Hietanen kommentoi Venäjän tilannetta

Anonyymi-ap

Kansalaiset / Medborgare

Olen saanut tietooni, että nyrkkeilyliiton lähettämä tutkimusryhmä on heti kohteeseensa saavuttuaan kaapattu Ukrainalaisten natsisikojen toimesta. Lisäksi tämän johdosta myös urhea ja iso nuorimies, Simo Iso-Masto, on menehtynyt.

Iso-Maston ruumis lennätetään Helsinkiin vanhalla Tupolevilla, ja hänet haudataan Malmille, sen lupaan. Samaan hautaan Pertti Augustinin kanssa. Sitä ei estä maailman loppukaan, ei edes Alex Stubbin janoama ydinsota. Hän oli aikamme legenda, ja suvussaan jo 1400-luvulta löytyy muutama Kustaa Vaasan vasalli.

Olen saanut myös mutkan kautta (ja mutkan avulla) tietooni, että Henri ja Jari ovat Vladivostokissa, ja ovat kohonneet Ukrainan sodan tekojensa ansiosta suureen asemaan paikallisessa nyrkkeilyhierarkiassa. Mitään vauvoja siellä ei ole raiskailtu, mutta pöllivät jääkaapista Nutellaa ja Heinekeniä, ja esittelivät niitä trofeina sieltä palattuaan. Se riitti.

Tavoitteeni on, että Henri, Jari, Pekka, Petri ja Iso-Maston ruumis lentävät kaikki viikon sisällä samalla lennolla suomeen. Miten asian toteutamme, se on yhä työn alla. Yritin soittaa Umar Kremleville, ja hän jauhoi jotain nyrkkeilyliittojen eripurasta. Siitä minä en tiedä mitään, olen vieraillut Venäjän nyrkkeilyliitossa vain kerran, ja silloin minut huumattiin ja heräsin alasti kesämökiltä Käkisalmelta, jossa muut putoilivat ikkunoista ja pihalla veneistä.

Hyvää helmikuun puoliväliä ja jalkoväliä kaikille,

Masa

8

458

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä Professori?????

    • Anonyymi

      Nyt se Navalnyikin on tapettu. Mitähän on tekeillä? Iso-Masto ja Navalnyi kuolivat melkein peräjälkeen.

    • Anonyymi

      Ei tässä ole päätä eikä häntää. En jaksa uskoa että Mäntynen, Henkka tai kukaan muukaan näistä olisi desantti tai kodinisti. Joku valehtelee ja yrittää vaikuttaa American presidentinvaalien tulokseen postaamalla näitä valheita suomi24:lle esiintyen Hietasena

      • Anonyymi

        Varmasti Putinin agentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti Putinin agentti.

        Pata kattilaa soimaa. Sitä palvotaan kuka palkan maksaa, pojat. Älkää moralisoiko. Kaksoisagenttina tulonlähteet ovat taattuja.


    • Anonyymi

      Professori Augustin on vapautettu Tobolskin työväensiirtolasta tänä aamuna klo 08.35.

      Hän lentää Novosibirskistä Moskovan kautta Helsinkiin tänään illalla.

    • Anonyymi

      Venäjä sucks ass

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1469
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1231
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1054
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1035
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      881
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      136
      711
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      603
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    14. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      579
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      561
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      558
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      556
    20. 46
      543
    Aihe