Kanerva/oikeusvaltio

Ois se aika outo oikeusvaltio jos näkyvän ja kykyihinsä ja viehtymyksiinsä nähden aivan liian vaativiin virkoihin hakeutuneen ja yrittäneen poliitikon erittäin kyseenalaista toimintaa ei saisi käsitellä.

Hyvin todennäköistä on että suurimmalla osalla samanikäisistä äijän käppyröistä on samankaltaisia haaveitä mutta älyävät jättää ne fantasian asteelle pelosta munata itsensä täydellisesti.
7426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...nyt sitten määrittelee ?

Roskarahalehtien välityksellä sitä ei kyllä voida tehdä.

Oikeusvaltion perustuslaki määrittelee selkeästi kelpoisuusehdot virkoihin ja julkisiin tehtäviin.

Näillä laillisilla perusteilla ei Ilkka Kanervan toiminnassa ole mitään "kyseenalaista"

Äänestä
  • unohdettu kaksi asiaa: Sekä moraali että Perustuslaki, joten se siitä.

    Äänestä

  • Suomessa on lahjakkaasti kirjoitti:

    unohdettu kaksi asiaa: Sekä moraali että Perustuslaki, joten se siitä.

    Kokoomus toimii tyylipuhtaan kommunistipuolueen tasolla niin henkisesti kuin poliittisesti. Kommunistipuolueen luonteen mukaisesti kokoomuslaiset puoluejohtajat asettavat itsensä moraalin ja lain yläpuolelle.

    Äänestä

  • mutta silti se on säälittävää. Ja puoluetoverit vielä puolustelevat mokomaa. Pääsi paskanen nauru, kun Uosukainen vakuutteli kuinka korrektisti äijä on aina häntä kohtaan käyttäytynyt. Se oli mielestäni niin ironista, katsoen Uosukaisen omaa habitusta. Kuitenkin äijän toiminnassa alkaa olla vivahteita jo pedofiliaan.

    Äänestä

  • Moraalihan on sinulle vieras käsite. Tai
    vastuullisessa tehtävässä esimerkillinen
    toiminta. Kepulaisittain puolueeseen kuuluminen
    pyhittää kaiken? Kas, kun "kansliapäällikön"
    jupakassa ei ollut roskarahalehtiä...
    Pitäisi joskus ottaa nuo "apilalehtilasit" pois
    silmiltä..

    Äänestä

  • Sampsa "totuus"... kirjoitti:

    Moraalihan on sinulle vieras käsite. Tai
    vastuullisessa tehtävässä esimerkillinen
    toiminta. Kepulaisittain puolueeseen kuuluminen
    pyhittää kaiken? Kas, kun "kansliapäällikön"
    jupakassa ei ollut roskarahalehtiä...
    Pitäisi joskus ottaa nuo "apilalehtilasit" pois
    silmiltä..

    YLI PUOLET LEHDESTÄ ON MAINOSPASKAA!

    Viikon aikana hesari roskaa lattiat, eteiset ja painaa niin helvetisti että lehtipaskan kantaminen kierrätykseen käy vituttamaan kun roskalehtiläjä nurkassa kasvaa.

    Hesari ei käy kunnon sytykkeeksi. Tekstipuolella Hesari on sosialistivaltiojohtoa nuoleskelevaa paskaa. Konsernin Iltademari on tätä erityisesti.

    Hesari on siis roskalehti M.O.T.

    Äänestä

  • Sampsa "totuus"... kirjoitti:

    Moraalihan on sinulle vieras käsite. Tai
    vastuullisessa tehtävässä esimerkillinen
    toiminta. Kepulaisittain puolueeseen kuuluminen
    pyhittää kaiken? Kas, kun "kansliapäällikön"
    jupakassa ei ollut roskarahalehtiä...
    Pitäisi joskus ottaa nuo "apilalehtilasit" pois
    silmiltä..

    ...iltapäivälehdet eivät tuomioita jakele.

    Toin tämän esille myös tässä "kansliapäällilön
    asiassa" Totesin silloinkin, että meillä on perustuslakiin perustuva tutkinta,syyttäjä ja tuomiolaitos.
    Sen voi arkistoista kuka tahansa etsiä. Toverituomioistuimista ette minua löydä.

    En ole täällä intoilut mistään puolueesta, vielä vähemmän halventanut ja solvannut jotakin toista.

    Joillekuille mielestäni, vähän yksisilmäisille kannattajille olen kyllä -ehkäpä vähän ilkeästikin - pilke silmäkulmassa vinoillut.

    Muistutan vielä, ettei politiikasta löydy absoluuttista totuutta, sitä ei löydy minkään puolueen ohjelmasta.

    Otetaan vaan ihan rennosti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ihme juttua kirjoitti:

Ois se aika outo oikeusvaltio jos näkyvän ja kykyihinsä ja viehtymyksiinsä nähden aivan liian vaativiin virkoihin hakeutuneen ja yrittäneen poliitikon erittäin kyseenalaista toimintaa ei saisi käsitellä.

Hyvin todennäköistä on että suurimmalla osalla samanikäisistä äijän käppyröistä on samankaltaisia haaveitä mutta älyävät jättää ne fantasian asteelle pelosta munata itsensä täydellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu