Rimuttakaa sote ja hyvinvointialueet. Ne ovat Suomen tuho.
Palataan entiseen järjestelmään vielä kun voidaan ja päästään halvemmalla.
Veronmaksajat kiittää.
Hyvä hallitus
11
138
Vastaukset
- Anonyymi
On mahdollista, että tulevaisuudessa perus terveydenhuolto siirtyy takaisin kuntien järjestettäväksi. Tämä marinilainen malli oli SUSI jo syntyessään.
- Anonyymi
Tämä olisi paras asia pitkiin aikoihin.
Samoin saisi laittaa vanhustenhuollon kuntoon.
Ei ole mistään kotoisin, että tämän masn hyvinvoinnin rakentaneet iäkkäät ja sodassa olleet joutuvat heitteelle.
Vankiloissa on paremmat olot kuin vanhustenhoitolaitoksissa.
- Anonyymi
Tehkää koku kansalaisaloite susi-soten purkamisen puolesta ja paluusta entiseen.
- Anonyymi
Ei entinenkään ole hyvä.
Annan keksityn, mutta mahdollisen esimerkin:
Joroinen on 5000 asukkaan kunta, jonka läpi menee 5. tie.
Vanhan mallin mukaan kunta vastaa terveydenhoidosta koskien myös liikenne onnettomuuksia kunnes raha saadaan esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä.
Jos käy niin, että turistibussi pyörähtäisi katolleen ja 60 ihmistä joutuisi tehohoitoon, kunnalta loppuisi rahat ennen seuraavaa aamua.
Toinen visio on kuntalaisesta, joka joutuu pyörätuoliin neliraajahalvaantuneena. Hänen hoitonsa kaksinkertaistaa kunnan terveydenhoitomenot.
Kuntien koko vaihtelee 200 ihmisestä puoleen miljoonaan. Helsinki pärjää yksinkin, mutta Sottunga ei. Kuntamalli ei toimi.
Nykysoten ongelma ei ole se, että alueita on liian vähän, vaan se, että niitä on edelleen liikaa. Jos alueen pitäisi pystyä kantamaan vastuu terveydenhoidosta, alueita pitäisi olla kuusi. Ei ole sattumaa, että ERVA-alueita on viisi + Ahvenanmaa.
Ahvenanmaan ei ole missään nimessä järkevä olla oma alueensa, mutta jos haluavat huonoa hoitoa, niin mikäs siinä.- Anonyymi
Täälläpäin oli kuntayhtymiä.
Hyvin pärjättiin ja terveydenhoito, vanhuspalvelu, sosiaalipalvelut ym. toimi loistavasti.
Nyt loppuu terveyskeskukset, vanhainkodit, vuodeosastos. Päivystyskin menee yli 100 km päähän. Ambulanssin tulo kestää puolitoista tuntia.
Eli ennen oli parempi ja toimiva systeemi täällä.
- Anonyymi
Entiseen järjestelmään ei ole paluuta, sillä Suomi on muuttunut ja muuttuu. Maaseutu autioituu. Maaseutukyliin jääneet eläkeläiset ja työttömät eivät kykene kustantamaan veroja maksamalla yksityisiä terveyspalveluja. Yksityinen terveysbisnes, jonka tavoite on voiton maksimointi jo osakeyhtiölain mukaan, ei hoida sairauksien ennaltaehkäisyä, mikä olisi kustannustehokasta, kuten tiedämme.
Asiantuntijoiden mukaan Suomessa pitäisi panostaa sairauksien ennaltaehkäisyyn.
Suomessa on muun muassa aivo- ja sydänverisuonisairauksia sekä alkoholi- ja mielenterveyssairauksia muita länsimaita enemmän. Väestön vanheneminen ja iän tuomat sairaudet, kuten dementia ja liikkumattomuus (ylipaino) vaatisivat sekä terveystiedon lisäystä että ennaltaehkäisyä.
Pienillä kunnilla ei ole mahdollisuutta hoitaa ikääntyvää maaseudun väestöä ilman sote-alueita, jotka vasta vuosi sitten aloittivat työnsä.
Käyntiinlähtö ei ole onnistunut, koska Orpon hallitus vähentää julkisia terveyspalveluja ja lisää yksityisiä resursseja. Yksityiset terveysfirmat eivät perusta pieniin kuntiin terveyspalveja, koska se kannata, ei siis tuota riittävän isoja voittoja.
Ruotsissa lisättiin yksityisiä palveluja, mistä seurasi "kermankuorinta" ja maaseudun kunnat jäivät ilman terveyspalveluja. Yksityinen terveysbisnes tuotti isoissa kaupungeissa tulosta.
Suomessa sote-lainsäädäntö on hyvällä alulla, mutta tarvitsee paljon kehittämistä. Muiden Pohjoismaiden malleista voidaan ottaa oppia. Tanskassa yksityinen sektori järjesti alkujaan terveyspalvelut ilman verotukia ja asiakas joutui itse maksamaan yksityiset terveyspalvelunsa, minkä vuoksi lähes kaikki terveyspalvelut ovat siellä julkisen sektorin järjestämiä.
Ruotsissa, alun perin ollutta "kermankuorintaa" on useasti korjattu ja yksityinen sektori on joutunut järjestämään palveluja myös vähemmän tuottoisille alueille.
Suomessa Sipilän hallitus (kepu, kokoomus, persut) teki Jyväskylässä pilottikokeilun palvelujen yksityistämisestä, mikä epäonnistui, kun terveysfirmat päätti lopettaa pilotin kannattamattomana. Asiakkaat siirrettiin takaisin julkiseen palveluun, joka hoiti sillä samalla rahamäärällä lakisääteiset palvelut.
Suomessa sote-alueiden tulisi säästää hallintomenoista, eli niin sanotuista
demokratiarahoista, ylisuurista palkoista ja kokouspalkkioista, päällekkäisyyksistä ja tuoda sote-alueille yhteensopivat ja tehokkaat digipalvelut.
Suomen kolmiportainen järjestelmä: julkinen sektori, yksityinen sektori ja työterveyshuolto, tarvitsee kehittämistä kaiken kattavaksi sote-järjestelmäksi, jonka ansiosta kaikki saavat tarvitsemansa palvelut, myös sairauksien ennaltaehkäisevät toimet tasapuolisesti.- Anonyymi
Suomihan on täyttä häkää menossa Amerikan malliin eli sinulla pitää olla henkilökohtainen sairasvakuutus jos meinast saada hoitoa.
Sääli vain, kun vanhuksilla ei ole enään oikeutta ihmisarvoiseen hoitoon.
Pian käy kuin 1800-luvulla: vanhukset ja vammaiset huutokaupatasn niille jotka halvemmalla hoitaa.
- Anonyymi
Hävettävä tilanne: SoTe uudistus tehtiin. Sitä määrittelee laki. Mutta voi voi voi...
Joku taho, saa arvata mikä: On tuhonnut koko Sote-uudistuksen. Vaikka on laki ei sitä ole noudatettu. Se on täysin alas revitty, upotettu, tehty uudistuksen vastakohdaksi, sitä on jarrutettu kaikin voimin. Nyt se on uudistuksen irvikuva. Se on mennyt vain huonompaan suuntaan - ei suinkaan parempaan. Oli laki, mutta sitä ei noudatettu - ei ehkä osattu - tai sitä jarrutettiin ja sen yli käveltiin ikään kuin lakia ei olisi olemassakaan. Miettikääpä kenen etu tällainen oli ja on. Sieltä löytyy ne jarrumiehet. Heitä ei saa vastuuseen... Yksi uudistus on torpedoitu! - Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18287714
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞 - Anonyymi
Virkamiehet olisivat lopettaneet ennemmin hiljaisemmat ruotsinkieliset yöpäivystykset, mutta hallitus päätti lopetuksista vain suomenkielisillä alueilla!!!
Jos Pietarsaari ja Raasepori olisi päädytty lopettamaan, lähimmät yöpäivystykset alueilla olisivat löytyneet Kokkolasta ja Lohjalta. Eivätkö niissä olisi toteutuneet myös kielelliset oikeudet? Myös Kokkola on kaksikielinen kaupunki.
https://www.kouvolansanomat.fi/uutissuomalainen/6723023
Orpon oikeisto on kansalaisia törkeästi ERIARVOISTAVA KAUHUKABINETTI.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23116685Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van222098- 1101930
- 1871700
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191443Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216952- 119847
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu210722