Provosoi mm. TV-katsojia, sen lisäksi, että hänen käytöksensä on ollut huonoa ja ala-arvoista koko julkisuudessa olon ajan, niin tänään hän virnuillessaan opposition esittäessä välikysymyksiään, samaan aikaan lueskeli sanomalehteä, antaen ymmärtää, ettei häntä kiinnosta nämä työväen asiat lainkaan.
Samanlaista ylimielisyyttä nähtiin myös kokoomupuolueella, joskin siihen on jo totuttu, sensijaan persut ovat työväen pettänyt. Persujen puoluetta ei tunnista enää samaksi puolueeksi kuin mistä lähtivät liikkeelle.Timo Soinille muutos on näkynyt rajuna ja jo edesmennyt Veikko Vennamo ei varmankaan lepäisi rauhassa, jos tietäisi miten riistoherroista on tullut perussuomalaisia, jotka valehtelemalla pääsivät muodostamaan hallitusta, vaikka hän piti duunarin ja työväen puolta.
Tämä on maamme kaikkein huonoin hallitus, joka ei kykene sovintoihin, vaan jyrää kaikkia suomalaisia duunareita vastaan.
Uskon, etteivät duunarit anna periksi, ovat niin sisuuntuneita ja se taas johtaa suurempiin ongelmiin
Tällä hallituksella on huono johtaja l. ei johtajaa ollenkaan, koska sylikoira ja hapannaama Purra päättää kaiken hänen puolestaan.
Toivon hallituksen eroavan

Vastaukset 17
Vanhimmat
Sitten on tää Satanen. Homoseksuaali herran armosta, ei kylläkään ole tullut kaapista. Duunarin suurin vihollinen.
Arto "Tora" Sotanen, työrauhaministeri.
Mistä sitten johtuukaan, heitä taitaa politiikka kiinnostaa enemmän kuin taviksia.
Se on vaan kateellinen Marinille, joka vie siltä kaikki miehet. Ja Rydmanilta naisetkin.
Hallituspuolueet ovat omaksuneet Purran epäasiallisen ja ylimielisen
v*ttuilutyylin puheeseensa ja ministeriaitiossa kiinnostaa kaikki muu
enemmän kuin se mistä oppositio kysyy.
Yksi on varma: ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Nousu ja uho on nähty, puuttuu enää tuho.
Suomalaiset ei vaan ole vasemmistoa eikä vihreää hölmöyttä. Toteuttakaa omassa elämässänne arvojanne. Annatte rahanne köyhille ja otatte asuntonne täyteen afrikkalaisia. Perustatte yrityksiä ja maksatte palkkoja vaikka ovat poissa jne jne.
Kukaan ei estä teitä elämästä omaa unelmaanne. Me muut vaan emme halua olla sen rahoittajia.
Työläiselle kuuluu palkka ja veroja alas.
AY pois jarruttamasta jotta ihmiset voivat elää ja hengittää.
Katos hölmö Pekkaa. Poju on päässyt lomille pöpilästä. Paljonko sait lomaa tällä kerralla ?
Lapsen panija elää omissa maailmoissaan.
"no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään."
Joidenkin persoonat menee joillain enemmän ihon alle.
Historiasta ja nykyisestäkin maailmasta löytyy esimerkkejä pienikokoisista miehistä, jotka pyrkivät aiheuttamaan suuria ongelmia ja valtavaa kärsimystä koko ihmiskunnalle.
"Tällä hallituksella on huono johtaja l. ei johtajaa ollenkaan, koska sylikoira ja hapannaama Purra päättää kaiken hänen puolestaan."
Sanotaan, että pääministerinä häärää todellisuudessa Elinkeinoelämn keskusliiton Jyri Häkämies ja valtionvarainministerinä toimii Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen. Myös vm:n virkamies Leena Mörttinen kertoo Purralle, mitä sanoa.
Hallitusohjelma on EK:n toivelistalta kopioitu.
Näin järkyttävää hallitusta ei ole Suomessa ollut koskaan.
Minäkin toivon hallituksen eroavan
Minkäpä sitä pieni ihminen luonnolleen voi, asennevammainen on aina asennevammainen, ei se siitä mihinkään pääse.
Poliitikot ovat kovia tyyppejä. Toimittajat melkein yhtä kovia. Kaikki ovat kovia, joilla on rahaa ja samanhenkisiä ystäviä. - Ainakin näin yksinäisen työttömän näkökulmasta.
Armoa!
Suomi on p-maa niin kauan kun emme välitä toisistamme ja ajamme vain omaa etuamme.
Rydman on ihan peruspersu. Pitää naamansa näkyvillä yrittämällä ärsyttää ihmisiä. Asiaa ei puhu vahingossakaan, sanaakaan.
Ennen tuo oli taistolaisten tapa, nykyään persujen yksinoikeus.
Taistolaiset olivat kuitenkin fiksuja noihin persuihin verrattuina.
Nokkelampia kyllä. Muuten palvoivat samaa ilmansuuntaa.