Joensuu ympäristökuntineen on takapajula

Hävettäisi asua Joensuussa tai sen ympäristökunnissa. Siellä on kaikki asiat päin sitä itseänsä ( jonka nimeä ei voi julkaista) Siun sote on ihan kuralla. Jo nimi on täysin ääliö keksintö. Terveyspalvelut eivät toimi ollenkaan. Mitään eivät Keskussairaalassa Joensuussa osaa. Kuormittavat vain Kysiä, kun sinne pitää kuljettaa vaikeimmin sairaat. Puhumattakaan Joensuun sos.toimesta, täysin tuuliajolla koko toiminta. Ja tuloksethan näkyvät surullisina tapauksina. Joensuun käräjäoikeus tulisi lakkauttaa. Sieltä eivät tavalliset kansalaiset saa oikeutta. Siellä pyörii sellaisia asianajajia ja tuomareita, jotka eivät erota roistoa rotasta, eivätkä toisistaan. Ihmiset tuolla seudulla ovat ilkeitä ja kateellisia, enimmäkseen Persujen kannattajia, mikä jo kertookin kaiken oleellisen tuon seudun ihmisten tasosta. Joten ei ole ihmekkään, että kyseinen seutukunta tyhjenee.
7293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joensuulla on syytä olla ylpeä Persu kansanedustajastaan poliisi Vornasesta tietysti.

Äänestä

Jos ampui itsepuolustukseksi varoituslaukauksen, ei ollut pyssy turhaan mukana.

Äänestä

Asiahan on niin ettei kukaan järkevä ihminen halua asua Joensuussa ellei ole aivan pakko. Luovutetaan Venäjälle koko kaupunki?

Äänestä

Joensuun kupla puhkeaa ? Ehkä hyvä niin.

Äänestä

Ei mene hyvin Joensuussa, ei. Mikä mättää ?

Äänestä

Huonot ovat mielenterveyspalvelut. Ja se näkyy.

Äänestä

Joensuulaisilta ei ole turvassa edes helsinkiläisessä kapakassa tai sen edustalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hävettäisi asua Joensuussa tai sen ympäristökunnissa. Siellä on kaikki asiat päin sitä itseänsä ( jonka nimeä ei voi julkaista) Siun sote on ihan kuralla. Jo nimi on täysin ääliö keksintö. Terveyspalvelut eivät toimi ollenkaan. Mitään eivät Keskussairaalassa Joensuussa osaa. Kuormittavat vain Kysiä, kun sinne pitää kuljettaa vaikeimmin sairaat. Puhumattakaan Joensuun sos.toimesta, täysin tuuliajolla koko toiminta. Ja tuloksethan näkyvät surullisina tapauksina. Joensuun käräjäoikeus tulisi lakkauttaa. Sieltä eivät tavalliset kansalaiset saa oikeutta. Siellä pyörii sellaisia asianajajia ja tuomareita, jotka eivät erota roistoa rotasta, eivätkä toisistaan. Ihmiset tuolla seudulla ovat ilkeitä ja kateellisia, enimmäkseen Persujen kannattajia, mikä jo kertookin kaiken oleellisen tuon seudun ihmisten tasosta. Joten ei ole ihmekkään, että kyseinen seutukunta tyhjenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu