Hyvinvointialuepalvelut vastaan valtiontalous

Meidän julkinen talous ei kestä tämän kaltaista sotea, sanoo ministeriön sote-pamppu

Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Ville-Veikko Ahonen on huolissaan etenkin niistä hyvinvointialueista, jotka ovat lykänneet päätöksiä talouden tasapainottamisesta.

Hyvinvointialueiden alijäämäluvut ovat hyvä herätyskello, sanoo valtiovarainministeriön hyvinvointialueiden ohjausosaston osastopäällikkö Ville-Veikko Ahonen.

– Meidän julkinen talous ei kestä tämän kaltaista sotea, minkä me olemme rakentaneet, Ahonen sanoi tiistain A-studiossa.

Suomalaisten terveydenhuollosta vastaavien hyvinvointialueiden talous oli viime vuonna 1,35 miljardia euroa miinuksella. Alijäämän ennakoidaan jatkuvan runsaana myös tänä vuonna.

Ahosen mukaan nyt tulisi tarkastella sekä valtion palvelulupausta että sitä, mitä sote-palvelut pitävät sisällään.

– Minkälaisia tehtäviä ja velvoitteita ylipäätään voidaan hyvinvointialueille antaa, ja pitääkö jo olemassaolevia tehtäviä helpottaa ja antaa liikkumatilaa, Ahonen pohti.

Hän sanoi ministeriön olevan huolissaan etenkin niistä hyvinvointialueista, jotka ovat lykänneet päätöksiä talouden tasapainottamisesta.

”Potilaat odottavat, että heitä tutkitaan hyvin laajasti”

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajan Sally Leskisen mukaan terveydenhuollossa on ollut ylimitoitettu palvelulupaus jo pitkään.

– Potilaat odottavat, että heitä tutkitaan hyvin alkuvaiheessa hyvin laajasti ja heille tarjotaan niitä aivan viimeisimpiä päivitettyjä hoitoja heidän sairauksiinsa.

Leskisen mielestä ei ole riittävästi pysähdytty miettimään, mihin on varaa.

– On jo pitkään otettu syömävelkaa, joka nyt yhtäkkiä realisoituu hyvinvointialuella maksettavaksi.

Hänen mielestään kansallisesti olisi puhuttava siitä, mitä julkisilla varoilla tehdään vähemmän.

– Mikä on ihmisten omalla vastuulla ja mikä on sellaista palvelua, jonka voi hankkia vain osa. Ja mikä on se, joka takaa hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen, Leskinen pohti.

YLE yle.fi Hyvinvointialueet 20.2.2023

Voit katsoa tiistain A-studion Yle Areenasta.
641074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kaksi järjestelmää, yksityinen ja julkinen, kalliiksihan se tulee.

Äänestä

Kalliiksi tulee turha hallinnointi. Virossa lT maksoi 10 miljoonaa. Meillä hassattiin miljardeja!!!

Äänestä

Perusterveydenhuollossa ei päästä hoitotakuuseen, sanoo Etelä-Karjalan sote-johtaja

Perusterveydenhuollossa ei päästä hoitotakuuseen, sanoi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen A-studiossa tiistaina.

– Panostukset perusterveydenhuoltoon ovat jääneet tekemättä, Leskinen sanoi.

Suomalaisten terveydenhuollosta vastaavien hyvinvointialueiden talous oli viime vuonna 1,35 miljardia euroa miinuksella. Alueiden pitää saada taloutensa tasapainoon eli alijäämä katettua vuoden 2026 loppuun mennessä.

https://yle.fi/a/74-20075629

Äänestä
  • Näin meni, hyvinvointivaltion johtajat mm. Sally Leskinen Suomen eniten tienaavien hyvinvointialueiden johdossa. Näin Suomessa tehtiin hyvinvointialueista pahoinvointialueita. Sauli Niinistönkin presidenttiaikaiset tulot ts. Palkkiot kalpenevat Leskisen ja muiden pahoinvointialuiden johtajien tuloihin kun vertaa! Kaiken lisäksi Sally Leskisen hyvinvointialue voi pahimmasta päästä koko Suomessa. Eikö siellä Karjalassa osata antaa kenkää johtajille? Johan niitä on irtisanoutunut. Ja loput voitaisiin irtisanoa!

    Äänestä

Höpsis. On sitä, mitä jakaa. Harmonisaation kautta ropsahtaa lisää rahaa.

”Satojen hoitajien tileille ropsahtaisi takautuvasti rahaa – jos heidät vain löydettäisiin

Vuosia sitten perustettuun sote-kuntayhtymään siirtyneiden työntekijöiden palkkaharmonisaatio on loppusuoralla. Joillekin takautuvaa palkkaa on tulossa jopa tuhansia euroja.”

https://yle.fi/a/74-20075337

Äänestä
  • Piti sanoa – Kohti hallintoa

    Äänestä


Edellinen hallitus raapi kasaan tämän soten alijäämäisen budjettoinnin.

Äänestä

Keskusta + vasemisto vetoisesti on rakennettu maakunta malli joka pahasti yskii

Äänestä

Valtiolta pientä korotusta 1-3% niin hommat hoituisi

Äänestä

Eikö se ole sama kun laitetaan kaikki paikat kiinni,lasketaan sitte rahoja porukalla mitä säästy,hautaustoimistot hykertelee työn touhussa,päättäjät ois tyytyväisiä
Mitäs sitte kun oma lapsi tai omainen sairastuu

Äänestä

Kaikille joillla on yli neljäntonnin kuukausitulot 4% veronkorotus, hallituksen peruttava noi muutkin verohelpotukset, rupeepa rahat riittään

Äänestä

Nykyisellä hallituksella on kaikki valta tehdä parannukisa. mutta Soteministeri on kadonnyt. Edes media ei saa häntä kiinni.

Äänestä
  • Paikkakunta nimeltä PYHÄJÄRVI mainittu HAAPAVESI palstalla ja sana TROLLI = Sensuurin, bannien ja jäähyjen vuoro kuten tähänkin asti vai mitä PYHÄJÄRVEN TROLLI?

    Äänestä

  • Kuka on vastuu ministeri? No hän tietää paremmin että puheet ei auta. Teot auttaa potilaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kuka on vastuu ministeri? No hän tietää paremmin että puheet ei auta. Teot auttaa potilaita.

    Kaikilla on kovat paineet soten onnistumisesta ja ne ongelmat on akuutit. Vastuullinen ministeri on Kaisa Juuso. Hän ja ministeriö ja koko Hallitus varmana tekee soten kanssa jotain. Raksuttaminen ei auta yhtään.

    Äänestä

Kuka on muuten vastuuministeri?

Äänestä

Herroja liikaa tässä sotessa....potkuja ja hoitajia tilalle....tulee ihmisetki hoidettua..

Äänestä
  • ..niivvaan kun .. tuttuja koko perhe ... ison pomon kaukaista sukua... samasta puolueesta .. eihän sitä saata ...

    Äänestä

Haluttiin työllistää osaamattomia poliitkkoja ja rahoja jakaa heille, niin ei riitä enää rahaa sairaanhoitajien palkkoihin!

Äänestä

Miksi hallitus ei anna riittävästi rahaa, että hoitajille riittää palkkaa, perusivat vaikka ne hyvätuloisten verohelpotukset!

Äänestä

Palataan vanhaan. Kodin hoitajat, kunnan lääkärit ja talon miehet. Oli kaikki hyvin eikä liikoja maksanut!

Äänestä

Lisätään siihen koti synnytykset .eikä ollut apua joka naukasuun. Kotona syntymä ja kotia kuoltiin. Naapurin apu ja kylän talkoot. Osataanko sen paremmin?

Äänestä

Mistä puolueesta valtiovarainministeri ja Soteministeri olivatkaan?

Äänestä
  • Jos kysymys oli siitä ne oli rahaministeri keskustalainen ja terveysministeeri äsdeepeestä .

    Äänestä

  • Polittinen muisti on lyhyt se on varmaan neljä kuukautta. Polittinen vastuu on lyhyesti tässä / siitä pääsee käden käänteessä.

    Äänestä

Sillon supistetaan julkisia palveluja kun valtion tulot ei kasva ja muut vaikka korkomenot kasvaa ja uutta velkaa ei oteta. .

Äänestä
  • Miksi annetaan hyvätuloisille verohelpotuksia velaksi, sitten jotuu sairaat kärsimään kun rahat ei mukamas piisaa. Tuloveroja voi aivan hyvin korottaa vaikka yli 4000e kuukaudessa tienaavilta!

    Äänestä

Se oli joku Ahonen Ville-Veikko valtiministeriöstä joka paalutti että on tiukat ajat. Edellinen käytti siitä eestä paalua ettei nyt ole.

Äänestä

Persut tappaa Purran johdolla syrjäseudut. Saa siinä paska-makkaraa tarjota halpa hallin eessä ja koittaa inttää mustan valkoiseksi. Persut pettää aina. Kylää luvattiin vaalien alla kuukin taivaalta ja pensa olis ilmasta. Nyt meidän vanhukset pettävät, jotka rakensi tämän maan. Monet heistä on evakoitakin.

Äänestä
  • Paljon on petettyjä vaalilupauksia!

    Äänestä

  • Muistelehan kuka ja mikä kopla tämän hallintohimmelin kymmenine tuhansine avustajineen , konsulentteineen ja erityisavustajineen oikein rakensi ... ja havaittuaan ettei omat varat riitä eikä lisää voi varastaa , junaili vaalitappion päästäkseen räksyttämään oppositiosta rakkikoiran tavalla ...

    Äänestä

Olipa Tuomas Kettusella tosi hyvä puhe eduskunnassa, näitä lisää niin asiat tulee ihmisten tietoon, kannattaa kuunnella areenasta välikysymys keskustelu!

Äänestä
  • Ompa Tuomaksella sanat kohillaa, hyvin kyllä sanoi persuista!

    Äänestä

Tuomas Kettusen puolue istui hallituksessa edelliset 4 vuotta. Jos huolettaa niin miksi eivät laittaneet itse asioita tuolloin kuntoon, vaan ruikuttavat persujen ja uuden hallituksen perään. Pelkkää populistista äänten kalastelua.

Äänestä
  • Siellähän se oikea populisti - vieläkin yrität kaataa juuson ja purran töitä edellisen hallituksen piikkiin. Eihän me mutta kun nuo muut. Mutta kun niistä edellisistä on jo aikaa nyt on nyt eikä eilinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Siellähän se oikea populisti - vieläkin yrität kaataa juuson ja purran töitä edellisen hallituksen piikkiin. Eihän me mutta kun nuo muut. Mutta kun niistä edellisistä on jo aikaa nyt on nyt eikä eilinen.

    Varmaan persut ruikuttaa neljä vuotta edellisen hallituksen tekemisiä, itse eivät pysy muuhun kuin pettämään omat vaalilupaukset!

    Äänestä

Meidän rahat menee yksityisille terveysjäteille, siellä lääkäreitten palakka on hirmuinen, šamoin keikkalääkäreille, joiden palakka myöskin hirmuinen. Kokkoomus haluaa yksityistää veromaksajien varoin ylläpidetytn terveydenhoidon ja nyt pääsee päämääräänsä persuääliöitten tuella. Mikään ei ole niin tyhmä kuin persu, joka muukalaisvihassaan auttaa kokkoomusta syöksemään maan perikatoon ja tekee tavallisista työssäkäyvistä ihimisistä orjia. Haapavesi ja muut kaltaisensa pikkukunnat persut on Kokoomuksen tuella tappamassa koska palavelut viijään pois. Olakaapa nyt persuääliöt iloisia, tähän se teidän typeryytenne on johtanut. Hyvä persut!

Äänestä
  • Kaisa Juuso ohjaa rahat yksityisille.

    Äänestä

Hyvinvointivaltiosta on tullut pahoinvointivaltio! Ja Hyvinvointipalveluista pahointipalveluita. Olisiko jotain muuta pitänyt odottaa?
Ei kokoomus ei aja muita etuja, odottaa vain ... mutta taitaa kolahtaa pahasti omaan nilkkaan!

Äänestä

Käsittämätöntä miten vähän kansalaiset ymmärtävät taloudesta ??
He kuitenkin äänestävät eduskuntavaaleissa, jossa käsitellään pitkälti talousasioista !

Suomi on kuitenkin vastuussa taloudestaan ja veloistaan !

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39% ja Sveitsi 32%. Suomen luku on maailman korkein luku !?

Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD
Suomen varallisuus on Länsimaiden matalin varallisuus !?

Tässä pari esimerkkiä tilastoista joista näkyy, että noilla luvuilla Suomi kulkee vain kriisistä toiseen !? Ja julkinen velka kasvaa vuosittain ? Se on nyt noin 240 miljardia Euroa !? Velka on peräisin ulkomailta !?

Ei tarvitse olla ekonomi ymmärtääkseen että julkisia menoja on edelleen leikattava vuosikausia eli seuraavat 20 vuotta !!

Äänestä
  • Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu.

    Äänestä

  • Olisi hyvä, kun se olisi jo tajuttu 20 vuotta sitten..
    Vaan ilmeisesti oli kivempi antaa kivaa

    Äänestä

Onneksi Juuson mökkitielle ja ministereidn veroaleen rahaa riittää.

Äänestä
  • Pojalle taskurahaa Eduskunnassa makoilusta riitää myös...

    Äänestä

  • Saatko sinä persuja 24/7 stalkkaava ja maallittava s24ammattitrolli palkkasi viestimäärien perusteella kun samojen viestien kopiot tulee eri palstoilla vastaan helposti kymmeniä jopa satoja kertoja?

    Äänestä

Hyvinvointialueiden rahoitus on kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok) salkussa.

Äänestä
  • Kahden eri terveydenhuoltojärjestelmän, yksityisen ja julkisen, pito pienessä maassa on tuhon tie

    Sen on sanonut ylen ykkösellä STM:n vastikään valittu pääjohtaja, lääkäri itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kahden eri terveydenhuoltojärjestelmän, yksityisen ja julkisen, pito pienessä maassa on tuhon tie

    Sen on sanonut ylen ykkösellä STM:n vastikään valittu pääjohtaja, lääkäri itsekin.

    Kirjoittaja on väärässä ! Suomen talouden kehitys ei ole kymmeniin vuosiin kyennyt kattamaan julkisista menoista aiheutuvia kuluja !?

    Suomi velkaantuu lisääntyvästi ulkomaille !?

    Terveydenhoito edustaa julkisista menoista noin 15% joten sieltä saadaan tarvittaessa tuntuvia säästöjä julkiseen talouteen !

    Tulevaisuudessa terveet työikäiset tulevat kattamaan osan terveydenhoito kuluistaan yksityisten vakuutusten kautta ! Osuus riippuisi tuloista !

    Suomen julkisen talouden menot ovat nyt 57% suhteessa BKT:hen !?
    Luku on maailman korkein luku !? Tämä luku on myös tärkein talouskasvua jarruttava tekijä !!

    1Äänestä

Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !


Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat

1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

Äänestä
  • Yhdysvallat 1 seksuaalirikollinen presidentti nyt
    Suomi 0

    Äänestä

Haalikaa , houkutelkaa ja kutsumalla kutsukaa lisää "insinööriastronautteja " sun muita mullaheja ja allaheja , niillä opein se uusi ja kirkkaampi huomen koittaa , alijäämät jäävät taakse ja työttömät häviävät kortistoista ..

Äänestä

En puolusta Sotea vaan kyllä tämä töiden organisointi on mennyt päin....
Ennen lääkäri pystyi ottamaan useamman potilaan tunnissa vastaan. Nyt heidän aika menee siinä kun itse joutuvat näyttelemään kaikki tiedot itse. Ja ne ohjelmat on tieten mitä ovat. Ennen hoiti sihteeri sen homman..
Sitten nämä pienemmät yksiköt haluavat hoitaa myös näitä erikoissairaanhoitaja. No sinne pitää olla erikoislääkärit yms. Ja luultavasti kalliimmat vehkeet.
Miten sitten nämä rakennuspuolet? Kuinkahan paljon on alettu rakentamaan hienoja rakennuksia tämän soten myötä.
Osa kunnista rakensivat jo ennen sitä, kun lupasivat että hienoilla rakennuksilla luultavasti palvelut jää kuntiin.
Saattaisi olla tehostamisen paikka.

Äänestä

Rahat riittävät hädintuskin Orpon junaan ja Juuson mökkitiehen.

Äänestä
  • Turun tunninjuna ei ole kulu vaan investointi !!

    1Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Turun tunninjuna ei ole kulu vaan investointi !!

    Ei koskaan maksa takaisin kulujaan.

    Äänestä

  • Junahan on saarikon alullepanema ja teitä korjannu kepu mattilaki raahessa ja vasuri ex liikenneministeri kuhmossa..

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ei koskaan maksa takaisin kulujaan.

    On turhaa riidellä periaatteen vuoksi !
    Turun ja Helsingin välinen parannettu ratayhteys tulee ja se maksaa varmuudella itsensä takaisin ajan mittaan !

    1Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    On turhaa riidellä periaatteen vuoksi !
    Turun ja Helsingin välinen parannettu ratayhteys tulee ja se maksaa varmuudella itsensä takaisin ajan mittaan !

    Mitä varten esim eu laski ettei ole kannattava ja taisi sillä jäädä tuet saamatta

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mitä varten esim eu laski ettei ole kannattava ja taisi sillä jäädä tuet saamatta

    Höpö, höpö ! Maailma on täynnä laskelmia, eli jos haluaa jotakin vastustaa, niin aina löytyy sopiva laskelma !

    Mutta, siten ei saa mitään aikaan !!!

    1Äänestä

Sotessa palattava vanhaan malliin oli halve.piki ja turha työterveys lakkautettava saadaan lääkäreitä terveyskeskuksiin!! Ja yks kunnallinen järjestelmä riittää yksityinen lopetettava ja kaikille riittää raha hoitoon ja tekijät.

Äänestä
  • Suomen julkinen talous on täysin kuralla ja sitä ei saada kuntoon tehokkaasti muuten kuin, että terveet työikäiset kansalaiset ottavat enemmän vastuuta omista terveydenhoito-kuluistaan !

    Se tapahtuu yksityisten vakuutusten kautta tietyllä osuudella !
    Osuus riippuisi tuloista !

    Taustana ovat

    Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Suomi 57%. Luku on maailman korkein luku !?

    Keskim varallisuus aikuista kohti
    Suomi 186000 USD. Luku on Länsimaiden matalin varallisuus !?

    2Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meidän julkinen talous ei kestä tämän kaltaista sotea, sanoo ministeriön sote-pamppu

Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Ville-Veikko Ahonen on huolissaan etenkin niistä hyvinvointialueista, jotka ovat lykänneet päätöksiä talouden tasapainottamisesta.

Hyvinvointialueiden alijäämäluvut ovat hyvä herätyskello, sanoo valtiovarainministeriön hyvinvointialueiden ohjausosaston osastopäällikkö Ville-Veikko Ahonen.

– Meidän julkinen talous ei kestä tämän kaltaista sotea, minkä me olemme rakentaneet, Ahonen sanoi tiistain A-studiossa.

Suomalaisten terveydenhuollosta vastaavien hyvinvointialueiden talous oli viime vuonna 1,35 miljardia euroa miinuksella. Alijäämän ennakoidaan jatkuvan runsaana myös tänä vuonna.

Ahosen mukaan nyt tulisi tarkastella sekä valtion palvelulupausta että sitä, mitä sote-palvelut pitävät sisällään.

– Minkälaisia tehtäviä ja velvoitteita ylipäätään voidaan hyvinvointialueille antaa, ja pitääkö jo olemassaolevia tehtäviä helpottaa ja antaa liikkumatilaa, Ahonen pohti.

Hän sanoi ministeriön olevan huolissaan etenkin niistä hyvinvointialueista, jotka ovat lykänneet päätöksiä talouden tasapainottamisesta.

”Potilaat odottavat, että heitä tutkitaan hyvin laajasti”

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajan Sally Leskisen mukaan terveydenhuollossa on ollut ylimitoitettu palvelulupaus jo pitkään.

– Potilaat odottavat, että heitä tutkitaan hyvin alkuvaiheessa hyvin laajasti ja heille tarjotaan niitä aivan viimeisimpiä päivitettyjä hoitoja heidän sairauksiinsa.

Leskisen mielestä ei ole riittävästi pysähdytty miettimään, mihin on varaa.

– On jo pitkään otettu syömävelkaa, joka nyt yhtäkkiä realisoituu hyvinvointialuella maksettavaksi.

Hänen mielestään kansallisesti olisi puhuttava siitä, mitä julkisilla varoilla tehdään vähemmän.

– Mikä on ihmisten omalla vastuulla ja mikä on sellaista palvelua, jonka voi hankkia vain osa. Ja mikä on se, joka takaa hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen, Leskinen pohti.

YLE yle.fi Hyvinvointialueet 20.2.2023

Voit katsoa tiistain A-studion Yle Areenasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu