Otsikossa onkin suora lainaus erään oppilaan suusta. Kohdistettu erääseen koulunkäyntiohjaajaan. Samainen nuori ei puhu minustakaan kauniimmin ja osa pojista heittää minusta armeijavitsiä johtuen olemuksestani...
En ole oikein saanut tukea kollegoiltani enkä uutena opettajana osaa ratkaista tilannetta, kun en pidä poikaporukan arvaamattomuudesta. Olen herkkä ja empaattinen ihminen, minkä takia voin olla helposti kiusaamisen kohde. Opetan kuitenkin hyvin ja tunneillani on verrattain hyvä työrauha. Tyylini lähestyä oppilaita on yksilöllinen ja kunnioittava. Joudun hieman pitämään tiukkaa linjaa erityisesti silloin, kun on tulikokeet tai teemme jotakin vahvoilla hapoilla. Myös nämä häiriköt toimivat kokeellisissa kohtalaisesti, mutta heidän kaitseminen vie välillä liikaa huomiota muilta oppilailta ja ryhmä on iso. Olen nimittäin useimmiten ainoa aikuinen luokassa.
Pisa-tulokset heikentyvät, mutta toisaalta opettajia on turha aina syyllistää. Olemme siirtyneet asiakaspalvelijoiksi, joille vanhemmiltakin saatelee pyyntöjä ja toiveita lapsensa suhteen. Toivon hieman ymmärrystä ja yhteiskunnallista keskustelua siitä, että miksi tämä homma on niin sanotusti karannut käsistä. Kuulin ohimennen, että yksi oppilas haukkui kollegaani ärsyttäväksi rehtorille.
Yksi koulutusjärjestelmän vahvuuksia on ollut se, että nuoret oppivat tekemään yhteistyötä erilaisten aikuisten kanssa, mutta nykytrendi taitaakin olla "oikean tyypin" etsiminen.
Myös tunnollisten ja muita huomioivien tyttöjen uupuminen huolestuttaa. Yksi oppilaistani on kertonut, että ei opi tunneilla mitään. En itse opeta häntä, vaan annan ainoastaan tukiopetusta. Opettajien huomio menee kurin ylläpitämiseen ja psyykkeen suojaamiseen, minkä takia opetuksen laatu saattaa heikentyä.
Kiitos, jos jaksoit lukea tähän asti. Lopuksi haluan mainita, että pidän aineista, joita opetan ja suurin osa nuorista on mukavia ja osaavat keskustella asiallisesti aikuisille. Tästä kiitän vanhempia, jotka osaavat kasvattaa lapsiaan koulua varten. Toki osalla on jo lähtökohdat hankalammat...
"En ymmärrä, miten joku voi olla niin ruma"
Anonyymi-ap
1
220
Vastaukset
Ymmärrystä on vaikea opettaa, jos ei haluta ymmärtää.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?871893Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181186Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991165Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol801007- 94884
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs56779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51774Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv58735- 53694