Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alex asemoituu uuden puhetavan presidenttinä

Anonyymi-ap

MAALISKUUSSA presidentin työt aloittava Alexander Stubb näytti viikonloppuna pidetyssä Münchenin turvallisuuskonferenssissa jo ennusmerkkejä tulevasta presidenttikaudestaan, arvioivat HS:n haastattelemat tutkijat.

Tutkijoiden mukaan Stubbin esiintymisiä leimasivat sujuva ulosanti, sosiaalisuus ja Venäjään liittyvä suorapuheisuus. Jyrkkää linjanmuutosta suhteessa kampanja-Stubbiin tai nykyiseen presidenttiin Sauli Niinistöön he eivät havainneet.

Politiikan tutkimuksen tutkimusjohtaja Hanna Ojanen Tampereen yliopistosta katsoi Stubbin kansainväliselle medialle pitämän tiedotustilaisuuden.

”Se oli sujuva esitys”, Ojanen arvioi. Stubb puhui tiedotustilaisuudessa pääasiassa englantia, mutta väläytti Ranskan medialle myös ranskan taitojaan. Ääntäminen oli kohdillaan.

Ojasen mukaan Stubbista näki, että hän tiedosti asemansa ja mietti vastauksiaan. Stubb korosti pariin kertaan, että Suomessa on vain yksi presidentti kerrallaan.

YKSI MERKILLE pantava valinta oli Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kuoleman kutsuminen poliittiseksi murhaksi.

Tieto Navalnyin kuolemasta yllätti konferenssin osallistujat konferenssin avauspäivänä perjantaina, kun Navalnyin puolison Julija Navalnajan oli pian määrä pitää puhe.

Stubb sanoi lehdistötilaisuudessa, ettei tule unohtamaan tuota hetkeä.

”Kuten niin moni muukin maailman johtaja on sanonut, Venäjä pitää saattaa ja tullaan saattamaan vastuuseen jälleen yhdestä poliittisesta murhasta”, Stubb sanoi toimittajille.

Väistyvä presidentti Sauli Niinistö ei omassa surunvalittelussaan puhunut murhasta mutta asetti kuitenkin Venäjän vastuuseen. ”Vastuu [Navalnyin kuolemasta] on Venäjän”, Niinistö muotoili viestipalvelu X:ssä perjantaina.

Ojasen mukaan Stubbin suora sanavalinta on jälleen yksi osoitus Suomen puhetavan muutoksesta. Muutos alkoi jo edellisen hallituksen ja nykyisen presidentin kaudella, eikä henkilöidy vain Stubbiin.

”Suomettuminen on loppunut. Siltähän se kuulostaa”, Ojanen sanoo murha-sanan käytöstä.

”Stubb asemoituu tässä uudella tavalla ja sanoo näin rohkeasti.”

20

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikea valinta seuraavaksi Pressaksi... Edustava ja kielitaitoinen...

      • Anonyymi

        Totta.
        Siksi on mustamaalaus aloitettava kiireesti jo ennen virkaanastumista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Siksi on mustamaalaus aloitettava kiireesti jo ennen virkaanastumista.

        Höpsistä, eihän Stubbia ole kukaan mustamaalannut. Ainakin iltapäivälehdet keksivät hänestä ylistäviä juttuja jokaisena päivänä. Vähempikin hehkutus riittäisi...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä, eihän Stubbia ole kukaan mustamaalannut. Ainakin iltapäivälehdet keksivät hänestä ylistäviä juttuja jokaisena päivänä. Vähempikin hehkutus riittäisi...

        Median manipuloima kansanosa tarvitsee uuden palvonnan kohteen, kun Sanna Marin lähti. Saa nähdä, väheneekö Stubbin hehkuttelu jo maaliskuussa sen jälkeen, kun kaikki mahdolliset jutunjuuret on käyty läpi bonusmamma Pirkko Mannolaa myöten...


    • Anonyymi

      Venäjä-Venäjä-Venäjä -kompleksia ylätasolla ?

      Kukahan valistaisi minua korkeimman tason diplomatiasta, jotta ymmärtäisin, miksi siinä murhaajaksi (Navalni jne.) määritellään Venäjä eikä - kuten maallikkona ilmaisisin - diktaattori Putin kätyreineen? (Lisätittteleinä saattaisin mainita: sarjamurhaaja ja sotarikollinen.) Keski-Euroopan hirmutyötkin 1939-45 liitetään lähes täysin Natsi-Saksaan eikä ("puhtaaseen " ?) Saksaan.

      Maallikkona ajattelen, että voisi olla tavallisten venäläisten kannalta rohkaisevampaa, jos toteasiulkomaiden johdon näkevän ongelmaksi Venäjän nykyisen mätähallinnon eikä kokonaisen kansan tai jonkun abstrakstin Venäjän .

      Maan ja kansan tuomitseminen kuuluu sodanjulistukseen, ei ymmärtääkseni diploomaattiseeen arkeen.

      (P.s. Jo ennen nimitystä törmäämme seikkaan, joka oli pääsyy äänestää toisin.)

    • Anonyymi

      Alex on ylivoimaisesti historiamme kansainvälisesti kokenein ja kielitaitoisin presidentti.
      Hän on erittäin myönteinen luonteeltaan ja kykenee tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
      Samalla hän pitää tiukasti kiinni Suomen itsenäisyydestä ja turvallisuuspolitiikan linjasta.
      Vaimo on hyvin samantyylinen.
      Hieno ja edustava pari.
      Oikea valinta.

      • Anonyymi

        Mustamaalaus on tietenkin jo alkanut.
        Ei tehoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mustamaalaus on tietenkin jo alkanut.
        Ei tehoa.

        En ole huomannut mitään mustamaalausta Stubbista, vaan pikemminkin ylistystä ja yhä uusia juttuja hänestä iltapäivälehdissä jokaikisenä päivänä...
        No, Sanna Marinin jättämä aukko kulttihenkilönä Suomessa pitää toki täyttää ja siihen tupsahti kätevästi ulkomailta kotiin palannut uusi presidentti.


    • Anonyymi

      Kansainvälisten suhteiden pitäisi perustua diplomatiaan eikä haukkumiseen ja nimittelyyn. Suorapuheisuus on usein sama asia kuin huono tilannetaju.

      Joillekin on ihmisissä tarkeintä ulkonäkö. Ei sillä väliä, mitä tekee, kunhan ulkopuoli on kunnossa. Erityisesti Kokoomuksen kannattajista löytyy näitä ulkokultaisuuden palvojia.

      • Anonyymi

        Todisti juuri huonon tilannetajusi haukkumalla kokoomuslaisia..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisti juuri huonon tilannetajusi haukkumalla kokoomuslaisia..

        Alexin takana on Suomen kansan isänmaallinen ja seksuaalisesti normaali enemmistö.
        Eiköhän se riitä vielä toiseenkin kauteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alexin takana on Suomen kansan isänmaallinen ja seksuaalisesti normaali enemmistö.
        Eiköhän se riitä vielä toiseenkin kauteen.

        Koirat haukkuvat - karavaani kulkee,

        Niin käy nytkin.

        Alex nousee suureksi kansansuosikiksi ja jatkaa aikanaan toisen kauden.


    • Anonyymi

      Kuka sitä mustamaalaa, Suomessa vaan ei ole 2/3 kansalla presidenttiä ollenkaan maaliskuun alusta.

      • Anonyymi

        Suomella on1.3. 2024 lukien koko kansan presidentti.
        Tietenkin noin 0.0003 %:lla on oma mies Kremlissä.
        Ja hänelle hurraa kunniaterveisiä täälläkin ihan ikioma kaarti eli pikkuryssien käpykaarti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomella on1.3. 2024 lukien koko kansan presidentti.
        Tietenkin noin 0.0003 %:lla on oma mies Kremlissä.
        Ja hänelle hurraa kunniaterveisiä täälläkin ihan ikioma kaarti eli pikkuryssien käpykaarti.

        Jos saa 1 575 444 ääntä presidentinvaalissa, ei silloin ole koko kansan presidentti, kun Suomessa asuu 5 603 075 ihmistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saa 1 575 444 ääntä presidentinvaalissa, ei silloin ole koko kansan presidentti, kun Suomessa asuu 5 603 075 ihmistä.

        Kerro sitten, kuka sai enemmän.
        Varmaan1.3. selviää.
        Tasavallan presidenttejä on vain yksi kerrallaan.
        Veikkaan Alexia 1.3.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sitten, kuka sai enemmän.
        Varmaan1.3. selviää.
        Tasavallan presidenttejä on vain yksi kerrallaan.
        Veikkaan Alexia 1.3.

        Stubb on monille presidentti vain nimellisesti eikä häntä tarvitse onneksi kunnioittaa ja kumarrella kuten kuninkaallisia. Hän on eliitin presidentti, ei tavisten.
        Maan äitiä ei ole Jenni Haukion jälkeen, mutta toki amerikkalaisittain "First Lady".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb on monille presidentti vain nimellisesti eikä häntä tarvitse onneksi kunnioittaa ja kumarrella kuten kuninkaallisia. Hän on eliitin presidentti, ei tavisten.
        Maan äitiä ei ole Jenni Haukion jälkeen, mutta toki amerikkalaisittain "First Lady".

        Minusta tuntuu kyllä siltä, että media on tekemässä Stubbeista kuninkaallisia, heh.
        Tänään julkaistiin jo Suzanne-kakku ja mitä muuta saammekaan joutua näkemään.
        Suomessa on ollut aiemmin vain "Ellen Svinhufvud"-kakkua. Eikä kenellekään muille presidenttien puolisoille vartavasten leivottuja tai nimettyjä kakkuja.
        Miksi ei luotu "Jenni Haukio"-kakkua, "Tellervo K."-kakkua, tai "Eeva A."-kakkua? Puhumattakaan "Sylvi K."-kakusta... Presidentti Kekkonen oli paras ja pitkäaikaisin Suomen presidenteistä.
        Ulkomaalainen nimi presidentin puolisolla onko siis jotenkin hienompaa?


    • Anonyymi

      Jo kävi Firenzessä vaatekaupassa kehumassa että hänestä tulee presidentti onnneksi oli henkilö joka kielsi sellaisen hölötyksen. Sammakko presidentti valittu ja kauhulla odotan mitä lähivuodet tuo tullessaan. Koulutukset eivät ole Suonen tasoa kun "maisteri" koulutus oli vain vuoden mittainen kansanopisto tasoinen.

    • Anonyymi

      Alex ei ole vain uuden puhetavan presidentti, vaan kokonaan uudenaikainen viranhoitaja koulutukseltaan, kokemukseltaan, kielitaidoltaan, sivistykseltään jne.

      Teimme oikean valinnan.
      Mustamaalaajat itkekööt itkunsa ja hyväksykööt tosiasiat.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe