Onko kellään tietoa/ kokemusta saako jossain poistettua kaiverretut nimikirjaimet lasisarjasta. Myisin pois mutta kuka ostaa nimikirjatut lasit/ maljakon/ kynttilänjalat?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Et mitenkään.
Periaatteessa voi koittaa sutata kaiverrukset päälle, vähän kuin tatuoinneille tehdään. Sitten ei ole kaiverrukset luettavissa, tilalla suttu. Lisäks pitäis olla kaiverrin, niitä varmaan voi ostaa jostain. Liikkeessä tuskin kannattaa kaiverruttaa, tuskin tekisivät ilmaiseksi.
Tietenkin, jos kyseessä vaikka nimikirjaimet tai nimi, joku samanniminen vois ostaa. Etippä nyt sopiva ostaja jostain, vähän sama, kuin koittaisi myydä vanhoja kaiverrettuja vihkisormuksia.
Noin mainiten. Meille kertynyt aikojen kuluessa reilusti pöytähopeita. Kikenlaisia lautasliinarinkuloita ja juustonappeja myöten. Ne aika halpoja lahjoja kuitenkin ostella. Mutta aterimet kalliita, vain syömävehkeet puuttuivat. Noh, jostain sattui silmiin jonkin pankin kaiverruksilla oleva satsi aterimia erittäin komeessa jalopuulaatikossa. Pilkkahinnalla. Pienet kaiverrukset, ostettiin pois kuleksimasta. Siitä muutamia vuosia, Kertaakaan ei ole käytetty, kun ei ole ollut sellasia illallisia, missä yleensäkään hopeita vois käyttää. Mutta juu, aina vois vieraille valehdella, että ollaan joskus saatu ne kop-lta pitkällisin johtokunnan jäseninä :D
Lahjoita lasis jonnekin hyväntekeväisyyteen, tai kiikuta lasinkeräykseen. Mä en kyllä tiedä, mihin pönttöön kristallit saa laittaa, tuskin normi purkkilasipönttöön. Se on aika tarkkaa, että sinne ei mene vääränlaista lasia, menee koko satsi pilalle vääränlaisesta lasista.
=DW=
No meille myös kertynyt pöytähopeita pölyttymään. Yhden käden sormilla laskettavissa käyttökerrat. Ja mikä parasta: kaikissa nimikirjaimet kaiverrettuna.
En kuiteskaa raski mihinkään keräykseen viedä. Häytynee yrittää tyrkyttää sukulaisille noin niin kuin muinaismuistona. Iittalan punarroitetuista laseista ja jälkiruokakupeista toki olen tarrat poistanut ihan ite.
Siis punatarroitetuista.
Mun pojan anoppi osti jotain kymmenen vuotta takaperin kirpparilta tusinan verran pöytähopeita pilkkahinnalla. Hänellä viisi lasta ja lapsenlapsia yhteensä 12 kpl. Nyt kun lapsenlapset kasvaneet niin pöytähopeat ovat kiertäneet lastenlasten rippiäis- ylioppilasjuhlissa ja tietenkin heidän omissa synttäri- ja muissa juhlakekkereissään.
Miksi te poistatte ne punaiset tarrat, elleivät ne tiskatessa satu irtoamaan?
Koska ne ovat noloja. Todella.
Ehkä.
Itellä toki jotain iittalaa käyttötavarana, ei niistä tarroja ole ikinä revitty, ne irtoilee tiskikoneessa ajanoloon. Mutta jotain pystiä tms on ikäänkuin teollisina taide-esineinä vitriinissä. Visusti tarrat paikoillaan. Ne enenpi keräily kamaa ja koska niissä alunperin ollut tarrat, ei arvo romahda niitten puuttumisen takia. Ja käyttöesineissäkin tarra kertoo siitä, paljonko astiaa on käytetty.
Sehän se tietenkin puute, alkuperäiset pakkaukset tietenkin menneet roskiin.
Siis ei jotkut teemamukit ole rahallisesti arvokkaita, paitsi jollain muumikuvalla. Mutta osa iittalankin tuotteista myös taidelasia, wirkkalan pystistä voidaan maksaa jo rahaakin.
Ja nyt kun graafinen ilme logoineen uusittu ja tarroista luovuttu, alkaa tarrallinen iittala olemaan nykypäivän antiikkia.
=DW=
Hopealusikoista saa kirjaimet hiottua pois ( työni puolesta tuli tehtyä myös sormuksista tms. ) ohuista laseista ei taida hiominen olla järkevää, joku tarran tapainen kaiverrusten päälle.
Onhan ne kivoja juhlissa kun näkee vaivan puhdistaa ja kirkastaa. Mulla kuitenkin sellainen käsitys että nuoriso ei niitä esim rippilahjoina arvosta.
Jis olet lukenut lehdistä nimenomaan nämä punaisella tarralla varustetut astiat ovat nyt huudossa kun Iittala päätti vaihtaa tarrat. Ihmiset haluaa punaiset nyt.
Mikähän lie hinta kaiverrusten poishionnalla# tulleneeko kalliimmaksi kuin lusikoiden hinta esim?
Mulla ois lisäksi kaikenmaailman kakkulapiota ja salaatinottimia ihan turhanpanttina kaappitilaa viemässä. Tosin tunnearvoahan niillä tietenki on.
Hintaa en osaa sanoa, romu hopean hinta olematon, anna jälkipolvillesi jos kelpaa.
Kultakorut menee halvalla romu kullan mukaan, nimen poisto sormuksesta ja kiilloitus uuden näköiseksi ei paljon maksa.
Kaikki juomalasit ja muutkin lasiastiat kuuluu laittaa sekajätepönttöön on ne kristallia tai ei. Samaan pönttöön kuuluu myös tasolasit eli lasihyllyt, ikkunalasit.
Juu ei mulla koruja ole sellaisia juurikaan arvokkaita koska en ole koskaan ollut koruihminen. Romua taitaa paremminkin olla aterimet paitsi tuo lasitavaroita voisi jollekin keräilijälle kelvata kohtuuhintaan .
Tytörbotti päältä jo parhaimmat joissa ei kaiverruksia. Samaten kuin äitini minulle virkkaaman pitsisen päiväpeiton jolle itselläni ei käyttöä. Tuskin tyttärellekään muuta kuin tunnearvo. Muisto mummista.
Entä ruokapöydän suojalasilasi?
https://www.hsy.fi/jatteet-ja-kierratys/lajittelu/lasi/
Eikö tuo ole jo kaikille tuttua.
Nii elikkä vastaus kysymykseeni oli että suojata pahvilla ja viedä kierrätyskeskukseen. Taloyhtiön jätekeskukseenhan se ei sovi.
Etkö pysty hajottamaan sitä?
No lisään vielä että kun katsoo mitä ihmiset survovat taloyhtiön jätekeräykseen ja lajitteluun niin ei todellakaan ole tuttua tai ei välitetä.
Ei sillä tarralla ole mitään arvoa. Vain signeerattu lasi on arvokasta.
uskoisin, että johtuu tuosta lauseesi viimeisestä sanasta:)
No en lähde pilkkomaan vaan vien jätekeskukseen kun aika on.
"Iittalan astioihin liimatut punavalkoiset i-tarrat jäävät historiaan. Asiantuntija arvioi, että i-tarralla on tulevaisuudessa merkitystä lähinnä keräilijöille." Luki iltalehdessä
Näin taitaapi olla. Pahvilaatikot jätetään astioiden viereen kun ei millään jakseta litistää niitä laatikoihin sopivaksi. Puhumattakaan muutossa tulevista isoista jätteistä jotka kuuluisi viedä suoraan itse jätekeskukseen.
Iltalehdessä lukee paljon muutakin. Noita tarroja saa ihan tilattua netistä.
Siis suojalasi :).
Ruokapöydän pinnan suojaksi saa ainakin huonekaluliikkeistä ja miksei lasiliikkeistäkin ostettua pöytälevyn kokoisen lasilevyn.Se suojaa pöydän pintaa esim jos on valkoinen ruokapöytä kuten meillä.
Valmistajan tarrat kannattaa pitää kiinni tuotteessa, jos suinkin mahdollista. Tarra on takuu siitä, että tuote on aito. Väärennöksiä on paljon liikkeellä.
Vielä yksi juttu kotimaisista lasiastioista ja niiden uustuotannosta.
Esim. Oiva Toikan Kastehelmi-astiat tulivat myyntiin 1960-luvulla ja nyt niitä on alettu valmistaa uudelleen. Alkuperäiset astiat ovat huomattavasti paksumpaa lasia (laadukkaampia) kuin uustuotannon astiat.
kylmätotuus
Kyllä tarralla on arvoa esinettä myydessä ja signeeraus lisää esineen arvoa. Käyttölaseissa ei yleensä signeerauksia ole, vaikka niiden myyntiarvo olisikin huomattava.
kylmätotuus
Monet jotka opettelevat kaivetusta ostavat laitteet ja tekevät halvalla vaikka kukan kuvan kirjaimien sekaan ettei kirjaimet näy
Itse kaiverrutin 12 viinilasia kerran ystävälleni syntymäpäivä lahjaksi ja yksi oppilas kaivettiin joka lasiin hienosti hänen nimensä . Eikä ottanut edes puolta hintaa ammattilaisten hinnoista .
Monet tekevät niin, ja nyt kun tarra on vaihtanut väriä , niin punaisten hinta nousee kummasti koska niitä ei enää tehdä . En ole poistanut tarroja mistään Iittalan tavarasta sillä ne kuuluvat osana tavaraan.
Kyllä vaan romahtaa arvo jos ei ole punaista tarraa, koska nyt on keltainen. Ja punaista ei enää valmisteta. Keräilijät haluavat tavaran tarralla .
Noissa kuusisarjan laseissa kukkien kaivertaminen nimikirjainten päälle ei onnistu. Ja vaikka onnistuisi minusta se kukkaväkerrys pilaisi itse alkuperäisen tuotteen.
No en usko että ihan "romahtaa" mutta keräilijät valitsevat mieluiten vanhan tuotteen jossa on tarra paikoillaan.
Muutaman euron tähden hah. Yritä löytää ostaja jolla samat kirjaimet. Heh heh.
Oletpa ahne. Miten hopealusikoista saa nimet pois? Minulla taitaa olla lähes 20 pikkulusikka mutten ole niitä.kaupannut kenellekkään. Enkä muutakaan.
Tavaraa jäi muutakin ja jos olisi isompi asunto pitäisin äidin jäämistöä pöytiä,lipaston ja kirjahyllyn. Mökillä ei lääkitystä, olevat menneet jo pilalle sääli sillä Team pöytiä ja mahonki lipasto ja 1950 luvun nojatuolit.
Dementikko omainen myi muutamalla kympillä satojen eurojen arvoisen yli 100v vanhan lipaston, perintönä saatu toiselta, tietämättäni kun oli siellä säilössä. Koska pidän kaikesta vanhemmasat ja kauniin klassisesta tyylistä 1950 luvultantai aiempaa tavaraa ja se Koko ajan katoaa ja tuhotaan. Jotkut ei ymmärrä että trendien tyrkytä vain tuhoaa aitoa j kumista. Asunnot muutetaan kelvottomiksi musta harmaa valkoisiksi. Mulle toi ihmiset saa kaikki ideansa TV ja mainonnasta. Eivä tajatyele ettei niitä mustia keittiöitä normaalit kauneudesta pitävät halua tai harmaita tapetteja ja maalia. Lattiat laminaattia pyh. Asunnot pilataan reppaamalla osto kelvottomiksi. Myynti remppaa ei kannata tehdä koska liian tavis tyyliä ja masentavaa.
Lasin keräys pönttö on krs talossa joten MITÄ HÖPÄJÄT?
Etkö älyä että kyse ei ole rahasta vaan siitä että hyvä tavara menee hukkaan jos ei kelpaa kellekkää.
Me tehtiin ok-talolle myynti/päivitysremppa ja saatiin siitä paljon enemmän kun aikoinaan itse maksettiin eli kyllä kannatti.
Ja makunsa kullakin sisustustyyylinkin suhteen. Toiset haluaa modernia ja toisille kelpaa joku 70-luku.
Eikö ne mene Multian kirpparilta kaupan kun on niin laajalle mainostus levinnyt.
Multian? Kuka maikodtanut ja mitä?
Periaatteessa kaiverrukset pitäisi voida poistaa hiomalla, koska hiotaanhan tuulilasejakin.
Netistä en löytänyt apua pulmaasi, mutta kannattaisi kysäistä asiaa vaikka jostain firmasta, missä auton laseja hiotaan.
Lasinkeräykseen ei saa laittaa juomalaseja, eikä esim. lasisia uunivuokia tai kahvipannuja, vaan ne kuuluvat sekajätteisiin.
Tori.fi:ssä olen myynyt lasiastioita, joissa on kaiverrukset. Kun kaiverruksesta ottaa kuvan ja liittää sen myynti-ilmoitukseen, niin ostaja tietää, mitä on ostamassa.
kylmätotuus
Kiitti tori.fi vinkistä. Jospa ostajaksi sattuisi henkilö jolla samat nimikirjaimet.
Voi olla että nuo minun lasini kaiverruksineen ovat niin ohutta lasia että hiominen ei ehkä onnistu. Harmi sinänsä sillä tuota sarjaa ei enää valmisteta ja myydessä saisi ihan kohtuullisen kivan hinnan.
Kummitytölläsi ei satu olemaan samat nimikirjoitukset kuin lasiastioissasi? Ajattelin,voisit antaa ylioppilaslahjaksi vaikka maljakon kukkineen tai kynttilänjalat sievine kynttilöineen.
Kiva Idea mutta valitettavasti ei ole. Tyttäreni voisi haluta noin niin kuin perintkaluina. Nimettömät jo otti# siis sellaiset jossa ei kaiverrusta.
Kannattaa laittaa myynti-ilmoitus tori.fi sivustolle, koska se ei maksa mitään.
kylmätotuus
Juu olen torin kautta myynyt tavaa aiemminkin joten tuttua juttua.
Siis tavaraa....
Ihan rehellisesti, ei niitä kukaan ostaa, on kaiverrukset tai ei.
Eivät mene paremmatkaan kaupaksi.
Itsekään en huolisi mitään kristallia tai hopeeta. Mauttomia.
Kyllä tavaroille ostajia on, jos hinta on kohdallaan ja myytävästä tuotteesta on kuva/kuvat ja riittävät tuotetiedot.
Kohdalleni on osunut tilanteita, että ostajat ovat maksaneet haluamistaan tuotteista korkeamman hinnan mitä olen pyytänyt.
kylmätotuus
Jorma Vennolan Kuusisarjalla näyttää olevan ainakin keräilijöille kysyntää
Kysynnästä.
Käytetylle on kysyntää, jos uusia ei myydä. Toi kuusisarja just sellanen, sitä valmistetaan ajoittain, menekki kuitenkin aika pieni, ei sitä kannata liikaa tehdä.
Samaa monessa, yleisemmässäkin tuotteessa. Itellä mennyt parit teema lautaset rikki. Uusia 19 senttisiä ei saa mistään, eikä niiitä näy käytettynäkään oikein liikkuvan. Odottelen, jahka jostain ilmaantuu vastaan, uutena, tai käytettynä.
Itellä on kuusilaseja osittain arkikäytössä. Hupaisa juttu, muuten hyviä laseja, mutta olutlasi on liika pieni oluelle. Sen vetoisuus on just kaljapullollinen piripintaan, ei jää lasiin vaahtovaraa, Kaljalaseina perinteiset puolen litran toikan tuopit parhaat. Niitäkään ei välttämättä uutena löydä mistään, ite ostin satsin kirpparilta.
Astioissa ois tärkeää, että niihin saa varaosia rikkoutuneitten tilalle. Mutta suosittuihinkaan tuotteisiin ei aina saa, koska koko mallistoa ei kannata jatkuvasti valmistaa.
=DW=
Ehkä siksi, että 19 senttisiä lautasia ei tarvitse mihinkään. Ruokalautaset ovat kokoa 22-26 cm.
Sepä se kun astiaston valmistus loppuu varaosia saa jostain kirppikseltä jos tuuri käy.
Mulla muuten Toikan Tuoppi mutta siinäkin nimikirjainkaiverrukset. Mikä lienee villitys tuolloin ollut kaivertaa hyvät astiat.
Eniten käytetty.
Ei liika pieni, ei liika iso. Sopeva salaattilautaseksi, tarjoilulautaseksi, voileipälautaseksi, siihen mahtuu viinerikin. On meillä muitakin kokoja, tota voi käyttää niin moneen. Isoista lautasita sen verran, teeman 26 senttiset arkikäyttöön aivan liika suuria. Lisäks niissä kelju puoli, kihvelit ja kahvelittippuu usein kokonaan rruuan sekaan, koska net mahtuu lautasäselle kokonaa.
Vähimmällä käytöllä lienee kuitenkin kahvikupit, en edes muista, milloin viimeks niitä käyttänyt.
Noh, tuli aikanaan investoitua kippoihin ja kuppeihin. Teema ehkä arkipäiväinen, mutta siihen aika hyvin saa varaosia ja monet kipot on erinomaisia praktisesti. Esim just toi 19 senttinen lautanen. Mutta suunnittelun kukkasena iso ruokalautanen. Ehkä vois ostaa satsin 22 senttisiä, mutta ei oikein ole kaapeissa tilaa.
Kukaan keksinyt käyttöä 17 senttisille, itellä ei oikein koskaan.
=DW=
Ni jos on olemassa ihmisellä 19 senttisiä ja haluaisi esim. kattaukseen samankokoisia niin silloin tarvii.
Halpa synttäri tms lahja.
Noita tuoppeja oli ennen kaikissa paareissa, ei niitä erityisesti arvostettu. Oletan, valtavat määrät niitä kiikutettu kaatopaikalle, kun pitkät tuopit tuli muotiin. Tuoppeissa se, niissä kaljamainokset, panimot taitaa sponssata niitä. Sääli, tuopit erinomaisia käyttöesineitä.
Käsitys, toikan tuoppeja myytiin kultasepänliikkeissä, just lahjoiksi ja kaiverruksella. Hauskoja ja halpoja opiskelijabudjettilahjoja.
=DW=
Kotimaisissa astiastoissa halkaisijaltaan n.17cm oleva lautanen on leipälautanen. Minusta se on tuohon takoitukseen sopivan kokoinen.
kylmätotuus
Baarissa tehtiin näin, sai aina oman nimikkotuopin.
Iittalalla näkyy olevan Vintage palvelu:
"Tuo myymälöihimme tarpeettomiksi jääneet Iittalan ja Arabian käyttöastiasi. Otamme vastaan lautasia, kulhoja, tarjoiluosia, kahvikuppeja vateineen, mukeja ja juomalaseja. Me arvioimme tuotteiden kunnon, ostamme jälleenmyyntiin sopivat sinulta ja myymme ne edelleen uusiin koteihin. Maksamme astioista korvauksen lahjakortilla, joka on voimassa vuoden Iittalan myymälöissä Suomessa."
Www.Iittala.com
Paremman hinnan tuotteista saa, kun myy ne itse esim. tori.fi:ssä. Muutenkin tuollainen korvaustapa, mitä Iittala käyttää, on epäreilu ja arveluttava.
kylmätotuus
Siellä sihuilla taisi lukeakin että he ostavat vain astian astiana tai jotain sellaista.
Sivuilla siis
Jos tavaran vie Iittalan myymälään, niin he arvioivat sen hinnan ja maksavat tuotteen lahjakortilla, jolla voi ostaa ainoastaan Iittalan valmistamia tuotteita.
En pidä tuosta systeemistä.
kylmätotuus
Kyllä. Noin näkyi sivuillaan lukevan.
Mulla kultakeramiikan sinivalkoinen kahviastiasto. Vain vieraskäytössä. Lisäksi Teemaa ja arabian Arcticaa. Arcticaa tuli joskus hankittuavisommallekki porukalle kun perhejuhlia oli enemmänkin. Nykyään lähinnä kaapintäytteenä.
Ei pahalla, mutta minulla tulee aina mieleen hautajaiset Arctica -sarjasta. On monesti ollut ja harmitellut, kun on niin pieni se kahvikuppi...
Teemasta tulee mieleen vanha Shell - siellä oli kahvikuppeina. Ihmisen muisti on ihmeellinen.
No ei kai tuota voikaan pahall ottaa. Nuohan on sun mielikuvia😄.
Muuten, kysyisin noista Iittalan vanhemmista 60 - 7 luvun vaihteen tuotannosta. Mistä saisi selville mikä on esim lasisarjojen nimet ja kuvat niistä. Minulla on aikoinaan tullut ostettua vähän erikoisempia, mutta silloin nakkasin menemään laatikot joissa ne olivat.
Ota kuva ja laita Iittalan aspaan, kannattaa katsella myös heidän Vintage -sivustoa tai Astiataivaan, josko sieltä löytyisi.
Katsopas josko täältä löytyisi:
https://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=44/
Täältä voit löytää etsimäsi. www.laatutavara.com
kylmätotuus
Kiitos vinkistä, olen sieltä kautta nyt löytänyt nimet ja muotoilijan nimet kolmeen eri lasituotteeseen jotka tuolla kaapissa odottelevat seuraavaa käyttöä. En kerennyt katsoa kaikkea läpi kun tuli hiihtolomavieraita yökylään.
Vielä olisi kahdelle lasituotteelle hakemien.
Kysy sossusta tukea.
Hah! Tukea mihin? Ei taida tulla sieltä tukea siihen et pääsisin turhista astioista kaiverruksineen eroon. Mutta voihan olla että joskus vielä tarvitsen sossunkin tukea. Tämän päivän yhteiskunnassa ja tilanteessa ei voi tietää. Eikä elämässä yleensä. Toivottavasti tositarvitsijat sitä saavat jatkossakin. Kun me nyt toistaiseksi pidetään vielä itseämme hyvinvointiyhteiskuntana.
Siiliseni, laita ne kaiverretut arkikäyttööön,yksi toisen jälkeen sitten särkyvät ja voit nakata menemään. Jos menet kaupungille niin käy jossakin antiikkiliikkeessä kysymässä josko niillä on mitään arvoa kaiverruksineen.
Monesti kun katsonut noita ohjelmia antiikkituotteista niin ei edes 1700 luvulla valmistetusta viini- tai sherrylasista kuin korkeintaan 100€ / kpl.
Juu. Tuo antiikkiliikkeeseen tyrkyttäminen voisi olla hyvä idea. Ite olen niin ihastunut noihin arkiteemamukeihin ja tavallisiin juomalaseihin ( Iittalan kartiolasi), jotta en tuota esim. Kuusisarjaa arkeeni kelpuuta 😊. Toki kuusisarjan tuikkukupit menee sisustuksessa.
Kuusi-lasistoa valmistettiin v.1981-1988, joten eivät ne vielä vuosikymmeniin ole antiikkia.
kylmätotuus
Ei niin. Kuitenkin aika monilla nettisivuilla ovat vanhoina laatuastioina aika kysyttyä tavaraa. Kirppareilla en ole katsonu et oisko siellä jossain vitriinissä. Ohut lasi särkyy helposti.
Antiikkiliikkeet ostavat myös vintage-tuotteita, joita kutsutaan myös uudeksi antiikiksi. Vintage-tuotteet on valmistettu muutama vuosikymmen sitten, esim Kuusi-lasisto.
Suurin osa vintage-astioista ostettiin arkikäyttöön, eikä niillä silloin juurikaan rahallista arvoa ollut.
Minulla on sellainen tunne, että kotimaisten esim. Arabian ja Iittalan tuotteiden arvostus alkoi nousta vasta 2000-luvun alkupuolella.
Ostin v.1971 Arabian 6-hengen Kekri-astiaston, jonka suunnittelija on Riikka Uosikkinen.
Asiaston hinta oli 70 mk(n.107€) ja siihen kuului 23 osaa.
Laitoin astiaston myyntiin osina-en astiastona- muutama vuosi sitten tori.fi:n. Jo maitokannulla tienasin 75€ ja kaikki astiaston osat suorastaan vietiin käsistä.
Minä olen myynyt itse torissa tuotteet, joita en tarvitse.Pidän sitä parhaana tapana päästä eroon turhista tavaroista.
kylmätotuus
Kyllä. Tori.fi hyvä vaihtoehto olen myynyt siellä jonkun verran tavaraa tai jopa lahjoittanut.
Noissa mun Kuusisarjan laseissa on se ongelma et niissä on kaiverrukset kuten aiemmin oli puhetta. En tiedä ostaako niitä kukaan mutta no problem. Aika tavaran kaupihtee😊.