Hallituksen ja eduskunnan on suostuttava kaikkiin SAK:n vaatimuksiin ja toiveisiin.
Ne pitää toteuttaa välittömästi ja täydellisesti.
Eduskunta tulee hajottaa ja äänestää uusi. Ehdokkaiden pitää olla SAK:n hyväksymiä
Ne pitää toteuttaa välittömästi ja täydellisesti.
Eduskunta tulee hajottaa ja äänestää uusi. Ehdokkaiden pitää olla SAK:n hyväksymiä
Vastaukset 13
Vanhimmat
SAK tavoittelee 4 päiväistä työviikkoa ja 60 vuotiaille lyhennettyä eli 3 päiväistä niin, että muut työssä olevat maksavat 60 vuotiaille omasta palkastaan puuttuvat 2 päivää.
Se on hienoa
Ehdottomasti pitää suostua siihen.
raha tulee työllisyysrahastosta eli se kerätään työttömyysvakuutusmaksuista, joten kaikki saa lisää rahaa.
Siitä voisi oikeastaan maksaa kaikki palkat niin, että töihin mennään vain niinä päivinä, kun on hyvää ruokaa ja juomaa sekä yrityksen maksamaa ohjelmaa.
Toi lopettaisi työttömyyden, kun kaikki saisi kolme tonnia kuussa. Voisi olla kahdessa työpaikassa eikä sitten kävisi kummassakaan.
Yritystuki in myös sosiaalietuutta rikkaille
Kansa maksaa sen yksinkertaisesti vaan
Mitä hyvää koskan kokomus on saanut aikaiseksi kansalleen
Katsomalla mtv3 pissis uutisia sekoittaa kaiken
Äänestä sak sdp ja yleislakoa
Montako työpaikkaa jäisi jäljelle nelipäiväisen työviikon jälkeen.
Joillain aloilla työpaikat lisääntyisivät, kuten esimerkiksi hoitoalalla. Tosin työllisyys ei kasvaisi koska alalla on jo paljon avoimia paikkoja.
Ei ole luultavaa, että yksikään kouluttautuisi uudelleen koska silloin voisi joutua töihin.
Muilla aloilla työnteko loppusi kuin seinään. Tosin silläkään ei olisi mitään väliä koska ansiosidonnaista saisi loppuelämän.
SAK on pyytänyt Venäjältä apua.
Lindmanille on varattu oma työhuone Kremlistä.
Kansa on valinnut hallituksen.
Jos hallitus (epätodennäköistä) hajoaisi ja tulisi uudet vaalit. Tulos olisi sama, paitsi sdp saisi paljon vähemmän ääniä koska Marin otti hatkat.
Kun näitä kommentteja lukee, näkee ettei osa edes tiedä mikä on poliittinen lakko!
Täällä meltyoavat asioista jotka kuuluvat työnantajaosapuolelle ja työntekijäosapuolelle.
Tuollainen SAK saa näköjää viedä porukkaa kuin pässiä narussa.
Luuletteko, että raha kasvaa puussa? Vai mistä ne sosiaalietuudet teilke temmotaan? Lainataanko naapurista ja lahjoitetaan toiselle naapurille. Niinhän Suomi tähänkin saakka on toiminut.
Valtio maksaa ne. Mäkynen sanoi, että velkaa voi ottaa rajattomasti eikä niitä koskaan tarvitse maksaa.
Ei demaripäällikkö valehtele.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
💋 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞