Kävi tuossa portilla aamulla.
Esitti olleensa Jyväskylässä messuilla ja jäi yksi generaattori myymättä. Sunnuntaisin vaikea saada puhelimella ketään kiinni kauppojen tekoa varten, hän valitti.
Esitteli itsensä makaroniitaliaanoksi ja näytti käyntikortin.
Tuttu mies. Kävi vuosi/kaksi sitten samoilla asioilla. Silmälasit joissa kamera!
Sanoin ettei kiinnosta. Mulla on muut voimanlähteet kriisien varalle. Ja en ole alalla.
En myöskään ehdottanut ketään potentiaaliseksi kohteeksi. Tietenkään.
Eli. Ennen kävivät puolalaiset taulukauppiaat samoilla asioilla. Tsekkaamassa, asunko osoitteessa ja ja samalla päivittivät ulkonäköni.
Kauppias näytti moldovialaiselta.
Messut Jyväskylässä olivat jo kuukausi sitten, pitkään ollut generaattori myymättä!
Kuvasto sama kuin edellisellä kerralla. Viidenkympin seteleitä paksu nippu lompakossa. Ja lentolippu homopussin päällä sillä tavalla että näkyy. Kiire oli kun kone lähtee illalla Seutulasta.
Toivotin hänelle:"Have a nice day", ja käänsin selän. Älysi lähteä.
Voimakoneen myyjä etsii rakennusmiehiä ja urakoitsijoita...!
Anonyymi-ap
2
384
Vastaukset
- Anonyymi
Facebookiin varoitus
- Anonyymi
Välttäisin laittamasta. Isoista asioista kyse! Omat kasvot eivät nyt ole ehkä paras tapa levittää sanaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882