Voisiko Dingo vaihtaa laulusolistia?

Anonyymi-ap

Popedassa ja YÖssä on nyt uudet laulusolistit.

Olisiko Dingon mahdollista jatkaa uraansa uuden laulusolistin kanssa.

Minä olen sitä mieltä että kyllä olisi. Uskoisin että uuden solistin myötä bändi nousisi uuteen lentoon ja jopa uutta musiikkia kuultaisiin.

Kenet haluaisit nähdä ja kuulla Dingon laulusolistina.

30

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuka tahansa on parempi kun neuman joka ei osaa laulaa lainkaan vaan määkii kuin lammas. Dingon biisejä voisi jopa kuunnella jos solisti olisi joku toinen.

    • Anonyymi

      Neumannin oma poika sitten kun varttuu vanhemmaks. Aika luonnollista että hän jatkaisi isänsä ja bändin perintöö. Joo.

    • Anonyymi

      Neumann omistaa Dingon tavaramerkin. Lisäksi (melkein) kaikki Dingon biisit on Neumannin tekemiä.

      Bändi on lisäksi niin henkilöitynyt Neumanniin, että todella vaikeaa kuvitella millään tavalla bändin jatkavan ilman Nipaa.

      Popedan jotenkin ymmärtää kun Costello mukana. Nykyisellä Yöllä ei mielestäni ole mitään tekemistä vanhan Yön kanssa. Pelkkää nimellä rahastusta.

      • Anonyymi

        No ehkä noin ellei muilla ole sitten sävellysideoita ja ehkä neumannin poika vois aloittaa sävellyspuuhat muuttamatta liikaa dingoa vaan pyrkiä säilyttään dingon musiikillinen ja melodinen identiteetti ja keikoilla sitten uus dingo bändi esittäisi nmyös vanhoja dingon biisei. En näe outona vaihtoehtona tuollaistakaan. Ja nuotio ja pepe osaavat kyllä säveltää halutessaan jos nipaa ei olisi bändissä. Kaikki vanhenee tietenkin ja silloin vois luonnollisena jatkumona neumannin poika esim kun tossa ylempänä pohdin sitä ja eikä olisi väärin vaikka bändin nimi pidettäisiin samana ja esim popedassa pate hyväksyi sen että bändin nimi pijetään samana. Yö yhtyeessä ei kyse rahastuksesta vaan ihan varmasti olli lindholm olisi halunnut toiveena että yössä jollakin lailla jatketaan sitä duunia jossain määrin.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti pitää saada uutta verta ja laulusolisti vaihtoon.

    • Anonyymi

      Jos eivät tee kuten YUP. Jatkavat ilman laulajaa. Instrumentaalina.

      • Anonyymi

        Se oli todella erikoinen ratkaisu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli todella erikoinen ratkaisu.

        ihanko tosi mun pitää kyl käyvä etsimässä sitä musaa. Vai onko julkaisseet vielä instrumentaalista musaa tämä YUP-yhtye? Pidän YUP;n parhaimpana levynä toppatakkeja ja toledon terästä levyä jossa monipuolisuus ja kunnianhimoaste huikealla tasolla. Myös huuda harkiten, homo sapiens, hippos from hell(englannin kielinen levy) , varhaiset demot vuodelta 1988 (joita ei koskaan julkaistu tietääkseni ja bändi oli jo tuolloin täysin valmis mikä kuuluu etenkin sävellysten huippuosaamisena!) ja EP levyt who dares farts ja whlap zap ninja sekä turpasauna mini EP. Mut paras on toppatakki levy.

        Joku sinkku ja musavideo niillä ainakin oli viime viikon Levyraadissa. Sama ohjelma missä oli Even video.

        Pidän erittäin erikoisena ratkaisuna, että YUP palasi kokonaan ilman laulusolistia. Mistä moinen johtuu? Veikkaan että kaupallisesti järkevämpää olisi ollut etsiä uusi solisti, bändi kuitenkin muistetaan hiteistä joissa oli laulua.

        Ei toimisi Dingokaan ilman laulajaa. Kyllä se nyt niin vain on.

        Mitäs tuo haittoo vaikkei tarvi aina panna rahoiksi jos muuten musantekijät osaa hoitaa älykkäästi taloutta niin osa voi selviytyäkin arjesta hyvin vaikkei musasta tuliskaan heille ns rahasampoa. Se on paljon myös itsestäkin kiinni miten pennoset käyttää. Ja arvostan eli nostan paljon hattua rohkeudelle että uskaltaa tehdä itsepäisesti mitä itte haluaa. Tuo on hieno piirre jota arvostan , koskasilloin yleensä myös musa kuulostaa luovemmalta &paremmalta. Mä en välttämättä sano että hitit on aina se ykkösjuttu minulle sillä eihän dingossakaan ne kaikkein kovimmat hitit ole mun juttu vaan enempi viehättynyt kappaleista hämähäkkimies . aino, ameriikassa tai vaikkapa sata rohkeaa laivaa ja ota paha pois. Toki ei tarkoota sitä että hitit olisi minun mielestä aina huonompia, mut joskus hiteissä tuppaa käymhään siten , että niistä voi tulla liian turvallisuushakuisia ja tylsiä, jopa mitäänsanomattoman tavanomaisia jotka ei eroitu mitenkään massasta.

        Anna eriksson puhui siitä muistaakseni että hän uskalsi ottaa riskin ja alkaa tekeen omaa juttuaan vaikkei siitä tule rahasampoa hänelle. Niinhän siinä myös kävi että yleisö kaikkosi pois hänen luota kun alko itsepäisesti(hän on syntymämerkiltään muuten kas kummaa härkä hehhe) tekeen omaa juttuaan. Alatalon mikko sanoi että hänen pakko palvella yleisöä koska muuten yleisö lähtis pois eli ilmeisesti mikko uskoo että hänen leipätyö loppuisi muuten ettei kannata, mutta jotkut uskaltaa heittäytyä välittämättä viis rahoistansa&talouvesta ja ilmeisesti tällaiset ihmiset osaa rakentaa pohjaa jhyvin ettei putoa pohjalle ja osaavat älykkäämmin ehkä käyttää rahansa. Puhun näin, koska itse oon takuueläkeläinen(takuueläke on pienimpiä eläkkeitä) ja en ole köyhä ollenkaan vaan se johtuu siitä etten ole köyhä koska ossaan käyttää fiksusti pennoseni. Taloudesta voi oppia jottain jos käy luennoilla jossa taloustieteilijät puhuu miten käyttää rahansa. Jotkut neuvoo sijoittamiseen panna rahaa mut minä en koskaan siihe "rumbaan" lähteny. Myös esim tuo erikssoniin annan asenne on huippu ja myös tämän YUP:n sillä heillä ei rahaseteliniput kimalla silmillä! Huikea asia tuollainen heittäytyminen.

        No joo oon samaa mieltä, että dingon kohalla ei instrumentaaliseen musaan suuntaaminen olisi kai kovin luontevan loogista. YUP;n kohdalla ymmärrän tuon täysin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku sinkku ja musavideo niillä ainakin oli viime viikon Levyraadissa. Sama ohjelma missä oli Even video.

        Pidän erittäin erikoisena ratkaisuna, että YUP palasi kokonaan ilman laulusolistia. Mistä moinen johtuu? Veikkaan että kaupallisesti järkevämpää olisi ollut etsiä uusi solisti, bändi kuitenkin muistetaan hiteistä joissa oli laulua.

        Ei toimisi Dingokaan ilman laulajaa. Kyllä se nyt niin vain on.

        Heleppo raha voi houkuttaa ja koukuttaa =), mutta silloin yleensä myös laatu kärsii kun on se minusta nähty niin monasti . Esim dingolle kävi näin kun ne alko juokseen 2000-luvulla rahan perässä joista seurauksina etenkin purppuraa levy jossa ne lähti helpoin keinoin hakemaan rahaa eivätkä edes onnistuneet siinä vaikka yleensä ainakin suomalainen yleisö helposti lähtee mukaan hömppäjuttuihin. Dingo kuitenki panosti laatuun kasarina. sen minusta kuulee ihan selvästi. Ja sitten alako juoksehen helpon rahan perässä tyytymällä "idioottihelppoihin" musiikillisiin ratkaisuihi ja vähän sama tapahtui antti tuiskulle kun hän joitakin kertoja 2000-luvulla ja myös 2010-luvulla teki laadukkaitakin levyjä, muutaman ainakin, esim debyyttilevy ja toisenlainen tie levy niin sitten myöhemmin hän alko hypätä helpon rahan perässä ja sen kuulee selvästi esim kappaleissa peto on irti ja sata salamaa(kamala versio jost tulee halpamainen fiilis jotenki) jne jne. Levyt en kommentoi ja anaconda sai paljon kiitosta niin kriitikoilta kuin koko suomen kansalta, mut mie eri mieltä eli musa kärsi kun alko juosta rahan perässä. Muutaman kerran ihan oivaltavia ratkaisuja mut ongelmat jopa niissäkin on sävelrakenteissa joilla selkeesti lähetty isoille vesille pyydystämään kalaa eli käytin nyt vertauskuvaa eli houkutti yleisöö helpoilla ratkaisuilla ja kas kas suomiyleisö tarttui siihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku sinkku ja musavideo niillä ainakin oli viime viikon Levyraadissa. Sama ohjelma missä oli Even video.

        Pidän erittäin erikoisena ratkaisuna, että YUP palasi kokonaan ilman laulusolistia. Mistä moinen johtuu? Veikkaan että kaupallisesti järkevämpää olisi ollut etsiä uusi solisti, bändi kuitenkin muistetaan hiteistä joissa oli laulua.

        Ei toimisi Dingokaan ilman laulajaa. Kyllä se nyt niin vain on.

        Musiikintekijöillä suhde rahaan on se, että osa eri tavalla miettii niit kuvioita ja toiset eri tavalla. Annan esimerkin mitä mieltä oon itse = koska rahaa ei kasva joka puussa, niin se mitä löytyy niin sitä pitää arvostaa sillä lailla ettei tuhlaa kaikkia rahojansa eli mä pyrin kunnioittaan rahaa siten etten tuhlaa kaikkia mutta pihiksi en ole ryhtynyt suinkaan vaan esim 4 vuotta sitten oli noin 10 000 euron kattoremontti(asun omakotitalossa) ja piti investoida myös talonlämmitykseen iso rahamäärä rahaa. Sanotaan myös että raha ei tuo todellista onnea, mut luo se turvaa.

        Ymmärrän kyllä jos monilla esim musantekijöillä houkutus rahaan on suuri mut toivottavasti mahdollisimman moni ei tee musaa rahan takia vaan rakkaudesta musaan.

        Pidetäänpä keskustelu otsikon aiheessa. Langasta tulee ikävä lukea jos tänne väliin alat kirjoittelemaan jo omista kattoremonteistasikin. Mene remonttiforumille,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidetäänpä keskustelu otsikon aiheessa. Langasta tulee ikävä lukea jos tänne väliin alat kirjoittelemaan jo omista kattoremonteistasikin. Mene remonttiforumille,

        No ei tuo maailmanloppu katsos maailmassa on vakavampia asioita, mut toki ymmärrän että meni itseltäni väärin ottaa tuo pointti, mut minähän kommentoin kyllä pääosin, melkein koko ajan musabisneksestä&musiikista, mutta myönnän virheeni. Pyrin ettei toistu, mutta ei ole maailmanloppu. No minä olen vähän tällainen kirjoittelija että joskus lipeää tuollaiseksi mun postaus. Saanut siitä huomautuksia aikoinaan jossain muuallakin päin nettiä (taisi olla facebook ja youtube) ja joutunutpa ihan bannatuksi yhdeltä sivulta koska siellä off-topic kirjoittelu oli kiellettyä ja rikoin sivuston sääntöjä. Täällä ei ole kiellettyä eikä youtubessa eikä facebookissa, mutta ymmärrän jos tuntuu rasittavalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidetäänpä keskustelu otsikon aiheessa. Langasta tulee ikävä lukea jos tänne väliin alat kirjoittelemaan jo omista kattoremonteistasikin. Mene remonttiforumille,

        Voi että alko hieman harmittaa nyt tuo virheeni joo. Anteeksi saanko anteeksi ja pyrin ettei toistu? En mä usko että tahallani tuon asian kirjoitin, en usko. Eikä silti ole maailmanloppu tai maailman pahin asia. Kuitenkin mokasin. Ei passaa miettiä tuota, ettei haavat aukea. Tuohon liittyy vaikeita muistojakin jonkun verran. Moikka!

        Kiva että täällä on aktiivisia keskustelijoita. Mutta huomautus on aiheellinen. On ikävä lukea viestiketjuja jos seassa on pitkiä kirjoituksia muista bändeistä tai täysin jostain muusta aihepiiristä.

        Kannattaa pitää viestien aihe aloitusviestin aiheessa. Muuten menee ketjut sekavaksi eikä niitä ole kiva selata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi että alko hieman harmittaa nyt tuo virheeni joo. Anteeksi saanko anteeksi ja pyrin ettei toistu? En mä usko että tahallani tuon asian kirjoitin, en usko. Eikä silti ole maailmanloppu tai maailman pahin asia. Kuitenkin mokasin. Ei passaa miettiä tuota, ettei haavat aukea. Tuohon liittyy vaikeita muistojakin jonkun verran. Moikka!

        Älä suotta anteeksi pyytele. Kirjoitin ihan hyvällä. Oli vain tosiaan ikävä etsiä asiaan liittyviä uusia kommetteja kun tarina oli ajautunut niin pahasti sivuraiteelle. Tätä sattuu joskus itsellenikin.
        Mukava alkanutta viikkoa kaikillle Dingo faneille ja miksei muillekin.

    • Anonyymi

      mites olis suomen dame edna,meiju suvas.

    • Anonyymi

      Joku nais solisti voisi kyllä olla hyvä vaihtoehto. Kaija Koo tai Suvi Teräsniska esimerkiksi sopisivat mielestäni aika hyvin laulajaksi Dingoon.

      • Anonyymi

        Koon pitäisi laihduttaa. aika raakasti. Onkohan sillä mäccäri kotona?

    • Anonyymi

      Hyvä idis. Suvi Teräsniska sais varmaa ton pändin taas lentoon.

    • Anonyymi

      Pidetään keskustelu otsikon aiheessa.

      Uusi laulaja olisi ehdottoman tervetullut. Mielestäni Neumann voisi jatkaa bändin livekokoonpanossa soittamalla akustista kitaraa sekä laulamalla taustoja, kuin Nummela aikanaan.

      Nyt alkaa Nipalla olemaan jo ikää liikaa liidata bändiä.

      Nipan poika keulille tai sitten toisesta äärilaidasta laulaja Titta. Hänen omien biisiensä melodiarakenteet ovat kuin Dingolta.

    • Anonyymi

      Jonne Aaron tai Sampsa Astala voisi olla kova valinta Dingon uudeksi solistiksi. Aaron on tunnettu Dingo-fani ja kova biisintekijä.

      Sampsa Astala on myös kova mies musarintamalla. Itse asiassa oli laulamassa taustoja Nipan viimeisimmällä soololla. Ja tietäjät tietää, että hän on myös aiemmin ollut Lordi-yhtyeen Kita. Leenan entinen bändikaveri siis ;)

      Astala on esittänyt Dingon biisejä vakuuttavasti keikoilla. Tubesta voi katsoa.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista pohdintaa. Voisiko Dingo olla enää Dingo jos sen laulajana ei ole Neumann? Pidän epätodennäköisenä.

      Neumann on tehnyt Dingon biisit ja bändi henkilöityy niin vahvasti Nipaan. Jos bändi jatkaisi uudella laulajalla, mitä tekemistä sillä olisi enää Dingon kanssa? Myös muilla eturivin jäsenillä on jo ikää, Jontulla jopa Nipaa enemmän.

      Ikä tulee vastaan jossain vaiheessa kuten meillä kaikilla. On hyvä pohtia, kannattaako tehdä bändille "nuorennusleikkaus" vai tehdäänkö tyylikäs jäähyväiskiertue ja jäädään eläkepäiville.

      Vaihtoihan Popedakin laulajaa vaikka aluksi se tuntui täysin mahdottomalta idealta. Bändi kuitenkin on henkilöitynyt Pateen niin vahvasti. Mut tässä pitää muistaa Costellon rooli Popedassa.

    • Anonyymi

      Nipa ulos ja Suvi tilalle. Suvi veti helevetin hyvin yön biisit joten eiköhän noi dingonkin biisit häneltä luonnistuisi.

    • Anonyymi

      Neumann on ensi vuonna virallisesti eläikässä. Olen ihan varma että hän haluaa että hänen elämäntyönsä jatkuu myös sen jälkeen kun hän lopettaa.

      Kuten edellä mainittiin niin mies voisi olla bändin jäsen vaikka ei enään ihan siinä etulinjassa olisikaan.

      Nuorta verta Dingo tarvitsee keulille, energiaa. Sellaisen kaveri joka osaa myös säveltää ja sanoittaa.

      Leo Stillman on valintani.

    • Anonyymi

      https://www.youtube.com/watch?v=vlZa3y8YEg4

      Tämä mies sopisi Dingoon kuin nyrkki silmään.

      Samaa soundia kuin Nipalla.

      EI hyvää bändia kannata lopettaa joten tälläinen spekulointi on järkevää. Dingon soisi jatkuvan vielä vuosikymmeniä.

    • Anonyymi

      Miten olisi Maija Vilkkumaa,,,,hän määkii samaan malliin kuin neumannikin.

      • Anonyymi

        Vilkkumaan vetää soolona vetää Nokia areenankin täyteen niin tokkopa lähtisi.

        Toivottavasti Nipa jatkaa vielä vuosia mutta toivottavasti bändi myös jatkaa hänen jälkeensä, Popedan tyylillä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe