Osaako joku vastata?
Onko kunnassa päättäjiä, jotka ymmärtäisivät aggressiivisen tuulivoimarakentamisen haitallisuuden.
Miksi Puolanka pilataan tuulivoimaloilla?
626
8940
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on se pääkysymys, johon kuntalaiset vastaa 4/25 äänestyskopissa. Oma arvaukseni on, että kuntalaiset haistattaa pitkät nykymenolle. Jossa eläminen tehdään mahdottomaksi joka kylällä. Niin osa-aika kuin kokoaikapuolankalaisille.
- Anonyymi
Köyhiin kuntiin on pakko rakentaa tuulivoimaa, jotta jonkilaiset mahdollisuudet järjestää palvelut. Tyhjä metsä ei elätä monta ihmistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhiin kuntiin on pakko rakentaa tuulivoimaa, jotta jonkilaiset mahdollisuudet järjestää palvelut. Tyhjä metsä ei elätä monta ihmistä.
Väärin.
Yli 150-vuotta Puolanka ollut itsenäinen kunta. Ja on pärjännyt ilman teollisuustuulivoimapuistoja.
Esimerkkinä mainittakoon Puolangan etuina saamat syrjäisyyspisteet (= valtionapujen avokätisyys). Aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Hyryllä tai Ristijärvellä. Kannattaa tutkia kunnan tilinpäätöksiä ja valtionapujen myöntämisperusteita.
Kyllä muitakin mahdollisuuksia on kuin tuulivoima. Kemijärvelle suunnitellaan vesivoiman pumppaamoa. En viitsi selostaa tekniikka ja sen ansaintalogiikkaa. Lukekaa ketkä ei ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Yli 150-vuotta Puolanka ollut itsenäinen kunta. Ja on pärjännyt ilman teollisuustuulivoimapuistoja.
Esimerkkinä mainittakoon Puolangan etuina saamat syrjäisyyspisteet (= valtionapujen avokätisyys). Aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Hyryllä tai Ristijärvellä. Kannattaa tutkia kunnan tilinpäätöksiä ja valtionapujen myöntämisperusteita.
Kyllä muitakin mahdollisuuksia on kuin tuulivoima. Kemijärvelle suunnitellaan vesivoiman pumppaamoa. En viitsi selostaa tekniikka ja sen ansaintalogiikkaa. Lukekaa ketkä ei ymmärrä.Pitäisi lopettaa tuollaisten kuppasten kylien elättäminen...kuten myös saamattomien ihmisten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.
Yli 150-vuotta Puolanka ollut itsenäinen kunta. Ja on pärjännyt ilman teollisuustuulivoimapuistoja.
Esimerkkinä mainittakoon Puolangan etuina saamat syrjäisyyspisteet (= valtionapujen avokätisyys). Aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Hyryllä tai Ristijärvellä. Kannattaa tutkia kunnan tilinpäätöksiä ja valtionapujen myöntämisperusteita.
Kyllä muitakin mahdollisuuksia on kuin tuulivoima. Kemijärvelle suunnitellaan vesivoiman pumppaamoa. En viitsi selostaa tekniikka ja sen ansaintalogiikkaa. Lukekaa ketkä ei ymmärrä.Onko 150v sitten ollut tuuli voimaloita ? Kylläpä on viisas henkilö. Missä on ne piuhat ,joita silloin käytettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi lopettaa tuollaisten kuppasten kylien elättäminen...kuten myös saamattomien ihmisten.
Tarkoitatko itseäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhiin kuntiin on pakko rakentaa tuulivoimaa, jotta jonkilaiset mahdollisuudet järjestää palvelut. Tyhjä metsä ei elätä monta ihmistä.
Keksihän joku älykkäämpi perustelu, nöyrä hallintoalamainen. Viisas opettajani sanoi aikoinaan ettei ole ihmisellä nuuta pakkoa kuin kuolla ja maksaa verot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi lopettaa tuollaisten kuppasten kylien elättäminen...kuten myös saamattomien ihmisten.
Käytä kumia.
- Anonyymi
Näin se vain on. Ketä ne häiritsee , en ymmärrä. Vero eurojakin tulisi. Onhan ne komian näköisiäkin.
- Anonyymi
Komeesta tiiä,mutta minkä helv....in takia porukka ruikkuttaa tuulivoimasta?Se on puhdasta energiaa vai onko ruikuttajat niitä jotka joutuvat katsomaan kun naapurin isäntä/emäntä kuittaa vuokra tulot???
- Anonyymi
Rumia ovat. Meluisia ovat. Eläimet kaikkoavat. Metsästys lakkaa. Lähiasukkaat muuttavat pois. Uusia asukkaita ei tule. Kiinteistöjen arvo romahtaa. Metsiin kasautuu mikro- ja nanomuovia, kulkeutuuko myös kasveihin, marjoihin.
Etelään saadaan sähköä, jota etelässä ei haluta tuottaa, koska tuulivoimaloista on mm. yllä kuvailtua haittaa.
Mitähän pääministerimme ajattelee tästä asiasta.- Anonyymi
Saa moottorikelkkailla vapaasti. Ketään ei kiinnosta.
- Anonyymi
Miten ne pilaa puolangan. Te valittajat pilaatte enemmän moitteillanne.
- Anonyymi
Puolanka on jo pilattu, ei se enää muutu paremmaksi vaikka teette mitä.
Niin no ettehän te oikeasti mitään ole siellä tehneetkään. - Anonyymi
Puolankaa ei ole pilattu! Täällä on hyvä asua ja elää. Kuntalaisten hyvinvointiin on panostettu.
Valtionapujen varaan ei kannata laskea. Suunnitelluista voimaloista tuskin monikaan toteutuu, toivottavasti edes muutama. Olen kulkenut pohjoisessa ja etelässä, ei minua haittaa jos myllyjä ajoittain näkyy. Se minua häiritsee kun haukutaan ihmisiä jotka yrittävät viedä Puolankaa eteenpäin. Lähinnä ihmettelen miten he jaksavat. Voimia heille.- Anonyymi
Odotetaan rauhassa vaaleja. Kepu tuholaiset saavat mitä ovat tilanneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotetaan rauhassa vaaleja. Kepu tuholaiset saavat mitä ovat tilanneet.
Keput on terroristeja. Heti keväällä 2021 kun tulivat valituksi unohtui mitä tuli luvattua kuntalaisille. Pääpukari lupasi ennen vaaleja ettei vuokrasopimuksettomille maille kaavoiteta tuulivoimaa. Nyt ei muuta tehdäkään.
- Anonyymi
Sinua ei haittaa. Entä jos jotain toista haittaa. Olet itsekeskeinen.
- Anonyymi
Ei tänne tuulivoimaloita tule . Ennakkosopimuksilla ja kaavoilla vain vedätetään maan hintaa korkeammalle maakauppoja varten .
- Anonyymi
Älä sinä ESA valita joutavaa. Verotuloja kaivataan. Paljonko sinä maksat veroja puolangalle ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä ESA valita joutavaa. Verotuloja kaivataan. Paljonko sinä maksat veroja puolangalle ??
Ei mitään, eihän sitä kukaan työllistä. Huutelee sivusta ja on olevinaan viisas. Tyhjän toimittaja.
- Anonyymi
Eniten harmittaa puolangan pilaaminen toinen toistaan typerimmillä ihmisillä. Ihmisroskaa suurin osa
- Anonyymi
juuri näin. Vaalien jälkeen syljeskellään kepuroskan päälle.
- Anonyymi
kannattaisko keput kokeilla toista esittämistapaa? Valheen ja propagandan sijaa totuutta. Äänestäjät ei ole enää teidän kalkkisten ja seniilien vaalikarjaa.
- Anonyymi
Yhdyn edelliseen puhujaan.
Keskustapuolue on ilmaissut lehtien palstoilla tuulivoimakorruptionsa Puolangan kuntayhdistyksen allekirjoittamana.
Kokeilkaapa jokainen tahollaan keskustella asioista keskustapuolueen kanssa tai esittää heille asioita eteenpäin vietäväksi helpomman ja kohteliaamman tavan kautta.
Varmasti et saa mitään vastausta asiaan.
Puolangan keskustapuolueen harras ja ylin toive, sekä heidän itsensäkin lehtien palstoilla esiintuoma ainut kunnan jäsenen vaikuttamismahdollisuus toimintamalli on lähes kaikesta Puolangan keskustapuolueen toiminnasta ja päätöksenteosta valittaminen kaikkiin mahdollisiin oikeusinstituutioihin. Me kansalaiset emme toki haluaisi tätä toimintamallia, mutta tämä on pormestarin ja hänen opetuslapsiensa harras toive ja tähän toimintamalliin koitamme kansana keskustapuoluelaisuutta vielä kunnioitta sopeutua ja sitä elämän mahdollisuutemme turvaamiseksi ja kunnan tulevaisuudeksi toteuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdyn edelliseen puhujaan.
Keskustapuolue on ilmaissut lehtien palstoilla tuulivoimakorruptionsa Puolangan kuntayhdistyksen allekirjoittamana.
Kokeilkaapa jokainen tahollaan keskustella asioista keskustapuolueen kanssa tai esittää heille asioita eteenpäin vietäväksi helpomman ja kohteliaamman tavan kautta.
Varmasti et saa mitään vastausta asiaan.
Puolangan keskustapuolueen harras ja ylin toive, sekä heidän itsensäkin lehtien palstoilla esiintuoma ainut kunnan jäsenen vaikuttamismahdollisuus toimintamalli on lähes kaikesta Puolangan keskustapuolueen toiminnasta ja päätöksenteosta valittaminen kaikkiin mahdollisiin oikeusinstituutioihin. Me kansalaiset emme toki haluaisi tätä toimintamallia, mutta tämä on pormestarin ja hänen opetuslapsiensa harras toive ja tähän toimintamalliin koitamme kansana keskustapuoluelaisuutta vielä kunnioitta sopeutua ja sitä elämän mahdollisuutemme turvaamiseksi ja kunnan tulevaisuudeksi toteuttaa.Kunnan tulevaisuus on tuulivoimassa!
- Anonyymi
Valtuustossa vain kolme kepuhöppänää oli äänessä viime tiistaina. Martti, Seppo ja Markku. Kaikki yli 70-vuotiaita. Kyllä oli myötähäpeä kuunnella. Täyttä disinformatiota levittivät. Kuin ikätoverinsa Putin.
- Anonyymi
Mutta keput, kepujen paikallisjärjestö ja Tuomo ovat kauhuissaan kun kerrot tosiasian täällä. Kepujen "totuus" on disinformaatiota ja niiden jotka kertovat sen olevan disinformaatiota ovat hulluja ja höröjä. Eikö vaan keput?
- Anonyymi
Kaikki kolme ei kykene mihinkään tekoihin. Siksi vain puhetta. Ja puhe pelkkää bullshittiä ja propagandaa. Kukaan kolmesta ole milloinkaan olleet oikeissa tuottavissa töissä taikka työllistäneet yhtään ihmistä. Kaikki julkishallinnon elättinä koko elämän.
- Anonyymi
"Ei ole häpeällistä tehdä vähän. Häpeällistä on olla tekemättä mitään". Sanoi Aleksei Navalnyi aikoinaan.
Siksi Puolangalle on muodostunut merkittävä ryhmä tuulivoiman vastustajia. - Anonyymi
Toksinen kepudisinformatio
- Anonyymi
Se tuulivoima on hetken hurma sama kuin nusssiminen, heti vituttaa kun laukeaa.
Myllystä tulee ensin rahaa kunnalle ja 10-vuoden kuluttua vituttaa kuntalaisia kun tulikin hommattua myllyt sillä niiden käyttöikä lopuu silloin ja niitä ei kannata korjata.- Anonyymi
Niin, onko ongelmallisen tuulivoimarakentamisen taustalla se, että Puolangalla ja muissa tuulivoimakunnissa päättäjillä ei ole kokemusta laukeamisen jälkeisestä onnellisuuden tunteesta, joka valtaa kehon kun kumppani on se oikea? Voisiko tässä olla ainakin osasyy?

Ei kepuseniilit voi kuin haaveilla laukeamisesta. Katsokaa kuinka vanhoja höppänöitä nämä seniilit on. Muu ei seiso kuin järki. Ei ole viriliteettiä. Ei ole kykyä aivotoimintaan.
- Anonyymi
ai 10v?äly hoi.auta höperöitä vastustajia.
- Anonyymi
Miksi puolanka pilataan valittajilla , menee maine.
- Anonyymi
Puolangalla on yksi haittamaallemuuttaja. Ilmoittautui heti kepulaiseksi, Joutui lähtemään Inarista. Kun Inari kieltäytyi kaavoittamasta yhtään tuulivoimalapaikkaa.
Tämä haittamaallemuuttaja ei ole vielä 73- ikävuoteen ymmärtänyt, että ukonkäppänä tuhoaa nuorison elämän ja nuoriso aikoo muistaa ukkoa.
Lisäksi tämä ukonkäppänä kirjoitti Maaseudun tulevaisuuteen ettei yhtään tuomiota laittomuuksista annettu Puolangan kunnalle. Valehtelija.
Ainoa reenattu lihas tällä käppänällä on leukaluun kohottajalihas. Karvalakkia syvemmällä silmille käppänä. Tuhotyösi on mopopoikien mielessä.- Anonyymi
Tämä haittamaallemuuttaja-vanhus räksyttää muun muassa facen puolangan tuulivoimaryhmässä. Aivan sekopää.
Markku Nivakoski
8. maaliskuu klo 9.16 - Anonyymi
Käyhän haittamaallemuuttaja-Markku katsomassa kunnan salilla millaisilla painoilla muutamat 14-vuotiaat vetää. Tiedät mikä sinua tuholaista odottaa, He ovat tulevaisuus. Sinä ummehtunut vääräleuka menneisyydestä. Pojilla kehittyy näet muukin kuin kielenkohottajalihas.

Kyllähän tämänkylän 14v.nuorilla ei nouse kuin pleikkarin kapula...höpöhöpö ja niissä muka tulevaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä haittamaallemuuttaja-vanhus räksyttää muun muassa facen puolangan tuulivoimaryhmässä. Aivan sekopää.
Markku Nivakoski
8. maaliskuu klo 9.16tosi järkevä ihminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyhän haittamaallemuuttaja-Markku katsomassa kunnan salilla millaisilla painoilla muutamat 14-vuotiaat vetää. Tiedät mikä sinua tuholaista odottaa, He ovat tulevaisuus. Sinä ummehtunut vääräleuka menneisyydestä. Pojilla kehittyy näet muukin kuin kielenkohottajalihas.
vasta taisi olla joku toni heikkiläjoka meinas heti päästyään linnasta tappaa naisensa. on ajan kysymys,että milloin veronika saa miehestään tarpeekseen,ja lähtee käveleen.
- Anonyymi
Tämä oli tosi hyvä kommentti!!!! Siellä facessa.
"Suolijärven lepakkomies ilman koulutusta johtaa kuntaa, keskustapuolue isältä pojalle! Vittu heräisivät nykyaikaan! Voi voi."- Anonyymi
Kepun johdolla ollaan ajan hermolla, vastustajat yrittävät vetää kuntaa aikaan kun isä lampun osti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepun johdolla ollaan ajan hermolla, vastustajat yrittävät vetää kuntaa aikaan kun isä lampun osti.
Kerro lisää. Kenen kepun johdolla?
- Anonyymi
Puolangan tunnetuimmat haittamaallemuuttajat ovat:
a) kaikki seniilejä
b) kaikki yli 70-vuotiaita vanhuudenhöppänöitä (vrt V. Putinin ikä)
c) muuttaneet Puolangalle haitantekoon. Yksi Kurusta, yksi Ivalosta ja yksi Tervolasta.
d) kaikki kunnanvaltuustossa. Tiedätkö mitä puoluetta nämä haitantekijät edustaa?- Anonyymi
Tietääkseni ko. henkilöt eivät ole haittaa aiheuttanut paitsi yksi valtuutettu joka valittaa kaikesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ko. henkilöt eivät ole haittaa aiheuttanut paitsi yksi valtuutettu joka valittaa kaikesta.
Kyllä ne on raimo Heikkilä ja Esa räinä, jotka valittaa joka asiasta. Ei ole miehillä muuta tekemistä. Muuttakaa naapureiksi , johan juttua alkaa tulemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ko. henkilöt eivät ole haittaa aiheuttanut paitsi yksi valtuutettu joka valittaa kaikesta.
Pelkkiä haittamaallemuuttajia kaikki kolme seniiliä. Kuntalaisten onneksi kohta mustan auton kyydissä. Vaaka-asentoon.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä äänestätte muualta tulleita? Luuletteko te että heillä on rakkautta isien maita kohtaan niin kuin meillä paljasjalkaisilla, jotka korven mustikoilla ja lakoilla olemme kasvaneet?
- Anonyymi
Kymmeniä puolankalaisten nimiä maakuntakaavan tuulivoimasta allekirjoittajina määräaikaan mennessä. Ei ole kepuilla edelleenkään reaalitodellisuudesta mitään ymmärrystä. Seniilit luulee. Ei tiedä mitä kotikunnassa tapahtuu.
- Anonyymi
Reilusti yli puolet allekirjoittaneista puolankalaisista on entisiä kepulaisia. Se jos mikä jurppii. Kepuleita.
Nykykepulit kaikki Putinin ikäisiä dementikkoja. Uusia ei ole tulossa nuoremmasta päästä. Kuka hullunkirjoille haluaa kotikunnassaan? Vapaaehtoisesti. Nuoret kun eivät voi toteuttaa järkeviä päätöksiä ainakaan kepuissa. Muutama vanha jäärä määrää mitä untuvikot tekee. Thats it. - Anonyymi
Nimet esille ESA. Luulen että valehtelet , niinkuin aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimet esille ESA. Luulen että valehtelet , niinkuin aina.
Älä luule mitään. Pyydä Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta. Luulosi vähentyy...ja mahdollisesti tieto kasvaa. Näin se homma etenee.
- Anonyymi
Lauantaina olivat keput häätäneet Tuomon kirjoittamaan. Nyt on Tuomolla taiteiltava kieli keskellä suuta. Joukokylässä kun on oikeita viljelijöitä, eikä kauluspaita päällä rallaavia pellejä. Oikeat viljelijät menettää elinkeinon ja eläimet. Siinä kepujen arvojärjestys. Tuulivoimalat voittaa lehmätilat.
- Anonyymi
Nyt sinä sadun keksit, tuulivoimalat millään muotoa häiritse karjan pitoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä sadun keksit, tuulivoimalat millään muotoa häiritse karjan pitoa!
Onko kauluspaitarallikepu sinulle sellaisen narratiivin syöttänyt? Ja sinä yksinkertaisena kepulina söit sen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä sadun keksit, tuulivoimalat millään muotoa häiritse karjan pitoa!
Onko kaikki puolangan kepuopetuslapset aivan pösilöitä? Lukeeko he mitään muuta kuin kepujen paikallislehteä? Kuunteleeko ketään muuta kuin paikallisia kepupropagandisteja?
https://www.epari.fi/muut/lukijoilta-tuulivoima-aiheuttaa-tutkitusti-ongelmia-1.2291179 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä sadun keksit, tuulivoimalat millään muotoa häiritse karjan pitoa!
Satoja kuolleita lehmiä. Ranskassa. Eikö kepulaisten lehti ja Tuomo ole uutisoineet ja olet uutispimennossa. Uskot kepujen propagandisteja. Niitä puolangan Vladimir Solovjoveja.
https://www.odditycentral.com/animals/wind-turbines-and-solar-panels-suspected-of-killing-hundreds-of-cows-in-france.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä sadun keksit, tuulivoimalat millään muotoa häiritse karjan pitoa!
Hei! Oletko kepupäättäjä? Kuulostaa osaamisen tasosi aivan siltä. Puoskaroit luuloilla, kuten paikalliset ns. "päättäjät".
- Anonyymi
Enen kannatin tuulivoimaa, en enää! Tuulivoima alkaa olla vanhanutta energian lähdettä. Tulevaisuus on pienydinvoimassa. Ydinturpiinit toimivat laivojen (sukellusveneiden voimanlähteenä)
- Anonyymi
Pienydinvoimalat olleet jo vuosikymmeniä tehokkaita paikallisia sähköntuottajia. Vihervassarit (joihin kepuloiset luetaan) saaneet Suomessa muun hömpän eetteriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienydinvoimalat olleet jo vuosikymmeniä tehokkaita paikallisia sähköntuottajia. Vihervassarit (joihin kepuloiset luetaan) saaneet Suomessa muun hömpän eetteriin.
Pormestarilla on syvä intohimo toisilta elinkeinomahdollisuus epäämällä päästä Puolangan ainoaksi maitotilalliseksi, kun kaavoittaa muiden maitotilojen maita ja jopa viljelysmaitakin tilallisilta eli maanomistajilta mitään kysymättä tai asiasta edes ilmoittamatta.

Äkkinäinen luulee kaikkien maiden ja maanomistajien luvanneen ja vuokranneen maansa. Kun valtuuston kokousliitteenä esitetään piirustus alueesta. Tosiasiassa vain pieni murto-osa sopimuksista tehty. Tämän takia suolijärven tuholaiskepu putoaa pormestarin paikalta vuoden kuluttua. Hyvin on tuholaiskepu kerännyt vihamiehiä ja -naisia itselleen.
Nyt vaikuttaa siltä, kuin keputuholaiset eläisivät maailmanlopun edellä. Kaikki tuhotyöt kuntalaisia ja osa-aikakuntalaisia kohtaan on maksimissaan. Ja kiire on kova. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äkkinäinen luulee kaikkien maiden ja maanomistajien luvanneen ja vuokranneen maansa. Kun valtuuston kokousliitteenä esitetään piirustus alueesta. Tosiasiassa vain pieni murto-osa sopimuksista tehty. Tämän takia suolijärven tuholaiskepu putoaa pormestarin paikalta vuoden kuluttua. Hyvin on tuholaiskepu kerännyt vihamiehiä ja -naisia itselleen.
Nyt vaikuttaa siltä, kuin keputuholaiset eläisivät maailmanlopun edellä. Kaikki tuhotyöt kuntalaisia ja osa-aikakuntalaisia kohtaan on maksimissaan. Ja kiire on kova.Ei tule hyväksyttävyyttä ilman oikeutta.
https://www.suomenmaa.fi/mielipide/ei-tule-hyvaksyttavyytta-ilman-oikeutta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule hyväksyttävyyttä ilman oikeutta.
https://www.suomenmaa.fi/mielipide/ei-tule-hyvaksyttavyytta-ilman-oikeutta/Pormestari toimii ja touhuaa entistä rumemmin ja räikeämmin kunnan jäsenten elinmahdollisuuksien tuhoamiseksi.
Kansalaiset ovat onneksi koko ajan entistä suuremmalla joukolla ja aktiivisemmin valveutuneet puolustamaan elämäänsä.
Tuulivoimavapaa Puolanka adressiin on tullut parin viikon aikana yli sata allekirjoitusta lisää.
Hyvä me ja jatkuvasti kasvava elämän puolustajien joukko.
https://www.adressit.com/signatures.php?tunnus=tuulivoima_vapaa_puolanka&page_number=55&num_rows=10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari toimii ja touhuaa entistä rumemmin ja räikeämmin kunnan jäsenten elinmahdollisuuksien tuhoamiseksi.
Kansalaiset ovat onneksi koko ajan entistä suuremmalla joukolla ja aktiivisemmin valveutuneet puolustamaan elämäänsä.
Tuulivoimavapaa Puolanka adressiin on tullut parin viikon aikana yli sata allekirjoitusta lisää.
Hyvä me ja jatkuvasti kasvava elämän puolustajien joukko.
https://www.adressit.com/signatures.php?tunnus=tuulivoima_vapaa_puolanka&page_number=55&num_rows=10Yksi huomio po. tuulivoimavapaa Puolanka adressista.
Puolangalta allekirjoittajia 128 kpl tähän mennessä. Oulusta 134 kpl!!!
Kajaanista 78 kpl.
Tarkoittaa, että Oulu ja Kajaani yhteensä yli 200 allekirjoittajaa. Lähes poikkeuksetta allekirjoittajat ovat vapaa-ajan asukkaita.
Eikö aikuisten oikeasti kepulaiset ymmärrä mitä haittaa ja vahinkoa ovat tekemässä omalle kotikunnalleen? Paikallislehti uutisoinut viimeiset 20-vuotta palveluelinkeinon elävän kesäkauden tuloilla. Eli vapaa-ajan asukkaiden tuloilla. Ei ne eläkemummot ja papat, saatikka seniilikepupäättäjät juokse esimerkiksi rautakaupassa kesäaikana. Kyllä ne on vapaa-ajan rakentajat jotka eurot sinne kantaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi huomio po. tuulivoimavapaa Puolanka adressista.
Puolangalta allekirjoittajia 128 kpl tähän mennessä. Oulusta 134 kpl!!!
Kajaanista 78 kpl.
Tarkoittaa, että Oulu ja Kajaani yhteensä yli 200 allekirjoittajaa. Lähes poikkeuksetta allekirjoittajat ovat vapaa-ajan asukkaita.
Eikö aikuisten oikeasti kepulaiset ymmärrä mitä haittaa ja vahinkoa ovat tekemässä omalle kotikunnalleen? Paikallislehti uutisoinut viimeiset 20-vuotta palveluelinkeinon elävän kesäkauden tuloilla. Eli vapaa-ajan asukkaiden tuloilla. Ei ne eläkemummot ja papat, saatikka seniilikepupäättäjät juokse esimerkiksi rautakaupassa kesäaikana. Kyllä ne on vapaa-ajan rakentajat jotka eurot sinne kantaa.Toinen huomio ko. adressista.
Nuorissa on tulevaisuutemme. Suuri joukko allekirjoittaneista puolankalaisista on nuoria.
Keskustapuolueen korruptiopropagandaa sisäistää onneksi ainoastaan Housiusniemeen vuoronumeroa odottavat ja toivottavasti saavatkin siirtyä sinne tuulivoimauskoonsa luottaen ja jumalaansa Harriin uskoen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule hyväksyttävyyttä ilman oikeutta.
https://www.suomenmaa.fi/mielipide/ei-tule-hyvaksyttavyytta-ilman-oikeutta/"TUULIVOIMAKOLONIALISMIN uhreiksi joutuneet ovat käyttäytyneet toistaiseksi hyvin hillitysti. He ovat yrittäneet puhumalla ja kirjoittamalla saada sellaista muutosta aikaan, että perustuslakia on kunnioitettava. Kun kokemus kerta toisensa perään on se, että se tie on turha, niin mikä on seuraava vaihe? Kaikki eivät alistu tallottaviksi."
Tämä on se viesti, jota me kotikunnastamme pitävät pidämme yllä. Puolangalla.
Kepulien kirjoitusten mukaan se on valittamista. Tai sellaiset ihmiset ovat hulluja taikka lääkityksen tarpeessa, jotka huolehtivat kotikuntansa luonnosta ja ympäristöstä eli asumisen, elämisen ja yrittämisen perusedellytyksistä.
Kyllä se kepulit on asia niin, että kaikki ette tallo ja kaikkia ette manipuloi. Jotkut osaa ja uskaltaa puolustautua. Juuri siitä pelosta Puolangan Keskustan paikallisyhdistys on antanut toimeksiannon omassa taskussa olevalle äänitorvelle. Puolanka-lehdelle. Kepulit pelkää. Me emme.
Puolangan ns. kepuli"päättäjistä" ole kuin muutama työelämässä. Kaikki vieraantuneita vanhuksia/dementikkoja. Yrittämisestä yhdelläkään mitään omakohtaista käsitystä.
Kenen edusta te kepulit päätätte? Mopopojat tulevat esittämään teille kysymyksen. Eivätkä hievahdakaan ennen kuin vastaus on kiemurreltu suustanne ulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi huomio po. tuulivoimavapaa Puolanka adressista.
Puolangalta allekirjoittajia 128 kpl tähän mennessä. Oulusta 134 kpl!!!
Kajaanista 78 kpl.
Tarkoittaa, että Oulu ja Kajaani yhteensä yli 200 allekirjoittajaa. Lähes poikkeuksetta allekirjoittajat ovat vapaa-ajan asukkaita.
Eikö aikuisten oikeasti kepulaiset ymmärrä mitä haittaa ja vahinkoa ovat tekemässä omalle kotikunnalleen? Paikallislehti uutisoinut viimeiset 20-vuotta palveluelinkeinon elävän kesäkauden tuloilla. Eli vapaa-ajan asukkaiden tuloilla. Ei ne eläkemummot ja papat, saatikka seniilikepupäättäjät juokse esimerkiksi rautakaupassa kesäaikana. Kyllä ne on vapaa-ajan rakentajat jotka eurot sinne kantaa.Eikö Helsingistä ollut kukaan kirjoittanut ? Harmi homma, olisi uskottavampi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"TUULIVOIMAKOLONIALISMIN uhreiksi joutuneet ovat käyttäytyneet toistaiseksi hyvin hillitysti. He ovat yrittäneet puhumalla ja kirjoittamalla saada sellaista muutosta aikaan, että perustuslakia on kunnioitettava. Kun kokemus kerta toisensa perään on se, että se tie on turha, niin mikä on seuraava vaihe? Kaikki eivät alistu tallottaviksi."
Tämä on se viesti, jota me kotikunnastamme pitävät pidämme yllä. Puolangalla.
Kepulien kirjoitusten mukaan se on valittamista. Tai sellaiset ihmiset ovat hulluja taikka lääkityksen tarpeessa, jotka huolehtivat kotikuntansa luonnosta ja ympäristöstä eli asumisen, elämisen ja yrittämisen perusedellytyksistä.
Kyllä se kepulit on asia niin, että kaikki ette tallo ja kaikkia ette manipuloi. Jotkut osaa ja uskaltaa puolustautua. Juuri siitä pelosta Puolangan Keskustan paikallisyhdistys on antanut toimeksiannon omassa taskussa olevalle äänitorvelle. Puolanka-lehdelle. Kepulit pelkää. Me emme.
Puolangan ns. kepuli"päättäjistä" ole kuin muutama työelämässä. Kaikki vieraantuneita vanhuksia/dementikkoja. Yrittämisestä yhdelläkään mitään omakohtaista käsitystä.
Kenen edusta te kepulit päätätte? Mopopojat tulevat esittämään teille kysymyksen. Eivätkä hievahdakaan ennen kuin vastaus on kiemurreltu suustanne ulos.Harrille ja hänen opetuslapsilleen on koko ajan entistä tärkeämpi julistaa tuulivoimauskontoa. Harri on toki alkanut entisestään rajoittamaan tuulivoimauskovaisten pääsyä maanpäälliseen paratiisiinsa. Aluksi hän puhui, että vähintään 50% tuulivoimauskovaisista saa paikan ja hyödyn tuulivoimakaava-alueparatiisissa. Sitten rajoitti taivaspaikat 30%:tiin ja nyt voi Puolanka lehdestä lukea, että taivaspaikat jää ehkä vain 10%:tiin. Seuraava luettavissa kuihtuvan apilanlehden äänenkannattajasta.
Joskus taisin tässä salissa veikata, että jos 30 prosenttia toteutuisi, niin se olisi jo aika paljon. Nyt veikkaan, että se on jossain 10 ja 20 prosentin välillä, mikä näistä hankkeista tulee loppujen lopuksi valtuuston hyväksyttäväksi, Peltola arvioi.
Samasta on luettavissa tuulivoimauskonnon jumalan räikeää valehtelua.
Peltola kertoi, että kaavoitushankkeet tulevat valtuuston päätettäviksi, kun hankkeet ovat siinä vaiheessa, että tuulivoimayhtiö on saanut kasaan riittävästi vuokrasopimuksia.
Lainaus loppu.
Esimerkiksi Ahvenvaaran hankkeen yli 700 hehtaarin tuulivoima-alue yleiskaavan pormestarin kunnanhallitus laittoi vireille vain noin 150 hehtaarin maanvuokrasopimuksilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harrille ja hänen opetuslapsilleen on koko ajan entistä tärkeämpi julistaa tuulivoimauskontoa. Harri on toki alkanut entisestään rajoittamaan tuulivoimauskovaisten pääsyä maanpäälliseen paratiisiinsa. Aluksi hän puhui, että vähintään 50% tuulivoimauskovaisista saa paikan ja hyödyn tuulivoimakaava-alueparatiisissa. Sitten rajoitti taivaspaikat 30%:tiin ja nyt voi Puolanka lehdestä lukea, että taivaspaikat jää ehkä vain 10%:tiin. Seuraava luettavissa kuihtuvan apilanlehden äänenkannattajasta.
Joskus taisin tässä salissa veikata, että jos 30 prosenttia toteutuisi, niin se olisi jo aika paljon. Nyt veikkaan, että se on jossain 10 ja 20 prosentin välillä, mikä näistä hankkeista tulee loppujen lopuksi valtuuston hyväksyttäväksi, Peltola arvioi.
Samasta on luettavissa tuulivoimauskonnon jumalan räikeää valehtelua.
Peltola kertoi, että kaavoitushankkeet tulevat valtuuston päätettäviksi, kun hankkeet ovat siinä vaiheessa, että tuulivoimayhtiö on saanut kasaan riittävästi vuokrasopimuksia.
Lainaus loppu.
Esimerkiksi Ahvenvaaran hankkeen yli 700 hehtaarin tuulivoima-alue yleiskaavan pormestarin kunnanhallitus laittoi vireille vain noin 150 hehtaarin maanvuokrasopimuksilla.Onko kepurosvot näin röyhkeitä? Vain 21%-yksikköä sopimuksia Ahvenvaaran alueelta ja karttaan piirrelty alue, jossa merkintä tuulivoima-alueesta jolla vuokrasopimukset ja/tai omistukset tuulivoimayhtiöllä.
Tämän lepakkopellen lento on pysäytettävä! Tämä lepakkopelle tarvitsee lääkityksen. Ei huolestuneet kansalaiset. Lantalaan takaisin ja sontalapio käteen. Vaikka kauluspaidan kanssa jos niin haluaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harrille ja hänen opetuslapsilleen on koko ajan entistä tärkeämpi julistaa tuulivoimauskontoa. Harri on toki alkanut entisestään rajoittamaan tuulivoimauskovaisten pääsyä maanpäälliseen paratiisiinsa. Aluksi hän puhui, että vähintään 50% tuulivoimauskovaisista saa paikan ja hyödyn tuulivoimakaava-alueparatiisissa. Sitten rajoitti taivaspaikat 30%:tiin ja nyt voi Puolanka lehdestä lukea, että taivaspaikat jää ehkä vain 10%:tiin. Seuraava luettavissa kuihtuvan apilanlehden äänenkannattajasta.
Joskus taisin tässä salissa veikata, että jos 30 prosenttia toteutuisi, niin se olisi jo aika paljon. Nyt veikkaan, että se on jossain 10 ja 20 prosentin välillä, mikä näistä hankkeista tulee loppujen lopuksi valtuuston hyväksyttäväksi, Peltola arvioi.
Samasta on luettavissa tuulivoimauskonnon jumalan räikeää valehtelua.
Peltola kertoi, että kaavoitushankkeet tulevat valtuuston päätettäviksi, kun hankkeet ovat siinä vaiheessa, että tuulivoimayhtiö on saanut kasaan riittävästi vuokrasopimuksia.
Lainaus loppu.
Esimerkiksi Ahvenvaaran hankkeen yli 700 hehtaarin tuulivoima-alue yleiskaavan pormestarin kunnanhallitus laittoi vireille vain noin 150 hehtaarin maanvuokrasopimuksilla.Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla.Juuri sen takia puhuttelen heitä kepurosvoina. Todellisuus murtautuu ulos vääjäämättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla.Ja kepuloiset on loihtineet pyhän vihan paikkakunnan suurimman metsänomistajan päälle. Kun hän ei suostu kepujen rosvouksen kohteeksi. Ei kepulien toiminnassa ole enää mitään ihmisyyttä. Se on suurta sikailua. Omia kuntalaisia kohtaan.
------
Nyttemmin nämä sikailija-seniilit työllistää myös pappeja. Vihamielinen kepu höristää korvia ja kyselee...miten niin.
Kokeneet vuosikymmeniä työskennelleet papit kertovat kokemuksesta kuolevan ihmisen viimeiset kertomukset olevan melkolailla yhteneviä. Yhdestä teemasta.
Kuoleva kepuseniili (joka vaikkapa pasteeraa valtuustosalissa) avautuu sielunpaimenelle ja kertoo tehneensä pahaa kanssaihmisille. Varastaneen ja valehdelleen. Pitäneen puolueaatetta epäjumalana. Asettaneen kuvitteellisen (kunnan) taloudellisen hyvän ennen inhimillistä ja aineetonta hyvää. Asukastyytyväisyyttä. Puhdasta ja rikkumatonta luontoa.
Summasummarum
Seniilikepukaan ei ole niin tyhmä viimeisiä happivetoja vedellessä, ettei ymmärrä tehneen vähemmistönä vääryyttä enemmistöä vastaan. Kuolemanpelko ja kepuaatteen pelko ovat suunnilleen samansuuruisia pelkotiloja näillä vapisevilla yli 70-vuotialla kepuraukkiksilla. Jotka puhuttevat itseään "valtuutetuksi". Minä en valtuuta teitä nyt enkä milloinkaan tulevaisuudessa. En uskalla. Koska te olette minun elinpiirini tuhoajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla.Sinähän kuulosta ihan Mikko Pirttijärven valheilta. Mikähän olisi Mikon mieli, jos olisi itsellä metsää yhtään neliötä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Helsingistä ollut kukaan kirjoittanut ? Harmi homma, olisi uskottavampi.
Saisiko linkin, käyn allekirjoittamassa. Terkuin lähes Helsingistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisiko linkin, käyn allekirjoittamassa. Terkuin lähes Helsingistä
Linkki on hieman ylempänä. Selaa ja paina linkkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisiko linkin, käyn allekirjoittamassa. Terkuin lähes Helsingistä
Ei auta , pitää olla täysin hesasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kuulosta ihan Mikko Pirttijärven valheilta. Mikähän olisi Mikon mieli, jos olisi itsellä metsää yhtään neliötä ?
Pystyykö omalle maalle rakentamaan tuulivoimaa, jos omistaa maata vain kynnen alla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pystyykö omalle maalle rakentamaan tuulivoimaa, jos omistaa maata vain kynnen alla?
Tottakai. Täytyy vain hakea rakennuslupa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla.Onneksi on tällaisia kansalaisia olemassa. Oletan, että asiaa tuo esille valveutunut ja asiantunteva maanomistaja.
Elämämme jatkumon mahdollisuutta koskevat asiat ovat nyt keskustapuolueelle todella arkaluonteisia. Kepujen hegemonian päättymiseen kommentointimahdollisuus on evätty jälleen keskustapuolueen toimesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai. Täytyy vain hakea rakennuslupa.
Minä haluaisin omalle maalle tuulivoimalan. Olisi tarkoitus rakentaa taivalkosken tien varteen, lähelle kylää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluaisin omalle maalle tuulivoimalan. Olisi tarkoitus rakentaa taivalkosken tien varteen, lähelle kylää.
Taitaa olla savolainen rojekti. Aloittamista vaille valmis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta , pitää olla täysin hesasta.
Onko se pormestari ja keskustapuolueen opetuslapset rajannut tuonkin, että vain hesalaiset voi vaikuttaa Puolangan asioihin. Kuntalaki puhuu toki Suomen lakina toista.
Toki ymmärrettävää, kun keskustapuolueen ulkomaisilla päämiehillä on tytäryhtiöt Helsingissä, niin pormestari on korruptiossaan siirtänyt päätösvallan Puolangan kunnan jäsenten asioista maanomistusoikeuksista, sekä oman maan käyttöoikeuksista Helsinkiin ja sen kautta jopa Kiinaan ja Venäjälle. Muistakaamme me kansalaiset, että asioiden taustalla pormestari asuu jonkun maksamassa uudessa talossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluaisin omalle maalle tuulivoimalan. Olisi tarkoitus rakentaa taivalkosken tien varteen, lähelle kylää.
Olehan yhteydessä pormestariin ja mene kunnantalolle. Pormestarilla on varmasti vähintään slovakialainen yhteistyökumppani maallesi rakentamaan tuulivoimalan lopen sinun kustannuksellasi ja vastuullasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se pormestari ja keskustapuolueen opetuslapset rajannut tuonkin, että vain hesalaiset voi vaikuttaa Puolangan asioihin. Kuntalaki puhuu toki Suomen lakina toista.
Toki ymmärrettävää, kun keskustapuolueen ulkomaisilla päämiehillä on tytäryhtiöt Helsingissä, niin pormestari on korruptiossaan siirtänyt päätösvallan Puolangan kunnan jäsenten asioista maanomistusoikeuksista, sekä oman maan käyttöoikeuksista Helsinkiin ja sen kautta jopa Kiinaan ja Venäjälle. Muistakaamme me kansalaiset, että asioiden taustalla pormestari asuu jonkun maksamassa uudessa talossa.Niin. Pormestarihan loisii nyt kuntalaisten kustannuksella. Laiminlyö työt. Josta tuomio plus 120 tonnia taas kuntalaisten lompakosta (MAO:183/21). Sitten yrittää varastaa kotikuntansa metsänomistajalta kepuliTeemulle rantatontin, joka sekin todetaan hallinto-oikeudessa laittomaksi (545/2023). Helvetinmoinen viha on vasikanjuottajalla kotikuntansa metsänomistajaa kohtaan.
Ei tämä vasikanjuottaja tuo yhtään euroa kuntaan vaan syö ja vie. Tarpeeton loinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluaisin omalle maalle tuulivoimalan. Olisi tarkoitus rakentaa taivalkosken tien varteen, lähelle kylää.
Ei sinun kynnen kokoiselle maapalstalle sovi tuulimylly!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Pormestarihan loisii nyt kuntalaisten kustannuksella. Laiminlyö työt. Josta tuomio plus 120 tonnia taas kuntalaisten lompakosta (MAO:183/21). Sitten yrittää varastaa kotikuntansa metsänomistajalta kepuliTeemulle rantatontin, joka sekin todetaan hallinto-oikeudessa laittomaksi (545/2023). Helvetinmoinen viha on vasikanjuottajalla kotikuntansa metsänomistajaa kohtaan.
Ei tämä vasikanjuottaja tuo yhtään euroa kuntaan vaan syö ja vie. Tarpeeton loinen.Jokainen voi tahollaan miettiä mihin elämässään oikeasti tarvitsee Puolangan kuntaorganisaatiota. Keskustapuoluelaiset sitä toki tarvitsee meidän kansalisten maksamien etuisuuksien turvaamiseensa, mutta normaali kansalaisille turha ja tarpeeton kova rasite koko Puolangan kuntaorganisaatio. Paljon ei talkoita meiltä kansalaisilta tarvitsi, niin pystyisimme moninkertaisesti parempaan kunnan hallinto- ja virkahenkilöstö talkootyöllä korvattaessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta , pitää olla täysin hesasta.
Voin laittaa Helsingistä, asun n. 2 km rajasta. Isoisän isoäiti Keränen Puolangalta ja hänen isänsä Lauri Keränen. Siksi käyn täällä lukemassa. Sukulaiset voivat ilmoittautua ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari on saanut kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuuston tuella Puolangalle yli 18000, yli kahdeksantoistatuhatta, hehtaaria tuulivoimauskovaisille maanpäällistä paratiisia. Eli tuulivoimalle pormestarin kaavoitukseen laittamien alueiden yhteispinta-ala on yli 18 tuhatta hehtaaria.
Tämän tuulivoimauskonnon paratiisin toteuttamiseen lisäksi pormestari tulee pakkolunastamaan sähkönsiirtolinjoille vähintään vastaan 18 tuhatta hehtaaria tai paljon enempi.
Lasketaan tämän sähkönsiirron vaatiman pinta-alan Puolangalla maita omistaville aiheuttaman tappion suuruus.
Käytetään pinta-alana 20 tuhatta hehtaaria, maan arvona 1500 euroa hehtaari ja lunastuskorvauksena 150 euroa hehtaari.
Pormestarin, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston intohimona on aiheuttaa Puolangalle maata omistaville 27 miljoonan euron tappiot. SIIS PUOLANGAN KUNNAN JÄSENILLE 27 MILJOONAN TAPPIOT.
Tämän tappion vastapainona kunta voi toki saada jotain pientä tuulivoimakiinteistöverotuloa joskus 2030 luvulla.Ei meillä ole enää keskustapuoletta. Täysiä kommunisteja. Luulevat yksityisten maat olevan meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja niitä voi vapaasti jakaa.
- Anonyymi
"Tutkintapyynnön tekijät pyytää kunnioittavasti, että poliisi tutkii, onko Puolangan kunnan pormestari, XXXXX puheenjohtaja, BBBBBB, KKKKKKKK, tarkastuslautakunta taikka jokin muu kunnan elin ja/tai viranhaltija yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa syyllistynyt seuraavassa asiassa virka-aseman väärinkäyttämiseen, syrjintään tai johonkin muuhun rikokseen."
- Anonyymi
Minä mielellään vuokraan maata voimayhtiöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä mielellään vuokraan maata voimayhtiöille.
Ilman muuta jos haluaa vuokrata maata tuulivoimayhtiölle, niin heti pormestarin juttusille.
Paras tapa onnistua on perustaa ulkomaille, parraeten onnistuu itäplokin maihin, rekisteröity yritys ja sen pohjalta esittää pormestarille riittävän maapinta-alan, muilta maanomistajilta kysymättä, kaavoittamista alueelta pöytälaatikkoyhtiöllesi. Leima, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyntä on tätä kautta varma hankkeellesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta jos haluaa vuokrata maata tuulivoimayhtiölle, niin heti pormestarin juttusille.
Paras tapa onnistua on perustaa ulkomaille, parraeten onnistuu itäplokin maihin, rekisteröity yritys ja sen pohjalta esittää pormestarille riittävän maapinta-alan, muilta maanomistajilta kysymättä, kaavoittamista alueelta pöytälaatikkoyhtiöllesi. Leima, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyntä on tätä kautta varma hankkeellesi.Normaali kansalaiselle on erikoista, että 2021 kunnanvaltuuston päätökset, eli hyväksytyt pöytäkirjat, on poistettu.
Puolangan kunnanvaltuutetuille tämä on varmastikin normaalia toimintaa.
Keskustapuolueesta poiketen vähä kritisoin ja luon kuitenkin vastuuta valitsemillemme kunnanvaltuutetuille.
Lakiteknisesti ei ole olemassa niin pientä rekisteröityä virkkauspiiriä, että hyväksytyt pöytäkirjat voi vaan kadota esimerkiksi jälkimuutostyöhön.
On yli puoluerajojen Puolangalla todella elämänsä pormestarille uhraavat kunnanvaltuutetut. Oletettavasti historiaa toistaen kukaan ei asiaan puutu ja kaikki kunnanvaltuutetut ovat sitouttaneet itsensä kollektiivisen vastuun kantamiseen kaikesta pormestarin toiminnasta. Puolangalla ei tehdä esimerkiksi yhtään valtuustoaloitetta pormestarin asian rajaamana mistään puolueesta.
Pelko on kova kaikilla valtuutetuilla. Jos nyt löytyisi joku itsesuojeluvaistoinen pormestaria pelkäämätön, niin hänellä on tulevaisuuden elämisen edellytykset itse ohjaamassaan vapaassa elämässään. Asiat on pormestari ja kunnanvaltuutetut halunneet äärimmäisen vakavalle tasolle. Tallentakaahan muutkin yhteiskuntavstuuta tuntevat kansalaiset tämä tilanne ja päivämäärä, kun 2021 kunnanvaltuuston hyväksytyt pöytäkirjat on poistettu pormestarille mieluisaan muotoon jälkikäsittelyyn.
Mieti jokainen kansalainen kohdallasi, että äänestitkö turhaan, kun kollektiivinen kunnanvaltuutettujentoiminta on tällaista.
Ensi vaaleihin onneksi saamme kattavan ehdokasasetelman pormestarin alaisten puolueiden ulkopuolelta valitsijayhdistysten edustajina. Aktiivi kansalaisilla on toki täysi työ oman toimenkuvansa hoitamisessa veronkannon turvaamiseksi, mutta yhteiskuntavastuun kantamisen tunne kasvaa koko ajan ja jo nyt aktiivi kansalaiset tekevät tuhatkertaista perehtymistyötä kunnanvaltuutettuihin nähden täysin talkoilla yhteiskuntavastuuta tuntien, sekä Puolangan kunnan jatkumon eteen talkoilla pormestarin toiminnan aiheuttama ja hänen tuhonsa minimointiin töitä tehden.
Paljon on tullut esiin, että paljon helpommalla ja vähemmällä työllä selviäisi kunnanvaltuutettuna, kuin kunnan tulevaisuudesta huolta ja vaivannäköä kantavana kunnan aktiivijäsenenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä mielellään vuokraan maata voimayhtiöille.
Senkö maan sinä vuokraat mitä sulla kynnen alla on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali kansalaiselle on erikoista, että 2021 kunnanvaltuuston päätökset, eli hyväksytyt pöytäkirjat, on poistettu.
Puolangan kunnanvaltuutetuille tämä on varmastikin normaalia toimintaa.
Keskustapuolueesta poiketen vähä kritisoin ja luon kuitenkin vastuuta valitsemillemme kunnanvaltuutetuille.
Lakiteknisesti ei ole olemassa niin pientä rekisteröityä virkkauspiiriä, että hyväksytyt pöytäkirjat voi vaan kadota esimerkiksi jälkimuutostyöhön.
On yli puoluerajojen Puolangalla todella elämänsä pormestarille uhraavat kunnanvaltuutetut. Oletettavasti historiaa toistaen kukaan ei asiaan puutu ja kaikki kunnanvaltuutetut ovat sitouttaneet itsensä kollektiivisen vastuun kantamiseen kaikesta pormestarin toiminnasta. Puolangalla ei tehdä esimerkiksi yhtään valtuustoaloitetta pormestarin asian rajaamana mistään puolueesta.
Pelko on kova kaikilla valtuutetuilla. Jos nyt löytyisi joku itsesuojeluvaistoinen pormestaria pelkäämätön, niin hänellä on tulevaisuuden elämisen edellytykset itse ohjaamassaan vapaassa elämässään. Asiat on pormestari ja kunnanvaltuutetut halunneet äärimmäisen vakavalle tasolle. Tallentakaahan muutkin yhteiskuntavstuuta tuntevat kansalaiset tämä tilanne ja päivämäärä, kun 2021 kunnanvaltuuston hyväksytyt pöytäkirjat on poistettu pormestarille mieluisaan muotoon jälkikäsittelyyn.
Mieti jokainen kansalainen kohdallasi, että äänestitkö turhaan, kun kollektiivinen kunnanvaltuutettujentoiminta on tällaista.
Ensi vaaleihin onneksi saamme kattavan ehdokasasetelman pormestarin alaisten puolueiden ulkopuolelta valitsijayhdistysten edustajina. Aktiivi kansalaisilla on toki täysi työ oman toimenkuvansa hoitamisessa veronkannon turvaamiseksi, mutta yhteiskuntavastuun kantamisen tunne kasvaa koko ajan ja jo nyt aktiivi kansalaiset tekevät tuhatkertaista perehtymistyötä kunnanvaltuutettuihin nähden täysin talkoilla yhteiskuntavastuuta tuntien, sekä Puolangan kunnan jatkumon eteen talkoilla pormestarin toiminnan aiheuttama ja hänen tuhonsa minimointiin töitä tehden.
Paljon on tullut esiin, että paljon helpommalla ja vähemmällä työllä selviäisi kunnanvaltuutettuna, kuin kunnan tulevaisuudesta huolta ja vaivannäköä kantavana kunnan aktiivijäsenenä.Tarkennan vielä, että koko kansa ymmärtäisi mahdollisuutensa Puolangan tuhoamiseen.
Eli jo haluaa tuulivoimaa maallensa, niin varmin keino on perustaa etenkin itäplokin maihin rekisteröity pöytälaatikkoyhtiö.
Tämän yhtiön nimissä menet pormestarin juttusille kaavoituksen vireille panemiseksi. Jos olet pormestarin tunnistama henkilö, niin laita kaveri asialle.
Piirrä karttaan riittävän iso alue haluamallasi tuulivoimakaavalle. Koon suhteen ei kannata arkailla, se voi olla vaikka 5000 hehtaaria. Mitä isompi piirretty alue, niin sitä varmemmin kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto sen hyväksyy.
Tämä ei vaadi sinulta arvoisa tuulivoimalle maata vuokraava kuin pientä vaivannäköä parin viikon ajan. Tämän jälkeen sinulla on Puolangan kunnanvaltuuston hyväksymä kaavoitussopimus 5000 hehtaarin tuuliteollisuusalueesta. Tämän tuntemattomien maanomistajien maita sisältävän kaavoitussopimuksen tohdit toki myydä vaikka viidellä miljoonalla eteenpäin heti pormestarin sen allekirjoitettua ennen minkäänlaista kunnanhallituksen tai kunnanvaltuuston kokousta.
Itse en kehtaa myydä muiden maita saksalaisille, mutta kenellä rohkeus ja röyhkeys riittää, niin todellinen bisnesmahdollisuus ikuisiksi ajoiksi henkilökohtaisen köyhyyden torjumiseksi myydä toisten maita uskomattomaan hintaan pormestarin ollessa asian takuumiehen ja juridisena vastuunkantajana.
- Anonyymi
Erikoista on Puolangan kunnan toiminta. Kaikki laillisuusvalvonta on siirretty aktiivikuntalaisille. Tosiaan yksikään kolmesta puolueesta ei valvo lainmukaisuutta vaan ovat innolla mukana kepujohtoisessa kuntarikollisuudessa. Tästä näyttönä mittava määrä lainvoimaisia tuomioita. Jospa ne nyt perkataan rikostutkinnassa kuten Kittilän kunnassa on perkattu.
- Anonyymi
Erikoista on lisäksi, että Puolangan kunta ja kuntapäättäjät haluavat kunnalle valtavan kulurakenteen ja vastuun.
Edellä joku jo toi esille, kuinka tuulivoima aiheuttaa huomattavaa haittaa esimerkiksi tuotantoeläimille. https://www.epari.fi/muut/lukijoilta-tuulivoima-aiheuttaa-tutkitusti-ongelmia-1.2291179
Puolangan kunta ja kuntapäättäjät ei ole ainakaan vielä ilmaissut vaativansa tuulivoimatoimijoilta ympäristölupaa.
Asia on hyvin yksiselitteinen. Kunnan salliessa tuulivoimatoiminnan ilman ympäristölupaa on kunta kaavoitusvastaavana ja rakennuslupien myöntäjänä vastuu ja korvausvelvollinen kaikista tuulivoiman aiheuttamista haitoista.
Jokainen voi miettiä ja laskeskella riittääkö kuvitellut kiinteistöverotulot alkuunkaan korvausvelvollisuuden hoitamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoista on lisäksi, että Puolangan kunta ja kuntapäättäjät haluavat kunnalle valtavan kulurakenteen ja vastuun.
Edellä joku jo toi esille, kuinka tuulivoima aiheuttaa huomattavaa haittaa esimerkiksi tuotantoeläimille. https://www.epari.fi/muut/lukijoilta-tuulivoima-aiheuttaa-tutkitusti-ongelmia-1.2291179
Puolangan kunta ja kuntapäättäjät ei ole ainakaan vielä ilmaissut vaativansa tuulivoimatoimijoilta ympäristölupaa.
Asia on hyvin yksiselitteinen. Kunnan salliessa tuulivoimatoiminnan ilman ympäristölupaa on kunta kaavoitusvastaavana ja rakennuslupien myöntäjänä vastuu ja korvausvelvollinen kaikista tuulivoiman aiheuttamista haitoista.
Jokainen voi miettiä ja laskeskella riittääkö kuvitellut kiinteistöverotulot alkuunkaan korvausvelvollisuuden hoitamiseen.Ei riitä.
Peltolan lehmätila tarvitsee ympäristöluvan. Tuulivoimapuisto ei. Mutta vastuu jää kunnalle. Ikuisesti. Ne ulkolaiset omistajat ovat hävinneet kuin pieru saharaan kun vastuut laukeaa päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei riitä.
Peltolan lehmätila tarvitsee ympäristöluvan. Tuulivoimapuisto ei. Mutta vastuu jää kunnalle. Ikuisesti. Ne ulkolaiset omistajat ovat hävinneet kuin pieru saharaan kun vastuut laukeaa päälle.Laissa ei säädetä siitä, minne ja miten tuulivoimalat pitää sijoittaa. Sijoittaminen perustuu tapauskohtaiseen arviointiin ja sen yhteydessä tehtäviin selvityksiin. Kunnilla on oikeus päättää, minkälaiset selvitykset katsotaan riittäviksi. Lainsäätäjä on jättänyt sekä vastuun tuulivoiman sijoittamisesta, että sijoituspäätösten seurauksista yksin kuntapäättäjille.
Kuntapäättäjän vastuu onkin suuri, koska väärään paikkaan sijoitettua tuulivoimalaa ei voida myöhemmin siirtää muualle. Lisäksi kunnan viranomaisilla on terveydensuojelu- ja ympäristönsuojelulaissa säädetty velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jos tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuu haittaa ihmisille tai ympäristölle.
https://tvky.info/2024/03/kuntapaattaja-on-paljon-vartijana-tuulivoimaloiden-sijoituspaatoksissa-paatosvalta-on-kunnilla-mutta-myos-vastuu-paatosten-seurauksista-esimerkiksi-asutukselle-aiheutuvista-haitoista/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laissa ei säädetä siitä, minne ja miten tuulivoimalat pitää sijoittaa. Sijoittaminen perustuu tapauskohtaiseen arviointiin ja sen yhteydessä tehtäviin selvityksiin. Kunnilla on oikeus päättää, minkälaiset selvitykset katsotaan riittäviksi. Lainsäätäjä on jättänyt sekä vastuun tuulivoiman sijoittamisesta, että sijoituspäätösten seurauksista yksin kuntapäättäjille.
Kuntapäättäjän vastuu onkin suuri, koska väärään paikkaan sijoitettua tuulivoimalaa ei voida myöhemmin siirtää muualle. Lisäksi kunnan viranomaisilla on terveydensuojelu- ja ympäristönsuojelulaissa säädetty velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jos tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuu haittaa ihmisille tai ympäristölle.
https://tvky.info/2024/03/kuntapaattaja-on-paljon-vartijana-tuulivoimaloiden-sijoituspaatoksissa-paatosvalta-on-kunnilla-mutta-myos-vastuu-paatosten-seurauksista-esimerkiksi-asutukselle-aiheutuvista-haitoista/Tuomo ei näköjään saanut julkaista Nivakoski Markun kunnanvaltuuston kokouksessa pitämästä puheesta mitään. Nivakoski valehteli, että Tervakankaan tuulivoimahankkeessa on oltu yhteydessä alueen kaikkiin maanomistajiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomo ei näköjään saanut julkaista Nivakoski Markun kunnanvaltuuston kokouksessa pitämästä puheesta mitään. Nivakoski valehteli, että Tervakankaan tuulivoimahankkeessa on oltu yhteydessä alueen kaikkiin maanomistajiin.
Erikoista on Puolangan kunnan toiminta.
Yhtäkkiä 2021 vuoden kunnanvaltuuston kokousten pöytäkirjat on kadonnut.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei riitä.
Peltolan lehmätila tarvitsee ympäristöluvan. Tuulivoimapuisto ei. Mutta vastuu jää kunnalle. Ikuisesti. Ne ulkolaiset omistajat ovat hävinneet kuin pieru saharaan kun vastuut laukeaa päälle.Mihin ne hävinneet , kerro se mulle ESA ja AILA .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomo ei näköjään saanut julkaista Nivakoski Markun kunnanvaltuuston kokouksessa pitämästä puheesta mitään. Nivakoski valehteli, että Tervakankaan tuulivoimahankkeessa on oltu yhteydessä alueen kaikkiin maanomistajiin.
Varma todiste keskustan paikallislehden olemassaolosta. Onko lehteen istutettu nukke kuten tuulivoimakaavaa vailla olevat. Muka nukkesuomalaisfirmoja, jotka kenkätään heti eteenpäin kun tietämättömät maanomistajat allekirjoittavat blankovekseliin nimensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varma todiste keskustan paikallislehden olemassaolosta. Onko lehteen istutettu nukke kuten tuulivoimakaavaa vailla olevat. Muka nukkesuomalaisfirmoja, jotka kenkätään heti eteenpäin kun tietämättömät maanomistajat allekirjoittavat blankovekseliin nimensä.
Katteeksi käy , kun toiset saa rahat ja minä en.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katteeksi käy , kun toiset saa rahat ja minä en.
Valittajilla kyrpii kun ei pääse hyviin rahoihin käsiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne hävinneet , kerro se mulle ESA ja AILA .
Miten ja miksi kepuli sinun mielestäsi Esan ja Ailan, eli koko kansan, pitäisi tietää, mihin kunnanvaltuuston pöytäkirjat ovat yhtäkkiä kadonneet. Eikö tämmöinen asia pitäisi Harrin ja hänen kunnantalopiikansa tietää.
Tuossahan kepuli tunnustaa, että he tekevät aivan mitä sattuu ja suorastaan vaativat kansalaisia touhujensa perään katsojaksi ja järjen, sekä lain toteutumisen äänitorveksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ja miksi kepuli sinun mielestäsi Esan ja Ailan, eli koko kansan, pitäisi tietää, mihin kunnanvaltuuston pöytäkirjat ovat yhtäkkiä kadonneet. Eikö tämmöinen asia pitäisi Harrin ja hänen kunnantalopiikansa tietää.
Tuossahan kepuli tunnustaa, että he tekevät aivan mitä sattuu ja suorastaan vaativat kansalaisia touhujensa perään katsojaksi ja järjen, sekä lain toteutumisen äänitorveksiNyt on Harri saanut 2021 valtuuston pöytäkirjat pyykistä takaisin näkyville.
Taisivat pöytäkirjat tarvita pitkän pesuohjelman Harrin mieleiseksi pesemisessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laissa ei säädetä siitä, minne ja miten tuulivoimalat pitää sijoittaa. Sijoittaminen perustuu tapauskohtaiseen arviointiin ja sen yhteydessä tehtäviin selvityksiin. Kunnilla on oikeus päättää, minkälaiset selvitykset katsotaan riittäviksi. Lainsäätäjä on jättänyt sekä vastuun tuulivoiman sijoittamisesta, että sijoituspäätösten seurauksista yksin kuntapäättäjille.
Kuntapäättäjän vastuu onkin suuri, koska väärään paikkaan sijoitettua tuulivoimalaa ei voida myöhemmin siirtää muualle. Lisäksi kunnan viranomaisilla on terveydensuojelu- ja ympäristönsuojelulaissa säädetty velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jos tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuu haittaa ihmisille tai ympäristölle.
https://tvky.info/2024/03/kuntapaattaja-on-paljon-vartijana-tuulivoimaloiden-sijoituspaatoksissa-paatosvalta-on-kunnilla-mutta-myos-vastuu-paatosten-seurauksista-esimerkiksi-asutukselle-aiheutuvista-haitoista/Kuuntele You Tubesta Myllyt pyörimään
- Anonyymi
Kepuhörhöt edelleen munaa itseään täällä. Julkisesti. Liekö kuunnelleet lippalakki vinossa Harria, Seppoa ja Markkua. Kaikki yksinkertaisia hörhöjä ja elähtäneitä dementikkoja.
Yksikään kepujen tuulivoimakusetukseen mukaan menevä metsänomistaja ei tule milloinkaan rikastumaan. Saatikka pääsemään rahoihin.
Kyselkää töppänät paikkakunnan suurimmalta metsänomistajalta, miten perinteisellä metsänhoidolla tullaan miljonääriksi. Hän ei lupaa hehtaariakaan tuulivoimakusettajille.- Anonyymi
Kun ei niillä tuulivoimayhtiöpoloisilla vaan oikeasti ole rahaa, niin kepupoloisten maat menee valitettavasti lahjoituksena ulkomaisten miljoonavoittojen tukemiseen.
Ovat kyllä yrittäneet ostaa tonttimaita minulta ja monelta muulta, mutta eivät ala maksamaan täällä yleisesti käytettyä hintatasoa 10 milj. euroa/100 hehtaaria. - Anonyymi
Odottelen tässä, että saan kuitattua muhkean tilin tuulivoimasta, voimia tietenkin valittajille.
- Anonyymi
Minä kans odotan ,että kesäkuun alussa tulee muhkea potti rahaa. Ostan sillä osakkeen lapsilleni. Kateelliset itkee, heh ,heh.
- Anonyymi
Me kansalaiset emme keskustapuoluelaisista poiketen mittaa aivan kaikkea rahassa. Säästän lapsilleni elämisen arvoisen perinnön ja elinympäristön, ettei välttämättä tarvitsisi osakkeeseen muuttaa.

Me keskustalaiset huolehdimme, että palvelut pelaa hyvin. Tällä hetkellä esim. terveyden hoito Suomen parasta.
- Anonyymi
Elähän tuulivoimatrolli kehtaa. Eihän tuota usko edes kepulaiset.
- Anonyymi
Me keskustassa teemme virkarikoksia.
Me keskustassa pidämme yllä rakenteellista korruptiota.
Me teemme laittomuuksia, joista maksajina olet sinä. Kuntalainen. Satojatuhansia euroja.
Me Puolangan keskustan paikallisyhdistyksessä ja meidän puolueen taskussa oleva paikallislehti nimeää hulluiksi, hörhöiksi ja kiusaajaksi niitä jotka ovat läpeensä kyllästyneet kepu-korruptioon ja haluaa vaihtaa hallinnon puhtaaseen ja parempaan.
Me keskustassa teemme esimerkiksi alla näkyviä virka-aseman väärinkäytöksiä. Joissa tietty tukenamme on päätöksenteossa seniilikeput valtuustossa ja kunnanhallituksessa.
Kepu-Teemulle piti saada palkkiotontti. Kepuilusta. Laitonta oli, mutta yritettiin rakenteellisen korruption säestämänä.
”POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS
PÄÄTÖS 545/2023
13.04.2023
Puolangan kunnanhallitus, 24.11.2021 §178 ja 15.12.2021 §201
Edellä todettuun nähden ja kun asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että alueella olisi rakentamispaineita, kunnanhallituksen päätöksellä ei ole ollut olemassa etuostolain 1§:n 3 momentissa tarkoitettua perustetta. Tästä syystä kunnanhallituksen päätös on lainvastaisena kumottava.”
https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.html
Markkinaoikeus katsoo, että kun otetaan huomioon hankintayksikön virheen laatu sekä hankinnan arvo ja että koska Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämä seuraamusmaksun määrä ei ole ylimitoitettu hankinnan arvoon nähden, Puolangan kunta on määrättävä maksamaan valtiolle 120.000 euron suuruinen seuraamusmaksu.
Lopputulos
Markkinaoikeus määrää Puolangan kunnan maksamaan valtiolle seuraamusmaksuna 120.000 euroa.
Lainvoimaisia tuomioita (Huom! vain murto-osa kaikista) Puolangan kunnan laittomuuksista:
-HaO Dnro 1832/19/1301, antopäivä 22.01.2020
-HaO Dnro 288/20/1301, antopäivä 24.09.2020
-HaO Dnro 1822/19/1203, antopäivä 04.11.2020
-EOAK/6761/2019, antopäivä 02.07.2020
-OKV/471/10/2021, antopäivä 22.02.2023- Anonyymi
Koirat haukkuu, kepu vaan porskuttaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koirat haukkuu, kepu vaan porskuttaa!
Lopun edellä Putinkin porskuttaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopun edellä Putinkin porskuttaa...
Sinäkin pääset Kepun mahdollistamana säädyllisen aikaan terveydenhuoltoon päätäsi hoitamaan.
- Anonyymi
Ainakin yksi tutkinta-ilmoitus Oulun poliisissa kirjattu R-ilmoituksena.
Kun ilmoituksen kirjaamishetkellä on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, asiasta kirjataan R-ilmoitus ja suoritetaan esitutkinta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin yksi tutkinta-ilmoitus Oulun poliisissa kirjattu R-ilmoituksena.
Kun ilmoituksen kirjaamishetkellä on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, asiasta kirjataan R-ilmoitus ja suoritetaan esitutkinta."Peltola on laiminlyömällä virkatehtävänsä asettanut terveysalan yrittäjät eriarvoiseen asemaan. Syrjinnässä on rangaistavaa myös ns. positiivinen syrjintä.
Peltola on tehnyt lainvastaisesti kunnan historian ehkä suurimman hankinnan. Yli 7 miljoonaa euroa. Tämä on vastoin kuntalaisten etua. Muun ohessa Peltolan toiminta rikkoo merkittävästi kunnan mainetta. Peltola on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Nimittäin hänelle maksetaan pormestarina olosta noin 7000 euroa kuukaudessa.
Markkinaoikeus toteaa tuomiossaan 2.7.2021 seuraavaa:
”Hankintayksikön virhettä ei voida myöskään pitää erityisen vähäisenä, eikä seuraamusmaksun määräämisessä ole annettava merkitystä sille, mitä hankintayksikkö on esittänyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen aloittamisen jälkeen käynnistetystä kilpailutuksesta.”
Ts. Markkinaoikeuden mukaan kyseessä on ollut vähäistä suurempi lainvastainen toiminta.
Asiaa ei ole oikeuden mukaan voinut korjata sillä, että Peltola on kiireellisesti yrittänyt käynnistää kilpailutuksen, asian tultua ilmi Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, joka tehnyt asiassa esityksen Markkinaoikeudelle.
Tässä on huomioitava ns. rakenteellinen korruptio. Nimittäin näyttää siltä, että pormestaria ei tosiasiallisesti valvo kukaan tai yksikään monijäseninen päätöksentekoelin. Edelleen jää järkevä epäily miksi kukaan monijäsenisen päätöksentekoelimen jäsen ole tehnyt tässä asiassa tutkintapyyntöä?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Peltola on laiminlyömällä virkatehtävänsä asettanut terveysalan yrittäjät eriarvoiseen asemaan. Syrjinnässä on rangaistavaa myös ns. positiivinen syrjintä.
Peltola on tehnyt lainvastaisesti kunnan historian ehkä suurimman hankinnan. Yli 7 miljoonaa euroa. Tämä on vastoin kuntalaisten etua. Muun ohessa Peltolan toiminta rikkoo merkittävästi kunnan mainetta. Peltola on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Nimittäin hänelle maksetaan pormestarina olosta noin 7000 euroa kuukaudessa.
Markkinaoikeus toteaa tuomiossaan 2.7.2021 seuraavaa:
”Hankintayksikön virhettä ei voida myöskään pitää erityisen vähäisenä, eikä seuraamusmaksun määräämisessä ole annettava merkitystä sille, mitä hankintayksikkö on esittänyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen aloittamisen jälkeen käynnistetystä kilpailutuksesta.”
Ts. Markkinaoikeuden mukaan kyseessä on ollut vähäistä suurempi lainvastainen toiminta.
Asiaa ei ole oikeuden mukaan voinut korjata sillä, että Peltola on kiireellisesti yrittänyt käynnistää kilpailutuksen, asian tultua ilmi Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, joka tehnyt asiassa esityksen Markkinaoikeudelle.
Tässä on huomioitava ns. rakenteellinen korruptio. Nimittäin näyttää siltä, että pormestaria ei tosiasiallisesti valvo kukaan tai yksikään monijäseninen päätöksentekoelin. Edelleen jää järkevä epäily miksi kukaan monijäsenisen päätöksentekoelimen jäsen ole tehnyt tässä asiassa tutkintapyyntöä?"Menisit hoitoon, Puolangalla hyvät palvelut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Peltola on laiminlyömällä virkatehtävänsä asettanut terveysalan yrittäjät eriarvoiseen asemaan. Syrjinnässä on rangaistavaa myös ns. positiivinen syrjintä.
Peltola on tehnyt lainvastaisesti kunnan historian ehkä suurimman hankinnan. Yli 7 miljoonaa euroa. Tämä on vastoin kuntalaisten etua. Muun ohessa Peltolan toiminta rikkoo merkittävästi kunnan mainetta. Peltola on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Nimittäin hänelle maksetaan pormestarina olosta noin 7000 euroa kuukaudessa.
Markkinaoikeus toteaa tuomiossaan 2.7.2021 seuraavaa:
”Hankintayksikön virhettä ei voida myöskään pitää erityisen vähäisenä, eikä seuraamusmaksun määräämisessä ole annettava merkitystä sille, mitä hankintayksikkö on esittänyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen aloittamisen jälkeen käynnistetystä kilpailutuksesta.”
Ts. Markkinaoikeuden mukaan kyseessä on ollut vähäistä suurempi lainvastainen toiminta.
Asiaa ei ole oikeuden mukaan voinut korjata sillä, että Peltola on kiireellisesti yrittänyt käynnistää kilpailutuksen, asian tultua ilmi Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, joka tehnyt asiassa esityksen Markkinaoikeudelle.
Tässä on huomioitava ns. rakenteellinen korruptio. Nimittäin näyttää siltä, että pormestaria ei tosiasiallisesti valvo kukaan tai yksikään monijäseninen päätöksentekoelin. Edelleen jää järkevä epäily miksi kukaan monijäsenisen päätöksentekoelimen jäsen ole tehnyt tässä asiassa tutkintapyyntöä?"Oliko ote tutkintapyynnöstä? Vakuuttavaa. Legendaarista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko ote tutkintapyynnöstä? Vakuuttavaa. Legendaarista.
Me kansalaiset kunnioitamme kuitenkin keskustapuoluetta vielä sen verran ,että pyrimme toimimaan ja toimimme heidän toivomallaan tavalla.
Keskustapuolue ei halua käsitellä asioita mitenkään muuten, kuin oikeusasteiden kautta.
Me kansalaiset olemme toki vastoin kepun tahtoa aina ennen oikeusastevalituksia koittaneet kohteliaampaa ja keveämpää asioidenkäsittelytapaa tuloksetta ja vastausta saamatta. Kansalaisina kannamme yhteiskuntavastuuta ja koitamme ns. antaa sitä mitä tilataan. Keskustapuolue, eli pormestari, haluaa, että valitusten, kanteluiden ja tutkintapyyntöjen määrä satakertaistuu aiempaan nähden.
Koitamme kansalaisina toteuttaa keskustapuolueen harrasta toivetta, vaikka se paljon talkootyötä vaatiikin Puolangan kunnan tulevaisuuden turvaamiseksi ja yhteiskuntavastuun kantamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko ote tutkintapyynnöstä? Vakuuttavaa. Legendaarista.
Kylläpä ESALLA keittää. Terveyskeskukselta saat pikaista hoitoa tautiisi. Puolangalla on hyvä elää , ilman näitä räkyttäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä ESALLA keittää. Terveyskeskukselta saat pikaista hoitoa tautiisi. Puolangalla on hyvä elää , ilman näitä räkyttäjiä.
Oletteko muut ihmetelleet, kuinka Puolangalla hoitaa kaavoitusta pormestari ja hänen kunnantalopiikansa, toimenkuvanimikkeenä hallintojohtaja.
Lakia tottelevissa ja toteuttavissa kunnissa kaavoituspuolen asioita hoitaa, esittelee ja valmistelee lain mukaisesti tekninen lautakunta ja kunnan tekninen toimi.
Seuraava otteena Suomen laista.
Tekninen lautakunta vastaa kunnan toimesta tapahtuvasta rakennuttamisesta, rakentamisesta sekä kiinteistöjen hallinnoinnista ja kunnossapidosta. Lisäksi lautakunta vastaa elinympäristön kehittämisestä, kaavoituksen toteuttamisesta, vesihuollosta, liikenneväylistä, viheralueista, virkistysalueista ja ulkoilualueista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko muut ihmetelleet, kuinka Puolangalla hoitaa kaavoitusta pormestari ja hänen kunnantalopiikansa, toimenkuvanimikkeenä hallintojohtaja.
Lakia tottelevissa ja toteuttavissa kunnissa kaavoituspuolen asioita hoitaa, esittelee ja valmistelee lain mukaisesti tekninen lautakunta ja kunnan tekninen toimi.
Seuraava otteena Suomen laista.
Tekninen lautakunta vastaa kunnan toimesta tapahtuvasta rakennuttamisesta, rakentamisesta sekä kiinteistöjen hallinnoinnista ja kunnossapidosta. Lisäksi lautakunta vastaa elinympäristön kehittämisestä, kaavoituksen toteuttamisesta, vesihuollosta, liikenneväylistä, viheralueista, virkistysalueista ja ulkoilualueista.Puolangalla sekin hoidetaan paremmin kuin muualla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko muut ihmetelleet, kuinka Puolangalla hoitaa kaavoitusta pormestari ja hänen kunnantalopiikansa, toimenkuvanimikkeenä hallintojohtaja.
Lakia tottelevissa ja toteuttavissa kunnissa kaavoituspuolen asioita hoitaa, esittelee ja valmistelee lain mukaisesti tekninen lautakunta ja kunnan tekninen toimi.
Seuraava otteena Suomen laista.
Tekninen lautakunta vastaa kunnan toimesta tapahtuvasta rakennuttamisesta, rakentamisesta sekä kiinteistöjen hallinnoinnista ja kunnossapidosta. Lisäksi lautakunta vastaa elinympäristön kehittämisestä, kaavoituksen toteuttamisesta, vesihuollosta, liikenneväylistä, viheralueista, virkistysalueista ja ulkoilualueista.Ainakin yksi tutkinta-ilmoitus Oulun poliisissa kirjattu R-ilmoituksena.
"Peltolan tultua valituksi valtapuolueen yksinkertaisen enemmistön turvin, eräs häviölle äänestyksessä jäänyt puolue esitti arvionaan, että pormestari valtapuolueesta, joka samaan aikaan kunnanhallituksen puheenjohtaja aiheuttaa valtakeskittymän, jossa on vaaransa. Asia käy ilmi riidatta kunnan pöytäkirjoista. Ainakin valtuutettu XY oli esityksen takana.
Tässäkin kohtaan herättää poikkeuksellista kummastusta, ettei kukaan valtuutettu ole tehnyt asiassa tutkintapyyntöä. Onko rakenteellinen korruptio läpäissyt kaikki puolueet valtapuolueen kilpipuolueiksi? Onko tarjottu vastineeksi jotain julkiselle vallankäytölle sopimatonta tai painostettu? " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangalla sekin hoidetaan paremmin kuin muualla .
Kyllä ei pormestari ja hänen piikansa ole lukenut yhtään kaavoituslakia. Aikapa ja valitusten, oikeuskäsittelyisen, kanteluiden ja tuomioiden määrä tulee näyttämään keskustapuolueen virkkauspiireillekin, mitä laittomuutta kannattavat sokeasti.
Puolanka kuuluu ainakin toistaiseksi Suomen valtion alaisuuteen ja Suomen lain alaisuuteen, joten ei vaan voi ja saa pormestari ja kunnantalopiika toimia lainvastaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ei pormestari ja hänen piikansa ole lukenut yhtään kaavoituslakia. Aikapa ja valitusten, oikeuskäsittelyisen, kanteluiden ja tuomioiden määrä tulee näyttämään keskustapuolueen virkkauspiireillekin, mitä laittomuutta kannattavat sokeasti.
Puolanka kuuluu ainakin toistaiseksi Suomen valtion alaisuuteen ja Suomen lain alaisuuteen, joten ei vaan voi ja saa pormestari ja kunnantalopiika toimia lainvastaisesti.Tarkista sinä, miten sinun "piikasi" toimii ? Olisi muuten hyvä pilkki ilma !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkista sinä, miten sinun "piikasi" toimii ? Olisi muuten hyvä pilkki ilma !
Suttuinen ja sumuinen on pilkki-ilma, kuten keskustapuolueen ja pormestarin ja jopa piikansa tulevaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ei pormestari ja hänen piikansa ole lukenut yhtään kaavoituslakia. Aikapa ja valitusten, oikeuskäsittelyisen, kanteluiden ja tuomioiden määrä tulee näyttämään keskustapuolueen virkkauspiireillekin, mitä laittomuutta kannattavat sokeasti.
Puolanka kuuluu ainakin toistaiseksi Suomen valtion alaisuuteen ja Suomen lain alaisuuteen, joten ei vaan voi ja saa pormestari ja kunnantalopiika toimia lainvastaisesti.Äänestämme kaikki pormestaria seuraavissa vaaleissa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestämme kaikki pormestaria seuraavissa vaaleissa .
Ketkä on -me kaikki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä on -me kaikki?
Todellisuudessa nykypäivänä kepujen me kaikki on kolmikko Harri, Markku ja Seppo.
Toki hekin varmasti äänestävät pormestaria, mutta pystyvätkö hekään äänestämään Harria pormestariksi. Neljäntenä mahtaa olla Joukokylän maanviljelyn lakkauttamisen puolesta ryhmäkuripalaverissä koko Joukokylän äänellä puhunut Yrjö.
- Anonyymi
"KKKK käsityksen mukaan kunnan tarkastuslautakunta on antanut kaikkeen tähän tutkintapyyntöön liittyen ns. puhtaat paperit hallinnolle. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on edelleen samaisen valtapuolueen edustaja. Valtapuolueella yksinkertainen enemmistö kaikissa monijäsenisissä päätöksentekoelimissä. Toiminta viittaa voimallisesti rakenteellisen korruption olemukseen. Siis siihen, että julkista valtaa on käytetty muuhun kuin siihen on oikeus. Eli muut vaikuttimet ovat tosialliset syyt. Tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ei voida lakia rikkomatta sivuuttaa. Pyydetään tutkimaan tarkastuslautakunnan rooli tässä asiassa. "
- Anonyymi
Oletko vale "etsivä" , onko itsesi jauhot puhtaat. Luulen ettei ole.
- Anonyymi
Puolanka on maailman onnellisimman maan paras kunta .
- Anonyymi
Parivuotta taapäin olin tuulivoiman kannattaja. En enää, haastalin asukaita, he asuvat myllyistä noin pari kilometrin etäisyydellä. On tullut ilmi haittavaikutuksia joita ei ennen ole ollut, siksipä kyseenalaistan hankeen.
- Anonyymi
Suurin haitta on päänupissa. Siellä myllää myllyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin haitta on päänupissa. Siellä myllää myllyt.
Keskustapuolueella, eli pormestarilla, on suurin haitta päänupissa. Siellä korruptio ja vain ja ainoastaan korruptio jyllää.
- Anonyymi
Vai anasti Yrjö valheellisesti Joukokyläläisten äänen. Varmaan nyt suosittu kyläläisten keskuudessa kun valehtelee kaikkien kannattavan tuulivoimaa.
- Anonyymi
Yrjöä kuunnellessa ja uskoessa keskustapuoluelaiset syyllistyivät tavanomaiseen lainrikkomukseensa. Jos hallintolakivastuuta tunteva päätöksentekijä kuuntelee ja uskoo useamman henkilön tai koko kylän äänellä puhuvaa henkilöä, niin vähintään pitäisi löytyä valtakirjat näytettäväksi hallinto-oikeudellisen vastuun toteuttamiseksi.

Tietääkö joku onko Harri ja hänen talonsa mukana seuraavassa hyvin kyseenalaisessa organisaatioissa ilman minkäänlaisia valtuuksia.
https://kuntalehti.fi/uutiset/kunnanjohtajat-perustivat-uuden-tuulivoimaverkoston-ja-pian-selvitysmies-tutkii-alan-kehitysnakymia-verkostona-tuulivoimakunnilla-on-suuremmat-muskelit/
https://pelastetaansuomenluonto.fi/ajankohtaista/lainsaadanto/kantelu-oikeuskanslerille-tuulivoimakuntien-kunnanjohtajien-verkoston-esteellisyys/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö joku onko Harri ja hänen talonsa mukana seuraavassa hyvin kyseenalaisessa organisaatioissa ilman minkäänlaisia valtuuksia.
https://kuntalehti.fi/uutiset/kunnanjohtajat-perustivat-uuden-tuulivoimaverkoston-ja-pian-selvitysmies-tutkii-alan-kehitysnakymia-verkostona-tuulivoimakunnilla-on-suuremmat-muskelit/
https://pelastetaansuomenluonto.fi/ajankohtaista/lainsaadanto/kantelu-oikeuskanslerille-tuulivoimakuntien-kunnanjohtajien-verkoston-esteellisyys/Tiedätkö itse. Että olet vitsi ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö joku onko Harri ja hänen talonsa mukana seuraavassa hyvin kyseenalaisessa organisaatioissa ilman minkäänlaisia valtuuksia.
https://kuntalehti.fi/uutiset/kunnanjohtajat-perustivat-uuden-tuulivoimaverkoston-ja-pian-selvitysmies-tutkii-alan-kehitysnakymia-verkostona-tuulivoimakunnilla-on-suuremmat-muskelit/
https://pelastetaansuomenluonto.fi/ajankohtaista/lainsaadanto/kantelu-oikeuskanslerille-tuulivoimakuntien-kunnanjohtajien-verkoston-esteellisyys/Oikeat viljelijät puhuneet jo vuosikymmeniä Harrin vieneen vaimoltaan terveyden. Vaimo oli työhevosen roolissa navetassa kun Harri kurvaili pitkin maakuntaa kauluspaita päällä. Teki itseään tunnetuksi kepulaisten keskuudessa. Onko Harri rakentanut hoivakodin vaimolle? Harrin palkan maksaa jokainen kuntalainen. Ei keput.
- Anonyymi
Miksi vastustatte vihreää energiaa? Teette paremmat tilit kuin niillä kitukasvuisilla suometsillä.
- Anonyymi
Miksi tyrkytät maksumiehiksi ja -naisiksi puolankalaisia? Ei Puolangalla kasva sähkönkulutus vaan pienenee. Miksi haluat siirtomaakolonialismia tänne? Miksi haluat kannattamatonta sähkönsiirtoa toiselle puolelle maata, jossa todellinen kulutus kasvaa ja jossa on sitä teollisuutta?
Ei näin typerällä viherpesulla ole mitään kestävyyttä. Eikä kukaan täysipäinen osta tällaista viherpesua.
- Anonyymi
Katkera on harrin kohtalo. On varmaan henkisesti paha olla haukkujalla.
- Anonyymi
Ja muistakaa kaikki kuntalaiset. Harri Peltola on töissä kaikille kuntalaisille. Ja kaikki kuntalaiset on Peltolan työnantajia.
Koska Peltola avoimesti ja häpeilemättä osoittaa vihaa tiettyjä kuntalaisia ja -ryhmiä kohtaan se tarkoittaa samaa kuin tekisi harakirin itselleen. Yhden maajussikepun taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Ei kuntalaiset maksa siitä Peltolalle että hän pyllistää kuntalaisille. Peltola on kaikkien kuntalaisten palvelija. Palveluvelvoite on säädetty laissa (HL 2 luku). Peltola haluaa hakata omaa päätään seinään kun tahallaan ja jatkuvasti rikkoo hallintolain 2 lukua. Otti liian suuren vastuksen itselleen.
Rohkenen epäillä ettei Peltola vieläkään ymmärrä mitä hän aiheuttaa itselleen. Ei kellekään muulle kuntalaiselle. Kuntalaisia ei voi vaihtaa. Pormestarin voi. Helposti.- Anonyymi
Pormestari tietää mitä tekee. Nämä valittajat eivät tiedä eikä heidän tervitsekaan tietää kun eivät kuitenkaan ymmärrä .
- Anonyymi
kyllä ne jaksaa vouhkata tällä tuulivoimalla fasessakin vaikkeivat osa taida edes puolangalla asua. en ymmärrä miksi sitä vastustetaan
- Anonyymi
Kirjoituksestasi päättelen, ettet ymmärrä kovinkaan paljoa. Mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksestasi päättelen, ettet ymmärrä kovinkaan paljoa. Mistään.
Kun tuulee, niin sähköä lahjoitetaan ulkomaille.
Kun ei tuule, niin sähköä ostetaan kalliilla ulkomailta.
Onkohan Suomessa sen takia vähän köyhän laista, kun kaikki raha valutetaan tuulivoimalla ulkomaille ja samalla eliminoidaan muut elinkeinot tuulivoiman alta pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tuulee, niin sähköä lahjoitetaan ulkomaille.
Kun ei tuule, niin sähköä ostetaan kalliilla ulkomailta.
Onkohan Suomessa sen takia vähän köyhän laista, kun kaikki raha valutetaan tuulivoimalla ulkomaille ja samalla eliminoidaan muut elinkeinot tuulivoiman alta pois.Suomiko lahjoittaa sähköä ulkomaille ? Taidat olla vielä illallisessa pöllyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomiko lahjoittaa sähköä ulkomaille ? Taidat olla vielä illallisessa pöllyssä.
Valittajat on syntymästään saadussa pöllyssä, eli kahden promillen humalassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valittajat on syntymästään saadussa pöllyssä, eli kahden promillen humalassa.
Voisiko tuulivoimalle olla realistinen ilmaisu keskustapuolueen huulivoima. Kun etenkin Puolangalla tuulivoiman toteuttamisten vireillepanot perustuu täysin, ja ainoastaan ja vain, keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden kilpavalehteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko tuulivoimalle olla realistinen ilmaisu keskustapuolueen huulivoima. Kun etenkin Puolangalla tuulivoiman toteuttamisten vireillepanot perustuu täysin, ja ainoastaan ja vain, keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden kilpavalehteluun.
Onneksi kansa on herännyt elämäänsä puolustamaan.
Tämän keskustelun lukijamäärät ja tuulivoimavapaa Puolanka adressin allekirjoitukset todistavat kansan heräämistä elämän mahdollisuuden puolustamiseen.
Keskustapuolueen huulivoimalle toki kaikki kommentointi ja allekirjoitukset on heidän kielellään yhden hörhön aikaan saannoksia. Oikeasti harmittaa ja käy sääliksi pormestarin aikaansaamaa ja aiheuttamaa keskustapuolueen tuhoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi kansa on herännyt elämäänsä puolustamaan.
Tämän keskustelun lukijamäärät ja tuulivoimavapaa Puolanka adressin allekirjoitukset todistavat kansan heräämistä elämän mahdollisuuden puolustamiseen.
Keskustapuolueen huulivoimalle toki kaikki kommentointi ja allekirjoitukset on heidän kielellään yhden hörhön aikaan saannoksia. Oikeasti harmittaa ja käy sääliksi pormestarin aikaansaamaa ja aiheuttamaa keskustapuolueen tuhoamista.On äärettömän katkera ja vihainen tämä meidän pormestari kaikille oikeille puolankalaisille viljelijöille. Miksi? Sitä ihmettelee oikeiden viljelijöiden lisäksi kuntalaiset.
Tuulivoima tulee lopettamaan lehmätilat. Se on tämän keissin lopputulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On äärettömän katkera ja vihainen tämä meidän pormestari kaikille oikeille puolankalaisille viljelijöille. Miksi? Sitä ihmettelee oikeiden viljelijöiden lisäksi kuntalaiset.
Tuulivoima tulee lopettamaan lehmätilat. Se on tämän keissin lopputulos.Osaat sinä ainakin valehdella!
- Anonyymi
Tuulivoima on tätä päivää ja turhaan siitä valitetaan täällä. Siellä missä tuulivoimaa on niin siellä ei ole asukkat sen koommin valittanut sen aiheuttamista haitoista kuten täällä ja facebookissa eräät väittävät. Tuulivoimaa tulee vastustaa sitä tai ei.
- Anonyymi
Juuriharja prs näille valittajille. Jämpti on näin 👍
- Anonyymi
Kepuille pusketaan juuriharjat persuksiin vaalien jälkeen. Hävittyjen vaalien. Sitten puretaan ja peruutetaan kaikki heidän tuhotyöt.
- Anonyymi
Nyt Yrjö Joukokyläsä jo tiedetään sinun valtuustoa ennen ryhmäkokouksessa valehdelleen "kaikki joukokyläläiset on tuulivoiman takana".
Sinä Yrjö olet ollut jo kymmeniä vuosia työelämän ulkopuolella. Samalla kylällä on työikäisiä ja ainakin kaksi suurtilallista. Oletko kysynyt heidän mielipidettä tuulivoimaan?
Paljoko sinulla Yrjö on ikää vuonna 2040? Sinun lemmikkipoikasi -Harri- uhoili valtuustossa tuolloin ensimmäiset tuulimyllyt pyörivän Puolangalla.
Miksi Yrjö haluat vanhuuden höperönä tuhota puolankalaisten nuorten ja työikäisten ja vapaa-ajan asukkaiden elämän? Tämä kysymys sinulle tullaan esittämään myöhemminkin.- Anonyymi
Nuoria näytöstää olovan nämä kunnantuholaiset.
https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/12/municipalities/620/
Yrjö lieneen nyt 74v. nuori. Vuonna 2040 teoreettisesti 90v. Yleensä nämä kuntatuholaiset eivät ole pitkäikäisiä. Sisäinen tuska ja tietoisuus tuhotöistä syö ja kuluttaa. Siksi Yrjö tuskin näkee milloinkaan tuulimyllyä Joukokylässä. Mutta tuhoaa muiden elämän siellä.
- Anonyymi
Parkanon yhdeksän kaupunginvaltuutettua esittää valtuusaloitteessaan, että Parkanon kaupunki luopuu kaikista toimista edesauttaa tuulivoiman rakentamista paikkakunnalle.
Aloitteen tekijät haluavat kaupungin irtautuvan tuulivoimayhtiön eli Parkanon Tuuli Oy:n osakkuudesta ja keskeyttävän tuulivoimakaavoituksen.
Lisäksi kaupungin pitäisi pyrkiä kaikin keinoin estämään uusien, lähinnä tuulivoiman tarpeisiin suunniteltujen sähkönsiirtolinjojen sijoittuminen Parkanon alueelle.
Tuulivoimaloiden sijoittumista kaupungin alueelle on perusteltu elinvoiman vahvistamisella ja palvelujen turvaamisella, joita tuulivoimaloista kunnalle maksettava kiinteistövero mahdollistaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että valtionosuusuudistuksessa otetaan ”tuulivoimahyöty” pois kunnalta. Täten poistuu ainoa peruste tuulivoiman rakentamiselle alueellemme.
Kuntataloudessa hyvät ja huonot ajat vaihtelevat, eikä tuulivoimaan tule tarttua kuin pelastusrenkaaseen. Hätä menee ohitse, tuulivoimalat ja niiden haitat jäävät, toteavat aloitteen tekijät.
Aloitteessa viitataan Luonnonvarakeskuksen (Luke) koostejulkaisuun, jonka mukaan monet lintu- ja nisäkäsryhmät väistävät tuulivoimaa, sekä Mainzin yliopistossa Saksassa tehtyyn tutkimukseen infraäänten haitallisuudesta. Tutkimuksen mukaan yli 100 desibelin infraäänet vaikuttavat haitallisesti jo tunnin altistuksessa. Aloitteen allekirjoittajia oli neljästä puolueesta. (Kooste TV-Ky ry). Linkki Ylä-Satakunnan kirjoitukseen: https://www.ylasatakunta.fi/teksti/aloite-kannustaa-parkanoa-sanomaan-ei-tuulivoimalle-6.53.120061.56bdb8db4c Parkanossa on vireillä Takakankaan-Pihlajaharjun tuulivoimahanke, jonne kaavoitetaan 12 enintään 300-metristä tuulivoimalaa. Pirkanmaan ely-keskus katsoi YVA-selostusta koskevassa lausunnossaan, että Parkanon kaupunki on kaavoittamassa tuulivoimala-aluetta liian laajaksi. Tuulivoimaloiden aluetta on laajennettu luonnon monimuotoisuuden ydinalueeksi osoitetulle alueelle.
https://yle.fi/a/74-20007983 - Anonyymi
TALOUS
Mielipidekirjoitus: Kuntapäättäjä on paljon vartijana tuulivoimaloiden sijoituspäätöksissä – On muistettava myös vastuu asutukselle aiheutuvista haitoista
Kuntalehti
19.3.2024 klo 16:20
Mika Aalto ym. kirjoittivat 31.1. julkaistussa mielipiteessään, että kuntapäättäjien on aika tehdä tulevaisuutta määrittäviä ratkaisuja. Niillä he tarkoittivat mm. tuulivoiman yhtä laajemman lisärakentamisen mahdollistamista kunnissa.
Kunnilla on kaavoitusmonopolinsa turvin yksinoikeus päättää alueensa maankäytöstä, ja se koskee myös tuulivoimaa. Tuulivoimaan sovelletaan samoja säädöksiä kuin muuhunkin rakentamiseen, vaikka tuulivoima poikkeaa vaikutuksiltaan tavanomaisesta asuin- ja maatalousrakentamisesta aivan olennaisesti. Tuulivoimaa koskevia erityissäädöksiä ei juurikaan ole.
Laissa ei säädetä siitä, minne ja miten tuulivoimalat pitää sijoittaa. Sijoittaminen perustuu tapauskohtaiseen arviointiin ja sen yhteydessä tehtäviin selvityksiin. Kunnilla on oikeus päättää, minkälaiset selvitykset katsotaan riittäviksi. Lainsäätäjä on jättänyt sekä vastuun tuulivoiman sijoittamisesta, että sijoituspäätösten seurauksista yksin kuntapäättäjille.
Kuntapäättäjän vastuu onkin suuri, koska väärään paikkaan sijoitettua tuulivoimalaa ei voida myöhemmin siirtää muualle. Lisäksi kunnan viranomaisilla on terveydensuojelu- ja ympäristönsuojelulaissa säädetty velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jos tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuu haittaa ihmisille tai ympäristölle.
Tuulivoimahankkeet sijoitetaan mielellään kauas keskustoista kuntien laidoille, jolloin osa haitoista menee naapurikunnan puolelle. Kuntapäättäjien tulisi kuitenkin muistaa, että kuntarajan ylittyminen ei vapauta heitä vastuusta, jos haittoja aiheutuu.
Tuulivoimaloiden sijoittaminen asutuksen yhteyteen ratkaistaan tuulivoimayhtiön esittämän melumallinnuksen perusteella. Asumisterveysasetuksella säädettyjen melun toimenpiderajojen katsotaan alittuvan lähellä sijaitsevissa asuinrakennuksissa, jos melumallinnuksen osoittama ulkomelutaso jää tuulivoimameluasetuksella säädettyjen ohjearvojen alapuolelle.
Käytännön kokemukset kuitenkin osoittavat, että melumallinnukset monissa tapauksissa aliarvioivat tuulivoimaloiden melua, ja asukkaat kärsivät melusta voimaloiden aloitettua toimintansa. Melua koskevia prosesseja onkin meneillään lukuisilla paikkakunnilla, ja uusia meluhaittatapauksia tulee ilmi sitä mukaa, kun uusia tuulivoima-alueita otetaan käyttöön. Lähekkäin sijaitsevista tuulivoima-alueista aiheutuu myös yhteisvaikutuksia, joiden ehkäiseminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuulivoimaloiden meluhaittoja on mahdollista hallita ainoastaan ympäristölupamääräyksillä. Tuulivoimayhtiöt kuitenkin vastustavat ympäristöluvan hakemista koskevaa velvoitetta käytännössä aina, ja vetoavat oikeuteensa toimia tehtyjen päätösten mukaisesti. Silloin kunnan viranomaiset ovat tukalassa tilanteessa. Laki velvoittaa ryhtymään toimenpiteisiin meluhaittojen ehkäisemiseksi, mutta toimenpiteet tarkoittavat pahimmassa tapauksessa omien aikaisempien päätösten kyseenalaistamista.
Tuulivoimaloiden sijoittamisessa kannattaisi noudattaa varovaisuuden periaatetta, eikä etäisyyttä asutukseen tulisi ratkaista pelkästään melumallinnuksen perusteella. Kaikkien osapuolten edun mukaista olisi edellyttää tuulivoimahankkeelta ympäristölupaa ennen voimaloiden käyttöönottoa ainakin silloin, jos kunnassa ei ole päätetty tuulivoimakaavoituksessa sovellettavasta riittävästä minimietäisyydestä tuulivoimaloiden ja asutuksen välillä, ja asutusta on lähellä.
Sari Murto FM Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n puheenjohtaja,
Riitta Lindgren KTM luvitusasiantuntija
https://kuntalehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitus-kuntapaattaja-on-paljon-vartijana-tuulivoimaloiden-sijoituspaatoksissa-on-muistettava-myos-vastuu-asutukselle-aiheutuvista-haitoista/- Anonyymi
No niin . Sinustahan voi tulla viihde kirjailija. Seuraava valehtijoiden klubin vetäjä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin . Sinustahan voi tulla viihde kirjailija. Seuraava valehtijoiden klubin vetäjä .
Ei kun putoukseen keksimään sketsejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin . Sinustahan voi tulla viihde kirjailija. Seuraava valehtijoiden klubin vetäjä .
Ihanko totta? Kirjoittajina olivat Sari ja Riitta. Kuten yllä seisoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta? Kirjoittajina olivat Sari ja Riitta. Kuten yllä seisoo.
Puolangan kunnanhallitus on Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 19 päättänyt lahjoittaa, keskustapuolue puhuu vuokraamisesta, kunnanjäsenten yhteisomistaman maan tuulivoimayhtiölle.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024282-5
Kansalaiset eivät noin vaan hyväksyneet, eivätkä hyväksy kunnanhallituksen tällaista toimintaa.
Nyt kunnanhallitus kumoaa tulevassa kokouksessa oman päätöksensä.
Kunnanhallitus
Esityslista 26.03.2024/Asianro 30
Jäämme kansalaisina aktiivisesti seuraamaan, minkälaisen miljoonalaskun tuulivoimayhtiö laittaa kuntaan, sillä tämmöiset laskut tulee maksamaan asiaan osallistuneet päätöksentekijät ja virkahenkilöt, ne eivät kuulu meidän kunnanjäsenten maksuvelvoitteen piiriin.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024289-6 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta? Kirjoittajina olivat Sari ja Riitta. Kuten yllä seisoo.
Niin arvelinkin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kunnanhallitus on Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 19 päättänyt lahjoittaa, keskustapuolue puhuu vuokraamisesta, kunnanjäsenten yhteisomistaman maan tuulivoimayhtiölle.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024282-5
Kansalaiset eivät noin vaan hyväksyneet, eivätkä hyväksy kunnanhallituksen tällaista toimintaa.
Nyt kunnanhallitus kumoaa tulevassa kokouksessa oman päätöksensä.
Kunnanhallitus
Esityslista 26.03.2024/Asianro 30
Jäämme kansalaisina aktiivisesti seuraamaan, minkälaisen miljoonalaskun tuulivoimayhtiö laittaa kuntaan, sillä tämmöiset laskut tulee maksamaan asiaan osallistuneet päätöksentekijät ja virkahenkilöt, ne eivät kuulu meidän kunnanjäsenten maksuvelvoitteen piiriin.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024289-6Aatteleppa ite, aatteleppa ite.
Jos sinulla olisi konkurssikypsä tuulivoimayhtiö tai tulonlähteetön pöytälaatikkotuulivoimayhtiö.
Keksisitkö muuta, parempaa tai helpompaa tulonlähdettä, kun teettää tietotaidottomat päättäjät ja virkahenkilöt omaavilla kunnilla laittomia päätöksiä ja niitä varten teetettyjen sopimussitouttamisien perusteella laskuttaa kunta vielä köyhemmäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatteleppa ite, aatteleppa ite.
Jos sinulla olisi konkurssikypsä tuulivoimayhtiö tai tulonlähteetön pöytälaatikkotuulivoimayhtiö.
Keksisitkö muuta, parempaa tai helpompaa tulonlähdettä, kun teettää tietotaidottomat päättäjät ja virkahenkilöt omaavilla kunnilla laittomia päätöksiä ja niitä varten teetettyjen sopimussitouttamisien perusteella laskuttaa kunta vielä köyhemmäksi.Myös seuraavaa voi aatella ihan ite. Jos sinulla olisi edellä esiintuoman kaltainen tuulivoimayhtiö, niin miten hoitaisit haltuusi Saksassa satojen tuhansien tai miljoonien arvoisen paperin. Maanhankintaan tai maan vuokraamiseen ei kannata käyttää resursseja, joita ei ole. Resurssithan kannattaa käyttää siihen, että kaavoituttaa tietotaidottomalla kunnalla riittävän ison alueen yhtiölle kunnan jäsenten talouskeskusten ja kesäasuntojen pihapiireistä, kunnan jäsenten elinkeinotoiminnan maista ja suojelualueista.
Näin kätevästi on pöytälaatikkotuulivoimayhtiöllä miljoonien kauppatavarakaavoitussopimus yllättävän helposti ja yhteistyökumppaninsa keskustapuolueen täydellä tuella myytäväksi saksalaisille eteenpäin. - Anonyymi
Puolangan kunnassa tapahtuu nyt hyvin ihmeellisiä ja arveluttavia asioita.
Mitään esityslistoja, pöytäkirjoja ja kuulutuksia ei pääse katsomaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kunnassa tapahtuu nyt hyvin ihmeellisiä ja arveluttavia asioita.
Mitään esityslistoja, pöytäkirjoja ja kuulutuksia ei pääse katsomaan.Keskustapuolueen huulivoima tuottaa nyt alle 50 MW teholla.
Kansalaisille täysin ymmärtämätöntä, miten keskustapuolue Könkään johdolla kuvittelee tällä 50 MW teholla korvaavansa Kemijoen vesivoimalat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolueen huulivoima tuottaa nyt alle 50 MW teholla.
Kansalaisille täysin ymmärtämätöntä, miten keskustapuolue Könkään johdolla kuvittelee tällä 50 MW teholla korvaavansa Kemijoen vesivoimalat.Onko jollakin tietoa paljonko Yrjö on saanut kerättyä Joukokyläläisten valtakirjoja koko Joukokylän äänellä puhumisensa takeiksi kunnanvaltuuston päätöksentekoa ohjatessaan koko Joukokylän äänellä.
Toisena asiana onko jollakin tietoa kuinka kattavasti Nivakoski on kerännyt allekirjoituksia Joukokylän maanomistajilta puheensa tueksi, kun puhui valtuuston päätöksenteon alla, että kaikkiin Joukokylän Tervakankaan alueen maanomistajiin on oltu yhteydessä.
Nämä ovat keskustapuoluelaisten yhteisiä tehtäviä kerätä allekirjoitukset kaikkiin keskustapuoluelaisten muiden kuin itsensä ihmisien äänellä päätöksentekoon vaikuttavien puheiden takeiksi. Samoin pitäisi löytyä kaikkien kepujäsenkirjojen allekirjoitukset Könkään puheiden tueksi Kemijoen vesivoiman korvaamisesta Puolangan tuulivoimalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jollakin tietoa paljonko Yrjö on saanut kerättyä Joukokyläläisten valtakirjoja koko Joukokylän äänellä puhumisensa takeiksi kunnanvaltuuston päätöksentekoa ohjatessaan koko Joukokylän äänellä.
Toisena asiana onko jollakin tietoa kuinka kattavasti Nivakoski on kerännyt allekirjoituksia Joukokylän maanomistajilta puheensa tueksi, kun puhui valtuuston päätöksenteon alla, että kaikkiin Joukokylän Tervakankaan alueen maanomistajiin on oltu yhteydessä.
Nämä ovat keskustapuoluelaisten yhteisiä tehtäviä kerätä allekirjoitukset kaikkiin keskustapuoluelaisten muiden kuin itsensä ihmisien äänellä päätöksentekoon vaikuttavien puheiden takeiksi. Samoin pitäisi löytyä kaikkien kepujäsenkirjojen allekirjoitukset Könkään puheiden tueksi Kemijoen vesivoiman korvaamisesta Puolangan tuulivoimalla.Nyt on palautettu Puolangan kunnan asiakirjat kansalaisten nähtäville, muutettuna tai alkuperäisenä, mutta kuitenkin. Kannattaa aina aukaista kokousasia pdf muodossa tietokoneelle ja tallentaa se todennäköisen laittoman jälkimuutostyön todistusaineistoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolueen huulivoima tuottaa nyt alle 50 MW teholla.
Kansalaisille täysin ymmärtämätöntä, miten keskustapuolue Könkään johdolla kuvittelee tällä 50 MW teholla korvaavansa Kemijoen vesivoimalat.On tämä järjetöntä. Vaikka en tämän päivän keskustapuoluetta tule entisenä kepun kannattajana tällä keskustapuolueen toimintatavalla koskaan äänestämään asia harmittaa ja ihmetyttää. Onko keskustapuolueen valtakunnallinen organisaatiokin jo niin hyväksynyt keskustapuolueen alasajon ja lakkauttamisen , ettei puutu asioihin millään tavalla, vaan antaa kaiken tuhon tapahtua. Tämä on toki kansan ja demokratian etu ja toteutumapolku.
Esimerkiksi keskustapuolueen virkkuupiireillä, eli esimerkiksi naisjärjestöillä ei varmasti ole minkäänlaista käsitystä, minkälaisien Nivakosken, Peltolan, Rajalan ja Könkään puheiden tueksi he virkkaustaan tekevät. Äläkää enää perehtymättä virkatko keskustapuolueelle, virkatkaa aikuisten oikeasti ennemmin vaikka sitoutumattomana Ukarainan tueksi. Kaikki keskustapuolueen alajärjestöt ovat valitettavasti keskustapuolueen rötösten kollektiivisen hyväksynnän vastuunkantajia myös aivan henkilökohtaisessa elämässään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tämä järjetöntä. Vaikka en tämän päivän keskustapuoluetta tule entisenä kepun kannattajana tällä keskustapuolueen toimintatavalla koskaan äänestämään asia harmittaa ja ihmetyttää. Onko keskustapuolueen valtakunnallinen organisaatiokin jo niin hyväksynyt keskustapuolueen alasajon ja lakkauttamisen , ettei puutu asioihin millään tavalla, vaan antaa kaiken tuhon tapahtua. Tämä on toki kansan ja demokratian etu ja toteutumapolku.
Esimerkiksi keskustapuolueen virkkuupiireillä, eli esimerkiksi naisjärjestöillä ei varmasti ole minkäänlaista käsitystä, minkälaisien Nivakosken, Peltolan, Rajalan ja Könkään puheiden tueksi he virkkaustaan tekevät. Äläkää enää perehtymättä virkatko keskustapuolueelle, virkatkaa aikuisten oikeasti ennemmin vaikka sitoutumattomana Ukarainan tueksi. Kaikki keskustapuolueen alajärjestöt ovat valitettavasti keskustapuolueen rötösten kollektiivisen hyväksynnän vastuunkantajia myös aivan henkilökohtaisessa elämässään.Tämähän olisi hallituksen ajamalle ja keskustapuolueen tukemalle Suomen ulkomaiseksi reservaatiksi lahjoittamisen politiikalle liian suuri uhka.
Oikeasti olisi Suomen elinkeinojen ja elämän jatkumon, sekä kansantalouden kasvun, mahdollisuus.
https://yle.fi/a/74-20080795 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän olisi hallituksen ajamalle ja keskustapuolueen tukemalle Suomen ulkomaiseksi reservaatiksi lahjoittamisen politiikalle liian suuri uhka.
Oikeasti olisi Suomen elinkeinojen ja elämän jatkumon, sekä kansantalouden kasvun, mahdollisuus.
https://yle.fi/a/74-20080795Meille kansalisille on kaikesta huolimatta keskustapuoluelaisetkin ihmisiä, yhteiskunnan ja kunnan jäseniä. Keskustapuolue toki antaa ymmärtää meidän kansalaisten olevan yhteiskuntaan kuulumattomia hörhöjä. Toki me kansalaiset tiedämme oikeutemme ja yhteiskuntavastuunkantomme.
Kysyisin teiltä keskustapuolelaiset miten perustelette pormestarinne ja kunnanhallituksenne toiminnan kunnan jäsenten omistaman maan käytössä. Tämä maa-alue ei valitettavasti vaan ole pelkästään keskustapuoluelaisten maata, vaan myös meillä hörhöillä on arvon keskustapuoluelaiset samansuuruinen omistusosuus keskustapuoluelaisiin nähden.
Kunnanhallituksenne on vuokrannut yhteisomistamaamme maata tuulivoimayhtiölle kokouksessaan 20.2.2024.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024282-5
Nyt seuraavassa kunnanhallituksenne kokouksessa on esityslistalla tämän maanvuokrasopimuspäätöksen peruminen.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024289-6
Miten te keskustapuoluelaiset puolustatte tai perustelette kunnanhallituksenne toimintaa.
Miksi puhun keskustapuolueen kunnanhallituksesta. No juurikin siksi, että keskustapuolueelle keskustapuolueen jäsenkirjan allekirjoittamattomat kansalaiset ovat kansalaisoikeudettomia hörhöjä ja kunnanhallitus on pelkästään viimeisten keskustapuoluelaisten etua ajava organisaatio, millä ei valitettavasti ole juuri mitään yhteistä sen laissa tälle toimielimelle määritetyn tehtävän lainmukaisen toiminnan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille kansalisille on kaikesta huolimatta keskustapuoluelaisetkin ihmisiä, yhteiskunnan ja kunnan jäseniä. Keskustapuolue toki antaa ymmärtää meidän kansalaisten olevan yhteiskuntaan kuulumattomia hörhöjä. Toki me kansalaiset tiedämme oikeutemme ja yhteiskuntavastuunkantomme.
Kysyisin teiltä keskustapuolelaiset miten perustelette pormestarinne ja kunnanhallituksenne toiminnan kunnan jäsenten omistaman maan käytössä. Tämä maa-alue ei valitettavasti vaan ole pelkästään keskustapuoluelaisten maata, vaan myös meillä hörhöillä on arvon keskustapuoluelaiset samansuuruinen omistusosuus keskustapuoluelaisiin nähden.
Kunnanhallituksenne on vuokrannut yhteisomistamaamme maata tuulivoimayhtiölle kokouksessaan 20.2.2024.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024282-5
Nyt seuraavassa kunnanhallituksenne kokouksessa on esityslistalla tämän maanvuokrasopimuspäätöksen peruminen.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024289-6
Miten te keskustapuoluelaiset puolustatte tai perustelette kunnanhallituksenne toimintaa.
Miksi puhun keskustapuolueen kunnanhallituksesta. No juurikin siksi, että keskustapuolueelle keskustapuolueen jäsenkirjan allekirjoittamattomat kansalaiset ovat kansalaisoikeudettomia hörhöjä ja kunnanhallitus on pelkästään viimeisten keskustapuoluelaisten etua ajava organisaatio, millä ei valitettavasti ole juuri mitään yhteistä sen laissa tälle toimielimelle määritetyn tehtävän lainmukaisen toiminnan kanssa.Keskustapuolueen kunnanhallitus kirjaa alas tiistaina yli 550 tuhatta euroa meidän kunnan jäsenten varoja, mukaan lukien myös keskustapuoluelaiset yhdenvertaisina.
Meitä kansalaisia kiinnostaa kyllä, mihin kunnanjäsenten varoja kadotetaan keskustakunnanhallituksen hyväksynnällä 550 tuhatta euroa.
Meidän kansalaisten mielestä ei mikään pieni summa ja keskustapuoluelaisille vertailukohdaksi, että summa on lähes kaksinkertainen Hyrynsalmen vuosittain saamaan tuulivoimakiinteistöverotuloon nähden.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024289-7
- Anonyymi
Nyt on meininki kepuilla hukata ja hävittää kaikki. Vähäinenkin järjen valo on menetetty.
Vilkaiskaa 20.2. hallituksen kokouksen liitteenä olevaa sairaskertomusta. Menettikö pormestari mielenterveytensä?
Kunnan työvoima putosi noin 20%-yksikköä (2022-2023) mutta sairaspoissaolot vain kasvoivat. Yli 1600 työpäivää / vuosi. 84 työntekijää.
Aivan sairasta!
Täyttä sikailua!
Kuntalaisten kusetusta!
Hyväksikäyttöä!
Kepuilua!- Anonyymi
Aika jännä kun pari tyyppiä näkee elämäntyönään vainota ja piinata tekijöitä ja ihmetellään sitten mistä johtuu nämä poissaolot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika jännä kun pari tyyppiä näkee elämäntyönään vainota ja piinata tekijöitä ja ihmetellään sitten mistä johtuu nämä poissaolot.
Ketä tekijöitä? Heko heko. Kunnantyöllinen tekijä. Nyt on hyvä vitsi. Kunnantyöllinen ottaa saikkua kun hiki tulee. Se on niin outo komplikaatio työssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä tekijöitä? Heko heko. Kunnantyöllinen tekijä. Nyt on hyvä vitsi. Kunnantyöllinen ottaa saikkua kun hiki tulee. Se on niin outo komplikaatio työssä.
Pitäskö sun keksiä joku muu harrastus ku vainoaminen?
- Anonyymi
Ruotsissa tuulimyllyfirmat olleet tappiollisia koko ajan.
EU-suomessa tilanne vielä huonompi, koska valtio ja kunnat tukeneet/tukevat rakennusvaiheessa monella eri tapaa näitä ulkomaalaisomisteisia huijarifirmoja
(maantiet, sillat, luvitukset, ....).
https://kvartal.se/artiklar/pengarna-borta-med-vinden/- Anonyymi
Keskustapuolueen tuulivoima tuottanut aamulla -5 MW, siis -5 MW, eli kuluttanut sähköä, ei tuottanut. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolueen tuulivoima tuottanut aamulla -5 MW, siis -5 MW, eli kuluttanut sähköä, ei tuottanut. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
Miten se keskustapuoluelaiset menee, jos on tuottoon perustuva tuulivoimamaanvuokrasopimus, eikä tuulivoima tuota, vaan kuluttaa.
Joutuuko siinä maanomistaja maksumieheksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se keskustapuoluelaiset menee, jos on tuottoon perustuva tuulivoimamaanvuokrasopimus, eikä tuulivoima tuota, vaan kuluttaa.
Joutuuko siinä maanomistaja maksumieheksi.Juuri nyt keskustapuolueen tuulivoima kuluttaa jo 12 MW.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri nyt keskustapuolueen tuulivoima kuluttaa jo 12 MW.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/Kokoajan kasvaa tuulivoiman sähköntarve. Nyt jo 16 MW. Taitaa olla nyt lapojen sulatusviikko ja ens viikolla on lapojen keräilyviikko, kun jäätyneet lavat lentelee pitkin metsiä. Kaikilla tuulivoimayhtiöillä kun ei ole ollut rahaa sulatusjärjestelmän rakentamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoajan kasvaa tuulivoiman sähköntarve. Nyt jo 16 MW. Taitaa olla nyt lapojen sulatusviikko ja ens viikolla on lapojen keräilyviikko, kun jäätyneet lavat lentelee pitkin metsiä. Kaikilla tuulivoimayhtiöillä kun ei ole ollut rahaa sulatusjärjestelmän rakentamiseen.
Joo sehän voi tulla ens viikosta lapojen keräilyviikko, jos ei rekat ajakaan lakkojen aikana satamista glykolia lapoihin, eikö siis luontoon ruiskutettavaksi.
22 MW tehoa tarvii jo tuulivoimalat.
Ajatelkaapa keskustapuolueen ideologian järjettömyyttä, että Könkään johdolla ovat Kemijoen vesivoimalat korvaamassa Puolangan tuulivoimaloilla. Onneksi pienydinvoimalat tulee ennen kuin Puolangalle yhtäkään tuulivoimalaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolueen tuulivoima tuottanut aamulla -5 MW, siis -5 MW, eli kuluttanut sähköä, ei tuottanut. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
myöhemmin näytti lukemaa -22MW.
siipiä pitää lämmittää etteivät kerää jäätä ja rupelleja pyörittää ettei viotu laakerit.
valtion BKT kasvaa kun kauppa käy.
- Anonyymi
Lukijalle selvennystä, mitä tarkoitetaan täällä käytetyllä termillä "kepuloinen".
Kunnan palkkakulut oli v. 2023 yhteensä 4,4 milj. eur ja työvoiman määrä 84 hlöä. Kustannus henkilöä kohti 52380 eur/v.
Saikuttelua oli 1612 pv/ vuosi. Noin yhden työntekijän koko vuoden työtuntimäärä.
HUOM! Nämä saikuttelijat on kepulaisia(loisia) koska kunnantalolle ei valita muita kuin tummanvihreä greencardin omaavia. Pormestari on yksi surullinen esimerkki siitä.
Koska keput ei ole tehneet mitään, eikä aiokaan tehdä mitään saikuttelun vähentämiseksi lasku loisimisesta lankeaa sinulle. Arvoisa kuntalainen.
Kepuloisten vaalikaudessa kustannus on taas n. 210 000 euroa. SInulta poissa.
Samoin se 4,4 miljoonaa/ vuosi on kankkulan kaivoon heitettyä rahaa, joilla maksetuilla rahoilla tehtaillaan virkarikoksia työaikana, ellei olla saikulla. Kaikki edellä sanottu työllistää ylintä laillisuusvalvojaa, hallinto-oikeuksia, aluehallintovirastoa ja nyt myös poliisia, joka sekin aiheuttaa lisäkustannuksia.
***
Puolangan kunnan henkilöstömäärä 31.12.2023 oli 84 ja toteutunut
työpanos toimintavuonna 86 henkilötyövuotta (HTV1). Henkilöstöstä
vakituisessa palvelussuhteessa työskenteli 65 ja määräaikaisessa
palvelussuhteessa 17 henkilöä. Vuoden lopussa määräaikaisista
työntekijöistä palkkatukityöllistettyjä oli yksi henkilö ja oppisopimuskoulutuksessa yksi henkilö. Työntekijöistä kokoaikaisia oli 73 ja osa-aikaisia 9. Lisäksi vuoden aikana kansalaisopistossa työskenteli 13
sivutoimista tuntiopettajaa.
Kunnan henkilöstöstä naisia oli 62% ja miehiä 38%.
Eläkkeelle siirtyi 1 henkilö ja työkyvyttömyyseläkkeelle 1 henkilö.
Sairauspoissaoloja oli yhteensä 1 612 päivää eli 19 kalenteripäivää
henkilöä kohti.
Kunnan henkilöstömenot vuonna 2023 olivat 4,4 M€, ilman
investointeihin kohdistuvia henkilöstömenoja.- Anonyymi
Kyllä on komeat tuulivoimalat hyryllä. Voi kumpa puolangallakin olisi samoin. Rahaa tulee Keski euroopasta ja egyptistä asti. Mitä siihen sanoo ESA kavereineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on komeat tuulivoimalat hyryllä. Voi kumpa puolangallakin olisi samoin. Rahaa tulee Keski euroopasta ja egyptistä asti. Mitä siihen sanoo ESA kavereineen.
Mistä se raha keskustapuolueen kuvittelema raha tulee.
Tuulivoima vaatii ja kuluttaa juuri tälläkin hetkellä 20 MW tehon Kemijoen vesivoiman tuotannosta. Me Esat tiedämme keskustapuoluelaisista poiketen kuinka suuri huijaus on Suomelle ja etenkin Kainuulle tuulivoima.
Vajaa puolenkymmentä keskustapäättäjää lahjomalla saa saksalainen tuulivoimayhtiö lahjoituksena Kainuusta haluamansa kokoisen maa-alueen maanomistajan siihen pystymättä mitenkään vaikuttamaan, saati, että häneltä olisi kysytty mitään.
Omalla maaperällään, eli saksassa, tuulivoimayhtiö joutuisi maksamaan tuulivoimalasta maanvuokraa 400 tuhatta euroa vuosi. Tuolla maanvuokratuotolla saksassa maanomistaja voi osittain maksaa luontokato- ja hiilinieluaukkokorvaukset. Suomessa tämän saksalaisten aiheuttaman katastrofin maksajaksi keskustapuolue haluaa kollektiivisesti koko Suomen kansan. Kallis on hinta isänmaamme uudelleen käyttöömme lunastamisesta. Egypti on varmasti etenkin Puolangan keskustapuolueen ihanneyhteistyökumppani ja pormestari varmasti lahjoittaa kunnan jäsenten maat näille erilaista päähinettä käyttäville luottoyhteistyökumppaneille.
- Anonyymi
KS luettelee miten Hyryllä tuulivoima työllisti. Mainitsee yrityksen joka asetettiin hiljattain konkkaan. Ei kovin kannattavaa työtä. Siitä vaan puolankalaiset yritykset kokeilemaan. Konkkaa. Jos sellainen on vielä tuntematon.
Muita lähialueen toimijoita tuli paljon muun muassa Suomussalmelta, josta koneurakointia hoiti Matti Heikkinen, louhintatöitä Kaivu ja Louhinta Kinnunen sekä raudoitusta ja muita asennustöitä Semassi.
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/kaivu+ja+louhinta+kinnunen+oy+konkurssipesa/34315836- Anonyymi
SeMassi, Kuusamo
- Anonyymi
Verratkaapa maanvuokrasopimuksen hyväksymistä Puolangan kunnassa ja Hyrynsalmen seurakunnassa.
Hyrynsalmella hylätty sopimusesitys, jossa vuokrasopimuksen siirto kolmannelle voidaan tehdä vuokranantajaa kuulematta. Puolangan kunnassa pormestari sallii tällaisen kunnan omaisuuden hävittämisen. Kuntalaisia kuulematta.
Eli
Hyrynsalmen srk valtuutetut jopa terävämpiä kuin Puolangan kunnanhallitus.
Alla linkit jotta voitte itse verrata.
https://www.hyrynsalmenseurakunta.fi/documents/25721323/0/KV+19.2.2024.pdf/2997a881-db81-1cc8-06c8-27e6891331fa?t=1708586938974
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDF- Anonyymi
Samoin vuokranantajan myötävaikutusvelvollisuudelle Hyryn srk sanoi jyrkästi EI (vrt. sopimus)
Puolangan kunnanhallitus UBRE:e sanoi KYLLÄ (vrt sopimus)!!!!
Keput on viimetöinään ennen 4/2025 vaaleja kenkkäämässä koko kunnan ja omaisuuden huijareille. Huijarit tekee sopimukset, jotka Peltola allekirjoittaa. Lasku lankeaa maksettavaksi 4/2025 jälkeen. Se on varma. - Anonyymi
Johdot ja kaapelit Puolangan kunta sallii Tervakankaan tilalle (kts sop).
Hyryn srk EI salli. Koska sopimusteksti epämääräinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johdot ja kaapelit Puolangan kunta sallii Tervakankaan tilalle (kts sop).
Hyryn srk EI salli. Koska sopimusteksti epämääräinen.Miten suhtautuu kotkan tai haminan seurakunta. Mitä sanoo ESA, ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten suhtautuu kotkan tai haminan seurakunta. Mitä sanoo ESA, ?
Varmasti järkevämmin kuin Puolangan kunnanhallitus. Puolangan kunnanhallitus on asetettava holhouksen alle. Ennen kuin kaikki kunnan omaisuus hävitetty. Aivan Putinin hommaa kepuilla.
Kuinka nuori muuten on tarkastuslautakunnan pj? Oliko kohta 80v synttärit.
Tällaiset kepulit selailee ruumisarkku kuvastoja.
- Anonyymi
Puolangalla on "sopiva ja pätevä" asettelun maailmanennätys.
Kepuleilla tummanvihreä Greencard pätevöittää:
*suntion tarkastuslautakunnan pj:i.
Onhan hän työelämässä mittaillut lapionvarrella haudan syvyyttä. Hyvinkin kunnanhallinnon toiminnan tarkastaja.
*Lehmätilallisen pormestariksi
Onhan hän lapioinut lehmänlantaa ja näin pätevöitynyt kunnallisjuridiikkaan ja talouteen, että sopimusjuridiikkaan sekä ihmistuntemukseen. Tunne lehmät-tunnet kuntalaiset, mottonaan.- Anonyymi
Koitetaanhan houkutella pitkästä aekaa mirriä siihen päevällispöyvän äärelle, eli ottaa asiaa esiin keskustapuolueesta poiketen sellaisena kuin se on.
Keskustapuoluelaiset ja Puolangan kunnan virkahenkilöstö valittaa lehtien palstoilla, kuten somefoorumeissakin, kuinka heitä kiusataan kansan taholta.
Emme me kansalaiset kiusaa yhteiskuntavastuun toteuttamisellamme ketään. Me kansalaiset toimimme aivan ja ainoastaan sen mukaan, mitä keskustapuolue kansalta tilaa.
Me kansalaiset tiedämme, että Puolangan kunnan jäsenkunnassa on sellainen osaamis- ja tietotaitopotentiaali, mitä ei ole monessa suuressa kaupungissakaan.
Keskustapuoluelaisille avarran tätä potentiaalia. Puolangan kunta yksi harvoista, joissa on kunnan jäseniä moninkertainen määrä asukaslukuun nähden.
Keskustapuolueelle ja sen myötä kunnan virkahenkilöstölle nämä kunnan suoranaisia vihollisia. Keskustapuolue on tämän peruuttamattoman valintansa tehnyt langetessaan ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden etujärjestöksi, hyljäten Suomen lain ja sen edellyttämän kunnan toimimisen vastuun kunnanjäsenten eduksi heidän työllistämänään.
Koittakaahan vähänkään kansalaisluottamusta haluavat virkahenkilöt ja päättäjät hakea etäisyyttä keskustapuolueeseen ja sitä kautta saada edes lievää kansalaisluottamusta toimintanne jatkumoksi.
Tulevien kuntavaalien jälkeen kansan luottamuksen omaavilla virkahenkilöillä oikean työn ulkopuolinen kuormittavuus helpottuu huomattavasti.
Tulevien kuntavaalien jälkeen on keskustapuolueen ulkopuolisilla puolueilla ja valitsijayhdistyksillä, sekä kansan luottamuksen säilyttäneillä kunnan työntekijöillä on käytettävissä noin 5000 henkilön osaaminen ja tuki seuraavien kuntavaalien jälkeen.
Keskustapuolue on tämän tuen mahdollisuuden vaihtanut ulkomaisille tuulivoimayhtiöille korruptoitumiseen ja he ovat seuraavissa vaaleissa ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden vaaleissa antamien äänien varassa. - Anonyymi
Ei pormestarilla ole mitään ymmärrystä edes lehmästä valitettavasti. Jos olisi, niin ei se heidän tilansa olisi rypenyt niin syvissä talousvaikeuksissa. Toki me kunnan jäsenet olemme maksaneet pormestarin vaimolle ja pojalle elinkeinon jatkumon mahdollisuuden.
Toiset maitotilalliset joutuvat tulemaan toimeen omillaan ja entistä vähemmällä tuotantomaapinta-alalla, kun pormestari lahjoittaa tilallisten maat ulkomaisille tuulivoimatoimijoille. Yritti lahjoittaa kunnan maitakin, mutta ei onnistunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pormestarilla ole mitään ymmärrystä edes lehmästä valitettavasti. Jos olisi, niin ei se heidän tilansa olisi rypenyt niin syvissä talousvaikeuksissa. Toki me kunnan jäsenet olemme maksaneet pormestarin vaimolle ja pojalle elinkeinon jatkumon mahdollisuuden.
Toiset maitotilalliset joutuvat tulemaan toimeen omillaan ja entistä vähemmällä tuotantomaapinta-alalla, kun pormestari lahjoittaa tilallisten maat ulkomaisille tuulivoimatoimijoille. Yritti lahjoittaa kunnan maitakin, mutta ei onnistunut.Konkan pelasti vain kepulien suojatyöpaikka. Nyt siitä saa kärsiä kaikki kuntalaiset. Osaaminen ei maajussilla riitä.
- Anonyymi
muka erikoinen tilanne - tuulimyllyt kuluttaa enempi mitä tuottavat
https://yle.fi/a/74-20080956- Anonyymi
persujen syy!
- Anonyymi
eo. yle:
"...Tiistaina aamupäivällä Suomen yli 1 600 tuulivoimalaa, joiden kapasiteetti on ennätysmäiset 7 000 megawattia, eivät tuottaneet yhtään mitään vaan itse asiassa kuluttivat sähköä. Tuulivoiman tuotanto oli esimerkiksi klo 11.13 peräti 25 megawattia miinuksella.",..
Tarvittavaa sähköä jouduttu tuomaan Ruotsista ja Virosta.
..............,..............
Tuulimyllyhuuhaata vuodelta 2022,
Yle Kainuu
3.10.2022 17:30
"Tuulivoimaa rakennetaan Suomessa nyt sellaista vauhtia, että saatamme olla sähkössä omavaraisia jo piankin. Arviot sen saavuttamisesta kuitenkin vaihtelevat.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid on arvioinut, että voisimme olla sähköenergiassa omavaraisia jo ensi vuonna."
No kun ei kerinneet rakentaa Puolangan vaarojen myllypuistikkoja valmiiksi... jospa sitä ensi vuonna... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eo. yle:
"...Tiistaina aamupäivällä Suomen yli 1 600 tuulivoimalaa, joiden kapasiteetti on ennätysmäiset 7 000 megawattia, eivät tuottaneet yhtään mitään vaan itse asiassa kuluttivat sähköä. Tuulivoiman tuotanto oli esimerkiksi klo 11.13 peräti 25 megawattia miinuksella.",..
Tarvittavaa sähköä jouduttu tuomaan Ruotsista ja Virosta.
..............,..............
Tuulimyllyhuuhaata vuodelta 2022,
Yle Kainuu
3.10.2022 17:30
"Tuulivoimaa rakennetaan Suomessa nyt sellaista vauhtia, että saatamme olla sähkössä omavaraisia jo piankin. Arviot sen saavuttamisesta kuitenkin vaihtelevat.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid on arvioinut, että voisimme olla sähköenergiassa omavaraisia jo ensi vuonna."
No kun ei kerinneet rakentaa Puolangan vaarojen myllypuistikkoja valmiiksi... jospa sitä ensi vuonna...Ylekin uutisoi tämän asian, minkä kansalaiset toki ovat ymmärtäneet jo aikaa sitten, mutta keskustapuoluelaiset ei varmasti halua ymmärtää, eikä yritäkään ymmärtää tuulivoimakiimassaan ja korruptiossaan.
https://yle.fi/a/74-20080956
Keskustapuoluelaisille tämä tuulivoima on vaan mielikuvamiljoonabisnes. Toki se on sitä saksalaisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylekin uutisoi tämän asian, minkä kansalaiset toki ovat ymmärtäneet jo aikaa sitten, mutta keskustapuoluelaiset ei varmasti halua ymmärtää, eikä yritäkään ymmärtää tuulivoimakiimassaan ja korruptiossaan.
https://yle.fi/a/74-20080956
Keskustapuoluelaisille tämä tuulivoima on vaan mielikuvamiljoonabisnes. Toki se on sitä saksalaisille.Rankkaa hommaa seurata Suomen energiantuotantoa ja tuulimyllyhömppää.
Historiallinen päivä. Tuulivoimatuotanto rikkoi ennätyksen. -30 MW 1 601 voimalalla.
- Anonyymi
Lehmänlannan lapioija on nyt perumassa 20.2.2024 tekemäänsä laitonta päätöstä kunnanhallituksessa. Tuli liian kova vaatimus kuntalaiselta. Lantalaukko luuli kaikkien kuntalaisten olevan hänen tasoisiaan.
- Anonyymi
Päiväkodin ohjaajan toimikin on helppo verrattuna yhteiskuntavastuuta tuntevien kansalaisten kunnantarhan toiminnan seuraamiseen ja valvomiseen nähden. Valvottava kunnantarha on kaikkia yhteiskunnallisia laitoksia enempi valvontaa ja seurantaa vaativa organisaatio.

Katohan kepulaisia. He ovat saaneet tänään klo 18 yhden tuulivoimalan Suomessa pyörimään. Liekkö talkoilla olleet kaikki Suomen kepujäsenkirjalaiset puhaltamassa propelliin.

Keskustapuoluelaiset ovat ihmetelleet palstoilla, miksi me kansalaiset puolustamme elämää, elinkeinoja ja elinympäristöä.
Pientä yhden osa-alueen esimerkkiä meidän kansalaisten todellisuuden ja elämän puolustamisen perusteista voi lukea.
https://pelastetaansuomenluonto.fi/wp-content/uploads/Tuulivoimaloiden-synnyttaman-melun-ja-tarinan-terveysriskit-esitutkimus-7-3-2023.pdf
4 Johtopäätökset
Tuulivoimalamelun todellista häiritsevyyttä ja haitallisuutta arvioitaessa on ilmeistä, että asumisterveysasetuksen [6] ja sen sovellusohjeen [7] mukaiset sisämelun yhden tunnin lineaariset yöaikaiset terssikaistatasot taajuusalueella 20 – 200 Hz eivät kuvaa tuulivoimamelun todellista häiritsevyyttä oikein. Lisäksi on selvää, että terssikaista-analyysi ei paljasta tuulivoimamelun tärkeintä
terveyttä vaarantavaa piirrettä eli lapataajuisen melukomponentin ja sen harmonisten komponenttien esiintymistä sisätiloissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuoluelaiset ovat ihmetelleet palstoilla, miksi me kansalaiset puolustamme elämää, elinkeinoja ja elinympäristöä.
Pientä yhden osa-alueen esimerkkiä meidän kansalaisten todellisuuden ja elämän puolustamisen perusteista voi lukea.
https://pelastetaansuomenluonto.fi/wp-content/uploads/Tuulivoimaloiden-synnyttaman-melun-ja-tarinan-terveysriskit-esitutkimus-7-3-2023.pdf
4 Johtopäätökset
Tuulivoimalamelun todellista häiritsevyyttä ja haitallisuutta arvioitaessa on ilmeistä, että asumisterveysasetuksen [6] ja sen sovellusohjeen [7] mukaiset sisämelun yhden tunnin lineaariset yöaikaiset terssikaistatasot taajuusalueella 20 – 200 Hz eivät kuvaa tuulivoimamelun todellista häiritsevyyttä oikein. Lisäksi on selvää, että terssikaista-analyysi ei paljasta tuulivoimamelun tärkeintä
terveyttä vaarantavaa piirrettä eli lapataajuisen melukomponentin ja sen harmonisten komponenttien esiintymistä sisätiloissa.Sinun päässäsi humisee. Olen ollut monia öitä tuulimyllyjen lähellä , enkä ole kuullut mitään ääntä. Minulla on hyvä kuulo terveys tutkimuksissa. On se kumma että teillä myllyjen vastustajilla myllyt ääntää häiritsevästi.
- Anonyymi
Tämä Puolangan kunnan jäsenen kirjoitus on noin 2,5 vuotta vanha. Silti hyvinkin ajankohtainen. Joka EI ole perehtynyt Korteniemen historiatuntemukseen tulee hämmästymään. Niin rautainen se on.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-quo-vadis-puolanka-kainuu-ja-tuulivoima
Lukijan mielipide: Quo vadis Puolanka, Kainuu ja tuulivoima?- Anonyymi
Saahan sitä kirjoitella. Mitä näiltä vastustajilta muuta voi odottaa. Syökää niitä kivarinjärven paskakaloja, siinä teille muuta ajattelemista , kuin myllyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä kirjoitella. Mitä näiltä vastustajilta muuta voi odottaa. Syökää niitä kivarinjärven paskakaloja, siinä teille muuta ajattelemista , kuin myllyt.
Ei syödä. Oulujärven muikkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei syödä. Oulujärven muikkua.
Se on aika pientä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on aika pientä ?
Ahvenvaaran yleisötilaisuudesta 9.4.2024 taitaa tulla vielä kaikkia aikaisempia mielenkiintoisempi. Kaikki Puolangan kirkoltakin mukaan joko puolustamaan tuulivoimaa ikkunansa alle tai kritisoimaan sitä. Samalla näette keskustapuolueen ja kunnan virkahenkilöstön osallistumattomuuden saksalaisille lahjoittamiensa alueiden asioiden käsittelyyn. Tämä Ahvenvaaran on laittomimmin keskustapuolueen Puolangasta lahjoittama alue.

Eikö se Harri lahjoittanut tuon Ahvenvaaran tai oikeammin Roninkankaaksi kutsutun alueen, eli lähemmäksi kirkonkylää, muuttuneen alueen, slovakialaiselle oligarkille, ei suoraa ainakaan heti saksalaisille.

Etenkin Ryhtälänniemiset mukaan, jos eivät halua lahjoittaa talousvedenottamoaan slovakialaisten tuhottavaksi. Harri toki on antanut Vihajärvistenkin tontinreunusmaat oligarkille.

Tutkikaa tuota Ahvenvaaran aluetta tarkemmin. Harri antaa kaavoituskatsauksessaan ja päätöspöytäkirjoissaan aivan vääriä karttoja alueesta. Tarkemmalla perehtymisellä löytää, että vain kaksi voimalaa on alkuperäisellä kaavoituksen vireillepanoalueella ja seitsemän yhdeksästä oligarkin voimalasta onkin aivan muualla, kuin kunnanhallituksen esityslista tai Puolangan kunnan kaavoituskatsauksen 2024 osoittamilla alueilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahvenvaaran yleisötilaisuudesta 9.4.2024 taitaa tulla vielä kaikkia aikaisempia mielenkiintoisempi. Kaikki Puolangan kirkoltakin mukaan joko puolustamaan tuulivoimaa ikkunansa alle tai kritisoimaan sitä. Samalla näette keskustapuolueen ja kunnan virkahenkilöstön osallistumattomuuden saksalaisille lahjoittamiensa alueiden asioiden käsittelyyn. Tämä Ahvenvaaran on laittomimmin keskustapuolueen Puolangasta lahjoittama alue.
Missä paikassa on 9.4. Roninkankaan tilaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä paikassa on 9.4. Roninkankaan tilaisuus.
Puolankajärven koulun auditorio klo 17.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolankajärven koulun auditorio klo 17.
Kiitos tiedosta. Kun en ole maksanut kepujen tiedotuslehteen kannatusmaksua niin täytyy kysyä.
- Anonyymi
Jyväskyläläinen lukija antaa julkisen kommenttinsa fb:ä Puolankalehden päätoimittelijalle. Puberteettikirjoittajalle. Lue alta.
***
Vilkaisin eilen kirjastossa Puolanka -lehden toimittajan sanoisinpa että lepertelyä koskien kunnassa esiintyvää tuulivoimakritiikkiä. Koko ajan luen säännöllisesti tämän Leivonmäen kansallispuistohankkeen vuoksi Joutsan Seutua eli sikäläistä paikallislehteä. Tasoero Puolanka -lehteen siinä, miten tuulivoima-asioita käsitellään, on erittäin suuri ja häpeäksi Puolanka -lehdelle. Ihme lässytystä siitä, miten asia muka menee toisilla tunteisiin, toisilla ei. Joutsan Seutu ei käsittele asioita kuten varhaisteinit tunteitaan, vaan kirjoittaa faktaa.- Anonyymi
Trolli, älä puutu puolangan asioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolli, älä puutu puolangan asioihin.
ESA SE ON !
- Anonyymi
Puolangan ns. päättäjät ovat kaikki vanhoja seniilejä. Ukkoja yli 60 prosenttisesti. Heillä ei toimi alakerta eikä yläkerta. Alakerrassa ei seiso, mutta yläkerrassa seisoo. Hävettävän vähäinen järki. Naiskepuilla synnytysvehkeet olleet telakalla kymmeniä vuosia, mutta lapsi- ja perhepolitiikasta vaahdotaan.
Kylätolloksi ja itsensä munaajaksi noussut suolijärvinen maajussi, jonka seisokkivapaat kepuseniilit yhdessä terveyssiteissä säästävien mummokepujen avulla pelastivat suolijärvisen maatilan konkurssilta. Saivat kauluspaitaralleista ja valheista tunnetun lantalaukon kaikkien kuntalaisten ruokittavaksi. Kuntalaisten kusettajaksi. Tällä maajussilla ole ollut milloinkaan mitään ideaa eikä innovaatiota. Juossut vain kepulaisten länkytysten perässä. Niiden, jotka hankkivat hänet kuntalaisten ruokakupille syömään.
Annan vinkin näille seisokkivapaille seniileille. Tässä teille tuulivoimalat jotka tuottaa 24/7. Onko teillä taloa, johon asentaa vai asutteko kuntalaisten omistamissa kunnan vuokra-asunnoissa?
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/a647dee5-bba7-47c3-9951-e8e896f9dc13?ref=ampparit:d96c&_gl=1*lmssbe*_ga*NzcxODEzMTMzLjE2MTgwNTAwMTI.*_ga_3L539PMN3X*MTcxMTYxMTQ5MS45MDYuMC4xNzExNjExNDkxLjAuMC4w- Anonyymi
Tästähän huomaa, mitä näiden päässä liikkuu , ei mitään.
- Anonyymi
En. Ymmärrä.
- Anonyymi
Onko se muiden lukijoiden vika? Jos et ymmärrä.
- Anonyymi
Voiko auttaa?
1. kappale
kepuvaltuutetut ei käärmenäyttelyn esittelijöitä.
2. kappale
Vasikanjuottajalle hankittiin kuntalaisten ruokinta. Ennen kuin lehmätila konkelossa.
3. kappale
Kepuloisille tuulivoimaratkaisu omakotitaloon. Joka pyörii aina. Ei tarvita sähkö kuin itselle. Ei vietäväksi ruuhka suomeen. Ei oligarkeille maan- ja tuottojen lahjoittamista. Ei ympäristötuhoja Langalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko auttaa?
1. kappale
kepuvaltuutetut ei käärmenäyttelyn esittelijöitä.
2. kappale
Vasikanjuottajalle hankittiin kuntalaisten ruokinta. Ennen kuin lehmätila konkelossa.
3. kappale
Kepuloisille tuulivoimaratkaisu omakotitaloon. Joka pyörii aina. Ei tarvita sähkö kuin itselle. Ei vietäväksi ruuhka suomeen. Ei oligarkeille maan- ja tuottojen lahjoittamista. Ei ympäristötuhoja Langalle.ESALLE HAME !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ESALLE HAME !!!
Käyt hieman hitaalla kun et ymmärtänyt. Ei se mitään. Ei kepulaisten välistä voi syntyäkään kuin hitaalla käyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyt hieman hitaalla kun et ymmärtänyt. Ei se mitään. Ei kepulaisten välistä voi syntyäkään kuin hitaalla käyvä.
Onhan ne nuo tuulivoimakiimakepulit antanut meille tuulivoimahuijauksen hyväksymättömille kansalaisille kunnioitettavan arvonimen. Me kaikki olemme Esoja ja uskon kaikkien kepun vihaamien kansalaisten olevan ylpeitä arvonimestään.
Kokouksissakin me voimme lausua, että Esa numero 573 ehdottaa seuraavaa tekee aloitteen kansan ja kunnan tulevaisuuden pelastamiseksi. Seuraavat puheenvuorot ovat Esa 598 kannattaa ehdotusta ja Esa 606 kannattaa ehdotusta. Eli jokainen olemme adressin kirjoittamisen mukaisella järjestysnumerolla arvonimeltään Esoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan ne nuo tuulivoimakiimakepulit antanut meille tuulivoimahuijauksen hyväksymättömille kansalaisille kunnioitettavan arvonimen. Me kaikki olemme Esoja ja uskon kaikkien kepun vihaamien kansalaisten olevan ylpeitä arvonimestään.
Kokouksissakin me voimme lausua, että Esa numero 573 ehdottaa seuraavaa tekee aloitteen kansan ja kunnan tulevaisuuden pelastamiseksi. Seuraavat puheenvuorot ovat Esa 598 kannattaa ehdotusta ja Esa 606 kannattaa ehdotusta. Eli jokainen olemme adressin kirjoittamisen mukaisella järjestysnumerolla arvonimeltään Esoja.Ennen Esa oli tärkeä maataloustyökalu, niin eläinten ruoan hankinnassa, kuin lopputuotteenkin pellolle toimittamisessa. Oli pitkä-Esa ja Esa 5 ainakin.
Jatkamme kansalaiset, eli Esat, rinta kaarella näidenkin Esojen perinteitä yhteiskunnan tukipilareina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan ne nuo tuulivoimakiimakepulit antanut meille tuulivoimahuijauksen hyväksymättömille kansalaisille kunnioitettavan arvonimen. Me kaikki olemme Esoja ja uskon kaikkien kepun vihaamien kansalaisten olevan ylpeitä arvonimestään.
Kokouksissakin me voimme lausua, että Esa numero 573 ehdottaa seuraavaa tekee aloitteen kansan ja kunnan tulevaisuuden pelastamiseksi. Seuraavat puheenvuorot ovat Esa 598 kannattaa ehdotusta ja Esa 606 kannattaa ehdotusta. Eli jokainen olemme adressin kirjoittamisen mukaisella järjestysnumerolla arvonimeltään Esoja.Keski-Suomen myöten nauravat puolankalaisille kepuloisille. Eikä muuta voi tehdäkään.
Puolangan kepuloiset luulee sementoineen kannatuksensa ja asemansa kuntadiktaattoreina. Kuten puttiini (71). Hän muutti perustuslakia ja voi jatkaa vuoteen 2036 saakka.
Kepulaisten pohjasakka, jota jotkut kutsuu valtuutetuiksi kaadetaan 4/2025. Pääosan äänestäessä kuntalaisten elämisen jatkumiseksi muuta kuin terrorikepuleita. - Anonyymi
Yhteenvetona Puolangan kunta edellyttää, että Hietavaaran tuulipuistohankkeen mukainen hankealue sisällytetään kokonaisuudessaan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavaan 2035.
Ei saanut Harri tahtoaan yhteistyökumppaninsa edun ajamisessa läpi, eikä hänellä ollut ilmeisesti edellytyksiä hakea muutosta hallinto-oikeudesta.
Kuntalain mukaan kunta on, ja sen pitää toimia, kunnan jäseniä varten, ei Harri lailla pelkästään tuulivoimayhtiöiden etua korruptiolla ajaen. - Anonyymi
Eli keskustapuoluelainen tunnustaa avoimesti Esan ylivoimaiseksi haasteeksi. Aikanaan jopa Esa 5 selvisi ja selvitti paskakasan toisin kuin keskustapuolueen biokaasulaitos, mihin keskustapuolue tuhlaa lisää kuntalaisten rahaa 120 tuhatta lähes kuukausittain.
Ei keskustapuolue vaan saa Esaa selätettyä millään sektorilla, niin tietotaidottomia ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteenvetona Puolangan kunta edellyttää, että Hietavaaran tuulipuistohankkeen mukainen hankealue sisällytetään kokonaisuudessaan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavaan 2035.
Ei saanut Harri tahtoaan yhteistyökumppaninsa edun ajamisessa läpi, eikä hänellä ollut ilmeisesti edellytyksiä hakea muutosta hallinto-oikeudesta.
Kuntalain mukaan kunta on, ja sen pitää toimia, kunnan jäseniä varten, ei Harri lailla pelkästään tuulivoimayhtiöiden etua korruptiolla ajaen.Pikaisesti laskettuna Kainuun liitolle oli jätetty 355 mielipidettä. Suurimmassa yksittäisessä 134 allekirjoittajaa. Kyllä kaavaluonnosta tullaan muuttamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli keskustapuoluelainen tunnustaa avoimesti Esan ylivoimaiseksi haasteeksi. Aikanaan jopa Esa 5 selvisi ja selvitti paskakasan toisin kuin keskustapuolueen biokaasulaitos, mihin keskustapuolue tuhlaa lisää kuntalaisten rahaa 120 tuhatta lähes kuukausittain.
Ei keskustapuolue vaan saa Esaa selätettyä millään sektorilla, niin tietotaidottomia ovat.Katsopa kepuvaltuutettuja. Muistuttavat ulkoisesti ex-Neuvostoliiton politbyroon jäseniltä. Tekarit suussa, silmät ja järki seisoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikaisesti laskettuna Kainuun liitolle oli jätetty 355 mielipidettä. Suurimmassa yksittäisessä 134 allekirjoittajaa. Kyllä kaavaluonnosta tullaan muuttamaan.
Eiköhän tuosta tuulivoimamaakuntakaavasta ole seitsemän hallinto-oikeusasiaa käsittelyssä. Tuo seitsemän on vielä mitätön määrä siihen nähden, mitä Harri kepuleineen on tilannut ja tilaa vaan lisää.
- Anonyymi
Puolangan kunnan vaakunaa muutetaan, lehmänkellojen sijaan tulee tuulimyllyjen kuvat.
Muutos astuu voimaan ensi vuoden alussa, vanhan vaakunan käyttö sen jälkeen ei ole suotavaa. - Anonyymi
Heikkilät jalkapuussa sopisi paremmin
- Anonyymi
Jos myllyistä olisi kuitenkin verotuloja. Mistä myllyjen vastustajat löytää tilalle tuloja. Mikko Älä sinä puutu tähän , kommenttisi menevät homo puolelle.
- Anonyymi
Onhan kunnat ennenkin tulleet toimeen. Nyt on vain saatu aikaan katastrofitunnelma ja tuulivoima kuntatalouden pelastajaksi. Kaikki on täyttä valetta.
- Anonyymi
Mennäänpä nyt niihin kepulaisten epäjumalien puheisiin eli pormestarin puheisiin viimeisessä valtuuston kokouksessa.
Siellä pormestari puhui kaikkien kuullen MAHDOLLISEN ensimmäisen tuulivoimalan olevan pystyssä Puolangalla joskus 2040-luvulla.
Nyt eletään vuotta 2024. Eli aikaisintaan 16 kunnan tilikautta myöhemmin.
Jos sinä viisaana kerrot meille tyhmille, miten seuraavat 16 vuotta kunnan taloutta pelastaa tuulivoima, kun sinun epäjumalan selityksen mukaan sellaista tuulivoimaa ole olemassa Puolangalla?
Ollaan kuulolla. Ja kiitos jo etukäteen vastauksesta. - Anonyymi
Onko keput vajonneet epätoivossaan näin alas? Kyllä ovat.
Kepulaiset (ainakin hiukan järjissään olevat) on ymmärtäneet vallan vaihtuvan 4/25. Epätoivoisimmat keput yrittää tukahduttaa keskustelua nimittelemällä homoiksi sellaisia heteroja, jotka tulevat romuttamaan kepujen hegemonian. Samoin kuohimaan tuulivoimakiimaiset. Kepulaiset tietää tuulivoimakriitikoilla olevan jo nyt kymmeniä tai satoja alan erityisosaajia ja muita juridiikkaan perehtyneitä. Henkitoreissaan hiirikin yrittää hyökätä nurkasta, kun tietää homman lopputuloksen. Kepulaiset on tunnetusti aina olleet hiiriä. Yrittäneet näytellä kissaa. Nyt naamiot riisutaan rouheasti alas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mennäänpä nyt niihin kepulaisten epäjumalien puheisiin eli pormestarin puheisiin viimeisessä valtuuston kokouksessa.
Siellä pormestari puhui kaikkien kuullen MAHDOLLISEN ensimmäisen tuulivoimalan olevan pystyssä Puolangalla joskus 2040-luvulla.
Nyt eletään vuotta 2024. Eli aikaisintaan 16 kunnan tilikautta myöhemmin.
Jos sinä viisaana kerrot meille tyhmille, miten seuraavat 16 vuotta kunnan taloutta pelastaa tuulivoima, kun sinun epäjumalan selityksen mukaan sellaista tuulivoimaa ole olemassa Puolangalla?
Ollaan kuulolla. Ja kiitos jo etukäteen vastauksesta.Taisi tulla kepulaiselle liian vaikea kysymys. Kepulainen meni mielialalääkepurkille ja aikoo hakea saikkua heti tiistaina. Ne 1600 työpäivää/ vuosi kunnan saikkupoissaolot on kunnan oman todistuksen mukaan mielenterveydellisistä syistä myönnettyjä. Eli pillerihullut johtaa nyt puolankaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mennäänpä nyt niihin kepulaisten epäjumalien puheisiin eli pormestarin puheisiin viimeisessä valtuuston kokouksessa.
Siellä pormestari puhui kaikkien kuullen MAHDOLLISEN ensimmäisen tuulivoimalan olevan pystyssä Puolangalla joskus 2040-luvulla.
Nyt eletään vuotta 2024. Eli aikaisintaan 16 kunnan tilikautta myöhemmin.
Jos sinä viisaana kerrot meille tyhmille, miten seuraavat 16 vuotta kunnan taloutta pelastaa tuulivoima, kun sinun epäjumalan selityksen mukaan sellaista tuulivoimaa ole olemassa Puolangalla?
Ollaan kuulolla. Ja kiitos jo etukäteen vastauksesta.Minkä ikäisiä ovat silloin (2040) kepuvaltuutetut?
Heikki 93?
Yrjö 90?
Seppo 87?
Markku 88?
Vai elävätkö yli heidän eliniän odotteen?
- Anonyymi
Kunnan vuokrakasarmeissa asuville aivan sama.
- Anonyymi
Ajatteleminen kannattaa toki aina. Olemme arvoisat kansalaiset, eli kuntapäätöksenteon ja kunnan virkahenkilöstön ulkopuoliset kunnan jäsenet, oikeasti vakavan uhan äärellä.
Miksi aluksi jaottelen elävät ihmiset arvon kansalaisiin ja kunnan päätöksentekokoneistomuumeihin, niin perustuu osaltaan juuri tähän ajattelemiseen.
Koitetaan ottaa mirriä siihen pitkästä aikaa siihen viikonloppu aperitiivi ja ateriapöydän ääreen arvoisat kansalaiset aivan aikuisten oikeasti. Oho miksi jaan kansaa arvon kansalaisiin ja kansalaisarvottomiin kunnan päättäjiin ja virkahenkilöihin.
Keskustapuolueesta poiketen perustelen jälleen ja perustelen yli valtuustokauden mittaiseen toteutumaan perustuen.
Ennen perustelua pyydän teitä kaikki arvon kansalaiset, eli yhteiskunnan perusedellytyksen toteuman peruspilareita, tulemaan Puolangan koulun auditorioon 9.4 klo 17.00 todistamaan ja ymmärtämään esiintuomaani arvon kansalaisten elämän tuhoamista.
Nyt on jo yli valtuustokauden todistusaineisto siitä, että pormestari laittaa kaikki tuulivoimakaavat vireille ihan kenen maille vaan keneltäkään mitään kysymättä. Pormestarin korruptioon yhtyy aina kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto.
Kun pormestari on saanut tuulivoimakaavan vireille valtuustonsa tuella, niin ei ketään äänestämäämme kunnanvaltuutettua kiinnosta pätkääkään mitä meidän arvon kansalaisten elämää täysin tuhoavaa päätöstä he ovat olleet myötävaikuttamassa.
Oho jälleen kovaa arvostelua, miten muka asia voi olla näin.
Jälleen keskustapuolueesta poiketen perustelen asiaa meille arvon isänmaalliset ja elämää arvostavat kansalaiset. Kun pormestarin kunnanvaltuusto on laittanut jonkun tuulivoimakaavan vireille, niin kaavoitus, YVA tai muihin tilaisuuksiin päätettyyn tuhoon liittyen ei osallistu kunnan virkahenkilöstö saati yksikään äänestämistämme kuntapäättäjistä.
Pormestari on ilmeisesti ohjeistanut, että virkahenkilöstö ja valtuutetut ei osallistu näihin tilaisuuksiin. Oho kovaa tekstiä ja voiko asiat olla elävien ihmisten kannalta näin huonosti. Valitettavasti asia vaan on näin, että kaikki äänestämämme Puolangan kunnanvaltuutetut on pormestarin uuden talon orjia ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden korruption ohjaamia. Oho jälleen rajua asian esiintuontia, miten muka näin.
Eli on jo yli valtuustokauden mittainen näyttö kunnanvaltuutettujen ja kunnan virkahenkilöstön toiminnasta pelkästään pormestarin ulkomaisten tuulivoimayhteistyökumppaneiden eduksi, ei mitään konkreettista osoitusta keneltäkään virkahenkilöltä tai kuntapäättäjältä, kunnan jäsenten elämän, elämän mahdollisuuden, saatikka elinkeinon jatkumomahdollisuuden, huomioimisesta. Eli aina kun pormestari on saanut kansalaisten maille maanomistajilta mitään kysymättä yhteiskunnan tuhontuulivoimakaavan vireille mitään tietämättömien, mihinkään perehtymättömien, omalla henkilökohtaisella vastuullaan hallintolakia rikkovien, kunnanvaltuutettujen tuella, niin ei kunta kaavoitusvastuullisena tai kunnanvaltuutetut päätöksentekoon äänestämiämme henkilöinä osallistu mihinkään asioiden, vaikutusten ym. käsittelyyn.
Eli lyhyesti ei kunnanvaltuutettuja kiinnosta pätkääkään, mitä kymmenien tuhansien hehtaarien tuulivoimakaavat ja kymmenien tuhansien hehtaarien pakkolunastukset aiheuttavat meidän äänestäjien ja muiden kunnanjäsenten elämään. Heille on pääasia, että pormestari saa asua uudessa talossa ja kaikki raha ja kiinteä omaisuus Puolangalta lahjoitetaan Slovakiaan ja Saksaan.
Jos tämä tuntuu uskomattomalta , ylikärjistetyltä tai ymmärtämättömältä, niin tosiaan asian omakohtaiseen käytännön toteutuman kokemiseen on seuraava mahdollisuus Puolankajärven koulun auditoriossa 9.4 klo 17.00.
Tulkaahan kaikki omakohtaisesti näkemään ja todistamaan kunnan virkahenkilöstön ja kunnanvaltuutettujen osallistumattomuutta korruptionsa vankeina.
Me Esat olemme nähneet ja todistaneet yhteiskuntavastuun kantajina jo neljä vuotta tätä pormestarin aiheuttamaa kunnan virkahenkilön ja kunnanvaltuutettujen yhteiskuntavastuuttomuutta. Tule ihmeessä katsomaan ja kokemaan ESOJEN yli neljä vuotta kestänyttä ja edelleen jatkuvaa ja voimistuvaa yhteiskuntavastuun kantoa ja keskustapuolueen, sekä kunnan virkahenkilöstön yhteiskuntavastuuttomuutta em. ajankohtana koululle. Vaikka ei tuulivoima läheltä koskettaisikaan, niin tilaisuudessa saa varmasti vähä kokonaiskuvan laitaa muustakin kunnan päätöksenteosta ja asioiden hoidosta tai paremminkin osaamattomuudesta, asioiden hoitamattomuudesta ja päätöksenteon laittomuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatteleminen kannattaa toki aina. Olemme arvoisat kansalaiset, eli kuntapäätöksenteon ja kunnan virkahenkilöstön ulkopuoliset kunnan jäsenet, oikeasti vakavan uhan äärellä.
Miksi aluksi jaottelen elävät ihmiset arvon kansalaisiin ja kunnan päätöksentekokoneistomuumeihin, niin perustuu osaltaan juuri tähän ajattelemiseen.
Koitetaan ottaa mirriä siihen pitkästä aikaa siihen viikonloppu aperitiivi ja ateriapöydän ääreen arvoisat kansalaiset aivan aikuisten oikeasti. Oho miksi jaan kansaa arvon kansalaisiin ja kansalaisarvottomiin kunnan päättäjiin ja virkahenkilöihin.
Keskustapuolueesta poiketen perustelen jälleen ja perustelen yli valtuustokauden mittaiseen toteutumaan perustuen.
Ennen perustelua pyydän teitä kaikki arvon kansalaiset, eli yhteiskunnan perusedellytyksen toteuman peruspilareita, tulemaan Puolangan koulun auditorioon 9.4 klo 17.00 todistamaan ja ymmärtämään esiintuomaani arvon kansalaisten elämän tuhoamista.
Nyt on jo yli valtuustokauden todistusaineisto siitä, että pormestari laittaa kaikki tuulivoimakaavat vireille ihan kenen maille vaan keneltäkään mitään kysymättä. Pormestarin korruptioon yhtyy aina kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto.
Kun pormestari on saanut tuulivoimakaavan vireille valtuustonsa tuella, niin ei ketään äänestämäämme kunnanvaltuutettua kiinnosta pätkääkään mitä meidän arvon kansalaisten elämää täysin tuhoavaa päätöstä he ovat olleet myötävaikuttamassa.
Oho jälleen kovaa arvostelua, miten muka asia voi olla näin.
Jälleen keskustapuolueesta poiketen perustelen asiaa meille arvon isänmaalliset ja elämää arvostavat kansalaiset. Kun pormestarin kunnanvaltuusto on laittanut jonkun tuulivoimakaavan vireille, niin kaavoitus, YVA tai muihin tilaisuuksiin päätettyyn tuhoon liittyen ei osallistu kunnan virkahenkilöstö saati yksikään äänestämistämme kuntapäättäjistä.
Pormestari on ilmeisesti ohjeistanut, että virkahenkilöstö ja valtuutetut ei osallistu näihin tilaisuuksiin. Oho kovaa tekstiä ja voiko asiat olla elävien ihmisten kannalta näin huonosti. Valitettavasti asia vaan on näin, että kaikki äänestämämme Puolangan kunnanvaltuutetut on pormestarin uuden talon orjia ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden korruption ohjaamia. Oho jälleen rajua asian esiintuontia, miten muka näin.
Eli on jo yli valtuustokauden mittainen näyttö kunnanvaltuutettujen ja kunnan virkahenkilöstön toiminnasta pelkästään pormestarin ulkomaisten tuulivoimayhteistyökumppaneiden eduksi, ei mitään konkreettista osoitusta keneltäkään virkahenkilöltä tai kuntapäättäjältä, kunnan jäsenten elämän, elämän mahdollisuuden, saatikka elinkeinon jatkumomahdollisuuden, huomioimisesta. Eli aina kun pormestari on saanut kansalaisten maille maanomistajilta mitään kysymättä yhteiskunnan tuhontuulivoimakaavan vireille mitään tietämättömien, mihinkään perehtymättömien, omalla henkilökohtaisella vastuullaan hallintolakia rikkovien, kunnanvaltuutettujen tuella, niin ei kunta kaavoitusvastuullisena tai kunnanvaltuutetut päätöksentekoon äänestämiämme henkilöinä osallistu mihinkään asioiden, vaikutusten ym. käsittelyyn.
Eli lyhyesti ei kunnanvaltuutettuja kiinnosta pätkääkään, mitä kymmenien tuhansien hehtaarien tuulivoimakaavat ja kymmenien tuhansien hehtaarien pakkolunastukset aiheuttavat meidän äänestäjien ja muiden kunnanjäsenten elämään. Heille on pääasia, että pormestari saa asua uudessa talossa ja kaikki raha ja kiinteä omaisuus Puolangalta lahjoitetaan Slovakiaan ja Saksaan.
Jos tämä tuntuu uskomattomalta , ylikärjistetyltä tai ymmärtämättömältä, niin tosiaan asian omakohtaiseen käytännön toteutuman kokemiseen on seuraava mahdollisuus Puolankajärven koulun auditoriossa 9.4 klo 17.00.
Tulkaahan kaikki omakohtaisesti näkemään ja todistamaan kunnan virkahenkilöstön ja kunnanvaltuutettujen osallistumattomuutta korruptionsa vankeina.
Me Esat olemme nähneet ja todistaneet yhteiskuntavastuun kantajina jo neljä vuotta tätä pormestarin aiheuttamaa kunnan virkahenkilön ja kunnanvaltuutettujen yhteiskuntavastuuttomuutta. Tule ihmeessä katsomaan ja kokemaan ESOJEN yli neljä vuotta kestänyttä ja edelleen jatkuvaa ja voimistuvaa yhteiskuntavastuun kantoa ja keskustapuolueen, sekä kunnan virkahenkilöstön yhteiskuntavastuuttomuutta em. ajankohtana koululle. Vaikka ei tuulivoima läheltä koskettaisikaan, niin tilaisuudessa saa varmasti vähä kokonaiskuvan laitaa muustakin kunnan päätöksenteosta ja asioiden hoidosta tai paremminkin osaamattomuudesta, asioiden hoitamattomuudesta ja päätöksenteon laittomuudesta.Puolanka pelastetaan tuulivoimalla ja asia on fakta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatteleminen kannattaa toki aina. Olemme arvoisat kansalaiset, eli kuntapäätöksenteon ja kunnan virkahenkilöstön ulkopuoliset kunnan jäsenet, oikeasti vakavan uhan äärellä.
Miksi aluksi jaottelen elävät ihmiset arvon kansalaisiin ja kunnan päätöksentekokoneistomuumeihin, niin perustuu osaltaan juuri tähän ajattelemiseen.
Koitetaan ottaa mirriä siihen pitkästä aikaa siihen viikonloppu aperitiivi ja ateriapöydän ääreen arvoisat kansalaiset aivan aikuisten oikeasti. Oho miksi jaan kansaa arvon kansalaisiin ja kansalaisarvottomiin kunnan päättäjiin ja virkahenkilöihin.
Keskustapuolueesta poiketen perustelen jälleen ja perustelen yli valtuustokauden mittaiseen toteutumaan perustuen.
Ennen perustelua pyydän teitä kaikki arvon kansalaiset, eli yhteiskunnan perusedellytyksen toteuman peruspilareita, tulemaan Puolangan koulun auditorioon 9.4 klo 17.00 todistamaan ja ymmärtämään esiintuomaani arvon kansalaisten elämän tuhoamista.
Nyt on jo yli valtuustokauden todistusaineisto siitä, että pormestari laittaa kaikki tuulivoimakaavat vireille ihan kenen maille vaan keneltäkään mitään kysymättä. Pormestarin korruptioon yhtyy aina kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto.
Kun pormestari on saanut tuulivoimakaavan vireille valtuustonsa tuella, niin ei ketään äänestämäämme kunnanvaltuutettua kiinnosta pätkääkään mitä meidän arvon kansalaisten elämää täysin tuhoavaa päätöstä he ovat olleet myötävaikuttamassa.
Oho jälleen kovaa arvostelua, miten muka asia voi olla näin.
Jälleen keskustapuolueesta poiketen perustelen asiaa meille arvon isänmaalliset ja elämää arvostavat kansalaiset. Kun pormestarin kunnanvaltuusto on laittanut jonkun tuulivoimakaavan vireille, niin kaavoitus, YVA tai muihin tilaisuuksiin päätettyyn tuhoon liittyen ei osallistu kunnan virkahenkilöstö saati yksikään äänestämistämme kuntapäättäjistä.
Pormestari on ilmeisesti ohjeistanut, että virkahenkilöstö ja valtuutetut ei osallistu näihin tilaisuuksiin. Oho kovaa tekstiä ja voiko asiat olla elävien ihmisten kannalta näin huonosti. Valitettavasti asia vaan on näin, että kaikki äänestämämme Puolangan kunnanvaltuutetut on pormestarin uuden talon orjia ja ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden korruption ohjaamia. Oho jälleen rajua asian esiintuontia, miten muka näin.
Eli on jo yli valtuustokauden mittainen näyttö kunnanvaltuutettujen ja kunnan virkahenkilöstön toiminnasta pelkästään pormestarin ulkomaisten tuulivoimayhteistyökumppaneiden eduksi, ei mitään konkreettista osoitusta keneltäkään virkahenkilöltä tai kuntapäättäjältä, kunnan jäsenten elämän, elämän mahdollisuuden, saatikka elinkeinon jatkumomahdollisuuden, huomioimisesta. Eli aina kun pormestari on saanut kansalaisten maille maanomistajilta mitään kysymättä yhteiskunnan tuhontuulivoimakaavan vireille mitään tietämättömien, mihinkään perehtymättömien, omalla henkilökohtaisella vastuullaan hallintolakia rikkovien, kunnanvaltuutettujen tuella, niin ei kunta kaavoitusvastuullisena tai kunnanvaltuutetut päätöksentekoon äänestämiämme henkilöinä osallistu mihinkään asioiden, vaikutusten ym. käsittelyyn.
Eli lyhyesti ei kunnanvaltuutettuja kiinnosta pätkääkään, mitä kymmenien tuhansien hehtaarien tuulivoimakaavat ja kymmenien tuhansien hehtaarien pakkolunastukset aiheuttavat meidän äänestäjien ja muiden kunnanjäsenten elämään. Heille on pääasia, että pormestari saa asua uudessa talossa ja kaikki raha ja kiinteä omaisuus Puolangalta lahjoitetaan Slovakiaan ja Saksaan.
Jos tämä tuntuu uskomattomalta , ylikärjistetyltä tai ymmärtämättömältä, niin tosiaan asian omakohtaiseen käytännön toteutuman kokemiseen on seuraava mahdollisuus Puolankajärven koulun auditoriossa 9.4 klo 17.00.
Tulkaahan kaikki omakohtaisesti näkemään ja todistamaan kunnan virkahenkilöstön ja kunnanvaltuutettujen osallistumattomuutta korruptionsa vankeina.
Me Esat olemme nähneet ja todistaneet yhteiskuntavastuun kantajina jo neljä vuotta tätä pormestarin aiheuttamaa kunnan virkahenkilön ja kunnanvaltuutettujen yhteiskuntavastuuttomuutta. Tule ihmeessä katsomaan ja kokemaan ESOJEN yli neljä vuotta kestänyttä ja edelleen jatkuvaa ja voimistuvaa yhteiskuntavastuun kantoa ja keskustapuolueen, sekä kunnan virkahenkilöstön yhteiskuntavastuuttomuutta em. ajankohtana koululle. Vaikka ei tuulivoima läheltä koskettaisikaan, niin tilaisuudessa saa varmasti vähä kokonaiskuvan laitaa muustakin kunnan päätöksenteosta ja asioiden hoidosta tai paremminkin osaamattomuudesta, asioiden hoitamattomuudesta ja päätöksenteon laittomuudesta.Ala ehdokkaaksi. Annan ääneni jos et ole Kepu puolueesta. Mieluiten tuulivoima vapaa Puolanka valitsijalistalta. Sillä ei ole polittista agendaa vaan realistinen tavoite pitää Puolanka kuntana jossa voi elää ja yrittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ala ehdokkaaksi. Annan ääneni jos et ole Kepu puolueesta. Mieluiten tuulivoima vapaa Puolanka valitsijalistalta. Sillä ei ole polittista agendaa vaan realistinen tavoite pitää Puolanka kuntana jossa voi elää ja yrittää.
Pormestari haluaa kunnavaltuutettuineen ajaa tuulivoimalla Puolangan kunnan viimeiseen tuhoonsa uudesta talostaan toimimalla.
Tuulivoima ei ole pelastanut Luhangan kunnan taloutta. Luhangassa pohditaan parhaillaan kunnan henkilöstön lomauttamista, kirjoittaa Keskisuomalainen. Viime vuoden tilinpäätös oli 250 000 euroa alijäämäinen. Kunnanjohtaja esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen ja talouden tasapainottamistyön aloittamista. Hänen mukaansa kunnan nykyinen menojen ja tulojen epätasapaino ylittää kunnan verotulojen ja valtionosuuksien vuosittaisen kantokyvyn. Linkki Keskisuomalaisen artikkeliin: https://www.ksml.fi/paikalliset/6679776 Vielä vuonna 2019 Luhankaa nimitettiin ”Keski-Suomen veroparatiisiksi”. Linkki: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2928878d-1089-4b66-906c-9fc1fc942975 Mediassa on toisinaan kerrottu, että tuulivoiman avulla pienistä kunnista voi tulla veroparatiiseja, jotka voisivat laskea kuntaveronsa jopa nollaan. Esimerkiksi vajaan vuoden takaisessa YLE:n jutussa kerrottiin, että 18 tuulivoimalan kiinteistöverotuotto vastaisi Luhangan koko verokertymää. Linkki: https://yle.fi/a/74-20035461 Luhangassa on nyt kuusi tuulivoimalaa. Ne aloittivat toimintansa loppuvuodesta 2014, ja niistä kertyy kiinteistöveroa runsaat 130 000 euroa vuodessa. Luhanka on asukasluvultaan Manner-Suomen toiseksi pienin kunta. - Anonyymi
Kimmo Jorma Juhani on vain oligarkin kiiltokuvapoika. Oligarkin rahat häviää veroparatiisiin, Venäjälle taikka entisiin Neuvostotasavaltoihin. Turha on vasikanjuottajalla kysellä tuhottujen maa-alojen entisöintiin varoja. Igor osaa pelin. Euroruletin, jonka tarkoituksena on kusettaa tyhmiä syrjäkuntien maallikkopäättäjiä.
Igor, kiiltokuvapojan kanssa antaa opetuksen vasikanjuottajalle ja kepulaisille seniililampaille. Opetuksen, joka muistetaan Puolangan historiaa luettaessa.
- Anonyymi
Iikoreille ja muille pesumiehille homma on niin helppoa, että oikein naurattaa matkalla pankkiin. Serbia on hyvin käyttökelpoinen maa. Se ei kuulu EU:n. Lisäksi pankkitili avataan helposti. Eikä tule liikaa kysymyksiä, että tunnemmeko sinut.
Pesuhommissa on selvitettävä alkurikos jos tutkintakynnys ylittyy Suomessa. Se jää selvittämättä ja selviämättä, koska sikäläiset virkamiehet eivät vastaa mitään Krp:n taikka muihin maamme viranomaisten kyselyihin. Heittävät kyselyt roskikseen ja manaavat piskuisen EU-maan virkamieshäiriköitä.
Kymppimillin pesu on niin helppoa, että ymmärtämätöntä kauhistuttaa. Iikoreita ei kauhistuta. He ovatkin ammattimiehiä. Omalla alalla. Se ala ei ole vasikanjuottaminen eikä lehmänlannanlapiointi.
Tuliko kuvio selväksi puolankalaiset kepupäättäjät? Mitä vastaa eläkeläiset Arvo ja Yrjö? Tehän olette niitä viisaita, kun kuulutte oikeaan puolueeseen. - Anonyymi
Mitä se hyvejää..
- Anonyymi
Niin mitäpä se hyvejää on valitettavasti liian suuren Puolangan kunnan tuhon tietä viitoittavan kansanosan hiljainen hyväksyntä kunnan tuhoamiselle.
Ei Arvo, Yrjö, Markku tai Seppo näistäkään asioista ymmärrä, saati sitten Hilkka ja muut elämästämme, elämmämme jatkuvuuden mahdollisuudesta ja elämämme Puolangalla jatkumon mahdottomuudesta, päättävät kunnanvaltuutetut.
Me keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset emme anna periksi. Me emme hyväksy keskustapuolueen eli pormestarin nykyistä jopa rikollista kunnan tuhoamista, vaan rakennamme koko ajan visioita ja konkretiaa demokraattisemman, tuulivoimavapaan ja elämisen arvoisen Puolangan tulevaisuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mitäpä se hyvejää on valitettavasti liian suuren Puolangan kunnan tuhon tietä viitoittavan kansanosan hiljainen hyväksyntä kunnan tuhoamiselle.
Ei Arvo, Yrjö, Markku tai Seppo näistäkään asioista ymmärrä, saati sitten Hilkka ja muut elämästämme, elämmämme jatkuvuuden mahdollisuudesta ja elämämme Puolangalla jatkumon mahdottomuudesta, päättävät kunnanvaltuutetut.
Me keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset emme anna periksi. Me emme hyväksy keskustapuolueen eli pormestarin nykyistä jopa rikollista kunnan tuhoamista, vaan rakennamme koko ajan visioita ja konkretiaa demokraattisemman, tuulivoimavapaan ja elämisen arvoisen Puolangan tulevaisuudesta.Vot. Nyt on puhetta. Jota puolankalaiset on kaivanneet. Kauan.
Rosvot ja horisevat ukot ja muorit pois tuhoamasta meidän ja lastemme elämää.
- Anonyymi
Mycofoodit ja Paljakan hiihtokeskus ovat vielä pieniä miljoonamenetyksiä kunnalle. Tuulivoimasta on tulossa jättipommi. Negatiivinen sellainen.
Kyllä kepuseniilit aiemminkin soittivat suuta ja olivat viisaita olevinaan, kun kritisoitiin suupuheilla annettuja luottoja Mycofoodille. Valtion omistama riskirahoitusyhtiö Finnvera kieltäytyi aikoinaan rahoittamasta Mycofoodia, koska he ymmärsivät kupletin juonen.
Puolangan kunnanvaltuuston kepulaiset riensivät apuun ja aiheuttivat miljoonamenetykset kuntalaisille.
Me, jotka ymmärrämme liike-elämän ja liiketalouden lainalaisuudet sekä käytännöt varoitamme etukäteen, ettei vasikanjuottajilla kannata lähteä marjaan ammatti talousrikollisten ja hämäräbisnes oligarkkien kanssa. Tietää jo ennalta kumpi voittaa.
Odottakaa rauhassa Puolangan kansa. (Maksu)pommi on jo viritetty. Vielä ole lauennut.
Se 120 000 euroa, jonka teidän vasikanjuottaja rikollisilla menettelyillä tuhlasi kuntalaisten tienaamia varoja, se oli vasta ennakkovaroitus teille.- Anonyymi
Olin mukana Ahvenvaaran yleisötilaisuudessa. Asia ja uhka oli minulle täysin uusi ja yllättävä vastahankkimaamme kesämökkiä uhkaava, joten sain järjesteltyä osallistumismahdollisuuden lyhyellä varoitusajalla. Meillä ei ole vielä juuri kontakteja paikallisiin ja uutena asiana en osannut käyttää puheenvuoroa.
Päällimmäisenä mieleen nousevat asiat ovat kaksijakoiset. Paljon oli asiantuntevia puheenvuoronkäyttäjiä, mikä tuntui todella hyvältä, että emme ole asian kanssa todellakaan yksin. Tästä tuesta ja asiantuntemuksesta arvostus kaikille puheenvuoron käyttäneille ja asian eteen vaivaa nähneille.
Osaatteko paikalliset sanoa vastausta tilaisuuden tiimoilta jääneeseen huoleeni.
Minulle jäi jotenkin semmoinen kokemus, että osaavat, tietävät ja asioihin syventyneet ihmiset ovat Puolangan kunnan henkilöstölle ja päättäjille vihollisia, ei yhteistyökumppaneita, niin kuin pitäisi kunta-, hallinto- ja perustuslain mukaan olla.
Ihmisten asiantuntemuksesta ja osaamisesta jäi turvallinen tunne, mutta Puolangan kunnan osalta ei ainakaan vielä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin mukana Ahvenvaaran yleisötilaisuudessa. Asia ja uhka oli minulle täysin uusi ja yllättävä vastahankkimaamme kesämökkiä uhkaava, joten sain järjesteltyä osallistumismahdollisuuden lyhyellä varoitusajalla. Meillä ei ole vielä juuri kontakteja paikallisiin ja uutena asiana en osannut käyttää puheenvuoroa.
Päällimmäisenä mieleen nousevat asiat ovat kaksijakoiset. Paljon oli asiantuntevia puheenvuoronkäyttäjiä, mikä tuntui todella hyvältä, että emme ole asian kanssa todellakaan yksin. Tästä tuesta ja asiantuntemuksesta arvostus kaikille puheenvuoron käyttäneille ja asian eteen vaivaa nähneille.
Osaatteko paikalliset sanoa vastausta tilaisuuden tiimoilta jääneeseen huoleeni.
Minulle jäi jotenkin semmoinen kokemus, että osaavat, tietävät ja asioihin syventyneet ihmiset ovat Puolangan kunnan henkilöstölle ja päättäjille vihollisia, ei yhteistyökumppaneita, niin kuin pitäisi kunta-, hallinto- ja perustuslain mukaan olla.
Ihmisten asiantuntemuksesta ja osaamisesta jäi turvallinen tunne, mutta Puolangan kunnan osalta ei ainakaan vielä.Puolangan kunnassa on yksi valta puolue. Jolla yksinkertainen enemmistö kaikissa monijäsenisissä päätöksenteko elimissä. Tämän valta puolueen valtuutetut inhoaa ja halveksii nakkikoppivarkaita. Mutta ihailee ja jumaloi suurtalousrikollisia. Rahanpesijöitä, jotka pesee kymmeniä tai satoja miljoonia. Igor taitaa olla omassa maassaan tutkinnan alla. Heidänlaisille valta puolue on lahjoittamassa Puolankaa
- Anonyymi
Havaintoja eilisestä Ahvenvaara -tilaisuudesta.
-järjestäjän edustaja Solarwind Finland Oy:ä kertoi, ettei yhtiö ole aikeissa ryhtyä tuulivoimaoperaattoriksi, vaan tarkoitus on myydä luvitettu kohde eteenpäin. Eli kyse on heidän bisneksestä.
-Järjestäjän edustaja (=Solarwind Finland Oy:n projektipäällikkö) ei ollut halukas keskustelemaan lainkaan Solarwind Finland Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Igor Trebatickysta. Vaikka Igor on hänen palkanmaksaja ja työnantaja. Useampi paikalla ollut kysyi, mutta vastaus kiertyi aina "suomalaisuuteen". Paikallaolleet kuulijat nauroivat.
-Järjestäjän edustaja hoki narratiiviä, että kaikki vuokrasopimukset on alueelta olemassa, vaikka paikallaollut maanomistaja kertoi omistavan kolme palstaa, eikä aikonut tehdä milloinkaan vuokrasopimuksia.
-Järjestäjän edustaja kertoi narratiiviä tiehoitokunnan luvat olleen kunnossa, vaikka paikalla ollut maanomistaja kertoi, ettei anna lupaa omien maiden osalta.
-Paikalla oli "ikinuori" yli 70-vuotias kepuvaltuutettu Markku Nivakoski. Joka ei jostain syystä hehkuttanut tuulivoiman autuaaksi tekevää voimaa. Igorin firman huippuideaa. Oli aivan vaiti. Naureskeli vieressä istuvan osa-aika puolankalaisen kanssa, joka hänkin vuosikymmeniä eläkkeellä ollut. Osoittivat pilkkaa kaikille muille paikalla olleille. Keskustan paikallisyhdistyksen paikallislehden päätoimittelijan kanssa mulkoilua paikalla olleille ja Igorin alaiselta kysymyksiä tehneille.
-Igorin juoksupoika Lahdesta, joka oli esittelemässä narratiiviä teki lopuksi ilmeisen tahallaan näytöksen. Heijasti kaikkien nähtäväksi seinälle, ketä oli etäyhteyden päässä. Suolijärvinen maanviljelijä oli yksi. HP. Tämä kuntalaisten ruokakupilta ja kädestä syövä maanviljelijä ei uskaltunut tulla auditorioon kunnan edustajana. Paikalle oli lähetetty pelokkaan oloinen ja näköinen pyylevä rakennustarkastaja, joka yritti olla mahdollisimman näkymätön, hajuton ja mauton.
-Paikalla olleiden käsitys asiasta oli aivan selvä. Syrjäisiä pikkukuntia kiertää huijaamassa ulkolaisten oligarkkien kilpimiehet ja bulvaanit. Siksi, koska syrjäisten pikkukuntien hallinnon älylliset ja henkiset resurssit on kaikkein olemattomimmat. Kiertävät pikkukuntia, kuten vuosikymmeniä sitten kiuastehtailijat ja sienitehtaan yrittelijät. Viimeksi mainitut tosin olivat puhtaasti kotimaisia. - Anonyymi
Ei saa vastusta tuulivoimaa. Meidän tulee pelastaa ilmasto saasteilta. Samalla saadaan todella hieno tieverkosto marjastusmaille.
- Anonyymi
Näin on. Kateelliset vastustaa, kun toiset hyötyy. Olisi mukava katsella kun lavat pyörii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Kateelliset vastustaa, kun toiset hyötyy. Olisi mukava katsella kun lavat pyörii.
Kunnan vuokraluukusta on tosi mukava katsella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan vuokraluukusta on tosi mukava katsella.
Tuulivoima aiheuttaa tutkitusti ja todistetusti maaperän ja ekosysteemin kuivumista. Tuulivoima jo toteutuessaan aiheuttaa järjettömän metsäkadon, hiilinieluaukon ja luonnonmonimuotoisuuden tuhon.
Lisäksi se ekosysteemiä ja maaperää kuivuttamalla aiheuttaa lopunkin puuston kuolemisen.
https://yle.fi/a/74-20082653
Huolestuttava ilmiö leviää länsirannikolla – alueelta löytyi viikossa yli 700 pystyyn kuolevaa mäntyä
Kuivuudesta heikentyneet männyt ovat alttiita sienitaudeille ja tuhohyönteisille, jotka viimeistelevät puun kuoleman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoima aiheuttaa tutkitusti ja todistetusti maaperän ja ekosysteemin kuivumista. Tuulivoima jo toteutuessaan aiheuttaa järjettömän metsäkadon, hiilinieluaukon ja luonnonmonimuotoisuuden tuhon.
Lisäksi se ekosysteemiä ja maaperää kuivuttamalla aiheuttaa lopunkin puuston kuolemisen.
https://yle.fi/a/74-20082653
Huolestuttava ilmiö leviää länsirannikolla – alueelta löytyi viikossa yli 700 pystyyn kuolevaa mäntyä
Kuivuudesta heikentyneet männyt ovat alttiita sienitaudeille ja tuhohyönteisille, jotka viimeistelevät puun kuoleman.Vihreä siirtymä vie tuhon tielle – Voimaloilla ei ole mitään tekemistä elämän suojelun kanssa
https://www.satakunnankansa.fi/kolumnit/art-2000010347220.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreä siirtymä vie tuhon tielle – Voimaloilla ei ole mitään tekemistä elämän suojelun kanssa
https://www.satakunnankansa.fi/kolumnit/art-2000010347220.htmlYlen uutisoimaa. https://yle.fi/a/74-20083013
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreä siirtymä vie tuhon tielle – Voimaloilla ei ole mitään tekemistä elämän suojelun kanssa
https://www.satakunnankansa.fi/kolumnit/art-2000010347220.htmlKaikkea sitä pitää keksiä. Uskomattomia selvityksiä. Kukaan ei ole vielä väittänyt että ,maisema lähtee lentoon jos kaikki myllyt on yhtä aikaa päällä. Ootte te satu setiä ja tätejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea sitä pitää keksiä. Uskomattomia selvityksiä. Kukaan ei ole vielä väittänyt että ,maisema lähtee lentoon jos kaikki myllyt on yhtä aikaa päällä. Ootte te satu setiä ja tätejä.
Utsjoelle mahtaa puhaltaa tuuli Puolangan suunnasta.
https://www.lapinkansa.fi/pyhalla-tunturilla-puhaltaa-kylma-tuuli-energiayht/6067672?fbclid=IwAR3grEOs3GOyjkxY7wIT9WxLS7Uq85Zxhr9fo7ofMwq4w1VlJuVejzGOYW8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Utsjoelle mahtaa puhaltaa tuuli Puolangan suunnasta.
https://www.lapinkansa.fi/pyhalla-tunturilla-puhaltaa-kylma-tuuli-energiayht/6067672?fbclid=IwAR3grEOs3GOyjkxY7wIT9WxLS7Uq85Zxhr9fo7ofMwq4w1VlJuVejzGOYW8Puolangan kunnan seniilimaallikkopäättäjät ovat täysin valmistautumattomia vastarintaan. Ja kyvyttömiä vastarinnan edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kunnan seniilimaallikkopäättäjät ovat täysin valmistautumattomia vastarintaan. Ja kyvyttömiä vastarinnan edessä.
Jos ne haluaa lähdön olevan sydänlaaki ja vainaa -mallia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kunnan seniilimaallikkopäättäjät ovat täysin valmistautumattomia vastarintaan. Ja kyvyttömiä vastarinnan edessä.
Honkanen selitti yhdessä kaavaa valmistelevan insinööritoimiston edustajan kanssa, että luonto- ja eläinlajikartoitus käynnistyy keväällä.
Todetaan harripeltoloille ja tekohammasnivakoskelle, että meillä vapaehtoiset on jo hyvissä ajoin viime syksynä aloittaneet luontolaji- ja eläinlajikartoitukset. Jatkuneet läpi talven ja jatkuu keväällä, kesällä ja syksyllä. Vapaehtoisia kymmeniä, jotka elää ja asuu paikkakunnalla. Ainakin osa-aikaisesti. Eli tuntee maastot paremmin, kuin Oululainen insinööritoimiston väki.
Viimeistään hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kaadetaan etäpalkollisten tekemät kartoituskyhäelmät. Totuudenvastaisina ja perusteiltaan tekaistuina.
Näin tämä homma etenee kepulaiset raiskaajat ja raiskaajien apurit ja kannattajat.
Raiskaajat on, kuten hyvin tiedetään, alinta kastia. - Anonyymi

Raiskaajat on, kuten hyvin tiedetään, alinta kastia.https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000010352498.html
Vapaaehtoiset etsivät Nuuksion metsistä liito-oravan papanoita
Nuuksion kansallispuistossa selvitetään viikonloppuna liito-oravakannan tilaa, kun kymmenet vapaaehtoiset lähtevät papanajahtiin.
- Anonyymi
Teen yhden noston Solarwind Oy:n esittelyillasta auditoriassa. Tiistaina.
Honkanen esitteli yrityksen paikkaolleille kuulijoille "Solarwind by Janne Niskaksi".
Tosiasiassa Janne Niska on menehtynyt 38 -vuotiaana 27.2.2014.
Hän oli testamentannut yrityksensä yhdeksälle työntekijälleen, jotka perivät sen.
Olen kuunnellut mittavan määrän äänikirjoja. Erityisesti Venäjän ja ex-Neuvostoliiton vakoilijoilla oli tapana kiertää hautuumaita ja poimia sieltä nimet ja syntymäajat tekaistuihin passeihin, joilla sitten matkustettiin kohdemaihin. Vakoilemaan tai ns. nukkuvaksi soluksi.
Solarwind Finland Oy (Y-tunnus 3187547-5) ja sen palkollinen Honkanen oli ominut ainakin tiistaina Puolangalla menneen ajan Neuvostoliiton meiningin. Kun kysyttiin Igor Trebatickystä hän muotoili yrityksen olevan Solarwind by Janne Niska.
Tosiasiassa Honkasen olisi tullut vastata totuudenmukaisesti eli kyseessä oli "Solarwind by Igor Trebaticky". Igor tiettävästi elää, koska kaupparekisteriin merkitty hallituksen puheenjohtajaksi. Janne Niska ei elä.
Olen tiennyt jo kymmeniä vuosia Janne Niska Oy:n olemassa olosta ja käyttänyt niiden palveluja jo vuosikymmeniä sitten. Ensimmäinen käynti Vantaalla Janne Niska Oy:n asiakaspalvelupisteessä alkoi kahvihetkestä. On jäänyt muistiin. Mieleen jäänyt hyvästä palvelusta.
Janne Niska -nimisellä kuolleella henkilöllä ja Janne Niska Oy:ä ei ole tänä päivänä mitään yhteyttä.
Surullista, mutta totta. Jotkut röyhkimykset ratsastaa tuulivoima saalistuskohteissa vainajan nimellä. Kuten ex-Neuvostoliitossa ikään. Ja paikalliset valtapuolueen ikähemmot -markkunivakosket- nauraa hyvin menneelle kusetukselle, että tekohampaan tukiraudat välkkyy.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/201705032200118491- Anonyymi
Tuulivoimayhtiö valehteli tiistaina naurettavasti esimerkiksi metsästyksestä tuulivoima-alueella. Seuraava kopioitu kunnan tekemästä, mutta toki perumasta maanvuokrasopimuksesta.
Metsästyksestä Vuokra-alueella tulee ilmoittaa Vuokralaiselle
kirjallisesti. Lainaus loppu. Mitenhän tuon käytännössä pormestari on kuvitellut käytännössä tapahtuvan. Pitääkö se olla ilmoituskirje maastopuvun taskussa ja viedä se heti postiin, kun esimerkiksi hirviajo lähestyy tuulivoimalle vuokrattua aluetta.
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDF - Anonyymi
Sinä kommunisti vertaat kaikkea Venäjään. Mene sinne ja pysy siellä. Siellä tuntuu olevan kaikki hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kommunisti vertaat kaikkea Venäjään. Mene sinne ja pysy siellä. Siellä tuntuu olevan kaikki hyvin.
Solarwind valehteli tiistaina, että maatuulivoima on halvin tapa tuottaa sähköä.
Todellisuudessa tuulivoima sattumaenergiana aiheuttaa kansalaisille sietokyvyttömät sähkölaskut.
Ihmisillä on vaikeuksia maksaa sähkölaskujaan
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-221335 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kommunisti vertaat kaikkea Venäjään. Mene sinne ja pysy siellä. Siellä tuntuu olevan kaikki hyvin.
Koetapa juntti sivistää itseäsi. Lukeminen ja äänikirjojen kuunteleminen kannattaa aina. Kuten jo aikoinaan Jörkka vainaa TV-mainoksessa kertoi.
Miksi sinä jäi sille tasolle, missä nyt olet? Siksikö, että oletit pärjäävän mitättömällä tietotaidolla läpi elämän?
Sinussa on selvästi kepulien valtuutetuksi ainesta. Niin vähätietoinen olet. Muista, että silloin vastassa on Puolangan ja osa-aika puolankalaisten terävimmät aivot. Jotka eivät ole tylsyneet kepulien länkytyksiä toistellessa. Vaan tieteellisten funktioiden tutkimisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kommunisti vertaat kaikkea Venäjään. Mene sinne ja pysy siellä. Siellä tuntuu olevan kaikki hyvin.
Tämä on kepujen ihan kohta kuopattava tekohampainen Nivakoski. Luultavasti ei löydy sitten Huosiusniemeltä kun ei ole puolankalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on kepujen ihan kohta kuopattava tekohampainen Nivakoski. Luultavasti ei löydy sitten Huosiusniemeltä kun ei ole puolankalaisia.
Arvo, Markku ja Yrjö...tekohampaat samaan lasiin.... kepuvaltuutettujen ´nuorisosiipeä´.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetapa juntti sivistää itseäsi. Lukeminen ja äänikirjojen kuunteleminen kannattaa aina. Kuten jo aikoinaan Jörkka vainaa TV-mainoksessa kertoi.
Miksi sinä jäi sille tasolle, missä nyt olet? Siksikö, että oletit pärjäävän mitättömällä tietotaidolla läpi elämän?
Sinussa on selvästi kepulien valtuutetuksi ainesta. Niin vähätietoinen olet. Muista, että silloin vastassa on Puolangan ja osa-aika puolankalaisten terävimmät aivot. Jotka eivät ole tylsyneet kepulien länkytyksiä toistellessa. Vaan tieteellisten funktioiden tutkimisessa.Sinäkö olet puolangan terävin kärki? Ootko palokärki vai mikä ? Voi hyvä ihme, jos tällainen haukkuja olisi kunnan terävä kärki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoimayhtiö valehteli tiistaina naurettavasti esimerkiksi metsästyksestä tuulivoima-alueella. Seuraava kopioitu kunnan tekemästä, mutta toki perumasta maanvuokrasopimuksesta.
Metsästyksestä Vuokra-alueella tulee ilmoittaa Vuokralaiselle
kirjallisesti. Lainaus loppu. Mitenhän tuon käytännössä pormestari on kuvitellut käytännössä tapahtuvan. Pitääkö se olla ilmoituskirje maastopuvun taskussa ja viedä se heti postiin, kun esimerkiksi hirviajo lähestyy tuulivoimalle vuokrattua aluetta.
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDFJokainen metsästäjä ja maanomistaja tietää suunnilleen, mitä metsästysoikeus tarkoittaa. Otan kotimaisen esimerkin. Jos vuokraat metsästysoikeuden mailtasi esimerkiksi metsästysseuralle ilman erillismainintaa, että metsästysoikeus säilyy myös maanomistajalla, niin et saa ilman metsästysseuran jäsenyyttä metsästää edes omalla maallasi.
Tuo Puolangan pormestarin tekemä maanvuokrasopimus on esimerkkinä juridisesti todella arveluttava metsästyksen ja metsästysseurojen suhteen.
Kun maanomistaja, eli tässä tapauksessa ilman valtuuksia pormestari, kirjoittaa nimensä vastaavaan sopimukseen tuulivoimayhtiön kanssa, missä on kirjallinen ilmoitusvelvollisuus vuokralaiselle, eli tuulivoimayhtiölle, metsästyksestä alueella, niin se on suoraan sanottuna allekirjoitettu paperi metsästysoikeuden luovuttamisesta ilman lisäehtoja ulkomaiselle tuulivoimatoimijalle. Toivottavasti Puolangan keskustapuoluelaiset pystyy lakiin perustuen kumoamaan väitteeni Kainuun tulevaisuuden mahdollistamiseksi.
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDF - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen metsästäjä ja maanomistaja tietää suunnilleen, mitä metsästysoikeus tarkoittaa. Otan kotimaisen esimerkin. Jos vuokraat metsästysoikeuden mailtasi esimerkiksi metsästysseuralle ilman erillismainintaa, että metsästysoikeus säilyy myös maanomistajalla, niin et saa ilman metsästysseuran jäsenyyttä metsästää edes omalla maallasi.
Tuo Puolangan pormestarin tekemä maanvuokrasopimus on esimerkkinä juridisesti todella arveluttava metsästyksen ja metsästysseurojen suhteen.
Kun maanomistaja, eli tässä tapauksessa ilman valtuuksia pormestari, kirjoittaa nimensä vastaavaan sopimukseen tuulivoimayhtiön kanssa, missä on kirjallinen ilmoitusvelvollisuus vuokralaiselle, eli tuulivoimayhtiölle, metsästyksestä alueella, niin se on suoraan sanottuna allekirjoitettu paperi metsästysoikeuden luovuttamisesta ilman lisäehtoja ulkomaiselle tuulivoimatoimijalle. Toivottavasti Puolangan keskustapuoluelaiset pystyy lakiin perustuen kumoamaan väitteeni Kainuun tulevaisuuden mahdollistamiseksi.
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDFKuka / ketkä kepuloiset haalasivat tämän suolijärvisen tollukan tuhoamaan kuntaamme?
TOLLUKKA valtuuttaa "Vuokranantaja sitoutuu valtuuttamaan Vuokralaisen hoitamaan asiat puolestaan."
MILLOIN nämä kepulaiset tekohammasukot ja-akat herää unesta? Vai onko aivotoiminta jo kuolleen sydänkäyrää kuvaava horisontaalinen jana?
Vuokralainen hoitaa kunnan asioita pormestarin ja valtuuston puolesta.
HUIJARIT LAHJOITTAA PUOLANGAN RAHANPESIJOILLE
Kohdassa 4 "myötävaikutus" on sanatarkasti seuraavaa:
Vuokranantaja sitoutuu kohtuullisin keinoin myötävaikuttamaan Hanketta varten tarvittavien viranomaislupien sekä tarvittavien sopimusten ja suostumusten saantiin sekä antaa näihin tarvittavat suostumukset. Siltä osin kuin Hankkeen kaavoitus ja muut lupa-asiat edellyttävät Vuokranantajan suostumusta taikka toimenpiteitä, Vuokranantaja sitoutuu valtuuttamaan Vuokralaisen hoitamaan asiat puolestaan.
- Anonyymi
Tuulimylystä kulumisenkautta irtoaa noin 70kg myrkyistä ainetta mikä kulkeutuu maastoon, järviin sekä ajansaatossa pohjavesiin. Puolangalla on lumisetvaarat siksipä jouvutaan käytämään jää poistoon samaa-ainetta mitä ruiskutetaan lentokoneiten siipiin.
- Anonyymi
Maaritellaanpa jälleen mirriä siihen iltakaffipöydälle. Ajatellaanpa asiaa slovakialaisen oligarkin, saksalaisen osuuskunnan tai ranskalaisen tappiofirman kannalta.
Osaako joku sanoa, mistä nämä ulkomaiset huijarit voisivat löytää höynäytettävämmän yhteistyökumppanin ja helpommalla kansalaisten talouskeskusten pihamaiden ja elinkeinomaiden heidän käyttöönsä luovuttajan, kun Puolangan pormestarista ja hänen keskustapuoluelaisistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaritellaanpa jälleen mirriä siihen iltakaffipöydälle. Ajatellaanpa asiaa slovakialaisen oligarkin, saksalaisen osuuskunnan tai ranskalaisen tappiofirman kannalta.
Osaako joku sanoa, mistä nämä ulkomaiset huijarit voisivat löytää höynäytettävämmän yhteistyökumppanin ja helpommalla kansalaisten talouskeskusten pihamaiden ja elinkeinomaiden heidän käyttöönsä luovuttajan, kun Puolangan pormestarista ja hänen keskustapuoluelaisistaan.Voiko asia todella olla noin. Tuohan tarkoittaa, että pormestarin keskustapuolue on lahjoittanut Puolangan hirviluvat Slovakiaan ja Saksaan. Nukkuiko tässä metsästysseurat jatkumonsa mahdollisuuden ohitse. Kysyn tätä paikkakunnan ulkopuolisena aktiivimetsästäjänä. Aktiivi metsästäjä suunnittelee jo hyvin pitkälti tulevaa syksyä, missä harrastusmahdollisuudet ja mille paikkakunnalle käyttää sen toteuttamiseen varatun budjetin. Täytynee laittaa hirvilupa-anomus Lappiin, ettei koira tylsisty ja jää toimettomaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko asia todella olla noin. Tuohan tarkoittaa, että pormestarin keskustapuolue on lahjoittanut Puolangan hirviluvat Slovakiaan ja Saksaan. Nukkuiko tässä metsästysseurat jatkumonsa mahdollisuuden ohitse. Kysyn tätä paikkakunnan ulkopuolisena aktiivimetsästäjänä. Aktiivi metsästäjä suunnittelee jo hyvin pitkälti tulevaa syksyä, missä harrastusmahdollisuudet ja mille paikkakunnalle käyttää sen toteuttamiseen varatun budjetin. Täytynee laittaa hirvilupa-anomus Lappiin, ettei koira tylsisty ja jää toimettomaksi.
Jos metsästät metsästysseurassa, niin otahan selvää, paljonko alueen maanomistajat ovat vuokranneet maitaan metsästysoikeuksineen ulkomaille.
Jos metsästät valtion mailla, niin ei ehkä ainakaan tulevalle syksylle aihetta huoleen. Valtion tuulivoimahankkeita ei viedä nyt eteenpäin, eikä Valtio vuokrannut maita esimerkiksi huijarikoijariyhtiö Solarwindille meidän yhteismaanomistajien onneksi ja jatkumon turvaamiseksi. Puolangan pormestari joutui tosiaan pienentämään Ahvenvaaran tuuliteollisuusalueen kaavaansa yhdeksästä voimalasta kuuteen voimalaan, kun Valtio ei lähtenyt huijattavaksi hankkeeseen mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos metsästät metsästysseurassa, niin otahan selvää, paljonko alueen maanomistajat ovat vuokranneet maitaan metsästysoikeuksineen ulkomaille.
Jos metsästät valtion mailla, niin ei ehkä ainakaan tulevalle syksylle aihetta huoleen. Valtion tuulivoimahankkeita ei viedä nyt eteenpäin, eikä Valtio vuokrannut maita esimerkiksi huijarikoijariyhtiö Solarwindille meidän yhteismaanomistajien onneksi ja jatkumon turvaamiseksi. Puolangan pormestari joutui tosiaan pienentämään Ahvenvaaran tuuliteollisuusalueen kaavaansa yhdeksästä voimalasta kuuteen voimalaan, kun Valtio ei lähtenyt huijattavaksi hankkeeseen mukaan.Valtio selvittänyt Igorin kytkökset sikäläiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja heidän pääministeriinsä.
Puolangan kuoleman portilla laahustavat päättäjät ylistää ja jumaloi ulkomaisia järjestäytyneen rikollisryhmän pomoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko asia todella olla noin. Tuohan tarkoittaa, että pormestarin keskustapuolue on lahjoittanut Puolangan hirviluvat Slovakiaan ja Saksaan. Nukkuiko tässä metsästysseurat jatkumonsa mahdollisuuden ohitse. Kysyn tätä paikkakunnan ulkopuolisena aktiivimetsästäjänä. Aktiivi metsästäjä suunnittelee jo hyvin pitkälti tulevaa syksyä, missä harrastusmahdollisuudet ja mille paikkakunnalle käyttää sen toteuttamiseen varatun budjetin. Täytynee laittaa hirvilupa-anomus Lappiin, ettei koira tylsisty ja jää toimettomaksi.
Ei kannata kuunnella näitä kaheleita. Keksivät asioita oman mielensä mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata kuunnella näitä kaheleita. Keksivät asioita oman mielensä mukaan.
Onko keksittyä että Puolangan Kepu päättäjät on lyhyellä askeleella hissuttelevia. Hautuumaapaikkaa outtelevia. Vai nuoria viriilejä alfoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos metsästät metsästysseurassa, niin otahan selvää, paljonko alueen maanomistajat ovat vuokranneet maitaan metsästysoikeuksineen ulkomaille.
Jos metsästät valtion mailla, niin ei ehkä ainakaan tulevalle syksylle aihetta huoleen. Valtion tuulivoimahankkeita ei viedä nyt eteenpäin, eikä Valtio vuokrannut maita esimerkiksi huijarikoijariyhtiö Solarwindille meidän yhteismaanomistajien onneksi ja jatkumon turvaamiseksi. Puolangan pormestari joutui tosiaan pienentämään Ahvenvaaran tuuliteollisuusalueen kaavaansa yhdeksästä voimalasta kuuteen voimalaan, kun Valtio ei lähtenyt huijattavaksi hankkeeseen mukaan.Maanomistajien etenkin pitäisi ymmärtää seuraava. Keskustavaltuutetuille se on ylivoimaista, vaikka toki hallintolain edellyttämää ja velvoittamaa.
Kun pormestari laittaa kunnanhallituksensa ja kunnanvaltuustonsa tuella vireille tuulivoimakaavan, niin heti kun pormestari käskee valtuuston puheenjohtajan lyömään päätösnuijan pöytään, niin alkaa vapaa kaupankäynti tuulivoimakaava-alueen täysistä maiden käyttö- ja metsästysoikeuksista Euroopassa ja sitä kautta myös itänaapurimaassa.
Valitettava asia ja valitettava todellisuus ja toteutuma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata kuunnella näitä kaheleita. Keksivät asioita oman mielensä mukaan.
Ei me kansalaiset näitä todellakaan keksitä, eikä etenkään haluttaisi keksiä. Nämä asiat keksii ulkomaiset yhtiöt keskustapuolueen korruptiokoneiston toteutettavaksi.
Laitahan kepulainen jotain faktaa miksi ja miten kansalaiset keksivät asioita.
Minä laitan kepulaisista poiketen faktaa, miten tuulivoimayhtiöt keksii asioita uudessa talossa asuvan pormestarin päätöskoneiston päätettäväksi ja yksimielisen hyväksynnän alaiseksi.
https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2024282-5-18975.PDF
- Anonyymi
Taitaa kohta vasikanjuottajalla pudota kintaat kenttään. Kuten kepulaisten Oripään kävelevällä kompostilla kävi. Tai Anna-Kaarinalla. Saikulla vätystelee
- Anonyymi
Lähöt on annettava sille vasikanjuottajalle. Ei tuu tarvista
- Anonyymi
Kepulit tehneet joukkoraiskauksen kuntalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Puolangan kepulit ja Puolangan keskustan paikallisyhdistyksen paikallislehti haluaa vaieta tosiasioista.
Suomi ei kuitenkaan ole Pohjois-Korea eikä Venäjä, joten uutisvirta on kaikkien saatavilla. Sitä ei enää rajoita puolueellinen paikallislehti -keskustan Puolangan paikallislehti- kuten teki vielä pari vuosikymmentä sitten. Silloinkin oli samainen merkonomi päätoimittelijana. Mihinpä seepra raidoistaan pääsee.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/299751ae-db5e-403e-b06f-7bbaecaa3309?ref=ampparit:381a&_gl=1*1feu98l*_ga*NzcxODEzMTMzLjE2MTgwNTAwMTI.*_ga_3L539PMN3X*MTcxMjkxNzA5Ni45OTkuMC4xNzEyOTE3MDk2LjAuMC4w- Anonyymi
Peräti 22 tonnia painava lapa irtosi tuulimyllystä Norjassa – vastaavia onnettomuuksia on sattunut tänä talvena myös Suomessa
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/668ab974-56bb-45f7-aac7-8889a10d2fcf
- Anonyymi
Miksi Puolanka pilataan valittajilla,on se kumma?
- Anonyymi
Valittajat on pelkästään kepuja.
Keskustan Puolangan paikallisyhdistys on yhdessä itkenyt keskustan paikallislehden päätoimittelijan kanssa sitä, miksi Puolangalla ei enää ole niin tyhmiä, jotka ostavat kepulien valheet ja sikailun.
Esimerkiksi tällaisen sikailun. Jossa rikottiin:
a) kunnan omaa hankintaohjetta
b) yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä terveyspalveluja tarjoavien yritysten kesken...josta rikostutkinta käynnissä.
https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.html - Anonyymi

https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.htmlTutkintapyynnön tekijät pyytää kunnioittavasti, että poliisi tutkii, onko Puolangan kunnan pormestari, YYYYkunnan puheenjohtaja, XXXXjohtaja, DDDDDD, tarkastuslautakunta taikka jokin muu kunnan elin ja/tai viranhaltija yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa syyllistynyt seuraavassa asiassa virka-aseman väärinkäyttämiseen, syrjintään, ZZZZZZ vastaiseen toimintaan ja/tai johonkin muuhun rikokseen.
-----------------------
Puolangan kunnanhallitus ja sen esittelijänä Peltola on tuomittu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisulla 13.04.2023 (545/2023) laittomasta etuosto-oikeuden käyttämisestä erään kuntalaisen metsätilan kaupan (Jyrkkälä) yhteydessä.
Hallinto-oikeudelle vastauksessa metsänomistaja kertoo etuosto-oikeuden edun saajana olleen samaan poliittiseen viiteryhmään pormestarin kassa kuuluneen kunnan teknisen lautakunnan puheenjohtajan. Todetaan vielä, että po. valtapuolueella on kaikissa monijäsenisissä elimissä yksinkertainen enemmistö kunnan hallinnossa.
----------------
Puolangan kunnan pormestari ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltola (jäljempänä ”Peltola”) on yhdessä kunnanhallituksen kanssa tuomittu Markkinaoikeudessa 02.07.2021 (MAO 183:21) 120 000 euron seuraamusmaksuun laittomasta suorahankinnasta. Suorahankinnan arvo oli kunnan historian yksi suurimmista. Yli 7,0 miljoonaa euroa.
Edellä sanotulla toimella Peltola esittelijänä ja kilpailutuksen todellisena laiminlyöjänä on asettanut eriarvoiseen asemaan eri terveysalan yrittäjät. Kilpailutuksen teettäminen on kuulunut Peltolan vastuulle ja hänelle maksetaan siitä rahapalkkaa noin 7000 euroa kuukaudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkintapyynnön tekijät pyytää kunnioittavasti, että poliisi tutkii, onko Puolangan kunnan pormestari, YYYYkunnan puheenjohtaja, XXXXjohtaja, DDDDDD, tarkastuslautakunta taikka jokin muu kunnan elin ja/tai viranhaltija yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa syyllistynyt seuraavassa asiassa virka-aseman väärinkäyttämiseen, syrjintään, ZZZZZZ vastaiseen toimintaan ja/tai johonkin muuhun rikokseen.
-----------------------
Puolangan kunnanhallitus ja sen esittelijänä Peltola on tuomittu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisulla 13.04.2023 (545/2023) laittomasta etuosto-oikeuden käyttämisestä erään kuntalaisen metsätilan kaupan (Jyrkkälä) yhteydessä.
Hallinto-oikeudelle vastauksessa metsänomistaja kertoo etuosto-oikeuden edun saajana olleen samaan poliittiseen viiteryhmään pormestarin kassa kuuluneen kunnan teknisen lautakunnan puheenjohtajan. Todetaan vielä, että po. valtapuolueella on kaikissa monijäsenisissä elimissä yksinkertainen enemmistö kunnan hallinnossa.
----------------
Puolangan kunnan pormestari ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltola (jäljempänä ”Peltola”) on yhdessä kunnanhallituksen kanssa tuomittu Markkinaoikeudessa 02.07.2021 (MAO 183:21) 120 000 euron seuraamusmaksuun laittomasta suorahankinnasta. Suorahankinnan arvo oli kunnan historian yksi suurimmista. Yli 7,0 miljoonaa euroa.
Edellä sanotulla toimella Peltola esittelijänä ja kilpailutuksen todellisena laiminlyöjänä on asettanut eriarvoiseen asemaan eri terveysalan yrittäjät. Kilpailutuksen teettäminen on kuulunut Peltolan vastuulle ja hänelle maksetaan siitä rahapalkkaa noin 7000 euroa kuukaudessa.Seuraavissa kuntavaaleissa äänestetään kaikki pormestaria . Puolanka paras kunta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavissa kuntavaaleissa äänestetään kaikki pormestaria . Puolanka paras kunta .
Kerropa ketkä kaikki?
Ei tavanihmiset osta narratiiveja. Kepujen narratiivejä. Niitä ostaa vain ne kohta kupsahtavat matelijat.
Kannattaa tutustua adressiin ja yllä näkyvään tutkintailmoitukseen. Rehelliset ei lähde rikollisuuden tukipylväiksi, kuten keput. Keput tukee ulkolaisia talousrikollisia ja rahapesijöitä. Siksi oikeat ja täysipäiset viljelijät on jo siirtyneet kepuilusta sivuun.
Sinä kannatat rikollisuutta. Kukaan toinen ei kannata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropa ketkä kaikki?
Ei tavanihmiset osta narratiiveja. Kepujen narratiivejä. Niitä ostaa vain ne kohta kupsahtavat matelijat.
Kannattaa tutustua adressiin ja yllä näkyvään tutkintailmoitukseen. Rehelliset ei lähde rikollisuuden tukipylväiksi, kuten keput. Keput tukee ulkolaisia talousrikollisia ja rahapesijöitä. Siksi oikeat ja täysipäiset viljelijät on jo siirtyneet kepuilusta sivuun.
Sinä kannatat rikollisuutta. Kukaan toinen ei kannata.Ja Puolanka on paras kunta kepurikollisille. Vielä 4/25 saakka. Sitten keput kuohitaan. Jäljelle ei jää kiven päälle kiveä.
- Anonyymi
Kepusikailijoille uutisia HS:ä.
Selvitys: Tuulivoiman hyväksyttävyys on koetuksella
Itä-Suomen yliopiston selvityksen mukaan tuulivoimabuumi voi tyssätä paikalliseen vastustukseen.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010356717.html - Anonyymi
Teen paikallisille kepuille kysymyksen. Kun keput kehuu olevan viisaita ja erehtymättömiä. Ja lisäksi esiintyvät rehteinä, eikä valehtelijoina.
Iin kunnassa tuulivoimatuloja noin kymmenen vuotta ja kunnallisvero 8,86%.
Suunnilleen samankokoisessa Lieksassa ei ainuttakaan tuulimyllyä ja kunnallisvero 8,4%. Lisäksi Lieksan kuntavelka mitätön.
Kepulien sepittelemä narratiivi mittaamattomasta rahantulosta on pelkkää mielikuvitusta. - Anonyymi
Laitetaanhan tuulivoimateollisuus seis Puolangalla. Porukalla.
Puokiolaiset epäilemättä kokevat eriarvoisuutta, kun heidän mielipiteensä sivuutetaan, mutta yhden valtiollisen toimijan, olkoonkin puolustusvoimien, lausunto pysäyttää kaksi hanketta Kajaanissa.
Mikäli vihreää siirtymää halutaan Suomessa kasvattaa, kansalaisten tuntoja on syytä selvittää, kuunnella ja myös huomioida.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/paakirjoitus-jos-vihreaa-energiaa-halutaan-lisaa-kansalaisten-aanta-on-syyta-kuunnella-ja-myos-huo- Anonyymi
Vapiseeko Keskusta r.p:n Puolangan paikallisyhdistyksen määräysvallassa oleva paikallislehden päätoimittelija?
Tuulivoima-asiassa.
Kun ei uskalla tuoda asiaa esille, kuten tekee Hilla Group Oy:n määräysvallassa oleva maakunnan päälehden Päätoimittaja.
Vastaan heti. Vapisee. Yrittää pysytellä keskellä vaatteita, koska paikallisyhdistyksen seniilit soittaa puhelun, mikäli aihe ole mieleinen.
- Anonyymi
Puolangan kepuille ja kepujen keskiviikkoisin Langalla ilmestyvälle puoluelehdelle, että Meidän kotikuntaamme ei tarvitse lahjoittaa siirtomaakolonisteille, jobbareille tai ulkolaisille rahanpesijöille. Me olemme omavaraisia. Ydinvoiman osuus n. 41%-yksikköä koko vuoden kulutuksesta. Tuonnin osuus n. 2%-yksikköä.
Ja vielä tiedoksi. Me valvomme teitä poloiset kepuloiset. Me toimimme. Kuten huomasitte. Toimintamme takia kumositte kunnanhallituksen laittoman päätöksen uudella päätöksellä. Kumoamisella. Koska teillä ei ollut muuta mahdollisuutta. Muuten me olisimme vieneet asian hallinto-oikeuteen ja ylimmälle laillisuusvalvojalle. Tuomio olisi tullut juuri ennen vaaleja. Me emme antaneet mahdollisuutta kepuloisille varastaa ja lahjoittaa ilmeisesti mittavan talousrikos- ja rahanpesututkinnan alla kotimaassaan (balkanilla) olevalle yrityksen omistajalle. Meidän kuntalaisten omistamaa metsätilaa. 92 hehtaaria.
Näin tämä homma etenee. Tosiasiassa me hoidamme hallintoa ja te kepuloiset olette ja tulette olemaan meidän jäniksiämme. Tosin kuntalaisten ruokinnalla. Jäniksenä silti. Osa jäniksistä ottaa henkilökohtaisia riskejä 60 euroa kokouspalkkiota ja pullakahveja vastaan. Järjetöntä, mutta totta. Riskit epäsuhteessa saavutettuun henkilökohtaiseen kepulointihyötyyn. Mainetappio kepuroistolle voi tulla juuri ennen korppukahveja, mustan pitkän auton kyytiä ja loppuvirttä. Treenatut ja harjaantuneet, kovissa liemissä keitetyt ajokoirat ottaa lopulta voiton jo nyt väsähtäneistä ja heikkolahjaisista jäniksistä.
Onko se teidän Putinin ikäinen kepuvanhus (yli 70v) Markku N. puhunut -kuten yleensä- pazkaa? Teille kepuloisten valtuustoryhmälle. Rohkenen epäillä. Kuten toinen kepuvanhus. Yrjö.- Anonyymi
Totuus se iskee kipeimmin kepuloiseen. Kepuloiset on nykyään meidän jäniksiä. Sitä ne sikailulla tilasi. Me valvomme. Me toimimme.
- Anonyymi
Vähintään 607 Esaa ja Raimoa.
https://www.adressit.com/signatures.php?tunnus=tuulivoima_vapaa_puolanka&page_number=61&num_rows=10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähintään 607 Esaa ja Raimoa.
https://www.adressit.com/signatures.php?tunnus=tuulivoima_vapaa_puolanka&page_number=61&num_rows=10Näyttää olevan jo 613.
Hyviä kommentteja. Otetaan tuoreimpana esimerkkinä seuraava:
"En halua tuulivoimaa Puolangalle. Tässä nyt viedään luonnonvaroista saatava hyöty pois ja ongelmat ja haitat jää Puolangalle. Voi verrata koskiosuuksien ryöstämiseen. Koskioikeudet ostettiin pilkkahinnalla, vedet pilattiin ja kalojen vapaa kulkeminen estettiin."
- Anonyymi
Ketkä muut hullut luulee noin.
- Anonyymi
Viime Puolanka lehden pääkirjoitus oli todella ala-arvoinen ja kansankielellä täysin maksettu.
Emme me tuulivoimatilaisuuksiin osallistujat ole rätkyttäjiä. Me puolustamme elämäämme, elinkeinojamme, elinympäristöämme ja elinmahdollisuuttamme. Me olemme kaiken panostaneet ja laskeneet panostuksiemme varaan niin taloudellisesti, kuin muillakin arvoilla.
Nyt Puolangan kunta ajaa kaiken tämän tuhoamista täydellä valheella.
Puolanka lehden Tuomo syyllistyy kirjoituksillaan moniin lain rikkomuksiin keskustapuolueen tavoin.
On aivan lain mukaista, että elävä ihminen käyttää ääntä valehtelua ja elämisen riistoa vastaan taistellessaan.
Tuomollakin jäi tuulivoimayhtiöiden ja keskustapuolueen orjana mainitsematta, että ääntä käyttävät kansalaiset perustelivat asioita lakiinkin liittyen. Tuulivoimayhtiö ei perustellut mitään ja Puolangan kunta saati keskustapuolue ei käyttänyt puheenvuoroa.
Kalevi avuton sanoi toki vähä jotain mitään sanomatonta.
Emme me kansalaiset lahjoita elämäämme, elinkeinojamme, elinympäristöämme ja elämisen mahdollisuutta Tuomolle ja keskustapuolueelle.
Keskustapuolue ja Tuomo ainoastaan vaan haluaa, että tuulivoima-asiasta tulee mahdollisimman rumaa ja vaikeaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime Puolanka lehden pääkirjoitus oli todella ala-arvoinen ja kansankielellä täysin maksettu.
Emme me tuulivoimatilaisuuksiin osallistujat ole rätkyttäjiä. Me puolustamme elämäämme, elinkeinojamme, elinympäristöämme ja elinmahdollisuuttamme. Me olemme kaiken panostaneet ja laskeneet panostuksiemme varaan niin taloudellisesti, kuin muillakin arvoilla.
Nyt Puolangan kunta ajaa kaiken tämän tuhoamista täydellä valheella.
Puolanka lehden Tuomo syyllistyy kirjoituksillaan moniin lain rikkomuksiin keskustapuolueen tavoin.
On aivan lain mukaista, että elävä ihminen käyttää ääntä valehtelua ja elämisen riistoa vastaan taistellessaan.
Tuomollakin jäi tuulivoimayhtiöiden ja keskustapuolueen orjana mainitsematta, että ääntä käyttävät kansalaiset perustelivat asioita lakiinkin liittyen. Tuulivoimayhtiö ei perustellut mitään ja Puolangan kunta saati keskustapuolue ei käyttänyt puheenvuoroa.
Kalevi avuton sanoi toki vähä jotain mitään sanomatonta.
Emme me kansalaiset lahjoita elämäämme, elinkeinojamme, elinympäristöämme ja elämisen mahdollisuutta Tuomolle ja keskustapuolueelle.
Keskustapuolue ja Tuomo ainoastaan vaan haluaa, että tuulivoima-asiasta tulee mahdollisimman rumaa ja vaikeaa.Aha. En ole vuosiin maksanut kannatusmaksuja tälle kepulaisten paikallislehdelle. Niin en tiedä mitä kepulainen sepittelijä kirjoittaa kepulaisille keskiviikkoisin.
Ne, jotka olivat paikalla auditoriassa, näkivät miten Tuomo ja kepulaisten kaikkitietävä seniiliMarkku olivat asemoituneet. Ei aivan sylikkäin, mutta lähekkäin.
Tuomolla oli seniili päällystakkina.
Seniilimarkku taas vilkuili ja virnisteli taaksepäin, kun kansalaiset käytti puheoikuttaan tilaisuudessa. Käyttivät ja käyttävät jatkossakin. Eivätkä tule kyselemään lupia hyssykkätuomoilta taikka seniilimarkulta.
Sen pani moni merkille, ettei lannanlapioija uskaltanut paikalle vaan kuikki etäyhteydellä suolijärveltä. Ei ole mies vaan luikero.
Annetaanhan kepulaisten hyssykkätuomon kirjoittaa, kuten kepulaiset hänelle määrää.
Tuomo on siten osoittanut jo nyt, kenen puolella hän on. Ja ketä vastaan. Suurta puolankalaisyleisöä vastaan, jotka eivät halua rahanpesijöitä ja pöytälaatikkoyrityksiä tuhoamaan kuntaamme.
Oliko muuten Tuomo muistanut kirjoittaa, että Igorin pääomistama firma ja sen sanansaattaja auditoriassa kysyttäessä selosti, että he eivät ole operaattoreita vaan sutenöörejä. Sutenööri tarkoittaa tässä sitä, että he myyvät heti hankkeen eteenpäin, kun hintaa saadaan hilattua ylöspäin. Luvittamalla kohde. Kepulaisten avustuksella.
Näin Igor rikastuu Kroatiassa. Ja Puolangan keput saavat tuhottua elämisen ja yrittämisen edellytykset Puolangalta. Ja lisää itselleen vihamiehiä/naisia.
Tuomo oli paikalla, mutta ei ymmärtänyt mitä siellä puhuttiin. Siksi, koska koko eletty elämä on mennyt kepujen "totuuksiin" uskomisessa ja selittelyssä. Sellaista Kremlimäistä propagandaa. Se uppoaa joillekin. Joillekin ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha. En ole vuosiin maksanut kannatusmaksuja tälle kepulaisten paikallislehdelle. Niin en tiedä mitä kepulainen sepittelijä kirjoittaa kepulaisille keskiviikkoisin.
Ne, jotka olivat paikalla auditoriassa, näkivät miten Tuomo ja kepulaisten kaikkitietävä seniiliMarkku olivat asemoituneet. Ei aivan sylikkäin, mutta lähekkäin.
Tuomolla oli seniili päällystakkina.
Seniilimarkku taas vilkuili ja virnisteli taaksepäin, kun kansalaiset käytti puheoikuttaan tilaisuudessa. Käyttivät ja käyttävät jatkossakin. Eivätkä tule kyselemään lupia hyssykkätuomoilta taikka seniilimarkulta.
Sen pani moni merkille, ettei lannanlapioija uskaltanut paikalle vaan kuikki etäyhteydellä suolijärveltä. Ei ole mies vaan luikero.
Annetaanhan kepulaisten hyssykkätuomon kirjoittaa, kuten kepulaiset hänelle määrää.
Tuomo on siten osoittanut jo nyt, kenen puolella hän on. Ja ketä vastaan. Suurta puolankalaisyleisöä vastaan, jotka eivät halua rahanpesijöitä ja pöytälaatikkoyrityksiä tuhoamaan kuntaamme.
Oliko muuten Tuomo muistanut kirjoittaa, että Igorin pääomistama firma ja sen sanansaattaja auditoriassa kysyttäessä selosti, että he eivät ole operaattoreita vaan sutenöörejä. Sutenööri tarkoittaa tässä sitä, että he myyvät heti hankkeen eteenpäin, kun hintaa saadaan hilattua ylöspäin. Luvittamalla kohde. Kepulaisten avustuksella.
Näin Igor rikastuu Kroatiassa. Ja Puolangan keput saavat tuhottua elämisen ja yrittämisen edellytykset Puolangalta. Ja lisää itselleen vihamiehiä/naisia.
Tuomo oli paikalla, mutta ei ymmärtänyt mitä siellä puhuttiin. Siksi, koska koko eletty elämä on mennyt kepujen "totuuksiin" uskomisessa ja selittelyssä. Sellaista Kremlimäistä propagandaa. Se uppoaa joillekin. Joillekin ei.Taidat itse olla Kremlin trolli, kun aina mainitset siitä. Tunnut tykkäävän siitä. Olehan sinäkin vähän ystävällisempi toisille. Aikamoista sikailua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha. En ole vuosiin maksanut kannatusmaksuja tälle kepulaisten paikallislehdelle. Niin en tiedä mitä kepulainen sepittelijä kirjoittaa kepulaisille keskiviikkoisin.
Ne, jotka olivat paikalla auditoriassa, näkivät miten Tuomo ja kepulaisten kaikkitietävä seniiliMarkku olivat asemoituneet. Ei aivan sylikkäin, mutta lähekkäin.
Tuomolla oli seniili päällystakkina.
Seniilimarkku taas vilkuili ja virnisteli taaksepäin, kun kansalaiset käytti puheoikuttaan tilaisuudessa. Käyttivät ja käyttävät jatkossakin. Eivätkä tule kyselemään lupia hyssykkätuomoilta taikka seniilimarkulta.
Sen pani moni merkille, ettei lannanlapioija uskaltanut paikalle vaan kuikki etäyhteydellä suolijärveltä. Ei ole mies vaan luikero.
Annetaanhan kepulaisten hyssykkätuomon kirjoittaa, kuten kepulaiset hänelle määrää.
Tuomo on siten osoittanut jo nyt, kenen puolella hän on. Ja ketä vastaan. Suurta puolankalaisyleisöä vastaan, jotka eivät halua rahanpesijöitä ja pöytälaatikkoyrityksiä tuhoamaan kuntaamme.
Oliko muuten Tuomo muistanut kirjoittaa, että Igorin pääomistama firma ja sen sanansaattaja auditoriassa kysyttäessä selosti, että he eivät ole operaattoreita vaan sutenöörejä. Sutenööri tarkoittaa tässä sitä, että he myyvät heti hankkeen eteenpäin, kun hintaa saadaan hilattua ylöspäin. Luvittamalla kohde. Kepulaisten avustuksella.
Näin Igor rikastuu Kroatiassa. Ja Puolangan keput saavat tuhottua elämisen ja yrittämisen edellytykset Puolangalta. Ja lisää itselleen vihamiehiä/naisia.
Tuomo oli paikalla, mutta ei ymmärtänyt mitä siellä puhuttiin. Siksi, koska koko eletty elämä on mennyt kepujen "totuuksiin" uskomisessa ja selittelyssä. Sellaista Kremlimäistä propagandaa. Se uppoaa joillekin. Joillekin ei.Tuomo on kepunukke, jonka yritysjatkumo on merkityksellisessä vaarassa. Hänen oman toimintansa takia. Se on yleisön käsissä. Eli meidän käsissä. Tuomo on myynyt sielunsa yli kaksivuosikymmentä sitten pirulle, joka voi johtaa ikävään lopputulemaan. Valehtelemalla pikkupräntillä paikallisessa kepulehdessä olevansa puolueeton ja sitoutumaton. Harva täysipäinen yrittäjä vaarantaa itse näin typerällä tavalla omaa elinkeinoaan.
Annetaan puheenvuoro ulkopaikkakuntalaiselle, jolla verrokkina muita paikallislehtiä, joita lukee viikottain. Kirjastossa.
8.4.2024 VN Keski-Suomesta kirjoittaa:
"Puolanka -lehdelle mallia, kuinka paikallislehti voi olla venkoilematta myös paikallisten puolella.
Pitkä kamppailu Ilmatarta vastaan näkyy päättyvän Loviisassa kansalaisliikkeen voittoon. Iloitaan iloitsevien mukana. Loviisan Sanomat 26.10.2023."
Ja toinen, jossa VN Keski-Suomesta kertoo verranneen Joutsan-sanomat paikallislehden juttuja tuulivoimasta Puolanka-lehden juttuihin ja tekee johtopäätöksenä lehtien sisällön olevan päinvastaisia.
Puolanka-lehden päätoimittaja kirjoittaa kuin teini-ikäinen hömppä, "tunteista", kun Joutsan -Sanomat pitäytyy faktoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomo on kepunukke, jonka yritysjatkumo on merkityksellisessä vaarassa. Hänen oman toimintansa takia. Se on yleisön käsissä. Eli meidän käsissä. Tuomo on myynyt sielunsa yli kaksivuosikymmentä sitten pirulle, joka voi johtaa ikävään lopputulemaan. Valehtelemalla pikkupräntillä paikallisessa kepulehdessä olevansa puolueeton ja sitoutumaton. Harva täysipäinen yrittäjä vaarantaa itse näin typerällä tavalla omaa elinkeinoaan.
Annetaan puheenvuoro ulkopaikkakuntalaiselle, jolla verrokkina muita paikallislehtiä, joita lukee viikottain. Kirjastossa.
8.4.2024 VN Keski-Suomesta kirjoittaa:
"Puolanka -lehdelle mallia, kuinka paikallislehti voi olla venkoilematta myös paikallisten puolella.
Pitkä kamppailu Ilmatarta vastaan näkyy päättyvän Loviisassa kansalaisliikkeen voittoon. Iloitaan iloitsevien mukana. Loviisan Sanomat 26.10.2023."
Ja toinen, jossa VN Keski-Suomesta kertoo verranneen Joutsan-sanomat paikallislehden juttuja tuulivoimasta Puolanka-lehden juttuihin ja tekee johtopäätöksenä lehtien sisällön olevan päinvastaisia.
Puolanka-lehden päätoimittaja kirjoittaa kuin teini-ikäinen hömppä, "tunteista", kun Joutsan -Sanomat pitäytyy faktoissa.Rajua on ja rajummaksi vaan muuttuu keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden kilpavalehtelu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomo on kepunukke, jonka yritysjatkumo on merkityksellisessä vaarassa. Hänen oman toimintansa takia. Se on yleisön käsissä. Eli meidän käsissä. Tuomo on myynyt sielunsa yli kaksivuosikymmentä sitten pirulle, joka voi johtaa ikävään lopputulemaan. Valehtelemalla pikkupräntillä paikallisessa kepulehdessä olevansa puolueeton ja sitoutumaton. Harva täysipäinen yrittäjä vaarantaa itse näin typerällä tavalla omaa elinkeinoaan.
Annetaan puheenvuoro ulkopaikkakuntalaiselle, jolla verrokkina muita paikallislehtiä, joita lukee viikottain. Kirjastossa.
8.4.2024 VN Keski-Suomesta kirjoittaa:
"Puolanka -lehdelle mallia, kuinka paikallislehti voi olla venkoilematta myös paikallisten puolella.
Pitkä kamppailu Ilmatarta vastaan näkyy päättyvän Loviisassa kansalaisliikkeen voittoon. Iloitaan iloitsevien mukana. Loviisan Sanomat 26.10.2023."
Ja toinen, jossa VN Keski-Suomesta kertoo verranneen Joutsan-sanomat paikallislehden juttuja tuulivoimasta Puolanka-lehden juttuihin ja tekee johtopäätöksenä lehtien sisällön olevan päinvastaisia.
Puolanka-lehden päätoimittaja kirjoittaa kuin teini-ikäinen hömppä, "tunteista", kun Joutsan -Sanomat pitäytyy faktoissa.Näinkö ne kremlissä väitti sulle. Ois parempi että hakisit apua muualta, kuin kremlistä. Kysy samalla lääkitys kuntoon. Eihä tuo ole tervejärkisen hommaa väittää noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomo on kepunukke, jonka yritysjatkumo on merkityksellisessä vaarassa. Hänen oman toimintansa takia. Se on yleisön käsissä. Eli meidän käsissä. Tuomo on myynyt sielunsa yli kaksivuosikymmentä sitten pirulle, joka voi johtaa ikävään lopputulemaan. Valehtelemalla pikkupräntillä paikallisessa kepulehdessä olevansa puolueeton ja sitoutumaton. Harva täysipäinen yrittäjä vaarantaa itse näin typerällä tavalla omaa elinkeinoaan.
Annetaan puheenvuoro ulkopaikkakuntalaiselle, jolla verrokkina muita paikallislehtiä, joita lukee viikottain. Kirjastossa.
8.4.2024 VN Keski-Suomesta kirjoittaa:
"Puolanka -lehdelle mallia, kuinka paikallislehti voi olla venkoilematta myös paikallisten puolella.
Pitkä kamppailu Ilmatarta vastaan näkyy päättyvän Loviisassa kansalaisliikkeen voittoon. Iloitaan iloitsevien mukana. Loviisan Sanomat 26.10.2023."
Ja toinen, jossa VN Keski-Suomesta kertoo verranneen Joutsan-sanomat paikallislehden juttuja tuulivoimasta Puolanka-lehden juttuihin ja tekee johtopäätöksenä lehtien sisällön olevan päinvastaisia.
Puolanka-lehden päätoimittaja kirjoittaa kuin teini-ikäinen hömppä, "tunteista", kun Joutsan -Sanomat pitäytyy faktoissa.Kepunukeille ja muille kepurosvoille tietoa Loviisan kohteen kaatumisesta kansalaisten vastustukseen. Näin me toimimme Puolangalla. Yksi suurimmista paikkakunnan maanomistajista kieltäytyy vuokraamasta maita huijarifirmoille, joille kepunuket niitä haalivat.
https://www.itavayla.fi/uutiset/ei-tuulivoimaa-itauudellemaalle--hankeyhtio-tetomin-tuulivoimahanke-keskeytetaan-6.2.69651.dfb6cabb65 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepunukeille ja muille kepurosvoille tietoa Loviisan kohteen kaatumisesta kansalaisten vastustukseen. Näin me toimimme Puolangalla. Yksi suurimmista paikkakunnan maanomistajista kieltäytyy vuokraamasta maita huijarifirmoille, joille kepunuket niitä haalivat.
https://www.itavayla.fi/uutiset/ei-tuulivoimaa-itauudellemaalle--hankeyhtio-tetomin-tuulivoimahanke-keskeytetaan-6.2.69651.dfb6cabb65Siitä Tuomo ei vissiin tykännyt kun paikkakunnan suurin metsänomistaja ilmoitti auditoriassa Igor Trebatickyn alaiselle Petri Honkaselle, ettei tule vuokraamaan omia maitaan Ahvenvaaran tuulivoima-alueella.
Oliko unohtanut kirjoittaa keskiviikkoiseen kepujen propagandajulkaisuun tämän?
- Anonyymi
Arvon, Yrjön, Sepon ja Markun kumppani. Slovakiasta. Pidelkäähän lompaosta kiinni.
https://www.orsr.sk/hladaj_osoba.asp?lan=en&PR=Trebatick%FD&MENO=Igor&SID=0&T=f0&STR=1- Anonyymi
Onko Igor sinun kamu, kun noin monesti tykkäät siitä? Sairasta.
- Anonyymi
Kepuseniili-vanhusvaltuutettujen Slovakki frendi kuuluu tutkivien jourunalistien mukaan perheen yritykseen, jota epäillään korruptiosta ja rahanpesusta.
Oikein hyviä frendejä kepuleille. Koska keput pettää aina ja kaikkialla. Ja kohta kepuroistopuolueen puheenjohtajana vanki-kaikkonen. Ei sen kummempaa kuin tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä. Kuulostaa oikein kepumaiselta.- Anonyymi
Onko teidän "ryhmässä" vankila kokemuksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teidän "ryhmässä" vankila kokemuksia?
Tuulivoimahankkeet ja tuulivoimalat sijoitetaan yleensä yksityisteiden varsille tai läheisyyteen. Olemassa olevia yksityisteitä käytetäänkin lähes jokaisessa tapauksessa osana tuulivoimahankkeen huoltotiestöä. Oikeus tien käyttöön ei kuitenkaan synny maanvuokrauksen myötä, vaan tien käytöstä tulee sopia tiekunnan tai jos sellaista ei ole perustettu, tieosakkaiden kanssa, ja tien käytöstä on suoritettava korvauksena käyttömaksu.
https://tvky.info/2024/04/tuulivoimahankkeiden-tienkayttooikeuksista-tulee-sopia-tiekunnan-kanssa-oikeus-kayttaa-yksityistieta-ei-synny-maanvuokrasopimuksella-eika-ole-itsestaanselvyys/
- Anonyymi
Kepulainen Saarikko todistaa tuulivoimakusetuksen kunnissa olevan voimissaa. Aivan kuten täällä on jo todettu ja jonka paikalliset kepulaiset nimenneet hullun kirjoitukseksi.
"Hallitus ymmärsi Saarikon mukaan huolen siitä, että kunnat eivät kykene riittävän tarkoin arvioimaan tulevia kiinteistöverotuloja ennakolta kaavoitus- ja luvituspäätöksiä tehdessään."
https://kuntalehti.fi/uutiset/pyhajoella-jaanyt-saamatta-kaksi-miljoonaa-euroa-kiinteistoverojen-ennakointi-kunnissa-vaikeaa/
Pyhäjoella jäänyt saamatta kaksi miljoonaa euroa – Kiinteistöverojen ennakointi kunnissa vaikeaa - Anonyymi
Markkinaoikeus on määrännyt Puolangan kunnalle Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) esityksen mukaisesti 120 000 euron seuraamusmaksun. Kunta teki vuoden 2020 alussa alueen sote-palveluiden järjestämisestä useiden kymmenien miljoonien eurojen arvoisen jatkosopimuksen ilman kilpailutusta.
Jatkosopimus oli arvoltaan yli 7 miljoonaa euroa vuodessa, eli suorahankinta oli alkuperäisessä laajuudessaan useiden kymmenien miljoonien eurojen arvoinen. Kyse on rahalliselta arvoltaan yhdestä suurimmista hankintakokonaisuuksista, johon KKV on valvonnassaan puuttunut.- Anonyymi
Niin juuri mistä sähköä, toimeentuloa ja teollisuutta.
Ei Suomen kansantalous vaan kestä keskustapuolueen tuulivoiman aiheuttamaa sähkönhintaa. Eilen jälleen 50 snt/kwh.
Keskustapuolueen tuulivoimakorruptio on tullut ja tulee Suomelle liian kalliiksi.
Keskustapuolue tuulivoimakorruptioyhteistyökumppaneineen vaan rumentaa entisestään toimintatapoja tuulivoimakorruptiolupaustensa toteuttamisessa.
Me kansalaiset emme keskustapuolueesta poiketen hyväksy ensinnäkään keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden jatkuvaa valehtelua.
Toiseksi emme hyväksy sitä, että keskustapuolue tuulivoimakumppaneineen käyttää hyväksi etenkin imettäväisiä, vanhuksia ja lapsia.
Viimeisimpänä ovat yrittäneet lahjoa nuorisovaltuuston. Onneksi nuoret ovat seniilikepuleista poiketen tulevaisuutta omilla aivoillaan ajattelevia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri mistä sähköä, toimeentuloa ja teollisuutta.
Ei Suomen kansantalous vaan kestä keskustapuolueen tuulivoiman aiheuttamaa sähkönhintaa. Eilen jälleen 50 snt/kwh.
Keskustapuolueen tuulivoimakorruptio on tullut ja tulee Suomelle liian kalliiksi.
Keskustapuolue tuulivoimakorruptioyhteistyökumppaneineen vaan rumentaa entisestään toimintatapoja tuulivoimakorruptiolupaustensa toteuttamisessa.
Me kansalaiset emme keskustapuolueesta poiketen hyväksy ensinnäkään keskustapuolueen ja tuulivoimayhtiöiden jatkuvaa valehtelua.
Toiseksi emme hyväksy sitä, että keskustapuolue tuulivoimakumppaneineen käyttää hyväksi etenkin imettäväisiä, vanhuksia ja lapsia.
Viimeisimpänä ovat yrittäneet lahjoa nuorisovaltuuston. Onneksi nuoret ovat seniilikepuleista poiketen tulevaisuutta omilla aivoillaan ajattelevia.Puolangalle tarvitaan kaksi pormestarin vakanssia jotta molemmat valittajat pääsevät pormestariksi . Haluaako kuntalaiset kaksi pormestaria ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangalle tarvitaan kaksi pormestarin vakanssia jotta molemmat valittajat pääsevät pormestariksi . Haluaako kuntalaiset kaksi pormestaria ?
Syrjäisemmilläkin kylillä, esimerkiksi Helsingissä, taitaa olla kaksikin varapormestaria. Kahden korruptoitumattoman pormestarin malli olisi varmasti halvempi ja yhteiskuntaa rakentavampi, kuin yksi korruptoitunut vasikanjuottaja. Nykyisellä pormestarilla on velipoikansa vinkeet täysin, eli hänen päätöksentekoaan ohjaa täysin ja häntä kiinnostaa ainoastaan ja vain veronkannon ulkopuolinen raha tuulivoimahankkeita keskustapuolueella päätättäessään.

Nykyinen pormestari on luottamusmiesrikostutkinnan kohteena. Epäilty rikos laittomassa suorahankinnassa sekä etuosto-oikeuden väärinkäyttörikos.
Lisäksi nyttemmin on selvinnyt laiton kunnanhallituksen päätös, jonka peruminen ja kumoaminen ei tee siitä laillista. Sekä mahdollinen meidän kuntalaisten varojen väärinkäyttö. Lakiapuun Tamperelaisen asianajotoimiston käyttäminen yli 10 000 euron edestä, kun pormestari sikaili laittomasti kymmenien miljoonien suorahankintoja. Asettaen näin ollen terveysalan yrittäjät eriarvoiseen (=syrjintä) asemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen pormestari on luottamusmiesrikostutkinnan kohteena. Epäilty rikos laittomassa suorahankinnassa sekä etuosto-oikeuden väärinkäyttörikos.
Lisäksi nyttemmin on selvinnyt laiton kunnanhallituksen päätös, jonka peruminen ja kumoaminen ei tee siitä laillista. Sekä mahdollinen meidän kuntalaisten varojen väärinkäyttö. Lakiapuun Tamperelaisen asianajotoimiston käyttäminen yli 10 000 euron edestä, kun pormestari sikaili laittomasti kymmenien miljoonien suorahankintoja. Asettaen näin ollen terveysalan yrittäjät eriarvoiseen (=syrjintä) asemaan.Äänestetään kaikki pormestaria jotta näistä kahdesta ammattivalittajasta ei kummastakaan tulisi pormestaria .
- Anonyymi
Ukonkankaan tuulivoimateollisuusalue tulee kaatumaan.
Se kävi selväksi YVA-esittelyssä. Alue n. 1300 ha.
Erittäin haitallista alueen puroille.
Lisäksi eläinkantahaittaa lueteltu ainakin susipopulaatio, ahma, viitasammakko, majavat, kanalinnut, metsäpeura...
Aluksi esitetty 35 myllyä ja pudonnut 15:a. Ja putoaa lopulta nollaan.
Muistakaa jättää Kainuun Elyyn vastine 17.5. mennessä. Haluavat saada lisätietoja, joiden avulla he kaatavat koko hankkeen kepulaisten tuhotyöyrityksenä. Tuhotyöyrityksenä omassa kotikunnassaan.
Tuhteja paketteja on lähdössä useammalta puolankalaiselta ja osa-aika puolankalaiselta.
YVA-tilaisuudessa oli pari mökin omistajaa Puokiolta. Kertoivat nimensä. Kertoivat, etteivät milloinkaan olisi ostaneet paikkoja, jos olisi ollut tiedossa Puolangan kepujen tuhotyöt Puokiolla.- Anonyymi
Me aktiivit lyömme nurin nämä kepuhullujen toiveunet. Tulevat sukupolvet kiittää. Siis sitten, kun nämä nykyiset seniilikeput on jo hautuumaalla. Poissa houraamasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me aktiivit lyömme nurin nämä kepuhullujen toiveunet. Tulevat sukupolvet kiittää. Siis sitten, kun nämä nykyiset seniilikeput on jo hautuumaalla. Poissa houraamasta.
Hullut ovat hulluja mutta "kepuhullut" ovat viisaita .
- Anonyymi
Puolangan kepuvanhukset. Näinhän ei pitänyt käydä? Mutta taloudesta te vanhukset ette ymmärrä yhtään mitään. ettekä juuri mistään muustakaan. Maatalous ei ole taloutta, vaan veronmaksajien tuilla elämistä. Puolet liikevaihdosta tulee veronmaksajien taskusta.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010416217.html- Anonyymi
Rahanmenetyksistä tilastoa tässä.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/hur-stor-andel-av-vindkraften-gar-med-forlust - Anonyymi
Onhan tuo järkyttävää, kun keskustapuolueen ja ulkomaalaisten tuulivoimayhtiöiden yhteinen etu- ja tukijärjestö kirjoittaa seuraavaa. Lainaus alkaa.
TARKOITTAVATKO ruotsalaispuiston ongelmat, että samanlaisia ongelmia on tiedossa myös suomalaisilla tuulipuistojen omistajilla?
Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen kertoo, ettei hän ole ainakaan kuullut sellaisista.
”Alan kokouksissa emme voi puhua talousasioista, joten varmaa tietoa minulla ei ole.”
Lainaus loppu.
Elikkä keskustapuolue toteuttaa näitä tuuliteollisuusalueita mitään talousvaikutteista tietämättä, eikä haluakaan tietää niistä mitään.
Ei ole Suomen itsenäisyyden, autonimisen ajan ja Ruotsin vallan ajan aikana nähty tällaista isänmaan ja kansantalouden tuhoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahanmenetyksistä tilastoa tässä.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/hur-stor-andel-av-vindkraften-gar-med-forlustVasikanjuottaja ja hänen keskustapuoluelaiset saavat käyttää google kääntäjää.
Meille kansalaisille ymmärrettävää luettavissa olevaa totuutta keskustapuolueen valehtelun ja mielikuvamarkkinoinnin vastapainoksi.
Lönsamhetsproblemen inom svensk vindkraft har varit kroniska 2017-2022. 69% av vindkraftverken fanns i företag som förlorar pengar och i genomsnitt visade 58% av företagen röda siffror. Branschens företrädare beskriver 2022 som ett bra år, ett år då 49 procent av företagen gjorde förluster och 68 procent av vindkraftverken förlorade pengar.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/hur-stor-andel-av-vindkraften-gar-med-forlust - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasikanjuottaja ja hänen keskustapuoluelaiset saavat käyttää google kääntäjää.
Meille kansalaisille ymmärrettävää luettavissa olevaa totuutta keskustapuolueen valehtelun ja mielikuvamarkkinoinnin vastapainoksi.
Lönsamhetsproblemen inom svensk vindkraft har varit kroniska 2017-2022. 69% av vindkraftverken fanns i företag som förlorar pengar och i genomsnitt visade 58% av företagen röda siffror. Branschens företrädare beskriver 2022 som ett bra år, ett år då 49 procent av företagen gjorde förluster och 68 procent av vindkraftverken förlorade pengar.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/hur-stor-andel-av-vindkraften-gar-med-forlustPormestarin ensimmäinen tuulivoimayhteistyökumppanikaan ei vakuuta kansalaisia kuntatalouden pelastajana.
https://www.finder.fi/Insinööritoimisto+suunnittelutoimisto+koneille/wpd+Suomi+Oy/Espoo/yhteystiedot/1537623
Emoyhtiö tehnyt 600 tuhatta tappiota viimevuonna ja pormestarin kaavoitussopimuksen myötä perutettu tytäryhtiö on jo tuhlannut ja hukannut rahaa yli miljoonan.
https://www.finder.fi/Tuulivoima/wpd+Hietavaaran+Tuulipuisto+Oy/Espoo/yhteystiedot/3345424
Miten keskustapuoluelaiset tämmöinen yritys mainostaa kuntapäätöksenteon perusteeksi paikallista työllistämistä joka ei ole ennakkoperintärekisterissä eikä työnantajarekisterissä ja on jo hukannut miljoonan ilman liikevaihtoa.
Keskustapuolueelle tämä yritys on Puolangan kuntatalouden pelastaja nro 1 ja meille kansalaisille yksi Puolangan kunnan viimeisen tuhon aiheuttajista pormestarin ja hänen keskustapuolueensa täydellä tuella ja luottamuksella, toki ilman vastuunkantoa päätöksistä ja niiden vaikutuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestarin ensimmäinen tuulivoimayhteistyökumppanikaan ei vakuuta kansalaisia kuntatalouden pelastajana.
https://www.finder.fi/Insinööritoimisto suunnittelutoimisto koneille/wpd Suomi Oy/Espoo/yhteystiedot/1537623
Emoyhtiö tehnyt 600 tuhatta tappiota viimevuonna ja pormestarin kaavoitussopimuksen myötä perutettu tytäryhtiö on jo tuhlannut ja hukannut rahaa yli miljoonan.
https://www.finder.fi/Tuulivoima/wpd Hietavaaran Tuulipuisto Oy/Espoo/yhteystiedot/3345424
Miten keskustapuoluelaiset tämmöinen yritys mainostaa kuntapäätöksenteon perusteeksi paikallista työllistämistä joka ei ole ennakkoperintärekisterissä eikä työnantajarekisterissä ja on jo hukannut miljoonan ilman liikevaihtoa.
Keskustapuolueelle tämä yritys on Puolangan kuntatalouden pelastaja nro 1 ja meille kansalaisille yksi Puolangan kunnan viimeisen tuhon aiheuttajista pormestarin ja hänen keskustapuolueensa täydellä tuella ja luottamuksella, toki ilman vastuunkantoa päätöksistä ja niiden vaikutuksista.Elikkä pormestari ja keskustapuolue antaa mielikuvamaailmassaan Puolangan tulevaisuuden Hartmut Heiner Brösamlen, Robert Douchan, Igor Trebatickyn, Alf Per-Erik Erikssonin ja Georg Henning Alexander Freiherr von Stechowin, vastuulle ja hoidettavaksi.
Näin toimii keskustapuolue ulkoistaa kunnan ulkomaiseen ohjaukseen.
Tietääkö keskustavaltuutetut minkä maalaisia nämä heidän valitsemansa Puolangan kunnan yhteistyökumppanit ja Puolangan tulevaisuudesta päättäjät ovat.
- Anonyymi
Nämä valittajat haluavat pormestariksi ja apulaispormestariksi, vaikka heidän äänimääränsä tulee jäämään alle 10:een ääneen. Kuntalaisten kannattaa keskittää äänet pormestarille .
- Anonyymi
Vai voisiko kansalaisten mielestä takaisin kunnanjohtajamalliin siirtyminen ja keskustapuolueen diktatuurin poiskitkeminen olla demokraattisemman, tasapuolisemman ja lakia toteuttavamman yhteiskuntapäätöksenteon mahdollistuma ja toteutuma.
- Anonyymi
Jos kannatta rikollista ja rosvoa....annat äänesi rosvolle. Alla näkyvälle kunnanelätille. Kunnanelätti tekee rikoksia, sillä sinun maksamalla työajalla ja 7000 eur/kk palkalla.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/
https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kannatta rikollista ja rosvoa....annat äänesi rosvolle. Alla näkyvälle kunnanelätille. Kunnanelätti tekee rikoksia, sillä sinun maksamalla työajalla ja 7000 eur/kk palkalla.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/
https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.htmlPaikkaa voisi nostaa . Saanut paljon hyvää aikaiseksi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kannatta rikollista ja rosvoa....annat äänesi rosvolle. Alla näkyvälle kunnanelätille. Kunnanelätti tekee rikoksia, sillä sinun maksamalla työajalla ja 7000 eur/kk palkalla.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/
https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao18321.htmlEiköhän siellä ole lisäksi monta pormestarin ja hänen keskustapuoluetukensa toimiin liittyvää asiaa kantelussa, valituksessa ja tutkinnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän siellä ole lisäksi monta pormestarin ja hänen keskustapuoluetukensa toimiin liittyvää asiaa kantelussa, valituksessa ja tutkinnassa.
Kuinka monta valitusta saat väännettyä itsestäsi ? Kokeile .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta valitusta saat väännettyä itsestäsi ? Kokeile .
Kansalaiselle uusi toki tarpeeton ja aiheeton valitusmuoto, mutta kiinnostaa, että mihin sinä keskustapuoluelainen lakiosaamisellasi osoittaisit tuommoisen valituksen. Puolangan kuntaan vai mihin. Nyt on mahdollisuus antaa keskustapuoluelaisilla omaan ehdotukseensa lainpykäliin perustuva ohjeistus meille tämän asian suhteen ymmärtämättömille kansalaisille.

Taitaa ylittää keskustapuolueen osaamiskyvyn heidän itsensä esittelemä asia jälleen ja pormestari joutuu meidän rahoilla palkkaamaan turhaa ja tarpeetonta oikeusapua jälleen kymmenillä tuhansilla euroilla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta valitusta saat väännettyä itsestäsi ? Kokeile .
Kokeileppa keskustalainen koppeentua ja tehdä jotain ennennäkemätöntä. Teet kuntalaisaloitteen ehdotuksestasi, että jokaisen kunnan jäsenen on tehtävä itsestään valitus kunnan osoittamalle taholle.
Kun tämä saa lain voiman, niin keskustapuoluelaisillekin selviää Puolangan kunnan jäsenmäärä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeileppa keskustalainen koppeentua ja tehdä jotain ennennäkemätöntä. Teet kuntalaisaloitteen ehdotuksestasi, että jokaisen kunnan jäsenen on tehtävä itsestään valitus kunnan osoittamalle taholle.
Kun tämä saa lain voiman, niin keskustapuoluelaisillekin selviää Puolangan kunnan jäsenmäärä.Toinen ennennäkemätön asia ja vaihtoehto asian toteuttamisessa olisi, jos keskustapuoluelainen kunnanvaltuutettu tekisi keskustapuolueelle näinkin yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta valtuustoaloitteen. Me kansalaiset jäämme tämänkin suhteen mielenkiinnolla odottamaan keskustapuolueen lupausten toteutumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeileppa keskustalainen koppeentua ja tehdä jotain ennennäkemätöntä. Teet kuntalaisaloitteen ehdotuksestasi, että jokaisen kunnan jäsenen on tehtävä itsestään valitus kunnan osoittamalle taholle.
Kun tämä saa lain voiman, niin keskustapuoluelaisillekin selviää Puolangan kunnan jäsenmäärä.Riittää kun te kaksi ammattivalittajaa teette itsestänne valituksen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen ennennäkemätön asia ja vaihtoehto asian toteuttamisessa olisi, jos keskustapuoluelainen kunnanvaltuutettu tekisi keskustapuolueelle näinkin yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta valtuustoaloitteen. Me kansalaiset jäämme tämänkin suhteen mielenkiinnolla odottamaan keskustapuolueen lupausten toteutumista.
Tuohan olisi todella hyvä mitättömästi kansaa kuormittava toteutuma kaikkia kunnan jäseniä koskevasta yhteiskuntaopin ja kansalaistaidon kertaamisesta, kun keskustapuolue saa valtuusto tai kansalaisaloitteella lainvoimaisen ohjeistetun päätöksen jokaisen kunnan jäsenen velvollisuudesta tehdä valitus itsestään.
Varmasti viisisivuinen valitus tai perusteluineen valitusperusteettomuus riittäisi.
Se olisi kansalaisille täysin merkityksetön vaiva verrattuna siihen minkä vaivan ja kuormituksen keskustapuolue nyt kansalaisille aiheuttaa.
Todella moni kansalainen joutuu nyt keskustapuolueen tuhon aiheuttaman laatimaan vastineita ja lausuntoja kymmenestä tuuliteollisuusalueesta vähintään kolme kertaa per tuuliteollisuusalue. Jos keskimääräinen lausunto sisältää kymmenen sivua, niin keskustapuolueen aiheuttaman moni kansalainen, eli kunnan jäsen, joutuu ja on joutunut keskustapuolueen toilailuiden ja korruption takia kirjoittamaan 10 kertaa kymmenen kertaa 3 sivua, eli kolmesataa sivua.
Me kansalaiset asioihin perehtyneinä ja lausunnot lukeneina tämän asian tiedämme. Keskustapuolueen valtuutetuilla ei ole asiasta mitään tietoa tai perehtyneisyyttä. Heillä on vaan pormestarin mielikuvamarkkinointi asianesittely tietopohjanaan.
Mutta näin toimii pormestarin keskustapuolue.
- Anonyymi
VIHREITÄ VITUTTAA PIENETKIN ASIAT.
EI MITÄÄ HAITTAA, LISÄÄ VAAN TUULISÄGKÖÄ.
SE ON PAIKALLISESTI TUOTETTUA.
SILLÄ LAASERTYKIT TARVITSEVAT VALTAVAN MÄÄÄN SÄHKÖÄ.- Anonyymi
Mutta mistä vihreä tai keskustapuoluelainen saa tyynellä ilmalla edellä mainitsemiisi tarpeisiinsakin sähkön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mistä vihreä tai keskustapuoluelainen saa tyynellä ilmalla edellä mainitsemiisi tarpeisiinsakin sähkön.
Vaikka lähes vihaan keskustapuoluetta heidän valehteluunsa perustuen, toivon silti, että keskustapuolue pystyy perustelemaan asian päinvastaiseksi tai toiseksi.
Asian pohjaksi otetaan Suolijärven Harmajapään tuuliteollisuusaluesuunnitelma.
Tämä oli pormestarilta ainoastaan ja vain silmänlumehanke muiden hankkeiden edistämisessä. Harmajapää ei ole edennyt kaavoitusaloitetta pidemmälle puolustusvoimien asioiden takia. Nämä puolustusvoimien asiat ovat olleet varmasti ja lain edellyttämästi kyllä pormestarin tiedossa hänen keskustapuolueellansa päätättäessään kaavoitussopimuksesta.
Tämä ennalta turhaksi pormestarin tietämä kaavoitussopimus toki aiheutti Suolijärvellä esimerkiksi huomattavan adressiin nimien keräämisen.
Kun pormestari sai tämän jo ennalta toteuttamismahdottomaksi tietämänsä Suolijärven tuuliteollisuushankkeen silmänlumeeksi vireille, niin hän alkoi toteuttamaan maitotilojen ja maatalouselinkeinojen alasajoa kaavoittamalla mitään maanomistajilta kysymättä maatalouselinkeinojen maita ulkomaiselle tuulivoimalle uudesta talostaan käsin.
Tällä muiden tilojen elinkeinomahdollisuuden poiseliminoimisella pormestari pystyy luomaan poikansa tilalle ylioptimaalisen toimintaympäristön ja sillä turvaamaan itselleen vielä eläkkeen päälle huomattavaa lisätoimeentuloa.
Olisi vaalien alla todella toivottavaa, että keskustapuolue pystyisi johonkin muuhun kuin silkkaan valehteluun perustuen perustelemaan asian toiseksi tai jopa päinvastaiseksi.
Tähän asti keskustapuolue ei ole perustellut mitään tai koittanut valehtelemalla faktoihin perustumatta puolustella pormestarinsa toimintaa.
Kansa oikeasti odottaa Puolangan kunnalta muutakin, kuin keskustapuolueen itkemistä heidän kiusaamisestaan lehdissä. - Anonyymi

Kansa oikeasti odottaa Puolangan kunnalta muutakin, kuin keskustapuolueen itkemistä heidän kiusaamisestaan lehdissä.Nyt kyllä puttiinin ikäinen Nivakoski rustaa jo juttua seuraavaan kepulaisten kylälehteen. Kirjoittaa, että kepuliseniileitä kiusataan.
Naurettavan vanhus tämä Nivakoski. Ei ainakaan mies ole. Muu ei seiso, kuin silmät päässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kyllä puttiinin ikäinen Nivakoski rustaa jo juttua seuraavaan kepulaisten kylälehteen. Kirjoittaa, että kepuliseniileitä kiusataan.
Naurettavan vanhus tämä Nivakoski. Ei ainakaan mies ole. Muu ei seiso, kuin silmät päässä.Kettu vie tuulijyvät, vai voisiko kuvaavammin sanoa kepu ja sen yhteistyökumppanit vie tuulijyvät.
https://www.facebook.com/people/Tuulivoima-kansalaisyhdistys-TV-KY-ry/100080395790841/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kyllä puttiinin ikäinen Nivakoski rustaa jo juttua seuraavaan kepulaisten kylälehteen. Kirjoittaa, että kepuliseniileitä kiusataan.
Naurettavan vanhus tämä Nivakoski. Ei ainakaan mies ole. Muu ei seiso, kuin silmät päässä.Oletko katkera vanhalle miehelle? Tällaista teidän kirjoittelut on. Haukutte ihmisiä. Sivistystaso ei voi olla kovin korkea.
- Anonyymi
Tuulivoiman kannatus nousee kun ammattivalittajat valittavat kaikesta . Ammattivalittajat ovat tuulivoimatoimijoiden lobbareita.
- Anonyymi
Haminan kaupunki tuulivoimakuntana aloitta tuulivoimaköytymisensä myötä YT-neuvottelut monen muun tuulivoimaan langenneen kunnantavoin.
Haminan kaupunki aloittaa yt-neuvottelut – 50 henkilön työpaikka vaarassa
https://yle.fi/a/74-20088435 - Anonyymi
Perinteinen keskustapuolueen kuntajärjestön lausunto. Tämä järjestö ja puolue kun ei tunnetusti perustele mitään. Nyt olisi jälleen varmasti yli tuhannes mahdollisuus keskustapuolueen perustella lausumiaan ja toimintaansa. Meille kansalaisille kun keskustapuolue on vaan osoittanut olevansa ainoastaan ja vain tuulivoimakorruptiopuolue.
Nyt en perustele tarkemmin, koska asia on jo perusteltu, sekä jäädäänpä odottamaan tapahtuisiko nyt se ihme, että keskustapuolue perustelee jotain jatkuvan valehtelemisensa sijaan.
- Anonyymi
Keskustapuolueen tuulivoimauskovaisille epäjumalan panettelua ja syntisten puhetta.
https://www.sjl.fi/paakirjoitus-mielipide/6765663
- Anonyymi
Odotettavissa miljardiluokan kustannukset
Tuulivoimaloiden purkamiseen ja purkurahastoihin liittyvä lainsäädäntö uudistettiin Ranskassa vuonna 2020. Uudistetun lain myötä tuulivoimaloita purettaessa myös perustukset pitää purkaa. Purkukustannukset ovat uutissivusto Economie Matinin mukaan arviolta 500 000 – 850 000 euroa per voimala.
Vuodesta 2024 alkaen yhtiöiden on osallistuttava lisäksi voimaloidensa ympäristövaikutuksista aiheutuviin kustannuksiin. Yhtiöille on odotettavissa miljardiluokan kustannukset, joita kaikki yhtiöt eivät kykene maksamaan.- Anonyymi
Ei se keskustapuoluekaan voi noin vain kaikkea elämää ja luotoa tuhota.
https://yle.fi/a/74-20089058
https://yle.fi/a/3-12374821
Toki Puolangan tulevaisuus on sen varassa, että tuuliteollisuusalueiden rajanaapurit osaavat vaatia ympäristöluvan.
Keskustapuolue sitä ei vaadi, mikä tuo kunnalle täysituhoon johtavat vastuut ja velvoitteet ulkomaisten ympäristöluvattomien yhteistyökumppaneidensa toiminnasta kaiken vastuun ja kulujen kantajana. Näin toimii keskustapuolue ja kansa kärsii sekä maksaa.
- Anonyymi
Ja paskat. Se ei siitä pilaudu, päinvastoin tulee jotakin liikettä.
- Anonyymi
Miten metsän tuhoaminen. Paljon suurempi katastrofi kuin myllyt. Aukeeta silmän kantamattomiin. Mitä sanoo Aila?
- Anonyymi
Kepuhuijarit sepittelee toisille tasaotsaisille kepuleille tuulivoimaa tarvittavan lisää syrjäisessä sisämaassa, jotta suurteollisuus rannikolla saisi halpaa energiaa. Tällä hetkellä tuotantoa on liikaa, koska perusvoimaa joudutaan rajoittamaan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/adb7b4b7-2007-41e8-86c8-74c9430e2cfe?ref=ampparit:86f9&_gl=1*2zjxu0*_ga*NzcxODEzMTMzLjE2MTgwNTAwMTI.*_ga_3L539PMN3X*MTcyNTAyNzgyOC4xNjYzLjEuMTcyNTAyOTYwMS4wLjAuMA..- Anonyymi
Onko Aila herännyt Schumista.
- Anonyymi
Lopettakaa se joutava höpötys myllyistä. Ei ole yhtään vielä pystyssä ja menee tosi pitkään, että tuleeko ollenkaan. Joutavaa ihmisten haukkumista ja vähättelyä.
- Anonyymi
Koskaan ei voi liikaa vähätellä ja halveksua epäisänmaallisia ulkomaiselle tuulivoimalle maita lahjoittavia maanomistajia ja kuntapäättäjiä, jotka lahjoittavat isänmaan, ekosysteemin ja kunnanjäsenten elinympäristön ulkomaalaisten tulojen optimoimiseksi. Ei hyvä. Täysi tuho.
Näin toimii keskustapuolue korruptiossaan ja korruptiositoumuksissaan myös vaalien alla.
Toki Puolangan pääkepuleilla on uudet talot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskaan ei voi liikaa vähätellä ja halveksua epäisänmaallisia ulkomaiselle tuulivoimalle maita lahjoittavia maanomistajia ja kuntapäättäjiä, jotka lahjoittavat isänmaan, ekosysteemin ja kunnanjäsenten elinympäristön ulkomaalaisten tulojen optimoimiseksi. Ei hyvä. Täysi tuho.
Näin toimii keskustapuolue korruptiossaan ja korruptiositoumuksissaan myös vaalien alla.
Toki Puolangan pääkepuleilla on uudet talot.Käykö ne uudet talot kateeksi ? Rakenna itsekin, ei vain taida olla mania !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykö ne uudet talot kateeksi ? Rakenna itsekin, ei vain taida olla mania !
Tuohan se on juuri se keskustapuolueen luoma uhkakuva, että vielä pitää rakentaa uusi talo Lappiin. Ei taloudellisesti mahdoton toteuttaa, mutta ei silti vielä ole lähdetty toteuttamaan.
Nykyinen talouskeskus ok vielä toistaiseksi tuulivoimavapaana Puolangan kunnan veronmaksun alaisuudessa. Sen maksamme kyllä mielellään tuulivoimavapaana, mutta tuulivoimaloiden toteuduttua muutto on edessä ja piipun purku talouskeskuksesta.
Tämä olisi toki keskustapuolueen unelman toteutuma vaalien alla.
- Anonyymi
Minä en ymmärrä noita mylly valittajia. Eikö ihmisillä ole muita tärkeimpiä asioita ?
- Anonyymi
Ei ole. Tärkein asia on oman ja läheisten elinympäristön suojeleminen ja vaaliminen.
Jos/kun sinä ja keput haluatte tuhota omaa elinympäristöä, se ei tarkoita, että kaikki olisivat niin itsetuhoisia ja sikoja.
- Anonyymi
Puolanka on taantuva takahikiä. Tuulivoimalat tuovat kiinteistöverona sellaisen summan, että Puolanka ei voi sellaista muualta saada.
- Anonyymi
Perustele keskustapuoluelainen tai heidän tuulivoimatrollinsa asia.
Oikeasti asia on päinvastoin, että tuulivoimavapaat kunnat tulevat toimeen ja tuulivoimakunnat joutuvat muun veronkantoaleneman myötä nostamaan tuloveroa karkottaakseen loputkin elävät pitkäjänteiset asukkaat ja tuulivoiman ulkopuoliset elinkeinot.
Luehan keskustapuoluelainen tai heidän tuulivoimatrollinsa https://yle.fi/a/74-20107620 ja perustele kansalle mielikuvamaailmasi faktoina. Edellisessä kommentoinnissa esiintuodun kaltaista huuhaata ei ei kansalle syötä kuin keskustapuolue ja heidän tuulivoimakorruptiotukijansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustele keskustapuoluelainen tai heidän tuulivoimatrollinsa asia.
Oikeasti asia on päinvastoin, että tuulivoimavapaat kunnat tulevat toimeen ja tuulivoimakunnat joutuvat muun veronkantoaleneman myötä nostamaan tuloveroa karkottaakseen loputkin elävät pitkäjänteiset asukkaat ja tuulivoiman ulkopuoliset elinkeinot.
Luehan keskustapuoluelainen tai heidän tuulivoimatrollinsa https://yle.fi/a/74-20107620 ja perustele kansalle mielikuvamaailmasi faktoina. Edellisessä kommentoinnissa esiintuodun kaltaista huuhaata ei ei kansalle syötä kuin keskustapuolue ja heidän tuulivoimakorruptiotukijansa.Yksi konsti kunnalla on korvata tuulivoimatappiot metsää myymällä ja henkilöstöä lomauttamalla. https://yle.fi/a/74-20106460
- Anonyymi
Tuohan keskustapuolueen tuulivoimatrolli faktana esille, mistä Puolangan veronkanto koostuu ja miltä elävän elämän sektoreilta se muodostuu milläkin eurosummalla.
Me kansalaiset toki tämän tiedämme keskustapuoluelaisista poiketen. Tuulivoima on veronkatokykykyyn totaalinen tuho valitettavasti. Vaikka se olisi keskustapuolueen mielikuvitusmaailman unelman toteutumaa, niin se on kuntatalouden, elämän, isänmaan ja luonnon tuho.
- Anonyymi
Kirjoituksista kiistatta näkee kuinka keput haluaa sikailla kotikunnuilla ja tuhota omaa elinympäristöään. Varmaan sekin rattorikuski raakkupurolla äänesti kepua. Sellaisia sikoja ne on. Osa sioista on lannanlapioijia navetoissa.
- Anonyymi
Kepulit on katkeroituneet. Kaikille. Heille, jotka eivät ole ongelmajätelaitoksen hoitajia ilman palkkaa. Kepulit on järkyttävän velkalastin alla, kuten alla oleva artikkeli todistaa.
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010656412.html
"Vakavasti sairastunut K--ja L--ne, 54, on jumissa karjatilalla, jota kukaan ei halua
Kaija Laine lunasti erossa puolisonsa sukutilan, jonka myyminen osoittautui mahdottomaksi. Suomessa on lukuisia karjatiloja, joissa ollaan eläkeiän kynnyksellä samassa toivottomassa tilanteessa."
Esimerkkinä puolankalainen tuomittu huijari sai siirrettyä velkalastinsa poikansa päälle. Näin huijattua itsensä velallisasemasta pois. Ainoa järkevä oli pojan noin kymmenen vuotta vanhempi puoliso, joka ei ryhtynyt ilmaiseksi navettatyöorjaksi, kuten pojan äiti oli koko elämänsä. Siinä taisi mennä äitinsä terveys palkkana ilmaisesta orjatyöstä.
Tällaisesta taustasta kumpuaa katkeruus ja kauna, joka johtaa oman elinympäristön säälimättömään ja röyhkeään tuhoamiseen. Kaikilta. - Anonyymi
Miksi Puolanka pilataan kateellisilla valituksilla.
- Anonyymi
Miksi Puolanka pilataan kepurikollisilla, jotka tuomittu kuntalaisilta varastamisesta? Samaan aikaan kepurikollinen elätyttää itseään kuntalaisten maksamalla palkalla. Yli 7100 eur/kk.
Röyhkeää sikailua kuntalaisia kohtaan. - Anonyymi
Miksi keput Tuomo ja Putinin ikäinen Nivakoski ei olleet torstaina Ahvenvaaran tuulivoimatilaisuudessa?
Ovat tähän saakka olleet.
Siksikö, ettei ensimmäistäkään kannatuspuheenvuoroa käytetty. Yleisö oli yksimielistä ja siitä keputuomo ei halua uutisoida. Eikä Nivakoski viedä kepuleille viestiä, hänen olevan ainoa vastarannankiiski tilaisuudessa.- Anonyymi
Koska ne on fiksuja. Eivätkä hauku täällä niimkuin rakkikoirat
Siinä syy, jos bongaat. - Anonyymi
Oesko pulterin ikäinen kohta heittämässä lusikan nurkkaan? Ja Tuomo saanut kiellon mennä tilaisuuteen. Kiellon antajana keskustan langan paikallisyhdistys. Tuomo uutisoi mitä keput määrää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oesko pulterin ikäinen kohta heittämässä lusikan nurkkaan? Ja Tuomo saanut kiellon mennä tilaisuuteen. Kiellon antajana keskustan langan paikallisyhdistys. Tuomo uutisoi mitä keput määrää.
Onko tämä pulteri sinun kaveri kun aina mainitset usein. Taitaa olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä pulteri sinun kaveri kun aina mainitset usein. Taitaa olla.
Miten teillä mielikuvitusmaailma tuulivoima keskustapuoluelaisilla menee noin omasta mielestä. Puolueen kannatus vaan laskee.
Paikallisen keskustapuolueen mielikuvitusmaailma murentui mielestäni täysin raakkutuhokohun myötä. Keskustapuolueen unelma, johtajiensa uusista taloista käsin ohjeistettuna, olisi ollut saada Kainuu raakkuvapaaksi saksalaisten tuulivoimareservaatiksi. Tätä ei vaan kunnan jäsenet hyväksy.
Puolangan kunnanhallitukselle ei tarvitse olla mitään maanvuokrasopimuksia tuuliteollisuusalueesta, vaan laittavat korruptiossaan kaavat vireille aivan mitättömillä vuokrasopimussopimuksilla. Keskustapuolue tekee nyt maksimaalista viimeistä tuhoaan kunnalle. Olkaamme kunnan jäsenet aktiivisia pormestarin keskustapuolueen tuhojen minimoimiseksi ja elämämme mahdollisuuden jatkumoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä pulteri sinun kaveri kun aina mainitset usein. Taitaa olla.
Muistapa kepuli olla mainitsematta -kepua- ja -roistopormestaria- ettet pelokkaana ja typeränä leimaudu kyseisten tahojen kaveriksi.
Tämä keputyperys elää varjotodellisuudessa, jossa jonkun asian mainitseminen tarkoittaa kaveruutta.
Mainitsen Dostojevskin. Nyt kerro pelokas kepulilammas, mitä se kuvastaa?
- Anonyymi
Kepu huijarit yhdessä tuulihuijareiden kanssa valehtelevat maanvuokrasopimuksia olevan "pääosasta".
Tosiasiassa torstaina auditoriossa lahtelainen ketku joutui tunnustamaan ettei Ahvenvaaran sopimuksia ole kuin 330ha:a. Kokonaisala noin 1200ha. Eli sopimuksia vain noin neljäsosasta. - Anonyymi
Puoöangalle sopii vielä paljon lisää myllyjä ja niitä pitää saada jotta sähkö riittää ja on halpaa. Tuulimyllyt on tosi kauniita.
- Anonyymi
Mutta Puolankaan tuhoamaan ei ainuttakaan tuulivoimalaa. Rakennuta keskustapuoluelainen tai heidän tuulivoimatrolli-idoli tuulivoimala omille maillesi vaikka Pudasjärvelle, joka on jo pilattu ja sen myötä pulassa. Keskustapuoluelaisten pitäisi toteuttaa tätä heidän mainostamaa tuulivoimakauneuttaan omille pihoilleen, ei toisten pihamaille. Mutta näin ei toimi keskustapuolue.

Tuleeko myllyjä sinun pihallesi kun noin väität. Eihän sulla ole muitakaan, älä valehtele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuleeko myllyjä sinun pihallesi kun noin väität. Eihän sulla ole muitakaan, älä valehtele.
Ei niitä tuulivoimaloita pihamailleni tule, vaikka keskustapuolue on pihamaistani tehnytkin kaavoitussopimuksen ulkomaiselle pöytälaatikkohuijariyritykselle.
Vain keskustapuolueen korruptioideologiaan mahtuu kansalaisten piha- elinympäristö- ja elinkeinomaiden maanomistajalta kysymättä tuulivoimalle kaavoittaminen.
Kova on keskustapuolueessa korruption voima, mutta sitä kovempi on laki ja kansa. Keskustapuolue itse haluaa itsensä tuhota, mutta toki pormestarilla ja parilla muulla on uusi asunto vastineena. Vielä yrittää toimia keskustapuolue, toki hiillos hiipuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä tuulivoimaloita pihamailleni tule, vaikka keskustapuolue on pihamaistani tehnytkin kaavoitussopimuksen ulkomaiselle pöytälaatikkohuijariyritykselle.
Vain keskustapuolueen korruptioideologiaan mahtuu kansalaisten piha- elinympäristö- ja elinkeinomaiden maanomistajalta kysymättä tuulivoimalle kaavoittaminen.
Kova on keskustapuolueessa korruption voima, mutta sitä kovempi on laki ja kansa. Keskustapuolue itse haluaa itsensä tuhota, mutta toki pormestarilla ja parilla muulla on uusi asunto vastineena. Vielä yrittää toimia keskustapuolue, toki hiillos hiipuu.Kolme ilmeistä kepuhuijaria, jotka KAIKKI tuomittu laittomuudesta virkatoimessa (A-K) tai luottamustoimessa (Hartsa ja Teemu) on rakentaneet viimeiseksi Puolangalla.
Huijarit rakentaa....sinun lompakolla ja maksamalla palkalla ja verovapailla korvauksilla.
Yksilöidään kepuhujareiden lainvoimaiset tuomiot virka- ja luottamustoimissa. Ei siviilihenkilöinä ja vapaaehtoisina.
1)
A-K virkatoimissa useita ylimmän laillisuusvalvojan tuomioita. mm. salattuja sivistyslautakunnan kokouksia, jotka todettu lainavastaisiksi. Laitonta syrjintää ja hallintoasiaan vastaamatta jättämistä, ennen kuin ylin laillisuusvaloja puuttui laittomuuteen.
2)
Kepuloinen-teemu. kh:n varajäsenenä laittomasta (Pohjois-Suomen hallinto-oikeus) etuosto-oikeuden käyttämisestä, kun kepuhuijarille piti yrittää varastaa rantatontti läheltä kirkonkylää. Ja tontti ei ollut kepuhuijarin omaisuutta, vaan puolankalaisen yksityishenkilön. Kepurovot kävivät kimppuun, kun heiltä puuttui rantatontti!
3)
Suolijärven kuuluisin kepuhuijari.
3.1)KKV:n lainvoimaisella tuomiolla kuntalaisilta varastettu 120 keur. Syynä laiton suorahankinta. Ei tehnyt työtään eli kilpailutusta, mutta nosti samaan aikaan 7300 eur/kk palkkaa ja oli tuulihuijarifirmojen oppilaana sinun lompakollasi.
3.2) Oli esittelijänä kun yritti laittomasti varastaa rantatontin puolankalaiselta metsänomistajalta. Tontti piti saada toiselle kepuloiselle, kun loinen ei ollut kyennyt itse hankkimaan tonttia.
3.3) Yritti lahjoittaa n. 95 ha:n kuntalaisten omistaman metsätilan Joukokylästä ulkolaiselle oligarkille, joka esiintyy tuulihuiputtajana. Joutui perumaan lainvastaisen päätöksen kun muutamat kuntalaiset vaativat saada selvityksen kuka ulkopuolinen (LKV) tehnyt arvion tilasta ja sen arvosta sekä vuokrasopimukseen kirjatut ennallistamistoimien piirustukset sekä työselitykset sekä raja-arvot ennallistamistöille sekä sopimuksessa merkittyjen sanktioiden laukeamisille. Sellaisia ei ollut vaan suolijärvinen keputollukka yritti vastoin kuntalaisten etua lahjoittaa omaisuutta kolmannelle polkuhintaan, ilman mitään kriteerejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolme ilmeistä kepuhuijaria, jotka KAIKKI tuomittu laittomuudesta virkatoimessa (A-K) tai luottamustoimessa (Hartsa ja Teemu) on rakentaneet viimeiseksi Puolangalla.
Huijarit rakentaa....sinun lompakolla ja maksamalla palkalla ja verovapailla korvauksilla.
Yksilöidään kepuhujareiden lainvoimaiset tuomiot virka- ja luottamustoimissa. Ei siviilihenkilöinä ja vapaaehtoisina.
1)
A-K virkatoimissa useita ylimmän laillisuusvalvojan tuomioita. mm. salattuja sivistyslautakunnan kokouksia, jotka todettu lainavastaisiksi. Laitonta syrjintää ja hallintoasiaan vastaamatta jättämistä, ennen kuin ylin laillisuusvaloja puuttui laittomuuteen.
2)
Kepuloinen-teemu. kh:n varajäsenenä laittomasta (Pohjois-Suomen hallinto-oikeus) etuosto-oikeuden käyttämisestä, kun kepuhuijarille piti yrittää varastaa rantatontti läheltä kirkonkylää. Ja tontti ei ollut kepuhuijarin omaisuutta, vaan puolankalaisen yksityishenkilön. Kepurovot kävivät kimppuun, kun heiltä puuttui rantatontti!
3)
Suolijärven kuuluisin kepuhuijari.
3.1)KKV:n lainvoimaisella tuomiolla kuntalaisilta varastettu 120 keur. Syynä laiton suorahankinta. Ei tehnyt työtään eli kilpailutusta, mutta nosti samaan aikaan 7300 eur/kk palkkaa ja oli tuulihuijarifirmojen oppilaana sinun lompakollasi.
3.2) Oli esittelijänä kun yritti laittomasti varastaa rantatontin puolankalaiselta metsänomistajalta. Tontti piti saada toiselle kepuloiselle, kun loinen ei ollut kyennyt itse hankkimaan tonttia.
3.3) Yritti lahjoittaa n. 95 ha:n kuntalaisten omistaman metsätilan Joukokylästä ulkolaiselle oligarkille, joka esiintyy tuulihuiputtajana. Joutui perumaan lainvastaisen päätöksen kun muutamat kuntalaiset vaativat saada selvityksen kuka ulkopuolinen (LKV) tehnyt arvion tilasta ja sen arvosta sekä vuokrasopimukseen kirjatut ennallistamistoimien piirustukset sekä työselitykset sekä raja-arvot ennallistamistöille sekä sopimuksessa merkittyjen sanktioiden laukeamisille. Sellaisia ei ollut vaan suolijärvinen keputollukka yritti vastoin kuntalaisten etua lahjoittaa omaisuutta kolmannelle polkuhintaan, ilman mitään kriteerejä.Tulee Suomen kansalle kalliiksi keskustapuolueen ulkomaatuulivoimakorruptiokiima ja mielikuvitusmaailma.
Ensi talven sähkön hintaennuste nousee Suomessa kohisten – huomenna halpenee ainakin hetkeksi.
https://yle.fi/a/74-20112091 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolme ilmeistä kepuhuijaria, jotka KAIKKI tuomittu laittomuudesta virkatoimessa (A-K) tai luottamustoimessa (Hartsa ja Teemu) on rakentaneet viimeiseksi Puolangalla.
Huijarit rakentaa....sinun lompakolla ja maksamalla palkalla ja verovapailla korvauksilla.
Yksilöidään kepuhujareiden lainvoimaiset tuomiot virka- ja luottamustoimissa. Ei siviilihenkilöinä ja vapaaehtoisina.
1)
A-K virkatoimissa useita ylimmän laillisuusvalvojan tuomioita. mm. salattuja sivistyslautakunnan kokouksia, jotka todettu lainavastaisiksi. Laitonta syrjintää ja hallintoasiaan vastaamatta jättämistä, ennen kuin ylin laillisuusvaloja puuttui laittomuuteen.
2)
Kepuloinen-teemu. kh:n varajäsenenä laittomasta (Pohjois-Suomen hallinto-oikeus) etuosto-oikeuden käyttämisestä, kun kepuhuijarille piti yrittää varastaa rantatontti läheltä kirkonkylää. Ja tontti ei ollut kepuhuijarin omaisuutta, vaan puolankalaisen yksityishenkilön. Kepurovot kävivät kimppuun, kun heiltä puuttui rantatontti!
3)
Suolijärven kuuluisin kepuhuijari.
3.1)KKV:n lainvoimaisella tuomiolla kuntalaisilta varastettu 120 keur. Syynä laiton suorahankinta. Ei tehnyt työtään eli kilpailutusta, mutta nosti samaan aikaan 7300 eur/kk palkkaa ja oli tuulihuijarifirmojen oppilaana sinun lompakollasi.
3.2) Oli esittelijänä kun yritti laittomasti varastaa rantatontin puolankalaiselta metsänomistajalta. Tontti piti saada toiselle kepuloiselle, kun loinen ei ollut kyennyt itse hankkimaan tonttia.
3.3) Yritti lahjoittaa n. 95 ha:n kuntalaisten omistaman metsätilan Joukokylästä ulkolaiselle oligarkille, joka esiintyy tuulihuiputtajana. Joutui perumaan lainvastaisen päätöksen kun muutamat kuntalaiset vaativat saada selvityksen kuka ulkopuolinen (LKV) tehnyt arvion tilasta ja sen arvosta sekä vuokrasopimukseen kirjatut ennallistamistoimien piirustukset sekä työselitykset sekä raja-arvot ennallistamistöille sekä sopimuksessa merkittyjen sanktioiden laukeamisille. Sellaisia ei ollut vaan suolijärvinen keputollukka yritti vastoin kuntalaisten etua lahjoittaa omaisuutta kolmannelle polkuhintaan, ilman mitään kriteerejä.Eikö se tontti ollut Teemun suvun maita , ei metsäkeisarin. Keisari sanoi että hän valittaa niin pitkään kun tarvitsee jos siihen tulee naapuri. Lopeta ESA tuo paskan puhuminen. Yritä ensi vaaleissa teknisen puheenjohtajaksi. Ei sinua kyllä kukaan kannata kun olet "kusipää"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se tontti ollut Teemun suvun maita , ei metsäkeisarin. Keisari sanoi että hän valittaa niin pitkään kun tarvitsee jos siihen tulee naapuri. Lopeta ESA tuo paskan puhuminen. Yritä ensi vaaleissa teknisen puheenjohtajaksi. Ei sinua kyllä kukaan kannata kun olet "kusipää"
Ei se nyt aivan varmasti asia kepuli noinkaan ollut ja ole.
Esa on valtavan tietotaidon omaava etenkin teknisellä puolen ja tämäkö se kepulikorruptiota harmittaa ja rajoittaa kepuleiden hyville veljille yhteisten asioiden ja omaisuuden kohdistettua korruptiojakamista. Ymmärrettävästi kepulia ärsyttää.
Esa on jo tähän mennessä pelastanut Puolankaa sadoilta kepulikorruptiotuhoilta.
Esalla on osaamista ja tietoa kepuleista poiketen ja käyttää osaamistaan pyyteettömästi Puolangan kunnan jatkumon turvaamiseen ja yhteiskunnan asioiden oikeellisuuden vaatimiseen. Esa ei ole langennut kepulikorruptioon vaan toimii oikein kaikkien kunnan jäsenten elämän mahdollistamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se tontti ollut Teemun suvun maita , ei metsäkeisarin. Keisari sanoi että hän valittaa niin pitkään kun tarvitsee jos siihen tulee naapuri. Lopeta ESA tuo paskan puhuminen. Yritä ensi vaaleissa teknisen puheenjohtajaksi. Ei sinua kyllä kukaan kannata kun olet "kusipää"
Kunpa kaikki puolankalaiset olisivat kuin ESA.
Kepulit kuolee vitutukseen kun huijaaminen ei enää onnistu.
Meidän kuntalaisten onneksi kepulit on niin heikkoa tekoa, että heitä kannetaan alvariinsa hiekkakankaalle. Sinne uimarannan viereen. Ja hyvä niin. Heittävät rosvoilun ja huijaamisen sitten pois. Äänestäminenkin on mahdotonta hiekkakankaalta. Vaaka-asennosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunpa kaikki puolankalaiset olisivat kuin ESA.
Kepulit kuolee vitutukseen kun huijaaminen ei enää onnistu.
Meidän kuntalaisten onneksi kepulit on niin heikkoa tekoa, että heitä kannetaan alvariinsa hiekkakankaalle. Sinne uimarannan viereen. Ja hyvä niin. Heittävät rosvoilun ja huijaamisen sitten pois. Äänestäminenkin on mahdotonta hiekkakankaalta. Vaaka-asennosta.Mitehän Harri, Hilkka, Seppo, Markku ja muut kepulit varmistavat, ettei heidän oligarkkituulivoimayhteistyökumppaniensa tuulivoimalat ole panostettu Suomelle heidän yhteistyökumppaninsa tuhoa halutessaan räjähtämään yhtaikaisesti kannattamattomana ja Suomen kansan tuhoksi. Näin toimii keskustapuoluekorruptio omaksi edukseen, mutta yhteiskunnan tuhoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitehän Harri, Hilkka, Seppo, Markku ja muut kepulit varmistavat, ettei heidän oligarkkituulivoimayhteistyökumppaniensa tuulivoimalat ole panostettu Suomelle heidän yhteistyökumppaninsa tuhoa halutessaan räjähtämään yhtaikaisesti kannattamattomana ja Suomen kansan tuhoksi. Näin toimii keskustapuoluekorruptio omaksi edukseen, mutta yhteiskunnan tuhoksi.
Onhan siellä vielä Mikkokin, jolle pormestari aina vierestä sanoo, milloin pitää lyödä valtuuston päätösnuija pöytään. Ihmekös tuo, ettei kepulit halua valtuuston kokouksia kuvattavaksi, koska ne saisivat kyllä surkuhupaisuudessaan ja kepuloinnissaan ennennäkemättömän maailmanlaajuisen suosion.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitehän Harri, Hilkka, Seppo, Markku ja muut kepulit varmistavat, ettei heidän oligarkkituulivoimayhteistyökumppaniensa tuulivoimalat ole panostettu Suomelle heidän yhteistyökumppaninsa tuhoa halutessaan räjähtämään yhtaikaisesti kannattamattomana ja Suomen kansan tuhoksi. Näin toimii keskustapuoluekorruptio omaksi edukseen, mutta yhteiskunnan tuhoksi.
Tuohan selkiyttää paljon ja monta asiaa. Oulusta itärajalle pitää saada mahdollisimman kattava tuulivoimalaketju. Näin on mahdollista saada kertapamauksella Suomi mahdollisimman leveästi poikki.
Tämän toteuttamiseksi kunnilla ja konsulteilla on korruptiokiire.
Tuulivoimalat pitää saada mahdollisimman lähelle asutusta ja tieverkostoa tuhon optimoimiseksi.
Tuulivoimaloiden tilaajat eivät itse toteuta tuuliteollisuusalueita, koska se olisi liian läpinäkyvää, vaan pöytälaatikkokonsulttifirmat toteuttaa ne heille keskustapuolueen täydellä tuella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan selkiyttää paljon ja monta asiaa. Oulusta itärajalle pitää saada mahdollisimman kattava tuulivoimalaketju. Näin on mahdollista saada kertapamauksella Suomi mahdollisimman leveästi poikki.
Tämän toteuttamiseksi kunnilla ja konsulteilla on korruptiokiire.
Tuulivoimalat pitää saada mahdollisimman lähelle asutusta ja tieverkostoa tuhon optimoimiseksi.
Tuulivoimaloiden tilaajat eivät itse toteuta tuuliteollisuusalueita, koska se olisi liian läpinäkyvää, vaan pöytälaatikkokonsulttifirmat toteuttaa ne heille keskustapuolueen täydellä tuella.Kepukoijari suolijärveltä lahjoitti 94ha:n meidän kuntalaisten metsätilan (Joukokylässä) ulkolaisille tuulihuijareille. Joutui perumaan lahjoituksen. Siitä löytyy kh:n pöytäkirja todisteena. Kiitos siitä muutamalle aktiiville kuntalaiselle. He pitävät vielä meidän kuntalaisten puolia. Onko suolijärvinen koijari tullut hulluksi? Vai mikä motivoi lahjoittamaan kuntalaisten omistamat metsätilat huijareille? Juuri ennen kuntavaaleja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan selkiyttää paljon ja monta asiaa. Oulusta itärajalle pitää saada mahdollisimman kattava tuulivoimalaketju. Näin on mahdollista saada kertapamauksella Suomi mahdollisimman leveästi poikki.
Tämän toteuttamiseksi kunnilla ja konsulteilla on korruptiokiire.
Tuulivoimalat pitää saada mahdollisimman lähelle asutusta ja tieverkostoa tuhon optimoimiseksi.
Tuulivoimaloiden tilaajat eivät itse toteuta tuuliteollisuusalueita, koska se olisi liian läpinäkyvää, vaan pöytälaatikkokonsulttifirmat toteuttaa ne heille keskustapuolueen täydellä tuella.Tuuliteollisuus rakennetaan ulkomaisella työvoimalla salassa ilman rakennusvalvontaa ja niitä pyritään toteuttamaan myös mahdollisimman lähelle pohjavesialueita ja vedenottamoita.
- Anonyymi
Meiltä - muualle hanke kuopataan. Saavutuksena muuttopakoa ja poismuuttoa. Projekti tyttönen kokonaan kepulien käskyläinen. Projektityttö häipyy, eikä saavutukset hurmaa. Kuin kepuja, jotka uskoo satuja.
- Anonyymi
Kuolevat keput hyväksikäytti tytönpunkeroa. Punkero pakkaa reppunsa ja häipyy.
Me, jotka tunnemme kepuroistojen temput, katsomme sivusta. Aina yhtä hämmentyneenä. - Anonyymi
Jos tämän kateutesi saisi valjastettua energiantuotantokäyttöön, mitään tuulivoimaa ei edes tarvitsisi rakentaa. Sen verran kovaa pihiset ja kähiset nuoresta kunnan työntekijästä, ettei varmaan omassa elämässäsi ole mitään muuta kuin kateus ja katkeruus.
- Anonyymi
Rojektityttö oli yllytetty puhumaan pazkaa julkisuuteen. Valehteli kepulaisten loppusijoituspaikassa eli kunnantalolla olevan hyvän ilmapiirin.
Me, jotka uskomme luotettaviin parametreihin ja todennettuihin tilastoihin, eikä kepujen yllyttämiin turhan hölöttäjiin, pidättelemme naurua.
Kunnan oman tilaston mukaan sairaspoissaolot maan huippua suolijärvisen kepukoijarin aikakaudella. n. 1600 työpv/vuosi. Kepukunnan vuosijulkaisujen mukaan pääasiallinen sairaspoissaolojen syy on vuodesta vuoteen mielenterveydelliset syyt.
Ex-rojektityttö on oman kertoman mukaan viihtynyt hyvin kepulaisten mielenterveyskuntoutujien joukossa.
Niin, ja yrittihän rojektityttö hyökätä kotikunnassamme niitä vastaan, jotka aktiivisesti puolustaa omaa elinympäristöä ulkolaisilta koijareilta ja mielenterveyskuntoutuja-kepuleilta. Seniileiltä. Kepuhuijareilta.
Loistavaa matkaa ex-rojektityttö. Me valistuneet tiesimme sinun olevan pelkkä käypäläinen. Kepuseniilien löytö. Ehkä jokunen houraava kepuseniilit jää sinua kaipaamaan....ellei ole seuraava lähtijä...sinne uimarannan viereiseen hiekkakankaaseen. Kunnantalon jälkeen suosituin loppusijoituspaikka. Kepuleille.- Anonyymi
Jos mielenterveyden menettänyttä etsit. Katso peiliin. Ei kukaan tervejärkinen jaksa jauhaa samaa kuukaudesta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mielenterveyden menettänyttä etsit. Katso peiliin. Ei kukaan tervejärkinen jaksa jauhaa samaa kuukaudesta toiseen.
Näin se kepuketkujen vajavainen ajattelu kulkee.
Kunnantalon kepuorjien tilastot vajaalta kymmeneltä vuodelta on roskaa, kun kepulivajakki alkaa tekemään "ennustuksia".
Ennustukset on kepuketkuille sitä ominta. Aivan kuten Kremlin papparaisilla. Totuus iskee liian kovaa. Se kaataa kepuketkun hiekkamonttuun. Sinne uimarannan liepeille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se kepuketkujen vajavainen ajattelu kulkee.
Kunnantalon kepuorjien tilastot vajaalta kymmeneltä vuodelta on roskaa, kun kepulivajakki alkaa tekemään "ennustuksia".
Ennustukset on kepuketkuille sitä ominta. Aivan kuten Kremlin papparaisilla. Totuus iskee liian kovaa. Se kaataa kepuketkun hiekkamonttuun. Sinne uimarannan liepeille.Ootko alkanut jo juopottelemaan kun aamusta on pää sekaisin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko alkanut jo juopottelemaan kun aamusta on pää sekaisin ?
Tuulivoimaloiden hyötysuhde on huonontunut koko ajan sitä mukaa kun tuulivoimaloiden teho ja korkeus ovat kasvaneet. Rehellisessä maailmassa asia olisi päinvastoin.
On mahdollista, ettei kaikissa tuulivoimaloissa ole edes generaattoria, vaan sen tilalla voi olla esimerkiksi kymmenien tuhansien kilojen rypälepaukku.
Tämmöinen kun poksautetaan etäohjatusti yhtaikaa joka vaaran laelta vielä 200 metriä vaaranlaen yläpuolelta, niin lopputulos on musertava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoimaloiden hyötysuhde on huonontunut koko ajan sitä mukaa kun tuulivoimaloiden teho ja korkeus ovat kasvaneet. Rehellisessä maailmassa asia olisi päinvastoin.
On mahdollista, ettei kaikissa tuulivoimaloissa ole edes generaattoria, vaan sen tilalla voi olla esimerkiksi kymmenien tuhansien kilojen rypälepaukku.
Tämmöinen kun poksautetaan etäohjatusti yhtaikaa joka vaaran laelta vielä 200 metriä vaaranlaen yläpuolelta, niin lopputulos on musertava.Negatiivisella sähkönhinnalla ei tuulivoimala kyllä tienaa rahaa kiinteistöveronmaksuun kunnille ja maanlahjoituskorvauksiin keskustapuoluelaisille.
Jos generaattoritilaa ja tornia käytetään Natomaan maanperällä etäohjattuna varastotilana, niin varmasti tulee sen verran verovapaata tuloa, että kiinteistöveron ja maanlahjoituskorvauksen maksavat mielellään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Negatiivisella sähkönhinnalla ei tuulivoimala kyllä tienaa rahaa kiinteistöveronmaksuun kunnille ja maanlahjoituskorvauksiin keskustapuoluelaisille.
Jos generaattoritilaa ja tornia käytetään Natomaan maanperällä etäohjattuna varastotilana, niin varmasti tulee sen verran verovapaata tuloa, että kiinteistöveron ja maanlahjoituskorvauksen maksavat mielellään.Ajatellaanpa minkälaiset mahdollisuudet esimerkiksi Ahvenvaaran tuuliteollisuushankkeessa keskustapuolue haluaa antaa oligarkille.
Valvomattoman rakennustoiminnan myötä on mahdollista porata semmoiset porakaivot tornin juureen, että tornillinen jotain ainetta laskettuna pohjaveteen lopettaa elävän elämän.
Toisena mahdollisuutena kolmannen eli poksauttamisen lisäksi voi sopivalla tuulensuunnalla sumuttaa tuulivoimaloiden jättöpyörteisiin jotain ainetta, ettei aamulla enää ole Puolangalla elollista elämää.
Tämmöisiä ovat keskustapuolueen unelmat ja haaveet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatellaanpa minkälaiset mahdollisuudet esimerkiksi Ahvenvaaran tuuliteollisuushankkeessa keskustapuolue haluaa antaa oligarkille.
Valvomattoman rakennustoiminnan myötä on mahdollista porata semmoiset porakaivot tornin juureen, että tornillinen jotain ainetta laskettuna pohjaveteen lopettaa elävän elämän.
Toisena mahdollisuutena kolmannen eli poksauttamisen lisäksi voi sopivalla tuulensuunnalla sumuttaa tuulivoimaloiden jättöpyörteisiin jotain ainetta, ettei aamulla enää ole Puolangalla elollista elämää.
Tämmöisiä ovat keskustapuolueen unelmat ja haaveet.Käytännössä seniilikeput antaneet avoimen valtakirjan tuulihuijareille johtaa kunta peruuttamattomaan katastrofiin. Seniilikeput kuvittelee suolijärven koijarin hallitsevan ja tietävän kaikesta kaiken. Tosiasiassa tietää vain lehmän lypsämisestä, eikä sillä kunnan toiminnan kanssa ole mitään tekemistä.
Lehmän lypsäjän tuulihuijari lypsää ensimmäisenä. Kun ei löydy vastusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatellaanpa minkälaiset mahdollisuudet esimerkiksi Ahvenvaaran tuuliteollisuushankkeessa keskustapuolue haluaa antaa oligarkille.
Valvomattoman rakennustoiminnan myötä on mahdollista porata semmoiset porakaivot tornin juureen, että tornillinen jotain ainetta laskettuna pohjaveteen lopettaa elävän elämän.
Toisena mahdollisuutena kolmannen eli poksauttamisen lisäksi voi sopivalla tuulensuunnalla sumuttaa tuulivoimaloiden jättöpyörteisiin jotain ainetta, ettei aamulla enää ole Puolangalla elollista elämää.
Tämmöisiä ovat keskustapuolueen unelmat ja haaveet.Missähän ajassa sinä elät ? Mitä meinaat suihkutella siipiin. On sulla jutut. Lopeta juopottelu koska eihän kukaan kerro tuollaista "selvinpäin"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän ajassa sinä elät ? Mitä meinaat suihkutella siipiin. On sulla jutut. Lopeta juopottelu koska eihän kukaan kerro tuollaista "selvinpäin"
Eihän niitä kaasuputkiakaan kukaan keskustapuoluelaisten mielestä räjäyttele, eikä kukaan vesilaitoksiin murtaudu. Näitä vaan joku tekee tietää kansa, mutta keskustakorruptio ei voi tätäkään tosiasiaa myöntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän ajassa sinä elät ? Mitä meinaat suihkutella siipiin. On sulla jutut. Lopeta juopottelu koska eihän kukaan kerro tuollaista "selvinpäin"
Sieltähän on parasta aikaa tulossa aika iso laivakuorma tuulivoimaloiden täyttöainetta. Eiköhän se perille pääse ongelmista huolimatta ja aine saadaan perille vaikka pidemmillä ulkomaisilla maakuljetuksilla loppukohteisiin keskustapuolueen unelmien toteuttamiseksi.
- Anonyymi
Puolangan ammattivalittajat ovat tuulivoima-yhtiöiden lobbareita.
- Anonyymi
Kysymyksiä kunnanvaltuutetuille, jotka ovat tuulivoimakaavoitussopimukset hyväksyneet. Vastaus pitäisi tulla kuin lääkkeet heille apteekin hyllyltä. Toki rivikeskustalaisetkin saa vastata, jos semmoisia vielä löytyy.
Minkälainen on Kainuun pelastuslaitoksen varautumis- ja pelastussuunnitelma tuuliteollisuusalueille.
Minkälainen on tuulivoimala-alueen maanomistajan vahingonkorvausvelvollisuus tuuliteollisuuden hänen maillaan aiheuttamissa vahingoissa.
Korvaako maanomistajan vakuutukset maanomistajan mailla tuuliteollisuuden aiheuttamia vahinkoja.
Näihin pitää etenkin kunnan pystyä kaavoitusvastaavana pystyä vastaamaan ulkomuistista.
Odotellaan ja annetaan keskustapuoluelaisille viikko vastausaikaa. Keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset tietävät toki todellisuuteen perustuvat ja pohjautuvat vastaukset.
- Anonyymi
Tuossa kommentteja kirjoittaessa YVA-arvioon Elylle, jonka vastausaika päättyy huomenna, havaitsin suolijärven koijarin olevan tuulivoimayhtiöiden Troijan puuhevosen.
Ymmärsikö todella vasemmiston ja persujen valtuutetut mitä tarkoitti 2022-2025 kuntastrategian lause..." Puolangan kunta edistää tuulivoimakaavoitusta"?
Nyt tuota lausetta hyödynnetään YVA:a.
Toiseksi suolijärven kepukoijari kehuskelee tehneet kuntalaisten maksamalla palkalla (7400 eur/kk) opinnäytteitä tuulihuijarifirmoille.
Yhdelläkään toisella maanviljelijällä ei ole milloinkaan riittänyt aikaa itsensä esittelyyn, kuten suolijärven huijarilla. Kertoo paikalliset oikeat viljelijät.
Kaikki on lainassa taikka väliaikaista. Sillä 4/2025 äänestämme uuden valtuuston, joka ensitöinään tekee uuden kuntastrategian 2025-2029. Siinä tullee olemaan lause ..."Puolangan kunta keskeyttää ja lopettaa kaikki tuulivoimakaavoitukset" sekä "valtuustokaudella ei käynnistetä yhtään tuulivoimakaavaa".
Kepukoijari suolijärveltä jatkaa poikansa -Matin- renkinä lehmänpaskanlaipioinnissa. Niin ja ajelee pitkin maakuntia keputupailloissa. Selittelemässä miten tässä näin kävi...- Anonyymi
Kyllä näkee kommenteista että pojat on kunnon pöhnässä. Eihä kukaan muuten tuollaista kirjoittele. Tuttua mylly vastustelijoilta kun ne ei muuta.osaa. RAUKAT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näkee kommenteista että pojat on kunnon pöhnässä. Eihä kukaan muuten tuollaista kirjoittele. Tuttua mylly vastustelijoilta kun ne ei muuta.osaa. RAUKAT.
Lopputulos oli hyvä. Kepukoijari palasi lannanlapiointiin. Siihen työhön josta keskustan paikallisyhdistys löysi koijarin. Ja järjesteli hänet puolankalaisten ruokakupille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näkee kommenteista että pojat on kunnon pöhnässä. Eihä kukaan muuten tuollaista kirjoittele. Tuttua mylly vastustelijoilta kun ne ei muuta.osaa. RAUKAT.
Hyvä kepusisareni. Me puolangan keput emme voi ottaa ryyppyjä, kuten pojat. Me olemme mt-kuntoutujia. Me kokoonnumme taas huomenna omaan päivähoitopaikkaamme. Maaherrankadulle. Sitä maalaistenpankkia vastapäätä.
Puolangan keput ei kestä todellisuutta. On perustellusti täällä kirjoitettu Puolangan kunnantalon olevan kepulaisten loppusijoituspaikka sekä samaisen loppusijoituspaikan olevan mt-kuntoutujien säilytyskeskus. Viitattu kunnan vuosittaisiin henkilöstöraportteihin.
Otan edellä sanotun väitteen tueksi 6/2023 kunnanvaltuuston hyväksymän henkilöstöraportin. Puolangan ja Rääkkylän kunnista.
Puolangan kunnassa oli työntekijöitä 86 ja sairaspoissaolomäärä v.2023 yhteensä 1612 työpäivää ( v.2022 1547 tpv). Eli keskimäärin 18,7 työpv/ henkilötyövuosi.
Pääasiallinen sairasloman syy ollut poliittisesti valitun pormestarin aikakaudella aina sama. Mielenterveydelliset syyt. Voidaankin kysyä johtuuko viimeksi mainittu ensimainitusta syystä? Miksi kunnan varoilla palkkaa nauttiva pormestari ei ole milloinkaan uskaltanut tarttua tähän merkittävimpään kuluerään? Siksikö, että hän syö kuntalaisten ruokakupilta vain sen aikaa, kun saa ääniä ruokkijoilta?
Rääkkylän kunnassa oli vastaavana aikana 59 työntekijää ja sairaspoissaoloja 662 työpäivää. Eli keskimäärin 11,3 työpäivää/ henkilötyövuosi.
Puolangan kunnan sairaspoissaolot oli vuoden 2023 aikana + 65,5 pros. yksikköä suuremmat kuin Rääkkylän kunnassa.
Toisella tavalla ilmaistuna Puolangan kunnantyöläisten sairasloma saisi olla enintään 965 työpv/ vuosi, jotta se olisi samalla tasolla, kuin Rääkkylässä.
- Anonyymi
Turha räkyttäminen loppuu kun äänestämme seuraavissa kunnallisvaaleissa kaikki pormestaria.
- Anonyymi
Loppuu kepujen räkyttäminen äänestäjille ihmisroskista kun äänestämme kaikkea muuta mutta ei kepuhuijareita.
- Anonyymi
Keput on niin tyhm..ä etteivät edelleenkään käsitä. Heitä ei yksikään täysijärkinen kunnioita. Roskasakkia koko koijariryhmä.
- Anonyymi
Kansa ei vaan enää halua kes kenään kus e ta mme järjestöä yhteyskunnan tuhoksi ja kulurakenteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa ei vaan enää halua kes kenään kus e ta mme järjestöä yhteyskunnan tuhoksi ja kulurakenteeksi.
Kuoleman loukku on tuulivoimala. Man död efter olycka i vindkraftspark https://nsd.se/nyheter/pitea/artikel/man-dod-efter-olycka-i-vindkraftspark/r5vz92wj?fbclid=IwY2xjawFbuz5leHRuA2FlbQIxMAABHeABMrZ_EhR5fL9fJi0Hpr_0CkR8gBKccANefmJ4PuvFeVW5Pc2ueJXA9A_aem__4ZsHFfqb22tHpzYkmnO-A

Maailman talousfoorumin (WEF) luonto- ja biodiversiteettijohtaja Akanksha Khatri sanoi HS:n haastattelussa (15.9.), että meidän pitää pyrkiä irti lineaarisesta talousmallista, joka ahmii toisesta päästä luonnonvaroja ja syytää ulos jätettä toisesta päästä, ja siirtyä uusiutuvaan suuntaan ja kiertotalouteen. Esimerkkinä tästä hän mainitsee aurinko- ja tuulivoiman käytön energiantuotannossa.
Tuuli- ja aurinkovoimassa ei ole kuitenkaan muuta uusiutuvaa kuin ”polttoaine”. Tuulivoimaloiden rakentaminen ja aurinkopaneelien valmistaminen kuluttavat tuotettuun energiaan suhteutettuna paljon uusiutumattomia luonnonvaroja ja tuottavat lyhyen käyttöikänsä jälkeen suuren määrän jätettä, jonka kierrätys on vielä suurelta osin järjestämättä. Tuulivoimaloiden perustuksetkin saavat jäädä paikoilleen voimaloiden käytöstä poistamisen jälkeen, mikä tarkoittaa sitä, että valtava määrä kierrätyskelpoista terästä haudataan maahan ikuisiksi ajoiksi.
Laajoja maa-alueita vaativan ja pääasiassa metsiin sijoittuvan uusiutuvan energian kasvu tarkoittaa kasvavaa kuormitusta luonnolle ja johtaa luontopääoman kiihtyvään vähenemiseen.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010699936.html?fbclid=IwY2xjawFc0SNleHRuA2FlbQIxMQABHSKyxdI3BUc7WMZUQhOfW595v2xpuJuNN5CalLVo7gQ6Q_voRuP78_lRag_aem_jJva8aPpW-tqMBtXe46JBw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman talousfoorumin (WEF) luonto- ja biodiversiteettijohtaja Akanksha Khatri sanoi HS:n haastattelussa (15.9.), että meidän pitää pyrkiä irti lineaarisesta talousmallista, joka ahmii toisesta päästä luonnonvaroja ja syytää ulos jätettä toisesta päästä, ja siirtyä uusiutuvaan suuntaan ja kiertotalouteen. Esimerkkinä tästä hän mainitsee aurinko- ja tuulivoiman käytön energiantuotannossa.
Tuuli- ja aurinkovoimassa ei ole kuitenkaan muuta uusiutuvaa kuin ”polttoaine”. Tuulivoimaloiden rakentaminen ja aurinkopaneelien valmistaminen kuluttavat tuotettuun energiaan suhteutettuna paljon uusiutumattomia luonnonvaroja ja tuottavat lyhyen käyttöikänsä jälkeen suuren määrän jätettä, jonka kierrätys on vielä suurelta osin järjestämättä. Tuulivoimaloiden perustuksetkin saavat jäädä paikoilleen voimaloiden käytöstä poistamisen jälkeen, mikä tarkoittaa sitä, että valtava määrä kierrätyskelpoista terästä haudataan maahan ikuisiksi ajoiksi.
Laajoja maa-alueita vaativan ja pääasiassa metsiin sijoittuvan uusiutuvan energian kasvu tarkoittaa kasvavaa kuormitusta luonnolle ja johtaa luontopääoman kiihtyvään vähenemiseen.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010699936.html?fbclid=IwY2xjawFc0SNleHRuA2FlbQIxMQABHSKyxdI3BUc7WMZUQhOfW595v2xpuJuNN5CalLVo7gQ6Q_voRuP78_lRag_aem_jJva8aPpW-tqMBtXe46JBwEi taida olla keskustapuolueen kansanedustaja järkevyydessään.
Garedew ehdottaa minimietäisyyden säätämistä tuulivoimaloiden ja asutuksen välille: “Tuulivoimaloiden läheisyyteen liittyy paljon laaja-alaisempia huolia kuin pelkkä melu”
https://www.suomenuutiset.fi/garedew-ehdottaa-minimietaisyyden-saatamista-tuulivoimaloiden-ja-asutuksen-valille-tuulivoimaloiden-laheisyyteen-liittyy-paljon-laaja-alaisempia-huolia-kuin-pelkka-melu/?fbclid=IwY2xjawFenmtleHRuA2FlbQIxMQABHfQmfsgbGGqfmcVdvrV8SkN1ALIsvvN-raaN7C_I2Puvbjq_KCq2ctu0Sw_aem_N8IV-TrH17X4uV4ewVuGMw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida olla keskustapuolueen kansanedustaja järkevyydessään.
Garedew ehdottaa minimietäisyyden säätämistä tuulivoimaloiden ja asutuksen välille: “Tuulivoimaloiden läheisyyteen liittyy paljon laaja-alaisempia huolia kuin pelkkä melu”
https://www.suomenuutiset.fi/garedew-ehdottaa-minimietaisyyden-saatamista-tuulivoimaloiden-ja-asutuksen-valille-tuulivoimaloiden-laheisyyteen-liittyy-paljon-laaja-alaisempia-huolia-kuin-pelkka-melu/?fbclid=IwY2xjawFenmtleHRuA2FlbQIxMQABHfQmfsgbGGqfmcVdvrV8SkN1ALIsvvN-raaN7C_I2Puvbjq_KCq2ctu0Sw_aem_N8IV-TrH17X4uV4ewVuGMwKalliiksi tulee Suomen kansalle keskustapuolue.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid joutui ostamaan 23.9. klo 18-20 välillä Suomen sähköverkkoon säätösähköä, joka maksoi 3000 euroa megawattitunnilta tavallisen spot-hinnan ollessa klo 18-19 36 euroa ja 19-20 noin 22 euroa megawattitunnilta. Syynä oli se, että verkossa ei ollut tarpeeksi sähköä. Säätila oli muuttunut, ja tuulivoimaa saatiin huomattavasti vähemmän kuin mitä oli edellisenä päivänä ennustettu. Laitoksissa ei ollut odottamattomia vikoja, eli vaje johtui käytännössä vain tuulenpuutteesta. Säätösähköä tarvittiin noin 840 megawattituntia, eli korjausliikkeestä tuli noin 2,5 miljoonan euron lasku, joka menee sähköä luvanneille tuulivoimantuottajille, sähkön myyneille yhtiöille tai molemmille. Sähkövajeet ovat yleistyneet, kun yhä isompi osa tuotannosta on sääriippuvaista.
- Anonyymi
On hieno juttu että nämä tuulivoima hörhöt pitää yllä voimaloiden tarvetta. Ei tartte muiden huolehtia mainostamisesta että tuulivoimaa tarvitaan. Kiitos teille.
- Anonyymi
Ei tämäkään kepurosvo ymmärtänyt lainkaan edellistä tieteellistä analyysiä. Keput rutsaa vähälahjausia.
Tai kuten eräs kepuseniili-valtuutettu. Poikansa verkkosukkahousuissa esittelee itseään tiktokissa.
Vain muita keputollot opetettu haukkumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämäkään kepurosvo ymmärtänyt lainkaan edellistä tieteellistä analyysiä. Keput rutsaa vähälahjausia.
Tai kuten eräs kepuseniili-valtuutettu. Poikansa verkkosukkahousuissa esittelee itseään tiktokissa.
Vain muita keputollot opetettu haukkumaan.Taitaa olla santeri
- Anonyymi
Keput edellishallituksessa äänestivät transulain puolesta. Itseään varten. Nyt Santtu saa omalla ilmoituksella muuttaa itsensä sandraksi.
- Anonyymi
Fingrid tunnustaa, että se ei saa ulkomaisille tuulivoimayhtiöille tekemistään turhista sähkönsiirtolinjoista tuulivoimayhtiöiltä tuloja.
Fingridin toiminnan kulut ovat viime vuosina nousseet merkittävästi, eivätkä tulot kantaverkkomaksuista ole kasvaneet samassa suhteessa kulujen kanssa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e9539229-10b9-4e36-89db-76d1dbddaf1a - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fingrid tunnustaa, että se ei saa ulkomaisille tuulivoimayhtiöille tekemistään turhista sähkönsiirtolinjoista tuulivoimayhtiöiltä tuloja.
Fingridin toiminnan kulut ovat viime vuosina nousseet merkittävästi, eivätkä tulot kantaverkkomaksuista ole kasvaneet samassa suhteessa kulujen kanssa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e9539229-10b9-4e36-89db-76d1dbddaf1aVain muutaman huijarin tähden kyllä Luoma on hyvin nämä konnat todentanut käsikirjoituksissaan.
https://www.ksml.fi/paikalliset/7871253?fbclid=IwY2xjawFiDKxleHRuA2FlbQIxMAABHfJyMoEDEdNcuPJyH6YpARBVZoJP3yXttvp5ai-jvxYEoRnivAg9GvW7jg_aem_bgj5P9zj3_1euQhT49qt1A - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain muutaman huijarin tähden kyllä Luoma on hyvin nämä konnat todentanut käsikirjoituksissaan.
https://www.ksml.fi/paikalliset/7871253?fbclid=IwY2xjawFiDKxleHRuA2FlbQIxMAABHfJyMoEDEdNcuPJyH6YpARBVZoJP3yXttvp5ai-jvxYEoRnivAg9GvW7jg_aem_bgj5P9zj3_1euQhT49qt1APormestarin nukkekunnanhallituksen jäsen Hilkka mainostaa teatterinsa nimissä ulkomaisen tuulivoimayhtiön tarjoamaa jouluateriaa.
Keskustapuolueen ulkopuoliset ajattelevat ja aktiiviset kansalaiset ei kyllä moiseen lankea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestarin nukkekunnanhallituksen jäsen Hilkka mainostaa teatterinsa nimissä ulkomaisen tuulivoimayhtiön tarjoamaa jouluateriaa.
Keskustapuolueen ulkopuoliset ajattelevat ja aktiiviset kansalaiset ei kyllä moiseen lankea.Kepumummo myy vaikka siskonsa yhdellä maksetulla aterialla. Näin on kepuhuijareilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestarin nukkekunnanhallituksen jäsen Hilkka mainostaa teatterinsa nimissä ulkomaisen tuulivoimayhtiön tarjoamaa jouluateriaa.
Keskustapuolueen ulkopuoliset ajattelevat ja aktiiviset kansalaiset ei kyllä moiseen lankea.Eihän se Hilkan tuulivoimayhtiö mitään tarjoa. Ateriasta joutuu maksamaan 30 euroa ulkomaisen tuulivoimayhtiön tappioiden minimoimiseen.
Näin toimii keskustapuolueen kesäteatteri. Toki omanlaistansa maalaiskomediateatteria koko keskustapuolueen touhu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se Hilkan tuulivoimayhtiö mitään tarjoa. Ateriasta joutuu maksamaan 30 euroa ulkomaisen tuulivoimayhtiön tappioiden minimoimiseen.
Näin toimii keskustapuolueen kesäteatteri. Toki omanlaistansa maalaiskomediateatteria koko keskustapuolueen touhu.Puolangan pormestari on tuulivoimakaavoitussopimuksissaan luvannut Puolangan kunnan hoitavan tuulivoimaloiden purkuvastuut täysimääräisenä ja kunnan kustantamana ilman erillissopimusta.
https://www.perhonjokilaakso.fi/artikkeli/halsuan-valtuustossa-kasitellaan-tuulivoimaloiden-purkusopimuksia-‒-seuraa-livena-klo-19-alkavaa-kok?fbclid=IwY2xjawFj1R1leHRuA2FlbQIxMAABHdqVUkyU-O6Ph3kB2wDtVUVEl8u6dzfGen4gNEhGvvkc7c36xkdhcvJARA_aem_WFlugEP43Kd8QSPPOUuIow - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se Hilkan tuulivoimayhtiö mitään tarjoa. Ateriasta joutuu maksamaan 30 euroa ulkomaisen tuulivoimayhtiön tappioiden minimoimiseen.
Näin toimii keskustapuolueen kesäteatteri. Toki omanlaistansa maalaiskomediateatteria koko keskustapuolueen touhu.Taidat olla kateellinen ? Käy sinäkin seuraavan kerran kun torilla on makkaratarjoilu syömässä.
- Anonyymi
Tämmösiä miehiä tarvitaan Langalle.
https://yle.fi/a/74-20110903- Anonyymi
Yhteiskunnan tukipilari. Viisas korruptiovapaa mies.
- Anonyymi
Laittanu kepuhujareille luun kurkkuun kun yrittäneet lyödä kunnan konkkaan. Yksistään.
- Anonyymi
Valittajille ei saa antaa periksi. Sen vuoksi on jo pakko edistää tuulivoimaa. Jos valittajat olisivat tuulivoiman kannattajia, silloin menisi monella sormi suuhun .
- Anonyymi
Valittajat on meidän voimavara. Ovat niin tyhmiä että eivät itse tajua ,meidän onneksi.
- Anonyymi
Hyvin tuot esille keskustapuolueen ideologian, toimintamallin ja ydinopin. Keskustapuolueelle ei ole tuhon laajuudella tai kustannuksilla merkitystä kun korruptiossaan vievät ideologiaansa eteenpäin uhastakin. Ei ole yhteiskunnan tulevaisuutta eikä demokratiaa keskustapuolueen toiminta.
- Anonyymi
Joillakin on puolustettava kuntaa. Kuten Ähtärin Olli. Kaikki ei ole kuin kepunuttuskehvelit. Lapamatoja.
- Anonyymi
Ähtärin Olli on ammattivalittaja. Sellaiseksi hän on syntynyt ja sellaisena joskun kuolee
Mutta ammattivalittajat eivät saa mitään aikaiseksi ja vaikutus on päin vastainen; he käytännössä edistävät sitä mitä vastustavat ja mistä tehtailevat valituksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ähtärin Olli on ammattivalittaja. Sellaiseksi hän on syntynyt ja sellaisena joskun kuolee
Mutta ammattivalittajat eivät saa mitään aikaiseksi ja vaikutus on päin vastainen; he käytännössä edistävät sitä mitä vastustavat ja mistä tehtailevat valituksia.Valhe kepuhuijari.
Ollin saavutukset selviää jutusta. Hän on sheriffi.
- Anonyymi
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/kuinka-huono-hallitus-suomella-on-antti-kaikkonen-keskustan-puheenjohtaja-ei-pidattele-listaa-v
Linnatuomion saanut ukko kuvassa.
Linnatuomiolla tuomittu rikollinen "tietää" kuinka huonoja muut ihmiset ovat ja kuinka hyvä hän ja puolueensa on.
Arvaatko mistä puolueesta talousrikollinen on?- Anonyymi
kepuloisilta löytyy vain linnanvenkula. Se on oikeutetusti roistopuolueen keulakuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kepuloisilta löytyy vain linnanvenkula. Se on oikeutetusti roistopuolueen keulakuva.
Oletko itse istunut linnassa. Et varmaan , kun olet kunnon homo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko itse istunut linnassa. Et varmaan , kun olet kunnon homo.
Pormestari jälleen jäädyttänyt kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla keskustelun, mihin seuraava olisi ollut syventävä ja täydentävä vastaus keskustapuoluelaisten kysymyksiin. Näin toimii vain mielipiteen ja asioiden esiintuomisen vapautta rajoittava keskustakorruptio. Laitan tiedon tähän kommentointiin seuraavassa.
Keskustapuolueen ulkopuolisten maanviljelijöiden lehti kirjoittaa.
Kun tuulivoimasuunnitelmat purkaa numeroiksi, ne alkavat vaikuttaa epäuskottavilta
Pelkästään suunnitellut uudet maatuulivoimalat veisivät maapinta-alaa 68 000 hehtaaria ja kaavoitusalaa 850 000–1 275 000 hehtaaria, mikä vastaa yli kuutta prosenttia maamme metsäpinta-alasta, kirjoittaa Hannu Heinonen.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/9441aa66-6a75-4f7e-b3f1-409c6d1b4f57?utm_medium=jaa-artikkeli&fbclid=IwY2xjawFnjKpleHRuA2FlbQIxMQABHZhllscRLZ0Cxb1E5W5uNRW-4s1Sb-CZlrKxsd5OJGrYF7c3IQ-Hny9wXQ_aem_ZFnNfCNg-pOQriqoF6MuDA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari jälleen jäädyttänyt kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla keskustelun, mihin seuraava olisi ollut syventävä ja täydentävä vastaus keskustapuoluelaisten kysymyksiin. Näin toimii vain mielipiteen ja asioiden esiintuomisen vapautta rajoittava keskustakorruptio. Laitan tiedon tähän kommentointiin seuraavassa.
Keskustapuolueen ulkopuolisten maanviljelijöiden lehti kirjoittaa.
Kun tuulivoimasuunnitelmat purkaa numeroiksi, ne alkavat vaikuttaa epäuskottavilta
Pelkästään suunnitellut uudet maatuulivoimalat veisivät maapinta-alaa 68 000 hehtaaria ja kaavoitusalaa 850 000–1 275 000 hehtaaria, mikä vastaa yli kuutta prosenttia maamme metsäpinta-alasta, kirjoittaa Hannu Heinonen.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/9441aa66-6a75-4f7e-b3f1-409c6d1b4f57?utm_medium=jaa-artikkeli&fbclid=IwY2xjawFnjKpleHRuA2FlbQIxMQABHZhllscRLZ0Cxb1E5W5uNRW-4s1Sb-CZlrKxsd5OJGrYF7c3IQ-Hny9wXQ_aem_ZFnNfCNg-pOQriqoF6MuDANoinpa se pormestarin pelko siitä, ettei voi jatkossa järjestää pojalleen tilalla elämisen mahdollisuutta konkretisoituu ja piirteet räikeytyy pojan harrastamiselämän turvaamisen mahdollistamiseksi kuntalaisten varoilla. Tätä tukee viimeiset kepulaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinpa se pormestarin pelko siitä, ettei voi jatkossa järjestää pojalleen tilalla elämisen mahdollisuutta konkretisoituu ja piirteet räikeytyy pojan harrastamiselämän turvaamisen mahdollistamiseksi kuntalaisten varoilla. Tätä tukee viimeiset kepulaiset.
Vattenfaali kyllä jaksaa mainostaa muka vihreää energiaansa, vaikka tuulivoiman myötä on taloudellisessa syöksykierteessä.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/vattenfall-erkanner-vindkraftens-lonsamhetsproblem-tre-ganger-om?fbclid=IwY2xjawFnlFZleHRuA2FlbQIxMAABHUCmlmOVcxeg6yqSOGqv2HTE1GiMFHGoNQ8XDdYdL2Oxwxa2d1F3tJO4Sw_aem_-ghgntp8838CkRlp_8wlYQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vattenfaali kyllä jaksaa mainostaa muka vihreää energiaansa, vaikka tuulivoiman myötä on taloudellisessa syöksykierteessä.
https://www.affarsvarlden.se/kronika/vattenfall-erkanner-vindkraftens-lonsamhetsproblem-tre-ganger-om?fbclid=IwY2xjawFnlFZleHRuA2FlbQIxMAABHUCmlmOVcxeg6yqSOGqv2HTE1GiMFHGoNQ8XDdYdL2Oxwxa2d1F3tJO4Sw_aem_-ghgntp8838CkRlp_8wlYQPuolangan pormestarin keskustakorruptioideologialle on pahimpia vihollisia paikallisyhteisöt. Tämän pormestari tuo esille tuulivoimakorruptio-opinnäytetyössään.
Sivu 42.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/861807/Peltola_Harri.pdf;jsessionid=29F428EB21F88573026F5A75E1C6FD4C?sequence=2
Hesari taas kirjoittaa aivan päinvastaista ja arvostaa paikallisyhteisöjä elämän ja luonnon turvaamisessa.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010718578.html
Kansalaisten näkökulmasta ympäristövaikutusten arvioinnin ja seurannan prosesseissa on tarvetta läpinäkyvyydelle. Nykyisellään ongelmia aiheuttavat esimerkiksi arviointitiedon vaikeaselkoinen kieli sekä riskien ja ympäristövaikutusten pitkän aikavälin hankala ennustettavuus. Historiallisesti syntyneet valtasuhteet voivat vaikuttaa siihen, keitä todella kuunnellaan ja keiden ääni jää marginaaliin, kun hankkeiden toteuttamisvaihtoehdoista neuvotellaan. Hanketoimijoiden palkkaamien konsulttien toteuttamaan ympäristövaikutusten arviointiin ei aina luoteta.
Hyrunsalmen voimalat päässyt myös tähän artikkeliin hulluudellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan pormestarin keskustakorruptioideologialle on pahimpia vihollisia paikallisyhteisöt. Tämän pormestari tuo esille tuulivoimakorruptio-opinnäytetyössään.
Sivu 42.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/861807/Peltola_Harri.pdf;jsessionid=29F428EB21F88573026F5A75E1C6FD4C?sequence=2
Hesari taas kirjoittaa aivan päinvastaista ja arvostaa paikallisyhteisöjä elämän ja luonnon turvaamisessa.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010718578.html
Kansalaisten näkökulmasta ympäristövaikutusten arvioinnin ja seurannan prosesseissa on tarvetta läpinäkyvyydelle. Nykyisellään ongelmia aiheuttavat esimerkiksi arviointitiedon vaikeaselkoinen kieli sekä riskien ja ympäristövaikutusten pitkän aikavälin hankala ennustettavuus. Historiallisesti syntyneet valtasuhteet voivat vaikuttaa siihen, keitä todella kuunnellaan ja keiden ääni jää marginaaliin, kun hankkeiden toteuttamisvaihtoehdoista neuvotellaan. Hanketoimijoiden palkkaamien konsulttien toteuttamaan ympäristövaikutusten arviointiin ei aina luoteta.
Hyrunsalmen voimalat päässyt myös tähän artikkeliin hulluudellaan.Erittäin hyvä huomio!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä huomio!!!
Ei tule olemaan helppoa Suomen yhteiskunnalla ja vientiteollisuudella keskustaideologian takia.
Sähkön hinnat heittelehtivät ensi talvena, kertoo Energiateollisuus.
Sähkön hinta vaihtelee ensi talvena paljon, kertoo Energiateollisuus ry:n johtaja Pekka Salomaa STT:lle. Hänen mukaansa on selvää, että edessä on suuriakin hintavaihteluja.
Vaihtelut sähkön hinnassa johtuvat Salomaan mukaan Suomen tuulivoimariippuvuudesta.
https://yle.fi/a/74-20114912 - Anonyymi

https://yle.fi/a/74-20114912Kyllähä muu Eurooppa ja Euroopan ulkopuoliset maatkin hihkuu riemusta ja hykertelee, kun saivat keskustapuolueen toteuttamaan tuulivoimaansa Suomen maaperälle.
Ulkomaisilla ei ole mitään vastuita kannettavanaan ja saivat keskustakorruption tuella pelattua Suomen maaperän tuulivoimallaan Suomen pois maailmanmarkkinoilta ja ahdinkoon. Tämän sai aikaan keskustapuolue viimeisenä laajempana tuhotoimenaan.
Varautukaahan keskustapuolueen tuhoon talouskeskustasolla riittävällä polttopuukapasiteetillä. Puuta polttamalla lämpö riittää vaikka kynttilän valossa keskustapuolueen työmahdollisuudet tuhotessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähä muu Eurooppa ja Euroopan ulkopuoliset maatkin hihkuu riemusta ja hykertelee, kun saivat keskustapuolueen toteuttamaan tuulivoimaansa Suomen maaperälle.
Ulkomaisilla ei ole mitään vastuita kannettavanaan ja saivat keskustakorruption tuella pelattua Suomen maaperän tuulivoimallaan Suomen pois maailmanmarkkinoilta ja ahdinkoon. Tämän sai aikaan keskustapuolue viimeisenä laajempana tuhotoimenaan.
Varautukaahan keskustapuolueen tuhoon talouskeskustasolla riittävällä polttopuukapasiteetillä. Puuta polttamalla lämpö riittää vaikka kynttilän valossa keskustapuolueen työmahdollisuudet tuhotessa.Montaa muuta työtä ei voi hoitaa kaltereiden takaa, mutta kunnanjohtajan ja pormestarin niin sanotun työn voi näköjään hoitaa sieltäkin käsin etenkin, jos on keskustakorruptiopuoluelainen.
Kittilän kunnanvaltuusto on päättänyt, että oikeudessa tuomittu kunnanjohtaja Timo Kurula saa jatkaa virassaan. Kurula on saanut oikeudessa kaksi vankeustuomiota aikakaudelta, jolloin hän toimi luottamustoimessa valtuutettuna sekä Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtajana. Kurula on edustanut Kittilässä keskustapuoluetta.
https://yle.fi/a/74-20110812 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montaa muuta työtä ei voi hoitaa kaltereiden takaa, mutta kunnanjohtajan ja pormestarin niin sanotun työn voi näköjään hoitaa sieltäkin käsin etenkin, jos on keskustakorruptiopuoluelainen.
Kittilän kunnanvaltuusto on päättänyt, että oikeudessa tuomittu kunnanjohtaja Timo Kurula saa jatkaa virassaan. Kurula on saanut oikeudessa kaksi vankeustuomiota aikakaudelta, jolloin hän toimi luottamustoimessa valtuutettuna sekä Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtajana. Kurula on edustanut Kittilässä keskustapuoluetta.
https://yle.fi/a/74-20110812Tuulivoima on keskustapuolueelle vähintään yhtä tärkeä hätäensiapu, kuin Hilkan teatterille.
Kannatuksenjatkuvasti laskiessa ei rahaa riitä keskustapuolueella jaettavaksi kunta- ja kyläyhdistyksilleen. Tämä oli tiedossa jo kauan sitten ja tuulivoimayhtiöt tiesivät tämän hyväksikäyttömahdollisuuden jo aikanaan.
Tuulivoimayhtiöt hoksasivat ainoa yhteistyökumppanimahdollisuutensa jo vuosia takaperin. He lähtivät tarkoituksenhakuisesti ja oman etunsa tavoittelussa lobbaamaan tuulivoimapäätöksentekoa kuntatason vastuulle pois ministeriötasolta.
Tuulivoimayhtiöt tiesivät jo tuolloin, että ministerien tukeminen tuhon tuovan läpinäkyvää.
Suomen kansa lankesi jälleen ulkomaisen huijaukseen ja tuulivoimayhtiöt mellestävät Suomen tuhotakseen nyt paikallispolitiikkaa tukien ja sen päätöksenteosta nauttien.
Kuntapolitiikkatasolla kun ei tarvitse tuoda esille vaalibudjettia tukeneita tahoja.
Meni kyllä todella paskaan ja tuhon tuovaan ansaan Suomi. Toki edellinen hallitus tiesi tiensä pään ja edesajoi tätä hyvissä ajoin.
No siinäpä tekemistä saada Orpo tämä ymmärtämään. Purra osannee sisäistää. Mykkäsen suhteen ei ole toivoakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoima on keskustapuolueelle vähintään yhtä tärkeä hätäensiapu, kuin Hilkan teatterille.
Kannatuksenjatkuvasti laskiessa ei rahaa riitä keskustapuolueella jaettavaksi kunta- ja kyläyhdistyksilleen. Tämä oli tiedossa jo kauan sitten ja tuulivoimayhtiöt tiesivät tämän hyväksikäyttömahdollisuuden jo aikanaan.
Tuulivoimayhtiöt hoksasivat ainoa yhteistyökumppanimahdollisuutensa jo vuosia takaperin. He lähtivät tarkoituksenhakuisesti ja oman etunsa tavoittelussa lobbaamaan tuulivoimapäätöksentekoa kuntatason vastuulle pois ministeriötasolta.
Tuulivoimayhtiöt tiesivät jo tuolloin, että ministerien tukeminen tuhon tuovan läpinäkyvää.
Suomen kansa lankesi jälleen ulkomaisen huijaukseen ja tuulivoimayhtiöt mellestävät Suomen tuhotakseen nyt paikallispolitiikkaa tukien ja sen päätöksenteosta nauttien.
Kuntapolitiikkatasolla kun ei tarvitse tuoda esille vaalibudjettia tukeneita tahoja.
Meni kyllä todella paskaan ja tuhon tuovaan ansaan Suomi. Toki edellinen hallitus tiesi tiensä pään ja edesajoi tätä hyvissä ajoin.
No siinäpä tekemistä saada Orpo tämä ymmärtämään. Purra osannee sisäistää. Mykkäsen suhteen ei ole toivoakaan.Tuulimyllyt,Mitä saunassa puhutaan se saunaan jää
keskustelusta poimittua.
Onko taas saunamajuri tuhoamassa kotiseutuaan,eikö tälle luonnon raiskaukselle löydy loppua.Ihmisiä uhkaillaan sopimuksilla,ellet tee sopimusta maasi viedään kuitenkin ja rahaa et saa.Yhä härskimmäksi käy nämä koijarit valtuusto siunaa tämän ryöstön ahneuksissaan. Toivon että seuraavat päättäjät sanovat ovatko he myönteisiä luonnon tuhoajia vai suhtautuuko kielteisesti tuulihärpäkkeisiin ja ihmisten omaisuuden tuhoamiseen.Täällä on eletty ennen näitä helvetin härpäkkeitä ja eletään edelleenkin.Jos tämä ei passaa voi kadota paremmille metsästys maille eikä kukaan jää kaipaamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulimyllyt,Mitä saunassa puhutaan se saunaan jää
keskustelusta poimittua.
Onko taas saunamajuri tuhoamassa kotiseutuaan,eikö tälle luonnon raiskaukselle löydy loppua.Ihmisiä uhkaillaan sopimuksilla,ellet tee sopimusta maasi viedään kuitenkin ja rahaa et saa.Yhä härskimmäksi käy nämä koijarit valtuusto siunaa tämän ryöstön ahneuksissaan. Toivon että seuraavat päättäjät sanovat ovatko he myönteisiä luonnon tuhoajia vai suhtautuuko kielteisesti tuulihärpäkkeisiin ja ihmisten omaisuuden tuhoamiseen.Täällä on eletty ennen näitä helvetin härpäkkeitä ja eletään edelleenkin.Jos tämä ei passaa voi kadota paremmille metsästys maille eikä kukaan jää kaipaamaan.Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka liikuttaa suomalaisten rahoja – ruotsalainen voitti
Toki varmasti tällä hetkellä voitti tuulivoimayhtiöillään.
https://yle.fi/a/74-20114417 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka liikuttaa suomalaisten rahoja – ruotsalainen voitti
Toki varmasti tällä hetkellä voitti tuulivoimayhtiöillään.
https://yle.fi/a/74-20114417Tuulivoiman ympärillä pyörivä käteisen määrä on varmasti niin suuri, ettei sitä kukaan ymmärrä. Näitä kuljetuksia ei kilpailuteta, vaan ne kulkevat esimerkiksi epämääräisten maiden asennus- ja huoltoporukoiden mukana tarkoitettuun korruptiokohteeseen.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-slovakialainen-oligarkki-kiinnostui-yllattaen-suomen-tuulivoimaloista/
Suomen moneen kolkkaan nousee tuulimyllyjä, kun pyristelemme irti fossiilienergiasta. Puhtaan sähköntuotannon taustalta löytyy myös koukeroisia omistuskuvioita ja korruptiosta syytettyjä oligarkkeja.
- Anonyymi
Tuulivoima tulee
Sille ette valittajat mahda mitään. Saatte seurata kateellisena asioita. !- Anonyymi
Mitä tuulivoimaloissa pitäisi keskustapuolainen tai heidän tuulivoimatrollinsa seurata kateellisena. Surua, murhetta, sairastumista, poismuuttoa, kulurakennetta, luontotuhoa, hiilinielua, metsäkatoa ja luonnonmonimuotoisuuden häviämistä esimerkiksi keskustapuoluelainen ja sinun tuulivoimatrollisi tuulivoima aiheuttaa.

Nyt kannattaa kyllä turvata mahdollisimman pitkälle oma ja talouskeskuksen mahdollisimman riippumaton elämä keskuspuolueen toteutuneen ja tulevan toiminnan vaikutuksista. Vaikka olisi keskustapuolueen jäsenkirja tai keskustapuolueen suojatyöpaikka, niin tehkää elämäänne turvaavia toimia mahdollisimman huomaamatta ja kenellekään mainostamatta. Suomessa ei onneksi vielä ole Libanonin kaltainen tilanne, mutta tilanne pahenee koko ajan. Varautukaa kansalaiset, olkaa keskustapuoluevapaita ja valppaita. Keskustapuolueen ulkomaisten tuulivoimayhteistyökumppanien ryöstöön kannattaa varautua. Generaattori ja fossiilisetpolttoainevarastot ovat tulevan talven elämän edellytys keskustapuolueen tuulivoimakiiman keskellä elämän jatkumoksi.
- Anonyymi
Mitähän puoluetta on Kittilän kunnanjohtaja, kun on niin "rehellinen"?
Petostelua ja luottamusaseman väärinkäyttöä. Kaksi vankeustuomiota jo plakkarissa.- Anonyymi
Pormestari ja teatteriHilkka haluaisi kyllä mielellään tuhota kaiken tämänkin.
https://yle.fi/a/74-20112758 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari ja teatteriHilkka haluaisi kyllä mielellään tuhota kaiken tämänkin.
https://yle.fi/a/74-20112758Suomussalmi lähti lobbaustutkimukseen mukaan demokratian takaamiseksi.
Puolangan pormestari ei hyväksy edes valtuuston kokousten kuvaamista korruptiotaan ja lobbausta suojellessaan.
https://yle.fi/a/74-20114290
- Anonyymi
Voi sinua raukkaa joka olet menettänyt mielenterveytesi myllyjen takia, joita ei vielä ole täällä
- Anonyymi
Eiköhän ne tilastot puhu puolestaan, että MT ongelmat ovat keskustapuoluelaisten Puolangan kunnan työntekijöiden laaja korruption ja lobbaamisen aiheuttama pääongelma.
- Anonyymi
Puolangan kepulien uuden ok- talon omistaja menetti lopullisesti mt-hallinnan. Ollut "töissä" kepujen mt-päiväkeskuksessa. Kepujen loppusijoituspaikassa. Jota jotkut nimittää kunnantaloksi.
Koululaisille tuli wilmassa ilmoitus, että kepulainen naishenkilö on pelistä pois. Nauttii saikkua sinun kustannuksella. Jo ainakin yli puoli vuotta. Kaikki tämä tapahtuu suolijärvisen diktaattorin aikaansaamana.
Pääasia kepulaisille on yrittää pimittää maan korkeimpia sairaspoissaoloja n. 1600 työpv/ vuosi. Pääsyyn on kunnan viranhaltija ilmoittanut olevan mt- syyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kepulien uuden ok- talon omistaja menetti lopullisesti mt-hallinnan. Ollut "töissä" kepujen mt-päiväkeskuksessa. Kepujen loppusijoituspaikassa. Jota jotkut nimittää kunnantaloksi.
Koululaisille tuli wilmassa ilmoitus, että kepulainen naishenkilö on pelistä pois. Nauttii saikkua sinun kustannuksella. Jo ainakin yli puoli vuotta. Kaikki tämä tapahtuu suolijärvisen diktaattorin aikaansaamana.
Pääasia kepulaisille on yrittää pimittää maan korkeimpia sairaspoissaoloja n. 1600 työpv/ vuosi. Pääsyyn on kunnan viranhaltija ilmoittanut olevan mt- syyt.Kovasti ottaa sulla mielen päälle kun terveytesi on mennyt. Otan osaa, vaikka en ole kepu !
- Anonyymi
On ne löyhää tekoa nämä kepuloiset.
Pää on vain lippistelineen arvoinen.
Onko rutsauksen aikaansannosta?
Vai muutoin kepuloiset täyttä paperia? Kovat puheet ja todellisuudessa nuppi heittää ensimmäisenä häränpyllyä.
Ei näistä kepuluusereista ole kenellekään vastusta. Pelkkiä pikkupiskejä. Räksyttäjiä.- Anonyymi
Pudasjärvi köyhdyttää ja kuihduttaa itsensä tuulivoimalla.
https://www.iijokiseutu.fi/pudasjarvi-energiantuotantoalustana-tuulivoimalois/11347865?fbclid=IwY2xjawFqLJ9leHRuA2FlbQIxMQABHSLVJ98ltyZzXjOmZ9YtLSCV6JIbU2RsXCh92zVmUqtkxpS-dBMpchZEuQ_aem_sCgViR0ehxc2u5GnQYkPdw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pudasjärvi köyhdyttää ja kuihduttaa itsensä tuulivoimalla.
https://www.iijokiseutu.fi/pudasjarvi-energiantuotantoalustana-tuulivoimalois/11347865?fbclid=IwY2xjawFqLJ9leHRuA2FlbQIxMQABHSLVJ98ltyZzXjOmZ9YtLSCV6JIbU2RsXCh92zVmUqtkxpS-dBMpchZEuQ_aem_sCgViR0ehxc2u5GnQYkPdwEi saanut Puolangan kunta saati kuntalaiset kahdella sadallatuhannella (200000) eurolla kyllä oikeastaan mitään. Keskustapuolue toki tämänkin projektin haittana.
https://puolanka.fi/wp-content/uploads/Muualta-meille-hankkeen-tuloksia.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saanut Puolangan kunta saati kuntalaiset kahdella sadallatuhannella (200000) eurolla kyllä oikeastaan mitään. Keskustapuolue toki tämänkin projektin haittana.
https://puolanka.fi/wp-content/uploads/Muualta-meille-hankkeen-tuloksia.pdfKeskustapuoluelaiset ovat hädissään ja jopa vihoissaan.
Puolangalle on kunnan projektin ulkopuolelta muuttanut huomattava määrä eri-ikäisiä ihmisiä Puolangalle. Keskustakorruptiolle Puolangalle muuttajat ovat painajaisen toteutuma. Pormestari halkeaa raivosta, kun nämä Puolangalle muuttaneet ovat littyneet ja liittyy paikallisyhdistysten toimintaan. Sivu 42.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/861807/Peltola_Harri.pdf;jsessionid=29F428EB21F88573026F5A75E1C6FD4C?sequence=2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuoluelaiset ovat hädissään ja jopa vihoissaan.
Puolangalle on kunnan projektin ulkopuolelta muuttanut huomattava määrä eri-ikäisiä ihmisiä Puolangalle. Keskustakorruptiolle Puolangalle muuttajat ovat painajaisen toteutuma. Pormestari halkeaa raivosta, kun nämä Puolangalle muuttaneet ovat littyneet ja liittyy paikallisyhdistysten toimintaan. Sivu 42.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/861807/Peltola_Harri.pdf;jsessionid=29F428EB21F88573026F5A75E1C6FD4C?sequence=2Niin ja lisäksi me kepurojekteista piittaamattomat paikkakunnalle muuttaneet äänestämme kaikkea muuta, paitsi ei kepuroistoja. Sairaita kepunarsisteja.
Me osaamme muuttaa ilman yhtäkään rojektia. Muutamme Puolankaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja lisäksi me kepurojekteista piittaamattomat paikkakunnalle muuttaneet äänestämme kaikkea muuta, paitsi ei kepuroistoja. Sairaita kepunarsisteja.
Me osaamme muuttaa ilman yhtäkään rojektia. Muutamme Puolankaa.Te kaikki 5. Ompa sulla iso joukko. Noin pahaltako se tuntuu jos myllyt tulee. Eihän täällä ole pakko olla. Tolpanvaarassa porot syövät myllyjen vieressä eivätkä välitä mitään. Missä ne teidän porot on jotka pelkäävät vai onko taas teidän keksittyjä selityksiä. ?
- Anonyymi
Kuinka pieniäänisiä ja vaatimattoman kokoisia ovat keskustapuolueen kaatavat heidän ideologiansa pääviholliset. Esimerkiksi raakku ja hömötiainen ovat keskustapuolueen pahimpia vihollisia. Nämä lajit osaavat huonosti tehdä lausuntoja esimerkiksi elämäänsä uhkaavista keskustapuolueen tuulivoimasuunnitelmista ja huonosti pystyvät tulemaan lausumaan yleisötilaisuuksiin. Aktiiviset, kouluttautuneet, osaavat ja osallistuvat ihmiset ovat tämänkin elämän mahdollisuuden turvaajia. Tämä on toki painajaista keskustakorruptiopolitiikalle.
Hilkka ja Harri kun haluaisi kaiken luonnon ja elämän vaihtaa korruptiotuuliteollisuusalueisiinsa.
https://yle.fi/a/74-20115089 - Anonyymi

https://yle.fi/a/74-20115089Hirvenmehtuu taitaa alkaa. Onko Puolangan kepuleiden tekninen johtaja jo ilmoittautunut saikulle vai etätöihin. Kansalaisena kiinnostaa mistä hänen harrastuksensa maksetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirvenmehtuu taitaa alkaa. Onko Puolangan kepuleiden tekninen johtaja jo ilmoittautunut saikulle vai etätöihin. Kansalaisena kiinnostaa mistä hänen harrastuksensa maksetaan.
Mitä se sinulle kuuluu ! Kaikilla on loma oikeudet, paitsi sulla. Kun ethän ole ollut töissä, vaan sossun elättinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirvenmehtuu taitaa alkaa. Onko Puolangan kepuleiden tekninen johtaja jo ilmoittautunut saikulle vai etätöihin. Kansalaisena kiinnostaa mistä hänen harrastuksensa maksetaan.
Kepuloisten pakkautuu kunnantalolla. Siellä saa saikutella. Joka vuosi 1600 työpäivää.
65% enemmän kuin Rääkkylän kunnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepuloisten pakkautuu kunnantalolla. Siellä saa saikutella. Joka vuosi 1600 työpäivää.
65% enemmän kuin Rääkkylän kunnassa.eli keput elää Langalla kuin olisivat kaikki sossun elättejä. elävät kuntalaisten maksamilla rahoilla.
- Anonyymi
Ei se tuulivoima mitään pilaa. On vain hyvästä meille. Pää pois persuksista.
- Anonyymi
Puolangan kunnan eli keskustapuolueen unelmayhteistyökumppani menossa konkurssiin.
Helsingin pörssiin listatun aurinkoenergiayhtiön Valoen yrityssaneerauksen onnistuminen näyttää epätodennäköiseltä.
Menettelyn keskeyttäminen johtaisi todennäköisesti yhtiön konkurssiin. Saneerausohjelma leikkaisi lähes 24 miljoonan euron veloista 90 prosenttia.
https://yle.fi/a/74-20115709 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kunnan eli keskustapuolueen unelmayhteistyökumppani menossa konkurssiin.
Helsingin pörssiin listatun aurinkoenergiayhtiön Valoen yrityssaneerauksen onnistuminen näyttää epätodennäköiseltä.
Menettelyn keskeyttäminen johtaisi todennäköisesti yhtiön konkurssiin. Saneerausohjelma leikkaisi lähes 24 miljoonan euron veloista 90 prosenttia.
https://yle.fi/a/74-20115709Ymmärtääkseni kepuli Savisalojen firma. No kansa maksaa 24 miljoonaa jälleen kepuleiden törttöilyistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtääkseni kepuli Savisalojen firma. No kansa maksaa 24 miljoonaa jälleen kepuleiden törttöilyistä.
Vuonna 2008 ollut vielä Mikkelin rikkain, mutta kepulius rankaisi.
https://yle.fi/a/3-5911068 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 2008 ollut vielä Mikkelin rikkain, mutta kepulius rankaisi.
https://yle.fi/a/3-5911068Kyllä raukat etsii vaikka mistä syitä että voisivat haukkua kepua. Valittajat itse ovat olevinaan puhtaita pulmusia. Eivät kestä päivän valoa itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä raukat etsii vaikka mistä syitä että voisivat haukkua kepua. Valittajat itse ovat olevinaan puhtaita pulmusia. Eivät kestä päivän valoa itse.
Kyllä. Saa nähdä kun kepu on nousussa kuinka suu pannaan. Taitaa mennä öy unet rukoilla.
- Anonyymi
Meidän nurkan päässä asuu kepulainen koijari. Sekin tuomittu. Maksajina kaikki Puolankalaiset. Tuntuuhan hyvältä tukea paikallista kepurikollista? Sehän on sama, kuin kehuisi rosvoa, joka ryöstää kaikkien kuntalaisten taskuista.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/- Anonyymi
Meidän kunnassa asuu koijari joka koittaa sotkea kaikkien välit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän kunnassa asuu koijari joka koittaa sotkea kaikkien välit.
Pari Suomen yhteiskunnan kannalta tuhoon johtavaa asiaa nostaisin esille.
On se huolestuttavaa, että Orpo ja Mykkänen ei halua tuhoa ymmärtää.
Ruotsalaiset ovat kuuluisia vesivoimastaan ja tietävät sen tärkeyden energiatuotantomuotona. Nyt he ostelevat Suomesta vesivoimaa pois, ettei Suomella olisi mitään säätövoimaa, vaan Ruotsiriippuvuutta sähkön suhteen saisivat lisättyä.
Tätä tukee keskustapuolue Mykkäsen ja Orpon lisäksi.
Tähän asiaa tukeva uutinen. https://yle.fi/a/74-20116260
Toinen asia on, että sähköä ei riitä sähköverkosta enää kaikille. Sähköverkkoa on viime vuosinakin rakennettu miljardeilla, Suomen kansalaisten kustantamana, lisää.
Tästä ei ole valitettavasti hyödytä Suomen kansaa mitenkään. Sähköverkkoa rakennetaan ulkomaiselle tuulivoimalle Suomen kansan kustannuksella täysin hyödyttömänä turhaan ja turhuuteen. Tuulivoiman hyötysuhde on alle 23% ja tälle turhuudelle Suomen kansa rakentaa yli 77% ylimitoitettua sähkönsiirtoverkkoa omakustanteisesti ja isänmaata lahjoittaen. Ei hyvä asia.
Miksi tämä on Suomessa mahdollista ja miksi ei tähän puutu esimerkiksi ennen maaseudun asioita ajanut oppositiopuolue keskusta.
Tämä asia on junailtu jo vuosia sitten. Orpo ja Mykkänen on sitoutunut ulkomaiseen tuulivoimaan korruptiossaan ja keskustapuolue on heillä hyvänä työkaluna maakuntakuntatasolla maaseudulla järjetöntä tuulivoimayhtiöiden toimintaa mahdollistamassa. Tämä on korruptiotodisteperuste sille, miksi keskustapuolue ei voi tehdä valtakunnan tasolla näkyvää oppositiopolitiikkaa, koska se on sitoutunut Orpon ja Mykkäsen korruptiointohimojen toteuttamiseen maaseudulla.
Näin toimii keskustapuolue.
Kannattaa oikeasti miettiä haluaako säilyttää isänmaan, isien ja äitien perinnön, vai äänestääkö keskustapuolueen mielikuvamarkkinointia ja lahjoittaa Suomen ulkomaiseksi sähköntuotantoreservaatiksi tuhoten isänmaan ja ulkoistaen päätösvallan ulkomaille.
Tähän asiaa tukeva uutisointi. https://yle.fi/a/74-20113864
- Anonyymi
Ministeriö haluaa toimia, kuten puolangan kepulit.
Ministeriö hautasi tilaamansa raportin tuulivoiman haitoista
Tuulivoima|Päätös syntyi sen jälkeen, kun Metsähallituksen tuulivoimakehittäjät olivat arvostelleet selvitystä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010749802.html
Ympäristöministeriö jätti julkaisematta lähes valmiin selvityksen, jossa kerrottiin tuulivoimarakentamisen haitoista maakotkille.
Ministeriö oli itse tilannut selvityksen ja sitä oli kierrätetty kommenteilla.
Raportin suositusten perusteella osa maakotkien reviireille suunnitelluista tuulivoimaloista olisi voinut jäädä rakentamatta.
Ministeriö hautasi myös toisen selvityksen, jossa tutkittiin merituulivoiman vaikutuksia merilintuihin. Myös tuo selvitys oli kommenttien huomioimista vaille valmis.
Ministeriö lähetti syyskuussa ympäristöviranomaisille sähköpostit, joissa kiitettiin lämpimästi palautteesta lintuselvityksiin. Perään todettiin, että viimeistelyn työläyden vuoksi ”selvitysluonnosta ei työstetä julkaisuksi”.
Samalla kiellettiin käyttämästä luonnosten tietoja päätösten pohjana. - Anonyymi
itsepähän olette diktaattorinne valinneet. kuten valitsitte aikoinaan hotelli paljakalle oululaiset ja jatkoksi venäläiset "omistajat" ja ...
- Anonyymi
Ei yhtään myllyä vielä pystyssä eikä tiedetä tuleeko ja te valitatte maailman lopusta? Oisko paras tarkistaa lääkitys ennenkuin menee pahemmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yhtään myllyä vielä pystyssä eikä tiedetä tuleeko ja te valitatte maailman lopusta? Oisko paras tarkistaa lääkitys ennenkuin menee pahemmaksi.
Keskustapuolue ajaa kuntapäätöksenteon ulkoistamista oligarkeille ja muille ulkomaisille huijareille korruptiossaan. Keskustapuoluetta ei tule enää nykykorruptiossaan kenenkään äänestää.
Paljakka on yksi esimerkki kepulikoijareiden paikallisten elinkeinojen ulkomaiseen huijaukseen tuhoamisesta.
Tuulivoimakorruption myötä keskustapuolue ajaa Puolangasta paikallisesta elämästä ja elinkeinoista vapaata ulkomaisen ohjauksen alaista tuulivoimareservaattia, josta ulkomaiset toimijat saavat keskustapuoluetta työkalunaan käyttäen tuhota isänmaamme, luonnon, elinkeino- ja elinympäristömme. Tähän on langennut keskustapuolue. Tämä on todella harmillistakin, mutta keskustapuolueella ei ole sitoumuksissaan enää entiseensä paluuta, kun puolueen todellinen ohjaus on jo ulkomaisissa käsissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolue ajaa kuntapäätöksenteon ulkoistamista oligarkeille ja muille ulkomaisille huijareille korruptiossaan. Keskustapuoluetta ei tule enää nykykorruptiossaan kenenkään äänestää.
Paljakka on yksi esimerkki kepulikoijareiden paikallisten elinkeinojen ulkomaiseen huijaukseen tuhoamisesta.
Tuulivoimakorruption myötä keskustapuolue ajaa Puolangasta paikallisesta elämästä ja elinkeinoista vapaata ulkomaisen ohjauksen alaista tuulivoimareservaattia, josta ulkomaiset toimijat saavat keskustapuoluetta työkalunaan käyttäen tuhota isänmaamme, luonnon, elinkeino- ja elinympäristömme. Tähän on langennut keskustapuolue. Tämä on todella harmillistakin, mutta keskustapuolueella ei ole sitoumuksissaan enää entiseensä paluuta, kun puolueen todellinen ohjaus on jo ulkomaisissa käsissä.Kainuun kepuvalta Sotkamossa, monessa tasossa. Sieltä ohjataan Puolankaakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kainuun kepuvalta Sotkamossa, monessa tasossa. Sieltä ohjataan Puolankaakin.
Montako tuulimyllypuistoa on suunnitteilla Sotkamoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolue ajaa kuntapäätöksenteon ulkoistamista oligarkeille ja muille ulkomaisille huijareille korruptiossaan. Keskustapuoluetta ei tule enää nykykorruptiossaan kenenkään äänestää.
Paljakka on yksi esimerkki kepulikoijareiden paikallisten elinkeinojen ulkomaiseen huijaukseen tuhoamisesta.
Tuulivoimakorruption myötä keskustapuolue ajaa Puolangasta paikallisesta elämästä ja elinkeinoista vapaata ulkomaisen ohjauksen alaista tuulivoimareservaattia, josta ulkomaiset toimijat saavat keskustapuoluetta työkalunaan käyttäen tuhota isänmaamme, luonnon, elinkeino- ja elinympäristömme. Tähän on langennut keskustapuolue. Tämä on todella harmillistakin, mutta keskustapuolueella ei ole sitoumuksissaan enää entiseensä paluuta, kun puolueen todellinen ohjaus on jo ulkomaisissa käsissä.MP on käynyt ohrapellolla taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kainuun kepuvalta Sotkamossa, monessa tasossa. Sieltä ohjataan Puolankaakin.
Toki on sanonta, että Sotkamo on ulkomailla, mutta älkäähän kepulit koittako ulkomaalaisohjaustanne silti vaalien alla Kainuulaistaa. Puolangan kepulivalta on Puolangalla, vaikka kuinka koittavat tekemiään typeryyksiä ja vääryyksiä Sotkamolaistaa.
Toki varmasti Puolangan kepulit ajoi Vuokatin etua korruptiossaan Paljakan alasajossa, joten tässä suhteessa kepulaiset oikeassakin toimintansa ja ideologiansa esiintuomisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki on sanonta, että Sotkamo on ulkomailla, mutta älkäähän kepulit koittako ulkomaalaisohjaustanne silti vaalien alla Kainuulaistaa. Puolangan kepulivalta on Puolangalla, vaikka kuinka koittavat tekemiään typeryyksiä ja vääryyksiä Sotkamolaistaa.
Toki varmasti Puolangan kepulit ajoi Vuokatin etua korruptiossaan Paljakan alasajossa, joten tässä suhteessa kepulaiset oikeassakin toimintansa ja ideologiansa esiintuomisessa.mitä enempi myllyjä puolangalle sitä todennäköisempää ettei yhtään sotkumoon.
- Anonyymi
Kepu on pilannut Puolangan, ei sitä enää voi pilata.
- Anonyymi
Suurin puolangan maineen pilaaja on nämä valittajat. Kun ihmisillä ei ole elämässä muuta ,niin pitää valittaa asiasta kuin asiasta.
- Anonyymi
Juuri näin. Keput pilanneet kaiken ja pyrkivät sen jälkeen marttyyriksi. Syyllistämään niitä aktiiveja, jotka hoitavat vielä Puolangan kunnan takaisin uskottavaksi kunnaksi. Ei kouluttamattomien kepumaajussien elättäjäksi.

Kutsuisin näitä "aktiiveja" häiriköiksi ennemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kutsuisin näitä "aktiiveja" häiriköiksi ennemmin.
Aktiivit jotka saavat aktiiviryhmistäkin lähdön jatkuvan ulisemisen vuoksi. Outo juttu ettei jää aikaa hoitaa oikeita asioita kun jokainen kokous on täynnä ulinaa ja valitusta kaikesta mahdollisesta. Karma hoitaa kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktiivit jotka saavat aktiiviryhmistäkin lähdön jatkuvan ulisemisen vuoksi. Outo juttu ettei jää aikaa hoitaa oikeita asioita kun jokainen kokous on täynnä ulinaa ja valitusta kaikesta mahdollisesta. Karma hoitaa kyllä.
Ilman aktiivisia kansalaisia Puolanka olisi vielä enempi ja täysin tuhon oma. Monelta tuholta on keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset saanut Puolankaa varjeltua. Työ on vaativaa, mutta kansa tekee sitä antaumuksetta talkoilla keskustapuolueesta poiketen kunnan jäsenten elämän mahdollisuuden jatkumoksi.
Näin toimii aktiiviset kansalaiset täysin keskustakorruptiosta poiketen demokraattisesti ja kansan elämän edellytykseksi.
Jos keskustapuolue ja kunta hoitaisi asiat korruptiovapaasti ja demokraattisesti oikein ja lain mukaisesti, niin ei olisi valitus ja tutkintapyyntötulvaa. Toki silloin ei olisi pormestarilla ja hänen keskustapuolueellakaan mistä itkeä ja hakea sääliä lehtien palstoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman aktiivisia kansalaisia Puolanka olisi vielä enempi ja täysin tuhon oma. Monelta tuholta on keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset saanut Puolankaa varjeltua. Työ on vaativaa, mutta kansa tekee sitä antaumuksetta talkoilla keskustapuolueesta poiketen kunnan jäsenten elämän mahdollisuuden jatkumoksi.
Näin toimii aktiiviset kansalaiset täysin keskustakorruptiosta poiketen demokraattisesti ja kansan elämän edellytykseksi.
Jos keskustapuolue ja kunta hoitaisi asiat korruptiovapaasti ja demokraattisesti oikein ja lain mukaisesti, niin ei olisi valitus ja tutkintapyyntötulvaa. Toki silloin ei olisi pormestarilla ja hänen keskustapuolueellakaan mistä itkeä ja hakea sääliä lehtien palstoilla.Vielä jäljellä olevien maaseutuelinkeinojen, eli keskustapuoluelaisten ulkopuolisten, lehti Maaseudun tulevaisuus kirjoittaa keskustapuolueen intohimosta lahjoittaa ulkomaiselle tuulivoimalle, sen ohjaukseen ja hallintaan yli 1,5 miljoonaa hehtaaria isänmaatamme.
On maanomistajat, jotka lahjoittavat maansa hallinta- ja rakennusoikeuden kyllä todella epäisänmaallisia, eli keskustapuoluelaisia. Ei kukaan muu, kuin keskustapuoluelainen lahjoita isänmaata, jota sukupolvet on rakentaneet ja puolustaneet.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/06eed649-b150-4d2c-a556-1577b13a48a3?fbclid=IwY2xjawF8OZBleHRuA2FlbQIxMQABHfODW297_FQpZYXi2QuclD-aAvmoMzsQl2TogRqzB4tL4g88BS34jLDvsw_aem_TOsX0cnnHIi3je-T1X5rKQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jäljellä olevien maaseutuelinkeinojen, eli keskustapuoluelaisten ulkopuolisten, lehti Maaseudun tulevaisuus kirjoittaa keskustapuolueen intohimosta lahjoittaa ulkomaiselle tuulivoimalle, sen ohjaukseen ja hallintaan yli 1,5 miljoonaa hehtaaria isänmaatamme.
On maanomistajat, jotka lahjoittavat maansa hallinta- ja rakennusoikeuden kyllä todella epäisänmaallisia, eli keskustapuoluelaisia. Ei kukaan muu, kuin keskustapuoluelainen lahjoita isänmaata, jota sukupolvet on rakentaneet ja puolustaneet.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/06eed649-b150-4d2c-a556-1577b13a48a3?fbclid=IwY2xjawF8OZBleHRuA2FlbQIxMQABHfODW297_FQpZYXi2QuclD-aAvmoMzsQl2TogRqzB4tL4g88BS34jLDvsw_aem_TOsX0cnnHIi3je-T1X5rKQMaailma muuttuu. Sen voisi langan peräkammarin papatkin tajuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jäljellä olevien maaseutuelinkeinojen, eli keskustapuoluelaisten ulkopuolisten, lehti Maaseudun tulevaisuus kirjoittaa keskustapuolueen intohimosta lahjoittaa ulkomaiselle tuulivoimalle, sen ohjaukseen ja hallintaan yli 1,5 miljoonaa hehtaaria isänmaatamme.
On maanomistajat, jotka lahjoittavat maansa hallinta- ja rakennusoikeuden kyllä todella epäisänmaallisia, eli keskustapuoluelaisia. Ei kukaan muu, kuin keskustapuoluelainen lahjoita isänmaata, jota sukupolvet on rakentaneet ja puolustaneet.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/06eed649-b150-4d2c-a556-1577b13a48a3?fbclid=IwY2xjawF8OZBleHRuA2FlbQIxMQABHfODW297_FQpZYXi2QuclD-aAvmoMzsQl2TogRqzB4tL4g88BS34jLDvsw_aem_TOsX0cnnHIi3je-T1X5rKQLangalla kepuilla vain seniilijä. Aivot ei toimi. Siksi eivät ymmärrä. Jurnuttavia dementikkoja.
Seniilit muuten vihaisia kaikille niille kuntalaisille, joilla ajatus juoksee ja kokemusta ja näkemystä. Muualtakin kuin takahikiältä. Ajaahan seniileillä kuitenkin pää lippistelineen virkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Langalla kepuilla vain seniilijä. Aivot ei toimi. Siksi eivät ymmärrä. Jurnuttavia dementikkoja.
Seniilit muuten vihaisia kaikille niille kuntalaisille, joilla ajatus juoksee ja kokemusta ja näkemystä. Muualtakin kuin takahikiältä. Ajaahan seniileillä kuitenkin pää lippistelineen virkaa.Puolangan kepuleiden yhteistyökuppani herättää ihmetystä muualla Suomessa. Puolangan kepuleille kunnan yhteistyösitoumukset tämmöisen yhtiön kanssa ovat unelmien täyttymystä. Eiköhän tämäkin oligarkkifirma lähde tukemaan Hilkan teatteria ilomielin.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-slovakialainen-oligarkki-kiinnostui-yllattaen-suomen-tuulivoimaloista/
- Anonyymi
Kepulaisten lehdessä tällainen juttu.
Tuulivoimaloiden rakentaminen on hidastumassa.
Buumi on ohi – Tämän takia tuulivoimarakentaminen hyytyi
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/buumi-on-ohi-taman-takia-tuulivoimarakentaminen-hyytyi/- Anonyymi
– Jos katsotaan puolueen toimintaa eduskunnassa ja ohjelmia niin perussuomalaiset on Suomessa selkeimmin kristillistä ja isänmaallista politiikkaa ajava puolue, Aittakumpu sanoo.
https://yle.fi/a/74-20119721
Lainaus loppu.
Keskustapuolue on erkaantunut täysin perinteisistä arvoista ja isänmaallisuudesta.
On järkyttävää seurata kuinka keskustapuolueen syvin intohimo, toisena toki transkiima, on lahjoittaa esivanhempiemme rakentama ja puolustama isänmaamme ulkomaisille toimijoille ja oligarkeille. Tätä asiaa pitää muistaa tuoda esille myös vanhainkodeissa, että myös jo isänmaan eteen, puolustamiseen ja rakentamiseen jo elämäntyönsä antaneet ymmärtävät nykykeskustapuolueen arvottomuuden ja pelkästään ulkomaisten toimijoiden etujärjestönä toimimisen. Näin toimii viimeiset keskustapuolueen rippeet korruptiositoumuksissaan. Puolueesta karkaa kaikki, joilla ei ole pakkokorruptiositoumusta esimerkiksi tuulivoimayhtiöiden kanssa. Esimerkiksi Hilkka ei voi karata enää keskustapuolueesta, mutta ei voi kyllä jatkaa valtuutettunakaan. Jää häpeällisesti tuulivoimayhtiöiden maskotiksi ja kannatusjäseneksi.
- Anonyymi
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/ahvenvaaran-tuulivoimahankkeen-yva-ohjelmassa-tukku-puutteita-ely-edellyttaa-virheen-korjaamista
Kainuun Ely on täsmälleen samalla linjalla, kuin me. Vastuulliset kuntalaiset, jotka pidämme kepuleita rosvoina.
Nyt kepuleilla olisi mahdollisuus perustella, miten se on mahdollista. Ely-keskuksen liittoituneen kepulien vihaamien kunta-aktiivien kanssa. Kysymykseni on tietysti retorinen, sillä kepuliroistoilla ei ole aivoja perustella yhtään mitään. Kepurosvot koostuu älyämättömistä räksyttäjistä. Seniilivanhuksista.- Anonyymi
Katsokaahan ohjelma isiemme muistolle. https://areena.yle.fi/1-71939886
Voiko elämässä järkyttävämpää ajatella tulevan vastaan, kun keskustapuolueen syvin intohimo lahjoittaa nämä hengellä ja verellä puolustetut maat oligarkeille ja muille epämääräisille ulkomaisille toimijoille teollisuusalueeksi. Näin toimii isänmaamme pahin vihollinen keskustapuolue. - Anonyymi
Me kaikki 2 olemme vihaisia kaikille jotka ovat meitä vastaan.
- Anonyymi
Kuka räksyttää. Katso peiliin jos uskallat.
- Anonyymi
Tuulivoimalat ovat 20v -30 vuoden kuluttua suomen suurin ongelmajäte.
Jo pelkästään tuulivoimalan alla on suuriongelmajäte. Pöh.vielä muka ennallistetaan. sekasin on suomen sisäpolitiikka. eivät tiedä mitä oikea tai vasen käsi tekee. pöhlöt onnelliset päättäjät. - Anonyymi
Aloituksen otsikko on: "Miksi Puolanka pilataan tuulivoimaloilla".
Lohdutuksen sana -ei kepuleille- kuntalaisille.
Ei pilata. Sillä Teillä hyvät kuntalaiset on riittävä määrä aktiivisia ja osaavia kuntalaisia, jotka tyrmäävät kohde kohteelta nämä kepupilaajien yrittelyt.
JOS annat äänesi (4/2025) kepuloisille, tiedät kotinurkkasi tulevan pilatuksi. Onneksi seuraavissa vaaleissa on muitakin vaihtoehtoja. Vastuullisia vaihtoehtoja.- Anonyymi
Pormestari ja kepulipäättäjänsä ovat kuola suusta valuen lähes hurmostilassa, kun ulkomaiset oligarkit ja tuulivoimayhtiöt lupaavat mielikuvayhteisöveroja.
Koskaan ei tule valitettavasti Puolangan kunta saamaan euroakaan yhteisöveroa tuulivoimayhtiöiltä, vaikka keskustakorruptio yrittää kaavoittaa Puolangan tuulivoimaloita täyteen. Koittakaahan kansalaiset ymmärtää etenkin vaalien keskustapuolueen täydelliseen kusetukseen korruptiossaan lankeaminen.
Mielestäni hyvä ja hyvin yhteisövero asiaa toteutumalla havainnollistava esimerkki on raakkutuho Stora Enso.
2019-2022 ei raakkutuhooja maksanut yli 17 miljoonan tuestamme huolimatta senttiäkään yhteisöveroa suomeen. 2023 täydellisen maineenmenetyksen välttämiseksi maksoi 23 miljoonaa. Samalla viiden vuoden aikajaksolla raakkutuhooja on maksanut Ruotsiin 237 miljoonaa yhteisöveroa. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010666057.html
Tästä saa kuvaa asiasta mihin tuulivoimankin yhteisöverot menee. Ne menee pormestarin keskustapuoluelaisille luomasta mielikuvasta poiketen oligarkeille, ruotsalaisille, saksalaisille, virolaisille ym. Näin toimii todellisuudessa keskustapuolue, vaikka se yrittää korruptioonsa sitoutuneena luoda toki erilaista mielikuvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pormestari ja kepulipäättäjänsä ovat kuola suusta valuen lähes hurmostilassa, kun ulkomaiset oligarkit ja tuulivoimayhtiöt lupaavat mielikuvayhteisöveroja.
Koskaan ei tule valitettavasti Puolangan kunta saamaan euroakaan yhteisöveroa tuulivoimayhtiöiltä, vaikka keskustakorruptio yrittää kaavoittaa Puolangan tuulivoimaloita täyteen. Koittakaahan kansalaiset ymmärtää etenkin vaalien keskustapuolueen täydelliseen kusetukseen korruptiossaan lankeaminen.
Mielestäni hyvä ja hyvin yhteisövero asiaa toteutumalla havainnollistava esimerkki on raakkutuho Stora Enso.
2019-2022 ei raakkutuhooja maksanut yli 17 miljoonan tuestamme huolimatta senttiäkään yhteisöveroa suomeen. 2023 täydellisen maineenmenetyksen välttämiseksi maksoi 23 miljoonaa. Samalla viiden vuoden aikajaksolla raakkutuhooja on maksanut Ruotsiin 237 miljoonaa yhteisöveroa. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010666057.html
Tästä saa kuvaa asiasta mihin tuulivoimankin yhteisöverot menee. Ne menee pormestarin keskustapuoluelaisille luomasta mielikuvasta poiketen oligarkeille, ruotsalaisille, saksalaisille, virolaisille ym. Näin toimii todellisuudessa keskustapuolue, vaikka se yrittää korruptioonsa sitoutuneena luoda toki erilaista mielikuvaa.Erikoinen on tosiaan keskustapäättäjien keskustamaanomistajien mielikuvitusmaailma.
He ovat todellakin hurmostilassa, kun oligarkki- tai muu tuulivoimayhtiö lupaa kolmeksikymmeneksi vuodeksi tuloja.
Me kansalaiset kyllä löydämme keskustapuolueen oman etujärjestön tuulivoimayhdistyksen sivuilta tuulivoimalan todellisen elinkaaritoteutuman.
Se on keskustapuolueen mielikuvitusmaailman kolmestakymmenestä vuodesta poiketen vain vähän yli kolmetoista vuotta.
Kun tuulivoimalan elinkaarta yritetään venyttää kahteenkymmeneenkään vuoteen, ei se onnistu tai omalla laillaan onnistuu.
Käy kuten Ruotsissa, että hajoaa kappaleiksi laajalle alueelle.
Toki tuulivoimayhtiölle on helpompi kerätä maanpinnalta purkuosat sopivan pieninä palasina, mutta maanomistajalle voi olla taloudellinen haaste öljyvahingosta johtuva tuhansien kuutioiden maamassojen vaihto.
Tietoa tästä vahingosta ei toki löydy keskustapuolueen etujärjestön tuulivoimayhdistyksen sivuilta, vaan keskustapuolueen ulkopuolisten kansalaisten etujärjestön tuulivoimakansalaisyhdistyksen sivuilta.
Kyllä se yksi tuulivoimala edes pitää Puolangalle saada siihen pormestarin pojan tilan ja pormestarin uuden talon väliin aivan Suolijärven rantaviivaan.
https://l.facebook.com/l.php?u=https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/vgxEM5/vindkraftverk-har-blast-ner?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR2L0Orb-2CKeHyOArfPu9DHqKmNR4DOlchJTYGisvAsLI33LjV6ZZyS1ro_aem_AO_nmKGlU6jf077jdVtYJw&h=AT3nKQd1vjAakW43il69Mul3Ueh4QPC28S5QyL6uFb8UNU3thV2_LvO7Ld-onxzR00DKUqhBkiIX1DEL-KRbPqa4Hw0S1ko2RNBA4c7oRisoM6nqR1R6pibLrLL9_L9DLFw2&__tn__=-UK-R&c[0]=AT2OXmnmhBCotli2agfLoOi_QX5eUt2gc2Ih5CUqgSQW2wyALpAq1pjlPdMucvnq5hposhqIHiEnoNl_0NhYvBjLuRhPEX0ad4rPXQYJ_E2UHtlTk_qnclAX68N3S3hdIgUJCUg5VuYSVabA_qGchrnrcgnrWux5WJPvOHd1LHDVKuUv-5qEc-p3RLAUd1QIUKqTB3QwA-niEEkuHW-CSiOdUg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoinen on tosiaan keskustapäättäjien keskustamaanomistajien mielikuvitusmaailma.
He ovat todellakin hurmostilassa, kun oligarkki- tai muu tuulivoimayhtiö lupaa kolmeksikymmeneksi vuodeksi tuloja.
Me kansalaiset kyllä löydämme keskustapuolueen oman etujärjestön tuulivoimayhdistyksen sivuilta tuulivoimalan todellisen elinkaaritoteutuman.
Se on keskustapuolueen mielikuvitusmaailman kolmestakymmenestä vuodesta poiketen vain vähän yli kolmetoista vuotta.
Kun tuulivoimalan elinkaarta yritetään venyttää kahteenkymmeneenkään vuoteen, ei se onnistu tai omalla laillaan onnistuu.
Käy kuten Ruotsissa, että hajoaa kappaleiksi laajalle alueelle.
Toki tuulivoimayhtiölle on helpompi kerätä maanpinnalta purkuosat sopivan pieninä palasina, mutta maanomistajalle voi olla taloudellinen haaste öljyvahingosta johtuva tuhansien kuutioiden maamassojen vaihto.
Tietoa tästä vahingosta ei toki löydy keskustapuolueen etujärjestön tuulivoimayhdistyksen sivuilta, vaan keskustapuolueen ulkopuolisten kansalaisten etujärjestön tuulivoimakansalaisyhdistyksen sivuilta.
Kyllä se yksi tuulivoimala edes pitää Puolangalle saada siihen pormestarin pojan tilan ja pormestarin uuden talon väliin aivan Suolijärven rantaviivaan.
https://l.facebook.com/l.php?u=https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/vgxEM5/vindkraftverk-har-blast-ner?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR2L0Orb-2CKeHyOArfPu9DHqKmNR4DOlchJTYGisvAsLI33LjV6ZZyS1ro_aem_AO_nmKGlU6jf077jdVtYJw&h=AT3nKQd1vjAakW43il69Mul3Ueh4QPC28S5QyL6uFb8UNU3thV2_LvO7Ld-onxzR00DKUqhBkiIX1DEL-KRbPqa4Hw0S1ko2RNBA4c7oRisoM6nqR1R6pibLrLL9_L9DLFw2&__tn__=-UK-R&c[0]=AT2OXmnmhBCotli2agfLoOi_QX5eUt2gc2Ih5CUqgSQW2wyALpAq1pjlPdMucvnq5hposhqIHiEnoNl_0NhYvBjLuRhPEX0ad4rPXQYJ_E2UHtlTk_qnclAX68N3S3hdIgUJCUg5VuYSVabA_qGchrnrcgnrWux5WJPvOHd1LHDVKuUv-5qEc-p3RLAUd1QIUKqTB3QwA-niEEkuHW-CSiOdUgKun keskustapuoluelaiselle maanomistajalle esimerkiksi oligarkki luo mielikuvan kolmenkymmenen vuoden tulonsaantimahdollisuudesta, niin keskustalainen on heti valmis lahjoittamaan maansa, niiden käyttö- ja rakennusoikeuden vähintään viideksi kymmeneksi vuodeksi. Samoin keskustapuoluelainen on heti valmis ottamaan tulevien sukupolviensa taakaksi kaiken tuulivoimaloiden purkuvastuun.
Tämä on sinänsä ja lainkin mukaan ok. Lainhuutopaperit omistamiensa maiden osalta voi mielikuvamaailman innoittamana tehdä tämmöisiä viidenkymmenen vuoden lahjoitussitoumuksia. Toki nämä ovat keskustapuolueen ulkopuoliselle naapureille suorastaa v mäisiä, kun ne rajoittaa myös heidän elämää ja maansa käyttö- ja rakennusoikeuksia.
Meidän kunnan jäsenten yhdessä omistamiemme maiden osalta, kun ei myöskään esimerkiksi seurakuntamme maiden osalta, asia ei vaan mene kuten kepulaisen oman maan osalta.
Näistä olemme saaneet lukea aktiivisten ja osaavien keskustapuolueen ulkopuolisten kansalaisten puuttumisesta yhteisen omaisuutemme huijaus- ja lahjoitusyrityksiin.
Tuulivoimaan liittyvien päätöksien suhteen keskustapuolue on aika täydellisesti korruptiossaan jäävännyt itsensä.
Hilkka Oikarinen on ja on ollut jäävi kaikessa tuulivoimaan liittyvässä päätöksenteossa otettuaan tuulivoimayhtiöltä korruptiorahaa kesäteatteriinsa.
Samasta syystä kaikessa tuulivoimaan liittyvässä päätöksenteossa ovat jäävejä pormestari ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Tämä kaksikko teki itsensä jääviksi kukittaessaan Hilkka Oikarisen tuulivoimakorruptoituneen kesäteatterin kunnan nimissä ja edustajina. Näin on keskustapuolue poissulkenut toiminnallaan tulevissa vaaleissa keskustapuolueen äänestämisen mahdollisuuden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun keskustapuoluelaiselle maanomistajalle esimerkiksi oligarkki luo mielikuvan kolmenkymmenen vuoden tulonsaantimahdollisuudesta, niin keskustalainen on heti valmis lahjoittamaan maansa, niiden käyttö- ja rakennusoikeuden vähintään viideksi kymmeneksi vuodeksi. Samoin keskustapuoluelainen on heti valmis ottamaan tulevien sukupolviensa taakaksi kaiken tuulivoimaloiden purkuvastuun.
Tämä on sinänsä ja lainkin mukaan ok. Lainhuutopaperit omistamiensa maiden osalta voi mielikuvamaailman innoittamana tehdä tämmöisiä viidenkymmenen vuoden lahjoitussitoumuksia. Toki nämä ovat keskustapuolueen ulkopuoliselle naapureille suorastaa v mäisiä, kun ne rajoittaa myös heidän elämää ja maansa käyttö- ja rakennusoikeuksia.
Meidän kunnan jäsenten yhdessä omistamiemme maiden osalta, kun ei myöskään esimerkiksi seurakuntamme maiden osalta, asia ei vaan mene kuten kepulaisen oman maan osalta.
Näistä olemme saaneet lukea aktiivisten ja osaavien keskustapuolueen ulkopuolisten kansalaisten puuttumisesta yhteisen omaisuutemme huijaus- ja lahjoitusyrityksiin.
Tuulivoimaan liittyvien päätöksien suhteen keskustapuolue on aika täydellisesti korruptiossaan jäävännyt itsensä.
Hilkka Oikarinen on ja on ollut jäävi kaikessa tuulivoimaan liittyvässä päätöksenteossa otettuaan tuulivoimayhtiöltä korruptiorahaa kesäteatteriinsa.
Samasta syystä kaikessa tuulivoimaan liittyvässä päätöksenteossa ovat jäävejä pormestari ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Tämä kaksikko teki itsensä jääviksi kukittaessaan Hilkka Oikarisen tuulivoimakorruptoituneen kesäteatterin kunnan nimissä ja edustajina. Näin on keskustapuolue poissulkenut toiminnallaan tulevissa vaaleissa keskustapuolueen äänestämisen mahdollisuuden.Taisivat tuulivoimayhtiöt kusettaa keskustapuoluelaisia täysillä ja mennä kuntalaisille ja maanomistajille täysin kunnalle hyödyttömään. Ei hyödy kyllä Kainuukaan mitenkään paljon miljoonia ja metsäpinta-alaa vaativasta järvilinjasta.
Järvilinjan vahvistaminen ei mahdollista Kainuuseen tuulivoimaa, vaan pari kolme tuuliteollisuusaluetta Savoon. Suurin hyötyjä järvilinjasta on jatkuvan vesivoimaenergiatuotannon omaava Ruotsi. Näin Orpo ja hänen keskustapuolueensa epäisänmaalisena tukee Ruotsin kansantaloutta.
Nyt joku tarkempi tarttuu varmasti siihen, että eihän Orpo ole keskustapuoluelainen. Toki on on kokoomuksen listoilta valittu keskusta-agentti kokoomukseen.
Tämmöisen ruotsin kansantalouden tukemisen ymmärtäisi RKP:n edes ajamana, mutta RKP tuskin tästä kokoomuksen ja keskustapuolueen suomalaisten suurilla uhrauksilla tukemisesta tuskin ymmärtää mitään.
Järvilinjalla ei ole Suomen huoltovarmuuden kannalta merkitystä, vaan se tehdään pelkästään ruotsalaisen sähkön Viroon ja sitä kautta eteenpäin viemisen mahdollistamiseksi. Näin toimii Orpo ja hänen keskustapuolueensa.
- Anonyymi
Eihän siinä näin pitänyt käydä? Nyt kävi näin.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/20dd882b-df24-4357-8534-3db3528b9c1a?ref=ampparit:39c0&_gl=1*1bgevo1*_ga*NzcxODEzMTMzLjE2MTgwNTAwMTI.*_ga_3L539PMN3X*MTczMDg3NjEzMC4yMDA1LjEuMTczMDg3OTY3Mi4wLjAuMA..- Anonyymi
81-metrinen tuulivoimala kaatui Ruotsissa – "Kaikki pultit olivat poikki”
Tämä oli hyvin pieni voimala. Pormestari tekee sopimukset 300-350 metrisistä.
Tämä pulttiongelma on lähes kaikissa voimaloissa. Perustelen asiaa keskustapuolueesta poiketen totuuteen ja toteutumaan perustuen.
Olen henkilökohtaisesti nähnyt urakkatarjouspyyntöjä koko tuulivoimalan pulttien vaihdosta kestävämpiin. Tuulivoimayhtiöt ovat luottaneet siihen, että ei ole tuulivoimaloille rakennusvalvontaa. Osissa tuulivoimaa jo pidempään toteuttaneissa kunnissa rakennusvalvonta on puuttunut liian heikkoihin materiaaleihin esimerkiksi pulttien suhteen.
Kansalaiset jotka ovat olleet vähänkään tekniikan kanssa tekemisissä tietää, mikä on pulteissa haponkestävän ja sinkatun pultin hinta ja kestävyysero, samoin tietävät mikä on 8.8 lujuusluokan pultin kestävyys ja hintaero verrattuna 10.9 pulttiin.
Eli 8.8 lujuusluokan sinkattuja pultteja saa sankollisen yhden haponkestävän 10.9 pultin hinnalla. Ulkomaiset yhtiöt käyttävät halvimpia sinkattuja 8.8 lujuuden pultteja.
Näitä pulttien vaihtoja ei ole juuri kuitenkaan toteutettu, koska maanomistajilla ei ole ollut varaa toteuttamiseen.
Eikö tämmöisen kuuluisi tuulivoimayhtiön maksaa, eikä maanomistajan.
Pääsääntöisesti maanvuokrasopimukset sopimukset ovat semmoiset, että maanomistaja sitoutuu vuokraamaan korroosioitumisvapaan ja happamattoman tontin tullivoimayhtiölle. Tämä on yleensä pienellä tekstillä kymmenien sivujen tuulivoimayhtiön valmiiksi kirjoittamassa vuokrasopimuksessa.
Kun ei maanomistajalla ole varaa maksaa rekkakuormaa kalliita pultteja ja niiden vaihtoa, joka on sadantuhannen euron kahta puolta per voimala, niin pultteja ei vaihdeta.
Tuulivoimala jätetään maanomistajan vastuulla ja riskillä pystyyn lujuudeltaan alimitoitetuilla ja ruostuvilla pulteilla.
Tuulivoimayhtiöllä ei ole vastuuta, jos voimala kaatuu tai hajoaa. Vastuu on maanomistajalla, kun hän on vuokrannut tuuliteollisuuteen soveltumattoman tontin. Tuulivoimayhtiö olettaa ja edellyttää, että voimalan tontti on ns. päiväntasaajatontti, jossa ei ole lämpötilan ja kosteuden vaihteluita, eikä minkäänlaista myrsky- tai lumikuormariskiä.
Hajonneet voimalat ovat lähes kaikissa sopimuksissa maanomistajan tai kaavoitusvastaavan eli kunnan vastuulla. Tämä on keskustapuolueen unelman toteuttamista sitoutua henkilökohtaisesti ja sitouduttaa kunta edellä mainittujen vahinkojen vastuunkantajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
81-metrinen tuulivoimala kaatui Ruotsissa – "Kaikki pultit olivat poikki”
Tämä oli hyvin pieni voimala. Pormestari tekee sopimukset 300-350 metrisistä.
Tämä pulttiongelma on lähes kaikissa voimaloissa. Perustelen asiaa keskustapuolueesta poiketen totuuteen ja toteutumaan perustuen.
Olen henkilökohtaisesti nähnyt urakkatarjouspyyntöjä koko tuulivoimalan pulttien vaihdosta kestävämpiin. Tuulivoimayhtiöt ovat luottaneet siihen, että ei ole tuulivoimaloille rakennusvalvontaa. Osissa tuulivoimaa jo pidempään toteuttaneissa kunnissa rakennusvalvonta on puuttunut liian heikkoihin materiaaleihin esimerkiksi pulttien suhteen.
Kansalaiset jotka ovat olleet vähänkään tekniikan kanssa tekemisissä tietää, mikä on pulteissa haponkestävän ja sinkatun pultin hinta ja kestävyysero, samoin tietävät mikä on 8.8 lujuusluokan pultin kestävyys ja hintaero verrattuna 10.9 pulttiin.
Eli 8.8 lujuusluokan sinkattuja pultteja saa sankollisen yhden haponkestävän 10.9 pultin hinnalla. Ulkomaiset yhtiöt käyttävät halvimpia sinkattuja 8.8 lujuuden pultteja.
Näitä pulttien vaihtoja ei ole juuri kuitenkaan toteutettu, koska maanomistajilla ei ole ollut varaa toteuttamiseen.
Eikö tämmöisen kuuluisi tuulivoimayhtiön maksaa, eikä maanomistajan.
Pääsääntöisesti maanvuokrasopimukset sopimukset ovat semmoiset, että maanomistaja sitoutuu vuokraamaan korroosioitumisvapaan ja happamattoman tontin tullivoimayhtiölle. Tämä on yleensä pienellä tekstillä kymmenien sivujen tuulivoimayhtiön valmiiksi kirjoittamassa vuokrasopimuksessa.
Kun ei maanomistajalla ole varaa maksaa rekkakuormaa kalliita pultteja ja niiden vaihtoa, joka on sadantuhannen euron kahta puolta per voimala, niin pultteja ei vaihdeta.
Tuulivoimala jätetään maanomistajan vastuulla ja riskillä pystyyn lujuudeltaan alimitoitetuilla ja ruostuvilla pulteilla.
Tuulivoimayhtiöllä ei ole vastuuta, jos voimala kaatuu tai hajoaa. Vastuu on maanomistajalla, kun hän on vuokrannut tuuliteollisuuteen soveltumattoman tontin. Tuulivoimayhtiö olettaa ja edellyttää, että voimalan tontti on ns. päiväntasaajatontti, jossa ei ole lämpötilan ja kosteuden vaihteluita, eikä minkäänlaista myrsky- tai lumikuormariskiä.
Hajonneet voimalat ovat lähes kaikissa sopimuksissa maanomistajan tai kaavoitusvastaavan eli kunnan vastuulla. Tämä on keskustapuolueen unelman toteuttamista sitoutua henkilökohtaisesti ja sitouduttaa kunta edellä mainittujen vahinkojen vastuunkantajaksi.En malta olla ottamatta ehkä helpommin kansan ymmärrettävää konkretiaa.
Tuulivoimayhtiöt lupaavat jopa 150 euroa hehtaari maanomistajalle, jos hän vuokraa maansa tuuliteollisuusalueeksi.
Avohakattua maata saa helposti ostettua 1000 euroa hehtaari.
Pormestarin tuuliteollisuusalueet ovat noin 1000-2000 hehtaaria. Jos ajatellaan minimi vuokranmaksun suuruus 10 vuoden elinkaarella ja tuhannen hehtaarin tuuliteollisuuspinta-alalla, niin vuokrakulu tuulivoimatoimijalle on 1,5 miljoonaa.
1,5 miljoonalla saisi 1000 euron hehtaarihintaan 1500 hehtaaria, eli toisin sanoen maan ostamalla tuulivoimayhtiö säästäisi 500 tuhatta.
Kun asiaa ajatellaan pormestarin suurimmilla tuuliteollisuusalueilla ja keskustapuolueen mielikuvituksella tuulivoimalan 30 vuoden elikaaresta, niin maan ostamalla saavutettu säästö vuokraamiseen nähden olisi jo 7 miljoonaa.
Miksi tuulivoimayhtiöt vuokraavat maata, eikä halua säästää seitsemää miljoonaa ostamalla maata tuuliteollisuuteensa.
Eihän tuulivoimatoimija tuulivoimatoimija halua tuuliteollisuusalueen maanomistajavastuita itselleen.
Maanomistajavastuiden suuruutta, maanomistajalle ja kunnalle, kuvaa hyvin, että ne ovat reilusti yli 7 miljoonaa per tuuliteollisuusalue, kun tuulivoimayhtiö ei osta maata, vaan vuokraa sen. Näitä yli seitsemän miljoonan korvausvastuita on pormestari keskustapuolueensa tuella haalimassa Puolangan kunnan ja toki myös Puolangan keskustapuoluelaisten maanomistajien rasitteeksi noin sadalla miljoonalla. Keskustalaisten maanomistajien suhteen ei harmita, he joutavat kyllä maksamaan miljoonat, kun on rahaan lahjoittaa maat tuuliteollisuudelle, mutta yhteisvastuullinen kunnan vastuuosuus suorastaan sylettää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
81-metrinen tuulivoimala kaatui Ruotsissa – "Kaikki pultit olivat poikki”
Tämä oli hyvin pieni voimala. Pormestari tekee sopimukset 300-350 metrisistä.
Tämä pulttiongelma on lähes kaikissa voimaloissa. Perustelen asiaa keskustapuolueesta poiketen totuuteen ja toteutumaan perustuen.
Olen henkilökohtaisesti nähnyt urakkatarjouspyyntöjä koko tuulivoimalan pulttien vaihdosta kestävämpiin. Tuulivoimayhtiöt ovat luottaneet siihen, että ei ole tuulivoimaloille rakennusvalvontaa. Osissa tuulivoimaa jo pidempään toteuttaneissa kunnissa rakennusvalvonta on puuttunut liian heikkoihin materiaaleihin esimerkiksi pulttien suhteen.
Kansalaiset jotka ovat olleet vähänkään tekniikan kanssa tekemisissä tietää, mikä on pulteissa haponkestävän ja sinkatun pultin hinta ja kestävyysero, samoin tietävät mikä on 8.8 lujuusluokan pultin kestävyys ja hintaero verrattuna 10.9 pulttiin.
Eli 8.8 lujuusluokan sinkattuja pultteja saa sankollisen yhden haponkestävän 10.9 pultin hinnalla. Ulkomaiset yhtiöt käyttävät halvimpia sinkattuja 8.8 lujuuden pultteja.
Näitä pulttien vaihtoja ei ole juuri kuitenkaan toteutettu, koska maanomistajilla ei ole ollut varaa toteuttamiseen.
Eikö tämmöisen kuuluisi tuulivoimayhtiön maksaa, eikä maanomistajan.
Pääsääntöisesti maanvuokrasopimukset sopimukset ovat semmoiset, että maanomistaja sitoutuu vuokraamaan korroosioitumisvapaan ja happamattoman tontin tullivoimayhtiölle. Tämä on yleensä pienellä tekstillä kymmenien sivujen tuulivoimayhtiön valmiiksi kirjoittamassa vuokrasopimuksessa.
Kun ei maanomistajalla ole varaa maksaa rekkakuormaa kalliita pultteja ja niiden vaihtoa, joka on sadantuhannen euron kahta puolta per voimala, niin pultteja ei vaihdeta.
Tuulivoimala jätetään maanomistajan vastuulla ja riskillä pystyyn lujuudeltaan alimitoitetuilla ja ruostuvilla pulteilla.
Tuulivoimayhtiöllä ei ole vastuuta, jos voimala kaatuu tai hajoaa. Vastuu on maanomistajalla, kun hän on vuokrannut tuuliteollisuuteen soveltumattoman tontin. Tuulivoimayhtiö olettaa ja edellyttää, että voimalan tontti on ns. päiväntasaajatontti, jossa ei ole lämpötilan ja kosteuden vaihteluita, eikä minkäänlaista myrsky- tai lumikuormariskiä.
Hajonneet voimalat ovat lähes kaikissa sopimuksissa maanomistajan tai kaavoitusvastaavan eli kunnan vastuulla. Tämä on keskustapuolueen unelman toteuttamista sitoutua henkilökohtaisesti ja sitouduttaa kunta edellä mainittujen vahinkojen vastuunkantajaksi.Voe mahoton. Onko kepuseniilit aivan puupäitä? Kyllä on. Me joudumme heidän vartijoikseen ja huolehtijoiksi. Ilman korvausta kepuvaltuuston saattohoitajina.
- Anonyymi
Mihin ihmeeseen autojakin tarvitaan. Hevonen riittää
- Anonyymi
Jokainen kansalainen voi toki yrittää lupaa valuma-altaattomalle tuhansien litrojen öljyvarastolle maanpinnalla. Ei varmasti tule lupaa, eikä onnistu toteuttaa.
Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt saavat automaattisesti luvan keskustapuolueelta valuma-altaattomaan tuhansien litrojen öljyvarastointiin jopa 200 metrin korkeudessa, ei suinkaan Suomen kansalaisille ulottumattomissa olevaan varastointiin maanpinnalla.
Näin toimii nykyinen korruptoitunut maaseudusta ja maalaisjärjestä erkaantunut laittomuuksia päättävä keskustapuolue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen kansalainen voi toki yrittää lupaa valuma-altaattomalle tuhansien litrojen öljyvarastolle maanpinnalla. Ei varmasti tule lupaa, eikä onnistu toteuttaa.
Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt saavat automaattisesti luvan keskustapuolueelta valuma-altaattomaan tuhansien litrojen öljyvarastointiin jopa 200 metrin korkeudessa, ei suinkaan Suomen kansalaisille ulottumattomissa olevaan varastointiin maanpinnalla.
Näin toimii nykyinen korruptoitunut maaseudusta ja maalaisjärjestä erkaantunut laittomuuksia päättävä keskustapuolue.Trump pelastaa kyllä maailmaa keskustapuolueen huijaukselta ja koijaukselta.
Kun USA:n presidentin valinta varmistui, niin keskustapuolueen osakekurssi, eli tuulivoimatoimija Vestaksen, laski heti kerralla noin 20%. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump pelastaa kyllä maailmaa keskustapuolueen huijaukselta ja koijaukselta.
Kun USA:n presidentin valinta varmistui, niin keskustapuolueen osakekurssi, eli tuulivoimatoimija Vestaksen, laski heti kerralla noin 20%.On se tuo keskustapuolueen idolin ja yhteistyökumppanin Vestaksen kurssi laskenut kyllä enempi ja Toisen keskustapuolueen puolueen ja kuntatalouksien pelastajan Siemens Gamesan kurssi on laskenut noin 50%.
Näiden varaan keskustapuolue on luvannut puolueensa ja kuntataloudet. Ei hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se tuo keskustapuolueen idolin ja yhteistyökumppanin Vestaksen kurssi laskenut kyllä enempi ja Toisen keskustapuolueen puolueen ja kuntatalouksien pelastajan Siemens Gamesan kurssi on laskenut noin 50%.
Näiden varaan keskustapuolue on luvannut puolueensa ja kuntataloudet. Ei hyvä.Vievät kepuperkeleet konkkaan tämän kunnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vievät kepuperkeleet konkkaan tämän kunnan.
Tuulivoimaloiden ja niiden huoltoteiden rakentaminen häiritsee vakavasti luonnonmaisemaa. Tuulivoimarakentamisen laajeneminen metsäisille alueille vaikuttaa metsään ja sen ekosysteemeihin. Tutkimustietoa on kuitenkin vain vähän johtuen tuulivoima-alueiden tiestön sijoittelua kokevan tiedon puutteesta. Ympäristöön liittyvät seikat, kuten kasvillisuuden tuhoutuminen ja maaperän eroosio voivat jäädä vaille huomiota. Siksi tutkimuksessa kerättiin eri lähteistä satelliittihavaintoja, joiden perusteella selvitettiin metsähaittoja ja eroosion vaikutuksia. Haittoja esiintyi 1,5 – 6,5 hehtaarin alueella megawattia kohden. Tiestön rakentaminen oli tärkein syy metsähävikkiin. Eroosiota esiintyi enemmän vuoristoisilla alueilla kuin tasaisella maaperällä.
Tuulivoiman maailmanlaajuisen nopean lisääntymisen vuoksi maatuulivoiman yleinen hyväksyttävyys on laskemassa maankäytön konfliktien seurauksena asutuilla alueilla, sekä niiden aiheuttamien melu-, välke- ja maisemahaittojen vuoksi. Seurauksena on tuulivoima-alueiden sijoittaminen kauas asuinaluista, ja yhä useammin metsiin. Siitä aiheutuu kuitenkin väistämättömiä haitallisia vaikutuksia metsäekosysteemeihin. Laajat tuulivoima-alueet aiheuttavat metsien pirstoutumista, mikä johtaa elinympäristöjen pirstoutumiseen ja villieläinten siirtymiseen pois alueelta. Metsien peittävyyden väheneminen tuulivoimaloiden lähellä liittyy havaittuun metsälajitiheyden vähenemiseen. Lisäksi metsien peittävyyden väheneminen altistaa pintamaaperää voimakkaammille tuulille ja sateille, mikä pahentaa maaperän eroosiota.
Metsätuulivoiman aiheuttamia ympäristövaikutuksia koskevaa globaalia tietoa tarvitaan kiireellisesti. Tämä edellyttää skaalautuvia tutkimusmenetelmiä, joita voidaan soveltaa samalla tavalla ympäri maailmaa. Aikaisemmat tutkimusmenetelmät perustuvat tuulivoimahankkeiden perustamisasiakirjoista saatavaan tietoon, jonka laatu vaihtelee suuresti. Siksi julkisesti saatavilla olevien kaukokartoitustietojen hyödyntäminen on käyttökelpoinen keino tuulivoiman aiheuttamien metsähaittojen tunnistamisessa. Tässä tutkimuksessa on hyödynnetty Landsat- ja Sentinel-2-avaruuskuvia.
Tutkimukseen valittiin hankkeita Kiinasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Ruotsista ja Iso-Britanniasta. Tulokset osoittavat, että metsähaitat ovat merkittäviä, ja suurimmat haitat havaittiin Keski-Ruotsin ja Etelä-Kiinan metsissä. Ne sijoittuvat pääasiassa huoltoteiden varsille.
Linkki tutkimusartikkeliin: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0921344924005275 - Anonyymi

Linkki tutkimusartikkeliin: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0921344924005275Seuraavasta näkee, miten aukaistaan tuulivoimalla vapaa reitti Vartiuksesta Ouluun.
Tämmöisen toteutuminen on epäisänmaalisen keskustapuolueen syvin intohimo.
https://www.facebook.com/reel/1164588974842781 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavasta näkee, miten aukaistaan tuulivoimalla vapaa reitti Vartiuksesta Ouluun.
Tämmöisen toteutuminen on epäisänmaalisen keskustapuolueen syvin intohimo.
https://www.facebook.com/reel/1164588974842781Kepulit ei usko tällaista. Keput uskoo vain omaa puttiniaan, joka suoltaa heille propagandaa. Ollut oppilaana tuulihuijareille samaan aikaan kun kuntalaiset maksaneet ylisuurta palkkaa tälle lannanlapioijalle. Puolangan kepujen puttini on kaikkitietävä. Ainakin omasta mielestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulit ei usko tällaista. Keput uskoo vain omaa puttiniaan, joka suoltaa heille propagandaa. Ollut oppilaana tuulihuijareille samaan aikaan kun kuntalaiset maksaneet ylisuurta palkkaa tälle lannanlapioijalle. Puolangan kepujen puttini on kaikkitietävä. Ainakin omasta mielestään.
On sulla raukalla paha olla. Näet varmaan unia eikä uni tule. Apua saat tk kepulaiselta henkilökunnalta. Varo etteivät syötä sulle raakkuja niihin voi (toi...vas) tukehtua. Jos et sinä koska olet varsinainen ohjaaja näytelmille. On riittänyt hauskaa seurassasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulit ei usko tällaista. Keput uskoo vain omaa puttiniaan, joka suoltaa heille propagandaa. Ollut oppilaana tuulihuijareille samaan aikaan kun kuntalaiset maksaneet ylisuurta palkkaa tälle lannanlapioijalle. Puolangan kepujen puttini on kaikkitietävä. Ainakin omasta mielestään.
Onhan tällä kepulaisella osaamista. Sitä on hankittu tuvan ja navetan väliä kumisaappaissa tallustaessa. Osaaminen ei vain liity julkishallintoon vaan lannanlapiointiin.
- Anonyymi
Tuulisähköstä noin 70 % tuotetaan vuoden kuuden kylmimmän kuukauden aikana. Talvikuukausina tuulee huomattavasti enemmän ja ilman tiheys on korkeampi, jolloin samasta ilmamäärästä saadaan irti enemmän energiaa.
- Anonyymi
maailman energiantarve kasvaa noin 30 % seuraavan vuosikymmenen aikana.
- Anonyymi
Eikö se keskustapuolueen tuulivoimahulluuden myötä ole Suomen sähkönkulutus vaan pienentynyt viime vuosina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se keskustapuolueen tuulivoimahulluuden myötä ole Suomen sähkönkulutus vaan pienentynyt viime vuosina.
Käykäähän tutustumassa keskustapuolueen korruptiokiimatuulivoimahömppään tämmöisenä jäätävän sateen päivänä jonkun keskustapuolueen tuulimittausmaston juurella.
Kaksi polttomoottorigeneraattoria huutaa täysillä. Ilmeisesti isommalla konttigeneraattorilla pyritään pitämään masto pystyssä, eli sulana ja pienemmän voimalla mitataan tuulta. Tämmöistä on keskustakorruption vihreänsiirtymän mielikuvamaailman toteuttaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykäähän tutustumassa keskustapuolueen korruptiokiimatuulivoimahömppään tämmöisenä jäätävän sateen päivänä jonkun keskustapuolueen tuulimittausmaston juurella.
Kaksi polttomoottorigeneraattoria huutaa täysillä. Ilmeisesti isommalla konttigeneraattorilla pyritään pitämään masto pystyssä, eli sulana ja pienemmän voimalla mitataan tuulta. Tämmöistä on keskustakorruption vihreänsiirtymän mielikuvamaailman toteuttaminen.Maailmanpoliittinen tilanne luo toivottavasti ylipääsemättömän paineen ja mahdottomuuden keskustapuolueen tuulivoimakorruptiositoumusten toteuttamiselle.
Trumpista tuli presidentti ja Saksa on sekaisin.
Toki on olemassa suuri riski, että Saksa sekavassa tilanteessa kansallistaa tuuliteollisuutensa Suomessa.
Tämä olisi varmasti keskustapuolueen unelmaa, jos tuuliteollisuusalueet menee Porkkalan tavoin ulkomaiseen hallintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmanpoliittinen tilanne luo toivottavasti ylipääsemättömän paineen ja mahdottomuuden keskustapuolueen tuulivoimakorruptiositoumusten toteuttamiselle.
Trumpista tuli presidentti ja Saksa on sekaisin.
Toki on olemassa suuri riski, että Saksa sekavassa tilanteessa kansallistaa tuuliteollisuutensa Suomessa.
Tämä olisi varmasti keskustapuolueen unelmaa, jos tuuliteollisuusalueet menee Porkkalan tavoin ulkomaiseen hallintaan.Moni keskustapuoluelainen on jo vuokrannut maansa samoin viideksikymmeneksi vuodeksi ulkomaisen hallintaan, kuin Porkkala meni rauhanteossa aikanaan.
Tätä lahjoitusta yritti myös pormestari puolueensa täydellä tuella kunnan jäsenten omistaman maa-alueen luovuttamiseksi. Keskustapuolueen ulkopuoliset aktiiviset kansalaiset eivät toki hyväksyneet pormestarin ja hänen puolueensa tuulivoimakolonisaatiota isänmaallisina ja yhteiskuntavastuuta kantavina.
Tämmöistä yritti epäisänmaalinen ulkomaisessa ohjauksessa oleva korruptoitunut keskustapuolue. Toki kepuliHilkan teatteri sai tuulivoimarahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni keskustapuoluelainen on jo vuokrannut maansa samoin viideksikymmeneksi vuodeksi ulkomaisen hallintaan, kuin Porkkala meni rauhanteossa aikanaan.
Tätä lahjoitusta yritti myös pormestari puolueensa täydellä tuella kunnan jäsenten omistaman maa-alueen luovuttamiseksi. Keskustapuolueen ulkopuoliset aktiiviset kansalaiset eivät toki hyväksyneet pormestarin ja hänen puolueensa tuulivoimakolonisaatiota isänmaallisina ja yhteiskuntavastuuta kantavina.
Tämmöistä yritti epäisänmaalinen ulkomaisessa ohjauksessa oleva korruptoitunut keskustapuolue. Toki kepuliHilkan teatteri sai tuulivoimarahaa.Samoinhan yrittää Puolangan epäisänmaallinen luterilainen seurakunta lahjoittaa maansa ulkomaisten hallintaan. Omatunnottomia ovat seurakunnan päättäjät, jos kehtaavat sankarihautojen lähimaillakaan liikkua. Pormestari ja hänen puolueensa ohjaa myös seurakunnan isänmaallisuuden ja uskonnon ideologiaa.
Ei ole Puolangan seurakunnassa merkitystä isänmaamme historialla tai raamatun opeilla, vaan päätöksiä, uskontoa ja ideologiaa ohjaa pormestari puolueensa tuella.
Maalliseksi ja epäisänmaalliseksi on korruptoitunut luterilainen uskonto ja seurakunta.
Miten vakaumukselliset herätysliikkeet voivat roikkua mukana. Toki rahan ei hengellisuuden voimalla.
On maailma mallillaan kun epäisänmaallisin puolue on keskusta ja epäisänmaallisin uskonto on luterilaisuus. Lappi säilyy Suomen isänmaana, kun kepu ei ole vallassa ja siellä on paljon isänmaallisia ortodokseja.
Juha Nuoralaa arvostan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoinhan yrittää Puolangan epäisänmaallinen luterilainen seurakunta lahjoittaa maansa ulkomaisten hallintaan. Omatunnottomia ovat seurakunnan päättäjät, jos kehtaavat sankarihautojen lähimaillakaan liikkua. Pormestari ja hänen puolueensa ohjaa myös seurakunnan isänmaallisuuden ja uskonnon ideologiaa.
Ei ole Puolangan seurakunnassa merkitystä isänmaamme historialla tai raamatun opeilla, vaan päätöksiä, uskontoa ja ideologiaa ohjaa pormestari puolueensa tuella.
Maalliseksi ja epäisänmaalliseksi on korruptoitunut luterilainen uskonto ja seurakunta.
Miten vakaumukselliset herätysliikkeet voivat roikkua mukana. Toki rahan ei hengellisuuden voimalla.
On maailma mallillaan kun epäisänmaallisin puolue on keskusta ja epäisänmaallisin uskonto on luterilaisuus. Lappi säilyy Suomen isänmaana, kun kepu ei ole vallassa ja siellä on paljon isänmaallisia ortodokseja.
Juha Nuoralaa arvostan.Kalajoen luterilaiselta seurakunnalta ne paloi metsät, kun lankesivat epäisänmaalliseen tuulivoimaan maallisen mammonan intohimon ja houkutuksen ohjaamana.
Luoja antoi palkaksi tuhon ja köyhyyden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalajoen luterilaiselta seurakunnalta ne paloi metsät, kun lankesivat epäisänmaalliseen tuulivoimaan maallisen mammonan intohimon ja houkutuksen ohjaamana.
Luoja antoi palkaksi tuhon ja köyhyyden.En ole kirjanoppinut, mutta kuitenkin nuoruudessa luterilaisen rippikoulun käynyt.
Paljon en enää muista, mutta on jotenkin jäänyt mieleen, että Luoja olisi antanut maan viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Korjatkaa luterilaiset, jos ei näin ole isossa kirjassa ollut tai sitä on päivitetty erilaiseksi.
Keskustapuolueen syvin intohimo ja toteuttaminen on ollut kaavoittaa peltoviljelijöiden ja metsäomaisuuden vartijoiden maat ulkomaisen tuuliteollisuuden käyttöön.
Itse en usko siihen, että ulkomainen tuulivoimahuijaus olisi maan viljelemistä ja varjelemista.
Omalla uskollani en pidä taivaspaikkaa läheskään yhtä varmana, kuin keskustapuoluelaiset luterilaiset, mutta olen sinut uskoni ja sen antaman hyvän ja oikeudenmukaisen jakamisen toivon kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalajoen luterilaiselta seurakunnalta ne paloi metsät, kun lankesivat epäisänmaalliseen tuulivoimaan maallisen mammonan intohimon ja houkutuksen ohjaamana.
Luoja antoi palkaksi tuhon ja köyhyyden.Palon syynä oli huolimaton tulenkäsittely. Älä valehtele muuta !
- Anonyymi
Montako niitä on rakennettu ??? Kertokaa missä ne ovat.
- Anonyymi
Keskustapuolueen fossiilisilla toimivia tuulimittausmastoja on noin viisi. Muutama tuhat litraa polttoöljyä ja bensiiniä palaa viikossa keskustapuolueen ulkomaisen vihreän ideologian toteuttamiseen. Onhan se miehekästä kepulille kun dieselgeneraattorit laulaa luonnossa ideologian puolesta, on mastoa pystyssä ja luontoa raiskattuna.
Tämmöinen on keskustapuolueen uskonto ja luterilaisuus. - Anonyymi
Miksi keskustapuoluelaiset luterilaiset haluaa karkottaa elämän, viljelyn, varjelun, elinkeinot ja luonnon Puolangalta laittamalla automaattisesti kaikki oligarkkien ja muiden ulkomaalaisten tuuliteollisuuskaavat vireille kunnan jäseniltä saati isänmaan osuuden omistajilta mitään kysymättä. Erikoiseksi on mennyt keskustalaisten moraali. Uskonnosta tai uskovaisuudesta en heidän kohdallaan puhuisi. Keskustapuolueella on vain korruption ohjaama ja velvoittama ideologia. Pormestarilla on uusi talo ja parilla muullakin pääkepulilla. Tämä on keskustapuoluelaisten luterilaisten maanpäällinen taivaspaikka toteutuma.

Tuulivoimatuloista jopa yli 90 % siirtyy verottomana ulos maasta, mikä johtuu pääosin ulkomaisesta omistuksesta ja lainoista, joilla hankkeet rahoitetaan.
Kotimaista ja paikallista työtä nämä ulkomailta laivattavat teollisuuslaitokset synnyttävät vain hetkellisesti ja senkin ainoastaan rakentamisen kaikkein vähäarvoisimmissa vaiheissa.
Tuulivoimalat potkureineen ovatkin kuin jättiläismäisiä maassa seisovia maailmalta tänne lennähtäneitä kauko-ohjattavia energiadrooneja.
Suorina ulkomaisina investointeina ne ovat meille arveluttavia, koska ne antavat meille niin vähän ja vaativat ympäristöltämme, niin paljon – elinvoimamme perimmäiseltä lähteeltä.
https://www.hameensanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/7982633?fbclid=IwY2xjawGwRLdleHRuA2FlbQIxMQABHanUEpVcQ50JZaN2NE8aUWrY-Dg98_u7oB2on-cInFgRQln980P5QYOuoQ_aem_lIwDjsr73uEqLfPrm8CS-w
- Anonyymi
On se hyvä, että meillä Ylä-Kainuussa on yksi todellinen toimittaja. Sirkku.
Puolagalla paikalliskepu-lehdessä vain hyssykkä-nössykkätuomo, joka nuolee kepuseiilien per*että. Ja tehnyt sitä viimeiset 20 vuotta. Pelkurina.
Meidän voimanainen Sirkku kirjoittaa KS:a:
Eiffel-tornin korkuiset tuulivoimalat ovat ahdistava ajatus – Puolangan Tulijokilan tuulivoimahanketta esiteltiin
Maiseman tuhoutuminen, huoli vesistöistä, vaikutukset luontoon ja maanvuokrasopimukset olivat teemat, jotka toistuivat Puolangan Tulijokilan tuulivoimahankkeen yleisötilaisuuden puheenvuoroissa.
Yleisön puheenvuoroissa mainittiin muun muassa suunnitellun voimala-alueen vaikutuspiirissä olevat tonko- ja raakkupurot, metson soidinalueet, merikotkat, arvokkaat luontokohteet ja Luonnonperintösäätiön Tulijoki-niminen suojelualue. Myös alueen asukkaiden tulevaisuus tuulivoimaloiden keskellä asetettiin kyseenalaiseksi.
Törmänmäessä ei olla huolissaan vain Tulijokilan hankkeesta, vaan kaikista Puolangalla vireillä olevista tuulivoimasuunnitelmista.
– Törmänmäkeläisten puolesta tämä asia koetaan todella ahdistavaksi, kuului yksi kommentti.
Kylällä on laskettu, että viiden kilometrin säteelle kylästä on tulossa yhteensä lähes sata ”Eiffel-tornin kokoista tuulivoimalaa”, kuten eräs osallistujista kuvaili, jos kaikki suunnitelmat toteutuvat.
– Valituksia tehdään varmasti, yleisöpuheenvuorossa todettiin.
Yleisössä epäilttiin, että Tulijokilan hanke kaatuu siihen, että maanomistajat eivät suostu tekemään tarvittavia vuokrasopimuksia.
Maanvuokrasopimuksia tarvitaan koko alueelle, jota osayleiskaava koskee. Voimalapaikkaa ei voi sijoittaa kiinteistölle, jolla ei ole voimassa olevaa vuokrasopimusta. - Anonyymi
Ei se tuulivoima mitään pilaa. Pää pois pyllystä vastustajat! Oottako vähä yksinkertaisia.
- Anonyymi
köyhässä kunnassa on vaan ottaa tuulivoimaa,kuten esim hyrynsalmella,kunta sais näin verotuloja?vastustajat on lähes persaukeisia?jos ei kiinnosta katsoa vilkkuvia valoja,niin muuallakin on tilaa ottaa teidän kaltaisia ?
- Anonyymi
Yli neljälläkymmenellä prosentilla ihmisistä on tuulivoiman aiheuttamia terveysoireita asuessaan 5-10 kilometrin etäisyydellä tuulivoimalasta.
https://thl.fi/aiheet/ymparistoterveys/melu/tuulivoima-ja-melu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli neljälläkymmenellä prosentilla ihmisistä on tuulivoiman aiheuttamia terveysoireita asuessaan 5-10 kilometrin etäisyydellä tuulivoimalasta.
https://thl.fi/aiheet/ymparistoterveys/melu/tuulivoima-ja-meluKellä raukoilla puolangalla on näin ? Pistä lääkitys kuntoon, tuleen parempi mieli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kellä raukoilla puolangalla on näin ? Pistä lääkitys kuntoon, tuleen parempi mieli.
Puolangan kunnalla on jo nyt valtakunnan kuulun korkeat sairauspoissaolot. Nykytilanne perustuu toki on täysin keskustapuolueen aiheuttamiin sairauksiin.
Pormestari haluaa tuulivoimalla sairastuttaa loputkin, joiden menttaali on kestänyt kepuiliuden aiheuttamat rasitteet ilman sairaslomaa.
Ymmärrän sinua keskustapuoluelainen, että kokemuksesi pohjalta kehotat paremman mielen lääkitykseen. Olet näitä paremman mielen lääkityksen alaisia kunnan sairauspoissaolijoita. Keskustapuoluelaisen tavoite on olla itse jauhot päässä saikulla ja saada mahdollisimman moni muu nauttimaan mielialalääkityssairaslomista.
Näin toimii keskustapuolue. - Anonyymi

Näin toimii keskustapuolue.Inkoon tuulivoimalan ympäristölupa uuteen syyniin
Inkoon Barösundin viimeinen tuulivoimala saattaa joutua purku-uhan alle. Voimalan melu on ylittänyt jatkuvasti ympäristöluvan sallimat raja-arvot. Lähiasukkaat ovat vastustaneet Inkoon tuulivoimaloita niiden rakentamisesta lähtien.
https://yle.fi/a/3-6576842
Kaksi voimalaa purettiin pian käyttöönoton jälkeen meluhaitan ja heikon tuotannon takia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Inkoon tuulivoimalan ympäristölupa uuteen syyniin
Inkoon Barösundin viimeinen tuulivoimala saattaa joutua purku-uhan alle. Voimalan melu on ylittänyt jatkuvasti ympäristöluvan sallimat raja-arvot. Lähiasukkaat ovat vastustaneet Inkoon tuulivoimaloita niiden rakentamisesta lähtien.
https://yle.fi/a/3-6576842
Kaksi voimalaa purettiin pian käyttöönoton jälkeen meluhaitan ja heikon tuotannon takiaPitkässä kuusessa on kepujen haaveet tuulikusetuksesta meille kuntalaisille.
Kainuun tuulivoimakaava on valituksen alla hallinto-oikeudessa. Seuraavana KHO, jossa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta.
Sitten on vuorossa rakennusluvat, jos KHO sattuu antamaan luvan yhdellekään tuulihärvelille. Rakennusluvista valitamme ensin hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa taas KHO:n. Siihen on taas kulunut seuraavat 3-4 vuotta.
Jos jostain syystä meidän kuntalaisten näköpiiriin nousee yhtään härveliä, ryhdymme omatoimisesti ja omakustanteisesti mittaamaan melua. Teemme sitä 24/7 ja tuotamme kiistatonta dataa. Tämän jälkeen vaadimme kuntaa oikeudessa purkamaan omin kustannuksin terveydelle vaaralliset härvelit meidän kotikunnastamme.
Ja lopuksi teemme täällä laskelman purkukustannusten jälkeen, montaka kymmentä miljoonaan kotikuntamme on köyhempi, kun kepuvihannekset eivät ymmärtäneet meidän koulutetumpien ja kokeneempien ennakkolaskelmiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkässä kuusessa on kepujen haaveet tuulikusetuksesta meille kuntalaisille.
Kainuun tuulivoimakaava on valituksen alla hallinto-oikeudessa. Seuraavana KHO, jossa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta.
Sitten on vuorossa rakennusluvat, jos KHO sattuu antamaan luvan yhdellekään tuulihärvelille. Rakennusluvista valitamme ensin hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa taas KHO:n. Siihen on taas kulunut seuraavat 3-4 vuotta.
Jos jostain syystä meidän kuntalaisten näköpiiriin nousee yhtään härveliä, ryhdymme omatoimisesti ja omakustanteisesti mittaamaan melua. Teemme sitä 24/7 ja tuotamme kiistatonta dataa. Tämän jälkeen vaadimme kuntaa oikeudessa purkamaan omin kustannuksin terveydelle vaaralliset härvelit meidän kotikunnastamme.
Ja lopuksi teemme täällä laskelman purkukustannusten jälkeen, montaka kymmentä miljoonaan kotikuntamme on köyhempi, kun kepuvihannekset eivät ymmärtäneet meidän koulutetumpien ja kokeneempien ennakkolaskelmiin.Teitä 2 ne haittaa . Ei meitä valveutuneita kansalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkässä kuusessa on kepujen haaveet tuulikusetuksesta meille kuntalaisille.
Kainuun tuulivoimakaava on valituksen alla hallinto-oikeudessa. Seuraavana KHO, jossa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta.
Sitten on vuorossa rakennusluvat, jos KHO sattuu antamaan luvan yhdellekään tuulihärvelille. Rakennusluvista valitamme ensin hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa taas KHO:n. Siihen on taas kulunut seuraavat 3-4 vuotta.
Jos jostain syystä meidän kuntalaisten näköpiiriin nousee yhtään härveliä, ryhdymme omatoimisesti ja omakustanteisesti mittaamaan melua. Teemme sitä 24/7 ja tuotamme kiistatonta dataa. Tämän jälkeen vaadimme kuntaa oikeudessa purkamaan omin kustannuksin terveydelle vaaralliset härvelit meidän kotikunnastamme.
Ja lopuksi teemme täällä laskelman purkukustannusten jälkeen, montaka kymmentä miljoonaan kotikuntamme on köyhempi, kun kepuvihannekset eivät ymmärtäneet meidän koulutetumpien ja kokeneempien ennakkolaskelmiin.Silloin kepu-vihannekset on linnassa ja loput hiekkaharjussa. Siellä uimarannan vieressä.
- Anonyymi
Eihän täällä ole yhtään tuulivoimalaa vielä. Minkä kunnan sivuille olet kirjoittamassa ?
- Anonyymi
Keskustapuolue haluaa satoja tuulivoimaloita pohjavesialueiden ja vedenottamoiden läheisyyteen. Keskustakorruption voimalla niitä suunnitellaan tosiaan vedenottamoiden viereen, koska kansalaiset ja laki ei hyväksy niitä vedenottamoille, vaikka keskustapuolue kuinka on tehnyt korruptiosopimuksia.
Myös vedenottamoiden viereen tehdyt voimalat tuovat kansalle kuoleman.
Keskustapuolueen koskaan asioiden perustelemattomuudesta poiketen perustelen jälleen.
https://yle.fi/a/74-20121828
Kainuun pelastuslaitoksella ei ole tuulivoimaloiden suhteen mitään pelastussuunnitelmavaatimuksia saati omaa pelastussuunnitelmaa.
Tuulivoimalan tulipalot on todellisuutta ja ne lisääntyy koko ajan.
Jos ei tuulivoimala heti suorastaan tapa, vaan pysyt todella sairastavana ja oireilevana, niin tuulivoimalan tulipalon sammutus päästää koko ruokakuntasi elämisen ja keskustapuolueen sietämisen piinalta tuonpuoleiseen.
Ei ole kunnalla, sotella eikä millään mitään vastuuta, kun Kiina ja Venäjä haluaa keskustapuolueen ja saksan tuella tuhota Suomen kansan. - Anonyymi
Pormestari on keskustapuolueensa tuella luvannut saksalaisille ja oligarkeille yli 200 tuulivoimalaa Puolangalle. Toki he ovat nyt syyteharkinnassa ja tutkinnassa joka vaan laajenee ja syvenee.
- Anonyymi
Kepulainen vihannes ja seniili -Markku- joutui muuttaman Inarin kunnasta meidän puolankalaisten riesaksi.
Inarin kunta teki viime kunnallisvaalien alla päätöksen, ettei tämä istuva kunnanvaltuusto aloita yhtäkään tuulivouhotus kaavoitusta kunnan alueella. Eli on jossain kunnissa myös järkeviä kepulaisia. Puolangalla ei ole. On vain vihannes-seniilejä.
Nyt tämä puuttinin ikäinen ja -älyinen kepuseniili yrittää tuhota meitä puolankalaisia, jotka olemme asuneet vuosikymmeniä ennen tätä kepuvihannesta näillä selkosilla.
Vaikka kepuseniili tietää kasvavan ihan kohta horsmaa. Kuten eräs kepusvihannes Joukokylästä. - Anonyymi
Ei tuulivoima puolankaa pilaa vaan valittajat.
- Anonyymi
Puolangan on pilannut keskustakorruptio ja tuulivoimayhtiöiden etujärjestö keskustapuolue pormestarin tuulivoimakaavoituksilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan on pilannut keskustakorruptio ja tuulivoimayhtiöiden etujärjestö keskustapuolue pormestarin tuulivoimakaavoituksilla.
Kannattaa katsoa MOT ohjelma tänään.
Keskustapuoluelaisille varoitus. Ohjelma saattaa sisältää keskustapuolueen ideologiaa, vaaliteemoja ja mielikuvitusmaailmaa järkyttävää materiaalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa katsoa MOT ohjelma tänään.
Keskustapuoluelaisille varoitus. Ohjelma saattaa sisältää keskustapuolueen ideologiaa, vaaliteemoja ja mielikuvitusmaailmaa järkyttävää materiaalia.Hilkan tuulivoimajouluaterian saa näköjää kolmella kympillä. Pari kymppiä menee oligarkeille ja kymppi järjestäjille. Näin toimii pormestarin Hilkka.
https://puolanka.fi/tapahtuma/askan-joulu-perinteinen-jouluateria-katettuna/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hilkan tuulivoimajouluaterian saa näköjää kolmella kympillä. Pari kymppiä menee oligarkeille ja kymppi järjestäjille. Näin toimii pormestarin Hilkka.
https://puolanka.fi/tapahtuma/askan-joulu-perinteinen-jouluateria-katettuna/Keput varastaa kuntalaisilta ja myy eteenpäin. Ruoka raaka-aineet ostetaan kunnan laskuun. Sen kepuhilkat osaa. Rosvot hoidetaan kylä poliitikkojen hautausmaalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput varastaa kuntalaisilta ja myy eteenpäin. Ruoka raaka-aineet ostetaan kunnan laskuun. Sen kepuhilkat osaa. Rosvot hoidetaan kylä poliitikkojen hautausmaalle.
Rajua on uhkailu tuulivoimayhtiöiden taholta. Tuulivoimalle korruptoituneena valitettavan usein etenkään keskustavetoisissa kunnissa ei ole mahdollisuuksia perääntyä tai suojautua uhkausvaatimuksilta.
https://www.nivala-lehti.fi/artikkeli/tuulivoimayhtiolle-kehotus-hakea-kukonahoon-ymparistolupaa-mita-se-tarkoittaa?hashed=1733378847354&fbclid=IwY2xjawG-ZMNleHRuA2FlbQIxMAABHV1q4xY4yrusx9YxE9SsuOAbQzsbQJX9XsQbOapAPOVcI0sr6Bnq7BT6iA_aem_oPCeiuZvrXNEMyVILyIvOg
Tuulivoimayhtiö pitää vastineessaan vaatimusta ympäristöluvasta perusteettomana, ja väläyttää myös, että vaatimus saattaa johtaa oikeudenkäyntikuluihin, jotka koituvat Nivalan kaupungin maksettavaksi. Lupajaoksessa tuulivoimayhtiön vastinetta pidettiin sävyltään uhkailevana.
https://www.facebook.com/p/Tuulivoima-kansalaisyhdistys-TV-KY-ry-100080395790841/?locale=fi_FI - Anonyymi

https://www.facebook.com/p/Tuulivoima-kansalaisyhdistys-TV-KY-ry-100080395790841/?locale=fi_FILaparikko Kalajoen Tohkolan tuulivoima-alueella. Lapa on katkennut ja pudonnut voimalan juurelle. Wpd Suomi Oy:n toimitusjohtaja Heikki Peltomaan mukaan tällainen tapahtuu yleensä niin, että lapa ensin taipuu, sitten katkeaa ja tippuu maahan. Tohkolan tuulivoima-alueella on 22 voimalaa ja hanke valmistui vuonna 2016. Yhden lavan pituus on noin 50 metriä ja paino noin 10 000 kiloa.
https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/kalajoen-tohkojan-tuulipuistossa-on-tapahtunut-laparikko?fbclid=IwY2xjawG-ZmlleHRuA2FlbQIxMAABHYXJgtMlXY-grccV8Vz3s92Mffl2Iu8w0JRoDs3PrLiHi2PlGHyhgRVslA_aem_v3TK_eWF4gp9nvKFH2XkRg
https://www.facebook.com/p/Tuulivoima-kansalaisyhdistys-TV-KY-ry-100080395790841/?locale=fi_FI - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laparikko Kalajoen Tohkolan tuulivoima-alueella. Lapa on katkennut ja pudonnut voimalan juurelle. Wpd Suomi Oy:n toimitusjohtaja Heikki Peltomaan mukaan tällainen tapahtuu yleensä niin, että lapa ensin taipuu, sitten katkeaa ja tippuu maahan. Tohkolan tuulivoima-alueella on 22 voimalaa ja hanke valmistui vuonna 2016. Yhden lavan pituus on noin 50 metriä ja paino noin 10 000 kiloa.
https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/kalajoen-tohkojan-tuulipuistossa-on-tapahtunut-laparikko?fbclid=IwY2xjawG-ZmlleHRuA2FlbQIxMAABHYXJgtMlXY-grccV8Vz3s92Mffl2Iu8w0JRoDs3PrLiHi2PlGHyhgRVslA_aem_v3TK_eWF4gp9nvKFH2XkRg
https://www.facebook.com/p/Tuulivoima-kansalaisyhdistys-TV-KY-ry-100080395790841/?locale=fi_FISamanlaisiin ulkomaille miljoonalupausten aivopesu ja mielikuvamarkkinointi vierailuihin on Puolangallakin langettu ja ketkä olivat mukana he ovat itsensä ja mielipiteensä myyneet kansasta ja isänmaasta piittaamatta. Näin toimii keskustapuolue.
Vaiettu Luhangan vierailu: ”10 vuotta oikeudenkäyntiä ja 12 miljoonaa Saksaan”
Joukko kangasniemeläisiä kunnanvaltuutettuja ja viranhaltijoita vieraili Latamäen tuulivoima-alueella Luhangassa lokakuun 24. päivänä.
https://puula.net/2024/12/07/vaiettu-luhangan-vierailu-10-vuotta-oikeudenkayntia-ja-12-miljoonaa-saksaan/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlaisiin ulkomaille miljoonalupausten aivopesu ja mielikuvamarkkinointi vierailuihin on Puolangallakin langettu ja ketkä olivat mukana he ovat itsensä ja mielipiteensä myyneet kansasta ja isänmaasta piittaamatta. Näin toimii keskustapuolue.
Vaiettu Luhangan vierailu: ”10 vuotta oikeudenkäyntiä ja 12 miljoonaa Saksaan”
Joukko kangasniemeläisiä kunnanvaltuutettuja ja viranhaltijoita vieraili Latamäen tuulivoima-alueella Luhangassa lokakuun 24. päivänä.
https://puula.net/2024/12/07/vaiettu-luhangan-vierailu-10-vuotta-oikeudenkayntia-ja-12-miljoonaa-saksaan/Maa- ja metsätalousministeriön kysely avartaa, kuinka keskustapuolue on tuhonnut ja haluaa tuhota maaseudun.
https://www.maaseutupolitiikka.fi/uutiset/polis?fbclid=IwY2xjawHFFMRleHRuA2FlbQIxMQABHSIKR2u_P_KqQYco6cjED6mTvX3QqsvB6SF2RGLg8ctjBaoQ3153ULTG6A_aem_1p_gL1_iYmzwE4s4cSOAhg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlaisiin ulkomaille miljoonalupausten aivopesu ja mielikuvamarkkinointi vierailuihin on Puolangallakin langettu ja ketkä olivat mukana he ovat itsensä ja mielipiteensä myyneet kansasta ja isänmaasta piittaamatta. Näin toimii keskustapuolue.
Vaiettu Luhangan vierailu: ”10 vuotta oikeudenkäyntiä ja 12 miljoonaa Saksaan”
Joukko kangasniemeläisiä kunnanvaltuutettuja ja viranhaltijoita vieraili Latamäen tuulivoima-alueella Luhangassa lokakuun 24. päivänä.
https://puula.net/2024/12/07/vaiettu-luhangan-vierailu-10-vuotta-oikeudenkayntia-ja-12-miljoonaa-saksaan/Kysymys: Mitä Kangasniemellä pitäisi tehdä toisin, jotta täällä ei oltaisi parin vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin Luhangan Latamäessä?
Vastaus: Jättää tuulivoimalat rakentamatta. On aivan selvää, että jos tuulivoimaloita rakennetaan, niin prosessiin on ohjelmoitu suuri määrä ongelmia ja lopputulos on kunnan etujen vastainen.
Kysymys: Onko jotain muuta, mitä haluaisit kertoa?
Vastaus: Olen pannut merkille, että Kangasniemellä asukkaat ja kesäasukkaat ovat perehtyneet tuulivoimaan ja ymmärtäneet, että sen haitat ovat etuja suuremmat – toisin on kunnan päättäjien enemmistön laita. Kangasniemen kunnan päättäjät ovat jättäneet perehtymättä ja laiminlyöneet näin selvitysvelvollisuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys: Mitä Kangasniemellä pitäisi tehdä toisin, jotta täällä ei oltaisi parin vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin Luhangan Latamäessä?
Vastaus: Jättää tuulivoimalat rakentamatta. On aivan selvää, että jos tuulivoimaloita rakennetaan, niin prosessiin on ohjelmoitu suuri määrä ongelmia ja lopputulos on kunnan etujen vastainen.
Kysymys: Onko jotain muuta, mitä haluaisit kertoa?
Vastaus: Olen pannut merkille, että Kangasniemellä asukkaat ja kesäasukkaat ovat perehtyneet tuulivoimaan ja ymmärtäneet, että sen haitat ovat etuja suuremmat – toisin on kunnan päättäjien enemmistön laita. Kangasniemen kunnan päättäjät ovat jättäneet perehtymättä ja laiminlyöneet näin selvitysvelvollisuusMehän asutaan Puolangalla ei Kangasniemellä jos et ole huomannut. Voihan näitä löytää vaikka ruotsista tai Norjasta. Ne ei vaikuta meihin ,meille tulee parhaat myllyt !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mehän asutaan Puolangalla ei Kangasniemellä jos et ole huomannut. Voihan näitä löytää vaikka ruotsista tai Norjasta. Ne ei vaikuta meihin ,meille tulee parhaat myllyt !
Heikkotehoisia ovat keskustapuolueen tuulivoimalat 300 metrin korkeuteensa nähden.
On erikoinen keskustapuolueen mielikuvamaailma kuntatalouden pelastamisesta.
Seuraava suora kopio virallisesta asiakirjasta eli YVA-suunnitelmasta.
Vaihtoehdossa VE2 Puolangan kunnan Tulijokilan alueelle rakennetaan enintään 9 voimalan tuu
livoimapuisto. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 m, napakorkeus 200 m ja roottorin
halkaisija 200 m. Voimaloiden yksikköteho on noin 7 W. Hankkeen kokonaisteho on noin 63 W. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heikkotehoisia ovat keskustapuolueen tuulivoimalat 300 metrin korkeuteensa nähden.
On erikoinen keskustapuolueen mielikuvamaailma kuntatalouden pelastamisesta.
Seuraava suora kopio virallisesta asiakirjasta eli YVA-suunnitelmasta.
Vaihtoehdossa VE2 Puolangan kunnan Tulijokilan alueelle rakennetaan enintään 9 voimalan tuu
livoimapuisto. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 m, napakorkeus 200 m ja roottorin
halkaisija 200 m. Voimaloiden yksikköteho on noin 7 W. Hankkeen kokonaisteho on noin 63 W.Tämä 7 watin teho on keskustapuoluelaisten ymmärrys nykyaikaisesta tuulivoimalasta.
Keskustapuolueen ulkopuolinen kansalainen ymmärtää, että tuolla 7 watilla voi leditekniikalla saada ehkä lentoestevalon vilkkumaan.
Tämmöisille keskustapuolue kirjoituttaa pormestarillaan kaavoitussopimuksia.
Näille voimaloille on toki varmasti kysyntää. Kun normaalikokoisiin tuulivoimalakuoriin laitetaan polkupyörän dynamon kokoinen generaattori, niin jää paljon enempi tilaa itänaapurin valvontateknologialle ja m ilitaarisen arsenaalin varastoinnille.
Toki riittävä korkeus eli tässä tapauksessa 300 metriä on tärkeä valvontateknologian toiminta-alueen maksimoinnin kannalta.
Seuraava suora kopio keskustapuolueen pormestarin näille ns. tuulivoimaloille tekemästä kaavoitussopimuksesta.
Tulijokilan tuulivoimapuiston alueelle on alustavana tavoitteena sijoittaa
enintään 8 nykyaikaista tuulivoimalaa. Yleiskaavan tavoitteena on
mahdollistaa tämä maankäytöllisesti sopimusalueella.
Kunta tukee Yhtiön tavoitetta saada sopimusalueelle 8 voimalan
tuulivoimapuiston toiminnan mahdollistava yleiskaava - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä 7 watin teho on keskustapuoluelaisten ymmärrys nykyaikaisesta tuulivoimalasta.
Keskustapuolueen ulkopuolinen kansalainen ymmärtää, että tuolla 7 watilla voi leditekniikalla saada ehkä lentoestevalon vilkkumaan.
Tämmöisille keskustapuolue kirjoituttaa pormestarillaan kaavoitussopimuksia.
Näille voimaloille on toki varmasti kysyntää. Kun normaalikokoisiin tuulivoimalakuoriin laitetaan polkupyörän dynamon kokoinen generaattori, niin jää paljon enempi tilaa itänaapurin valvontateknologialle ja m ilitaarisen arsenaalin varastoinnille.
Toki riittävä korkeus eli tässä tapauksessa 300 metriä on tärkeä valvontateknologian toiminta-alueen maksimoinnin kannalta.
Seuraava suora kopio keskustapuolueen pormestarin näille ns. tuulivoimaloille tekemästä kaavoitussopimuksesta.
Tulijokilan tuulivoimapuiston alueelle on alustavana tavoitteena sijoittaa
enintään 8 nykyaikaista tuulivoimalaa. Yleiskaavan tavoitteena on
mahdollistaa tämä maankäytöllisesti sopimusalueella.
Kunta tukee Yhtiön tavoitetta saada sopimusalueelle 8 voimalan
tuulivoimapuiston toiminnan mahdollistava yleiskaavaTäytynyt entisten ja nykyisten rajamiesten saada solmittua sopimuksia hyvästä rahaliikenteestä palkan ja eläkkeen lisäksi rajalla toimiessaan, kun ovat edellä mainitun tuulivoiman vankkumattomimpia kannattajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mehän asutaan Puolangalla ei Kangasniemellä jos et ole huomannut. Voihan näitä löytää vaikka ruotsista tai Norjasta. Ne ei vaikuta meihin ,meille tulee parhaat myllyt !
Aivan! Rutsailun uhrit ei uskalla lähteä saatikka lukea uutisia oman serkkupiirinsä ulkopuolelta. Ei uskalla eikä osaa lähteä rutsauspiirin ulkopuolelle. Pelottaa, kun ei olekaan sukulaisia ympärillä ja peiton alla.
Rutsari!
Todellinen elämä on takahikiän eli Puolangan ulkopuolella. Jos et vielä ole ymmärtänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heikkotehoisia ovat keskustapuolueen tuulivoimalat 300 metrin korkeuteensa nähden.
On erikoinen keskustapuolueen mielikuvamaailma kuntatalouden pelastamisesta.
Seuraava suora kopio virallisesta asiakirjasta eli YVA-suunnitelmasta.
Vaihtoehdossa VE2 Puolangan kunnan Tulijokilan alueelle rakennetaan enintään 9 voimalan tuu
livoimapuisto. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 m, napakorkeus 200 m ja roottorin
halkaisija 200 m. Voimaloiden yksikköteho on noin 7 W. Hankkeen kokonaisteho on noin 63 W.Jos ne on 300m korkeat niin on ne komiat. On niitä mukava katsella.
- Anonyymi
Nyt on sellainen tilanne, kun saadaan pidettyä 2-4 vuotta jumissa Langan tuulituholaiset heidän huijarioligarkkien kanssa, siihen mennessä naapurikunnat miehittää kuntarajan täyteen tuulituholaitoksia. Ja saadaanhan me, kun kykymme kepulaisten keskuudessa jo tunnetaan. Suorastaan pelätään kykyjämme ja alati kasvavaa kuntalaisten ja osa-aikakuntalaisten joukkoa, jotka ei usko kepunarratiiveja.
Nykyisen ELY:n linjauksen mukaan kokonaisvaikutukset otetaan huomioon ainakin 30-40 km:n säteellä. Sen jälkeen ei tule ainuttakaan luvallista voimalaa Puolangan kuntaan.- Anonyymi
Onhan se keskustapuolue aivan uskomaton työkalu oligarkeille.
Oligarkiksi pääsemisen ja vakanssin säilyttäminen vaatii itänaapurin päämiehen Vladin täyden luottamuksen ja hyväksynnän.
Onhan oligarkilla sukunsakin elämän turvaaminen kädessään, kun hän kävelee Vladin parraesiin gabinetteihin pormestarin allekirjoittama sopimus yli 1000 hehtaarin alueesta Natomaan keskipisteessä Puolangan Ahvenvaarassa.
Muutama päivä menee mukavasti Vladin kanssa suunnitellessa, mitä sinne toteutetaan.
Oligarkin ja hänen sukunsa elämä, vakanssit ja talous on turvattu Puolangan pormestarin allekirjoittamalla maanluovutussopimuksella, eikä muuta suvun tarvitse elämässä tehdä tai muusta huolehtia. Näin toimii keskustapuolue ja heidän uudessa talossa asuva pormestari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se keskustapuolue aivan uskomaton työkalu oligarkeille.
Oligarkiksi pääsemisen ja vakanssin säilyttäminen vaatii itänaapurin päämiehen Vladin täyden luottamuksen ja hyväksynnän.
Onhan oligarkilla sukunsakin elämän turvaaminen kädessään, kun hän kävelee Vladin parraesiin gabinetteihin pormestarin allekirjoittama sopimus yli 1000 hehtaarin alueesta Natomaan keskipisteessä Puolangan Ahvenvaarassa.
Muutama päivä menee mukavasti Vladin kanssa suunnitellessa, mitä sinne toteutetaan.
Oligarkin ja hänen sukunsa elämä, vakanssit ja talous on turvattu Puolangan pormestarin allekirjoittamalla maanluovutussopimuksella, eikä muuta suvun tarvitse elämässä tehdä tai muusta huolehtia. Näin toimii keskustapuolue ja heidän uudessa talossa asuva pormestari.Miksi slovakialainen oligarkki Jozef Brhel kiinnostui Suomen tuulivoimaloista? Solarwind-yhtiön omistuskuviot hämmentävät Sysmässä
Suomen moneen kolkkaan nousee tuulimyllyjä, kun pyristelemme irti fossiilienergiasta. Puhtaan sähköntuotannon taustalta löytyy myös koukeroisia omistuskuvioita ja korruptiosta syytettyjä oligarkkeja.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-slovakialainen-oligarkki-kiinnostui-yllattaen-suomen-tuulivoimaloista/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi slovakialainen oligarkki Jozef Brhel kiinnostui Suomen tuulivoimaloista? Solarwind-yhtiön omistuskuviot hämmentävät Sysmässä
Suomen moneen kolkkaan nousee tuulimyllyjä, kun pyristelemme irti fossiilienergiasta. Puhtaan sähköntuotannon taustalta löytyy myös koukeroisia omistuskuvioita ja korruptiosta syytettyjä oligarkkeja.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-slovakialainen-oligarkki-kiinnostui-yllattaen-suomen-tuulivoimaloista/Vuokramökeistä Puolangalla on vielä kova kysyntä. Pormestarin ja puolueensa unelma ja korruptiositoumus on tuhota tämäkin paikallinen elinkeinomahdollisuus ja ulkopuolisen rahan tulo Puolangalle tuulivoimalla.
https://www.facebook.com/groups/1595038230763823/?locale=fi_FI
Yhdessäkään vuokramökkikyselyssä ei ole toiveena ja edellytyksenä tuulivoimala tontilla.
Päinvastoin kysyntää on valo- ja melusaasteettomille mökeille samoin kuin taloille.
Keskustakorruptio tuhoaa luonnon, paikalliset elinkeinot, muualta tulevien virkistäytymisen ja paikallisen elämän. Tämä on keskustapuolueen unelmavisio, mutta pormestarilla on toki uusi talo ja Hilkalla tuulivoimatukiteatteri.
- Anonyymi
mahtavaa lukea kalajokisten joululahjaa kunnalta 30e muistamista joka paljolti hyvästä järjenkäytöstä esim kunnan päättäjiltä,eikä ole ns.typeryksiä vastaan hangoittelemassa,kuten muutamat Puolangan tollukat?jospa Harri saa ajettua näiden tyhmiin päähän,että tuulivoima on in?jos ei heidän järkeen käy,niin menisivät ,vaikkapa särkijärvelle kaikki kahelit susia vahtaamaan.jos näin kävisi,niin suotakoon pornestarille 1000-2000€ palkankorotus
- Anonyymi
Jaa. Kuka lie pornestari?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa. Kuka lie pornestari?
Harri Peltolan, joka on Seppo Rajalan esim Nivankosken Markun ym monen järkevän päätäjän kanssa saanut kunnan asiat kuntoon esim terveyden hoidon kannalta?onneksi on vielä järjen käyttö sallittua ja toivottavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harri Peltolan, joka on Seppo Rajalan esim Nivankosken Markun ym monen järkevän päätäjän kanssa saanut kunnan asiat kuntoon esim terveyden hoidon kannalta?onneksi on vielä järjen käyttö sallittua ja toivottavaa.
heehhhh...
Tuli lista seniileistä, joilla seisoo vain silmät päässä. Kasviksia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harri Peltolan, joka on Seppo Rajalan esim Nivankosken Markun ym monen järkevän päätäjän kanssa saanut kunnan asiat kuntoon esim terveyden hoidon kannalta?onneksi on vielä järjen käyttö sallittua ja toivottavaa.
kepuvihanneksia? kohta hautuumaalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harri Peltolan, joka on Seppo Rajalan esim Nivankosken Markun ym monen järkevän päätäjän kanssa saanut kunnan asiat kuntoon esim terveyden hoidon kannalta?onneksi on vielä järjen käyttö sallittua ja toivottavaa.
Nivakoski aikoinaan kuvasi Rajalaa "tyhjänaikaiseksi paperinpyörittäjäksi".
- Anonyymi
Matkailun ja mökkien kiinteistöverotuloista ja muista matkailutuloista Kalajoella on vara maksaa kuntalaisille jouluraha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkailun ja mökkien kiinteistöverotuloista ja muista matkailutuloista Kalajoella on vara maksaa kuntalaisille jouluraha.
lue eilinen fase tai hs
jotta menee jauhot suuhun.jukka puoskari
- Anonyymi
Esiselvityksen alaisista kohteista toteutuu korkeintaan
10 %. Eli 10 kohteesta vain 1 etenee toteutukseen asti.
Calm down.- Anonyymi
Keskustapuoluelaisille varoitus. Uutinen sisältää mielikuvitusmaailmaa järkyttävää materiaalia.
Suomessa tehdyissä tuulivoiman haitallisuuden arvioinneissa, mittauksissa ja analyyseissa on olennainen periaatteellinen virhe. Virhe paljastui keväällä valmistuneen Suomessa tehdyn esitutkimuksen avulla.
Terveyshaittoja myös Suomessa.
https://www.suomenuutiset.fi/tutkimus-tuulivoimaloiden-infraaanta-on-arvioitu-vaarin/?fbclid=IwY2xjawHMBs1leHRuA2FlbQIxMQABHffAIW30Iks-NwrzSjcl_x_lcabOsov52axLQq38X2PiehzD9D91HdlWtQ_aem_McHbetioxL912Zdt3of-FQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuoluelaisille varoitus. Uutinen sisältää mielikuvitusmaailmaa järkyttävää materiaalia.
Suomessa tehdyissä tuulivoiman haitallisuuden arvioinneissa, mittauksissa ja analyyseissa on olennainen periaatteellinen virhe. Virhe paljastui keväällä valmistuneen Suomessa tehdyn esitutkimuksen avulla.
Terveyshaittoja myös Suomessa.
https://www.suomenuutiset.fi/tutkimus-tuulivoimaloiden-infraaanta-on-arvioitu-vaarin/?fbclid=IwY2xjawHMBs1leHRuA2FlbQIxMQABHffAIW30Iks-NwrzSjcl_x_lcabOsov52axLQq38X2PiehzD9D91HdlWtQ_aem_McHbetioxL912Zdt3of-FQPuolanka on, keskustapuolueen haluamatta asiaa tuulivoimakorruptiossaan ymmärtää, yksi harvinaisuus Suomessa.
Puolangalla on huomattavasti suurempaa kiinteistöverotuottoa vakituisiin asuntoihin nähden kunnalle tuottavia vapaa-ajan asuntoja enempi, kuin vakituisia asuntoja.
Tämä on Puolangan tuulivoimakorruptoituneelle pormestarille ja hänen puolueelleen painajainen ja asia mikä heidän syvin intohimonsa ja päämääränsä on hävittää ja tuhota.
Kysyntää on Puolangalle tuloutettavaan kassavirtaan jatkuvasti, vaikka se on keskustapuolueelle painajainen.
Noin sadantuhannen henkilön ryhmässä etsitään jatkuvasti vuokramökkiä meluvapaalta ja valosaasteettomalta alueelta vuokrasta tinkaamatta.
https://www.facebook.com/groups/1595038230763823/?locale=fi_FI
Kukaan ei kysele keskustapuolueen unelman perään, saati olisi siitä valmis maksamaan, että tuulivoimala olisi mökkitontilla ja melu- ja välkesaaste olisi jatkuvaa.
Erikoinset ovat keskustapuoluelaisten kuvitelmat ja korruptiomielikuvitusmaailma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolanka on, keskustapuolueen haluamatta asiaa tuulivoimakorruptiossaan ymmärtää, yksi harvinaisuus Suomessa.
Puolangalla on huomattavasti suurempaa kiinteistöverotuottoa vakituisiin asuntoihin nähden kunnalle tuottavia vapaa-ajan asuntoja enempi, kuin vakituisia asuntoja.
Tämä on Puolangan tuulivoimakorruptoituneelle pormestarille ja hänen puolueelleen painajainen ja asia mikä heidän syvin intohimonsa ja päämääränsä on hävittää ja tuhota.
Kysyntää on Puolangalle tuloutettavaan kassavirtaan jatkuvasti, vaikka se on keskustapuolueelle painajainen.
Noin sadantuhannen henkilön ryhmässä etsitään jatkuvasti vuokramökkiä meluvapaalta ja valosaasteettomalta alueelta vuokrasta tinkaamatta.
https://www.facebook.com/groups/1595038230763823/?locale=fi_FI
Kukaan ei kysele keskustapuolueen unelman perään, saati olisi siitä valmis maksamaan, että tuulivoimala olisi mökkitontilla ja melu- ja välkesaaste olisi jatkuvaa.
Erikoinset ovat keskustapuoluelaisten kuvitelmat ja korruptiomielikuvitusmaailma.En kyllä äänestä tulevissa vaaleissa pormestarin ja hänen puolueensa piipunpurkuintohimoa, enkä heidän unelmaansa saada saada paikalliselinkeinot tuhottua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolanka on, keskustapuolueen haluamatta asiaa tuulivoimakorruptiossaan ymmärtää, yksi harvinaisuus Suomessa.
Puolangalla on huomattavasti suurempaa kiinteistöverotuottoa vakituisiin asuntoihin nähden kunnalle tuottavia vapaa-ajan asuntoja enempi, kuin vakituisia asuntoja.
Tämä on Puolangan tuulivoimakorruptoituneelle pormestarille ja hänen puolueelleen painajainen ja asia mikä heidän syvin intohimonsa ja päämääränsä on hävittää ja tuhota.
Kysyntää on Puolangalle tuloutettavaan kassavirtaan jatkuvasti, vaikka se on keskustapuolueelle painajainen.
Noin sadantuhannen henkilön ryhmässä etsitään jatkuvasti vuokramökkiä meluvapaalta ja valosaasteettomalta alueelta vuokrasta tinkaamatta.
https://www.facebook.com/groups/1595038230763823/?locale=fi_FI
Kukaan ei kysele keskustapuolueen unelman perään, saati olisi siitä valmis maksamaan, että tuulivoimala olisi mökkitontilla ja melu- ja välkesaaste olisi jatkuvaa.
Erikoinset ovat keskustapuoluelaisten kuvitelmat ja korruptiomielikuvitusmaailma.En kyllä äänestä valittajia, jotka pilasivat Puolangan terveyshuollon . Äänestän pormestaria, jonka ansiosta meillä oli pitkään Suomen paras terveyshuolto .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä äänestä valittajia, jotka pilasivat Puolangan terveyshuollon . Äänestän pormestaria, jonka ansiosta meillä oli pitkään Suomen paras terveyshuolto .
Virkarikollinen on yhtä suosittu kuin lapsen raiskaaja.
- Anonyymi
Kysymys Niva-koskelle.
Olit yhdessä Tuomon kanssa huhtikuussa auditoriassa tuulihuijareiden tilaisuudessa. Siellä on runsaasti kuntalaisia ja osa-aika kuntalaisia.
Pyörit päätä taaksepäin kuin pöllö ikään kun tilaisuuteen osallistuvat esittivät kysmyksiä ja kommentteja. Jolla toiminnalla viestit että on epäsopivaa avata suuta tilaisuudessa.
Heti tilaisuuden jälkeen kirjoititte yhdessä Tuomon kanssa kepujen paikallislehteen arvostelun, kuntalaisista jotka käyttivät oikeutta antaa palautetta tilaisuudessa, joka oli sitä varten järjestetty (YVA-kuuleminen).
Muutama viikko sitten oli taas tuulihuijareiden tilaisuus samassa paikassa. Tuomo oli yksin. Missä Niva-Koski?
Ymmärsitkö vanha seniili, että me edelleen käytimme ja käytämme kuolemaan saakka oikeutta ilmaista itseämme haluamallamme tavalla.
VAI
Hävettikö tunkea naamaa, kun olet nyt syytteessä laittomasta pötöstelystä, josta tulee sulle seniilihöppänälle tuomio.
Sitten me puhuttelemme sinua hautaasi saakka sinua tuomittuna kepuhöppänänä.- Anonyymi
Huomattavasti Hilkan tuulivoimateatteriesitystä mielenkiintoisempaa on seurata käsikirjoituksen käytännön toteutumaa.
Maanomistajat ja metsänomistajat, joille metsä ja maa on päätulonlähde tai yritystoiminnan peruspilari eivät ala tekemään minkäänlaisia maanvuokrasopimuksia tuulivoimahuijareiden kanssa. Toisin toimii keskustapuoluelaiset.
Kun keskustapuoluelaiselle soittaa nuori tuulivoimayhtiöin nainen kainovienolla äänellä ja hän lupaa 50 euroa tai jopa 500 eurostakin on kuultu, niin keskustapuoluelainen kotitarvemetsänomistaja lahjoittaa omat ja mummonsakin maat kuola suusta valuen.
Näin toimii pormestarin ohjeiden ja kurin mukaisesti keskustapuoluelainen.
Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364185Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31904Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061770
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411719Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4691578MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4621288