Kommunismi, tuo aikansa elänyt hajatusrappeuma

Kukaan meistä ei toivo kommunistista järjestelmää, sillä se on yhtä mätä kuin muutkin autoritääriset järjestelmät. Kyllä, kyllä kommunismi on myös harvainvaltaa, vaikka eivät aatteen keksineet filosofit sitä alun perin tarkoittaneetkaan. Ja ainahan kaikki yksipuoluejärjestelmät sun muut despoottileirit ovat perssiistä. Minä kannatan demokratiaa, pohjoismaista oikeusvaltioperioaatteisiin tukeutuvaa tasa-arvoon pyrkivää demokratiaa.

17

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SKDL liittyi kommunisteihin 1944, kun silloin SKDL perustettiin. Taas 1990 kun SKDL vaihtoi nimensä vasemmistoliittoon, kommunistit SKP liittyi siihen. 1995 SKP taas lähti läpsimään aatepuolueestaan. SKP mukan kyllä vielä mm kunnissa jokunen edustaja joissain kunniissa, ja Ay-liike henkii kommunismia, joka ilmenee lakoin, kun asioista voisi työtekijöiden eduksi hoitaa paremminkin, kuin työpaikkoja menettäen. 2x ministerin palkoilla pääjohtajat ay-liikeessä.

      • Nimeän sinut uudestaan, olet minulle Cacadu. Se ei ole haukkumanimi vaan kunnianosoitus sille ominaisuudellesi, että jaksat jankuttaa ja toistaa. Voimia kälätykseesi :-)))))))


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        ❤️ ­­N­­­y­­­m­­­f­o­­­m­­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18273485

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Kannatat Martti ressukka demokratiaa jos vain vasemsmitolaiset saa olla edustettuina. Kuten ay-liikkeessä. Jos löydät yhdenkään SAK ay-johtajan joka ei vasemsmitolainen niin saat jokaisesta eläkkeesi kuukauden hinnan jokaisesta.
      Miten olisi eduskuntavaalit jossa vain vasemmistolaiset saa olla ehdokkaina ?

      • Tyst nu Cacadu.


      • Anonyymi

        Persujen Purra on esimerkki etteivät persut ymmärrä työelämästä mitään - työntekijän kannalta.


      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Tyst nu Cacadu.

        Pankkomajuri kuvittelee, että diktatoorinen vallankäyttö on demokratiaa, koska demokratiakäsityksensä nojaa silkkaan demokraattiseen vallanjakoon eli että enemmistövalta oikeuttaisi mielivallan käyttöön. Pankkomajuri jakaa siis tismalleen saman demokratiakäsityksen Mussolinin, Hitlerin ja Putlerin kanssa. Vaalien kauttahan tuo trio mandaattinsa on hakenut ja myös sen saanut. Ominaista on siis myös se, kuinka Pankkomajuri vaatii pää märkänä esim ay-liikkeen kieltämistä, jossa hän noudattaa juurikin tuon trion viitoittamaa tietä. Välillähän samaa ehdotusta on esittänyt myös keskustan vasemmalla puolella oleville puolueillekin, mikä vain vahvistaa kuvaa Pankkomajurin autoritaarisesta ajattelusta.

        Tästä syystä Pankkomajurin demokratia-nillitys on totaalisen absurdia, koska hän käytännössä näyttää ahteriaan oikeusvaltioperiaatteille.


      • Kyllä muutkin kuin vasemmistolaiset saavat olla edustettuina. Jäsenethän näitä edustajia valitsevat. Jos jäsenet haluvat valivat vasemmistolaisia edustajia, niin mitä ihmeellistä siinä on. Suomessahan työväenpuolueet ovat yleensä olleet vasemmistolaisia puolueita, jotka ovat ottaneet ajaakseen työväestön etuja. Monissa maissa puolueen nimenäkin on työväenpuolue. Esim. Englannissa The Labour Party.

        Samaan tapaan esim. työnantajien EK:sta on vaikeaa löytää vasemmistolaisia johtajia. Sama koskee Suomen yrittäjiä ja MTK:ta. Sinun esimerkkiisi nojaten voisi kysyä, että miten olisi eduskuntavaalit, missä vain kokoomuslaiset ja kepulaiset saisivat ehdokkaina.


      • mielipidepankki kirjoitti:

        Kyllä muutkin kuin vasemmistolaiset saavat olla edustettuina. Jäsenethän näitä edustajia valitsevat. Jos jäsenet haluvat valivat vasemmistolaisia edustajia, niin mitä ihmeellistä siinä on. Suomessahan työväenpuolueet ovat yleensä olleet vasemmistolaisia puolueita, jotka ovat ottaneet ajaakseen työväestön etuja. Monissa maissa puolueen nimenäkin on työväenpuolue. Esim. Englannissa The Labour Party.

        Samaan tapaan esim. työnantajien EK:sta on vaikeaa löytää vasemmistolaisia johtajia. Sama koskee Suomen yrittäjiä ja MTK:ta. Sinun esimerkkiisi nojaten voisi kysyä, että miten olisi eduskuntavaalit, missä vain kokoomuslaiset ja kepulaiset saisivat ehdokkaina.

        Annahan kun pohdin hetken…

        En saa vielä kiinni kaikista ajatuksesi ytimistä, mutta lähestynpä nyt askelin… Aloitan siitä, mitä on ruotsalainen työdemokratia.

        Ruotsissa on pitkät perinteet sopimiselle ja se, että epäiltäessä sopimusrikkomusta työntekijäpuolella on lupa ensihuudahdukseen. Meillä koko rakennelma on rakentunut vuosikymmenien perinteillä toisin, pääosin jopa vastakkainasettelulle, mikä on mielestäni hyvin väärin. Kokonaisuuden muuttaminen pitäisi olla mielestäni pitkällinen prosessi, koska lähtökohdat ovat niin vahvasti toisistaan poikkeavat.

        Kyllä minä, niin kuin kaiketi sinä, ollaan sitä mieltä siitä, että selkeäsi epädemokraattiset lakot ovat väärin. Räikein esimerkki oli aikoinaan radiosähköttäjien lakko murtajilla aikoinaan. Samoin joidenkin muiden avainryhmien, kuten ahtaajien, lakot, ovat olleet silkkaa kiristystä. Jos Yle olisi aikoinaan tiedottanut -minkä sen velvollisuus olisi ollut, että jokainen radiosähköttäjä on yliopiston käynyt hyväpalkkainen ihminen, niin olisivatko tukilakot saaneet kannatusta? Eivät olisi.

        Sanot, että puolueiden kannatus koostuu kokonaisvaltaisista ideologioista. Näin lienee ollut. Olen itse sitä mieltä kuin sinäkin isossa kuvassa, että vasemmisto-oikeisto -jako ei ole tätä päivää ja on ikäväksemme edelleen näkyvä poliittinen gendre, vääristynyt sellainen.


    • Anonyymi

      Mutta persutrolli, mites kommunistit liittyy Suomen Keskustaan?

      Tyypillinen persutrollin paskanheitto.

    • Anonyymi

      Systeemin nimi voi olla kommunismi, demokratia tai diktatuuri, mutta lopulta sitä aina pyörittää muutama tunnoton roisto omaksi edukseen.

      • Olet väärässä. Kansanvaltaisessa demokratiassa ei ole sijaa ääriliikkeille kuten kommunismille.


      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Olet väärässä. Kansanvaltaisessa demokratiassa ei ole sijaa ääriliikkeille kuten kommunismille.

        Valtaan ei pääse pehmosielut, valehteleminen ja muiden syrjäyttäminen keinolla millä tahansa on politiikan mekanismi. Puhtoisia vallanpitäjiä ei ole.


      • Anonyymi

        Systeemin nimi voi olla kommunismi, demokratia, diktatuuri, tai kuningaskunta, mutta PELON avulla kaikkissa poliittisissa järjestelmissä ihmiset saadaan ottamaan vastaan totalitarimi, siis täydellinen orjuus.

        "its a fear!" kuten Robert Kennedy jr sanoi Berliinissä koronapandemian alkupuolella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Systeemin nimi voi olla kommunismi, demokratia, diktatuuri, tai kuningaskunta, mutta PELON avulla kaikkissa poliittisissa järjestelmissä ihmiset saadaan ottamaan vastaan totalitarimi, siis täydellinen orjuus.

        "its a fear!" kuten Robert Kennedy jr sanoi Berliinissä koronapandemian alkupuolella.

        Annahan kun pohdin hetken…

        En saa vielä kiinni kaikista ajatuksesi ytimistä, mutta lähestynpä nyt askelin… Aloitan siitä, mitä on ruotsalainen työdemokratia.

        Ruotsissa on pitkät perinteet sopimiselle ja se, että epäiltäessä sopimusrikkomusta työntekijäpuolella on lupa ensihuudahdukseen. Meillä koko rakennelma on rakentunut vuosikymmenien perinteillä toisin, pääosin jopa vastakkainasettelulle, mikä on mielestäni hyvin väärin. Kokonaisuuden muuttaminen pitäisi olla mielestäni pitkällinen prosessi, koska lähtökohdat ovat niin vahvasti toisistaan poikkeavat.

        Kyllä minä, niin kuin kaiketi sinä, ollaan sitä mieltä siitä, että selkeäsi epädemokraattiset lakot ovat väärin. Räikein esimerkki oli aikoinaan radiosähköttäjien lakko murtajilla aikoinaan. Samoin joidenkin muiden avainryhmien, kuten ahtaajien, lakot, ovat olleet silkkaa kiristystä. Jos Yle olisi aikoinaan tiedottanut -minkä sen velvollisuus olisi ollut, että jokainen radiosähköttäjä on yliopiston käynyt hyväpalkkainen ihminen, niin olisivatko tukilakot saaneet kannatusta? Eivät olisi.

        Sanot, että puolueiden kannatus koostuu kokonaisvaltaisista ideologioista. Näin lienee ollut. Olen itse sitä mieltä kuin sinäkin isossa kuvassa, että vasemmisto-oikeisto -jako ei ole tätä päivää ja on ikäväksemme edelleen näkyvä poliittinen gendre, vääristynyt sellainen.


        Tässä kohtaa ihmisen mielenliikun ääripäät ja optimi, yhteishyvä, on jossakin siinä välimaastossa, aina. Ei voi tulla eikä ole ollut yhtään maailmankatsomusta, millä olisi universaali legimiteetti. Tämä tosio yltää myös kaikkiin uskontoihin.


    • Anonyymi

      Aivan loistava keskustelu Suomen Keskustan palstalla, mutta ei sanaakaan palstan aiheesta.

      • Anonyymi

        Suomen Kepu on palstan aihe ja se on kaikille selvä asia, ei niin mitään uutta ainakaan jälkeen WW2:n


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2632
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      330
      2325
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      33
      2036
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1676
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1655
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1539
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1419
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1389
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1335
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1126
    Aihe