Poikamme täyttää 3v syksyllä ja tänään oli taas vaikea päivä. Isä oli töissä ja minä lasten kanssa. Toinen poika on 10kk. Oltiin ulkona 2h päivällä ja kun sisälle piti lähteä vanhempi sai kauhean raivokohtauksen joka kesti puolisen tuntia. Huutaa, lyö, karjuu, paiskoo ovia... Sama toistui illalla kun piti laittaa hammasharja takaisin kaappiin. Ihme että pienempi sai nukahdettua huudon keskellä. Onko tämä normaalia? Lapset kummatkin aivan terveitä olleet eikä meillä vanhemmillakaan ole ollut mitään. Kai muidenkin lapset saavat joskus näitä kohtauksia vai ollaanko ainoita? Muutenkin tässä kyllä ajattelin itekseni ja tulin siihen lopputulokseen että pikkuinen saa kuulla itsekin liikaa huutoa vanhempien osalta. Ehkä joskus otettu liian kovakourasesti kiinni jos ei ole jotain uskonut. Tuntuu että poika on muutenkin aika villi. Ei usko ennenkuin huutaa tai ottaa kiinni. Kiinniottamisella tarkoitan syliin ottamista tai kädestä kiinni pitämistä. Varmaan kaikki tämäkin heijastuu pieneen, ja aina huudon jälkeen sitä katuu heti että taas piti huutaa. Tajuaa taas että toinen on pieni joka ei vielä ymmärrä laheskään kaikkea. Joka päivä tuntuu että oon tosi huono äiti, aina yrittää sitten siitä parantaa. Mies ei jaksa osallistua kotitöihin, joten minä hoidan kodin ja lapset, mies käy töissä ja n. kerran kuussa ryyppäämässä, joskus harvemminkin. Minä en oikeen ikinä pääse mihinkään. Sillä en huutamista puolustele, mutta kyllä miehenkin pitäisi jotenkin osallistua kodinhoitamiseen. Joskus jaksaa leikkiä lasten kanssa töiden jälkeen, mutta yleensä minä leikin. Yritän hoitaa asiat kuntoon joka kantilta, mutta en taida ihan yksinäni pystyä kaikkeen. Aiheen vierestä aloin nyt kyllä kirjoittamaan kun vauhtiin pääsin, mutta tuntuu hyvältä että johonkin saa purettua näitä tunteita.Oma parisuhde pitäisi saada täysin kuntoon että asiat paranisivat. Vaikeata on ollut meillä pari viikkoa nyt, välillä tuntuisi että ois helpointa ottaa lapset ja olla muualla vähän aikaa. Rakastan kyllä miestäni, tottakai myös lapsiakin, mutta jotain muutosta pakko tulla elämään. Tuntuu etten ikinä saa päättää mistään vaan mies. Ikinä en ole isoja hankintoja päättänyt vaan aina hän. Muutama kaveri onneksi löytyy keiden kanssa puhua asioista, mutta liian harvoin nähdään. Pakko alkaa liikkua enemmän kodinulkopuolella ennenkuin pää hajoaa. Paha päivä taas, eilen oli itkupäivä... En oikeen enää tiiä mitä haluun...Paras lähteä nukkumaan että saa ajatukset taas järjestykseen.
Raivokohtaukset
pienellä
65194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoituksessasi oli paljon samaa millaista mulla oli 10 vuotta sitten,muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.Meillä poika sai myös raivareita tuon ikäisenä ja jo vähän aiemminkin,mieleen on painunut mm.3-vuotis neuvola,josta jouduimme lähtemään kesken pois ja tulemaan uudestaan parin kuukauden kuluttua.Noihin aikoihin minäkin ihmettelin onko lapsen käytös ihan normaalia,välillä olin jopa sitä mieltä että,hänellä täytyy olla jotain "vikaa päässä",mulle kuitenkin sanottiin hänellä olevan vain tavallista rajumpi uhma.Mutta kun tuntui että sitä uhmaa kesti vuosia ja lapsi sai raivarin joka päivä,oli syytä tai ei.Lopulta erosimme mieheni kanssa,syy ei ollut kuitenkaan lapsen käytös,mutta erottuamme raivarit pahenivat,eikä niihin auttanut mikään,hän sai niitä päivittäin.Lopulta päädyimme siihen että lapsi muuttaa isälleen joksikin aikaa,koska olin jo siinä pisteessä etten enää jaksanut kuin itkeä raivarin tullessa,ajattelin pian itse olevani jossain "hullujenhuoneella"tai tekeväni lapselle jotain(en varmasti olisi kuitenkaan tehnyt,mutta henkisesti olin aivan lopussa).Lapsi ei saanut isälleen niin kovia raivareita kuin minun kanssa ollessa,olinhan se joka oli lapsen kanssa päivät pitkät kun isä taas oli töissä.Mulle selitettiin sekin asia joskus että,miksi lapsi juuri mulle oli aivan kamala,no,mähän olin se "läheisin"ja turvallisin ihminen jolle uskaltaa kiukutella vapaasti ilman että,lapsen tarvi pelätä mun rakkauden loppumista yms.Tänä päivänä lapsi on 12v ja kovapäinen on ollut aina,yhteenottoja on ollut aina jos ei saa tahtoonsa läpi,itsepäinen kuin mikä!Kaksi muuta lastani taas ovat hyvinkin "helppoja"(onneksi!),kyllä tämä meidän "raivopää"nuorempana pilasi muun perheen lomat,juhlat yms.huh huh,kun mietinkin niitä rajumpia aikojaa..mutta silti,en päivääkään vaihtaisi pois!Tässä vuosien varrella muiden ihmisten kans juteltua on selkeytynyt asia joka selittää paljon eli,lapsi on vain sen luonteinen(horoskoopiltaankin muuten härkä)ja joku joskus lohduttelikin että,sitten aikuisena on hyväkin asia kun on kovapäinen ja kunnianhimoinen,eikä periksi anna..tiedä sitten,siihen on vielä aikaa ja vielä on monet yhteenotot edessää kun murkkuikää pukkaa,APUA!Jälkikäteen oon miettinyt myös sellaista seikkaa että,kahta muuta lastani paljon sukulaiset ottivat esim.yökylään ja oli pljon muita aikuisia ympärillä mutta,tätä lasta ei ottanut kukaan esim.hoitoon ekan kerran kuin vasta 3vuotiaana(mistä lie johtuikin..),eli lapsi oli kokoajan vain mun kanssa kotona,sekin varmasti jotenkin vaikutti..Yritä jaksaa jotenkin ja hae ulkopuolista apua,jos mieheltäsi et apua saa.Mukavaa kesää kuitenkin toivon teille!
Miten olette käyttäytyneet kun lapsi saa raivokohtauksia? Leikittekö lapsen kanssa, saako hän huomiota? Osoitetaanko hänelle hellyyttä tarpeeksi?
jollain lailla tuntuu tutulta.
Kaikilla lapsilla on uhmaikä jossain vaiheessa, tai itse asiassa niitä on tasasen välein.
Toiset lapset reagoivat vahvemmin.
Sun täytyy puhua miehesi kanssa asiasta.
Täytyy hänenkin alkaa ottamaan vastuu, edes vähän.
Saatko hoitoapua keneltäkään?
Oletko ajatellut jos laittaisit vanhemman lapsen tarhaan vaikkapa puolipäiväläiseksi?
Saisi energiaansa purkaa siellä ja on kavereita :)
Luulen, että uhman lisänä on mustasukkaisuus, kun on sen verran pieni nuorimmainen.
Katsoo, että se saa huomiota enemmän, kun pidetään sylissä (hänen mielestään enemmän) ja onhan se selvää, että vähemmällehän siinä tahtoo huomio jäädä isommalta.
Sen takia olisi hyvä jos isäkin olisi lasten kanssa vaikka siten, että vuorottelette jolloin toinen on toisen kanssa ja koittaisitte keksiä mukavaa tekemistä tälle isommalle.
Nyt kun kesä on, niin menet vaikka sinä pyöräretkelle pojan kanssa, otatte eväät matkaan joiden tekoon lapsi saa osallistua.
Oisko teillä päin 4H kerhoja jossa kävisi katsomassa eläimiä? Tai voihan sitä käydä katselemassa eläin kaupassakin :)
Jos mummula on kaukana niin toinen vanhemmista voisi mennä kaksistaan pojan kanssa yökylään, jos ei sitten onnistu että menee ilman vanhemppaa.
Aktiviteettiä 3vuotias kaipaa ja samanikäisten seuraa.
Oletteko käyttäneet vielä uimahallissa?
Se ois varmasti jänne reissu pojalle :)
Samalla saisit sinäkin viettää hieman erillaista päivää vaikka pinnistelyä varmaan tarvitaan, että jaksaa touhuta pojan kanssa.
Villi lapsi tarvitsee tekemistä.
Ja tarvitseehan sinun saada olla yksistäänkin vaikka käydä kaverilla kylässä tai kaupungilla.
Zemppiä koita jaksaa!
PS. Jos tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä niin juttele neuvolassa, osaavat jotain ehdotta mistä sais apua.
Meillä myös pojalla oli nuita raivokohtauksia 2-3 vuotiaana. Huuto kesti pahimmillaan puolitoista tuntia, eikä sille sellasta näkyvää syytä ollut. Siinä sitten pidettiin sykyssä tai istuttiin vaan vieressä ja odotettiin koska helpottaa. Kannattaa vaan pysyä tyynenä!
Sit huomasin että todellakin kannattaa antaa sitä huomiota sillon kun lapsella se hyvä hetki ja mennä touhuaan sen kanssa joskus vaikkei lapsi sitä pyydä. Tällöin just lapsi huomaa et huomioo saa muutenkin kun huutamalla.
Ja mitäänhän ei periks anneta tai suunnitelmia muuteta huutokohtauksen takia!
On varmaan rankaa jos mies ei osallistu, kannattaa todellakin istuttaa mies pöytään ja puhua suu puhtaaksi ja jos ei tehoa niin mieti oisko todella parempi ilman häntä?
Ja ota vaikka väkisin oma vapaa hetkesi, painut ovesta ulos kun mies tulee töistä!
Voimia sinulle:)
Pakettiratkaisuna meillä tehtiin se, että otan lapsen mukaan kotitöihin niin paljon kun pystyn tai ukon on pakko hoitaa lasta kun teen kotihommia.
Meillä tyttö on vajaa kolme ja:
- huuhtelee astiat kun tiskaan
- tulee mukaan ulos kun vien roskia
- Hänellä on oma "leikki-imuri" jolla imuroi kun minäkin.
- Hänellä on oma siivous-setti jolla auttaa luuttuamaan lattiat
- Hänellä on aina oma rätti kun pyyhitään pölyjä (ja tytöstä on oikeasti apua =))
- Hän saa pestä vessa lavuaarin
- Hän antaa minulle pyykkiä kun niitä laitetaan narulle
- Hän saa viedä omat, kuivat, käärityt vaatteet kaappiinsa
jne.
Ei ole tinttailua ja tyttö nauttii kun saa tehdä "isojen" tyttöjen kotiaskareita.
Meillä tytöt 2ja 3.
olemmat hyvässä päiväkodissa. Vanhenpi terrorosoi koko perhettä näillä raivokohtauksilla. Pahimmillaan saattaa huutaa 2 tuntia repien räkää suustaan ja näyttäen muutenkin vähemmän tervejärkiseltä.syy huutoon voi olla väärä väri housuissa, väärä muki tai siskon leikkimä lelu jonka hän haluaisi.
Aluksi hyssyttelin ja pidin sylissä, mut huutokohtaukset tuli vaan useammin. Nykyisin saa mennä omaan huoneeseen karjumaan ja kun ääni muuttuu nyyhkytykseksi meen ottamaan tytön syliin ja selvitetään asia puhumalla. Viime aikoina kohtaukset on selkeästi vähentyneet.
mitä mieheen tulee, niin minä olen hänen mielestä lapset pilannut ja olen täys pelle ja muutenkin epäkelpo äiti. Pääsääntöisesti hoidan lapset yksin, koska mies on paljon poissa työn takia.
Toivon sulle voimia, et oo yksin näiden asioiden kanssa.
Aurinkoista kesää