Mihail Hodorkovski on entinen oligarkki. Hän omisti suuren öljy-yhtiö Jukos-oilin. Oligarkithan syntyivät Venäjälle Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä 90-luvun alussa. He sattuivat hajoamisen tapahtuessa olemaan näköala- ja johtopaikoilla sekä riittävän nokkelia haalimaan neuvosto-omaisuuden omiin nimiinsä. Tämä tapahtui ns. vautshereiden avulla. Kansalle jaettiin näitä "asiakirjoja" siksi että he muka edelleen omistivat ennen yhteiskunnalle kuuluneen omaisuuden, öljyteollisuuden, kaivokset jne. Oligarkit perustivat osakeyhtiöitä ja kansa otettiin mukaan osakeyhtiöihin vaihtamalla vautsherit osakekirjoihin. Luvattiin vuosittaisia hyviä osinkojakin. Kun osinkoja ei sitten pankkitileille tipahtanutkaan ruvettiin selvittämään mistä moinen johtuu. Osakeyhtiöt oli ajettu konkursseihin ja uudet yhtiöt omistivat entisten konkurssiin menneiden yhtiöiden omaisuudet, jotka olivatkin nyt näiden oligarkkien käsissä - näin myös Jukos-oil Mihail Hodorkovskin käsissä. Mm. Hodorkovski ei malttanut olla yhteistyössä Vladimir Putinin kanssa ja asettui vastustamaan tätä - entisenä KGB-upseerina Putin kuitenkin ligvitoi Hadarkovskin, joka joutui lähtemään maanpakoon ja Jukos-oil otettiin Putinin määräysvaltaan. Näin Venäjällä.
MIHAIL HODORKOVSKI hyväntekijä vai roisto?
Anonyymi-ap
0152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.