Sivusuhteen siunaus!

Pitkän ja muodollisen avioliiton jälkeen ihmisellä on suuri mahdollisuus ajautua sivusuhteeseen. Aluksi sivusuhteesta tulee esiin vain hyvät puolet, jolloin se tuntuu antavan yksitoikkoiseen avioelämään lisää laatua. Tämä vaihe on sivusuhteen kulta-aikaa.

Kun hyvä sivusuhde jatkuu pidempään, niin haittavaikutukset alkavat tulle selvemmin esiin. Jos suhde on erittäin hyvä, niin siitä tulee todellinen tunesuhde, ja silloin ollaan jo kusessa. On erittäin hankalaa elää arkielämää kotona vanhan kumppanin kanssa, koska sielu ja ajatukset ovat muualla. Ihminen ei kauaa sairastumatta kestä sitä, että sielu irroitetaan ruumiista.

Jos sivusuhde jatkuu vielä pidempään, niin se katsotaan jo saavutetuksi eduksi, josta ei haluta luopua halvalla. Jos puoliso ei ole havainnut mitään epäilyttävää, niin silloin aletaan ottaa entistä suurempia riskejä, ja monesti tässä vaiheessa käykin käry.

Käryn jälkeen alkaa sivusuhteen mielenkiintoisin vaihe, jolloin ihmisellä on hyvä mahdollisuus henkiseen kasvuun. Valitetavan monet jättävät tämän tilaisuuden käyttämättä, sillä useimmat parit eivät kykene käryn jälkeen neuvotelemaan avoimesti ja luottamuksellisesti ongelmistaan. Yleensä he ottavat eron ja ryntäävät liian nopeasti uuteen korjaavaan suhteeseen. Uusissa suhteissaan he sitten ajautuvat täsmälleen samanlaisiin ongelmiin kuin vanhassakin suhteessa.

Usein todetaan, että ihmisen pitää kokeilla myös sivusuhteita, jotta on jotain muisteltavaa sitten vanhana kiikkustuolissa istuessaan. Jotkut (eivät kärynneet sivusuhteestaan) voivatkin onnellisina muistella sivusuhteen nousuhumalavaihetta, mutta huonon tuurin miehet muistelevat synkkinä vain kärynjälkeisiä kovia perheneuvotteluja. Tasan eivät käy onnenlahjat vanhainkodissakaan.
1339420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Tietysti tälläkin palstalla voi olla joku niin ikivanhan moraalin muistava ihminen, että havaitessaan vakituisen aviosuhteen riittämättömyyden hankkiutuu ensin siitä eroon ja sitten paneutuu miettimään mitä oikein tilalle haluaa jos mitään, ja vasta tämän pohdinnan jälkeen etsii sen haluamansa. Mutta tämä tapa ei ole enää muodissa sillä nykyisin saavutetuista eduista ei tingitä, varsinkaan jos ne ovat ansiottomia.

Äänestä
  • minäkin jotain semmoista, eli täälläpä toinen poissa muodista oleva ikivanhoja tapoja muisteleva tapaus !:-)

    Äänestä

Näin se homma etenee, niin kuin kirjoitit. MUTTA kovin usein unohtuvat ne tärkeimmät eli lapset. Mitä heidän mielessään liikkuu kun katselevat vanhempiensa takkuilevaa avio/avoelämää? Se vielä menettelisi jos ei ole lapsia tai he elävät jo omaa elämäänsä, mutta muuten heillä on vaarana "jäädä jalkoihin" kun aikuiset keskittyvät omiin napoihinsa. Elämää suurempi kysymys tietenkin on miksi ihmiset ajautuva/hankkiutuvat sivusuhteisiin?

Äänestä
  • miksi tilata lehteä kun voi lukea irtonumeroita tai muiden lehtiä ;D

    Äänestä

  • tai siis kirjoitti:

    miksi tilata lehteä kun voi lukea irtonumeroita tai muiden lehtiä ;D

    miksi ostaa ruokaa kun voi kerjätä tai dyykata toisten roskikset...

    Äänestä

  • tai siis kirjoitti:

    miksi ostaa ruokaa kun voi kerjätä tai dyykata toisten roskikset...

    että tarjotaan ilmaiset juhlaillalliset ;D

    Miksi noin katkera,onko joko lukenut lehteäsi

    Äänestä

  • Kummaa kirjoitti:

    kun juuri sanoin etten tilaa lehtiä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Useimmiten ihmiset ajautuvat sivusuhteisiin siitä syystä, että kommunikointi puolisoiden välillä on puutteelista. Puolisot eivät ehkä osaa tai eivät uskalla keskustella keskenään kaikista parisuhteensa ongelmakysymyksistä.

    Vieraan ihmisen kanssa keskustelut saattavat onnistua helpostikin, ja siitähän se sivusuhde sitten helposti alkaa. Kun on saanut hetken maistaa hunajaa, niin touhua on melkein mahdotonta lopettaa ennen lopullista käryä.

    Äänestä

  • ja parempi kirjoitti:

    että tarjotaan ilmaiset juhlaillalliset ;D

    tai ilmaisiin aterioihin?

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Useimmiten ihmiset ajautuvat sivusuhteisiin siitä syystä, että kommunikointi puolisoiden välillä on puutteelista. Puolisot eivät ehkä osaa tai eivät uskalla keskustella keskenään kaikista parisuhteensa ongelmakysymyksistä.

    Vieraan ihmisen kanssa keskustelut saattavat onnistua helpostikin, ja siitähän se sivusuhde sitten helposti alkaa. Kun on saanut hetken maistaa hunajaa, niin touhua on melkein mahdotonta lopettaa ennen lopullista käryä.

    vahvistaa säännöt. Meillä puhutaan ja puhutaan, ei tulosta. Siispä "kahviseuraa" ulkopulelta ja toistaiseksi on vapaa ihminen sivusuhteessani.

    Äänestä

  • uskoa joulupukkiin kirjoitti:

    tai ilmaisiin aterioihin?

    ilmaisia LYXillallisia tai uneksia niistä ;D

    Äänestä

  • kukakoon kirjoitti:

    vahvistaa säännöt. Meillä puhutaan ja puhutaan, ei tulosta. Siispä "kahviseuraa" ulkopulelta ja toistaiseksi on vapaa ihminen sivusuhteessani.

    ja lennä kukasta kukkaan tai siitepölystä siitepölyyn äläkä vain väitä että olet muka naimisissa edelleen lasten takia,parempi heille että eroatte ja isä saa heidät niin voit rauhassa keskittyä salarakkaisiisi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eroa kirjoitti:

    Jos ihminen reilusti eroaa, niin eihän hänen sen jälkeen tarvitse pitää mitään salarakkaita. Kai eronnut voi ihan julkisesti alkaa seurustella uuden kumppanin kanssa?

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Jos ihminen reilusti eroaa, niin eihän hänen sen jälkeen tarvitse pitää mitään salarakkaita. Kai eronnut voi ihan julkisesti alkaa seurustella uuden kumppanin kanssa?

    eroaisivat ennenkuin hankkivat salarakkaita (siis naimisissa ollessaan)

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Useimmiten ihmiset ajautuvat sivusuhteisiin siitä syystä, että kommunikointi puolisoiden välillä on puutteelista. Puolisot eivät ehkä osaa tai eivät uskalla keskustella keskenään kaikista parisuhteensa ongelmakysymyksistä.

    Vieraan ihmisen kanssa keskustelut saattavat onnistua helpostikin, ja siitähän se sivusuhde sitten helposti alkaa. Kun on saanut hetken maistaa hunajaa, niin touhua on melkein mahdotonta lopettaa ennen lopullista käryä.

    Juuri mun ukolle,jäi kiinni "salasuhteestaan"-vain pieni huolimattomuusvirhe ja naps!

    OLis ollu huolellisempi kun kerran sellaisen hankki.

    Nyt on elämä sekaisin,meillä kaikilla neljällä!

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Useimmiten ihmiset ajautuvat sivusuhteisiin siitä syystä, että kommunikointi puolisoiden välillä on puutteelista. Puolisot eivät ehkä osaa tai eivät uskalla keskustella keskenään kaikista parisuhteensa ongelmakysymyksistä.

    Vieraan ihmisen kanssa keskustelut saattavat onnistua helpostikin, ja siitähän se sivusuhde sitten helposti alkaa. Kun on saanut hetken maistaa hunajaa, niin touhua on melkein mahdotonta lopettaa ennen lopullista käryä.

    Avo- tai avioliiton perustaminen käy niin helposti. Se perusteellinen tutustuminen toiseen ihmiseen jää usein puutteelliseksi, ja jos kumppanin valinta perustuu ihastumiseen, seksiin tai johonkin yksittäiseen ominaisuuteen tms, on se mielestäni heikolla pohjalla. Hiljaa hyvää tulee. Tosin nykyinen kaikki mulle heti -ideologia ei ole edesauttamassa onnistunutta parisuhdetta. - Näin kaksi avioliittoa taakseni jättäneenä, etenen hitaasti tässä uudessa suhteessani. En edes tiedä tuleeko meistä koskaan kumppanit ja odotukseni sekä toiveeni toisen suhteen ovat kovin erilaiset edellisiin puolisoihin verrattuna. Samoin toivon, että oma luonteeni olisi joten "jalostunut" kokemuksista.
    Kyllä Siperia opettaa...

    Äänestä

  • on syödä kirjoitti:

    ilmaisia LYXillallisia tai uneksia niistä ;D

    :-))

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Useimmiten ihmiset ajautuvat sivusuhteisiin siitä syystä, että kommunikointi puolisoiden välillä on puutteelista. Puolisot eivät ehkä osaa tai eivät uskalla keskustella keskenään kaikista parisuhteensa ongelmakysymyksistä.

    Vieraan ihmisen kanssa keskustelut saattavat onnistua helpostikin, ja siitähän se sivusuhde sitten helposti alkaa. Kun on saanut hetken maistaa hunajaa, niin touhua on melkein mahdotonta lopettaa ennen lopullista käryä.

    ja sivusuhteissakin ihmiset puhelevat pääasiassa itselleen. Liitossa on sentään usein yhteisiä tavoitteita, jotka pitävät ne kasassa kunnes lapset ovat kasvaneet ja velat maksettu. Sitten huomataan vasta miten yksin sitä on koko ajan oltu.

    Irtosuhteessakin on yhteinen tavoite, käytännössä useimmiten seksisuhde, ja se mielessä kuuntelee taas mielellään kaikenlaista puutaheinää. Se motiivi väljähtyy kuitenkin pian käytössä, mutta ensimmäinen kerta poikii useimmiten uusia yrityksiä, hyvin addiktoivaa.

    Noin körttiläinen en sentään ole että normaali jutustelu jonkun liiton ulkopuolisen henkilön kanssa olisi heti sivusuhde. Paljonhan sitä ihmisten kesken jutellaan. Minusta sivusuhde alkaa vasta seksistä.

    Äänestä

  • Eroa kirjoitti:

    ja lennä kukasta kukkaan tai siitepölystä siitepölyyn äläkä vain väitä että olet muka naimisissa edelleen lasten takia,parempi heille että eroatte ja isä saa heidät niin voit rauhassa keskittyä salarakkaisiisi

    takia ja isukki ei kaikesta huolimatta halua lapsia "vain" itselleen ja kahviseura E I ole seksiseuraa, siinä on vissi ero.

    Äänestä

syvällä rinta äänellä voin tunnustaa, makkeeta on. lapsista puheenollen minä ainakin elän , siis huomaa e l ä n omaa elämääni en lasten. ps. vaikkakaan heistä ei kaikki ole pois elämästämme.
Ei oo aikaa oottaa, iltapuoli on tosiasia elämässämme.

Äänestä

kuulostit Yleismies.
Kärytä ei kannata ,arveli varmaan sekin vanha pappa, jolta vaimo kuolinvuoteellaan tivasi tunnustusta :"Sano vaan, tunnusta nyt kun minä tästä kuitenkin kuolen, että oletko ollut koskaan minulle uskoton!"

Äijä raapi korvallistaan epäröivän näköisenä ja tuumasi :"Mutta jospa sinä et kuolekkaan."

Äänestä
  • hyvä vitsi...:))

    Äänestä

on useamman vuoden ajan antanut lisäenergiaa itselleni ja "miehelleni", hänelle olen sivusuhde.
Pääsuhde hänellä on lapsiin, suhteemme toimii hyvin koska hyväksyn sen etten ole ensimmäisenä hänen elämässään.

Äänestä
  • Itselläsikin pitäisi lapset olla etusijalla,sen jälken vasta omat nautinnot ja tarpeet

    Äänestä

  • miehesi pitävän sinua tarkeämpänä kuin lapsianne,olet huono äiti

    Äänestä

  • Kummaa kirjoitti:

    Itselläsikin pitäisi lapset olla etusijalla,sen jälken vasta omat nautinnot ja tarpeet

    Taitas miniät ja vävyt hermostua jos sekaantuisin heidän elämään.

    Äänestä

  • Itsekästä vaatia kirjoitti:

    miehesi pitävän sinua tarkeämpänä kuin lapsianne,olet huono äiti

    minusta on hienoa että mies asettaa etusijalle lapset, annan siitä hänelle kymmenen pistettä ja osaksi sen vuoksi rakastankin häntä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ymmärsin kirjoituksesi niin, että olet tyytyväinen toinen nainen, joka on pitkäaikaisessa suhteessa ukkomieheen. Nykyaikaisena ja valistuneena naisena hyväksyt täydellisesti sen, että "miehesi" velvollisuudentuntoisesti kasvattaa omat lapsensa virallisen vaimonsa kanssa. Sinä toimit tässä kasvatusprosessissa vain "miehesi" energiavarastona.

    Tämä on hyvin yleinen kuvio nykyisin, mutta pelin osanottajat eivät läheskään aina ole tyytyväisiä. Jos olet "miehellesi" todella rakas, niin tietenkin "miehesi" haluaisi viettää enemmän aikaansa Sinun kanssasi, jolloin hän on taatusti hyvin äreä kotona vaimonsa ja lastensa kanssa touhutessaan. Hän jaksaa tätä arkista kotipeliä vain siksi, että käy välillä lataamassa itselleen uutta hyvää energiaa Sinusta. Onko tämä "miehesi" kannalta onnellinen asetelma?

    Jos ajatellaan Sinua, niin ei se oleminen toisena naisenakaan mitään herkkua ole. Useimmissa tapauksissa tapaamiset pitää järjestää salaa, jotta suhde ei tulisi kaikkien tietoon. Monet ovat pahoillaan siitä, että sänkyyn "miehet" kyllä toisen naisen kelpuuttavat, mutta mihinkään muualle ei. Pidemmissä sivusuhteissa tämä on hyvin yleinen ongelma ja aiheuttaa paljon suukopua.

    Jos sivusuhde jatkuu yli puoli vuotta, niin silloin tunteetkin tulevat kuvioihin mukaan. Jos sivusuhteenne on todellinen tunnesuhde, niin se olotila on helvetillinen sekä "miehellesi" että Sinulle. Tämä helvetti voidaan lopettaa vain kertomalla totuus "miehesi" oikealle vaimolle, jolloin joudutte menemään vielä pahempaan helvettiin. Sieltäkin pääsee elävänä pois, mutta se vaatii jo ihan täydellistä nöyrtymistä.

    Äänestä

  • Puskasta taas kirjoitti:

    Taitas miniät ja vävyt hermostua jos sekaantuisin heidän elämään.

    on sinun salasuhteesi kanssa tekemistä?

    Äänestä

  • Mitä heillä kirjoitti:

    on sinun salasuhteesi kanssa tekemistä?

    ja vastaa sitten vasta, mulla ei oo salasuhdetta vaan mun "miehellä" on sivusuhde mun kanssa.
    Jos minä laittaisin elämässäni etusijalle aikuiset aviossa olevat lapset niin ihme ois jos ei miniät kimpaantuis.

    Äänestä

  • Puskasta taas kirjoitti:

    ja vastaa sitten vasta, mulla ei oo salasuhdetta vaan mun "miehellä" on sivusuhde mun kanssa.
    Jos minä laittaisin elämässäni etusijalle aikuiset aviossa olevat lapset niin ihme ois jos ei miniät kimpaantuis.

    TOTTAKAI hän laittaa lapsensa sinua edelle ja mielestäni hänen pitäisi laittaa vaimonsakin sinun edellesi tai erota,kun kuulisit hänen vaimonsa kannan heidän avioliitostaan niin et ehkä pitäisikään tätä miestä niin ihanteellisena

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ymmärsin kirjoituksesi niin, että olet tyytyväinen toinen nainen, joka on pitkäaikaisessa suhteessa ukkomieheen. Nykyaikaisena ja valistuneena naisena hyväksyt täydellisesti sen, että "miehesi" velvollisuudentuntoisesti kasvattaa omat lapsensa virallisen vaimonsa kanssa. Sinä toimit tässä kasvatusprosessissa vain "miehesi" energiavarastona.

    Tämä on hyvin yleinen kuvio nykyisin, mutta pelin osanottajat eivät läheskään aina ole tyytyväisiä. Jos olet "miehellesi" todella rakas, niin tietenkin "miehesi" haluaisi viettää enemmän aikaansa Sinun kanssasi, jolloin hän on taatusti hyvin äreä kotona vaimonsa ja lastensa kanssa touhutessaan. Hän jaksaa tätä arkista kotipeliä vain siksi, että käy välillä lataamassa itselleen uutta hyvää energiaa Sinusta. Onko tämä "miehesi" kannalta onnellinen asetelma?

    Jos ajatellaan Sinua, niin ei se oleminen toisena naisenakaan mitään herkkua ole. Useimmissa tapauksissa tapaamiset pitää järjestää salaa, jotta suhde ei tulisi kaikkien tietoon. Monet ovat pahoillaan siitä, että sänkyyn "miehet" kyllä toisen naisen kelpuuttavat, mutta mihinkään muualle ei. Pidemmissä sivusuhteissa tämä on hyvin yleinen ongelma ja aiheuttaa paljon suukopua.

    Jos sivusuhde jatkuu yli puoli vuotta, niin silloin tunteetkin tulevat kuvioihin mukaan. Jos sivusuhteenne on todellinen tunnesuhde, niin se olotila on helvetillinen sekä "miehellesi" että Sinulle. Tämä helvetti voidaan lopettaa vain kertomalla totuus "miehesi" oikealle vaimolle, jolloin joudutte menemään vielä pahempaan helvettiin. Sieltäkin pääsee elävänä pois, mutta se vaatii jo ihan täydellistä nöyrtymistä.

    ensimmäisellä sijalla, mutta olosuhteet on niin että en voisi riipaista lapsilta isää.
    "Mieheni" haluaisi elää kanssani, mutta olen sanonut että lapset kasvaa tuossa tuokiossa kodista ulos, sittenkin on vielä aikaa.
    Oikeastaan olen senverran poikennut otsikkoaiheesta, että "miehelläni" ei ole vaimoa, eikä minulla miestä, voimme vapaasti seurustella.
    Ainoa asia mikä erottaa on se, etten voi muuttaa sinne missä "mieheni" asuu ja lapsille olis liian rankkaa muuttaa kauas läheisistä ihmisistä.
    Joten "mieheni" on pääasiassa isä ja minä olen sivusuhde. :-)

    Äänestä

  • Puskasta päin kirjoitti:

    sivusuhde se muka on jos kumpikaan ei ole edes naimisissa...

    Äänestä

Ihan hyvä alustus... kirvottaa kyllä ajatuksia. Tuollanen meininki taitaa olla valitettavan yleistä. Ja valitettavan usein siinä on kahden perheen lapset lopulta mukana. Lapsien saama malli on aika kyseenalainen, koska kyllähän parisuhteen kivijalka muodostuu suurelta osin juuri luottamuksesta ja uskollisuudesta. Ainakin periaatteessa / niin kauan kun ei jää kiinni :(

Tuopa on justiinsa vähän sääli, ettei henkisen kasvun mahdollisuuksia yleensäkään käytetä hyväksi. Loppujen lopuksi ei kai useinkaan tutustuta - saati perehdytä kumppaniin ihmisenä. Samalla pysytään itsekin sillä jollakin tasolla (usein sohvaperunan asteella) ja ootellaan ylläpitoa, sisäruokintaa ja muita etuisuuksia. Akka nalkuttaa, ukko haisee pahalle ja molemmat kyrsiintyvät.
Ei yritetä kehittyä parisuhteen tasolle, satunnainen- tai salapaneskelu on niin paljon hauskempaa. Kivaa ja itsekästä, kuten nykymaailmassa pitääkin olla. Ja kun muutkin niin tekee...

Aika kuluu. Yht'äkkiä kaikki on kaksinkerroin, ryppyistä eikä mikään toimi... Mitä on siinä vaiheessa jäljellä? Yksinäisyys? Katkeruus? Jotain muuta, mitä? Joo, ne muistot, jollei satu olemaan dementikko...

Ihmisen viisastuminenhan tapahtuu pääsääntöisesti sitten kun on jo myöhäistä... niin, jos sittenkään.

Äänestä

että pettäjä on paskakasa. Miksi mennä naimisiin, jos ei haluaKAAN sitoutua yhteen?

Äänestä
  • On niin erilaisia, tuhansissa versioissa. Esmes toinen osapuoli sairastuu.
    Ei silti halua jättää siippaansa todennäköiseen loppuiän yksinäisyyteen.

    Onko mitään miehen logiikkaa? Miksi molempien pitäisi nuutua arjen harmauteen?

    Tiedän olevani urosrotta, mutta salarakkaan avulla sitä jaksaa
    olla vaimonkin mörkövahtina.

    Äänestä

  • Oivä Yrmy kirjoitti:

    On niin erilaisia, tuhansissa versioissa. Esmes toinen osapuoli sairastuu.
    Ei silti halua jättää siippaansa todennäköiseen loppuiän yksinäisyyteen.

    Onko mitään miehen logiikkaa? Miksi molempien pitäisi nuutua arjen harmauteen?

    Tiedän olevani urosrotta, mutta salarakkaan avulla sitä jaksaa
    olla vaimonkin mörkövahtina.

    itsekästä ja tyhmää

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ulkopuolisten ihmisten on aika helppo tuomita pettäjä paskakasaksi tai joksikin vielä pahemmaksi, koska he eivät useinkaan tiedä petämiseen johtaneita syitä. Sellainenkin ihminen, joka on avioliittoaan solmiessa ollut tosimielellä mukana ja ollut hyvin sitoutunut, voi pitkän ja onnettoman elämän jälkeen löytää ymmärtäväisen ihmisen ja ajautuu pettäjäksi melkein vahingossa. Täysin synnitön ihminen voi tietysti tuomita tällaisen pettäjän ja heittää häntä kohti ensimmäisen kiven.

    En mitenkään kannata pettämistä, mutta joissakin tapauksissa se on ainoa mahdollinen vaihtoehto saada edes hetken vähän valoa elämäänsä. Aina tietysti vaaditaan purkamaan vanha suhde ensin, ja sitten vasta saisi vilkuilla muualle, mutta joissakin tapauksissa pikainen ero tekisi kiusaantuneen ihmisen elämän vieläkin hankalammaksi. Tällaisessa tilanteessa ajoittainen vierailu aidan vihreämmällä puolella saattaa olla ihan ymmärrettävää. Ulkopuolisten sitä touhua ei tarvitse ymmärtää.

    Monesti ihmiset menevät naimisiin melkoisen nuorina ja henkisesti täysin keskenkasvuisina. Petetty osapuolikin on silloin nuorena saattanut salata jotain olennaisen tärkeää tietoa, joka myöhemmässä vaiheessa on aiheuttanut paljon aviollisia ongelmia ja johtanut lopulta hyvässä uskossa olleen sitoutuneen kumppanin pettäjäksi.

    Lopuksi omantunnonkysymys kaikille kiihkeille moralisteille: Kumpi on suurempi syyllinen, nuorena tietoa salaanut petetty osapuoli vai nuorena täysin rehellinen ja sitoutunut osapuoli, joka myöhemmällä iällä on ajautunut petäjäksi, koska on vasta silloin oppinut ymmärtämään petetyn osapuolen salailut avioliittoa solmittaessa. Osaako joku moralisti vastata tähän uskottavasti?

    useamman suhteen rinnakkainen ajo on kuitenkin useammin osoitus ahneudesta ja itsekkäästä keräilyvietistä kuin mistään ylevästä. Aikuisen ihmisen pitää osata myös luopua, tarvittaessa vaikka elämästään. Sekin hetki tulee kaikille vastaan.

    Tottakai pettäjä aina puolustelee käytöstään,pitäisi saada kuulla myös sen petetyn kanta,oma mieheni oli matkatöissä ja hänellä oli sillä paikkakunnalla toinen nainen kaksi vuotta,lopulta tämä nainen soitti meille kotiin ja kysyi onko totta että en anna miehelleni eroa,en ollut tiennyt mitään koko asiasta koska hän kotipaikakunnalla esitti täydellistä perheenisää ja aviomiestä!

    Äänestä

  • Naurettavaa! kirjoitti:

    samassa asemassa, molemmille valehdeltiin :)) Todella jaloa :))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Naurettavaa! kirjoitti:

    Tottakai pettäjä aina puolustelee käytöstään,pitäisi saada kuulla myös sen petetyn kanta,oma mieheni oli matkatöissä ja hänellä oli sillä paikkakunnalla toinen nainen kaksi vuotta,lopulta tämä nainen soitti meille kotiin ja kysyi onko totta että en anna miehelleni eroa,en ollut tiennyt mitään koko asiasta koska hän kotipaikakunnalla esitti täydellistä perheenisää ja aviomiestä!

    Mikä Sinua kirjoituksessani oikein naurattaa? Enhän minä ole pettämistä puolustellut, vaan esitin ainoastaan yhden peruskysymyksen kaikkien mietittäväksi. Et tainnut ymmärtää itse kysymystä.

    Ei Sinua ilmeisesti naurata sekään, että miehesi valehteli sekä Sinulle että tuolle toiselle naiselle. Miehesi tapauksessa kyse on täydellisestä epärehellisyydestä ja valehtelusta, ja se on tietysti alhaista ja tuomittavaa.

    Usein sivusuhteet kuitenkin perustuvat hyvinkin suureen rehellisyyteen ( toiselle naiselle / miehelle ei valehdella), vaikka omalta puolisolta asia kuitenkin pyritään salaamaan. Tätä "väärää rehellisyyttä" kaikki eivät ymmärrä.

    Pitäisikö sitä siis mielestäsi ymmärtää?

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ulkopuolisten ihmisten on aika helppo tuomita pettäjä paskakasaksi tai joksikin vielä pahemmaksi, koska he eivät useinkaan tiedä petämiseen johtaneita syitä. Sellainenkin ihminen, joka on avioliittoaan solmiessa ollut tosimielellä mukana ja ollut hyvin sitoutunut, voi pitkän ja onnettoman elämän jälkeen löytää ymmärtäväisen ihmisen ja ajautuu pettäjäksi melkein vahingossa. Täysin synnitön ihminen voi tietysti tuomita tällaisen pettäjän ja heittää häntä kohti ensimmäisen kiven.

    En mitenkään kannata pettämistä, mutta joissakin tapauksissa se on ainoa mahdollinen vaihtoehto saada edes hetken vähän valoa elämäänsä. Aina tietysti vaaditaan purkamaan vanha suhde ensin, ja sitten vasta saisi vilkuilla muualle, mutta joissakin tapauksissa pikainen ero tekisi kiusaantuneen ihmisen elämän vieläkin hankalammaksi. Tällaisessa tilanteessa ajoittainen vierailu aidan vihreämmällä puolella saattaa olla ihan ymmärrettävää. Ulkopuolisten sitä touhua ei tarvitse ymmärtää.

    Monesti ihmiset menevät naimisiin melkoisen nuorina ja henkisesti täysin keskenkasvuisina. Petetty osapuolikin on silloin nuorena saattanut salata jotain olennaisen tärkeää tietoa, joka myöhemmässä vaiheessa on aiheuttanut paljon aviollisia ongelmia ja johtanut lopulta hyvässä uskossa olleen sitoutuneen kumppanin pettäjäksi.

    Lopuksi omantunnonkysymys kaikille kiihkeille moralisteille: Kumpi on suurempi syyllinen, nuorena tietoa salaanut petetty osapuoli vai nuorena täysin rehellinen ja sitoutunut osapuoli, joka myöhemmällä iällä on ajautunut petäjäksi, koska on vasta silloin oppinut ymmärtämään petetyn osapuolen salailut avioliittoa solmittaessa. Osaako joku moralisti vastata tähän uskottavasti?

    kirjoituksestasi ja vielä mies. Kirjoitit todella osuvasti minun elämästäni. En ollut ihan pentu, mutta raakile elämään kuitenkin ja täytyy sanoa todella rakastavani miestäni, silloin.
    Rakkaus, kuten kaikki tietää parantaa ja antaa anteeksi. Meillä ei 25vuotinen suhde tuonut parannusta ja näin työntö vieraaseen syliin mieheni taholta tuli tosiasiaksi ja en kadu hetkeäkään, minkä olen saanut jälleen E L Ä Ä .

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Mikä Sinua kirjoituksessani oikein naurattaa? Enhän minä ole pettämistä puolustellut, vaan esitin ainoastaan yhden peruskysymyksen kaikkien mietittäväksi. Et tainnut ymmärtää itse kysymystä.

    Ei Sinua ilmeisesti naurata sekään, että miehesi valehteli sekä Sinulle että tuolle toiselle naiselle. Miehesi tapauksessa kyse on täydellisestä epärehellisyydestä ja valehtelusta, ja se on tietysti alhaista ja tuomittavaa.

    Usein sivusuhteet kuitenkin perustuvat hyvinkin suureen rehellisyyteen ( toiselle naiselle / miehelle ei valehdella), vaikka omalta puolisolta asia kuitenkin pyritään salaamaan. Tätä "väärää rehellisyyttä" kaikki eivät ymmärrä.

    sellaista rehellisyyttä taida olla. Kaikkeen kaksilla korteilla pelaamiseen liittyy epärehellisyys. Sinulle tarkoitus pyhittää keinot, mutta miten sitten jos sinulle vastaavassa tilanteessa valehdellaan? Nostatko nuo toiset tämän avauksesi mukaisesti pyhimyksiksi (joo, lehmätkin lentävät), vai vaaditko kenties lisäperusteluja? Niinkin todella voi käydä että omassa suhteessasi olet se taakka, josta toinen käy vieraissa elpymässä, itsehän tuota et voi tietää koska sinusta asiaa ei kannata ottaa esille ja jos esille otetaankin, et todennäköisesti pysty suhtautumaan siihen viileän itsekriittisesti.

    Äänestä

  • kiitos kirjoitti:

    kirjoituksestasi ja vielä mies. Kirjoitit todella osuvasti minun elämästäni. En ollut ihan pentu, mutta raakile elämään kuitenkin ja täytyy sanoa todella rakastavani miestäni, silloin.
    Rakkaus, kuten kaikki tietää parantaa ja antaa anteeksi. Meillä ei 25vuotinen suhde tuonut parannusta ja näin työntö vieraaseen syliin mieheni taholta tuli tosiasiaksi ja en kadu hetkeäkään, minkä olen saanut jälleen E L Ä Ä .

    oma elämyshakuisuus. Ei yhtään ajatusta miehelle, jonka silmään kuorolla kustaan, paitsi että tämäkin selitetään hänen viakseen. Nauretaan nyt vähän vielä päälle....

    Eikö todella kukaan enää ajattele aivoillaan? Ihmisiä vai apinoita?

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    jos näin haluat. Ei todella naurata miehen puolesta eikä vastaan. Syy ja seuraus on toki varmaan molemmissa, mutta mies on saanut yli puolet elämästäni opiskeluun vastuunsa kantavasta siipasta ja kun ei opi niin ei. Äläkä sano "mene avioliitto kouluun" kaikki on läpi käyty ja tässä tulos. Nyt vain laulelen annoin nuoruuden, annoin sydämen ja mitä sain?

    Äänestä

  • apinoita kirjoitti:

    ja touhua sitten mitä lystäät. Se on "reilua" ja "rehellistä". Hae jostakin sanakirja josta voit selvittää mitä se tarkoittaa. Omastasi taitaa tuo sivu olla revitty pois.

    Äänestä

  • ota ensin ero kirjoitti:

    tällaisessa tapauksessa: Haluaisin erota miehestäni, ja olen hänelle siitä monta kertaa puhunutkin. En välitä hänestä pätkääkään, mutta mies ei halua päästää irti, vaikka tietääkin tilanteen.
    Heittäytyy itsesäälissä piehtaroivaksi pikkupojaksi jota "äidin" pitäisi hoivata.Eikö aikuisen miehen pitäisi käsittää jos suoraan sanoo että haluan hänestä irti. Velvollisuudentunnosta ja säälistä häntä kohtaan jatkan liittoa, samalla rakastaen toista miestä.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    mitä hyötyä on rakastaa toista miestä ajattele että sinulla on nyt se turvalline entinen siinä vierellä joka rakastaa sinua älä ajattele että olet hänelle äiti vaan rakas puoliso ja rakastu yhä uudeleen häneen näin säilytät aviliiton johon olet varmaankin joskus mennyt ihan omasta halustasi anteeksi mutta kun teidän kirjoituksia lukee joskus niin harmitaa että teillä ei mene muka hyvin menään kaikki peilin eteen ja katsotaan missä vika minussa vai muissa .kiitos

    eli ei turhaa kannata pitkittää. Kyllä prosessin käyntiin saat yksinkin. Ja sinunhan pitäisi tietää mitä itse haluat.

    Ihanko totta siis haluat tuollaisen kakaran roikkuvan koivessasi? Taidat vain rakastaa riitelyä ja nauttia vähästäkin vallasta.

    Äänestä

  • lis kirjoitti:

    "rakastu uudelleen"...ei voisi olla typerämpää neuvoa. Ei se rakastuminen ole niin vain käskettävissä.

    Äänestä

  • ota ensin ero kirjoitti:

    ja touhua sitten mitä lystäät. Se on "reilua" ja "rehellistä". Hae jostakin sanakirja josta voit selvittää mitä se tarkoittaa. Omastasi taitaa tuo sivu olla revitty pois.

    olekin meidän asia, jos mieheni hyväksyy tunteettomana kahvilaromanssini enkö silloin anna palaa. Jo vain, niin tekisit itsekin. Sanakirjoista en elämänohjeita lue. Teen mikä elämisenarvoiselta tuntuu ja ennenkaikkea mikä hyvältä tuntuu.

    Äänestä

  • jos periksi annat kirjoitti:

    eli ei turhaa kannata pitkittää. Kyllä prosessin käyntiin saat yksinkin. Ja sinunhan pitäisi tietää mitä itse haluat.

    Ihanko totta siis haluat tuollaisen kakaran roikkuvan koivessasi? Taidat vain rakastaa riitelyä ja nauttia vähästäkin vallasta.

    luulen että se on tuo toinen osapuoli joka rakastaa riitelyä ja nauttii vähäisestäkin vallasta. tietää mistä narusta nykiä, velvollisuudentuntoni on liian suuri. :(

    Kysyin kylläkin neuvoja enkä solvauksia joita teillä näyttää kyllä irtoavan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    yopollo kirjoitti:

    useamman suhteen rinnakkainen ajo on kuitenkin useammin osoitus ahneudesta ja itsekkäästä keräilyvietistä kuin mistään ylevästä. Aikuisen ihmisen pitää osata myös luopua, tarvittaessa vaikka elämästään. Sekin hetki tulee kaikille vastaan.

    Ihan omasta kokemuksestakin tiedän, että sivusuhteen ylläpitämisessä on paljon kankaluuksia, mutta ei se sivusuhde läheskään aina ole merkki mistään ahneudesta tai itsekkäästä keräilyvietistä. Mitä siinä keräillään, jos ihminen haluaa joskus puhua kaikista asioista jonkun järkevän ihmisen kanssa?

    Useat sivusuhteseen ajautuneet ihmiset ovat tottuneet luopumaan hyvinkin paljosta, ja kaikkein kunnollisimmat ja kilteimmät pettäjät ovat jopa luopuneet omasta elämästäänkin pitkän avioliiton aikana henkisesti rajoittuneen puolison rinnalla. Onko silloin niin mahdoton synti, jos edes hetken kokee normaalia elämää jonkun viisaan ihmisen seurassa.

    Monesti tällaisessa henkisesti kuollessa avioliitossa voi taloudellinen tilanne olla erittäin vahva, joten ei silloin eron kanssa kannata mahdottomasti kiirehtiä, jos se johtaisi taloudelliseen ahdinkoon. Kokonaistaloudellisesti ajatellen on silloin järkevämpää käydä hieman maistelemassa vihreämpää ruohoa, ja elellä sitten välillä henkisesti pysähtyneenä taloudellisen hyvinvoinnin keskellä. Arvioni mukaan puolet vanhemmista pariskunnista elää tällä tavalla, mutta kaikki eivät uskalla sitä tunnustaa.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    tällaisessa tapauksessa: Haluaisin erota miehestäni, ja olen hänelle siitä monta kertaa puhunutkin. En välitä hänestä pätkääkään, mutta mies ei halua päästää irti, vaikka tietääkin tilanteen.
    Heittäytyy itsesäälissä piehtaroivaksi pikkupojaksi jota "äidin" pitäisi hoivata.Eikö aikuisen miehen pitäisi käsittää jos suoraan sanoo että haluan hänestä irti. Velvollisuudentunnosta ja säälistä häntä kohtaan jatkan liittoa, samalla rakastaen toista miestä.

    Sillä saletti!

    Sivusuhteessa elävähän juuri EI halua luopua mistään,haluaa sekä syödä kakun että säästää sen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kiitos kirjoitti:

    kirjoituksestasi ja vielä mies. Kirjoitit todella osuvasti minun elämästäni. En ollut ihan pentu, mutta raakile elämään kuitenkin ja täytyy sanoa todella rakastavani miestäni, silloin.
    Rakkaus, kuten kaikki tietää parantaa ja antaa anteeksi. Meillä ei 25vuotinen suhde tuonut parannusta ja näin työntö vieraaseen syliin mieheni taholta tuli tosiasiaksi ja en kadu hetkeäkään, minkä olen saanut jälleen E L Ä Ä .

    Kirjoitat sivusuhteesta niin ihannoivaan sävyyn, että prosessi näyttää Sinulla olevan vasta puolitiessä. Olet itse onnellinen ja puolisosi ilmeisesti onnellisen tietämätön sivusuhteestasi, jolloin aurinko näyttää paistavan ja maailma hymyilevän. Elät nyt sivusuhteen parasta vaihetta.

    Sivusuhteen kokonaisonnellisuus voidaan määritellä vasta käryn jälkeen, jolloin pettäneen ja petetyn puolison väilisissä neuvotteluissa todella ratkaistaan avioliiton perustan kestävyys. Jos liitto tässä vaiheessa päättyy eroon, niin pohja ei ollut kestävä. Jos taas käryn jälkeenkin löydetään jonkinlainen sovinto, ja yhteispeli pääsee jatkumaan, niin silloin parisuhteessa on ollut mukana oikeitakin aineksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nainen kirjoitti:

    Sivusuhteessa elävähän juuri EI halua luopua mistään,haluaa sekä syödä kakun että säästää sen!

    Mikä tässä nykyisestä elämänmenosta otetussa esimerkissäni kertoo epäkypsästä käyttäytymisestä? Jos ihminen on pitkän parisuhteen aikana luopunut jo omasta elämästään, ja sitten hieman siemaisee ruohoa aidan takaa, niin pitäisikö siitä maksaa koko elämäntyö? Eikö se ole jo liian kallis hinta parista ruohotukosta?

    Monella ns kulissiavioliitossa elävällä ihmisellä on se tilanne, että pitkän avioliiton aikana yhdessä hankittu omaisuus on kiinni esim. isossa ja hyvässä asuinkiinteistössä, joka on yhteisomistuksessa. Jos pienikin vihreän ruohon maistelu heti edellyttäisi kiinteistön realisointia, niin sekä pettäneen että petetyn puolison elintaso ratkaisevasti huononisi. Molemmat joutuisivat muuttamaan pienempään ja huonompaan asuntoon, ja myös ajoneuvot jouduttaisi vaihtamaan halvempiin ja huonompiin. Hinta olisi aivan liian kallis.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että ero on hyvin helppo ratkaisu vain sellaisille, jotka asuvat vuokra-asunnossa, ja joilla ei ole sanottavaa yhteistä omaisuutta. Silloin uuden ihastuksen perään on paljon helpompi lähteä, koska taloudellisia tappioita ei synny, eikä mistään mukavista tavaroista tarvitse luopua - voi vaan täysin siemauksin nauttia uudesta ihastuksestaan. "Huoleton on hevoseton poika"!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Sillä saletti!

    mies vetää ittensä kiikkuun, niinkuin uhkailee?
    Kenen vastuulla se on sitten.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    mies vetää ittensä kiikkuun, niinkuin uhkailee?
    Kenen vastuulla se on sitten.

    ihan hänen omalla vastuulla. Eikä ainakaan sinun.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    mies vetää ittensä kiikkuun, niinkuin uhkailee?
    Kenen vastuulla se on sitten.

    Tuskin vetää,uhkaile vain!

    Epäkypsää todella luulla että sivusuhteessa eläminen on UHRAUTUVAA!

    Äänestä

  • Aloittaja

    eräs nainen kirjoitti:

    tällaisessa tapauksessa: Haluaisin erota miehestäni, ja olen hänelle siitä monta kertaa puhunutkin. En välitä hänestä pätkääkään, mutta mies ei halua päästää irti, vaikka tietääkin tilanteen.
    Heittäytyy itsesäälissä piehtaroivaksi pikkupojaksi jota "äidin" pitäisi hoivata.Eikö aikuisen miehen pitäisi käsittää jos suoraan sanoo että haluan hänestä irti. Velvollisuudentunnosta ja säälistä häntä kohtaan jatkan liittoa, samalla rakastaen toista miestä.

    Eroaminen pitkästä avioliitosta ei ole ollenkaan yksinkertaista. Taloudelliset menetyksen ovat monessa tapauksessa suuria, ja usein henkisesti heikompi puoliso heittäytyy sellaiseksi, että viisaampi ja inhimillisempi puoliso ei säälistä viitsi yksipuolista eroa tehdä, vaikka laki antaisikin siihen mahdollisuuden. Sääli ja yhteinen omaisuus pitävät monesti täysin toimimattomankin liiton kasassa.

    Monesti parisuhteissa on se tilanne, että henkisesti heikkolahjaisempi mutta itsepäinen puoliso on saanut pysyvän ylivallan, jolloin fiksumpi on häipynyt taka-alalle ja on alkanut voida huonosti. Kun tämä fiksumpi puoliso siten löytää hyvän ystävän itselleen ja alkaa harkita eroa, niin röyhkeämpi puoliso voi heittäytyä ihan lapseksi ja alkaa uhata itsetuhoisella käyttäytymisellä, jolloin erohaaveet monesti hylätään.

    Monissa työyhteisöissä ja päättävissä elimissä on täsmälleen sama tilanne kuin parisuhteissa. Usein tyhmät, äänekkäät ja röykheät ( johtuu osin tyhmyydestä) tyypit saavat aivan liikaa valtaa, ja viisammat hiljaiset ihmiset alkavat heitä kunnioittaa. Juuri tästä syystä yhteiskunnassammekin tehdään niin paljon typeriä ratkaisuja, koska ratkaisuvalta on luovutettu kehittymättömille ihmisille.

    kuvailit juuri minun tilannettanikin. Pitkä liitto takana, ei se todellakaan ole yksi sormien napsautus lähteä. Vaikka se olisi itselle kirkas ajatus, niin joutuu pakostakin punnitsemaan, valitsenko itsekkästi oman onneni vai epä-itsekkäästi puolison onnen jolloin itse olen onneton. Todella hankala tilanne.

    Nämä "viisaat" neuvojat tässä eivät varmastikaan ole paneutuneet ajattelemaan asiaa syvällisemmin, miksi olisivatkaan, eihän se heitä kosketa. Rakkautta ei pysty käskyttämään. Toki sen voi siirtää taka-alalle ja yrittää elää järkevästi, mutta sellainen syö ihmistä ja saa tämän puolison, jonka kanssa vasten tahtoaan jatkaa, tuntumaan entistä vastenmielisemmältä.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Mikä tässä nykyisestä elämänmenosta otetussa esimerkissäni kertoo epäkypsästä käyttäytymisestä? Jos ihminen on pitkän parisuhteen aikana luopunut jo omasta elämästään, ja sitten hieman siemaisee ruohoa aidan takaa, niin pitäisikö siitä maksaa koko elämäntyö? Eikö se ole jo liian kallis hinta parista ruohotukosta?

    Monella ns kulissiavioliitossa elävällä ihmisellä on se tilanne, että pitkän avioliiton aikana yhdessä hankittu omaisuus on kiinni esim. isossa ja hyvässä asuinkiinteistössä, joka on yhteisomistuksessa. Jos pienikin vihreän ruohon maistelu heti edellyttäisi kiinteistön realisointia, niin sekä pettäneen että petetyn puolison elintaso ratkaisevasti huononisi. Molemmat joutuisivat muuttamaan pienempään ja huonompaan asuntoon, ja myös ajoneuvot jouduttaisi vaihtamaan halvempiin ja huonompiin. Hinta olisi aivan liian kallis.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että ero on hyvin helppo ratkaisu vain sellaisille, jotka asuvat vuokra-asunnossa, ja joilla ei ole sanottavaa yhteistä omaisuutta. Silloin uuden ihastuksen perään on paljon helpompi lähteä, koska taloudellisia tappioita ei synny, eikä mistään mukavista tavaroista tarvitse luopua - voi vaan täysin siemauksin nauttia uudesta ihastuksestaan. "Huoleton on hevoseton poika"!

    vuosikaudet, mulla ei kuitenkaan ollut sivusuhdetta.
    Sitten aloin henkisesti oirehtimaan niin paljon että työkykyni oli jo vaakalaudalla.
    Raakimman kautta vaan omaisuus puokkiin, mulle talo ja miehelle kesämökki, molemmat saman arvoisia.
    Myin sitten talon ja muutin paikkakuntaa, sain ostettua ihan hyvän asunnon ja vielä autonkin.
    Olen tutustunut ihanaan mieheen,voimme vapaasti esiintyä yhdessä lasten häissä muissa juhlissa kun hänellä ei oo osaa eikä arpaa avioeroomme.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    luulen että se on tuo toinen osapuoli joka rakastaa riitelyä ja nauttii vähäisestäkin vallasta. tietää mistä narusta nykiä, velvollisuudentuntoni on liian suuri. :(

    Kysyin kylläkin neuvoja enkä solvauksia joita teillä näyttää kyllä irtoavan.

    jota et halua henkisessä laiskuudessasi hyödyntää. Vai onko pelko siitä, että kakkosylkäsikin häviää heti kun olet vapaa? Siis yhteinen sopimuksenne elää toisen piikkiin.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    mies vetää ittensä kiikkuun, niinkuin uhkailee?
    Kenen vastuulla se on sitten.

    tehköön mitä lystää.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Eroaminen pitkästä avioliitosta ei ole ollenkaan yksinkertaista. Taloudelliset menetyksen ovat monessa tapauksessa suuria, ja usein henkisesti heikompi puoliso heittäytyy sellaiseksi, että viisaampi ja inhimillisempi puoliso ei säälistä viitsi yksipuolista eroa tehdä, vaikka laki antaisikin siihen mahdollisuuden. Sääli ja yhteinen omaisuus pitävät monesti täysin toimimattomankin liiton kasassa.

    Monesti parisuhteissa on se tilanne, että henkisesti heikkolahjaisempi mutta itsepäinen puoliso on saanut pysyvän ylivallan, jolloin fiksumpi on häipynyt taka-alalle ja on alkanut voida huonosti. Kun tämä fiksumpi puoliso siten löytää hyvän ystävän itselleen ja alkaa harkita eroa, niin röyhkeämpi puoliso voi heittäytyä ihan lapseksi ja alkaa uhata itsetuhoisella käyttäytymisellä, jolloin erohaaveet monesti hylätään.

    Monissa työyhteisöissä ja päättävissä elimissä on täsmälleen sama tilanne kuin parisuhteissa. Usein tyhmät, äänekkäät ja röykheät ( johtuu osin tyhmyydestä) tyypit saavat aivan liikaa valtaa, ja viisammat hiljaiset ihmiset alkavat heitä kunnioittaa. Juuri tästä syystä yhteiskunnassammekin tehdään niin paljon typeriä ratkaisuja, koska ratkaisuvalta on luovutettu kehittymättömille ihmisille.

    tilanteessa tässä on itsekin oltu. Toinen osapuoli aikuistui heti kun huomasi että nyt on pakko. Eli kun ero tuli. Yritti tietysti roikkua ja passuuttaa vielä tovin, mutta kokemukseni mukaan vasta todellinen pakko kasvattaa järkeä umpiluuhunkin.

    Kyllähän ero aina maksaa, mutta todella outo ihminen rakastaa rahaa enemmän kuin elämää.

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    olekin meidän asia, jos mieheni hyväksyy tunteettomana kahvilaromanssini enkö silloin anna palaa. Jo vain, niin tekisit itsekin. Sanakirjoista en elämänohjeita lue. Teen mikä elämisenarvoiselta tuntuu ja ennenkaikkea mikä hyvältä tuntuu.

    kuitenkin eronnut. Ja ennen kuin mitään muita suhteita tai salarakkauksia on ollut. Enkä nykyisinkään seurustele sellaisten kanssa, joilla on muita suhteita. Sellaiset jutut jäivät teini-ikään ja opiskeluaikaan eikä niitä ole yhtään ikävä.

    Äänestä

  • neuvon kirjoitti:

    jota et halua henkisessä laiskuudessasi hyödyntää. Vai onko pelko siitä, että kakkosylkäsikin häviää heti kun olet vapaa? Siis yhteinen sopimuksenne elää toisen piikkiin.

    viisautesi on häikäisevää ;D

    Äänestä

  • Samassa kirjoitti:

    tilanteessa tässä on itsekin oltu. Toinen osapuoli aikuistui heti kun huomasi että nyt on pakko. Eli kun ero tuli. Yritti tietysti roikkua ja passuuttaa vielä tovin, mutta kokemukseni mukaan vasta todellinen pakko kasvattaa järkeä umpiluuhunkin.

    Kyllähän ero aina maksaa, mutta todella outo ihminen rakastaa rahaa enemmän kuin elämää.

    tuo roikkuminen minkä aikaa?
    Minulle ei raha ole tärkeää tilanteessani vaan yksinkertaisesti pelkään, ettei toinen osapuoli selviäisi erosta vaan luhistuisi. Jos sinuun on uskominen, näin ei kuitenkaan todellisuudessa kävisi?

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    tuo roikkuminen minkä aikaa?
    Minulle ei raha ole tärkeää tilanteessani vaan yksinkertaisesti pelkään, ettei toinen osapuoli selviäisi erosta vaan luhistuisi. Jos sinuun on uskominen, näin ei kuitenkaan todellisuudessa kävisi?

    Pelkäät että hän huomaisikin pärjäävänsä paremmin ilman petollista ja valheellista vaimoaan?

    Äänestä

  • *olen kirjoitti:

    kuitenkin eronnut. Ja ennen kuin mitään muita suhteita tai salarakkauksia on ollut. Enkä nykyisinkään seurustele sellaisten kanssa, joilla on muita suhteita. Sellaiset jutut jäivät teini-ikään ja opiskeluaikaan eikä niitä ole yhtään ikävä.

    Noin ajattelee KYPSÄ ihminen!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Pelkäät että hän huomaisikin pärjäävänsä paremmin ilman petollista ja valheellista vaimoaan?

    todella hienoa jos pärjäisi. Ilman dramatiikkaa... Miksi sellaista pitäisi pelätä, hassuja puhut.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Kirjoitat sivusuhteesta niin ihannoivaan sävyyn, että prosessi näyttää Sinulla olevan vasta puolitiessä. Olet itse onnellinen ja puolisosi ilmeisesti onnellisen tietämätön sivusuhteestasi, jolloin aurinko näyttää paistavan ja maailma hymyilevän. Elät nyt sivusuhteen parasta vaihetta.

    Sivusuhteen kokonaisonnellisuus voidaan määritellä vasta käryn jälkeen, jolloin pettäneen ja petetyn puolison väilisissä neuvotteluissa todella ratkaistaan avioliiton perustan kestävyys. Jos liitto tässä vaiheessa päättyy eroon, niin pohja ei ollut kestävä. Jos taas käryn jälkeenkin löydetään jonkinlainen sovinto, ja yhteispeli pääsee jatkumaan, niin silloin parisuhteessa on ollut mukana oikeitakin aineksia.

    "kahvila"romanssistani. Hänelle se on yhdentekevää, niinkuin kaikki mikä koskee keskinäisiä välejämme.. paitsi se ulkokuori joka hohtaa naapureille hänen kauttaan. Oi auvoisan onnekas vaimo minkä miehen hän on saanutkaan ja kuinka heillä on ihana perhe. Mulle on puolestaan yhdentekevää mitä puhuvat ja aattelevat, todellisuutta he ei tiedä ja sen tietää itsekukin vasta kun on ollut saman ruokapöydän alla jalat sen kolmattakymmenettä vuotta. ps."sivusuhde" on odottavalla kannalla, toivoo parasta ja pelkää pahinta..Vielä hetki ja k;ele kun tietäs..

    Äänestä

  • *olen kirjoitti:

    kuitenkin eronnut. Ja ennen kuin mitään muita suhteita tai salarakkauksia on ollut. Enkä nykyisinkään seurustele sellaisten kanssa, joilla on muita suhteita. Sellaiset jutut jäivät teini-ikään ja opiskeluaikaan eikä niitä ole yhtään ikävä.

    tyylillään, en vieläkään tunne olevani huono tai epäkypsästi ajatteleva ihminen, mutta jokainen on oman elämänsä eläjä. Monta mukavaa hetkeä olisi jäänyt elämättä jos avioeroa ennen en olis
    "elänyt" vaan tuijotellut tunteettomiin silmiin, en kiellä etteikö peilistä tuijota saman katseen omaavat puolisoa kohtaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tietää kirjoitti:

    "kahvila"romanssistani. Hänelle se on yhdentekevää, niinkuin kaikki mikä koskee keskinäisiä välejämme.. paitsi se ulkokuori joka hohtaa naapureille hänen kauttaan. Oi auvoisan onnekas vaimo minkä miehen hän on saanutkaan ja kuinka heillä on ihana perhe. Mulle on puolestaan yhdentekevää mitä puhuvat ja aattelevat, todellisuutta he ei tiedä ja sen tietää itsekukin vasta kun on ollut saman ruokapöydän alla jalat sen kolmattakymmenettä vuotta. ps."sivusuhde" on odottavalla kannalla, toivoo parasta ja pelkää pahinta..Vielä hetki ja k;ele kun tietäs..

    Näyttää siltä, että elät parhaillaan täydellisen valheen ilmapiirissä, jossa "ulkopolitiikka" on loistavassa kunnossa, mutta "sisäpolitiikka" on täydellisesti hunningolla. Tällaista elämää ei ihminen kauaa jaksa elää.

    Sanoit, että sivusuhteesi toivoo parasta ja pelkää pahinta. Mikä on hänen kannaltaan paras vaihtoehto ja mikä pahin? Mikä on itsesi kannalta paras vaihtoehto ja käykö se kovinkin kalliiksi?

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    todella hienoa jos pärjäisi. Ilman dramatiikkaa... Miksi sellaista pitäisi pelätä, hassuja puhut.

    Et ole korvamaton,miehesi tulee onnelliseksi kun pääsee sinusta!

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    tuo roikkuminen minkä aikaa?
    Minulle ei raha ole tärkeää tilanteessani vaan yksinkertaisesti pelkään, ettei toinen osapuoli selviäisi erosta vaan luhistuisi. Jos sinuun on uskominen, näin ei kuitenkaan todellisuudessa kävisi?

    yhteinen omaisuus heti myyntiin niin että oli pakko puolin ja toisin perustaa oma talous. Kyllä sitä vinkumista kuului aikansa, mutta olen aina sen verran yksioikoisesti vastannut että on joko tehnyt itse tai hankkinut uudet hyväksikäytettävät, asiasta riippuen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    eräs nainen kirjoitti:

    tuo roikkuminen minkä aikaa?
    Minulle ei raha ole tärkeää tilanteessani vaan yksinkertaisesti pelkään, ettei toinen osapuoli selviäisi erosta vaan luhistuisi. Jos sinuun on uskominen, näin ei kuitenkaan todellisuudessa kävisi?

    Näissä jutuissa saat aina kuulla muiden "tietävämpien" suurella rintaäänellä antamia neuvoja, mutta ne eivät välttämättä sovi teidän parisuhteeseenne. Jos Sinulla on kymmenien vuosien kokemus miehesi kanssa elämisestä, niin kyllä Sinä itse olet varmasti paras asiantuntija tässä asiassa. Kuka muu sen asian sitten tietäisi, jos et Sinä tiedä?

    Monesti erojen jälkeen on huomattu, että henkisesti heikompi puoliso saattaa luhistua ja ratketa ryyppäämään. Varsinkin nuorella iällä, kun on vielä alaikäisiä lapsia yhteisesti huollettavina, tämän toisen tukijalan pettäminen voi koitua kohtalokkaaksi lasten hyvinvoinnin kannalta. Ero voi siis johtaa lapset todelliseen kriisitilanteeseen.

    Lapset eivät anna helpolla anteeksi sitä, että fiksumman vanhemman hyvinvoinnintavoittelu ( vaikka ihan perusteltukin) ja paremman elintilan etsiminen suisti toisen vanhemman tuhoon. Miten tämän voi uskottavasti ja ymmärrettävästi selittää kasvaville lapsille?

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Et ole korvamaton,miehesi tulee onnelliseksi kun pääsee sinusta!

    kun oppii hoitamaan omat asiansa aikuisen lailla.

    tämän henkisesti heikomman alkoholinkäyttö putosi murto-osaan entisestä kun joutui itse hoitamaan asiansa, samoin töihin on menty aiempaa ahkerammin. Ennen oli ollut mukava kaljoitella kun ei tarvinnut rahoista huolehtia.

    Äänestä

  • onnelliseksi kirjoitti:

    kun oppii hoitamaan omat asiansa aikuisen lailla.

    Pakkohan hänen on ne sinkkuna hoitaa,ei kukaan ,vaimokaan ole korvaamaton!

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Näissä jutuissa saat aina kuulla muiden "tietävämpien" suurella rintaäänellä antamia neuvoja, mutta ne eivät välttämättä sovi teidän parisuhteeseenne. Jos Sinulla on kymmenien vuosien kokemus miehesi kanssa elämisestä, niin kyllä Sinä itse olet varmasti paras asiantuntija tässä asiassa. Kuka muu sen asian sitten tietäisi, jos et Sinä tiedä?

    Monesti erojen jälkeen on huomattu, että henkisesti heikompi puoliso saattaa luhistua ja ratketa ryyppäämään. Varsinkin nuorella iällä, kun on vielä alaikäisiä lapsia yhteisesti huollettavina, tämän toisen tukijalan pettäminen voi koitua kohtalokkaaksi lasten hyvinvoinnin kannalta. Ero voi siis johtaa lapset todelliseen kriisitilanteeseen.

    Lapset eivät anna helpolla anteeksi sitä, että fiksumman vanhemman hyvinvoinnintavoittelu ( vaikka ihan perusteltukin) ja paremman elintilan etsiminen suisti toisen vanhemman tuhoon. Miten tämän voi uskottavasti ja ymmärrettävästi selittää kasvaville lapsille?

    jo tässä ketjussa, kuinka viisaita neuvoja eräät ovat valmiit ah niin ylenpalttisen ystävällisesti antamaan. Todella iloisesti yllättävää että sinä tunnut käsittävän tilanteen hyvinkin neutraalisti ja asian asiana ottavasti. Näinhän se on, että maalla ollaan hyvinkin viisaita kun merellä on hätä.

    Olen odotellut lasteni aikuistumista,tällä hetkellä nuorin on 18v joten voisin jo ajatella hyvällä omallatunnolla oman onnenikin ottamista ilman että lapsille siitä kovin kovaa kolausta tulee.

    Eniten pelkään että mies tekee itselleen jotain, vaikka se täällä näköjään aika kevyesti kuitataan.Kauhistuttavaa, tottakait sitä huolehtii tuollaisesta, en koe olevani hirviö vaan hyvinkin tunteellinen ihminen. Ne tunteet vain miestäni kohtaan ovat kuolleet jo toistakymmentävuotta sitten. Hän käyttäytyy kuin olisi poikani, ja minä kaipaisin sitä miestä.En haluaisi aina olla se vahva johon turvataan, haluaisin olla pieni nainen jota hoivataan.

    Kerroin että rakastan toista, mutta en kertonut vielä etten ole kuitenkaan pettänyt miestäni. Tämä tunne on riuduttava.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Et ole korvamaton,miehesi tulee onnelliseksi kun pääsee sinusta!

    näin :) En oikein ymmärrä mitä sinä vaahtoat...

    Jos suhteenne on normaaliin tasavertaisuuteen perustuvan parisuhteen sijaan kehittynyt äiti-poika-suhteeksi, ja tilanne on jatkunut jo pidempään, niin silloin oikaisu on aika vaikea suorittaa. Miehesi haluaa pitää kiinni loppuun asti saavutetuista eduista ja saattaa todella romahtaa, jos turvallisuus häipyy hänen elämästään. Sinä itse tiedät tilanteen parhaiten.

    Tilanteesi on kuitenkin hallinnassa, jos mitään varsinaista pettämistä ei vielä ole tapahtunut, vaan kyse on pelkästä tunnesuhteesta. Pitkä tunnesuhdekin vaatii kehittyäkseen myös hiukan fyysistä läheisyyttä, joten seksisuhde uuden kumppanin kanssa on varmasti odotettavissa. Itse varmasti tiedostat tämän "vaaran" ( onnen???), ja se tekeekin Sinut nyt niin rauhattomaksi.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    näin :) En oikein ymmärrä mitä sinä vaahtoat...

    Etkä myöskään tajua tekeväsi väärin miestäsi kohtaan?

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Etkä myöskään tajua tekeväsi väärin miestäsi kohtaan?

    sen tiedät :) Aika höperö olet kun kuvittelet olevasi minun elämäni asiantuntija tuosta vaan. herää pahvi !

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Jos suhteenne on normaaliin tasavertaisuuteen perustuvan parisuhteen sijaan kehittynyt äiti-poika-suhteeksi, ja tilanne on jatkunut jo pidempään, niin silloin oikaisu on aika vaikea suorittaa. Miehesi haluaa pitää kiinni loppuun asti saavutetuista eduista ja saattaa todella romahtaa, jos turvallisuus häipyy hänen elämästään. Sinä itse tiedät tilanteen parhaiten.

    Tilanteesi on kuitenkin hallinnassa, jos mitään varsinaista pettämistä ei vielä ole tapahtunut, vaan kyse on pelkästä tunnesuhteesta. Pitkä tunnesuhdekin vaatii kehittyäkseen myös hiukan fyysistä läheisyyttä, joten seksisuhde uuden kumppanin kanssa on varmasti odotettavissa. Itse varmasti tiedostat tämän "vaaran" ( onnen???), ja se tekeekin Sinut nyt niin rauhattomaksi.

    kieltämättä houkutus vaaraan on suuri, ihmisiähän tässä ollaan tunteinemme. En katso tämän houkuttelevuuden kuitenkaan oleva syynä tilanteeseeni, pikemminkin se on seurausta siitä.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ihan omasta kokemuksestakin tiedän, että sivusuhteen ylläpitämisessä on paljon kankaluuksia, mutta ei se sivusuhde läheskään aina ole merkki mistään ahneudesta tai itsekkäästä keräilyvietistä. Mitä siinä keräillään, jos ihminen haluaa joskus puhua kaikista asioista jonkun järkevän ihmisen kanssa?

    Useat sivusuhteseen ajautuneet ihmiset ovat tottuneet luopumaan hyvinkin paljosta, ja kaikkein kunnollisimmat ja kilteimmät pettäjät ovat jopa luopuneet omasta elämästäänkin pitkän avioliiton aikana henkisesti rajoittuneen puolison rinnalla. Onko silloin niin mahdoton synti, jos edes hetken kokee normaalia elämää jonkun viisaan ihmisen seurassa.

    Monesti tällaisessa henkisesti kuollessa avioliitossa voi taloudellinen tilanne olla erittäin vahva, joten ei silloin eron kanssa kannata mahdottomasti kiirehtiä, jos se johtaisi taloudelliseen ahdinkoon. Kokonaistaloudellisesti ajatellen on silloin järkevämpää käydä hieman maistelemassa vihreämpää ruohoa, ja elellä sitten välillä henkisesti pysähtyneenä taloudellisen hyvinvoinnin keskellä. Arvioni mukaan puolet vanhemmista pariskunnista elää tällä tavalla, mutta kaikki eivät uskalla sitä tunnustaa.

    kuulostavat siltä kuin olisit katsellut liian tosissasi telkkarin saippuasarjoja.

    Kyllä ero aina on taloudellinen haaste, mutta asiansa hoitavalle se kuitenkin on vain tilapäinen takaisku, sinä vuonna sijoitusten tuotto voi tilapäisesti jäädä jopa miinusmerkkiseksi. Sen sijaan parin suhteen rinnakkainajo kuluttaa normaalisti tuntevan ihmisen henkistä kapasiteettia niin rankasti että sen jälki näkyy kyllä muussakin tekemisessä ja ihmissuhteissa. Tietysti meillä on joukossamme tunneköyhiä hyväksikäyttäjiä, jotka keskittyvät vain omaan nautintoonsa, heille ei muutama lisäsuhde tuo minkäänlaista henkistä painolastia, genitaalit hoitavat sen ajattelupuolen.

    Kyllä selvät päätökset puoleen tai toiseen auttavat aina asiaa paremmin kuin roikkuminen kahden tuolin välillä ja yritys hyötyä molemmista.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    sen tiedät :) Aika höperö olet kun kuvittelet olevasi minun elämäni asiantuntija tuosta vaan. herää pahvi !

    naisen kirjoittamaa,taitaa olla Jermu puskasta?

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Jos suhteenne on normaaliin tasavertaisuuteen perustuvan parisuhteen sijaan kehittynyt äiti-poika-suhteeksi, ja tilanne on jatkunut jo pidempään, niin silloin oikaisu on aika vaikea suorittaa. Miehesi haluaa pitää kiinni loppuun asti saavutetuista eduista ja saattaa todella romahtaa, jos turvallisuus häipyy hänen elämästään. Sinä itse tiedät tilanteen parhaiten.

    Tilanteesi on kuitenkin hallinnassa, jos mitään varsinaista pettämistä ei vielä ole tapahtunut, vaan kyse on pelkästä tunnesuhteesta. Pitkä tunnesuhdekin vaatii kehittyäkseen myös hiukan fyysistä läheisyyttä, joten seksisuhde uuden kumppanin kanssa on varmasti odotettavissa. Itse varmasti tiedostat tämän "vaaran" ( onnen???), ja se tekeekin Sinut nyt niin rauhattomaksi.

    muu kuin vastuun ottaminen omasta elämästään. Tehoaa myös biologisesti yli-ikäisiin lapsiin.

    Äänestä

  • ole ainakaan kirjoitti:

    naisen kirjoittamaa,taitaa olla Jermu puskasta?

    koe jotain Jermu-syndroomaa :)

    Voin vakuuttaa että naisen kroppaa kannan, vieläpä kohtuullisen sievää sellaista. Mutta typeryksille typerät vastaukset, fiksuille fiksut. Näin se menee, kuten varmaan tiedätkin.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Näyttää siltä, että elät parhaillaan täydellisen valheen ilmapiirissä, jossa "ulkopolitiikka" on loistavassa kunnossa, mutta "sisäpolitiikka" on täydellisesti hunningolla. Tällaista elämää ei ihminen kauaa jaksa elää.

    Sanoit, että sivusuhteesi toivoo parasta ja pelkää pahinta. Mikä on hänen kannaltaan paras vaihtoehto ja mikä pahin? Mikä on itsesi kannalta paras vaihtoehto ja käykö se kovinkin kalliiksi?

    sisäpuolen ongelmiin on haettu apua..tuloksetta..Mies ei tahdo erota, olen hyvä, mutta vain käytännön asioissa, minun menemiset ei kiinnosta (joskaan ei minuakaan hänen) Nukutaan samassa huoneessa, hetki yöstä. Ei aamukahviseuraa ei yhteisiä kauppareissuja, mutta pihaloisto on kukoistava kiitos isännän..saa loistaa myös itse naapureille kilpaa pihansa kanssa. sama se miten muija jaksaa ja "kahviseura" on tuttu turvallinen tuttava vuosien takaa. Emme ole vielä sänkykumppaneita, vaikkakin tuli poltaa.. ja?? Hän olisi valmis jatkamaan eteenpäin , mutta puhtaalta pöydältä, voi miksi en saa revittyä tätä helvettiä hajalle, taitaa loppua aika. Kalliiksikin se tulis ero tottakai, mutta kaikkea ei tässäiässä voi samaanpakettiin saada. Olet helvetin oikeassa, tätä ei kauaa jaksa. ps. älkää "tyttökullat" syyllistäkö, sillä tämä ulkokulta on todella pintaa ja ei teistä kukaan okematon tiedä mitä on avioliitto ilman tunnetta ja varsinkin kun se tunnepuoli on joskus ollut olemassa.

    Äänestä

  • kiehuu kirjoitti:

    valitat ;D

    Äänestä

  • Mitä turhaan kirjoitti:

    valitat ;D

    olla epäystävällinen.

    Äänestä

  • jaksat kirjoitti:

    olla epäystävällinen.

    päättänyt, että vain yksi ratkaisu on mahdollinen, miksi et tee sitä? Ero siitä vain vireille, ei se ainakaan huonommaksi asioita muuta.

    Äänestä

  • kiehuu kirjoitti:

    sisäpuolen ongelmiin on haettu apua..tuloksetta..Mies ei tahdo erota, olen hyvä, mutta vain käytännön asioissa, minun menemiset ei kiinnosta (joskaan ei minuakaan hänen) Nukutaan samassa huoneessa, hetki yöstä. Ei aamukahviseuraa ei yhteisiä kauppareissuja, mutta pihaloisto on kukoistava kiitos isännän..saa loistaa myös itse naapureille kilpaa pihansa kanssa. sama se miten muija jaksaa ja "kahviseura" on tuttu turvallinen tuttava vuosien takaa. Emme ole vielä sänkykumppaneita, vaikkakin tuli poltaa.. ja?? Hän olisi valmis jatkamaan eteenpäin , mutta puhtaalta pöydältä, voi miksi en saa revittyä tätä helvettiä hajalle, taitaa loppua aika. Kalliiksikin se tulis ero tottakai, mutta kaikkea ei tässäiässä voi samaanpakettiin saada. Olet helvetin oikeassa, tätä ei kauaa jaksa. ps. älkää "tyttökullat" syyllistäkö, sillä tämä ulkokulta on todella pintaa ja ei teistä kukaan okematon tiedä mitä on avioliitto ilman tunnetta ja varsinkin kun se tunnepuoli on joskus ollut olemassa.

    Ei nykyaikana eroon tarvita muuta syytä kuin ettei enää halua olla naimisissa,ei kenenkään kanssa ole pakko asua jos ei kiinnosta!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Ei nykyaikana eroon tarvita muuta syytä kuin ettei enää halua olla naimisissa,ei kenenkään kanssa ole pakko asua jos ei kiinnosta!

    on se inhimillinen tekijäkin olemassa. Toki eron saa lakikirjojen mukaan helposti, sen takuulla tietää jokainen tänäpäivänä, suotta siinä olet viisasta leikkivinäsi.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    "kahvila"romanssistani. Hänelle se on yhdentekevää, niinkuin kaikki mikä koskee keskinäisiä välejämme.. paitsi se ulkokuori joka hohtaa naapureille hänen kauttaan. Oi auvoisan onnekas vaimo minkä miehen hän on saanutkaan ja kuinka heillä on ihana perhe. Mulle on puolestaan yhdentekevää mitä puhuvat ja aattelevat, todellisuutta he ei tiedä ja sen tietää itsekukin vasta kun on ollut saman ruokapöydän alla jalat sen kolmattakymmenettä vuotta. ps."sivusuhde" on odottavalla kannalla, toivoo parasta ja pelkää pahinta..Vielä hetki ja k;ele kun tietäs..

    Työkaverillani oli vuosia salarakas joka oli myös aviossa, nainen muutti pois kotoaan ja haki eroa, mutta mies ei ollut valmis eroamaan ja jätti tän naisen.
    Toinen työkaverini muutti salarakkaansa kanssa yhteen ja nyt parin vuoden päästä on samat itkut, miehellä on uusi salarakas.

    Äänestä

  • mielessäsi kirjoitti:

    päättänyt, että vain yksi ratkaisu on mahdollinen, miksi et tee sitä? Ero siitä vain vireille, ei se ainakaan huonommaksi asioita muuta.

    kommenttini sinulle...tulee eri henkilöltä kuin tuolta "kiehuu" nikiltä. En tiedä hänen päätöksistään, sinua vain ihmettelin.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    on se inhimillinen tekijäkin olemassa. Toki eron saa lakikirjojen mukaan helposti, sen takuulla tietää jokainen tänäpäivänä, suotta siinä olet viisasta leikkivinäsi.

    Inhimillisempää on tehdä asia kerralla selväksi jotta miehesikin pääsee uuden elämän alkuun,olet erittäin itsekäs!

    Haluaisiko hän sinut jos olisit vapaa?Salasuhteestahan ei tarvitse oottaa vastuuta....

    Äänestä

  • Setä kirjoitti:

    Haluaisiko hän sinut jos olisit vapaa?Salasuhteestahan ei tarvitse oottaa vastuuta....

    ei mulla oo uuutta miestä, eikä vanhaakaan :D
    Älä sekoita mua tuohon kiehuu nikkiin ;D Kunhan heittelen näitä kommenttejani kuten tekin. vailla vastuuta sanoistanne...

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Inhimillisempää on tehdä asia kerralla selväksi jotta miehesikin pääsee uuden elämän alkuun,olet erittäin itsekäs!

    ei ole mulla miestä oleenkaan, onkos sulla :DD

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ei mulla oo uuutta miestä, eikä vanhaakaan :D
    Älä sekoita mua tuohon kiehuu nikkiin ;D Kunhan heittelen näitä kommenttejani kuten tekin. vailla vastuuta sanoistanne...

    olen täyden vastuun kantanut, jopa ihan ketään pettämättä.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    olen täyden vastuun kantanut, jopa ihan ketään pettämättä.

    ainakin sanot niin. :D Turha käydä toisille tuomariksi kuitenkaan, ei sillä omaa minää paljon kiilloiteta, kaltaisesi tekopyhä arvostelija on ihan naurettava näillä foorumeilla.

    Äänestä

  • nainen 58 kirjoitti:

    Työkaverillani oli vuosia salarakas joka oli myös aviossa, nainen muutti pois kotoaan ja haki eroa, mutta mies ei ollut valmis eroamaan ja jätti tän naisen.
    Toinen työkaverini muutti salarakkaansa kanssa yhteen ja nyt parin vuoden päästä on samat itkut, miehellä on uusi salarakas.

    ole minuntapauksessani kyse. En myöskään ole eroamassa siksi, että uusi suhde on ajankohtainen. Kaikki on alkanut meneen päin p..tä jo muutama vuosi sitten ja aina heikommalta näyttää.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Inhimillisempää on tehdä asia kerralla selväksi jotta miehesikin pääsee uuden elämän alkuun,olet erittäin itsekäs!

    itsekäs minäni on mieheni "pyynnöstä" paikallaan, kerroinhan korvaamattomuuteni, voi itku, kato jospas mieheni ei tahdo naapurien surkuttelua tai mistäs minä tiedän, jokatapauksessa hän on todella pyytänyt odottaa vielä hetki. Tuskin tunnepuolen asioista on kyse niin kylmiä on katseet.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ainakin sanot niin. :D Turha käydä toisille tuomariksi kuitenkaan, ei sillä omaa minää paljon kiilloiteta, kaltaisesi tekopyhä arvostelija on ihan naurettava näillä foorumeilla.

    Niinpä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    yopollo kirjoitti:

    kuulostavat siltä kuin olisit katsellut liian tosissasi telkkarin saippuasarjoja.

    Kyllä ero aina on taloudellinen haaste, mutta asiansa hoitavalle se kuitenkin on vain tilapäinen takaisku, sinä vuonna sijoitusten tuotto voi tilapäisesti jäädä jopa miinusmerkkiseksi. Sen sijaan parin suhteen rinnakkainajo kuluttaa normaalisti tuntevan ihmisen henkistä kapasiteettia niin rankasti että sen jälki näkyy kyllä muussakin tekemisessä ja ihmissuhteissa. Tietysti meillä on joukossamme tunneköyhiä hyväksikäyttäjiä, jotka keskittyvät vain omaan nautintoonsa, heille ei muutama lisäsuhde tuo minkäänlaista henkistä painolastia, genitaalit hoitavat sen ajattelupuolen.

    Kyllä selvät päätökset puoleen tai toiseen auttavat aina asiaa paremmin kuin roikkuminen kahden tuolin välillä ja yritys hyötyä molemmista.

    En ole mikään TV-friikki, joten mistään saippuasarjoista en ole tietojani ammentanut. Olen hankkinut kaikki tietoni seurailemalla ihmisten normaalia arkielämää ja juttelemalla kaljalasin ääressä sekä miesten että naisten kanssa näistä elämän peruskysymyksistä. Ehkä juttukaverini ovat katselleet liikaa näitä saippuasarjoja ja ovat sen vuoksi antaneet minulle väärää tietoa??

    Ero on aina taloudellinen haaste, mutta toivotomissa tapauksissa se kannattaa ottaa nuorella iällä, jolloin tästä konkurssista ehtii vielä toipua kunnolla. Vanhemmalla iällä, kun kaikki velat on jo maksettu, ei eroa ehkä kannata niin helposti ottaa, koska eläkkeelle jäädessä ja tulojen pienetessä velkavankeuteen ei enää kannata vapaaehtoisesti itseään laittaa. Silloin eroa kannattaa harkita jo kahdesti.

    Ero onnistuu vanhemmallakin iällä ilman ongelmia, jos sattuu nopeasti löytämään sellaisen uuden kumppanin, jolla on omaisuutta suunnilleen saman verran, mitä ex-puoliso sai avioerossa. Jos kaksi puolikasta taas yhdistetään, niin silloin uuden kumppanin kanssa päästään samaan elintasoon kuin ex-puolison kanssakin. Naimakauppa on todellisuudessa hyvinkin kaupallista toimintaa, mutta pitäisi sen tunnepuolenkin olla jonkinlaisessa järjestyksessä.

    Olen kanssassi samaa mieltä siitä, että sivusuhdetta ei kannata pitää kauaa yllä. Jos alkaa tapailla sivussa jotain mielenkiintoista ihmistä, niin puolen vuoden tuttavuuden jälkeen pitää tehdä jo ratkaisu, mihin suuntaan edetään.

    Jos uusi tuttavuus on täydellisen ihana, niin silloin siihen pitää panostaa, ja vanhaa systeemiä pitää alkaa ajaa alas. Jos taas vanhassa näyttää edelleen olevan riittävästi hyvää, niin silloin uusi suhde pitää lopettaa ja käyttää vapautunut henkinen energia vanhan systeemin kohentamiseen. Puoli vuotta on maksimiaika, joka sivusuhdetta kannattaa ylläpitää, sillä muuten se käy henkisesti liian raskaaksi.

    "Jos uusi suhde on täydellisen ihana, niin silloin siihen pitää panostaa ja vanhaa systeemiä alkaa ajaa alas"

    Tuosta lausahduksestasi saa vaikutelman, kuin ajattelisit ihmissuhteita tietotekniikkaprojektien vaihejakona. Siinä nimittäin suunnittelun viimeiset vaiheet pitää kuulemma sisällään 'syyttömien rankaisun ja projektiin osallistumattomien palkinnan'

    Älä sentään ota tätäkään kommenttia tosissasi, onhan aihe hankala, joillekin.
    Ehkä siellä essolla ollaan tuota mieltä. :)

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    En ole mikään TV-friikki, joten mistään saippuasarjoista en ole tietojani ammentanut. Olen hankkinut kaikki tietoni seurailemalla ihmisten normaalia arkielämää ja juttelemalla kaljalasin ääressä sekä miesten että naisten kanssa näistä elämän peruskysymyksistä. Ehkä juttukaverini ovat katselleet liikaa näitä saippuasarjoja ja ovat sen vuoksi antaneet minulle väärää tietoa??

    Ero on aina taloudellinen haaste, mutta toivotomissa tapauksissa se kannattaa ottaa nuorella iällä, jolloin tästä konkurssista ehtii vielä toipua kunnolla. Vanhemmalla iällä, kun kaikki velat on jo maksettu, ei eroa ehkä kannata niin helposti ottaa, koska eläkkeelle jäädessä ja tulojen pienetessä velkavankeuteen ei enää kannata vapaaehtoisesti itseään laittaa. Silloin eroa kannattaa harkita jo kahdesti.

    Ero onnistuu vanhemmallakin iällä ilman ongelmia, jos sattuu nopeasti löytämään sellaisen uuden kumppanin, jolla on omaisuutta suunnilleen saman verran, mitä ex-puoliso sai avioerossa. Jos kaksi puolikasta taas yhdistetään, niin silloin uuden kumppanin kanssa päästään samaan elintasoon kuin ex-puolison kanssakin. Naimakauppa on todellisuudessa hyvinkin kaupallista toimintaa, mutta pitäisi sen tunnepuolenkin olla jonkinlaisessa järjestyksessä.

    Olen kanssassi samaa mieltä siitä, että sivusuhdetta ei kannata pitää kauaa yllä. Jos alkaa tapailla sivussa jotain mielenkiintoista ihmistä, niin puolen vuoden tuttavuuden jälkeen pitää tehdä jo ratkaisu, mihin suuntaan edetään.

    Jos uusi tuttavuus on täydellisen ihana, niin silloin siihen pitää panostaa, ja vanhaa systeemiä pitää alkaa ajaa alas. Jos taas vanhassa näyttää edelleen olevan riittävästi hyvää, niin silloin uusi suhde pitää lopettaa ja käyttää vapautunut henkinen energia vanhan systeemin kohentamiseen. Puoli vuotta on maksimiaika, joka sivusuhdetta kannattaa ylläpitää, sillä muuten se käy henkisesti liian raskaaksi.

    enemmän huolissasi tunnut olevan taloudellisen aseman/si horjumisesta aikuisiän erossa kuin tunne-elämän/si vakiintumisesta. Kokemusta on, ja voin sanoa että vanhemmallakin iällä eron tuoma taloudellinen takapakki on vain tilapäinen. Enkä ole todellakaan hankkinut uutta seuralaista rahaa tuomaan. Ei tarvitse. Jos ikinä jonkun uuden suhteen hankkisin, taitaisi syy olla siinä että tapa ajatella ja toimia elämässä olisi molemmilla samankaltainen, sellainen sukulaissielu. Sellaisia vain harvemmin löytyy ja mukavasti tulen yksinkin toimeen.

    Taloudellisen aseman pönkittämiseksi tehdään edelleen eniten onnettomia kulissiavioliittoja. Ahneus ja kateus siinäkin vain motiivina. Ja sinä yllytät jatkamaan. Siellä huoltamon baarissa kaljalasin takana taitaa olla varmin paikka löytää elämänsä hukanneita katkeria kadehtijoita jotka ilman omaa panosta haluavat elämältä pelkkiä lottovoittoja. Paljon onnellisempi olisi maailma jos luotettaisiin enemmän itseensä eikä kadehdittaisi toisten omaisuutta tai puolisoita.

    Ei minulla eikä muillakaan essolaisilla ole mitään kademieltä. Kun käsittelemme näitä parisuhde- ja eroasioita, niin aina tähdennämme vain sitä, että eroa otettaessa ei liiaksi kiirehdittäisi, jotta ei mentäisi ojasta allikkoon.

    On todella ikävää seurata, kun yhteisellä kovalla työllä taloudellisesti turvatun tilanteen saavuttaneet puolisot liian kevein perustein ja uhmamielellä eroavat ja saattavat itsensä taloudelliseen ahdinkoon. Sivullisen silmin näissä hätäisissä eroissa ei aina näytä olevan mitään järkeä. Saavutetusta vapaudesta maksettu hinta vaikuttaa monesti aivan liian korkealta.

    miten eron jälkeen joutuu taloudelliseen ahdinkoon.
    Sama omaisuushan siinä on, sitä vaan hallitsee molemmat omalla osallaan.
    Minä voin eron jälkeen taloudellisesti paljon paremmin.
    Nuo on vaan tekosyy ajattelua, semmonen mies on tunne-elämältään epäkypsä joka pitää kahta suhdetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ansku kirjoitti:

    Vaikka omaisuus ei erossa mihinkään katoakaan, niin normaaleissa elinkustannuksissa kuitenkin tulee melkoisesti säästöä, jos pari pysyy yhdessä. Ruokamenot ovat pienemmät, asuminen tulee halvemmaksi, ei tarvita kahta sanomalehteä, ei tarvitse kahta TV-lupaa, pariskunta pärjää mahdollisesti yhdellä autolla ja niin edelleen... Yhteistaloudessa eläminen (riitaisessakin) tulee kaikkiaan huomattavasti halvemmaksi kuin erillään asuen.

    Ei voida osoittaa sitä, että sivusuhteeseen ajautunut puoliso ( mies tai nainen) olisi välttämättä tunne-elämältään epäkypsä. Se on kuitenkin selvää, että toinen puolisoista on kykenemätön ilmaisemaan tunteitaan sellaisella tavalla, että toinen olisi siihen täysin tyytyväinen ja tuntisi olonsa rauhalliseksi. Sivusuhteseen ajautuminen voi siis johtua siitäkin, että petetty puoliso on tunne-elämältään rajoittunut. Ulkopuolinen ei voi sanoa varmasti, kummassa puolisossa oli syy pettämiseen.

    mutta jostain syystä mulla on nyt paljon enemmän rahaa omiin henkilökohtaisiin menoihin.
    Eron jälkeen ei oo vielä kertaakaan tilipussin pohjaa näkynyt.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Vaikka omaisuus ei erossa mihinkään katoakaan, niin normaaleissa elinkustannuksissa kuitenkin tulee melkoisesti säästöä, jos pari pysyy yhdessä. Ruokamenot ovat pienemmät, asuminen tulee halvemmaksi, ei tarvita kahta sanomalehteä, ei tarvitse kahta TV-lupaa, pariskunta pärjää mahdollisesti yhdellä autolla ja niin edelleen... Yhteistaloudessa eläminen (riitaisessakin) tulee kaikkiaan huomattavasti halvemmaksi kuin erillään asuen.

    Ei voida osoittaa sitä, että sivusuhteeseen ajautunut puoliso ( mies tai nainen) olisi välttämättä tunne-elämältään epäkypsä. Se on kuitenkin selvää, että toinen puolisoista on kykenemätön ilmaisemaan tunteitaan sellaisella tavalla, että toinen olisi siihen täysin tyytyväinen ja tuntisi olonsa rauhalliseksi. Sivusuhteseen ajautuminen voi siis johtua siitäkin, että petetty puoliso on tunne-elämältään rajoittunut. Ulkopuolinen ei voi sanoa varmasti, kummassa puolisossa oli syy pettämiseen.

    Käytit ilmaisua : "Petetty puoliso on tunne-elämältään rajoittunut."
    Kun olen lueskellut noita sinun juttujasi, niin en ole saanut selvää, oletko sinä petetty, vai pettävä puoliso, tai et kumpikaan. Sivusta seuraava, joka kertoo vain havainnoistaan ja esittää kypsiä , viisaita ajatuksiaan.
    Yhdestä asiasta alan vakuuttua.
    Sinä olet tunne-elämältäsi vähintäänkin rajoittunut. Olet kylmä, laskelmoiva ja itsekäs.

    Kirjoitit että sivusuhdetta kannattaa pitää puoli vuotta ja sitten on asioiden uudelleen arvioimisen aika. Valinta tilanne kumman otan ja kumman jätän.Taloudellisia asioita mietit, mutta rakkaudesta et mainitse halaistua sanaa.
    Sanot."Ei voida osoittaa sitä, että sivusuhteeseen ajautunut puoliso olisi välttämättä tunne-elämältään epäkypsä."
    Kuule voidaan osoittaa, sillä jos itsestäsi pihut, niin epäkypsemi ei voi enää ollakaan kuin sinä olet.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ei minulla eikä muillakaan essolaisilla ole mitään kademieltä. Kun käsittelemme näitä parisuhde- ja eroasioita, niin aina tähdennämme vain sitä, että eroa otettaessa ei liiaksi kiirehdittäisi, jotta ei mentäisi ojasta allikkoon.

    On todella ikävää seurata, kun yhteisellä kovalla työllä taloudellisesti turvatun tilanteen saavuttaneet puolisot liian kevein perustein ja uhmamielellä eroavat ja saattavat itsensä taloudelliseen ahdinkoon. Sivullisen silmin näissä hätäisissä eroissa ei aina näytä olevan mitään järkeä. Saavutetusta vapaudesta maksettu hinta vaikuttaa monesti aivan liian korkealta.

    "saavutetusta vapaudesta maksettu hinta...", sai minut ajattelemaan, että olisikokin se silloin syyllisyydestä maksettua hintaa..., yleensähän kai omaisuus jaetaan erossa puolisoiden kesken tasan, olettaen ettei jommalla kummalla ole avioehtoa.

    Äänestä

  • conzuela kirjoitti:

    Käytit ilmaisua : "Petetty puoliso on tunne-elämältään rajoittunut."
    Kun olen lueskellut noita sinun juttujasi, niin en ole saanut selvää, oletko sinä petetty, vai pettävä puoliso, tai et kumpikaan. Sivusta seuraava, joka kertoo vain havainnoistaan ja esittää kypsiä , viisaita ajatuksiaan.
    Yhdestä asiasta alan vakuuttua.
    Sinä olet tunne-elämältäsi vähintäänkin rajoittunut. Olet kylmä, laskelmoiva ja itsekäs.

    Kirjoitit että sivusuhdetta kannattaa pitää puoli vuotta ja sitten on asioiden uudelleen arvioimisen aika. Valinta tilanne kumman otan ja kumman jätän.Taloudellisia asioita mietit, mutta rakkaudesta et mainitse halaistua sanaa.
    Sanot."Ei voida osoittaa sitä, että sivusuhteeseen ajautunut puoliso olisi välttämättä tunne-elämältään epäkypsä."
    Kuule voidaan osoittaa, sillä jos itsestäsi pihut, niin epäkypsemi ei voi enää ollakaan kuin sinä olet.

    allekirjoitan sinun näkemyksesi lähes sataprosenttisesti.Olen lueskellut juttujasi tähän avaukseen varsinkin ja vaikka olisit, otettu, petetty tai jätetty on mielipiteesi ihan O.K.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ei minulla eikä muillakaan essolaisilla ole mitään kademieltä. Kun käsittelemme näitä parisuhde- ja eroasioita, niin aina tähdennämme vain sitä, että eroa otettaessa ei liiaksi kiirehdittäisi, jotta ei mentäisi ojasta allikkoon.

    On todella ikävää seurata, kun yhteisellä kovalla työllä taloudellisesti turvatun tilanteen saavuttaneet puolisot liian kevein perustein ja uhmamielellä eroavat ja saattavat itsensä taloudelliseen ahdinkoon. Sivullisen silmin näissä hätäisissä eroissa ei aina näytä olevan mitään järkeä. Saavutetusta vapaudesta maksettu hinta vaikuttaa monesti aivan liian korkealta.

    aukea ollenkaan. Eroa ei voi ottaa kevein perustein, mutta salarakkaita voi ja niistä sitten lämmitellä taloudellisesti kannattavinta joksikin kakkosvaihtoehdoksi. On sulla uskomattoman opportunistinen moraali, lapselliseksi sanottaisiin suomen kielellä.

    Ero otetaan siinä vaiheessa kun sinulla on tarpeeksi perusteita salarakkaan ottamiseen. Siinä sellainen yksinkertainen nyrkkisääntö.

    Äänestä

  • yopollo kirjoitti:

    nyt n i i n tyhjentävästi sanoa...taas..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    nyt n i i n tyhjentävästi sanoa...taas..

    mulla on suuri suu ja kohtalaisen hyvin säästetyt diplomatian lahjat....

    Äänestä

  • yopollo kirjoitti:

    mulla on suuri suu ja kohtalaisen hyvin säästetyt diplomatian lahjat....

    on onneksi siunattu savolaisella diplomatialla..:)

    Äänestä

Jäin miettimään avauksesi otsikkoa,Yleismies. "Sivusuhteen siunaus" sisältää arvoituksen, vihjeen tai olettamuksen, että joissakin (harvoissa) tapauksissa sivusuhde saattaa muodostua siunaukseksi kaikille osapuolille.

Onnekkaasti taidolla läpikäyneet voivat, kuten mainitset:"Jotkut (eivät kärynneet sivusuhteestaan) voivatkin onnellisina muistella sivusuhteen nousuhumalavaihetta".

Oletan sinun tarkoittavan, että määrätyissä tapauksissa sivusuhde ei ota keneltäkään mitään pois, vaan tuo sisältöä paitsi kiellettyyn suhteeseen, myös ao. avioliittoihin.

Tarkoitatko näin, Yleismies?

Äänestä
  • armomurhaakin...

    Äänestä

  • perustellaan kirjoitti:

    armomurhaakin...

    kuulostaa melkein rienaukselta käyttää "siunata" - sanaa kun puhutaan ja puolustellaan huoruutta.

    Äänestä

  • Odottelen vastaustasi, Yleismies, kysymykseeni käsitätkö sivusuhteen joissakin tapauksissa siunaukseksi? Jos näin, niin silloin se voidaan luokitella hyveeksi muiden hyveiden joukossa, harvinaiseksi mutta tavoiteltavaksi.

    Mitä Essolla tuumaillaan?

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Odottelen vastaustasi, Yleismies, kysymykseeni käsitätkö sivusuhteen joissakin tapauksissa siunaukseksi? Jos näin, niin silloin se voidaan luokitella hyveeksi muiden hyveiden joukossa, harvinaiseksi mutta tavoiteltavaksi.

    Mitä Essolla tuumaillaan?

    tuumaat?

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    tuumaat?

    Halusin kysymykselläni vain tarkistaa oliko Yleismies heittänyt otsikon "Sivusuhteen siunaus!" vain ärsyttääkseen, vai oliko asia ajateltu loppuun.

    Koska vastausta ei kuulu, arvelen kysymyksessä olleen lievän provon, joten siitä ei sen enempää. Minulla on asiasta oma käsitykseni, mutta koska käsittääkseni tämä ketju on keskusteltu loppuun, niin siitäkään ei sen enempää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen ollut lomalla, joten vastaukseni on hieman viipynyt. Asia on kuitenkin vielä hyvinkin ajankohtainen monelle miehelle ja naiselle.

    Avauksessani ei ollut mitään arvoituksellista, vaan totesin siinä nykyisen tilanteen sellaisenaan. Ihmiset koheltavat aivan päättömästi etsiessään suurempaa onnea tai sitä todellista rakkautta, ja kuviot ovat monesti juuri sellaisia kuin avauksessani kirjoitin. En ole asian puolesta enkä vastaan, vaan kertoilin vain ihan kiihkottomasti näkemääni ja kokemaani.

    Jos omassa avioliitossa tunnelma on ollut tukahtunut ja keskusteluilmapiiri hyvin rajoittunut, ja sivusuhteessa taas keskusteluilmapiiri on ollut hyvin avoin ja vuorovaikutus muutenkin erinomainen, niin tällaisessa tapauksessa hyvää sivusuhdetta tietenkin voi muistella suurella kaiholla myös käryn jälkeen. Sivusuhteesta saatu hyvä energia saattaa olla korvaamaton voimavara kestää käryn aiheuttamat kovat perheneuvottelut. Mielenterveys säilyy siis ennakkoon nautitun "luvattoman lääkkeen avulla".

    En ollenkaan puolustele sivusuhteita, sillä niitä ylläpidettäessä haaskataan suuresti energiaa, joka pitäisi käyttää hyödyllisemmin. Jos sivusuhde pysyy salassa, niin eniten tämä suhde rassaa juuri pettävää osapuolta, joka joutuu tekemään paljon työtä sen eteen, että pystyy salaamaan luvattoman suhteen puolisoltaan. Tämä henkinen energia on pois oman parisuhteen sekä myöskin sen uuden sivusuhteen hoitamisesta, joten molemmat suhteet alkavat hyvinkin pian näivettyä. Lopulta pettävän osapuolen elämä muuttuu melkein helvetiksi, ja käryn jälkeen se onkin täydellisesti sitä.

    Onnellisen sivusuhteen alussa on hetken se tilanne, että sivusuhde tuntuu parantavan suuresti myös oman avioliiton laatua. Kun kiintymys uuteen kumppaniin lisääntyy, ja päästään tunnetasolle asti, niin silloin haittavaikutukset alkavat selvemmin näkyä, ja kahden yhtäaikaisen suhteen pitäminen käy suoranaiseksi rasitukseksi. Jos tässä vaiheessa ei älyä tai uskalla tehdä ratkaisua puoleen tai toiseen, niin vaikeuksiin siinä lopulta joudutaan.

    Tyydyttikö myöhästynyt vastaukseni Sinua? Toivottavasti ei ollut liian rankkaa tekstiä näin juhannusviikolla, jolloin luvaton salarakas on hyvinkin monen perheellisen ihmisen mielessä? Liian moni harmistelee sitä, että ei voi viettää juhannuspyhiä todellisen rakkaansa kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_965 kirjoitti:

Pitkän ja muodollisen avioliiton jälkeen ihmisellä on suuri mahdollisuus ajautua sivusuhteeseen. Aluksi sivusuhteesta tulee esiin vain hyvät puolet, jolloin se tuntuu antavan yksitoikkoiseen avioelämään lisää laatua. Tämä vaihe on sivusuhteen kulta-aikaa.

Kun hyvä sivusuhde jatkuu pidempään, niin haittavaikutukset alkavat tulle selvemmin esiin. Jos suhde on erittäin hyvä, niin siitä tulee todellinen tunesuhde, ja silloin ollaan jo kusessa. On erittäin hankalaa elää arkielämää kotona vanhan kumppanin kanssa, koska sielu ja ajatukset ovat muualla. Ihminen ei kauaa sairastumatta kestä sitä, että sielu irroitetaan ruumiista.

Jos sivusuhde jatkuu vielä pidempään, niin se katsotaan jo saavutetuksi eduksi, josta ei haluta luopua halvalla. Jos puoliso ei ole havainnut mitään epäilyttävää, niin silloin aletaan ottaa entistä suurempia riskejä, ja monesti tässä vaiheessa käykin käry.

Käryn jälkeen alkaa sivusuhteen mielenkiintoisin vaihe, jolloin ihmisellä on hyvä mahdollisuus henkiseen kasvuun. Valitetavan monet jättävät tämän tilaisuuden käyttämättä, sillä useimmat parit eivät kykene käryn jälkeen neuvotelemaan avoimesti ja luottamuksellisesti ongelmistaan. Yleensä he ottavat eron ja ryntäävät liian nopeasti uuteen korjaavaan suhteeseen. Uusissa suhteissaan he sitten ajautuvat täsmälleen samanlaisiin ongelmiin kuin vanhassakin suhteessa.

Usein todetaan, että ihmisen pitää kokeilla myös sivusuhteita, jotta on jotain muisteltavaa sitten vanhana kiikkustuolissa istuessaan. Jotkut (eivät kärynneet sivusuhteestaan) voivatkin onnellisina muistella sivusuhteen nousuhumalavaihetta, mutta huonon tuurin miehet muistelevat synkkinä vain kärynjälkeisiä kovia perheneuvotteluja. Tasan eivät käy onnenlahjat vanhainkodissakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu