Kepulandiassa hyvinvointialueen johtaja erosi tehtävästään!

Anonyymi-ap

"Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja irtisanoutui. Taustalla vaikutti sotku, jossa alueen alijäämä paisui yllättäen yli kaksinkertaiseksi."

https://www.iltalehti.fi/talous/a/29527184-c8ca-4e9b-9f37-71857cb1d780

"Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Minna Korkiakoski-Västi irtisanoutui tänään maanantaina tehtävästään. Hän kertoo tiedotteessa syyksi erolleen luottamuspulan Soiten luottamushenkilöjohdon toimintaan.

– Katson, että johtamisnäkemyksemme eroavat niin merkittävästi toisistaan, etten näe mahdolliseksi jatkaa tehtävässä. Erityisesti näkemysero on tiivistynyt viime viikkojen aikana velloneeseen Soiten talouden tilaa koskevaan tilannekuvaan sekä toimintamalleihin, joilla tilannetta on hoidettu ja kuvattu, Korkiakoski-Västi sanoo tiedotteessa.

Korkiakoski-Västin mukaan hän ei koe olevansa ”ihmisenä ja johtajana enää sopiva henkilö jatkamaan Soiten kesulakuvana ja virkajohtajana aluehallituksen alaisuudessa”."

"Aluehallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk) kertoo Iltalehdelle, että 15. tammikuuta pidetyssä kokouksessa virkamiesjohto kertoi ”varman tiedon” siitä, että viime vuoden alijäämän taso on 8–10 miljoonaa euroa.

Innasen mukaan hallitus sai kuitenkin yllättäen 25. tammikuuta viestin, että viime vuoden alijäämä onkin arviolta 22 miljoonaa euroa. Hallitukselle ei ollut tätä ennen kerrottu mittavista määrärahaylityksistä.

Innasen mukaan Korkiakoski-Västin irtisanoutuminen tuli hänelle yllätyksenä. Tilanteesta huolimatta hänellä oli Innasen mukaan hallituksen luottamus."

Kumpiko puhuu siis totta, eronnut hyvinvointialueen johtaja vaiko keskustalainen aluehallituksen puheenjohtaja? Aiemmin sama keskustalainen Innanen oli kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä Kokkolan Energia hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa mukana tapauksessa, jossa kaupungin omistaman energiayhtiön toimitusjohtaja irtisanoitui yllättäen tehtävästään.

https://yle.fi/a/74-20027377

https://yle.fi/a/74-20029386

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17799765/sari-innasen-vallanhalu

Eli jos Kepulandiassa jokin asia menee pieleen, niin Keskusta ei ainakaan kanna siitä vastuuta? Ennemmin saa johtaja sanoa itsensä irti, sillä keskustalainen poliitikko ei lähde kulumallakaan?

6

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kepukkaviritys on tuo koko maakuntasote.

      • Anonyymi

        Kepulandiaan johtajaksi pyrkivän on syytä mielistellä Keskustaa, jotta johtajanpalli säilyy. Samalla hänen on tunnustettava se tosiasia, että jos joku menee vihkoon niin hän on se joka lähtee. Oli hän itse siihen syypää tai ei. Ja itse pitää erota ettei kepulaisten maine vaan tahriinnu. On selvää, että tapauksessa eronnut johtaja joutuu etsimään seuraavaksi töitä muualta kuin Kepulandiasta.


      • Anonyymi

        kepulaisia hallintovirkamiehiä vain tulee lisää ovista ja ikkunoista laumoittain jatkuvalla syötöllä eläimien raivolla


    • Anonyymi

      Kepuhan nimenomaan kantaa tässä vastuuta, kun taitamaton tj antoi väärää tietoa.

      • Anonyymi

        Juuri näin!

        Ja hall.pj vaati selitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        Ja hall.pj vaati selitystä.

        Samaa mieltä!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe