Viimeisen parin vuoden aikana hiuksia on yllättäen lähtenyt hirveä määrä niin että päälaella näkyy iho läpi koska tukkaa on hyvin vähän.
Jos sama meno jatkuu olen parin vuoden kuluttua kalju ainakin päälaelta.
Ei liene mitään tehtävissä mutta kiinnostaisi tietää mikä voisi olla syynä tuollaiseen muutaman vuoden kehityskulkuun.
Yllättävä hiuksien harventuminen
8
336
Vastaukset
- Anonyymi
Ikä, sukupuoli ja vaikka sukualttius kilpirauhashäiriöihin olisi voinut auttaa saamaan parempia vastauksia. Muuten perusveikkaan pälvikaljun alkamista, ja sitähän näkyy nuorillakin miehillä, myös naisillakin.
- Anonyymi
Syy on miesten hiusten lähdössä miehisessä hormoonissa joka on DHT joka estää hiusten kasvua ja tekee ensin hiukset ohuiksi ja lopulta loppuu hiusten kasvaminen kokonaan
Se vaikuttaa että hius säkit eivät kasvata Hiusta enää
Monelta alkaa 20 viotiaana jo toisilla myöhemmin
Naisten hiusten lähtöön on muita syitä usein lääkitys- Anonyymi
Hius säkit on hiussäkit, mutta mitkä ihmeen hiussäkit?
- Anonyymi
Perinnöllinen hiustenlähtö on kaikkein yleisin syy, sekä miehillä että naisilla. Se voi edetä hitaasti vuosien kuluessa mutta joillain esim. minulla vajaassa vuodessa hiukset harvenivat reippaasti ja päänahka alkoi vilkkua. Tähän paras ja toimivin hoito on Rogaine apteekista. Sen avulla olen saanut kasvatettua aika hyvin hiuksia takaisin, olen siis kolmekymppinen nainen.
- Anonyymi
Hiuksia voi myös lähteä, jos on alhainen ferritiini eli varastorauta.
Verikokeella saa selvyyden jos näin on.- Anonyymi
On täytynyt raudat hävitä kerralla kaikki jos yllättäen tulee hiusten lähtöä. Ei se yleensä muutamassa kuukaudessakaan edes tapahdu vaan siihen menee aina useanpia vuosia ebbńnen kuin huomaa mitään.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
💋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18305306
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826