https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f68b6454-a1d0-43e5-8320-072b6ef1e971
"Asepalveluksen Lahti kertoo suorittaneensa vuosina 2002–2003. Pian reserviin siirtymisen jälkeen alkoi saapua kutsuja kertausharjoituksiin.
– Kävin ainakin kaksi kertaa kertaamassa. Niiden jälkeen ajattelin, että jos kutsuja tulee tällä tahdilla, taidan erota reservistä.
Lahti erosi reservistä toukokuussa 2007. Eroamissyyksi hän ilmoitti vakaumuksen.
Iltalehti on nähnyt Puolustusvoimien tekemän päätöksen, jossa Lahti määrättiin täydennyspalvelusvelvolliseksi.
Lahti sanoo soittaneensa siviilipalveluskeskukseen ja kysyneensä, milloin hänen täydennyspalveluskoulutuksensa on.
– Puhelimessa täti naurahti, että siinä saattaa vähän kestää.
Kutsua koulutukseen ei koskaan kuulunut.
Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja Lahden mieli muuttui.
– Tuli pieni isänmaallinen piikki, ja hain takaisin reserviin.
Ensin Lahdelle vastattiin, ettei liittyminen reserviin olisi enää mahdollista.
Siviilipalveluskeskuksen sivuilla kerrotaan, että vaihto takaisin reserviin on mahdollista vain kerran. Vaihto ei kuitenkaan ole mahdollinen, jos täydennyspalveluskoulutus on aloitettu tai suoritettu.
– Sanoin, että olen eronnut, mutta minua ei ole koskaan kutsuttu suorittamaan täydennyspalveluskoulutusta. Parin viikon päästä tuli kirje, että minut on siirretty takaisin reserviin.
Iltalehti on nähnyt siviilipalveluskeskuksen maaliskuussa 2022 tekemän päätöksen, jossa Lahti siirretään takaisin asevelvolliseksi."
Taitaa tuo täydennyspalvelus koulutus olla vain keksitty hidaste, jos kerran kutsua ei koskaan tullut ja asiaan suhtauduttiin naurahdellen.
Erikoista, että ollaan huolissaan siitä, kun reservistä erotaan, mutta ei kuitenkaan mielensä muuttaneet pääsekään takaisin reserviin.
Ei se täydennyskouklutus ihmisen mietä muuta siitä mitä se on reservissä ollessa ollut.
Osoittaahan se paljon suurempaa motiivia maanpuolustukseen, jos reservistä eronut haluaa uudelleen reserviin, kuin kymmeniä vuosia reservissä oleva, joka ei ole reservistä eronut, muttei kuitenkaan suhtaudu maanpuolustukseen yhtä innolla.
Erikoista, ettei reserviin pääse takaisin
8
396
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ei tulisi päästää enää takaisin
Epäluotettavaa ainesta ei tarvita.
- Anonyymi
Näiltä vellihousuilta pitää ottaa sotilasarvo pois. Syvää halveksuntaa moisille helppoheikeille. En tunnista suomalaiseksi mieheksi/ naiseksi. Taitavatkin olla pääosin itsensä lihottaneita tubettaja-tyttösiä.
- Anonyymi
Ihmiset ajattelee asioita eri tavalla eri tilanteissa, nälkäisenä, kylläisenä, sodassa ja rauhassa. Pelottaa enemmänkin mikä hässäkkä tulee poikkeustilan tultua, jos jo Korona aika oli sitä mitä oli.
- Anonyymi
Kun eroaa niin ei enää ikinä reserviin takasin, kiitos.
- Anonyymi
Ei reservistä voi erota. Ei ole laillinen. Lukekaapa perustuslain 129 pykälä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei reservistä voi erota. Ei ole laillinen. Lukekaapa perustuslain 129 pykälä.
Ei tuossa puhuttu mitään laittomuudesta.
- Anonyymi
Täydennyskoulutusmiehiä ja sivareita tarvitaan tykinruuaksi ja miinanpolkijoiksi.
Aseeseen ei tarvitse tarttua kuin ehkä soppatykkiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e88448- 49447
- 51445
- 52403
- 42400