Perussuomalaiset ovat suurin työväenpuolue.

Mikäli uskomme "työmies" Matti Putkosta, ja miksi emme uskoisi, ainakaan
silloin kun mies ei puhu lepakoista.

Ja koska niin on, voi vain ihmetellä kuinka tämä maan suurin työväenpuolue
lyö työmiestä kuin vierasta sikaa ja samalla antaa suurituloisille verohelpotuksia.

Puolue on viemässä asumistuet, työttömyysturvan, sosiaaliturvan ja tämän
varmistamiseksi lakko-oikeuden.
43614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Persut on panneet työmiehen turvan tukkoon.
Työhenkilöiden mentävä yleislakkoon.
Ei yks put kone yksin pane paremmaksi,
tartu tankoon, siihen tarvitaan kaksi.
Matti tunkee kaikki femiinit kaupungin,
rannalla espoon törmäs lepakkoonkin.

Äänestä

Perussuomalaiset on sotakiimainen, EU-myönteinen suomalaisten tuhoa ajava globalistipuolue , vähintään yhtä vaarallinen kuin Kokoomus tai jopa vaarallisempi.

Äänestä
  • höpö höpö

    Äänestä

Vaarallisempi kuin kokoomus,
heille kelpaavat kaikki kokoomuksen ongelmajätteetkin, kuten
lapsia vokotteleva Rydman.
Sosiologeja luulisi kiinnostavan kuinka tavalliset, rehelliset suomalaiset
työntekijät luulevat löytävänsä jotakin tuosta rasistisesta ja täysin
epäsosiaalisesta puolueesta.

Äänestä
  • Jos olisi entinen aika, persut kokisivat seuraavissa vaaleissa rökäletappion. Nyt eletään "sopimuspohjaisten sääntöjen" aikaa eikä rehellisyyttä enää ole. Emme tiedä, kuinka paljon media hehkuttaa heitä heidän sotakiimaisuutensa vuoksi ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jos olisi entinen aika, persut kokisivat seuraavissa vaaleissa rökäletappion. Nyt eletään "sopimuspohjaisten sääntöjen" aikaa eikä rehellisyyttä enää ole. Emme tiedä, kuinka paljon media hehkuttaa heitä heidän sotakiimaisuutensa vuoksi ennen vaaleja.

    Seuraavissa vaaleissa voivat persut vain todeta että olipa paska reissu mutta
    saihan siitä elämänkokemusta.
    Nyt nämä kiistelevät harakka hakkaraisen roolista eu-vaaleissa.

    Voi v--tu, mitä pellejä !

    Äänestä

Mennään täysin Diktaatorin käsikirjan mukaan.
1. vastustajat (oppositio vaiennetaan).
-Kaikki hallitusta vastustava toiminta säädetään lailla rangaistavaksi.

Äänestä
  • Mestarit areenalla.
    Orpo, Purra, Satonen, Rydman.

    On koju pieni, missä rydman myypi ryynimakkaraa ja lapset ilmaiseksi sitä saa......

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mestarit areenalla.
    Orpo, Purra, Satonen, Rydman.

    On koju pieni, missä rydman myypi ryynimakkaraa ja lapset ilmaiseksi sitä saa......

    Rydmanin edeltä sai jo yksi natsipelle lähteä ja sitten otettiin tämä
    pikkutyttöjen saalistaja ministeriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Rydmanin edeltä sai jo yksi natsipelle lähteä ja sitten otettiin tämä
    pikkutyttöjen saalistaja ministeriksi.

    Rydmanin pään suuruutta vartaloon nähden ihmetteli joku, mutta on onhan jokaisessa mulkussa terska.

    Äänestä

NSDAP on Saksan suurin työväenpuolue.

Äänestä

On Arbeiterpartei.

Äänestä

On totisesti meillä "työväenpuolue " perussuomalaisissa !
Lyövät työväkeä kuin vierasta sikaa ja purra irvistelee päälle.
Seuraavissa vaaleissa sanoo torvensoittaja, että perästä kuuluu !

Äänestä
  • Tai sitten vain menet töihin.

    Äänestä

nettosaaja pummit,
petti joukolla maalaisliitto-mtk:n,
ja alkoi persnatseiksi

Äänestä

Duunarina asialla XD

Äänestä

Kuinkas se sairaanhoitaja Sanna Antikainen huolehtii nyt hoitajien
asioista ?

Äänestä
  • Hallitus lupaa sementoida hoitajat palkkakuoppaan, mutta persujen Sanna
    Antikainen on kuin kusi sukassa, ei mitään kantaa asiaan.
    Kukaan ei tuota turhaketta enää äänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hallitus lupaa sementoida hoitajat palkkakuoppaan, mutta persujen Sanna
    Antikainen on kuin kusi sukassa, ei mitään kantaa asiaan.
    Kukaan ei tuota turhaketta enää äänestä.

    Pääsette Sannukasta, kun äänestätte hänet EU-pestiin. Ja miksette äänestäisi, kun hommasitte hänet eduskuntaankin. Jatkakaa persujen äänestämistä, niin pääsette herrojen kelkkaan ja pääsette potkimaan työtätekeviä ja raskautettuja.

    Äänestä

Työnverotus kevenee, hyvä Orpon hallitus.

Äänestä
  • Kevyesti on verottanut työpaikkoja tämä hallitus. 30 000 työpaikkaa vähemmän kuin vuosi sitten.
    Puupökkelö, pölvästi, persu, PURRA.

    Äänestä

Put man ja ryyt man, tuo persuin voimakaksikko.
He ovat kovia kokeneita, karaistuneita alan miehiä, joilla on esin. nahka paksuuntunut ja parkkiintunut väkisin. Maatessa,
mukavia miehiä kerrassaan.
Laulaat tujettonna lempparipiisiään:

Niin kaunis on maa.

Äänestä
  • ..... ja korkea taivas....

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ..... ja korkea taivas....

    .... soi lintujen laulusta, kukkiva kannas ....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    .... soi lintujen laulusta, kukkiva kannas ....

    .... ja tosi varjoisat veet .....

    Äänestä

Mihin on piilotettu ajatushautomon tynamo:
Put kone ?

Äänestä

Menkää youtubeen ja siellä laittakaa hakukenttään "adolf koira". Tulee tosi persu videolle ja saa nauraa...

Äänestä
  • Sääliksi käy "pystykorvaa". Kaikkea saa kestää sekarotuinen karhukoirakin. Ei naurata yhtään. Missä käsissä on maamme tulevaisuus ?

    Äänestä

Purrahan teki vasta tempun, kun kielsi Hakkaraisen osallistumasta eurovaaleihin. Piti tehdä tilaa Tynkkyselle ja Peltokankaalle, että pääsevät hillotolpan ääreen, kun jäivät ilman ministerisalkkuja. Voi sahuri kyllä nostaa aikamoisen äläkän, taisi olla ainoita duunarien ehdokkaita persuissa.
Katsokaa vaan, sebu ja peltsi on ehdolla europarlamenttiin. Onhan ne jotenkin palkittava mieliharmista... Voi vit....u...

Mutta, kuten sanottu, persut ajaa kokkareista oikealta ohi ja se kostautuu vielä.!!

Äänestä
  • Harmittaako, kun äänestit persuja? :D

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Harmittaako, kun äänestit persuja? :D

    Dille

    Äänestä

Perussuomalaisia odottaa taas uudelleen historian suurin rytky !

Äänestä
  • Toivossa eläen.

    Äänestä

Kaiken maailman työläiset : YHTYKÄÄ !

Näin kun yhtehen yhdymme, saamme toinen toisiltamme...

Näin muinoin jo La-Kaleva mainitsi. Asento vapaa-ei passikoiran lailla ainoastaan.

At de är mycke bätre ! Näin maailma pelastuu !.... Ehkä.

Äänestä

Työmiehen irvikuva = Matti Putkonen

Äänestä
  • Älä loukkaa oikea työmiestä.!! Häntä sentään kunnioitetaan. Nosti tämän maan sodan jälkeen takaisin jaloilleen. Kun katsoo tämän työmiehen sormia, viihtyy ennemminkin tupakalla. Täys pelle loikkari koko mies.... Turha hapenkuluttaja.!!!

    Äänestä

Heinäkuussa 2010 Matti Putkonen ilmoitti ensimmäisen kerran jäävänsä eläkkeelle. Toisen kerran joulukuun lopussa 2017. Ja nyt taas. Lokakuun alusta lähtien Putkonen on ollut vapaa mies.

Mutta siinä hän odottaa, puku pykälässä tieteisfiktiomaisessa tupakkakopissa perus­suomalaisten puoluetoimiston käytävällä, kuin kuuluisi sisustukseen. Putkonen on ollut kopin pääkäyttäjä: oikean etusormen kynsi on kellastunut meripihkaisen rusehtavaksi. Ehkä hänelle teipataan kopin seinään tulostetun norttimainoksen viereen pieni messinkinen plaketti kiitokseksi työstä aatteen eteen.

Kopin vieressä on Putkosen työhuone. Kasettimankka soi pikkuisen liian lujalla. ”On elomme muistoja vain / On elomme haaveita”, laulaa takavuosien iskelmätähti Erkki Junkkarinen.

Tällä kertaa Putkonen vaikuttaa olevan tosissaan eläköitymisensä suhteen. Hän on 73-vuotias, liikkeiltään jo hidastunut, ei todellakaan mikään sporttivaari. Tämä on eläkeläinen Putkosen ensimmäinen kerta puoluetoimistolla, ja lokakuuta on käyty jo kymmenen päivää. Kaapitkin ovat tyhjät.

Äänestä
  • Ja kaikki kammarit kylmänä.....

    Äänestä

Liekö lepakotkaan hengissä ?

Äänestä
  • Niihin on kuulemma siirtynyt, kun kieli vielä pelaa ....

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niihin on kuulemma siirtynyt, kun kieli vielä pelaa ....

    Put put putkonen, lutkutteli orposen, purra palan puraisi,
    liian ison karvaisen, ennen käen kukuntaa, saattaa koittaa
    rytkönen.
    Persun perä parahtaa, kansa kun petosta kavahtaa.

    Äänestä

Hyvä, että hallitus on duunareiden asialla.

Äänestä
  • Juu, Juu, ja varmaan sinunkin asialla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikäli uskomme "työmies" Matti Putkosta, ja miksi emme uskoisi, ainakaan
silloin kun mies ei puhu lepakoista.

Ja koska niin on, voi vain ihmetellä kuinka tämä maan suurin työväenpuolue
lyö työmiestä kuin vierasta sikaa ja samalla antaa suurituloisille verohelpotuksia.

Puolue on viemässä asumistuet, työttömyysturvan, sosiaaliturvan ja tämän
varmistamiseksi lakko-oikeuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu