Hei!
Olen sairastanut ahmimishäiriötä lapsesta saakka.
Olen käynyt 3vuoden terapian, olen käynyt ravitsemusterapeutilla, olen käynyt "Taltuta makeanhimo" - kurssin ja olen lukenut "The Brain over Binge" - kirjan ja tehnyt sen tehtävät kahteen kertaan.
Olen kokeillut hypnoosia.
Olen kokeillut kaikki ruokavaliot lautasmallista ketogeeniseen. Nykyinen ruokavalioni on ravitsemusterapeutin mukaan hyvä.
Täsmäsyön.
Olen lopettanut laihduttamisen vuosia sitten.
Elämäni ei ole stressaavaa.
En kärsi masennuksesta tai ahdistuksesta.
Nukun riittävästi.
Silti, kaikkien näiden vuosien paranemisyritysten jälkeen, ahmin yhä.
Paranemisprosessin alkuun verrattuna erona on se, että nykyään koen ahmimishäiriön pelkkänä riesana, josta haluan eroon, en minään "salarakkaana" tai "bestiksenä".
Olen suoraan sanottuna toivoton tapaus.
Mietin, voiko olla niin, ettei kaikki ihmiset vain parane, vaikka miten tekisivät työtä paranemisen eteen?
Onko kaikki kokeiltu?
5
626
Vastaukset 5
- Anonyymi
ei sitten vastata
Hei ja hyvä, että kirjoitit tänne,
On tärkeää purkaa mielessä olevia huolia. Et viestissäsi kertonut oletko ollut mukana vertaisryhmissä. Niitä löytyy myös netistä. Esimerkiksi Etelän-SYLI ry:llä on Tukineissä Ahmimistyyppisesti oireilevien ryhmächat https://tukinet.net/teemat/ahmimistyyppisesti-oireilevien-ryhmachat/ryhmachatit/ ja myös muita ryhmächattejä https://tukinet.net/toimijat/etelan-syli-ry/
Myös Syömishäiriöliitto – SYLI ry:llä on Tukinetissä ryhmächattejä, joissa voi keskustella kehosuhteesta ja syömishäiriöistä. https://tukinet.net/teemat/syli-chat-1903200558/ryhmachatit/
Tukinetistä löytyy paljon muitakin palveluita, joista voi saada sekä henkilökohtaista että ryhmämuotoista tukea. https://tukinet.net/
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Silloin kun ahmit niin ota omena ja sano itsellesi että se riittää .
- Anonyymi
harmi, että näemmä lääkehoidot kokeilematta....
- Anonyymi
Onko tutkittu toimiiko sun suolistobakteerit normaalisti? Tuohon ehkä lääkehoidollakin viitattiin ylhäällä, en ole varma. Mutta joillakin suolisto ei vain osaa lähettää oikeita signaaleja, jolloin tarvitaan lääkitystä.
Lisäksi se, et olet sairastanut BED:iä lapsesta saakka ja käynyt terapiassa loppujen lopuksi vain 3v voi myös vaikuttaa. Terapian olisi kuitenkin ymmärtääkseni tarkoitus tukea prosessia eli jos et ole vielä ns. valmis niin olisi varmasti hyvä, että voisit edelleen avata ammattilaiselle noita ahmimishetkiä?
Lisäksi en tiedä oletko kuullut käsitteestä primary foods ja secondary foods? Näissä primary foodsit ovat siis kaikkea muuta kuin fyysistä ruokaa: harrastukset, ihmissuhteet, työ, liikunta jne. Ajatuksena on, että kun ensiksi "ruokailee" itsensä täyteen tässä ensimmäisessä kategoriassa niin secondary foodsia eli fyysistä ruokaa ei tarvitse täyttääkseen tuosta ensimmäisestä kategoriasta jäänyttä tyhjyyttä.
Itselläni myös edelleen 15 vuoden jälkeen välillä ahmimista, mutta tuo primary/secondary food on auttanut mua tosi paljon! Koska oikeasti totta se on: jos mun arki on täynnä mua inspiroivia, motivoivia ja aikaa kuluttavia asioita niin mulla ei yksinkertaisesti riitä aikaa miettimään mättömistä tai etenkään toteuttamaan sitä.
Eli eläthän tällä hetkellä oikeasti unelmaelämääsi, jolla saat itsesi täytettyä ja koet, että mikään ei voisi olla paremmin? Tsemppiä tosi paljon! En usko, et kukaan on toivoton tapaus, mutta jotkut vaan joutuu etsimään omaa poispääsyään pidempään. :(
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676