Julkisuuteen julkaistu luulo, siitä, että pääministeri Orpon neuvottelukutsu on ansa, kertoo Leninin propagandaoppaan kolmannen aukeaman vasemmalla laidalla olevan kertautuvat valheen prosessin toisesta vaiheesta. Esitetään epäily. Se muutetaan väitteeksi, väite kerrotaan uskottavaksi ja sitten luodaan riittävästi perusteita loppuväittämälle, että se on totta.
Kas näin se menee ja pian kuulemmekin Yleltä ja luemme Demokraatista sen miten SAK:n neuvottelijat kohtasivat ansan. Joo, tosiaan kohdataan Orpon pöydässä mitä tahansa, SDP/SAK on tätä tietä kulkeva, aivan niin kuin Setä Lenin opastaa. Samalla Teollisuusliitto kertookin sitten jo pian viiden vuorokauden lakosta.
Noin paha on punatauti, joka ei parane ja valheet kasvavat yhä suuremmiksi.
Kuvitelkaa sitä, miten rumaksi voi opposition toiminta eksyä demokratialle tyypillisestä oppositiopolitiikan tekemisestä.
Kova on maailma maantierosvollekin, kun hän kertoo epäilevänsä, että hänet ryöstetään.
SAK, harhainen epäluuloisuus on pahan punataudin oire
9
167
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän diktaattori orpo sano vain mitä uusia heikennyksiä tulee . Venäjän mallin haluu Suomeen , ettei ikinä olisi lakkoja eikä ay liikettä . Valtion ja olinarkkien orjia Suomen kansan haluaa .
- Anonyymi
Orpo ei ole diktaattori, sillä hän on vain juoksupoika, joka tekee ja sanoo mitä hänen vaalirahoittajansa haluavat.
- Anonyymi
Sieltähän sitä tulee propagandan parhainta kieltä. Pääministeri on diktaattori. Yrittäjä äon oligarkki. Palkansaaja on orja.
Meidän kaikkien kannattaa paneutua tuohon pahan sanakirjaan. Sillä on kusetettu läntisen maailman palkansaajia jo vuosisadan ajan - ja tullaan kusettamaan ellei herkistytä kansakunnan laajuisesti ongelmaan, jonka valehteleva riidankylväminen aiheuttaa.
Yllä esitetty punatauti taudinkuvineen on oikeaan osunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo ei ole diktaattori, sillä hän on vain juoksupoika, joka tekee ja sanoo mitä hänen vaalirahoittajansa haluavat.
No eikö SAK vaadi rahoituskohteeltaan SDP:ltä mitään? Yritätkö väittää että ei vaadi.
Vielä pahempaa: no mitä SDP vaatii vastineeksi toimistaan ulkoparlamentaariselta SAK:lta. No me tiedämme jo sen, lakkoja, mielenosoituksia ja yleistä tavallisten ihmisten päivittäisen elämän hankaloittamista.
Mieti ketä äänestät vaaleissa. Tunnet vanhaksi käyneen sanonnan "kepu pettää aina". Uusi totuus on että "demari pettää vielä useammin ja sinutkin".
- Anonyymi
Anonyymi-ap kirjoittaa omista harhaisista kuvitelmistaan. Onkohan hänen psykiatrinsa käskenyt tekemään niin?
- Anonyymi
On varmaan harvinaisen hyvin päivän politiikasta ajan tasalla ja viisas tuo psykiatri.
Neuvoo varmaan muitakin niin, että demareitten kannatus painuu alemmaksi kuin presidentinvaaleissa.
Ei hyvältä näytä psykiatrinkaan silmissä tuo SDP:n hölmöily.
- Anonyymi
SAK pelaa kovaa valehtelupeliä. Haluaa olla siinä voittaja. Tyhmiin valheet uppoavat helpommin. Sitä porukkaa varten on yksi puolue. SDP.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍒 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1522545Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131101Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849