Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi äänestin niin kuin äänestin?

Anonyymi-ap

Useimmat presidentinvaalin v. 2024 vaalikoneet antoivat minulle-sopivimmaksi ehdokkaaksi Li Anderssonin. Kyllähän Litä muuten voisi äänestää, mutta kuitenkaan ei voi. Puolueensa toiminta viime aikoina on ollut sellaista, että ei voi äänestää. Puolueensa oli mukana maan valtioneuvostossa, jonka aikana:

-Vr:n henkilöliikenteeseen tuli suu- ja nenälappupakko ja vielä toisenkin kerran.
-Eräät Vr:n paperiliput vaihdettiin tekstiviesteihin.
-Kiskovaunuihin tuli tympeitä lippujatarkastavia - tuli heti kun Maski-Mariinin valtioneuvosto oli aloittanut.
-Kiskovaunuista hävisivät lipunmyyntikoneet, vaikka on niitä lippujatarkastavia. Ja jo sitä ennen lipunmyyntikoneista hävisi mahdollisuus ostaa liput käteisellä.
-Asemilta hävisivät aikataulut.
-Omaiseni kuoli sairaalassa.
-Kirjastot olivat paljon kiinni.
-Ei toteutettu ns. vastikkeetonta perustuloa.
-Oppivelvollisuutta laajennettiin.
-Hävittäjiä päätettiin ostaa U.S.A:sta.
-Ohjuksia päätettiin ostaa ISRAELISTA.
-Käytännössä oli ja on välttämätöntä, että pankkitiliin on kytketty u.s.a:laisen yhtiön maksullinen kortti.
-Yle Puhe päätettiin lopettaa.
-Lottoaminen meni kortin taakse.
-Ovat päivätyt seuraavat lainkohdat: laki toimeentulotuesta: 20 §, 23 §.
-Ovat päivätyt monet lainkohdat jätelaissa, jonka takia määrätään pakko-jätemaksuja.

Joten en äänestänyt Li Anderssonia. Äänestin tyhjää.

1

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuosta ylläolevasta luettelostani jäi pois, mutta ei vähäisimpänä:

      -Postin kulku oli hidasta ja hidastui entisestäänkin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe