Nyt sitten tarvitaan ilmeisesti uusi SCC 2 Hämeenlinnaan, että saataisiin edistettyä myös torinalusparkin herättelyä uudelleen. Tuohon utopistiseen Hamk:n siirtohankkeeseen keskustaan ei taida uskoa kuin foliohatut ja torinalusparkin absoluuttiset kannattajat. Rahoitus jo ko. hankkeeseen nykyisessä Suomen taloudellisessa tilanteessa on täysin mahdoton!
Hamk:n siirto Hämeenlinnan keskustaan
Anonyymi-ap
1411884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 141
Vanhimmat
Rahoitus löytyy. Löytyihän se uudelle sairaalallekin vaikka sitä ei edes tarvita.
Jos Scc herää uudestaan henkiin, niin alkaa ankara pyrky. Kiemu yrittää vängätä itsensä taas hallituspaikalle.
Kun ei pätevämpääkään löydy.
Onneksi tämäkin täysin utopistinen hanke lässähtää omaan mahdottomuuteensa ja rahan puutteeseen viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi löytyä hankkeelle rahoitusta. Pahoissa veloissa oleva Hämeenlinnan kaupunki ei ainakaan pysty laittamaan rahoja tuollaiseen Toivotaan Toivotaan hankkeeseen pätkääkään.
Taas niin järjetöntä utopiaa...itse opiskelen Hamkissa. Sinne on pari kilometriä keskustasta. Kaunis luonto ympärillä. On parkkipaikkoja. On runsaasti opiskelija-asuntoja.
Juurikinon valmistumassa uusi rakennus. Meillä on upeat opiskelutilat.
Kait tuossa joku konsultti taas rahaa käärii hölmöläisiltä.
Jostainhan niiden konsulttienkin on elantonsa tienattava ja hölmöläisten Hämeenlinna on oikeinkin oiva paikkakunta haalia itselle hyvä elanto suorastaan Suomen ykköshillotolppa. Maaperä kunnon tilintekoon konsulteille on Hämeenlinnassa ollut aina erittäin otollinen.
Oikeita töitä ei ole niin kehityksiä ja konsulttitöitä vaan pystyyn niin veljille ja siskoillekin on elintaso turvattu.
Pari kilsaa on hottentoteille ja vinku-intiaaneille liikaa, kyllä se keskustaan siirretään.
On se sinullekin liikaa läski.
Halvemmaksi tulee lisätä hieman bussiyhteyksiä
Halvemmaksi ei ole!!
Taas näitä vaikkei varaakaan ole.
Totuus on se,että roskalandia romahtaa velkoihinsa.
Nyt työttömät ja joutilaat persut etsimään liito-oravan papanoita linja-autoaseman alueelta, että saadaan hanke pysäytettyä heti alkuunsa.
Olen työtön persu mutten ehdi. Kaverit venaa pubissa.
Gäry järjestämään rahaa Sampian kuningattarelta niin heti tapahtuu. Gäry kehiin heti.
Nyt julki kuinka paljon rahaa on mennyt jo konsulteille. Onko joku Pariisin reissukin nyt tulossa valtuutetuille?
Hävetkää..
Kateellinen taas vihreänä. Ovat nyt Pariisissa 2 kuukautta eikä häpee ollenkaan mutta hyvä kun kysyit.
Konsulteille on mennyt noin 120 miljoonaa ihan kohtuusumma vielä siitä ettei valtuutettuja päästetä tekemään itse omia hommiaan.
Hamk:in siirtoa voisi miettiä myös suoraan siihen radanvarteen. Siis sinne minne Vekka ja Kiemunki puuhastelivat valtion maille ratasairaalaa, nuo kaksi "kaavoitusneroa".
Siellähän olisi jo valmiina melkein vieressä enimmäkseen tyhjillään odotteleva parkkiitalo Pööli.
Näet vieläkin painajaisia ikivanhasta ja se on sinulle oikein.
Pers gäry on moulin rougessa hämeenlinnalaisten rahoilla ja sari puuhaa kampusta siirrettäväksi linnapuistoon. Hyvä me!
Itkijät taas asialla ja kovaa tulee vastustaa ja ensi viikolla itkevät kun ei mittään kehitetä
Nää on ihan nössöjä nykyään. PersGäry olis jo kirjoittanut mielipidekirjoituksen lehteen, tehnyt kaksi valitusta hallinto-oikeuteen ja Lulu olis jo jättänyt eriävän mielipiteen.
Hyvä idea, saa eloa keskustaan, ei tarvita toriparkkeja eikä paritolloja eikä uutta kerrostaloa, jossa on myymättömiä asuntoja.
Joku jo kirjoitti fasessa ettei opiskelijoilla ole autoja sopii mennä ammattiopiston pihalle katsoman.
Minusta idea on varsin hyvä! Ainakin se on paljon parempi idea kuin persujen vikinät siitä että keskustaan saadaan pöhinää kun Reska avataan autoliikenteelle. Ilmeisesti vain Persu voi olla niin hölmä, että hän parkkeeraa autonsa Reskalle ja sitten kävelee Goodmanniin, kun siellä on sentään lämmin parkkihalli. Sitten hän kuvittelee että keskustan "pöhinä" on muutama Persun pysäköimä auto Reskalla.
Aprilli päivä = 1.4., mutta ei ole häpeä olla aikaansa edellä.
Et ole mutta kuvittelet olevasi.
Asia on jo sovittu. Keskikaupungin kahvilat voivat hieroa käsiään. Jos olet asian puolella, matka Pariisiin on varma. Muut voivat tehdä eriäviä mielipiteitä.
Nyt jysähti kunnon aprillipila uutinen .Samanlainen on Linnan siirto Tampereelle.
Mitähän keksitään tyhjien pysäköintitalojen kanssa?
Kodittomien hätämajoituksia niistä tulee.
Tyhjään pysäköinti taloon voisi avata solariumin pelkästään gay asiakkaille. Voisivat siellä hankkia rusketusta. Junalla saapuisi lisää homoja ja vähän parkkitilaa kun jätettäisiin myös autoilla. Joku baari ja hotelli samaan paikkaan. Sateenkaariliputus asemalle niin alkaisi virrata gay turistit hämeenlinnaan rahoineen. Myös tunninjuna kun saataisiin lentokentälle saataisiin myös matkailu kukoistamaan.
Hae seuraa Helsingissä missä sitä riittää.
SGC.
Aurinkoinen homokeskus.
Jumala rankaasoo sua!!!
Tämä on jo valmiiksi paketoitu, nytpä kerron...
Viipurintien terveysasemasta tulee opiskelija-asuntola. Siksi siis terveysasemat ja osastot pitää siirtää Ahvenistonmäelle. Kauppa kiinteistöstä lienee jo sovittu.
Toki toriparkkikin on tähän sidottu...nyt kun keskustaan tulee vilinää niin ehdottomasti tarvitaan TORIPARKKI...
Tämä on upea juttu jos toteutuu.
Se riippuu saavatko edelliset rakennukset myytyä, mutta parempi, että kampus on keskellä kaupunkia kuin jossain pellon laidassa keskustan ulkopuolella. Se tuo eloa, baareihin porukkaa ja keskustan kämppiin asukkaita. Kampushan lisää myös liiketilojen käyttöä keskustassa.
Ongelmahan on nyt se, että mitä tehtäisiin täysin kunnossa oleville hyville Visamäen nykyisille kampuksen tiloille, täysin uuttakin oiposkelu yms.tilaa siellä jo nytkin rakennetaan. Myytyähän niitä tuskin saa käyvällä jatodellisella hinnalla mutta Hämeenlinnan kaupunkihan voisi sieltäkin "vuokrata itse itseltään" reilusti tiloja niin kuin vuokrasi Keinuparkistakin paljon parkkiruutuja ettei täydellinen virheinvestointi eli pysäköintitalo nyt ihan tyhjältä näyttäisi. Junalla tulevat opiskelijat/työntekijät tuskin paljon hyötyisivät kampuksen siirrosta keskustaan, kun useimmat junathan eivät edes enää pysähdy Hämeenlinnassa joten oman auton käyttö olisi lähes samalla tasolla kuin nykyisellä Visamäen kampuksella. Kyllä tällä keskusta virityksellä se torinalusparkkikin saadaan taas uudestaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöydille.
Eikä lisää. Muista että kun innostuu jostain asiasta liikaa järki katoaa.
Radiosta kuuntelin ja rakennukset ovat hyväkuntoisia eli ovat myymässä niitä ja maata kaavoitetaan ilmeisesti asumiseen.
Tärkeintä on arvostella kaikin keinoin ja estää tulo. Aivan sietämätön uudistus uhkaa.
toivottavasti kaivinkoneen kuokka iskeytyy torille torinalusparkkia varten mahdollisimman nopeasti ennen kuin tuon asian todellista toteutumismahdollisuutta sen enempää tarkastellaan eli nyt vaan rohkeasti toteuttamaan hanketta vaikka siihen ei olisi minkäänlaisia realistisia ja taloudellisia mahdollisuuksia
Keskustan kerrostalojen grynderit takapiruina taas.
Jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, kantsii varmaan miettiä totuutta. Se ei oo koskaan ollu huono idea.
Tämäkin hanke lässähtää ihan taatusti omaan mahdottomuuteensa ja rahoituksen puutteeseen. Torinalusparkista haaveilevat sijoittajat ja ne joilla on piikki auki heidän suuntaansa kokevat taas kerran pahan pettymyksen. Kun sitä rahulia ei edelleenkään ole mihinkään vähänkään suurempaan hankkeeseen Hämeenlinnassa niin eiköhän ole vain Hämeenlinnan tyytyminen torin lasten kiipeilypaikkojen kunnossapitoon ja Sibelius-kaivonkansien vaihtamisiin. Noissakin hommissa on jo ihan tarpeeksi puuhastelua.
Se on just näin
Leikkikehä ja vuodella myöhästyneet sibeliusvuoden roskikset. Niiden parissa puuhasteltiinkin sitten todella kauan. Olivat kai aika työläitä projekteja ja vaati varmastikin rutkasti arvokkaita työtunteja ja konsultointia muutamalla sadallatonnilla.
Tuleeko Floridan kankurit taas räätälöimään Hämeenlinnan päättäjille uudet vaatteet, joissa he voivat keikistellä kaupunkilaisten ihasteltessa?
Kustannusarvio 30 +30 miljoonaa euroa eli 60 miljoonaa yhteensä. Hämeenlinnan kaupungin osuus olisi 30 miljoonaa ja kun kerran Hamkista Hämeenlinna omistaa 40% niin siitä sitten vielä 12 miljoonaa lisää eli Hämeenlinnan kaupungin osuus hankkeesta olisi tuolla kustannusarviolla 42 miljoonaa euroa ja kun pitkäksi tuokin hanke taas menisi niin puhutaan varmaan ainakin 60-70 miljoonan euron potista hämeenlinnalaisille. Persaukinen kaupunki ei siis voi tuollaiseen Toivotaan Toivotaan hankkeeseen osallistua mitenkään.
Saataisiinkohan tuolla täysin utopistisella Hamkin keskustaan siirrolla yhtään nytkäytettyä torinalusparkkia eteenpäin?
Jätä laskeminen osaajille kun sinulla onnistuu vaan yhteenlasku.
Ja varuskunta torille.
Nyt en ihan oivaltanut?
Persut on taas olevinaan niin harkitsevia ja viisaita. Paljon se viimesyksyinen persujen takinkääntö kouluasiassa maksoi veronmaksajille?
Ykköskortteliin mitä ilmeisimmin
Koskahan se pyörivä peili ilmestyy sinne Pöölin lähelle kun kerran RAHAA ON?
Sieltä vapautuu 100.000 m2 uudehkoa kerrosneliötä pers-kokoomuksen voimaantumiskeskukseksi. Heil 卍
Opiskelu onkin ihan turhaa, koska työpaikat menevät suhteilla pers-kokoomukseen.
Ja sen lisäksi että meillä on poliittinen, pers-kokoomuksen ohjauksessa oleva poliisi, meillä on myös pers-kokoomuksen ohjauksessa oleva oikeus laitos:
https://yle.fi/a/74-20079093
Rajanylityspaikkojen sulkemisesta valittaneilla ei ollut valitusoikeutta, sanoo KHO
Ei kannata siten ihmetellä miksi kaikki on _erseestä ja sairasta _askaa, rikollisuus rehottaa ilman laillisuusvalvontaa.
Älä ole Gäry katkera koska kaikki on omaa syytäsi.
Onneksi tämmöisiin SCC-kaksi tapaisiin hankkeisiin ei Hämeenlinnalla ole mitään realistisia mahdollisuuksia mutta hyvä yritys kylläkin saada torinalusparkkiakin taas nostettua esiin.
Totta sillä tapanahan täällä on että parkkitalot rakennetaan ensin koska pysäköinti on kaiken toiminnan perusta. Vasta myöhemmin selviää tarvitaanko parkkitaloja oikeasti. Hölmöläiset voivat siirrellä keskustojaan sairaaloitaan ja koulujaan vaikka vain satoja metrejä paikasta toiseen mutta yksi on varma olemme aina yhtä pysäköintitaloa rikkaampi.
Tai kun joku irvileuka voisi sanoa köyhempi.
" Meil Petteri, Heil Antti "
Kokkarin ja Demarin pieni ero.
Menepäs vanhus nukkumaan ja herää taas kommentoimaan 2.30.
Olet siis sitä mieltä, että rajat auki?
Tietenkin eikä mitään rajoja ollenkaan. Kuuntele John Lennonin Imagine.
Vastustan kaikkea muista. Hml on nyt hyvä.
Miks Hamkki haluaa taas muuttaa, justhan se keskitti kaikki lahdensivun kampuksen toiminnat sinne Visamäkeen, eikä toi vanha tekukaan oo siellä hirveen kauaa ollut.
Persut vastustaa Hamkin hanketta, sehän on selvä. Sivistys ja persut eivät sovi yhteen.
Sakset ja vasara sopisi hyvin persujen tunnukseksi.
Täysin utopistinen siirto ja rahattomalle kaupungille myös täysin mahdoton yhtälö. Jollain lailla näköjään sitä torinalusparkkia nyt vaan pitää edelleen ajaa eteenpäin.
Ilmeisesti olet Persu kun noin harhainen.
en ole persu vaan täysiverinen kommunisti ja SKDL:n jäsen
Eli olet siis kuollut? Saako helvetissäkin kännykän käyttöönsä? Toki ymmärrän jos saa onhan se riippuvuus mikä siihen syntyy ihan saatanasta.
Biltema olisi hyvä saada keskustaan, niin toriparkkikin nytkähtäisi eteenpäin.
Toriparkkia ei rakenneta niin on päätetty. Koita seurata ees vähän mitä tapahtuu äläkä lue koko ajan Akuankkaa.
Onko hämäläiset jotenkin jälkeenjäänyttä ja jymäytettävää joukkoa.
PITÄISKÖ VALTION OIKEESTI VÄHÄN SEURATA MITÄ MAAKUNNISSA TEHDÄÄN?
Hamkille on pari kilometriä keskustasta. Tavastialle Hattelmalantielle ehkä saman verran.
JOHAN MEILLE NAURAA KOKO SUOMEN KANSA😭😂😂😭
Kyllä sulle nauraa koko Eurooppa.
Täysin jymäytettävää joukkoa on Hämeenlinnan päättäjät. SCC puhallus sen jo täysin näytti, ostettiin lähes arvotonta peltomaata Kirstulasta hirveällä ylihinnalla eli taidetaan olla myös jälkeenjäänyttä porukkaa eli vanhan kansan sanonnan mukaan ollaan myös tylsämielisiä. Missään muualla Suomessa kunnon kusetukset eivät onnistu niin helposti kuin Hämeenlinnassa.
Joka viides hämeenlinnalainen on persu.
Luojan kiitos...Persut onneksi tyrmää nää höpöhöpöhankkeet....
Selittää sitten paljon juu.
Keravalla onnistuu.
Täytyy ottaa opetusministeriön yhteyttä ja kysyä mihin niitä valtion varoja oikein käytetään????
Ei sinulla ole yhteys kuin kelaa mutta jatka
Usein otan yhteyttä suoraan ministereihin. He kun eivät aina tiedä mitä urpot touhuaa. Kiittävät vielä tiedoista.
Nauravat sinulle ja "tärkeille" tiedotteillesi.
Juurihan Visamäkeen on rakennettu uusia koulurakenuksia ja paljon opiskelija-asuntoja. Nyt uusi koulu olisi siis tarkoitus rakentaa kauas opiskelija-asunnoista. Keskustaan rakentaminen tulee olemaan erittäin kallista ja suojeltu linja-autoasema on pahasti tiellä. Entäs opiskelijoiden parkkialueet? MInne ne mahtuvat? Entä lisääntyykö keskustan liikkeiden tulos todellakin merkittävästi opiskelijoiden ostovoimalla?
Olet oikeassa asunnot tulisi oleen liian kaukana jos keskustaan siirtyy. 17 km on aivan liian pitkä matka opiskelijoiden koulumatkana.
Asuuko ne Rengossa?
No on kyllä asuntolat kaukana jos 17 km on matkaa.
Visamäki keskustasta 17km elikkä todella kaukana.
Pitkä matka ja ei missään tapauksessa muuttoa.
Onko tosiaan 17 km. Oon kävellyt tuon vartissa. Tuntuu että nyt on joku idiootti hieman mitannut väärin.
Kävelet kyllä kovaa, kun autollakin menee 10 min (siihen noin 4 km matkaan)
Persut taas tapansa mukaan vastustavat järkevää hanketta, mutta sellaisia ne ovat. He itse asuvat jossain kaupungin laitamille, Rengossa, Lammilla, Hauholla ja ajattelevat vaistomaisesti että jokainen kantakaupunkiin syydetty euro on heiltä itseltään pois, siksi he vastustavat johdonmukaisesti Hämeenlinnan kehittämistä!
Konsultit taas saaneet värinää hömptöniläisiin...olihan siellä tuttu mies seminaarinkin touhuista...
Paljonkohan on rahaa mennyt konsulteille?
He ovat saaneet tuon 2 km matkan keskustasta Hamkille näyttämään 17 kilometriltä.
EI VOI OLLA TOTTA
Suomi24 idiootti lukihäiriöinen ei voi olla mikään konsultti.
Eikö siihen tennisikentän päälle uimahallin viereen pitänyt tulla Suomen hienoin jäähalli?
Missä muuten ovat ne veden päälle rakennetut talot siitä uimahallin kupeesta?
Engelinrannankin valmistumista jo odotetaan, menihän toimitusjohtajan palkkoihin ja muiden mukana puuhastelijoiden palkkoihin/palkkioihin vuosien saatossa melkoinen määrä taas kaupunkilaisten euroja
Hienot oli kyllä Engelinrannan asuntomessut vuonna 2019
Rakentamisen suhdanteiden jyrkkään laskuun kaupunki ei voi vaikuttaa mutta liian iso pala hönöjen ymmärtää.
Samoinkuin satojentuhansien palkkakulut joilla ei saatu mitään.
Kyllä oli hienot ja onnistuneet Engelinrannan asuntomessut, vieläkin muistelen lämmöllä niitä ja minkälainen vetovoima- ja pitovoimatekijä ne olivatkin Näivelinnalle
Floridan Markku tulee ja siirtää HAMK:in keskustaan.
Kiitos Gäry lupauksesta ja tuot tietysti Sampiasta rahat
P. Pökkelösaaristo haluaa täyslasisen työhuoneen siihen viinibaarin viereen. Kuluista viis.
Viinibaarista hyvä seurata Hämeenlinnan vilkautta.
Voiko siitä laskea että koska se miljoonas kävijä tänä vuonna saapuu?
Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy miljoonalta se tietää.
Jota vilkkautta ei taaskaan koskaan tulla näkemään. Torinalusparkki tarvitaan myös Pökkelösaaren ja parin muun suojatyöläisen sähkömersuille, ettei niiden akut kastu sohjossa.
Päättäjistä jotka puoltavat tätä uutta hanketta olisi hyvä laittaa taloudelliseen vastuuseen omalla rahapussilla eikä meidän veronmaksajien varoilla . Ensinkään yksikään rakentamisvaihtoehto ei tule kestämään kustannusarviota todellisuudessa.
HamK:n siirtosuunnitelmat keskustaan auttavat mukavasti myös jo kerran kuopatun torinalusparkin uudelleen henkiin puhaltamista koska yllätys yllätys, parkkipaikkoja tarvitaan keskustaan roimasti lisää
Älä valita vaan nauti kun keskusta kehittyy kun parkkia ei rakenneta.
myös Pööli, Keinu- ja Kaivoparkki ovat olleet suorastaan loistavia menestystarinoita
Oikea suunta
Onneksi tuollekaan hölmöilylle ei löydy rahoitusta. HamK:lla itselläänhän ei ole rahaa vaan rahoitus tulee valtiolta ja Hämeenlinnan kaupunkihan omistaa myös HamK:sta siivun eli Näiveeltä itseltään ei voi tulla oikein apuja ellei sitten taas parkkitalojen tapaan Hämeenlinnan kaupunki subventoi verorahoilla voimakkaasti tuotakin mahalaskuhaketta
Hamak siirto keskustaan. Ketä kaupunkilaisia hämeenilnnassa tuo siirto keskustaan palvelee? turhaa rahojen tuhlausta kaupungin velkarahoille löytyisi muutakin parempaa käyttöä, jos vuosia toiminut hamak ko paikalla miksi tuhlata kaupungin ja valtion rahaa siirtoon? ei ymmärrä minä ko siirto ei palvele ketään kaupungissa olevia, näin meillä tuhlataan veronmaksajien rahoja hämeenlinnassa, luulisi ettei rahat riitä kuka sen siirron sitten maksaakin, me kaupungin veronmaksajat ja valtioko?
No kyllä se siirto on perusteltu sillä, että rahakkaat isokenkäiset omistaa asuntoja Hämeenlinnan keskustassa. Nyt kun ei ole asukkaita niitä vuokria maksamaan, niin yritetään saada köyhät opiskelijat vuokralaisiksi. No tuli Kelan opiskelijoille patti tilanne, eivät yksiöitä enää pysty vuokraamaan. Opiskelijoiden mielestä nyt Visamäki on hyvä, on asunnot ja palvelut lähellä. Isokenkäisille se ei riitä, koska yksityinen vuokramarkkinat ei vedä! Opiskelijoista ei ole Hämeenlinnan ongelmien poistajaksi. Olisi häpeällistä tässä valtion- ja kuntien talouden tilanteessa rakentaa uusi kampus keskustaan!
Kaiken lisäksi opintoja täältä hakevia on enemmän, kuin pystytään ottamaan.
Keksikää nyt Hämeenlinnan päättäjät jo jotain järkevää käyttöä Keskuskoulun tiloille. Siinähän se on sekin näköttänyt autiona jo kaiketi 15 vuotta. Kuluja juossut koko ajan. Tontan leikkiä koko Hämeenlinnan päättäjien toiminta.
Tonta lopeta heti leikkiminen!!!
Puuhatkaa mieluummin yliopisto tänne kuin askartelette AMK:n kanssa.
Tulisipa Floridan Markku investoreineen ja siirtäisi HAMK:in keskustaan, jossa opiskelijat voisivat parkita autonsa maksullisesti, eihän ilmaisia parkkipaikkoja ole.
Onhan tänne ”suureen maailmaan” saatu maksullinen pysäköinti myös sairaalalle. Ja S-marketin pysäköinti on täynnä, kun köyhät sairaalassakävijät pysäköivät sinne.
Hamk:n siirtotouhusta ei voi syyttää kun Hämeenlinnan kaupunginjohtajaa.
Tästä tehtiin just aloite jossa vaaditaan kuntalaisäänestystä asiasta, allekirjoittajajia tullut parissa päivässä 166.
Kannatan äänestystä. Typerin idea Hämeenlinnassa jopa Scc mukaan laskien.
Äänestys vasta typerä idea onkin
Parviaisen mukaan 2030- ja 2040-luvuilla Hämeenlinnan keskusta on toivottavasti laajentunut lähemmäs Vanajaveden rantaa.
No, se HAMK on siellä Vanajaveden rannalla jo nyt IHAN LÄHELLÄ.
TULKAA NYT JÄRKIIN
Mitähän siihen rakennettavaan HAMK:n keskustatiloille tehdään kun vetovoimaa ei välttämättä ole tarpeeksi ja rakennus jää valmistuttuaan 10 vuoden sisällä täydelle vajaakäytölle?
Sinun ei tarvitse miettiä näitä olleskaan. Jätä pohdinta järkeville.
Hämeenlinnassa järkeviä ole kuin perussuomalaiset.
Kiitos tästä vitsistä!! Hulvatonta huumoria
Entäpä, jos Hämeenlinnan keskusta siirrettäisiinkin Visamäkeen, jolloin HAMK:ia ei tarvitsisi siirtää minnekään, se kun olisikin jo keskustassa?
Opiskelijat tuovat rahaa keskustaan jos hamk siirretään. Eli energiajuomat, karkit ja yleensä pienet ostokset tuovat valtavan määrän rahaa kaupungin kassaan. Kun itse opiskelin niin olin aika tiukilla rahan suhteen.
Kaupunkiko noita energiajuomia yms. heille myy?
Eiköhän S ryhmän politiikot hoida ja lobbaa sen verran että HAMK muutetaan jotta saadaan uusi kauppa hämeensaaren.
Visamäki köyhtyy ja kurjistuu ja muuttuu apaattiseksi peukunkäyttöslummiksi.