Hallitus vihaa pienituloisia.

Hallituksen ansiosidonnaisen leikkaukset tarkoittaa esimerkiksi tätä.
Jos palkkasi on esimerkiksi 3600 euroa kk niin ansiosidonnaisesi on 1989 euroa kk. Ensimmäisen 40 päivän jälkeen tehtävän leikkauksen jälkeen sinun ansiosidonnaisesi on 1590 e kk ja 170 päivän jälkeen tehtävän leikkauksen jälkeen enää 1492 euroa.
49443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Päinvastoin, hallitus rakastaa pienituloisia:
''Terve julkinen talous on köyhän paras ystävä'', sanoi jo vasemmistoliiton kansanedustaja Outi Ojalakin aikoinaan.
Hakaniemen ihraiset ay-pamput sen sijaan poliittisilla lakoillaan ja muulla änkyröinnillään syövät suoraan ahkeran työväen ja pienituloisten pöydästä.

Äänestä

Eikö liitto voisi maksaa ansiosidonnaista?

Äänestä

Kompromissi voisi olla että ansiosidonnaista leikataan euroissa. Ensin 70 päivän jälkeen leikattaisiin 200 euroa ja 170 päivän jälkeen 300 euroa.

Äänestä

Ensimmäinen sairaspäivä ja vapaapäivä lapsen hoitoon omalla rahalla tai pois lomista olisi hyvä asia. Näitä käytetään surutta hyväksi. Nämä voitaisiin myös kompensoida vaikka alentamalla työn verotusta.

Äänestä
  • Esim hoitoalalla naisvaltaisena alana on paljon sitä että maanantait ja perjantait saikutetaan kun on vapaa-ajalla parempaa tekemistä. Verukkeena käyttävät vatsatautia ja flunssaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Esim hoitoalalla naisvaltaisena alana on paljon sitä että maanantait ja perjantait saikutetaan kun on vapaa-ajalla parempaa tekemistä. Verukkeena käyttävät vatsatautia ja flunssaa.

    Eikä pelkästään hoitoalalla. Suomessa "saikutellaan" aivan liikaa. Tulokset näkyy.

    Äänestä

  • Lomat joutaisi lopettaa kokonaan, ne on aivan turhaan. Riikka on hyvän näköinen ja varma otteinen viisas nainen.

    Äänestä

  • ihan turhaan maksetaan noin hyviä palkkoja

    puolet palkasta vois ottaa valtiolle

    ei noi kumminkaa mitään töitä tee

    lusmuja ovat kaikki työntekijät

    aina vaaditaan lisää palkkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eikä pelkästään hoitoalalla. Suomessa "saikutellaan" aivan liikaa. Tulokset näkyy.

    täällä asuu kaikki lusmut

    Äänestä

Enpä oikein ymmärrä, miksi työttömänä ollessa pitäisi saada rahaa ilman vastiketta sen perusteella, mitä on joskus töissä ollessaan saanut. Joku voi saada 5000 makoilemalla kotosalla ja siitä veronmaksajat maksaa suurimman osan.

Äänestä
  • Valtio maksaa ansiosidonnaista peruspäivärahan verran, kassat 5,5% ja loput maksaa yrittäjät ja työssäolevat palkasta perittävillä maksuilla, joita siis peritään sellaisiltakin, jotka eivät itse ansiosidonnaista saa. Outo systeemi ja epäoikeudenmukainen.

    Äänestä

  • Get over it.

    Äänestä

  • joo itekki saan ton 5000 ja autoedun

    ei paha

    makoilemalla mennään

    marja-lumppu

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Get over it.

    Sinä se et ossaa muuta kuin GET over it, mene töihin

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Get over it.

    No voi tassua -etkö millään pääse yli?

    Äänestä

Hallituksella on kuitenkin kansan vahva tuki ja mandaatti. Ainahan voi vaihtaa työpaikkaa tai tehdä useampaa työtä tienatakseen paremmin.

Äänestä
  • Tuki ja mandaatti saatiin kieroudella. Ennen vaaleja luvattiin, että köyhää ei kurmuuteta ja köyhät meni ansaan. Nyt todelliset karvat paljastuivat.

    Äänestä

  • Vahva?

    Äänestä

No mutta tuohan on hienoa. Kannustaa työllistymään kohtuullisessa ajassa, köyhääkin vaurastumaan. Ei kannata jäädä pankolle makaamaan,.

Äänestä

Aiempi hallitus oli yrittäjiä kohtaan vihamielinen ja etenkin vasemmistoliitossa kytee valtava viha ja kauna yrittäjiä kohtaan. Tämä hallitus tekee muutoksia joilla yrittäminen on taas pitkästä aikaa kannattavaa.

Äänestä
  • Kuvittele vaan..
    Miten yrittäjällä paremmin menee kun työntekijän tulopuoli pienenee ,tulee lunta tupaan kun ei käytetä palvelun palvelua

    Äänestä

Hieno juttu kaikenkaikkiaan. Kanattaa mennä töihin niin ei tarvitse korvauksen suuruutta miettiä.

Äänestä
  • Mihin töihin? Nykyhallitus tuhonnut suuren määrän työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mihin töihin? Nykyhallitus tuhonnut suuren määrän työpaikkoja.

    Eiköhän se kuitenkin ollut se viisikko joka tämän talouden ryssi ja sitten karkuun juoksi. Näyttipä yksi vielä persettäkin maailmalta.

    Äänestä

  • Joo tässä sitä haalarit päällä odotellaan milloi orpo tai purra soittaa minne pääsen töihiin vai olenko käsittänyt väärin asian🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eiköhän se kuitenkin ollut se viisikko joka tämän talouden ryssi ja sitten karkuun juoksi. Näyttipä yksi vielä persettäkin maailmalta.

    Get over it.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Get over it.

    Sulla näyttää olovan ylitsepääsemätön juttu -GET OVER IT?

    Äänestä

Hallituksen "viha" on aiemmilta vuosikymmeniltä tuttua vasemmistopropagandaa. Hallitus ei vihaa ketään vaan hallitus kannustaa ottamaan työtä vastaan. Työnteko tuo työvoimaa ja verotuloja. Työnteko tuo ostovoimaa ja estää syrjäytymistä.

Verotuloilla rahoitetaan pöhöttyneen julkisen sektorin toiminta, kuten hoitajien ylisuuriksi kasvaneet palkat. Siinä on hallituksella seuraava työmaa.

Äänestä
  • Purran naama on niin rupsahtanut, näyttää 60 vuotiaalta mummulta, Aira Samulin oli nuoremman näköinen vielä 75 vuotiaana.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Purran naama on niin rupsahtanut, näyttää 60 vuotiaalta mummulta, Aira Samulin oli nuoremman näköinen vielä 75 vuotiaana.

    Aira ei enää ole nuoremman näköinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Purran naama on niin rupsahtanut, näyttää 60 vuotiaalta mummulta, Aira Samulin oli nuoremman näköinen vielä 75 vuotiaana.

    Kun perustelut loppuu, niin räkytys alkaa. Demarien taktiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Aira ei enää ole nuoremman näköinen.

    Mistäs tiedät vaikka siellä taivaassa on missi, mutta Riikan turvonneesta naamsta ei saa missiä millään .Irvistelyssä pärjää Miina Äkkijyrkälle ja sen lehmille.

    Äänestä

Milloin vasemmisto oppii kunnioittamaan demokratiaa ja vaaleja?

Äänestä
  • Mitä demokratiaa ja vaaleja? Kieroudella hoitivat homman Ennen vaaleja luvattiin, että köyhien toimeentuloon ei kosketa. Siinä meni köyhä ansaan. Vaalien jälkeen lupaukset petettiin. Suomeksi sanottuna tuo on varastamista ja kieroutta köyhää kansan osaa kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitä demokratiaa ja vaaleja? Kieroudella hoitivat homman Ennen vaaleja luvattiin, että köyhien toimeentuloon ei kosketa. Siinä meni köyhä ansaan. Vaalien jälkeen lupaukset petettiin. Suomeksi sanottuna tuo on varastamista ja kieroutta köyhää kansan osaa kohtaan.

    Siellä missä Persu siellä petetty äänestäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitä demokratiaa ja vaaleja? Kieroudella hoitivat homman Ennen vaaleja luvattiin, että köyhien toimeentuloon ei kosketa. Siinä meni köyhä ansaan. Vaalien jälkeen lupaukset petettiin. Suomeksi sanottuna tuo on varastamista ja kieroutta köyhää kansan osaa kohtaan.

    Mistä lähtien vaalilupaukset ovat pitäneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitä demokratiaa ja vaaleja? Kieroudella hoitivat homman Ennen vaaleja luvattiin, että köyhien toimeentuloon ei kosketa. Siinä meni köyhä ansaan. Vaalien jälkeen lupaukset petettiin. Suomeksi sanottuna tuo on varastamista ja kieroutta köyhää kansan osaa kohtaan.

    Köyhä ei ole pakko olla. Koulutuksen kautta töihin ja jatkokoulutuksella paremmin palkattuihin hommiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Köyhä ei ole pakko olla. Koulutuksen kautta töihin ja jatkokoulutuksella paremmin palkattuihin hommiin.

    Näin kirjoittaa toope, joka ei tiedä todellisesta elämästä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Köyhä ei ole pakko olla. Koulutuksen kautta töihin ja jatkokoulutuksella paremmin palkattuihin hommiin.

    Luulen, että olen käynyt kouluja enemmän kuin sinä. Elämä toi tielleni vastoinkäymisiä vähän liian kanssa ja niistä pahin oli vammautuminen. Joten älä viisastele, kun et tiedä elämästä mitään.

    Äänestä

Kysyn että kuka ei naura pienituloisille? Hah haa..eiks oo varaa?

Äänestä

Niin tekee ja työntekijöiden turva ja tuki ammattiyhdistysliikkeen tuhoaminen kiinnostaa porvareita ja jotkut idiootit ovat YTK :saa ja eivät lakkoile kun luulevat että työntekijä voi olla kokoomuksen kannattaja....

Äänestä

Äänestin Perussuomalaisia vaaleissa.
Lakkoaallon alkaessa erosin Teollisuusliitosta ja menen duuniin samaan aikaan, kun kommunistit mellakoi torilla hallitustamme vastaan.
Hakaniemen ihramahaisia AY-johtajiahan näillä lakoilla vaan tuetaan. Hallitus ei peräänny, pakko on säästää, kun ed. vasemmistohallitus pisti velkarahat taivaan tuuliin.

Äänestä
  • Tuskimpa sinä koskaan AY-liikkeessä olet ollutkaan, oletko edes ollut töissäkään. Tuota Persujen lidurkiaa suollat. Jospa joskus viisastuisit ihan kantapään kautta.

    Äänestä

  • Juuri näin, oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tuskimpa sinä koskaan AY-liikkeessä olet ollutkaan, oletko edes ollut töissäkään. Tuota Persujen lidurkiaa suollat. Jospa joskus viisastuisit ihan kantapään kautta.

    Kannattaa olla aymafioso
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009894267.html

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Koko porukka pitäisi laittaa korvausvastuuseen yhteiskunnalle, yrittäjille ja työntekijöille aiheuttamistaan vahingoista.

    Äänestä

Perussuomalaiset ei ole pettäneet vaalilupauksia, mutta ehkä kaikkia tavoitteita ei ole pystytty saavuttamasn. Kaikkien pitäisi ymmärtää että hallitusohjelma on aina kompromissi, kukaan ei saa toteutettua kaikkia tavoitteitaan.
Jos minä lupaan pyöräillä joka päivä 50 km ja jos minä asetan tavoitteeksi pyöräillä 50 km joka päivä niin ne on eri asioita. Tavoite ei ole lupaus. Tavoitteista voidaan joutua tinkimään.

Äänestä

Syystäkin. Kuka on nii tollo että ei koulusta itseään ja mene töihin. Se nyt kun on kaikille sama mahdollista. Oma halu on köyhän motto.

Äänestä

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

😍 K­­u­­u­­­m­­­a­­­t­­­ ­­t­­­y­t­­ö­t­­­ ­­­o­­­d­­o­­­t­­­t­­a­v­­­­­­a­­t­­­ ­s­i­­n­­­u­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18279552

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituksen ansiosidonnaisen leikkaukset tarkoittaa esimerkiksi tätä.
Jos palkkasi on esimerkiksi 3600 euroa kk niin ansiosidonnaisesi on 1989 euroa kk. Ensimmäisen 40 päivän jälkeen tehtävän leikkauksen jälkeen sinun ansiosidonnaisesi on 1590 e kk ja 170 päivän jälkeen tehtävän leikkauksen jälkeen enää 1492 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu