Kuopiota ei luokiteltu kasvukeskukseksi

Useinkaan en ole ollut toimttaja Ismo Vornasen kanssa samaa mieltä , mutta nyt Vornanen puhuu asiaa Viikkosavon kirjoituksessaan 21.2.2024
Hän kyselee ja ihmettelee miten Kuopio on jäänyt pois Opetusministeriön kasvukeskus listauksesta, Jyväskyläkin siihen on laitettu ? Tämä on todellinen moka,töppäys, huonosti hoidettu työasia kuopiolaisilta kansanedustajilta, varsinkin nykyisten hallituspuolueiden kansanedustajilta , Persujen Reijonen, Kokoomuksen Kilpi ja Partanen etunenässä. Oletteko nukkuneet ruususen unta kun asiaan olisi voinut vaikuttaa ? Tämäkin asia entisestään lisää sitä käsitystä, mikä monella kuopiolaisella on nykyisistä hallituspuolueiden kansanedustajista sekä Pohjois-Savon ainoasta ministeristä kristillisten Essayahista , eli työtä ei tehdä sillä tehokkuudella kuin pitäisi. Kuopion ja Pohjois-Savon ääni on jäänyt piipitykseksi siinä mölyssä mitä esim Perussuomalaiset hallituksessa pitävät. Kun alueen kansanedustajat eivät tarpeeksi vahvasti pidä seutukunnan puolia , niin niinhän siinä käy , että ” etelä- suomalaiset jyrää meitin mennen tullen”
” Vaikuttamisessa on ratkaisevaa , kenen numero on omassa kännykässä” toteaa kokoomuslainen Kilpi. Näyttääkin siltä, että Kilvellä ei ole joko ollenkaan kännykässään tärkeitä numeroita tai sitten numerot ovat väärin.” Olisiko numerot syytä päivittää, ottaa ne käyttöön ja tehokkaasti ?
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Useinkaan en ole ollut toimttaja Ismo Vornasen kanssa samaa mieltä , mutta nyt Vornanen puhuu asiaa Viikkosavon kirjoituksessaan 21.2.2024
Hän kyselee ja ihmettelee miten Kuopio on jäänyt pois Opetusministeriön kasvukeskus listauksesta, Jyväskyläkin siihen on laitettu ? Tämä on todellinen moka,töppäys, huonosti hoidettu työasia kuopiolaisilta kansanedustajilta, varsinkin nykyisten hallituspuolueiden kansanedustajilta , Persujen Reijonen, Kokoomuksen Kilpi ja Partanen etunenässä. Oletteko nukkuneet ruususen unta kun asiaan olisi voinut vaikuttaa ? Tämäkin asia entisestään lisää sitä käsitystä, mikä monella kuopiolaisella on nykyisistä hallituspuolueiden kansanedustajista sekä Pohjois-Savon ainoasta ministeristä kristillisten Essayahista , eli työtä ei tehdä sillä tehokkuudella kuin pitäisi. Kuopion ja Pohjois-Savon ääni on jäänyt piipitykseksi siinä mölyssä mitä esim Perussuomalaiset hallituksessa pitävät. Kun alueen kansanedustajat eivät tarpeeksi vahvasti pidä seutukunnan puolia , niin niinhän siinä käy , että ” etelä- suomalaiset jyrää meitin mennen tullen”
” Vaikuttamisessa on ratkaisevaa , kenen numero on omassa kännykässä” toteaa kokoomuslainen Kilpi. Näyttääkin siltä, että Kilvellä ei ole joko ollenkaan kännykässään tärkeitä numeroita tai sitten numerot ovat väärin.” Olisiko numerot syytä päivittää, ottaa ne käyttöön ja tehokkaasti ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu