Puolustusvoimien ajoneuvo oli osallisena Tampereen taksikolarissa – kuljettaja Puolustusvoimien henkilöstöä
Poliisin mukaan Puolustusvoimien autoa ajaneella oli tilanteessa merkittävä ylinopeus.
Poliisi ei kommentoi sitä, missä kunnossa taksiin törmänneen auton kuski selvisi kolarista.
Ensitiedotteessa poliisi ilmoitti epäilevänsä kuljettajaa myös ampuma-aserikoksesta. Juvosen mukaan ampuma-aseita ei kuitenkaan löytynyt kolariautosta.
– Mutta ampuma-aserikokseen voi syyllistyä myöskin pitämällään hallussaan patruunoita.
Juvosen mukaan rikosnimikkeet voivat vielä muuttua tutkinnan edetessä. Tällä hetkellä kuljettajaa epäillään ampuma-aserikoksen lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Epäilty on poliisin hallussa. https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010283426.html
Puolustusvoimien ajoneuvo oli osallisena Tampereen kuolonkolarissa
11
179
Vastaukset
- Anonyymi
Heikko omatunto ja viinaan menevät geenit! Siinäpä suomalaista miestä parhaiten kuvaavat ominaisuudet.
Armeija vieläpä turhauttaa miehen, kun koulutusta vastaavaa sotimista ei pääse kokemaan.
Silloin viina ja sotaelokuvat on hyvä pakotie todellisuudesta.
Vanha totuus pitää edelleen paikkansa!
Mieheltä kysyttiin. Mitä ne sinun poikasi tekevät työkseen?
Mies vastasi. Toinen on upseeri ja kyllä sille toisellekin viina maistuu! 🍾 🥂 🍷 🥴- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Normi suomalainen sotilas, Sotii kolmessa promillessa upseerikerholla ja on maailman kovin sotilas, Todellisuudessa juoksee karkuun omaa varjoansakin.
- Anonyymi
"Viina kuuluu olennaisena osana armeijaelämään."
- Anonyymi
Jos vielä kykenee vastustamaan virkavaltaa, ei luulisi olevan kovin huonossa kunnossa.
- Anonyymi
Ettekö te tiedä kuka minä olen?
Minä olen suuri upseeri ja kenttämarsalkka!
Teiltä lähtee vielä natsat jos pidätätte minut! 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö te tiedä kuka minä olen?
Minä olen suuri upseeri ja kenttämarsalkka!
Teiltä lähtee vielä natsat jos pidätätte minut! 🤣Eikun kyllä se keskustelu meni näin:
"Suh.. suur.. suurhi uspeeri ja marsalakka!"
"Täiltä lähtees... natsit josh... pid... pitätätte miunut!"
Herra on hyvä ja puhaltaa tuohon pilliin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikun kyllä se keskustelu meni näin:
"Suh.. suur.. suurhi uspeeri ja marsalakka!"
"Täiltä lähtees... natsit josh... pid... pitätätte miunut!"
Herra on hyvä ja puhaltaa tuohon pilliin!Kyllä se on tämä kaahariherra jolta ne natsat lähtee nyt! 🧐
- Anonyymi
Miten epäilty sai auton haltuunsa? Nämä kysymykset Tampereen taksiturmasta ovat auki
Taksikuski odotti liikennevalojen vaihtumista, kun Puolustusvoimien lava-autoa luvatta ajanut kuski törmäsi taksiin. https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010284162.html
Joku esimies on taas laiminlyönyt valvomisvelvollisuutensa ja EI TIETENKÄÄN OLE SIITÄ VASTUUSSA!- Anonyymi
No ei tietenkään, koska olemme suomessa!
Isopalkkainen ja vastuullinen esimiestehtävä on vain isopalkkainen, mutta ei vastuullinen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2422154Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1541388Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt531280- 741025
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31009- 78940
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni211933Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45835Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39659Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15650