Verorahamme eivät tietystikään ole korvamerkittyjä mutta sen verran jokainen suomalainen työssäkäyvä on työntänyt tuohon Ukrainalaiseen Molokin kitaan.
Kankkulan kaivo on myös hyvä suomalainen nimitys.
Antaisitko tonnin taskustasi ihan noin vain..?
20
288
Vastaukset
- Anonyymi
Olen antanut sen tonnin verran paitsi veroina niin vapaaehtoisina lahjoituksina. Jos se on auttanut Venäjän kampittamisessa niin se on ollut hyvin sijoitettua rahaa. Mieluummin niitä maksan kuin Ylelle urheilusta tai Euroviisuista. Tai joitakin sossun hamerahoja.
Minua ainakaan ei haittaa jos oma vero-osuuteni käytetään kyseiseen asiaan. Yksi parhaita asioita mihin verorahoja ohjataan tällä hetkellä.
Toivottavasti Ukrainan tukemistaso pysyy ylhäällä jatkossakin.- Anonyymi
Tällaiset asiat kuuluisivat kunkin kansalaisen yksityiseen mielipide-vapauteen, koko kansaa ei saisi lypsää, eli varastaa toisinajattelijoilta. Tukisikoon sitten kukin itse mahd. ketä tukisikin. Tätä olisi aito demokratia.
Tässähän ei noilla todellisuudessa ole kysymyksessä väittämästään "syyttömästi hädänalaisen Ukrainan auttamisesta", vaan pelkästä ruotsalaisten meilläkin lietsomasta ryssävihasta, valheen kaikella voimalla, kuten asiaan kuuluu.
Ukraina todellisuudessa on näille teeskentelijöille sivuseikka. Jos Ukraina olisi hyökännyt esim. Turkkiin, tuskin nuo heidän kannattajikseen ilmoittautuneet piittaisivat pätkääkään heidän sitä seuranneista ongelmistaan.
Todellinen syy näillä zelenskyisti-s:nanpalvojilla on ainoastaan venäläis-, suomalais- ja kristinuskon vastaisuus. Eli tiettyjen kansalaisten omin luvin, mutta koko kansan varoin ja vastuulla, yhdessä maailman juutalaisten luciferistien kanssa ja näitä tukien käymä henk. kohtainen hyökkäyssota Venäjää vastaan.
Rehellisyys ei ole koko aikana kuulunut näiden Naton, Bidenin ja Ukraina-kagaalin kannattajien toimenkuvaan. Yksi ääriryhmä on tyhjentänyt koko kansan taskut, jopa eri tavoin uhkaillen heitä / meitä, peräti meidän henkiämmekin jotka olemme asiasta eriävän mielipiteemme uskaltaneet ääneen lausua. Näin jo 2 vuotta sitten alettiin vaientaa Suomen kansaa. Internetissä moni "saunan takana tappouhattu" foorumisti peloissaan vaikeni, alkoi pitää suutaan kiinni.
No, tämäkään rikos ei vanhene koskaan. Vastuunsa teoistaan kukin itse vielä edestään löytää. Sillä rikoksen uhreillekin kuuluu oikeus ja uhreilla on vaatimuksensa. Uhrit muistavat, he, jotka jäivät eloon. Mahd. anteeksianto, tai ei, on kunkin oma päätös.
Tällainen kirjoitus voi jostakin kuulostaa ylidramaattiselta. Tähän, joka sanaan, on kuitenkin syynsä.- Anonyymi
"Todellinen syy näillä zelenskyisti-s:nanpalvojilla on ainoastaan venäläis-, suomalais- ja kristinuskon vastaisuus. Eli tiettyjen kansalaisten omin luvin, mutta koko kansan varoin ja vastuulla, yhdessä maailman juutalaisten luciferistien kanssa ja näitä tukien käymä henk. kohtainen hyökkäyssota Venäjää vastaan.
Rehellisyys ei ole koko aikana kuulunut näiden Naton, Bidenin ja Ukraina-kagaalin kannattajien toimenkuvaan"
Tarkemmin ajatellen osa noista rahoista olisi ehkä kannattanut käyttää etsivään mielenterveystyöhön. - Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Hieno kirjoitus, kiitoksia..!
Komppaat taas itseäsi 😂👍
- Anonyymi
No voit helposti välttää tämän maksamisen muuttamalla toiseen maahan. Näin eu aikana se on vielä erittäin helppoa. ;)
- Anonyymi
No Nasulla sitä rahaa ei ole kun on ollut koko elämänsä mielenterveyseläkkeellä.
- Anonyymi
Pidä sinä Persekärpänen pääsi kiinni jos et muuhun kykene kuin vi++uilemaan kirjoittajille.-
Anonyymi kirjoitti:
Pidä sinä Persekärpänen pääsi kiinni jos et muuhun kykene kuin vi uilemaan kirjoittajille.-
Hieno kehotus, kiitoksia..!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä sinä Persekärpänen pääsi kiinni jos et muuhun kykene kuin vi uilemaan kirjoittajille.-
Osuiko arkaan paikkaa? :D
- Anonyymi
Jos takaat että Venäläisiä kuolee niin toki.
Voin antaa jopa 10000 kunhan niitä perkeleitä kuolee enemmän.- Anonyymi
Hah hah.
Venäjä nyt vain voittaa tämän sodan etkä sille mitään voi vaikka kuinka vinkuisit.
- Anonyymi
Kyllä, annoin MIELELLÄNI; lisääkin on.
Olen valmis antamaan VUODEN PALKAN jos sillä taataan jokainen Venäläinen kuolleeksi.- Anonyymi
Pöljä haluaa kuolla nälkään etkä sä missään töissä käy, turjake.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöljä haluaa kuolla nälkään etkä sä missään töissä käy, turjake.
Vankimmat Ukrainan tukijat maassamme ovat työttömät sosialistit.
Tavallinen veroja maksava kansanosa on jo kyllästynyt maksamaan koska lopputulos on jo tiedossa sekä kaikkien niiden nähtävillä jotka sotaraportteja osaavat seurata.
Oma kansa tulee Zelenskyin lynkkaamaan ja siitä rauhaa lähdetään hieromaan.
Venäjä sanelee ehdot että sellaiset neuvottelut.
Voinko vaatia Zelenskiä maksamaan tonnin minulle takaisin? Ois just nyt taskurahan tarvetta
- Anonyymi
Et voi.
Mutta voit mennä Venäjälle.
Sopiiko jo tänään?
Vai joko olet siellä, kun useinmiten et tunnu edes itse tietäväsi missä olet...
- Anonyymi
En oo koskaan
Nähnynä noin
Suurta rahaa. 😒
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096756Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884401L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453709TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133110Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281718- 661128
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551103- 91089
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991084Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481060
