On vaikeaa olla haavoittuva ja se että ymmärtää olevansa haavoittunut, epävarmuus kelpaamisesta ja siitä että hyväksyisi että kyllä joku on vielä jossain hyväksyy sellaisena kun on. Teen töitä hikisenä jotta saisin vielä kokea rakkautta ja sallia että voisin vielä joskus kokea ihastumisen tunteita. Hyvin vaikeaa se toistaiseksi on, hyvin vaikeaa. Se että joku kiinnostuu niin en ajattelisi heti kaikkea että ei tuo voi olla tosissaan. Kun on rikkoutunut monta kertaa tunne elämässä niin siitä on vaikea päästä ylöspäin ilman tuskaisaa työtä. Jos vaan jonain päivänä menisikin ihan vastakkaiseen suuntaan mitä ajatus huutaa että et kuitenkaan onnistu ja olet epäviehättävä.
Ehkä nyt unille mentäessä näen hyviä unia hyvistä kokemuksista, siitä se lähtee pienin askelin.
Ehkä nyt unille mentäessä näen hyviä unia hyvistä kokemuksista, siitä se lähtee pienin askelin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä uskon myös, että on vaikeaa olla haavoittuva ja olen kokenutkin sen. Mieli on kummallinen, kun se koko ajan hokee, että ei tuo hyvä asia voi olla minulle. Muita on paljon helpompi kannustaa, mutta omalla kohdalla epäusko valtaa mielen. Voimia sinulle taistelussasi.
Kiitos.
Its yöni nukun ihan hyvin yksin.Syy hyviin unenlaihoihini on en haaveile miehiä tai ex.ää.Kun suhde poikki pitää jatkaa elämää.Hyvät unenlahjat saa kun on itsensä ja ympäristön kanssa sujut.Otaa haltuun kellon ajan.eikä öitä valvo.Helpoa,ruoka,uni rytmi ja ulkoilua päivtäin joka säällä.Ihmisiä tapaa tosi elämässä,ei netissä oikeita suhteita luoda,ei eds ystävyttä.Jos juot,lopeta se kuin tupakointi ja kunigas alko suo valvotta. Nyky muoti on raitius ja ilman tupakka eläminen.Terv.köyhä mutta ei onneton.
Saa alkoholia juoda terveydeksi.
Pienet askeleet voi johtaa hitaasti johonkin suurempaan. Otat vain oikean suunnan niin olen vastassa..
Kannattaa olla siin mieles tunteeton, et joutava slandeeraus ei osu ja osaa pistää paljon paremmaksi, uliseva ätmi ja muut