
Päästää irti. Lempeästi, mutta varmasti.
Pitkään olenkin pitänyt tästä kiinni. Tarvinnut tätä jostain syystä. Sellaista, mitä ei ollut.
Sinua ei ollut. Ei sellaisena kuin muistan. Ei minulle. Ei meille.
Olen niin pitkään halunnut muuttaa kertomuksen sellaiseksi, että siinä olisi ollut muuta kuin leikittelyä.
Miksei voisi unohtaa tämän osuuden elämässäni. Sinut.
Sinä et varmasti muista minua edes.
On niin pitkä aikakin kulunut. Et ole enää sama ihminen, enkä minä.
Päästää irti. Lempeästi, mutta varmasti.
Pitkään olenkin pitänyt tästä kiinni. Tarvinnut tätä jostain syystä. Sellaista, mitä ei ollut.
Sinua ei ollut. Ei sellaisena kuin muistan. Ei minulle. Ei meille.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Ihan samalla tavalla itsekin olen elänyt. Olen halunnut pitää kiinni hänestä ja hänen muistostaan. En vaan saa siitä enää mitään irti, koska muistotkin haalistuvat vähitellen mielessä, kun ei näe. Ja minusta on tullut vanha. En ole se sama, joka jaksoi uskoa aina parempaan huomiseen. Muutama viime vuosi on ollut niin rankka, että olen joutunut muuttamaan suhtautumistani elämään kokonaan. Jotta kestäisin tämän kaiken, elän miettimättä kovin pitkälle tulevaisuuteen. Joskus ajattelin että voisimme jakaa jotain, me yksinäiset. Mutta olen ajan saatossa ymmärtänyt, että on vain minun yksinäisyyteni ja sitten on hänen yksinäisyytensä. Emme pysty jakamaan toisillemme omaa yksinäisyyttämme.
Ikävä kuulla, että on ollut rankkaa. Täällä rankasta tulee helposti vielä rankempaa. Silti täältä hakee sitä myötätuntoa ja lempeitä sanoja. Itse haen kai lohtua myös mielikuvasta. Siitä, että hän olisi täällä ja kaipaisi minua. Sitä, kun tekee päivittäin. Alkaa kadota realiteetti siitä, mikä on toiveajattelua ja mikä todellisuutta. Olen yrittänyt päästää irti ja se on tuntunut mahdottomalta. En ole nähnyt koko ihmistä pitkiin, pitkiin aikoihin. Se ei estä minua ajattelemasta, että myös hän kaipaisi minua.
Mielenkiintoinen ajatus yksinäisyydestä - yksin yhdessä. Se voi johtua siitä, että täällä jää aina vuorovaikutus vajaaksi. Jos tietäisin, että hän kaipaa minua ja on yksin, tahtoisin lohduttaa häntä ja antaa varmuutta. Täällä se ei oikein onnistu. Täällä jää aina yksin omien epävarmuuksien kanssa.
Voimia, myötätuntoni on puolellasi ja toivon sydämestäni, että se, mitä kohtaat parhaillaan lieventyisi ja koittaisi paremmat ajat. Toivon sinulle niin paljon hyvää, että kaikki varjot lähtevät pois ja uusi sivu voisi kääntyä elämässäsi.
Minä olen myös käynyt kauan täällä kaipaamansa häntä. Määrättyyn pisteeseen asti kirjoittaminen voi olla terapeuttista. Mutta kun siitä tulee pakonomaista ja päivittäistä, täyttää se jo addiktion tunnusmerkit. Tämä kaipaus on täysin järjetöntä eikä palvele ketään, silti siihen en ole pystynyt laittamaan pistettä. En osaa käsitellä tunteitani. Unelmamaailmassa hän on se ainoa, joka voi ymmärtää minua. Ja suojelee minua kaikelta pahalta 😢❤️
Miten tällainen voisi loppua. Voisiko tämän lopettaa jotenkin keskustellen. Mikä on se tekijä, joka irrottaisi tällaisen riippuvuussuhteen ja palauttaisi tunne-elämän normaaliksi. Herään usein näin ennen herätystä. Tunnen huonoa oloa ajan haaskaamisesta täällä. Olisi helpompaa olla rehellinen itselle ja muille. En pysty siihen, kun minulla on tämä tarve etsiä täältä sitä ihmistä.
En edes ymmärrä, onko tämä enää sen ihmisen kaipuuta vaan jotain muuta pakoa todellisuudesta.
Ehkä se pitää paikkansa, että yksin täällä ollaan yhdessäkin. Ei täällä pysty tavoittamaan mitään normaalia vuorovaikutusta. Sen toteaminen vain lisää yksinäisyyden kokemusta.
Sen vapauden täytyy lähteä jostain oivalluksesta ja voimaantumisesta.
Minusta on ihan normaalia, että kaipaa rakkautta toiselta ja sitä että on tarve rakastaa ja helliä toista. Haluaa jotain kaunista vastapainoksi tälle pahalle maailmalle, joka minut ainakin saa surulliseksi yhä uudestaan. Se että tiedostaa mitä tapahtuu, ottaa todella koville.
Tuntuu että hain rakkautta väärästä paikasta oikeassa elämässä ja väärästä paikasta myös, kun täällä olen. Sen tiedän että on tarve kirjoittaa ajatuksia ja unelmiaan ylös. Se vaan että oikeassa elämässä tämä romanttisten haaveideni sankari ei tainnut arvostaa minua samoin, kuten minä häntä.
Hänellä oli valtaa satuttaa ja sen myös teki. Olen miettinyt, että johtuuko sukupuoleen kohdistuvasta vihasta. Tuntuu pahalta, jos niin. Ihailin häntä, kun hän sai minut oikeastaan heräämään tähän maailman menoon. Ihmisiä vaan ei saisi nostaa jalustalle ja onhan hänessä se toinen puoli, mikä satuttaa. En tiedä miksi tekee niin, epäilen että voi itse niin huonosti. Emme ole kyllä aikoihin enää tavanneet.
Pahimmalta tuntuu, kun ei sillä tavalla oteta tosissaan, ei haluta tutustua tai tietää toisen elämästä tai miten toinen kokee asiat. Siis ottaa elämäänsä aidosti sisälle. Sellaista samaa mitätöintiä sain kokea omalta äidiltäni. Siksi olen toistanut sitä mallia, kun en muuta ole osannut. Tavallaan se äidin kohtelu on kääntynyt vihaksi omaa itseäni kohtaan. Kun ei kelvannut sellaisena kuin oli. Äiti on silti aina kaikkein rakkain. Se vaan että jos ei selvitä niitä äitisuhteen solmuja, ei opi antamaan itselleen arvoa ja nauttimaan elämästä. Tiedän että äidinäiti oli myös tunnekylmä, äiti joskus minulle mainitsi siitä. Siksi hän ei osannut muuta.
Oikeastaanhan minä tiedän omat ongelmani, en vain osaa niitä omin päin työstää. Oli kyllä Jumalan lahja löytää hyvä terapeutti. Enkä ole sillä tavalla mihinkään instituution uskova tai uskontojen kannattaja. Uskon kuitenkin hyvään Jumalaan joka suojelee, vaikka ihmiset hylkäävät.
Hyviä ajatuksia. Varmasti kaikki tuollainen vaikuttaa, mistä kerrot.
Minulla on se tilanne, ettei puutu mitään. On läheisyyttä, hellyyttä, ystävyyttä, taloudellista vakautta jne. Silti vain etsin jotain. Tätä sisäistä yksinäisyyttä en tajua, enkä oikeastaan sitäkään, miksi jäin kiinni ajatukseen hänestä.
Teillä on varmasti on ollut jotenkin erityinen yhteys hänen kanssaan. Sillä on ollut varmasti oma merkityksensä ja tehtävänsä. Mikään ei ole sattumaa.
Näin minullakin, mutta se tyhjyys sisälläni johtuu siitä, että on tunneyhteys tuon toisen kanssa, joka vierailee ajatuksissani päivittäin. Se on jotakin sellaista, mitä en muiden kanssa saa mitenkään. Silloin, kun olemme tavanneet (siitäkin on jo kauan), on tuntunut, kuin olisin kotiin tullut, se yhteys on sanoinkuvaamaton.
Sanoisin samoin hänestä. Oli kuin kotona olisi ollut hänen lähellään. Hän vain tuntui oikealta.
Ajattelisin näin tilanteestasi, että et ilmeisesti tunne syvää rakkautta puolisoasi kohtaan, kun kaikki on tavallaan hyvin, mutta jotakin puuttuu. Eli onko puuttuva osa ja tyhjyyden aiheuttaja tuo toinen henkilö, joka on vallannut ajatuksesi? Eli onko sinulla häntä kohtaan enemmän tunteita, kuin haluaisit itsellesikään myöntää? Miettimisen aiheita.
Etkö voi jutella hänen kanssaan? Haaskaat noin suuren tunteen noin vain. Mä ottaisin perin juurin selvää jos tuollainen onnenpotku sattuisi omalle kohdalle.
Mistä olet päätellyt, että hän käy tällä palstalla ja näkee juuri sun viestit?
En usko tähän.
Niin, ainakin se tunne on osa elämääni varmaan aina.
Se voi olla noin, vaikken tahtoisi asiaa myöntää vaan pakottaa itseni tuntemaan oikein näitä tunteita. Jotain on puuttunut aina. En vain ole välittänyt siitä asiasta, koska olen järkeillyt, ettei kaiken rakkauden tarvitse olla samanlaista.
Sama täällä, olen yrittänyt rakastaa nykyistä puolisoani ja nauttia elämästä ja olla onnellinen - siinä onnistumatta. Jotenkin tuntuu väärältä puolisoanikin kohtaan, kun en osaa/pysty rakastamaan häntä niinkuin haluaisin ja hän ansaitsisi. Sydän kaipaa kokoajan toista. Olen miettinyt, että tuhlaanko loppuelämänikin puolisoni onnen vuoksi, vaikken itse ole onnellinen. Surullinen olen tälläkin hetkellä.
Tilanne on hankala ja monimutkainen tällä hetkellä. En ole edes nähnyt häntä vuosiin.
Olisiko kannattanut puhua kohteen kanssa. Se on vähän sama kuin avain lukkoon. Muuten ei välttämättä ovi aukea. Avain on kuitenkin matkassa koko ajan eli kyky puhua ja kysyä toiselta.
Tämä on oikea tie. Toki vaatii rohkeutta nostaa asia esille tämän kaipaamansa ihmisen kanssa. Yleensä haihattelut loppuu tuohon.
Ei olisi kannattanut. En voi hakea toisesta ihmisestä sellaista, joka minun pitäisi löytää itsestäni.
Aivan. Taitaa olla itselläni samoin. Kyvytön selvittämään mitään asioita. Varsinkin jos on paljon tunteita, en kestä niitä.
Jos et selvitä tunteitasi hänen kanssaan, et löydä itseäsi ennen sitä. Jos sisälläsi asuva tyhjyys johtuu siitä, että sinulla on syviä tunteita häneen, ei sinun olosi helpota, ennenkuin olet keskustellut tunteidesi kohteen kanssa ja selvittänyt, onko hänellä myös samanlaiset tuntemukset.
En ole tuo kun kirjoitti, mutta mulla oli todella kurja olo, kun hän vaan hävisi mun elämästä. Sanomatta mitään taaskaan. Ei mulla kyllä vieläkään ole hyvä olo. Päivä kerrallaan pusken menemään.
En ole valitettavasti nähnyt häntä vuosiin.
Etkö ole kertaakaan mies katsonut peiliin, mutta panostanut sitä enemmän feikkivuoropuheluihin palstalla? Ei ihme ku menee miten menee
Ota yhteyttä, siitähän se lähtee.
Ei ole helppoa, en tiedä, missä asuu ja miten elämä on häntä kuljettanut. En voi noin vain ottaa yhteyttä, kun en ole nähnyt vuosiin.
Mä pidän itseäni ihan normaalina ja fiksuna ihmisenä. Mulla on hyvä työ, hyviä ystäviä ja upeita harrastuksia. Olen ihan mukiinmenevän näköinen ja itsevarma mimmi.
Monta vuotta sitten katsoin yhtä ihmistä silmiin ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Se oli vaan jotain erilaista kuin mikään muu. Ja tuntui, että se olisi vastavuoroista. Olen mielestäni myös aika rationaalinen ja jalat maassa elävä ihminen. Yritän järkeillä asiaa ja vakuuttaa itselleni, että kuvittelen vain kaiken. Mutta silti salaa mielen sopukoissa toivon, että olen tulkinnut oikein tunteita ja hän on jotain spesiaalia, jotain minua juuri varten.
Olen ollut pitkässä parisuhteessa, mutta se ei tuntunut koskaan samalta.
Kerran googlailin jotain juttuja ihastumiseen liittyen ja päädyin tänne. Tänne jää jumiin. Tämä on loputon suo. Tunteiden kaatopaikka. Aina kun hänet livenä kohtaan, on vaan pakko tulla etsimään täältä merkkejä hänestä. Josko sittenkin...
Yhtä en saa. Yksi jää aina puuttumaan.
Voi meitä haaveilijoita!
Vähän niin kuin itselläni meni tuo ihastuminen, toki tapahtui "suht" vähän aikaa sitten ja palstalle eksyminen silloin samalla. -mies sivusta.
Olisi varmaan kannattanut ainakin kerran puhua kaivatun kanssa. Olisi valaissut asiaa paljon. Voisitte olla sillä tiellä vieläkin, ehkä loppuelämän.
Aito huumori ei loukkaa ketään.
Huumori on vaikea laji ja saattaa loukata olipa se sitten miten aitoa tahansa.
Huumori toimii vain livenä.
Hyvä tietää, ei siis esim pöliisiäsiä. Sivusta
Kuten perussuomalaisten miesten tappouhkaukset? Ehkä kevyt tirskaisu riittää, toisin kuin paisuttelijapateilla ym
Tiedoksi lukijoille: kaikki yllä kirjoitettu on vedätystä alusta loppuun.
Käytännössä samantekevää onko vedätystä vai totta. Yhtä merkityksetöntä kaikki anonyymit kirjoittelut. Huutelua tuuleen.
Siis mitä? Eikö tällä yhden miehen ylläpitämällä grillauspalstalla mikään olekaan totta eikä kaikki tuttuja keskenään ym?🥱
Saatana seurasi liikkeistämme teki työnsä. Pahuus voitti.
Liikkeitämme vääntää vääntää vääristää kuin tämä tekstin syöttökin.
Sellaista elämä on.
Saatana edustaa vahvasti kaikkialla jokaisessa nupissa edistää.....Elää voi hyvin.
Voisitko ketjun sekoittaja ja sotkija lopettaa ja mennä ihan omaan ketjuun sotkemaan.
Hah hah onko sun itsesi kanssa vuosia kirjoitelleen miehen elämä siitä kiinni?
Ja toisekseen nämä ns piruntorjuntamanifestit on ätmi sun käsialaa myös
Rakkaus on jätettävä sydänverellä
Tuli polttaa sisuksissa
Pitkä tarina siitä tulee
Monta ottelua on edessä koska sydän sanoo niin.
Joo
Mene kesällä rannalle otat tissiliivit pois ja kiertelet joku ottaa.