Tämä autoilijoille liikennesäännöistä

Aina sitä oppii. IL:ssä on liikennesääntö, jota en ole vielä tiennyt. Kolmioita, jotka osoittavat väistämisvelvollisuutta, on poistettu. Ne on korvattu korotetulla jalkakäytävällä, joka menee väistäjän kadun poikki ennen ajoa etuoikeutetulle kadulle. Huh, ettei tästä ole ollut isommin tietoa.
On selvää että alan sääntöä noudattamaan, mutta se tarkoittaa että joka risteykseen on ajettava hiljaa, että näkee, onko siinä korotus vai ei, varsinkin jos on lunta ja jäätä. Ajoin viimeksi Hgissä eilen. Jutussa oli kyse vain Hgistä, onkohan sääntö jo käytössä muualla Suomessa?
16519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Joop.

Kokolailla täysin anuksestahan toi idea on. Asiasta ollut pari juttua lehdissä, mutta ei siitä mun mielestä ole pahemmin tiedotettu oikein missään. Koska kyseessä kuitenkin lakiin perustuva sääntö, tiedotuksen vähyys ihmetyttää. Olemattomista muutoksista liikennemerkkeihin kyllä toitotettiin jokapaikassa.

En tiedä, onko toi muualla otettu käyttöön, kuin tsadissa. Toivottavasti ei.

Pitänee odotella, että aikaa kuluu ja riittävästi tulee kolareita. Ehkä käytännöstä luovutaan ajanoloon, jahka ruumiita kertyy tarpeeksi. Se kuitenkin täysin varma, kehno uudistus, mikä ei mitenkään paranna liikenteen sujumista, päinvastoin aiheuttaa epätietoisuutta ja vaaratilanteita. JAvarmasti kolareita.

Joku osram asian keksinyt ja kun kaupunki suuressa viisaudessaan ottanut mallin käyttöön, turha odottaa, että paluuta perinteisiin kärkikolmioihin ihan heti Ois muuten idea, tonhan vois laittaa kiertoliittymiin, säästyis reilusti kalliitten liikennemerkkien asentelu kustannuksia.....

Sitä en tajua, autoissa autopilotteja ja liikennemerkkejäkin tunnistetaan, miten auto erottaa töyssyn toisesta?

Paska idea.

=DW=

Äänestä

Tuollainen on ansoittamista.
Haloo.
Entiset merkit takaisin ja paikoilleen.
Kukahan säästövalopää on moista keksinyt.
Onnettomuksia ja kuolemia tulee.
Beng

Äänestä
  • Asia perustuu ihan nykyisen (uuden) tieliikennelain väistämissääntöihin (TLL 24 §). Tosin korotus ei sitä väistämisvelvollisuutta tee, vaan se, että ajoradan liikenne ylittää yhtäjaksoisen katkeamattoman kevyenliikenteen väylän.

    24 § momentti 3.
    Ajoneuvolla on aina väistettävä:

    4) muita tienkäyttäjiä tultaessa ajoradalle jalkakäytävän tai pyörätien ylityksen jälkeen;

    5) jalkakäytävää tai pyörätietä käyttävää jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa ylitettäessä jalkakäytävää tai pyörätietä;

    Ylijatkettu jalkakäytävä/pyörätie tarkoittaa sitä, että jalkakäytävä/pyörätie jatkuu sivukadun edestä risteyksen yli samalla korkeudella kuin muuallakin, eikä paikassa kevyenliikenteen väylällä ole suojatietä eikä pyörätien jatketta. Jalkakäytävä/pyörätie jatkuu siis yhtenäisenä katkeamattomana väylänä, jonka ajoradan liikenne ylittää. Ylijatkettua jalkakäytävää tai pyörätietä ei tosin laki suoraan määritä eikä termiä siellä mainita, vaan se on "keksitty" termi kyseiselle risteysmallille.

    Äänestä

Pitäisi varmaan ensin kokeilla tuollaisia, ennen kuin niitä lakiin kirjoitetaan. Tiedottamista ei varmaankaan siksi tehdä, että ihmiset menisivät täysin sekaisin, jos ensin otetaan käytöön ja sitten taas perutaan kun ei toiminutkaan. Eihän muualla maassa tuo toimi senkään vertaa, kun maassa on metri lunta ja tiet jääpolanteella koko talven.

Äänestä

Tuo korotus kohdassa on kenties jokin helsinkiläisten keksintö tai tulkinta. Tieliikennelaissa ei korotusta mainita mitenkään. Sen sijaan nykyisen tieliikennelain 24 § löytyy tämä väistämissääntö.

Ajoneuvolla on aina väistettävä: jalkakäytävää tai pyörätietä käyttävää jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa ylitettäessä jalkakäytävää tai pyörätietä;

Silloin kun ajoradan liikenne ylittää kevyenliikenteen väylän, niin autoilija on väistämisvelvollinen. Monesti tilanne on kuitenkin toisin päin, eli kevyenliikenteen väylä on se, joka ylittää ajoradan. Haaste on siis tietää, että milloin ajoradan liikenne ylittää kevyenliikenteen väylän, eikä toisin päin.

Jos on kolmio tilanteessa, niin ei ole kenellekään epäselvää ja kolmio näkyy myös talvisin. Hölmöä on poistaa kolmiot, koska tilanne hahmottaminen vaikeutuu.

Äänestä

Tarkoitus ei ole mollata Stadin viherpunaisten johtoa eli hulipelikaaneja vaikka kaavoituksesta vastaa humkand laulun sanoi ttajahumkandi Sinne Tännemäki Anni mennä vaan

Monet palstalsiset ovat tyhmempiä kuin Stadin suunnittelijat ja käyttävät biiliä Stadissa jossa on julkinen liikenne tms

Stadin heikkoja kylttejä ja merkkejä ja ... on aina perusteltu sillä

että stadilainen tietää paikat eikä kylttejä tai liikennemerkkejä tarvita ja parkkihallit, rautatieasemat jne eivät ole tarkoitettu ulkopaikkakuntalaisille taituristeille

Olen ehdottanut että keskuspuistoon perustetaan parkkialue jonne turistit ohjataan josta vedetään maanalainen putki Aleksanterinkadulle jota pitkin landet ja turistit kävelevät sotkematta katuja ja rautatieasema eksyksissä pyörien ..jatko

Äänestä
  • Jatko eli kadut ja asemat ei ole Stadissa tarkoitettu biilillä tsi hevosella tuleville tuntemattomille ulkopuoli sille ei niitä merkitä ja stadin kundit ja friidut tuntee mestat ilman merkkejä

    ""paikallisverkkoon kuuluvat hiljaiset kadut ovat pääsääntöisesti alueen asukkaiden ja muiden aluetta paljon käyttävien käytössä. Heille olosuhteet ovat tutut niin kesällä kuin talvella. Autoilijat ja jalankulkijat osaavat liikkua oikeissa paikoissa oikein, eikä ulkopuolista juuri ole. Oleellista tässä on, että rakennamme ylijatkettuja ratkaisuja paikkoihin, joissa ei juuri liiku aluetta tuntemattomia"

    Äänestä

Toimivia asioita ei pidä muuttaa, yleensäkään.

Äänestä
  • Ja talvella ei näe tilannetta, kun risteävä kohta on lumen ja jään peitossa. Kolmio kohtaan, niin ei ole epäselvyyttä.

    Äänestä

Viimeisimmät käänteet asian suhteen ovat luettavissa täältä.

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/4f5b77d8-28cd-478d-a5fd-eea66867005c

"Kärkikolmioita on poistettu monista risteyksistä Helsingissä ja muualla Suomessa. Valtioneuvoston ohjeissa kuitenkin sanotaan, että väistämisvelvollisuus pitää nimenomaan ilmoittaa liikennemerkillä, jos siitä voi syntyä epäselvyyttä."

Jos on vähäinenkin mahdollisuus epäselvään tietoisuuteen väistämisvelvollisuuksien osalta, niin kohdassa tulee käyttää väistämiseen velvoittavaa liikennemerkkiä. Saa nähdä, lähdetäänkö lisäämään liikennemerkkejä.

Äänestä

Mistähän pirusta automaattisesti ajeleva tulevaisuuden auto voi päätellä, ettei vasemmalta tulijalla olekaan väistämisvelvollisuutta, kun ei ole liikennemerkkiä?

Kuvitteleeko joku navigaattoreiden karttojen pysyvän mukana, kun pääkaupunkiseudullakin ajojärjestelyt muuttuvat melkein päivittäin?

Äänestä
  • Hyvä pointti. Kolmio kertoo yksiselitteisesti asian. Talvella jos liikennemerkki sattuu olemaan lumen peitossa, niin muoto paljstaa kuitenkin kyseessä olevan kolmio.

    Äänestä

Itseasiassa kun nousee autolla jalkakäytävälle autolla niin voi monessa muussakin paikassa ajaa vaikka ruuhkan ohi jalkakäytävää pitkin. Toihan voisi vaikka yleistyäkkin. Otetaan autoilijat lisää tilaa pienessä helsingisä. ;)

Äänestä

Autot voidaan nostaa risteyksen yli helium- ilmapalloilla joita koululaiset tarjoavat autoille risteyksissä. Pientä korvausta vastaan tietysti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aina sitä oppii. IL:ssä on liikennesääntö, jota en ole vielä tiennyt. Kolmioita, jotka osoittavat väistämisvelvollisuutta, on poistettu. Ne on korvattu korotetulla jalkakäytävällä, joka menee väistäjän kadun poikki ennen ajoa etuoikeutetulle kadulle. Huh, ettei tästä ole ollut isommin tietoa.
On selvää että alan sääntöä noudattamaan, mutta se tarkoittaa että joka risteykseen on ajettava hiljaa, että näkee, onko siinä korotus vai ei, varsinkin jos on lunta ja jäätä. Ajoin viimeksi Hgissä eilen. Jutussa oli kyse vain Hgistä, onkohan sääntö jo käytössä muualla Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu