Koiran kuolema

Anonyymi-ap

Joku turkulainen mies oli näännyttänyt oman kasvavan koiransa kuoliaaksi eli ei ollut antanut koiralla tarpeeksi ruokaa ! Kuinka joku ihminen voi tehdä näin omalle lemmikilleen ? Lemmikit luottavat ja kiintyvät aina ihan pyyteettömästi omaan isäntäänsä tai emäntäänsä ja lemmikit ovat täysin omistajansa armoilla. Jos ottaa lemmikin, niin sitä tulisi tarkkaan harkita; Riittävätkö rahat eläimen ruokkiseen kokoajan ja onko tarvittaessa rahaa viedä lemmikki eläinlääkärille jos lemmikki sairastuu.
Erityisesti vielä pentuvaiheessa olevat kissat ja koirat tarvitsevat riittävästä terveellistä ravintoa, että niiden luusto ja lihaksisto kehittyisi normaalisti ja että ne kasvaisivat normaalin kokoisiksi.
Myöskin elämänhallinnan tulisi olla kunnossa siten, että pystyy käyttämään koiran aina aamuisin ja iltaisin lenkillä, että koira saa tehdä rauhassa tarpeensa. Koiran kanssa tulisi tehdä myös pidempi lenkki jossain vaiheessa päivää tai iltaa, niin että koira saisi riittävästi liikuntaa, Sellainen ihminen joka valvoo kaikki yöt ja nukkuu päivät, ei oikein kykene hoitamaan koiraa.
Jos joku ihminen, oli sitten nuori tai vanha, huomaa, ettei pysty hoitamaan enää lemmikkiään, niin ensin voisi pyytää apua omilta läheisiltään tai ottaa yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Eläinsuojeluyhdistyksissä pystytään aina auttamaan jollain tavalla, esim. jos lemmikin omistaja joutuu itse sairaalahoitoon, eläinsuojeluyhdistys voi ottaa kissan tai koiran siksi ajaksi hoitoon tai lemmikki menee johonkin sijaiskotiin siksi aikaa. Tästä hoitoavusta joutuu tietenkin itse maksamaan jonkun verran.
Eläinsuojeluyhdistykselle voi tehdä myös nimettömänä ilmoituksen jostakin eläimestä, jos epäilee tai huomaa eläimen hoidon ja ruokinnan olevan laiminlyödyn.
Esim, jos jokin eläin on hyvin laiha tai muuten huonokuntoisen näköinen, niin saadaan tätä laiminlyötyä eläintä autettua ja jopa pelastettua eläimen henki.
Minä itse olen nyt huolissani naapuri kerrostalon koirasta, joka on mielestäni hyvin laiha nuori koira ja on vielä kasvuiässä. Tätä koiraa ei mielestäni käytetä tarpeeksi usein ja paljon ulkona.

1

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mene itse läheltä katsomaan se naapurin koira, pyydä vaikka lupaa morjestaa, ja kokeile kyljet samalla. Tuo koira liikkuu ulkona ja on nuori, ja anteeksi vain, kyseenalaistan sen, että olisit nyt muuta kuin kyttäämässä turhaan. Nuori koira on usein hoikka, enkä usko, että ihan kaikki ulkoilut ikkunasta ehdit kytätä mitä koira saa, nukut itsekin varmasti jossain välissä? Mene mieluummin pihalle ja suorita käsin kopelointi luvalla äläkä turhaan oleta mitään, mikä kuulostaa jo heti liian arvailulta ja omilta olettamisilta.

      Mutta tuo nälkiintynyt tapaus oli kamala juttu ja vanhempi uutinen jo, nyt vasta tuli tuomio ilmi. Toivotaan siis koiralle parempaa ja onnellisempaa seuraavaa elämää, sellaisen se ansaitsee, tuo tuomion saanut omistaja taas ei ansaitse edes elää enää.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      602
      2154
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      20
      1032
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      897
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      81
      802
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      742
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe