Onko täällä muilla jännityksestä kärsivillä niskan jumiutumista, tärinää, kipeytymistä?
Itselläni paniikkihäiriö eli jännitys on välillä äärimmäistä. Lievin ja yleisin jännityksen oire on kiusallinen, koska en pysty liikuttamaan päätäni. Muutoin oireet ovat olleet useamman vuoden poissa. Pään kääntäminen puolelta toiselle ja nostaminen lähes mahdotonta, ihan kuin leuassa olisi rakas paino, joka pakottaa päätä alas. Pään nostaminen ja liikuttaminen aiheuttaa niskalihasten tärinää, jolloin samalla tulee tippumisen tai huimaamisen tunne niin että silmissä sumenee.
Lääkärit ja terapeutti eivät auta tämän oireen helpottamiseen ja tuntuu etteivät ole kuulleet tästä aiemmin, koska eivät kommentoi asiaa kuten muita oireita. Jännittävissä sosiaalisissa tilanteissa juominen on mahdotonta, koska pää ei nouse juomis asentoon. Tapaan työssäni paljon ihmisiä, joten joskus jää myös kahvit juomatta kuppiin. Myös silmiin katsominen on haastavaa kun pää ei suostu nousemaan.
En usko olevani ainoa. En usko myöskään kyseessä olevan essentiellinen vapina, koska tämä esiintyy vain jännittävissä sosiaalisissa tilanteissa. Vai miten se teillä tätä sairastavilla ilmenee?
Onko vinkkejä? Ainoa mitä olen keksinyt on, että nojaan kädelläni päähäni esim. muka mietiskellen, jolloin saan kädestä tukea päälle 😂 tämä toki toimii vain istuessa eikä olisi seisten kovin luonnollisen näköistä 😅
Pään tärinä jännittäessä
2
580
Vastaukset
- Anonyymi
Yritä huomioida sosiaalisissa tilanteissa se koska alat jännittämään ja olkapäät nousevat korviin asti jännityksestä ja rentoututa silloin itsesi,
hengitys juttukin on tärkeä kun hengittää sisään nenän kautta hitaasti , ja sitten hengittää ulos suun kautta sekin hitaasti. Usein keho rentoutuu kun keskittyy ainoastaan juuri hengitykseen . Kova jännitys saa lihakset jäykistymään. Itse ottaisin jonkun rauhoittavan lääkkeet näitä tilanteita varten ,
Moni tekee niin ja lopulta huomaa ettei edes tarvitse sitä montaa kertaa , auttaa kun tietää että lääke on taskussa.
Ihmisen psyyke on monimutkainen asia, se mikä auttaa yhdelle ei välttämätä auta toiselle. .kokeilemalla saattaa ehkä löytää oman tapansa rentoutumiseen - Anonyymi
Mulla alko kunnolla pääntärinät sosiaalisissa tilanteissa yli 10 v sitten eikä halua päätä kääntää jos pitää vaikka useamman ihmisen kans jutella. Silmiin kattominen ahistaa. Koulukiusauksesta ja ekoista suhteista jääny traumat ja epäitsevarmuus jotka voinu laukasta tän yliajattelun että sitte jännittää. Mitkään muut lääkkeet ei auta paitsi opamox mutta sitäkään ei sais popsia kokoajan ja se tekee pupilleista isommat.. ompa tosi kiva ku kärsii tällasesta, elämästä haluais vähä nauttia. Ymmärrän tuskan 😔
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085