IHMISSILMÄ ON TÄYDELLISTÄ SUUNNITTELUA

Anonyymi-ap

Silmän hienosäätö ”takaperin” on elintärkeää värien näkemiselle
Richard Dawkinsin kaltaiset evoluution kannattajat ovat vuosikausia väittäneet, että silmämme on asennettu ”nurin perin”. He väittävät, että älykäs suunnittelija ei tekisi niin, koska heidän käsityksensä mukaan aistisolujen edessä olevat hermot haittaavat valon kulkua niille.
Muutama vuosi sitten tutkijat kuitenkin osoittivat, että valo ei kulje hermoverkon läpi, vaan se kanavoidaan aistinsoluille Müllerin hermotukisolujen (gliasolujen) läpi.
Hermotukisolut toimivat kuituoptisen levyn tavoin ja terävöittävät kuvaa. Näin "verkkokalvo paljastuu optimaaliseksi rakenteeksi, joka on suunniteltu parantamaan kuvien terävyyttä.” Lisäksi hermotukisolut auttavat erottamaan toisistaan kolme pääväriä siten, että punainen ja vihreä valo kanavoidaan niiden kautta väriherkkiin tappisoluihin. Toisentyyppiset aistinsolut, sauvat, toimivat hyvin hämärässä, mutta ne havaitsevat huonommin vihreää ja erityisesti punaista valoa, joten Müllerin solut sirottavat niille sinistä valoa.
Punainen ja vihreä valo kanavoituvat solujen läpi, sininen puolestaan siroaa paljon enemmän. Suuri osa tästä uudesta tutkimuksesta on tehty Dr Erez Ribakin laboratoriossa Technionissa, Israelin teknologisessa instituutissa. Ribak on astrofyysikko, joka vaihtoi tähtien tutkimisen silmätutkimukseen. Hän on nyt osoittanut, että Müllerin solujen täytyy olla täsmälleen oikean korkuisia ja sopivalla tiheydellä, jotta ne suodattavat eri värit oikein. ”Verkkokalvo ei toimi tehokkaasti, jos se on liian paksu tai liian ohut.” Hän todisti tämän suuntaamalla erivärisiä valoja ihmisen ja marsun verkkokalvoille ja osoitti, kuinka valo ohjautuu. Ribak toteaa:
”Silmän verkkokalvo on optimoitu siten, että hermotukisolujen koko ja tiheys on oikea juuri niiden värien suhteen, joille silmä on herkkä (mikä jo itsessään on tarpeisiimme nähden juuri sopivasti viritetty). Tämä optimointi johtaa siihen, että päivällä värien näkeminen tehostuu ja hämärässä näkeminen kärsii hyvin vähän.”
Mark Hankins, Oxfordin yliopiston näköön liittyvän neurotieteen professori, osoitti vielä toisen syyn takaperin asentamiselle: ”loppuun kuluneiden solurakenteiden poistaminen ja valoherkkien molekyylien ravintohuollon järjestäminen”. Nämä huoltotoimet suorittaa aistinsolujen takana oleva solukerros, jota kutsutaan verkkokalvon pigmenttiepiteeliksi (RPE). Tämä on lisäsyy, miksi hermoverkko ei voi olla aistinsolujen ja RPE:n välissä. Luomiseen uskova silmälääkäri Dr George Marshall tosin osoitti tämän lehdessämme jo vuosia sitten.
Lopettakaa ateistit turhat horinat!

13

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jaa sulla on tänään tämmönen ilta.
      Tuleeko huomenna sitte taas sitä " lahkolaiset haukkuu toisia lahkolaisia".?

      • Anonyymi

        Mikä taas stressaa?


    • Anonyymi

      Tosi mielenkiintoinen kirjoitus. Nämä Jumalan mestariluomukset huvittavat minua siksi, että näiden valossa evoluutioon uskovat ovat naurettavia.

      • Anonyymi

        Todella naurettavia.
        Ei kannata uskoa ihmisteoriaa, se on 100 huuhaata!


    • Anonyymi

      Mikä taas stressaa?
      miikanaahum

      Avauksen kun teit?

      Eikö ne Runkku-Iltamat onnistunutkaan kun vieras ei hheheh herännyt

      • Anonyymi

        Runkku-Iltamat onnistunutkaan kun vieras ei hheheh herännyt


    • Anonyymi

      Todella naurettavia.
      Uskovaisten avaukset ,ja viestit

      Todella naurettavia.
      Ei kannata uskoa huuhaata! paitsi tuhoissaa kun Raamattu sodan aloittaa

      !

    • Anonyymi

      Runkku-Iltamat onnistunutkaan

    • Anonyymi

      Uhh aagh peräsilmä
      Silmän hienosäätö ”takaperin” on elint

    • Anonyymi

      Uhh aagh peräsilmä
      Silmän hienosäätö ”takaperin” on elintä vaille


      Yhteiskunta
      Uskonnot ja uskomukset
      Ateismi
      IHMISSILMÄ ON TÄYDELLISTÄ SUUNNITTELUA

      Anonyymi-ap
      2024-03-01 19:19:25
      Ilmoita
      Silmän hienosäätö ”takaperin” on elintärkeää värien näkemiselle
      Richard Dawkinsin kaltaiset evoluution kannattajat ovat vuosikausia väittäneet, että silmämme on asennettu ”nurin perin”. He väittävät, että älykäs suunnittelija ei tekisi niin, koska heidän käsityksensä mukaan aistisolujen edessä olevat hermot haittaavat valon kulkua niille.
      Muutama vuosi sitten tutkijat kuitenkin osoittivat, että valo ei kulje hermoverkon läpi, vaan se kanavoidaan aistinsoluille Müllerin hermotukisolujen (gliasolujen) läpi.
      Hermotukisolut toimivat kuituoptisen levyn tavoin ja terävöittävät kuvaa. Näin "verkkokalvo paljastuu optimaaliseksi rakenteeksi, joka on suunniteltu parantamaan kuvien terävyyttä.” Lisäksi hermotukisolut auttavat erottamaan toisistaan kolme pääväriä siten, että punainen ja vihreä valo kanavoidaan niiden kautta väriherkkiin tappisoluihin. Toisentyyppiset aistinsolut, sauvat, toimivat hyvin hämärässä, mutta ne havaitsevat huonommin vihreää ja erityisesti punaista valoa, joten Müllerin solut sirottavat niille sinistä valoa.
      Punainen ja vihreä valo kanavoituvat solujen läpi, sininen puolestaan siroaa paljon enemmän. Suuri osa tästä uudesta tutkimuksesta on tehty Dr Erez Ribakin laboratoriossa Technionissa, Israelin teknologisessa instituutissa. Ribak on astrofyysikko, joka vaihtoi tähtien tutkimisen silmätutkimukseen. Hän on nyt osoittanut, että Müllerin solujen täytyy olla täsmälleen oikean korkuisia ja sopivalla tiheydellä, jotta ne suodattavat eri värit oikein. ”Verkkokalvo ei toimi tehokkaasti, jos se on liian paksu tai liian ohut.” Hän todisti tämän suuntaamalla erivärisiä valoja ihmisen ja marsun verkkokalvoille ja osoitti, kuinka valo ohjautuu. Ribak toteaa:
      ”Silmän verkkokalvo on optimoitu siten, että hermotukisolujen koko ja tiheys on oikea juuri niiden värien suhteen, joille silmä on herkkä (mikä jo itsessään on tarpeisiimme nähden juuri sopivasti viritetty). Tämä optimointi johtaa siihen, että päivällä värien näkeminen tehostuu ja hämärässä näkeminen kärsii hyvin vähän.”
      Mark Hankins, Oxfordin yliopiston näköön liittyvän neurotieteen professori, osoitti vielä toisen syyn takaperin asentamiselle: ”loppuun kuluneiden solurakenteiden poistaminen ja valoherkkien molekyylien ravintohuollon järjestäminen”. Nämä huoltotoimet suorittaa aistinsolujen takana oleva solukerros, jota kutsutaan verkkokalvon pigmenttiepiteeliksi (RPE). Tämä on lisäsyy, miksi hermoverkko ei voi olla aistinsolujen ja RPE:n välissä. Luomiseen uskova silmälääkäri Dr George Marshall tosin osoitti tämän lehdessämme jo vuosia sitten.
      Lopettakaa ateistit turhat horinat!

      11

      <50


      Äänestä

      Kommentoi

      Jaa
      Vastaukset
      Vanhimmat
      Anonyymi (
      Kirjaudu
      /
      Rekisteröidy
      )
      5000
      Kirjoita kommentti...
      Lähetä
      Anonyymi
      2024-03-01 19:23:15
      UUSI
      jaa sulla on tänään tämmönen ilta.
      Tuleeko huomenna sitte taas sitä " lahkolaiset haukkuu toisia lahkolaisia".?

      Anonyymi
      2024-03-01 19:55:56
      UUSI
      Mikä taas stressaa?

      Anonyymi
      2024-03-01 20:06:47
      UUSI
      Tosi mielenkiintoinen kirjoitus. Nämä Jumalan mestariluomukset huvittavat minua siksi, että näiden valossa evoluutioon uskovat ovat naurettavia.

      Anonyymi
      2024-03-01 21:18:05
      UUSI
      Todella naurettavia.
      Ei kannata uskoa ihmisteoriaa, se on 100 huuhaata!

      Anonyymi
      2024-03-01 21:19:16
      UUSI
      Mikä taas stressaa?
      miikanaahum

      Avauksen kun teit?

      Eikö ne Runkku-Iltamat onnistunutkaan kun vieras ei hheheh herännyt

      Anonyymi
      2024-03-01 21:20:12
      UUSI
      Runkku-Iltamat onnistunutkaan kun vieras ei hheheh herännyt


      Anonyymi
      2024-03-01 21:19:58
      UUSI

      Todella naurettavia.
      Uskovaisten avaukset ,ja viestit

      Todella naurettavia.
      Ei kannata uskoa huuhaata! paitsi tuhoissaa kun Raamattu sodan aloittaa

      !


      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-03-01 21:20:18
      UUSI

      Runkku-Iltamat onnistunutkaan


      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-03-01 21:20:25
      UUSI

      Runkku-Iltamat o

    • Anonyymi

      Pöh!
      Ihmisen silmä on täysin kopio simpanssin ja gorillan silmästä.

      Johtopäätös: ihminen, simpanssi ja gorilla ovat kehtiineet yhteisestä kantamuodosta.

      Ihmisen silmä ei ole kaivannut juuri mitään evoluutiota, kun se on kehittynyt isojen ihmisapinoiden yhteisestä kantamuodosta. Simpanssi ja gorilla näkevät maailman aivan kuten mekin.

      • Jep, ja monet muut eläimet (mm. perhoset ja sirkkaäyriäiset) omaavat paljon paremman näkökyvyn ja kehittyneemmät silmät kuin ihminen.


      • Oudoksuva kirjoitti:

        Jep, ja monet muut eläimet (mm. perhoset ja sirkkaäyriäiset) omaavat paljon paremman näkökyvyn ja kehittyneemmät silmät kuin ihminen.

        Jep, ja kaikkien kaksikylkisten silmällä on yhteinen polveutuminen. Hiiren PAX6 voi käynnistää banaanikärpäsen silmän kehityksen. Hiiren ja ihmisen PAX6 ovat identtisiä.

        PAX6 protein function is highly conserved across bilaterian species. For instance, mouse PAX6 can trigger eye development in Drosophila melanogaster. Additionally, mouse and human PAX6 have identical amino acid sequences.

        https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      421
      3558
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      114
      2635
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      3
      2401
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      40
      2209
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      8
      2132
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      17
      1975
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1607
    8. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      75
      1549
    9. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      45
      1507
    10. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      53
      1390
    Aihe