"Kiinteistövälittäjä ja mediapersoonaa Jethro Rostedtia, 47, syytetään lukuisista rikoksista Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Rostedt on saanut viime kuussa syytteet kolmesta törkeästä veropetoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta veropetoksesta.
Rostedtia uhkaa vuosien mittainen vankeusrangaistus.
Rikoslain mukaan törkeästä veropetoksesta voidaan tuomita nimittäin minimissään neljän kuukauden ja maksimissaan neljän vuoden vankeuteen.
Rostedtilla riittää muutenkin haasteita. Hänen ulosottorekisterinsä on peräti 12 sivua pitkä.
Häneltä penätään ulosottoteitse ainakin noin neljää miljoonaa euroa. Muun muassa Verohallinto on karhunnut Rostedtilta satojatuhansia euroja maksamattomista jäännösveroista."
https://www.is.fi/viihde/art-2000010294298.html
Eikä ole ainoa kiinteistöhuijari.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Rostedt on saanut viime kuussa syytteet kolmesta törkeästä veropetoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta veropetoksesta.
Rostedtia uhkaa vuosien mittainen vankeusrangaistus.
Rikoslain mukaan törkeästä veropetoksesta voidaan tuomita nimittäin minimissään neljän kuukauden ja maksimissaan neljän vuoden vankeuteen.
Rostedtilla riittää muutenkin haasteita. Hänen ulosottorekisterinsä on peräti 12 sivua pitkä.
Häneltä penätään ulosottoteitse ainakin noin neljää miljoonaa euroa. Muun muassa Verohallinto on karhunnut Rostedtilta satojatuhansia euroja maksamattomista jäännösveroista."
https://www.is.fi/viihde/art-2000010294298.html
Eikä ole ainoa kiinteistöhuijari.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Jeti on kinki
Osaa hommat ja pisnekset
No lujaa meni.
Taitaa elvistely loppua tähän mutta uusia pellejä tulee tilalle.
Esimerkiksi Stupido.
jetro on tyypillinen suomalainen yrittäjä palkitaan timanttisella yrittäjäristillä vaikka on täys roisto.
Jeti jekuttaa vaikka verottajan.
Jalliksen kaverit on businesjehuja!!
Vähän veroja, paljon bailausta!!
BAILA, BAILA!!
Jetro on julkisuustyrkky, mutta heti kun kysytään veloista lähtee karkuun eikä tipu haastattelua.
33 .
69 .
Ajattelin että jetro oli vähän kireän oloinen uudessa videossa.
No, tuskin joutuu ja sakoilla selviää niin kuin kaikki muutkin turun varakkaat roistot! Venekin taitaa vielä olla aurajoen mutiin uponneena ja maksamatta jääkiekkomiehelle....
Toivottavasti kiinteistöjen hinnat romahtaa pysyvästi, ei asumisella kuulu rahasta järjettömiä summia ja vuokrasääntely saatava takaisin. Otettava Saksasta ja Ruotsista mallia siinäkin.
Ah, ahtaita aikoja
Joo, jännästi tuntuu kahden aikaisemman kiinteistöleveilijän kohtalot yhtyvän : Kaisa Liskin ja Jetin. Kumpikin patsasteli lehdissä ja leveili omaisuudellaan ja miten on nyt. Kumpikin on miljoonaveloissa eikä enää rehvastella Ferrareilla...
Kateelliset ja muut kakkapöksyt Jetin kimpussa..
Kyllä Jeti tästäkin selviää vaikka kovin syytellään ihan höpöjutuista.....
Pilasi pizzayrityksen, ostoskeskuksen..., mitähän kaikkea muuta.
Sun persees ja yöunet varmaan...
Kyllä nyt verot pitäisi maksaa.
Osa menee lapsiin ja vanhuksiin.
🤔🙄
Vai jättääkö Jetro vähäosaiset kärsimään?
Sydämetön julkku?
Pitäisikö varoa persettä jetron lähellä, tunnut tietävän.
MassiMestari-Jeti porskuttaa
Köyhät ja muut tykkimiehet urputtaa
Jetrolla varmaan paljon tuttuja vankilassa.
JetronJämäkkä
Seisoo ylväänä
Kiitos, Jetro.
Ei anneta vihan voittaa 🧡
Kokoomuslainen
Demari
VIIHDEJULKKIS Jethro ”Jeti” Rostedt
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010301801.html
Jethro Rostedt on tyypillinen Turkulainen! Eli siis valehtelee kaiken!
Turkulainen omahyväisyys haisee peninkulmien päähän!
Jeti on Turun Kuninkas ja sinä olet pelkkä pölö
Kalle Hagertille?
K a l l e Hagertille?
Kalle H a g e r t i l l e
s u k u a?
Tästä Jetille juristeja ja sinkkusaunaa!😅
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17343343/asianajotoimisto-heikkila--co-ongelmissa
Jetillä on liian kallista torttua.
Marin jakoi jetillekin 100 000 euroa koronatukea Sysisurkea vihervasemmisto.
Marin on osavaava binsesnainen tienaa kivasti
Uskomaton sekopää ja jotkut fanittaa edelleen.
Palokunnassa oli Rostedt, taisi olla samaa sukua
On kuulemma ollut nuoresta saakka ihan täysi venkula, ainakin heidän mukaan, jotka hänet ovat tunteneet nuoresta saakka. Eli hänen nykyinen tilanteensa ei yllätä.
Nyt pakoilee ulkomailla ja elättelee kaiketi toiveita, että joskus pääsisi palaamaan Suomeen. Mutta paluuseen varmaan menee aikaa, ainakin jos koijari meinaa ettei hänen tarvitse mennä käräjien kautta lusimaan.
Voidaanhan se hakeakin oikeuteen.
Kyllä kait, olettaen että pakoilee sellaisessa maassa, jolla on luovutussopimus Suomen kanssa.
Jetro presidentiksi!!
Mieluiten Ulko-Hebrideille!
Wellamo-opiston kuntojumppa starttasi eilen ja se on maanantaisin klo 18.15-19.30.
Miljoonat jemmaan niin kyllä sitä palkoille pääsee kun mummoja kylvettää ihan mielellään... sanoi eräskin alan mies.
Jeti porskuttaa ei voi kukaan estää.
jeti painaa kokkelii nokkaa helvetin enkeleiden mm. jonas mäkisen seurassa
tipattu vihje 7 päivää noin 2kk takaperin