SAK:n lakot ovat ihmisoikeusloukkaus

Anonyymi-ap

Lakko on lakko. Tekosyy "poliittinen" tai "tuki" tai "myötätunto" ei tee siitä sallittavampaa. Missään ei ole niin säädetty.

TESin voimassa ollessa ei lakkoilla, tai rikotaan sopimuksissa ja laissa määriteltyä työrauhavelvollisuutta. Hävetkää liittojohtajat, jotka ovat lakot aloittaneet. Hävetkää! Olette naurettavia esimerkkejä nuorisollemme. Vanhoja pieruja, jotka eivät kunnioita sopimuksia ja kiukuttelevat kuin Trump, kun hävisi vaalit.

Lakot ovat ihmisoikeusloukkaus. Lakkopomot estävät ihmisiä menemästä töihin, vaikka työnteko on ihmisten oikeus. Lakkopomot hyökätessään yrityksiä vastaan, estävät yrityksiä toimimasta, vaikka niillä on siihen oikeus. Ihmisoikeusloukkaus.

Työntekijöillä on oikeus lakkoilla vauhdittaakseen oman TESin neuvotteluja silloin, kun TES ei ole voimassa. Se on oikea lakko. Senkin osalta voi miettiä, onko viisasta kiristää ja aiheuttaa toiselle neuvotteluosapuolelle haittaa? Haitanteko ei ole neuvottelua.

Kaikki hallituksen työmarkkinoiden uudistamisen lakialoitteet on käsitelty kolmikannassa, väittävät lakkokenraalit ja heidän vasallinsa kentällä mitä tahansa. Se on totuus. Se, että tällä kertaa työntekijöiden ajatus ei ole täydellisesti voittanut, ei oikeuta lakkoiluun. Ei oikeuta.

Ei ole saavutettuja etuja. Jo huomenna voit olla työtön. Työnantaja antaa töitä, ei ammattiliitto. Työsopimus on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus, ammattiliitolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Työsuhde toteutuu, vaikka henkilö ei olisi liiton jäsen!

SAK:n työtaistelutoimet eivät estä lakien voimaantuloa, eikä edistä työntekijöiden agendaa. Päinvastoin, kansalta on tulossa eduskuntaan esitys poliittisten lakkojen kieltämisestä kokonaan. Lakot lisäävät leikkauksia, ja yritysten lomautuksia ja irtisanomisia. Kiittäkää niistä SAK:n liittojohtajia. Onneksi olkoon!

19

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SAK kiihdyttää siirtymistä YTK:hon.

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣 siellä on ainostaan ne, jotka kuvittelevat että herratantaneet heille viisipäiväisen työviikkon, lomarahat suonut, sairauspäiväkorvaukset ja ninimipalkatason.
        Vanhaviisaus. Herrojen kassa ei kannata lähteä samaan marjametsään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣🤣 siellä on ainostaan ne, jotka kuvittelevat että herratantaneet heille viisipäiväisen työviikkon, lomarahat suonut, sairauspäiväkorvaukset ja ninimipalkatason.
        Vanhaviisaus. Herrojen kassa ei kannata lähteä samaan marjametsään.

        Tiedäppä vasemmistolainen että ammattiliitot ovat alunperin yrittäjien perustamia. Siinä vaiheessa kun sinunlaiset laiskat varkaat tajusivat näissä kiristysmahdollisuuden, olette roikkuneet niissä kiinni kuin korpit.


    • Anonyymi

      Voisko joku vatipää lakkohomo kertoa miten hallituksen toimet vaikuttaan tes sopimuksiin eli ei mitenkään ja niitähän on ay liikkeiden kanssa sorvattu ja niissä on ala kohtaiset alimmat palkat

      • Anonyymi

        Aloittaja horisi TES:tä. Katso homopetteri nyt lakkoillaan hallituksen suunnitelmia vastaan, kuten poliittistenlakkojen kieltämistä, muistissa on vielä Persujen lanseerama KIKY, eli kaikki ilmaistatyöpäivää kuukaudessa. Toinen se paikallinensopiminen siellä hääräisivät sinunkaltaiset perseennuoliat.
        Nämä suunnitelmat johtaisivat pitkällä aikavälillä palkkatasonlaskua.
        Ei ihan äkkiä tule mieleen milloin herrat ovat tulleet kukkaroauki palkkaneuvotteluihin.


      • Anonyymi

        Voisitko sinä herrojen perseennuolia kertoa, mitä sinä tästä hyödyt.
        Sinä olet heille sopiva 🫏.


    • Anonyymi

      Älä sepitä paskaa, jos vetoat TES miksei hallituksen tarvitse sitä noudattaa.
      Nämä taistelut ovat heitävarten jotka vasta aloittaneen työuran tai tulevien duunareitten, mahdollisuu edes tienata elanto.
      Miksi sinä olet työttömyyskassan jäsen, jos kerran noin luotat herroihin.

    • Anonyymi

      Työnantaja ei ole työnantaja ilman duunaria.
      Heiltä tämä paska esitys on lähtöisin.
      Persu puolustaa oikeistopolitiikkaa vaikka tuhkatviedään perästä, se ei kovin fiksuakuvaa anna teistä.
      Takinkääntöpuolue valheilla eduskuntaa.
      EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.
      Edellisen hallitustaipaleen aikana, teistä paljastui porvaripuolue. Sitä Jussi tuli valheillapeittelemään., PS: ten politiikkaa ei ole oikeistopolitiikkaa, vaan Soinin porukan 🤔🤔 mitä se nyt on. Enää ette pääse eroon riistoporvarinleimasta.

      • Anonyymi

        Duunari ei ole duunari ilman työnantajaa. heheh. Vasu ei ymmärrä asioita. Jos sinulla ei ole työnantajaa, sinulla ei ole työtä. Suomessa.
        Venäjällä eri asia.


    • Anonyymi

      Missään kolmikannassa ei ole sovittu polittistenlakkojen kieltämisestä.
      Silloin ei duunarilla paljon järkipakot, kun uskoo oikeistopolitiikkan ajattelevan heitä.

    • Anonyymi

      Tässä on jo pitempään aikaan tiedusteltu, ryssä trollita paljonko Puuttinin maksaa.
      Paljonko EK maksaa sulle kätyri.
      Tuollaisten 🤡: ten varaan pitäsi jättää paikallinensopiminen. Voi kun minun käy sääliksi tulevia duunareita.

    • Anonyymi

      Lakko on nyt laiton ja siitä tulee seuraamuksia. Kun rikkoo lakia tulee seuraamuksia.
      Vai luuletko pääseväsi kuin koira veräjästä lakkoilija ?

    • Anonyymi

      Päin vastoin kuin aloittaja yrittää sepitellä, lakko-oikeus on ihmisoikeus. Ei kenenkään ole pakko tehdä töitä, ainakaan suomen lain mukaan. Vai onko suomesta tulossa (yritetään tehdä) orjayhteiskunta??

      • Anonyymi

        Siinä tapauksessa palkanmaksun lopetus on myös ihmisoikeus. Et sinä vasu tästä kuivinjaloin pääse, huonosti sinulle käy. Mutta niin makaa kuin petaa. HORO.


    • Anonyymi

      Oisko syytä tutkia onko tämä lakko edes laillinen?

    • Anonyymi

      Paremminkin ihmisoikeuksien puolustamin porvari hallituksen saksilta.

      • Anonyymi

        Onko demari ihminen?


    • Anonyymi

      Tämä tuntuu olevan SAK:n viimeinen koitos yrittää näyttää valtaansa. Täytyy kuitenkin muistaa että heillä itsellään on paljon menetettävää: verovapaus ja sen avulla pyöritettävä suunnaton kiinteistöomaisuus. SAK:lla ja sen johdolla kyllä riitää rahaa vaikka Suomessa ei olisi enää yhtään liittoon kuuluvaa työläistä .

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1482
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1319
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1152
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1119
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      26
      901
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      785
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      52
      685
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      636
    9. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      624
    10. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      617
    Aihe