Lainaus Marin kirjoituksesta Hesarissa:
//////////////
Myös avioliittoon vihkimisestä tullaan keskustelemaan kirkolliskokouksessa. Suurin osa kirkon jäsenistä kannattaa kirkollisen vihkimisen avaamista samaa sukupuolta oleville pareille, ja asiaa on perusteltu hartaasti. Tiukan määräenemmistösäädöksen vuoksi kirkolliskokous ei ole kuitenkaan kyennyt tekemään virallista päätöstä asiasta.
KIRKON uudistumiseen liittyy kovia odotuksia, mutta suuria muutoksia tuskin tapahtuu ennen kuin vaalitapaa ja määräenemmistösäädöstä muutetaan. Kirkko on itse rakentanut itselleen säädöksen, jossa vähemmistö voi pitää enemmistöä hallinnassa. Kirkolliskokous ei pysty toteuttamaan omaa tehtäväänsä, johtamaan kirkkoa eikä tukemaan seurakuntia odotetulla tavalla.
//////////////
Ei sanaakaan Raamatun todistuksista tai Jumalan sanasta. Kirkon uudistumista ihmisten korvasyyhyn mukaan.
Erikoista miten paholaisen asiahenkilöksi Marikin on siirtynyt..entinen vl ?
Ville Ranta pilapiirtäjä on eturintamassa (elää Rebekka Naatuksen -entisen vl:n kanssa) pilkkaamassa perinteisen apostolisen Raamatun linjan mukaisia vastaan.
Muun muassa Piispa Seppo Häkkistä pilkkaavia pilakuvia useita.
Meneekö vl-liikkeestä lähteneet monet täysin päinvastaiseen rintamaan ?
Mari Leppänen ajaa vimmalla samaa sukupuolta olevien vihkimystä kirkkoon
6
249
Vastaukset
- Anonyymi
Minä lienen myös tällainen " paholaisen asiahenkilö?"
Olen yli 40 vuotta sitten ollut vl-uskovainen muutaman vuoden ajan. Kylläkin vl- kodin kasvatti ja lapsuuteni seuratuvissa viettänyt.
En vain sopinut siihen vl- kulttuuriin vaikka tosissani yritin.
Uskovainen olen kuitenkin vieläkin, vaikka vl- käsitykset omaksuneena en itsekään uskovaisena aina itseäni osaa pitää.
Eikä entisellä vl- uskovaisella saane olla edes Jumalaa?
Minä olen ottanut erittäin raskaasti yhden " oikein" uskovaisen mielipiteen, hän kun sanoi minun olevan kristittyjen vainoaja.
Vanhoillislestadiolaisuudesta kun ei saa puhua julkisesti mitään.
En käy kirkossa, etten häpäise oikeita uskovaisia, enkä vuosikymmeniin ole uskaltautunut ehtoolliselle.
Virtuaalikirkonmenoja seuraan ja vl- seurojakin saatan radiosta kuunnella. Seurapuheet ovat kyllä nykyään samanlaisia, varovaisia ja samoista Raamatun teksteistä viikosta toiseen.
Vähän surettaa se, ettei ihanaa lapsenlastani ole kastettu kun vanhempansa joutuivat eroamaan kirkosta kun lesbopareja ei kirkko suvaitse. Onkohan kirkko huomioinut sen, että yhä useammalle sateenkaariparille syntyy myös lapsia?
Avioliittoon kyllä menivät maistraatissa. - Anonyymi
Mari on myös islamin asianainen kirkossa.
- Anonyymi
se on myös kieli
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18301207
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😍 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 803389
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001992Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251901Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271558Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661405Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881395- 521109
- 971048
- 55854
- 59840