Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

ITKETTÄVÄÄ PALVELUA PRISMAN KAMPAAMOSSA

Anonyymi-ap

Syrjäkylillä asuva ystäväni soitt ja kertoi suurin piirtein itkien, todella pettyneenä, että oli varannut jo viikkoa aiemmin ajan Nokian Prisman kampaamoon.
Hirveässä sohjosäässä oli sitten turhaan ajanut lähes 100 km:n kiepin!

Paikalle päästyään kun oli kuullut, hänelle varattua palvelua kun ei olisikaan kukaan tekemässä!

Edellisenä päivänä oli kuulemma jo koetettu tavoiteölla ja saman aamun aamuvarhaisella, Paikalla oli selitetty jotain väärästä puhelinnumerosta.

Jos oli aikaa heiillä pimputtaa perutusta ajasta, eikö ollut aikaa saada tilalle joku toinen sen palvelun toteuttamaan? Siellä kun listoilla näkyy useitakin nimiä olevan. Varsinkin kun tiedän, miten vaikea ystäväni on saada vapaata järjestymään.

Olipa vielä ehdotettu että ottaisi uuden ajan! Ystäväni sanoi, että uudestaanko pitäisi järkyssä nuoskassa 100km ajaen lähteä tuuriaann kokeilemaan.

Olin ollut itse aikeissa varata ajan samasta paikasta, en varmastikaan varaa. Ihan helvetin huonoa palvelua tuollainen, jos minulta kysytään.

16

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole noin tyhmää olemassa, ei ajeta sataa kilsaa parturiin, ja jos ajetaan sit se on niiin,
      toki korvausta saa ja pitää pyytää jos on yhtään totta.
      kuluttaja asiamies puuttuu varmaan asiaan, ole hyvä

      • Anonyymi

        Ei noissa peräkylillä paljoa palveluita ole tarjolla, kyllä itsellekin kertyy lähes smanlainen matka kun käyn hierojalla.

        Varmasti sapettaisi, jos itselle sattuisi moista. Peräkylien teitä ei muutenkaan aurata kun välillä tuntuu - joskus ja jouluna.
        Itsekin luotan aina että kun aika on kerran varattu, niin siellä on sitten tekijä vastassa.

        Luin tuon niin tuli mieleen että ettei vaan ole "maanantaitauti" iskenyt. Kyllä minunkin mielestäni hyvään palveluun kuuluisi järjestää sijaistaja, jos on joku sairastunut tai muutoin ottanut "ommoo lommoo".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noissa peräkylillä paljoa palveluita ole tarjolla, kyllä itsellekin kertyy lähes smanlainen matka kun käyn hierojalla.

        Varmasti sapettaisi, jos itselle sattuisi moista. Peräkylien teitä ei muutenkaan aurata kun välillä tuntuu - joskus ja jouluna.
        Itsekin luotan aina että kun aika on kerran varattu, niin siellä on sitten tekijä vastassa.

        Luin tuon niin tuli mieleen että ettei vaan ole "maanantaitauti" iskenyt. Kyllä minunkin mielestäni hyvään palveluun kuuluisi järjestää sijaistaja, jos on joku sairastunut tai muutoin ottanut "ommoo lommoo".

        Tuo on totta, auraus, kelit ym. vaikuttaa varmasti, kaikkea muuttuvaa sattuu, ymmärrän hyvin ja matkaa varmasti on, sori vaan


    • Anonyymi

      No on todella :(
      Juu näkyy siellä ainakin 9 eri kampaamo -henkilön nimet olevan, niin kyllä luulisi että joku olisi kerennyt. Kai heillä nyt sairaspoissaoloihin ym. jotenkin pitäisi olla varauduttu.


      Enpä varaa ainakaan sieltä aikaa minäkään. Juuri olen miettinyt, että mihin menisin laitatuttamaan uutta väriä hiuksiini, mutta onneksi Nokialla useampiakin paikkoja.

      • Anonyymi

        Ei kaikkiin sairastumisiin voida aina varautua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikkiin sairastumisiin voida aina varautua.

        Jos on tuossa mainittu yhdeksänkin tekijää, ja paikka typösen tyhjä niin työntekijöistä kuin asiakkaista, niin ei kai ne työntekijät kaikki samaan aikaan ole sairaana?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on tuossa mainittu yhdeksänkin tekijää, ja paikka typösen tyhjä niin työntekijöistä kuin asiakkaista, niin ei kai ne työntekijät kaikki samaan aikaan ole sairaana?

        Oi voi! Voiko nykyään jollakin paikalla olla varaa moiseen???

        Itse olen ikäni työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutöissä. Ravintola-alallakin hyvin pitkään.
        Jos oli asiakas varannut viikonlopun iltaan pöydän kello yhdeksäksi, oli sitten kokki tai salityöntekijä sairaana, ei asiakkaalle menty paikalle saapuessa sanomaan että mänkää kotianne, täällä mitään pöytävarausta ole ja vielä vähemmän ruokaa.

        Ei, jos oli joku sairastunut, tilalle hankittiin pikavauhtia joku reservistä.
        Ei olisi kuunaan tullut kuuloonkaan, olisi asiakas käännytetty ovelta ja ilman palvelua. Sellainen antaa ammattitaidottoman ja tökerön kuvan yrityksestä, missä niin toimitaan, että asikkalle ei jää kotiaviemisiksi kuin itku ja parku. Kyllä jäisi jokaiselle tuollaisesta sanonko suoraan, paskanmaku suuhun!
        Ihanhan tuollainen ilkeilyltä vaikuttaa.
        Kyllä yritysten täytyy jo ennalta olla varautunut sellaiseen asiaan, että joku henkilökunnasta voi sairastiua.


    • Anonyymi

      Ei voi olla totta.

      • Anonyymi

        Totta on. Kuulin tuosta tapauksesta itsekin. Ei ollut kuulemma edes pyydetty anteeksi, pahoiteltu. Tuo kävijä oli paikalle lopulta tihkusateen ja loskan läpi ajettuuaan ja kuultuaan ettei kukaan olisi hiuksiaan laittamassa, kysynyt että no mitäs nyt sitten?
        Paikalla ainoana ollut oli todennut vaan että no sitten voidaan tietysti varata uusia aika. Whaaattt??

        Itse olisin kyllä haistattanut sillä kohtaa jo pitkää vi**! Olisi nyt edes jotain pientä lahjakorttia tai muuta hyvitystä tarjonnut kuultuaan että toinen oli tullut turhaan lähes 50 km:n takaa.

        Myöhemmin tuo kävijä kertoi että oli soittanut vielä liikkeeseen ja kysynyt, että miksi joku muu ei ollut tullut tekijän tilalle. Hänelle oli kuulemma aikaa varatessa hehkutettu, miten kaikki heillä osaa tehdä kaikkea,

        Oli saanut vastauksen, että kaikilla oli ilmeisesti listat niin varattuja. Paikalla ei ollut kuulemma ollut ristinsielua! Oli kuitenkin arkinen aamupäivä!Jostain takahuoneesta oli kuulemma tullut sitten joku kertomaan, että kukaan ei olisi hiuksiaan laittamassa.


    • Anonyymi

      No ainakaan tulevan hääpäiväni kampauksentekoa en tuosta paikasta varaa :( törkeää :(

    • Anonyymi

      Jos on noin älytön matka kampaajalle niin ei kai sitä yhtä asiaa varten kukaan aja 100 kilsaa. Missä ihmeessä sitä asutaan,eikö ole kotikampaajaa olemassa kylässä. Hurja matka turhantakia.

      • Anonyymi

        Syrjäkylillä voi joku osata juuri hiukset leikata, mutta jos tarvitsee vaikka jotain erikoiskäsittelyä kuten hiustenpidennyksiä,, erikoisvärjäyksiä ym, niin sitten on ajettava.
        Itsekin asun ns. sivukylillä, ja täällä yksi ainut parturi, auki milloin sattuu ja kuten joku sen osuvasti kuvaili; parturilla itsellään ollut sama kampaus 70 -luvulta asti.

        Että jos ei halua mitään "mummokampauksia" tai "pottupäässäleikattuja" niin ajettava on.
        Sivukyliltä tulee lähes minkä tahansa palvelun pariin piankin tuon verran matkaa, riippuu ihan missä asuu, kaikki kun ei asu keskustan tuntumassa.
        Tuollainen turhan takia ajattaminen varmasti sieppaa. Varsinkin nykyisillä autoilukuluilla, ja meneehän siihen turhaan aikaa.


    • Anonyymi

      Asiakasta oli koitettu tavoitella edellisenä päivänä mutta oliko sitten ollut väärä numero.Kyllähän liike tuossa on vastuun ottanut.Turhaa valittamista ja mustaamaalaamista.

      • Anonyymi

        Et sitten älynnyt nokialaiseen tyyliin käsittänyt kysyä oikeaa nroa numerotiedustelusta,
        et tietekään,
        siinähän olisi ollut jo vaivaa.............


    • Anonyymi

      Oikean koon löytymiseksi kannattaa mennä kenkåkauppaan.

    • Anonyymi

      Vastatkaa puhelimiin jos joku soittaa heh jos tullut väärä numero ni perseelleen meni ton kampaamon touhut.Joku hyvitys tuosta kuuls antaa jos itselle vastaava tapahtuis ni en varmaan kyseiseen paikkaan menis. Huit hapeli yrittäjiä löytyy eikä oteta mitään vastuuta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe