Henkilö, jolla ei ole rintaperillisiä, mutta jolla on elossa olevia sisaruksia, on testamentannut kaiken omaisuutensa hyväntekeväisyyteen (yhdelle, nimetylle yhdistykselle). Kenen kuuluu hoitaa hautaus, perunkirjoitus ja kaikki muu byrokratia hänen jälkeensä? Voidaanko lähiomaiset velvoittaa tähän, vai hoitaako testamentinsaaja kaiken?
Kenelle kuuluu perunkirjoitus ja muu byrokratia
Anonyymi-ap
14523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Menehtyneen varoista ja omaisuudesta maksetaan kaikki. Haudat, hautakivet, surujuhla .. kaikki.
Ottakaa yhteyttä peruskirjoitustoimistoon. Myös heidän kulunsa menee vainajan jäämistöstä.
Vasta kaikkien kulujen jälkeen jäävä vero ja testamenttiperintö menee saajalleen.
Eli mitä suuremmat bileet, sen vähemmän jää perintöä jaettavaksi.
Jos ei ole vainajalla lähiomaisia, se on luullakseni kunnan sosiaalitoimisto jonka tehtäväksi vainajan hautaamiset ja perunkirjoitukset yms. lopulta jää, ja kustannukset hoidetaan tietysti vainajalta jäävästä omaisuudesta jos sellaista on jäänyt.
Testamentinsaaja tuskin on velvollinen hoitamaan vainajan hautaus- ja perunkirjoitusasioita jos ei ole riittävän läheinen sukulainen.
Teoriassa testamenttaaja voisi kai asettaa ehdon testamentinsaajalle siten että testamentilla määrätyn omaisuuden saa vain sillä ehdolla jos testamentinsaaja hoitaa myös hautauksen yms, tosin vähän hypoteettinen ajatus tämä.
Yleensähän sanotaan, ettei tyhmiä kysymyksiä ole. Mutta mitäpä luulisit, kukahan se hoitaisi perisnkirjoituksen, jos kaikki menee testamentilla yhdelle taholle?
Pinnnistele!
Mitä perintökaari eli laki sanoo asiasta?
"Kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja yleisjälkisäädöksen saajat sekä eloonjäänyt puoliso. Milloin ositus on toimitettu tai puolisolla ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen, ei eloonjäänyt puoliso ole osakas, ellei hän ole perillinen tai yleisjälkisäädöksen saaja. Se, jolla on oikeus saada perintö tai testamentti vasta toisen perillisen tai yleisjälkisäädöksen saajan kuoltua, on tämän vaan ei perittävän kuolinpesän osakas."
"Kunnes kaikki osakkaat tai se, jonka muutoin on hallittava pesää, ovat ottaneet pesän omaisuuden haltuunsa, on osakkaan, joka asui perittävän kuollessa tämän kanssa tai joka muutoin voi pitää huolta omaisuudesta, hoidettava sitä, jollei se ole holhoojan, toimitsijan tai muun hoidettavana. Osakkaan on viivytyksettä annettava kuolemantapauksesta tieto muille osakkaille ja, milloin jollekin näistä on tarpeen uskottu mies, tehtävä siitä ilmoitus oikeudelle tai tuomarille, niin kuin holhouslaissa säädetään. Mitä tässä on sanottu osakkaasta, sovelletaan myös eloonjääneeseen puolisoon, vaikka tämä ei olisikaan pesän osakas."
"Osakkaan, jonka hoidettavana pesän omaisuus on, tahi pesänselvittäjän tai testamentin toimeenpanijan on määrättävä perunkirjoituksen aika ja paikka sekä valittava sitä toimittamaan kaksi uskottua miestä. Jollei osakas, pesänselvittäjä tai testamentin toimeenpanija ole ottanut pesän omaisuutta haltuunsa, tulee muun henkilön, jolla, sen mukaan kuin 18 luvun 4 §:ssä sanotaan, on omaisuus hoidettavanaan, toimituttaa perunkirjoitus."
"Perunkirjoituksen ajasta ja paikasta on, milloin se voi sanottavaa hankaluutta tuottamatta tapahtua, hyvissä ajoin sitä ennen annettava tieto osakkaille ja eloonjääneelle puolisolle silloinkin, kun tämä ei ole osakas, sekä jos joku on perintönä tai testamentilla saava osuuden jäämistöön vasta osakkaan oikeuden lakattua, myös sille, jolla perunkirjoitusta toimitettaessa lähinnä on oikeus saada perintö tai testamentti."
--
"Kenen kuuluu hoitaa hautaus, perunkirjoitus ja kaikki muu byrokratia hänen jälkeensä? Voidaanko lähiomaiset velvoittaa tähän, vai hoitaako testamentinsaaja kaiken?"
Kyllä normaaleissa perheissä sisarukset tai muut lähiomaiset hoitavat sukulaisen hautajaiset. mutta ei ehkä tässä tapauksessa, jos asiaa edes joutuu kysymään. Ehkä vainaja oli suuresti vihattu tai unohdettu. Hävettäisi olla sisarus tuossa asemassa kysyä, tai ehkä syyt ovat todella painavat.
Ketään ei voi pakottaa, ellei osaa tai vain pysty!
Yhdistys on oikeushenkilö, joten sukulaisuus- ja tunnesidettä ei voi olla olemassa. Testamentinsaajana yhdistys on kuitenkin pesän osakas ja se voi hoitaa halutessaan sekä hautajaiset että perunkirjoituksen. Laki ei täysin suoraan vastaa asiaan, mutta oletuksena hautajaiset ja perunkirjoitus eivät ole sama asia. Tunteet ja tunnesiteet sekä sisaruus ovat eri asia kuin vainajan varallisuus, omaisuuden läpikäynti, veroilmoitus ja perunkirjoitus.
Käypä täällä https://keskustelu.suomi24.fi/t/4833573/vaikea-tilanne-pesanselvitykseen-liittyen#comment-25692689
Vainajan lähiomaisia ei voida velvoittaa mihinkään toimiin vainajaa koskien. Jollei kukaan tee mitään, kunta hoitaa hautauksen. Perunkirjoituksen voi jättää tekemättä.
Perunkirjoituksen voi jättää tekemättä, jos vainaja oli varaton. Silloin kotikunnan sosiaalitoimisto hoitaa kaiken ilmoituksen saatuaan. Varattomasta tehdään ns. jätkän perunkirjoitus.
Näin on, avauksessa sisarus ei edes ansaitse hautajaisia! Antaa kunnan hoitaa hautaiset.
Oli testamentannut kaiken omaisuutensa yhdistykselle ja sitä ei ole syytä antaa anteeksi tai unohtaa. Hoitakoon yhdistys perukirjat ja hautaiset.
Testamentti on annettava perillisille tietoon.
Mistäs aloittaja tietää testamentista? Tietääkö edes yhdistys itse testamentista?
Testamentin voi repiä, polttaa ja hävittää, ellei jää siitä kiinni.
"Testamentti on annettava perillisille tietoon."
Tiedän tapauksia, että ahne suku - vaikka on testamentin mukaan kuolinpesän ulkopuolella - on väärentänyt kuolinpesän omaisuuden itselleen. Tapauksessani saaja on julkisen sektorin eri taho kuin kunta, niin testamentin laatijan omaiset (toinen parenteeli) ovat väärentäneet testamentin itselleen kysymättä testamentin laatijalta lupaa.
Yhdessä tapauksessa testamentin väärentäjät ovat väärentäneet vävynsä testamentin ja haluavat hänen kaikki omaisuutensa kysymättä häneltä lupaa.
Mikä ammattitaho on tämänkaltaisten ongelmien ratkaisija?
Oikea taho on poliisi + rikosilmoitus + esitutkinta.
Kiitos. (tyytyväisen hymiö)