renkien palkat ja mahdollisimman paljon ajoja

ajojen määrästä riippuu paljonko renki saa palkkaa. jos on heikko päivä, saa renki mennä kotiin ilman palkkaa tai saa tyypillisen palkan eli 80 euroa päivästä. tästä seuraa jatkuva kuljettajapula. ala ei houkuttele koska kannattavuus heikko. isännät toki saa vielä tuntuviakin palkkoja hyvillä alueilla.

kun ajojen määrä on laskenut, on takseissa siirrytty halpoihin autoihin. esimerkiksi skodaa ja daciaa näkee paljon. mersua aika vähän. osaahan sen laskea että jos dacian saa 15 tuhannella ja mersutaksi maksaa 60 tuhatta niin aika monta vuotta saa ajaa että saa edes auton omaksi.

kannttavuudella pitäisi siis tehdä jotain. taksilakeja taidetaan nyt rukata uuteen uskoon mutta tuskin kannattavuus nousee sillä 20 prosenttia enempää. ala on niin vaativa että jokaisen kuskin, myös renkien tulisi ansaita ainakin 5000 euroa kuukaudessa. se ratkaisisi kuljettajapulan.

samaan aikaan on kuljettajapula ja kannattavuusongelma. taksien määrä pääsi paisumaan kuin pullataikina.
6386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja nyt vielä ehdotetaan työehtojen heikennyksiä, eli että ensimmäinen sairaspäivä olisi palkaton!

Äänestä

Renki voi ostaa 15 000 Dacian ja alkaa isännäksi. Jos on heikko päivä, kaikki ex rengin tienestit menevät liiketoiminnan kuluihin. Tämän tiedostettuaan ex renki alkaa ajamaan pimeästi, tienaa rahaa, ja asiakkaat saa halvempia kyytejä. Kaikki voittaa.

Äänestä
  • Juo taas pullo sinolia.

    Äänestä

Joo, joskus on ajoja enemmän, joskus vähemmän. Olen 8 h päivävuorosta tienannut heikoimmillaan 0 € ja parhaimmillaan 320 €.

Äänestä

"aika monta vuotta saa ajaa että saa edes auton omaksi." Tuo on hiukka väärä tapa lähestyä asiaa. Ei taksiautoilija tähtää siihen, että saa auton omaksi. Auto on tuotantoväline, ja välttämätön kulu. Sen ylläpito maksaa tietyn summan kuukaudessa.
Kirjanpidossa dacian vuosipoisto tuolla hinnalla on 3750 eur. Mersun 15000 eur

Äänestä

😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

😋 K­u­­­u­m­­­a­­­t­­­ ­t­­­y­­­t­­ö­t­­ ­­o­d­o­­t­­­t­­a­­­v­­a­­­t­­ ­­s­­i­­­n­­u­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18281428

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ajojen määrästä riippuu paljonko renki saa palkkaa. jos on heikko päivä, saa renki mennä kotiin ilman palkkaa tai saa tyypillisen palkan eli 80 euroa päivästä. tästä seuraa jatkuva kuljettajapula. ala ei houkuttele koska kannattavuus heikko. isännät toki saa vielä tuntuviakin palkkoja hyvillä alueilla.

kun ajojen määrä on laskenut, on takseissa siirrytty halpoihin autoihin. esimerkiksi skodaa ja daciaa näkee paljon. mersua aika vähän. osaahan sen laskea että jos dacian saa 15 tuhannella ja mersutaksi maksaa 60 tuhatta niin aika monta vuotta saa ajaa että saa edes auton omaksi.

kannttavuudella pitäisi siis tehdä jotain. taksilakeja taidetaan nyt rukata uuteen uskoon mutta tuskin kannattavuus nousee sillä 20 prosenttia enempää. ala on niin vaativa että jokaisen kuskin, myös renkien tulisi ansaita ainakin 5000 euroa kuukaudessa. se ratkaisisi kuljettajapulan.

samaan aikaan on kuljettajapula ja kannattavuusongelma. taksien määrä pääsi paisumaan kuin pullataikina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu