kun jouduin kaksi kertaa hoitoon. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni, niin paljon minuun sattui toimintasi. Niistä kokemuksista ei palaa ennalleen. Sinä potkit jo valmiiksi maassa makaavaa, tuliko siitä kovinkin miehekäs ja ylpeä olo? Olet tehnyt sen varmaan kaikille naisille, jotka vaan on sinuun ihastuneet, luottaneet ja jääneet lähellesi. Kaikkia olet satuttanut, jos on vaan tullut tilaisuus.
Kaikkein huonoimmat muistot on ne,
Anonyymi-ap
3295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Skitsofreenia pn vakava sairaus, se kyllä pitää hpitaa, jos meinaa pysyy kiinni yvteikunnassa loukkaamatta kanssakulkijoita!
No oletko hoitanut???
Oikeastaan kaikki oli jo mennyt pieleen mun kohdalla silloin kun tavattiin. Ehkä olisin kaivannut lohdutusta. Löysin samanlaisen rikkinäisen, joka oli vaikeassa elämäntilanteessa myös. Nyt sen sillä tavalla ymmärtää, että tilanne oli mahdoton. Olisi pitänyt lähteä etsimään itseään, muttei ollut siihen silloin valmis. Ei ihmisiltä saa odottaa mitään, mikä ei vaan onnistu. Kumpikin oksensi pahaa oloaan toisen päälle. Jälkeenpäin sen ymmärtää. Mutta en minä kyllä ihan kaikkea pysty hyväksymään kuitenkaan. Haluaisin, että voitaisi olla jossain väleissä niin, ettei jäisi mitään kaunaa. Minä nimesin tuon vaikean elämän vaiheen nimellään mielessäni. Mutta taisi olla vaan nimi annettu omille solmuille. Loppujen lopuksi olen jossain määrin aikuistunut tässä ja oppinut vihdoin seisomaan omilla jaloillani. Uuden opettelua on ollut paljon. Suhtautumisessa ja asenteissa rukattavaa. Paljon. Luottamus tai sen puute on suurin ongelma. Juurtunut aika syvälle jo varhain. ap:ltä