Hallitus on pääministeri Petteri Orpon johdolla ajanut radikaaleja muutoksia, joiden tarkoituksena heikentää merkittävästi työehtoja ja työelämän yleiskuvaa.
Petteri Orpon hallitus on juopunut omasta itsevarmasta tärkeydestään sekä tavoitteestaan karsia työntekijöiden oikeuksia. Hallitus on pääministeriä myöten niin humalassa, että hallituksen ottamat harha-askeleet vaarantavat jo yleistä perustuslaillista turvallisuutta Suomessa.
Pari päivää sitten Orpon hallituksen valtiovarainministeri Riikka Purra jatkoi likaista peliä (Scripta-viestit) ja esiintyi julkisuudessa teräviä saksia heiluttaen. Purra yritti sittenmin selitellä ja keventää lannistunutta tunnelmaa väittämällä, että kyse oli vain innokkaan leikkaajan saksista.
Suomalaiset ymmärtävät kuitenkin hyvin, mistä todellisuudessa on kyse Petteri Orpon hallituksen antamassa kuvaviestissä. Hallitus haluaa kastroida kansan ja viedä kaiken tärkeimmän: perustuslailliset oikeudet.
Työministeri Arto Satonen kertoi ke 6.3.2024 iltauutisissa täysin saman viestin: syy lakkoihin ei ole hallituksen halu heikentää työehtoja. Syy lakkoihin on lakiin kirjattu lakko-oikeus, joka täytyy poistaa keinoja kaihtamatta:
https://areena.yle.fi/1-66528341?seek=274
Kun koira villintyy liikaa, se kytketään hihnaan. Kaikkien suomalaisten sukupuoleen, ihonväriin ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta on korkea aika tehdä oikea päätös juuri nyt:
haluaako se elää jatkossa eunukkina vai pitääkö hallitus kytkeä hihnaan?!

Vastaukset 17
Vanhimmat
Oletan kyllä että Sotasen joukko tuho yritys
vie siltä vielä jalat alta.
Tulee kylmää kyytiä työntekijöille, irtisanomislappuja tullaan jakamaan.
V. 1905 yleislakon aikana punikit valitsivat Helsingin Rautatientorilla pidetyssä kokouksessa 4.11.1905 maalle uuden punaisen 24 jäsenisen hallituksen. Ollaanko menossa samaan suuntaan ?
V. 1917 yleislakko johti seuraavana vuotena veriseen sisällissotaan. Että, näin Suomessa joskus.
Satosta tyhmempää työministeriä ei ole ollut vielä koskaan ennen.
Hallitus alas!!!
VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!VIDEOS alas!!! KETÄÄN EI KIINNOSTA S-PANKIB 6SEK VIDEOS alas!!! alas!!! alas!!! alas!!!A alas!!!
Who Let The Dogs Out?
https://www.youtube.com/watch?v=ojULkWEUsPs
Suomi on luisumassa kohti diktatuuria. Se täytyy estää.
Pari kuukautta vielä. Sen jälkeen on jo lisää lakeja voimassa, jotka estävät Suomen liukumista Ay diktatuuriin.
Ay liikkeellä on ollut vahva asema aina mutta nyt on syntymässä paha tilanne, jos Ay liike kaappaa vallan eduskunnalta.
Tsemppiä hallitus, soittakaa jaksaa. Suomi pitää saada kuntoon, muuten ollaan Kreikan kavereita.
Kysymys ei ole siitä, kaatuuko nykyinen hallitus, vaan milloin se kaatuu. Ihmisten kannattaa muistaa, ketä ei pidä äänestää seuraavissa ennenaikaisissa vaaleissa. Kokoomus ja persut vetovastuussa on äärimmäisen huono yhdistelmä kaikkien kannalta. Se on nyt nähty.
Tämä on oikea asenne, niinkauan kun hallitus on vallassa, Eloranta ja Ay johto ei voi ottaa valtaa kokonaan käsiinsä.
Uuden hallituksen Suomi saa sitten uusissa vaaleissa.
Jos polttoaine loppuu pumpuilta lakon takia, en pääse henkilökohtaisen avustajan työhöni 60 km päähän. Maksaako työnantaja taksin? Saanko potkut? Se ei ole vaihtoehto, että liikuntakyvytön ihminen jätettäisiin yksin kahdeksi viikoksi! Missä on lakkokiihkoilijoiden sydän? Toivon, että lakkoilijat irtisanotaan. Olen samaa mieltä, että tämä hallinto ei ole sen parempi kui edellinenkään, mutta ei maan pysäyttämisellä asiaa auteta!
Rauhoitu, kukaan ei saa potkuja lakon aikana.
Ay väkeä naurattaa kun saa lakkoilla.
Eduskunta äänestää tänään työministeri Arto Satosen (kok.) luottamuksesta. Satonen on eduskunnan edessä antanut valheellista tietoa ja toistanut useasti vääriä väitteitä tarkoituksenaan johdattaa harhaan.
Putinin rakkikoirat eli persut ja kokoomus on ajettava siperiaan.
Mistä ihmeestä maaseudulta ovat löytäneet tuollaisen köntyksen työministeriksi? Urpo Leppänen oli paljon fiksumpi, hankki jopa kuubalaisen naisen itselleen.