Onko mieheni homo

Vaimoke

Meillä on silloin tällöin ollut ns.kolmas pyörä mukana.(mies) Viime viikonloppuna myös. Yhtäkkiä mieheni alkoi ottaa suihin tältä toiselta mieheltä, jatkoi sitä aikansa ja sitten jatkoi käsin niin kauan, että mies sai orgasmin. Olin hyvin hämmästynyt. Hän selitti sitten, että kun oli niin kiihottunut niin teki näin. Onko tämä heteromiehen normaalia käytöstä. Voiko ns. normaali mies voimakkaan kiihottumisen seurauksena ryhtyä tyydyttämään toista meistä tällä tavalla. Itse en huomannut, että hän olisi ollut mitenkään erityisen kiihottunut. Meillä on ollut ryhmäseksiä jo vuosien ajan silloin tällöin, mutta ei koskaan mitään miesten välisiä juttuja ole tapahtunut. Vai onko se jokin osoitus jo jostain bi-hengestä kun mies haluaa ryhmäseksiä siten, että mukana on kolmantena mies. Minä en välitä näistä jutuista itse, mutta olen suostunut niihin miehen toivomuksesta. Olenkohan naimisissa homon kanssa.

39

10225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fsdfsdfasdf

      No voi helvetti sentään, olet mukana kaikenlaisissa ryhmäseksihommissa ja sitten sinusta on kamalaa, jos nyt mies vähän kullia imee. Itse en ainakaan suostuisi edes mihinkään ryhmäseksittelyihin jos siinä olisi jotain rajoituksia sen suhteen, kuka saa imeä/nuolla/panna ketäkin. Onko nyt jotenkin outoa, jos mies kiihottuu kyrpä pystyssä touhuavasta miehestäkin. Itse taidat olla superhetero. Itse ainakin panen mielelläni niin naisten suut, pillut ja perseet kuin miesten suut ja perseetkin.

      • Vaimoke

        Hyvää päivän jatkoa vaan sinullekin.

      • asdfghjklöä

        Olet vakavasti sairas.

    • mister

      Miehesi on ehkä hetero en tiedä??
      TÄMÄ SINULLE VASTAAJA ON KUITENKIN PARANTUMATTOMATTOMASTI SAIRAS SIKA,ekä ymmärrä tosiasioista mitää. Minä olen myös harrastanut vähän ryhmää ja nauttinut paljon, mutta en koskaan niin paljon että ottaisin toisen miehen munan suuhun tai käteen.

    • ryhmässä

      ja sitten ihmettelet siinä muiden touhuja! Haloo halpa nainen!

      • Ossi

        pitää paikkansa. Pelkkä kimppahuora.

    • Vaimoke

      Noita vastauksia lukiessa tuli kyllä selväksi millaisena ihmisenä minua pidätte. Ainut täysjärkinen täällä näyttää olevan mister, ainoastaan hän kommentoi asia josta kirjoitin. Muut taisivat eksyä asian viereen. Mitähän minun pitäisi teistä muista ajatella?

      • mister

        älä välitä noista

        voitas meilailla, jos sopii

      • Mr X

        olleesi mukana kolmikon sekstailussa. Me tavalliset ihmiset emme siis pidä sinua normaalina naisena vaan kimppahuorana.

        Vaikea ymmärtää?

      • Vaimoke
        Mr X kirjoitti:

        olleesi mukana kolmikon sekstailussa. Me tavalliset ihmiset emme siis pidä sinua normaalina naisena vaan kimppahuorana.

        Vaikea ymmärtää?

        No miksikähän te tavalliset ihmiset sitten pyöritte näillä sivuilla?

      • Anonyymi00035
        UUSI

        Se on ilmiselvää että me.jotka suostumme.siihen.että.vaimo saa vierasta nuolemme olemme liukkailla olemme bi ainakin

    • homo

      Olemme vaimoni kanssa harrastaneet myös kimppajuttuja parin kanssa sekä kolmenkimppaa.
      Minulle kävi taannoin samoin, kun olimme pariskunnan kanssa sänkyhommissa, mies pani vaimoani, kiihotuin näkemästäni niin että menin mukaan juttuun ja kun kalu luiskahti ulos pillusta otin sen käteeni ja aloin imemään ja käsin tyydyttämään miestä, kunnes hän laukesi.
      Juttelimme asiasta tämän parin kanssa,kaikkien mielestä juttu oli OK.
      Kolmen kimpassa olen myös runkannut miestä kun esim. kun olen pannut vaimoani ja mies on tullut imettäväksemme. Ei se mitenkään outoa ole mutta toiset eivät vain sitä tunnusta.

      • Ossi

        OKSETTAVAN SAIRASTA!

        Voiko ihminen vajota noin alas?

      • todella ihmeellistä
        Ossi kirjoitti:

        OKSETTAVAN SAIRASTA!

        Voiko ihminen vajota noin alas?

        ja Ossikin silti pyörii täällä kuin puolukka pi...ssa

    • bi-höpö

      Moi vaimoke,

      En nyt olisi hirveä huolissani asiasta. Kutsun itseäni bi-seksuaaliksi, koska nautin seksistä sekä miehen, että naisen kanssa. Ei se sen kummempaa ole. Jos miehesi haluaa seksiä myös sinun kanssa, on tilanne hallinnassa mielestäni.
      Asiasta kannattaa jutella, ja kertoa tilanne, että et ole ihan kauheasti mielissässi tästä jutusta.
      Kyllä se rakkaus kestää ja antaa anteeksi. Ei tämä nyt niin maailman ihmeellisin asia, paitsi noille moralisteille. Mistä kummasta ne muuten tällekin palstalle tulivat?
      Olisko www.herranhaltuun.com-sivustolta morkkaamuita-linkki suoraan tänne?

      • U. Turhapuro

        kymmentä kiloa sinulla on ylipainoa?

      • ihan
        U. Turhapuro kirjoitti:

        kymmentä kiloa sinulla on ylipainoa?

        niin paljon, kun sulla. Uuno, olet historiaa jo.

    • miehesi ei

      saisi? ITSEKÄS HUORA!

      • Vaimoke

        Minähän sanoin juuri päinvastoin tuossa viestissä. Hän nauttii, minä en. Mutta ei teidän finninaamaisten, räkänokkien tuon tasoisilla kommenteilla ole kyllä mitään merkitystä, kun ette kuitenkaan mitään ymmärrä aikuisten asioista. Olette muutenkin väärällä palstalla ja painoitte tullessanne väärää nappia. Oikea olisi ollut: olen alle 18 v.

      • asiallisuutta please!
        Vaimoke kirjoitti:

        Sinun alkuperäinen kysymyksesi" onko mieheni homo"
        oli vähän raaka. Oikeampi kysymys varmaan olisi ollut, että onko miehenikin bi-seksuaali.
        Itse asiassa kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän kaksineuvoisia. Niin sanottu moraali ja pelko leimautumisesta vaan ohjaa meidän toimintojamme. Tavallaan voit olla tyytyväinen miehesi osoittamaan luottamukseen sinua kohtaan. Jos hän pelkäisi sitä, että huutelisit julkisesti hänen imeneen kullia, tuskinpa hän olisi sitä tehnyt, vaikka olisi ollut kuinka kiimassa.
        Nyt sitten kaikille "tosi heteroille" pientä ajattelemisen aihetta: Miekähän takia meitä miehiä kiinnostaa katsoa pornofilmejä joissa näkyy toisten miesten kulli kovana, ja mieluummin vielä sylkemässä isoa spermalastia. Esimerkiksi nainen imemässä kullia. Eihän siinä ole mitään erityistä, nähdä naisen kasvoja, tai edes avonaista suuta??? Mutta auta armias kun suussa on kulli!!! Siis meitä miehiä kiihoittaa toisten miesten kullit. PISTE

      • Keski-ikäinen mies
        Vaimoke kirjoitti:

        Minähän sanoin juuri päinvastoin tuossa viestissä. Hän nauttii, minä en. Mutta ei teidän finninaamaisten, räkänokkien tuon tasoisilla kommenteilla ole kyllä mitään merkitystä, kun ette kuitenkaan mitään ymmärrä aikuisten asioista. Olette muutenkin väärällä palstalla ja painoitte tullessanne väärää nappia. Oikea olisi ollut: olen alle 18 v.

        se huora on, joka lähtee ryhmäseksiin usean miehen kanssa. Ei siitä mihinkään pääse, vaikka kuinka kiemurtelee.

      • maksullinen nainen
        Keski-ikäinen mies kirjoitti:

        se huora on, joka lähtee ryhmäseksiin usean miehen kanssa. Ei siitä mihinkään pääse, vaikka kuinka kiemurtelee.

        Luulis nyt keski-ikäisen ihmisen tietävän nitä huora tarkoittaa. Se tarkoittaa todellakin maksullista naista.
        Nainen joka osallistuu ryhmäseksiin usean miehen kanssa , saattaa olla esimerkiksi kokeilunhaluinen tai ei ole saanut koskaan riittävästi seksiä. On vaikka sattunut sellaisen miehen vaimoksi jolta lurahtaa 2 sekunnin päästä aktin aloittamisesta.

      • Keski-ikäinen mies
        maksullinen nainen kirjoitti:

        1. Prostituoitu = maksullinen nainen

        2. Huora = prostituoitu sekä jokainen muu nainen, joka holtittomasti jakelee tavaraansa. Viimeksi mainittuun ryhmään on ehdottomasti luettava kaikki ryhmäseksiin osallistuvat naiset.

        Aiemmin "huora" tarkoitti vain maksullista naista eli prostituoitua. Kieli muuttuu ja niinpä nykyään sanaa "huora" käytetään halventavana nimityksenä kaikistä yllä mainituista naisista.

        PS. Taidat olla joku vanha korppu tai muuten ajasta jäljessä.

        Lue uudelleen nuo minun viestini. Jos olisit oikeasti keski-ikäinen tietäisit, että 15 vuotta avioliitossa on melkoista tasapainottelua. On yritettävä ottaa huomioon toisen osapuolen toiveet. On taivuttava joskus omista haluistaan toisen osapuolen mieliksi. Ei kyse ole siitä, että lahdetkö mukaan johonkin juttuun vai et, ihan sen perusteella miltä se itsestäsi tuntuu. Jos toinen osapuoli haluaa eri asiaa kuin toinen on päästävä kompromissiin asiassa. On tosi typerää väittää, että mitäs lähdit ja siitä hyvästä saat huoran leiman otsaasi. Mutta tämä ei ollut se asia josta halusin keskustelun aloittaa. Se asia on sanottu viestin otsikossa. Koska yli puolet asiaa kommentoineista kirjoittaa jotain potastakaa, eikä osaa sanoa keskusteltavaan asiaan mitään, niin olkoon. Menkää solvaamaan joitakin muita seuraavaksi. Minä jätän nyt nämä sivut muille.

        Olen ollut naimisissa 2 x sen ajan kuin sinä.

        Etkö pidä mitään rajaa sillä, mihin suostut, jos aviosiippa sitä haluaa. Hän haluaa, että sinä syöt joka aamu 10 cm paskaa. Sinä sitten tasapainottelet ja täytät hänen toiveensa.

        Niinkö?

        Ei mihinkään järjettömyyksiin pidä mennä minkään "tasapainottelun" nimissä. Ryhmäseksi on äärimmäistä järjettömyyttä.

      • keski-ikäisen kauhu

        Itse olen keski-ikää lähestyvä seksuaalisesti aktiivinen ja kokeilunhaluinen heteromies. Minun käy sinua keski-ikäinen mies todella sääliksi. Olet ollut naimisissa iät ja ajat ja sinusta ajatuskin seksistä muun kuin aviovaimon kanssa on kauhistuttava, pelottava, äärimmäisen järjetön. Onkohan itse asiassa niin että ylipäänsä ajatus seksistä pelottaa ja ahdistaa sinua? Silti sinulla on tarve käydä tirkistelemässä täällä sellaisten ihmisten elämää joita seksi ei sinänsä ahdista.

        Viestiketjun aloittajalle sanoisin vain että ryhmäseksihän on tabujen rikkomista. Jos mukana olisi kaksi naista ja toinen imisi toisen tissia tai vaikka maistelisi pimppinellaa, niin sekin olisi tabujen rikkomista. Jos mukana on kaksi miestä ja toinen ottaa toisen munan suuhunsa, niin siinäkin rikotaan tabuja.

        Tabujen rikkominen sinänsä on kai kiihottavaa. Ja kai se on henkilökohtainen juttu, että miten pitkälle tabujen rikkomisessa tuntuu luontevalta mennä ja missä kohtaa alkaa ahdistamaan tai ällöttämään. En olisi sinänsä kauhean huolissani tuosta kertomastasi jutusta, kiihottuneessa tilassa ihminen tekee asioita jotka kahvipöydässä tuntuvat mahdottomilta. Ja ehkä se on vain hyvä että ihmiset pystyvät välillä ravistamaan itsensä kahvipöydän ahdistavasta asiallisuudesta.

        Keski-ikäiselle miehelle vielä: tuo sinun mielesi tapa assosioida ryhmäseksistä suoraan paskan syömiseen on kyllä melko äärimmäinen. Jos mielesi tuottaa paljonkin tuollaisia fantasioita jotka samalla pelottavat sinua, sinun kannattaa varmaan ihan oikeasti käydä ammattiauttajan puheilla. Ei elämäänsä pidä tuhlata tirkistelemällä ja fantasioimalla asioita jotka ahdistavat ja pelottavat.

      • TUHKAMULKKU

        ..ime heilurias ja vedä vagina niskaan ja juokse vuorille.
        tommonen hörhö!!!!!!

      • täyttä asiaa
        keski-ikäisen kauhu kirjoitti:

        keski-ikäinen, vedä käteen, edelleen!!!

        TUHKAMULKKU kirjoitti:

        ..ime heilurias ja vedä vagina niskaan ja juokse vuorille.
        tommonen hörhö!!!!!!

        Ilmeisesti edustat keskiverto ryhmäseksisekoilijaa. Säälin sinua reppanaa.

      • Anonyymi00036
        UUSI
        maksullinen nainen kirjoitti:

        Luulis nyt keski-ikäisen ihmisen tietävän nitä huora tarkoittaa. Se tarkoittaa todellakin maksullista naista.
        Nainen joka osallistuu ryhmäseksiin usean miehen kanssa , saattaa olla esimerkiksi kokeilunhaluinen tai ei ole saanut koskaan riittävästi seksiä. On vaikka sattunut sellaisen miehen vaimoksi jolta lurahtaa 2 sekunnin päästä aktin aloittamisesta.

        Sama asia.

      • Anonyymi00037
        UUSI
        Keski-ikäinen mies kirjoitti:

        1. Prostituoitu = maksullinen nainen

        2. Huora = prostituoitu sekä jokainen muu nainen, joka holtittomasti jakelee tavaraansa. Viimeksi mainittuun ryhmään on ehdottomasti luettava kaikki ryhmäseksiin osallistuvat naiset.

        Aiemmin "huora" tarkoitti vain maksullista naista eli prostituoitua. Kieli muuttuu ja niinpä nykyään sanaa "huora" käytetään halventavana nimityksenä kaikistä yllä mainituista naisista.

        PS. Taidat olla joku vanha korppu tai muuten ajasta jäljessä.

        Olet oikeassa

    • mielestä

      On todella lapsellista alkaa haukkua ketään tänne kirjoittelevaa esim.huoraksi.Aika sairasta...Eikös tää oo keskustelupalsta?Varmasti jokainen tänne kirjottava toivoisi saavansa aikuismaisia (koska yli 18v tarkoitettu) ja kypsiä kommentteja/vastauksia viesteihinsä.Mitä hyötyä on kirjottaa jollekkin vastaukseksi:Olet huora?!Se tuskin auttaa ketään eteenpäin tms.Jos ei aihe säväytä tai kiinnosta,älkää sitten edes vaivautuko niitä sormenpäitänne kuluttamaan niillä nappuloilla.HALOO

      • kaikki

        menkää kaikki mielisairaalaan suljetolle osastolle .te olette kaikki tyhmiä perkeleen homot ja lespot!

    • m39

      Moi! vaimoke!

      En usko, että miehesi on homo, ehkäpä korkeintaan bi-henkinen. Ryhmäseksi on sellaisenaan jo kiihottavaa ja pitääkin sopiva etukäteen mistä kaikki pitää.

      Itselläni on oman vaimon kanssa 33v kokemusta 3-somesta eli meillä on ollut mies kolmantena ja kokemuksesta voin sanoa, että on kiihottavaa katsoa kun vaimo saa vierasta ja nauttii siitä.

      Minulla on ollut mies mielihaluja koskea miehen kaluun samalla ja olenkin pari kertaa ottanut mieheltä suihin ja runkannut kalua. Tilanne oli vain niin kiihottava tuntui luontevalta kokeilla moista.

      Joten tuskin olet homon kanssa naimisissa, homot ei ole naimissa naisten kanssa ;)

      M39

    • hetero

      mä oon kuullu semmosesta tutkimuksesta et amerikassa yks mies oli parantunut siit sairaudesta

    • BI-Mies!

      Pidän itseäni bi-miehenä,pystyn ja nautin seksistä niin naisen kuin miehenkin kanssa.Olen ollut myös kolmantena pyöränä parin kanssa,ja ollut tavattoman kiihoittavaa.Otan mieheltä suihin joskus nauttien siitä kovin,on upea tunne hyväillä,imeä paisuvaa kullia,ja tuntea/nähdä speerman lentävän toisen voihkiessa nautinnosta.

    • Anonyymi00038
      UUSI

      HETEROMIES EI HOMOSTELE BI-MIES KYLLÄKIN SAATTAA NIIN TEHDÄ

    • Anonyymi00039
      UUSI

      Mikä helvetin tarve on lokeroida?
      Mies joka kolmen mmf-kimpassa tykkää joskus ottaa toiselta mieheltä suihin on mies, joka kolmen kimpassa tykkää joskus ottaa toiselta mieheltä suihin.
      Jos sinä tykkäät kolmenkimpoista niin sitten jatkatte ja jos et tykkää niin älä enää ala kolmen kimppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      101
      2294
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1940
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1752
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1316
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1230
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1108
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      832
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      675
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      670
    Aihe