Asiaa puhuu Facebookissa
Suomen löperö rangaistuskäytäntö petti taas yhden viattoman rikoksen uhrin. Menemättä tapauksen karmiviin yksityiskohtiin, 4-vuotiaan lapsen hengiltä kiduttanut pariskunta selvisi teostaan reilun kolmen ja seitsemän vuoden vankeustuomioilla. Istunevat vain puolet ajasta, koevapauksista ja lomista nyt puhumattakaan. Toistan, nämä kaksi kiduttivat 4-vuotiaan hengiltä. Vahinko, tappo, murha, ihan sama, mielestäni kummankaan syyllisistä ei tulisi enää koskaan kävellä vapaana.
Oikeusoppineiden kommentit "varsin ankarista rangaistuksista" alleviivaavat ongelmaa, sillä he peilaavat tuomioita rikosnimikkeisiin. Suomeksi sanottuna: Ongelma ei ole tällä kertaa tuomioistuimessa, vaan lainsäädännössä. Näin lainsäätäjänä kannan vastuuta ja huonoa omaatuntoa siitä, ettemme ole kyenneet suojelemaan viatonta lasta näiden kahden ihmishirviön mielivallalta. Ja tietysti siitä, että pahimman tapahduttua uhri ei ole saanut edes oikeutta aidosti tuntuvan rangaistuksen muodossa.
Lastensuojelun tukeminen, työ sosiaalisten ongelmien ehkäisijänä, uhrin alaikäisyys koventamisperusteena, elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen, keinot ja vaikutukset ovat lopulta monisyiset. Mutta oli miten oli, asiaa tullaan selvittämään hallituspuolueiden kesken. Yksikään puolustuskyvytön lapsi ei saa enää jäädä ihmishirviöiden kynsiin. #Terestroika

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän persunatsit halua edes kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja noudattaa kuinka sitten Suomen lakeja ???
"persunatsit" Oikeesti nyt jotain rajaa tuohon antipersuiluun!
Eikö nuo vasujen mielestä suomen lakeja tarvi noudattaa, miksi vasut nuo armahtaa ?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f688370a-224e-4184-b942-ea1ece91f970
Tuo on vasuterroristi, onko jo vapaana turun torilla ?
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/2973588
Ihan asiaa, mutta Tere on kokoomuslainen porvari, ei PS:n jäsen.
Vaikkakin välillä tuntuu että Tere viihtyisi paremmin persuissa kuin woke kokkareissa.