Milloin poliisi tutkii sähkökartelli rikokset?

Sähkön hinnan nosto oli kartellien keskeinen sopimus ja se on tullut kuluttajille ja yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Näyttää myös siltä, että korruptio on ollut hallituksessa asti, sillä ennemmin kuin haluaisivat kartellitoiminnan tutkittavaksi, he avasivat kartelleille hanan verokirstuun.

Yhtenäinen hintojennosto oli kartellien välinen sopimus.
Se on kiellettyä laissa ja poliisin pitää asia tutkia.
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poliisi tee työsi!

Äänestä

Poliisi aloittaa lain mukaan esitutkinnan, kun on syytä epäillä rikosta. Punikkien oikeusvaltioperiaate tarkoittaa poliisin näkökulmasta sitä, että sen joka jotain väittää
täytyy myös väitteensä todistaa. Maailmaan kyllä väitteitä mahtuu.

Äänestä

Jokainen tietää, ettei sähkön hinnoittelun kilpailu onnistu reilulla tavalla niin kauan kuin jokaiselta sähköyhtiöltä ei tule omia siirtopiuhoja suoraan jokaiselle markkina-alueen asiakkaalle. Tämä keinotekoinen kilpailujärjestelmä, jossa yritetään kompensoida sitä faktaa että jokainen asiakas on vain yhden sähköyhtiön siirtoverkossa kiinni, perustuu yhtiöiden väliseen sopimiseen ja on siten jo perusolemukseltaan kartelli. Sallittua rikollisuutta.

Äänestä

Kun aikaa löytyy
Sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähkön hinnan nosto oli kartellien keskeinen sopimus ja se on tullut kuluttajille ja yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Näyttää myös siltä, että korruptio on ollut hallituksessa asti, sillä ennemmin kuin haluaisivat kartellitoiminnan tutkittavaksi, he avasivat kartelleille hanan verokirstuun.

Yhtenäinen hintojennosto oli kartellien välinen sopimus.
Se on kiellettyä laissa ja poliisin pitää asia tutkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu