Suomenkielisen Rock rollin legenda

Anonyymi-ap

Suomenkielisen Rock´n´roll pioneeri Jussi Raittinen kuoli pitkällisen sairauden haurastuttamana.
Muistan aina ne keikat jotka sain nähdä ja keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Jussi oli aivan loistava seuramies kaksimielisillä sutkautuksillaan.

Mutta näin se elämä menee, kiitos kaikesta.




Anonyymi
2024-02-15 01:04:51

Oli kyllä oikea tienraivaaja. Kävikö Raittinen koskaan soittamassa Jämsässä? Jos kävi niin kertokaa kokemuksia Jämsän keikoista. Jussin biisit ovat soineet koko päivän radiosuomessa, on sillä valtavasti hyviä kappaleita. Lepää rauhassa mestari.


Anonyymi
2024-02-15 04:17:34

En ole alkuperäisiä jämsäläisiä, mutta voisin arvata ettei kuin korkeintaan Pavilla silloin kun rautalankamusiikki työllisti Jussin ja hänen veljeään Eeroa The Boys yhtyeen kautta.
Itse näin häntä etelä-suomessa. Viimeisen kerran vuonna 2018 eräässä rautalankatapahtumassa. Jussilla lukemattomia bändejä uran varrella, viimeisenä Jussi Raittinen Telstar.
Aliarvostettu artisti kuten on niin suomessa yleistä, toki nautti valtavaa suosiota 60-luvulla The Boysin kanssa.
Myi" Emma"sinkkua Japanissa yli miljoona kopiota. Se kertonee paljon.


Anonyymi
2024-02-15 10:10:23

Yritin joskus vuonna 2019-2020 järjestää Elvis sound and look alike huumoripitoista tapahtumaa jämsään. Olin yhteydessä Jussiin ja kysyin häntä tapahtumaan tuomariksi. Hän oli innoissaan tulossa, koska oli Elvis fani kuten itsekin. Palkkio olisi ollut 600 euroa ja hotelliyö, koska hänellä oli seuraavaksi päiväksi sovittu keikka.

No, kuten arvata saattaa kiitos jämsäläisten nuivan suhtautumisen kaikkeen kivaan . niin eihän sitä keikka paikkaa sitten löytynyt millään.
Harmitukseni oli suuri koska olimme jo alustavasti suunnitelleet tapahtuman kaaren.
Jouduin ilmoittamaan Jussille että ei onnistu tapahtuma valitettavasti.
Hän totesi älä lannistu, otetaan uusi yritys muutaman vuoden päästä.
Valitettavasti sitä uutta yritystä ei sitten kerinnyt tullakaan.


Anonyymi
2024-02-15 10:15:48

Elämä on kovaa ja ilman kovaa ei ole elämää

10

502

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Metsämökin Tontusta se alkoi ja Rokaten Tieni Meen se päättyi.

    • Anonyymi

      Harvinaisen paska laulaja oli.

      • Anonyymi

        Tutustu historiaan niin voit ymmärtää jotain nykypäivästä!


    • Anonyymi

      Oli tosissaan melkoinen määkijä.

      • Anonyymi

        Ei hän tosiaankaan ollut mikään pavarotti, mutta tunnisti ja tiesi sen itsekin. Siinä mielessä harvinainen.
        Nykyään kun katsoo ja kuuntelee tv;stä näitä kaiken maailman vinkujia ja muita ohjelmia niin myötähäpeä on suunnaton.


    • Anonyymi

      RIP rallatus!

      • Anonyymi

        Kuunnelkaapa yli 80-vuotiaan nyt jo edesmenneen Johnny Cashin kappale "HURT"
        Siinä vuodet ja tuhannet keikat kuuluvat juuri oikealla tavalla ja autenttisesti ilman remasterointia ja uusmiksauksia.


    • Anonyymi

      Niin se on kyllä

    • Anonyymi

      Musiikki jäi elämään. Moni otti vaikutteita Jussilta ja elämä on.

    • Anonyymi

      Rock trock jeee

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe